Ruuhkaa ja uusia kuvioita sote-kehittämisen markkinoilla 

Kirjoittaja: Timo Sinervo.

Sosiaali- ja terveysala on valtavassa myllerryksessä. Hallituksen sote-uudistus on luonnollisestikin merkittävin muutoksen ajuri, mutta ala muuttuu ja on muuttunut ilman sitäkin nopealla tahdilla. Jäykkänä pidetty kuntasektori on lähempää tarkasteltuna jatkuvassa muutoksen tilassa.

Sote-uudistusta on edelleen vaikea hahmottaa, kun moni yksityiskohta puuttuu. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että maakunnat ovat tulevaisuuden järjestäjätaho ja palveluiden tuotanto jaetaan liikelaitoksiin sekä yhtiöihin.

Sote-uudistus on yhdistelmä erittäin laajaa fuusiota, täysin uuden toiminnan käynnistämistä (maakunta hallinto-organisaationa ja sote-järjestäjänä), laajaa yhtiöittämistä sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoa (valinnanvapaus, henkilökohtainen budjetointi). Pelkkä fuusio, jossa yli 200000 työntekijää etsii uutta rooliaan ja tuhannet uudet päälliköt asemaansa, olisi vaativa tehtävä. Jo se, että tammikuun 2019 palkat on maksettu ja asiakkaat pääsevät palveluihin ilman häiriöitä, olisi riittävä tavoite. Useimmissa fuusioissa toiminnan muutos ajoittuu myöhempään aikaan ja fuusio toteutetaan alkuun lähinnä teknisesti.

Mikäli lakiluonnokset menevät läpi kutakuinkin nykymuodoissaan, liikelaitokseen sijoittuvat toiminnot (sairaalat, sosiaalityö, erityispalvelut, viranomaistoiminnot) voivat periaatteessa jatkaa toimintaansa monin osin kuin ennenkin. Organisaatio- ja johtamisrakenteet kuitenkin todennäköisesti muuttuvat ja alkuun on paljon ihmetystä, miten nyt toimitaan ja mistä saa uuden näppäimistön tai hiiren rikkoutuneen tilalle. Toimintatapojen muutoksia toki tarvitaan kaikissa toiminnoissa, samoin yhteistyörakenteet muuttuvat.

Sote-uudistus on yhdistelmä erittäin laajaa fuusiota, täysin uuden toiminnan käynnistämistä, laajaa yhtiöittämistä sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoa.

Yhtiöittäminen on merkittävä muutos niin sote-keskusten kuin vanhuspalveluidenkin työntekijöille sekä monille muille. Julkiselle sektorille kilpailu asiakkaista on uutta ja ainakin sote-keskukset luultavasti menettävät osan asiakkaistaan väistämättä, kun uusia toimijoita tulee markkinoille. Julkinen sektori tulee jälkijunassa ja on vasta perustamassa yrityksiä, kun yksityiset jo nyt valtaavat reviirejä itselleen ja viilaavat kynsiään. Julkinen sektori on tottunut miettimään, miten asiakkaat selviävät mahdollisimman vähillä palveluilla ja asiakkaiden houkuttelu on uusi haaste. Asiakaspalvelu ja asiakkaan ongelman kokonaisvaltainen hahmottaminen saattaa olla asia, joka vaatii kehittämistä.

Rakenteet ovat kuitenkin vasta alku ja olennainen on edessä: miten palveluita kehitellään asiakaslähtöisiksi?

Uudistus jatkuu vielä pitkään uusien organisaatioiden pystyttämisen jälkeen. Uudistuksen keskellä tarvitaan luultavasti nopeaa konsultointia, vastauksia käytännön ongelmiin. Toivottavasti rahaa löytyisi joltakin taholta myös muutoksen huolelliseen seurantaan. Olisi sääli, jos viime vuosikymmenten suurin muutoshanke jäisi tutkimatta – eikä siis vain se, mikä oli lopputulos, vaan myös muutosprosessi.

Rakenteiden selvittyä alkavat toimintatapojen muutokset. Muutoksen tukemisessa on varmasti kysyntää erilaiselle kehittämiselle ja tutkimukselle, niin konsulteille, tutkimuslaitoksille, yliopistoille kuin ammattikorkeakouluillekin. Uusien toimintamallien kehittäminen vaatii luultavasti kehittämishankkeita – yhdistettynä koulutukseen, konsultointia, arviointia ja benchmarkingia. Ammattikorkeakoulut ovat avainasemassa siinä mielessä, että työelämä on lähellä. Kysymys onkin, miten tästä työelämäyhteistyöstä saadaan irti paras hyöty.

Nyt olisi kuunneltava herkällä korvalla, mitä työelämä tarvitsee. Yhteydet on monissa asioissa rakennettava uudelleen kun toimijat muuttuvat. Julkisen tilalle tulee yksityisen tai julkisen sektorin omistama yritys monessa kohtaa. Muuttaako tämä jotakin? Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja miten koulutuksella ja kehittämisellä voidaan vastata tuleviin tarpeisiin? Miten asenteita ja toimintatapoja saadaan uudistettua? Mitä uutta osaamista nykyiset sote-ammattilaiset tarvitsevat jatkossa? Entä ovatko nykyiset tutkintokoulutukset oikein suunnattuja? Jos tavoitellaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä, pitäisikö myös koulutuksessa tätä yhteistyötä lisätä?

Jos sote-uudistus noudattaa valinnanvapauslain luonnoksen ideaa, hajoavat palvelut entistä useammalle toimijalle. Toisaalta maakunnat kokoavat kunnissa hajallaan olevia toimintoja. Palveluiden koordinaatiolle ja palveluohjaukselle tulee entistä suurempi tarve, kun palveluita tuottavat eri omistajien yhtiöt ja liikelaitokset. Tähän mennessä asiakkaille on luotu joustavia, asiakkaiden tarpeiden mukaisia palveluketjuja ja ammattilaisten tiimejä lähinnä kokoamalla ammattilaisia yhteen organisaatioon tai tilaan – joskin kehitys on vasta aluillaan.

Ammattikorkeakoulut ovat lähellä työelämää. Kysymys onkin, miten tästä työelämäyhteistyöstä saadaan irti paras hyöty?

Paljon ja useita palveluita käyttävät asiakkaat kuluttavat valtaosan resursseista. Siksi on selvää, että tämän asiakasryhmän palvelemiseen on panostettava. Toimintatapoja ja asenteita olisi muutettava niin, että ei hoideta vain vanhuksen vasenta polvea. On mietittävä myös, miten muutenkin heikkokuntoinen, yksinäinen ikäihminen pärjää leikatun polvensa kanssa kotonaan, hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Olisi arvioitava asiakkaan muutakin palveluntarvetta ja selvitettävä, mistä asiakkaalle nämä muut palvelut saadaan.

Jatkossa palveluketjuja pitää rakentaa eri toimijoiden välille entistä enemmän. Palveluketjun seuraavaa osaa ei hoidakaan enää kunnan toinen yksikkö. Sen sijaan asiakkaan pitäisi valita, minkä fysioterapeutin tai  kotihoitoyrityksen asiakkaaksi hän haluaa. Kuka tämän työn tekee ja missä? Maakunta, liikelaitos vaiko palveluntuottajayritykset? Onko asiakasohjaukseen tai palveluiden koordinaatioon olemassa sellaisia asiantuntijoita, joka hallitsevat riittävästi sekä sosiaali- että terveyspalvelut? Ajattelevatko nykyiset asiantuntijat riittävästi asiakkaan tarpeita kokonaisvaltaisesti? Entä miten saadaan maakunnan palveluntuottajat toimimaan maakunnan tavoitteiden suuntaisesti?

Kehittämisen ja tutkimuksen ongelmana on varsin usein ollut, että hankkeet ovat pieniä, irrallisia hankkeita. Näitä hankkeita on kunnissa ollut jo lähes riesaksi asti. Usein kysymys on siitä, että tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot joutuvat toimimaan rahoituksen ehdoilla: tutkitaan tai kehitetään sitä, mihin saadaan rahoitusta. Tämä ei aina palvele palvelun tilaajien tai tuottajien tarpeita.

Olisiko aika miettiä, miten erilaisilla rahoituksilla saadaan enemmän laajempia, useiden toimijoiden yhteishankkeita, jotka todella palvelisivat maakuntien ja palveluntuottajien tarpeita.

Kirjoittaja

Timo Sinervo, valtiotieteen tohtori, dosentti Tampereen yliopisto, tutkimuspäällikkö, Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus, THL, timo.sinervo@thl.fi

Kumppanuutta monella rintamalla 

Kirjoittajat: Anu Niemi, Sari Salminen, Mari Matveinen, Tuula Kukkonen, Anneli Muona, Päivi Sihvo, Tuomas Lappalainen.

Taustaa

Karelia-ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä solmivat strategisen kumppanuussopimuksen helmikuussa 2016. Strategisen kumppanuuden perustana on osapuolten vahva osaaminen, keskinäinen syvä luottamus sekä kumppanuudella saavutettava lisäarvo kaikille osapuolille. Tässä artikkelissa kuvataan strategisen kumppanuuden myötä syntyneitä yhteistyömuotoja harjoittelun kehittämisessä ja TKI-toiminnassa, sekä niistä saatuja konkreettisia hyötyjä.

Siun sote järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, ympäristöterveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut 14 kunnan alueella. Kuntayhtymä aloitti toimintansa 1.1.2017. Siun sotessa on yhteensä noin 7 000 työntekijää. Kuntayhtymään kuuluvat Pohjois-Karjalan kaikki kunnat ja Heinävesi Etelä-Savosta. Siun soteen kuuluvat myös Pohjois-Karjalan keskussairaala, pelastuslaitos sekä ympäristöterveys. Alueella on noin 170 000 asukasta.

Siun sotea valmisteltiin vuoden 2014 keväästä lähtien kuntien yhteistyönä. Lähtökohtana olivat asukkaiden ja henkilökunnan parannusideat sekä valtakunnallisen sote-uudistuksen ennakoiminen. Siun soten tavoitteena on laadukkaiden, yhdenvertaisten ja yksilöllisiin tarpeisiin vastaavien palvelujen turvaaminen kustannustehokkaasti koko alueella. Palvelut löytyvät läheltä niiden käyttäjiä ja yhä useammin palvelu tulee kotiin tai sitä voi saada verkosta.

Lähipalvelujen rinnalla toimivat tehokkaat keskitetyt ja koko maakunnan laajuiset palvelut. Pohjois-Karjalan keskussairaala on laajan päivystyksen sairaala, joka on jo pitkään ollut yksi Suomen tuottavimmista keskussairaaloista. Sairaalan hoidon laatu ja potilasturvallisuus ovat kansallisissa vertailuissa huippuluokkaa.

Kuntien, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän välillä on tehty jo pitkään tuloksellista yhteistyötä. Kaikkien osapuolten tunnistamat sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatapojen ja palvelurakenteen uudistamisen väistämättömät muutostarpeet sekä uuden kuntayhtymän perustaminen syvensivät yhteistyön strategiseksi kumppanuudeksi.

Moniammatillisuus harjoittelujen ja työssäoppimisen keskiöön

Siun sote tekee strategiansa mukaisesti tiivistä yhteistyötä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen kanssa. Moniongelmaisten potilaiden ja asiakkaiden määrän kasvu sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset ja integraatio lisäävät moniammatillisen työotteen merkitystä. Opiskeluaikana saatu kokemus konkreettisesta työskentelystä eri ammattiryhmien kanssa tukee moniammatillista työskentelyä myös valmistumisen jälkeen.

Pohjois-Karjalassa on vuodesta 2015 alkaen pilotoitu moniammatillista terveyskeskusopetusjaksoa yhteistyössä Karelia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja kahden terveyskeskuksen kanssa. Tavoitteena on ollut lisätä opiskelijoiden ymmärrystä toisen ammattiryhmän työskentelystä moniammatillisen työparityöskentelyn avulla. Opetusjaksolla lääketieteen ja hoitotyön opiskelijat toimivat työpareina ja osallistuvat yhdessä heille valittujen potilaiden ja asiakkaiden hoidonsuunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Opiskelijoiden ohjaus toteutuu moniammatillisesti.

Moniammatillisen terveyskeskusopetuksen onnistunut toteutus edellyttää etukäteissuunnittelua, riittävää tiedottamista, vastuunjakoa ja taitoa ohjata opiskelijoita työparityöskentelyyn. Pilotti jatkuu Siun soten kahdessa terveyskeskuksessa, mutta jatkossa tavoitteena on mallin laajentaminen koko Siun soten alueelle. Jatkossa on tärkeää edistää mm. fysioterapian ja toisen asteen opiskelijoiden osallistumista, tarkastella moniammatillisen opetuksen soveltuvuutta tutkintojen eri vaiheissa ja tukea opettajien mahdollisuuksia osallistua opiskelijoiden ohjaukseen jakson aikana.

Opetusjaksolla lääketieteen ja hoitotyön opiskelijat toimivat työpareina ja osallistuvat yhdessä heille valittujen potilaiden ja asiakkaiden hoidonsuunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.

Karelia-ammattikorkeakoulu ja Siun soten aloittavat ensi syksynä uuden opetusmoduuli-pilotin, johon on otettu mallia Karoliinisen yliopistosairaalan sekä OYS:n ja HUS:n opiskelijamoduulitoiminnasta. Opetusmoduuli on moniammatillinen, toimintayksikkökohtainen oppimisympäristö, jossa opiskelija työskentelee tiimissä toisten opiskelijoiden kanssa, ohjaajan toimiessa taustalla. Opetusmoduulin toteutuksessa korostuu oppilaitoksen ja työelämän tiivis yhteistyö. Opettajat osallistuvat opetusmoduulin suunnitteluun ja toteutukseen yhteistyössä Siun soten opiskelijatoiminnan ja opetusmoduuliin osallistuvien pilottiyksiköiden henkilöstön kanssa. Opettajat toimivat moduuleissa ohjaamalla opiskelijoita ja tukemalla hoitohenkilökuntaa ohjaustyössä. Jatkossa tavoitteena on opetusmoduulitoiminnan kehittäminen ja oppilaitosyhteistyön syventäminen myös toisen asteen koulutuksen kanssa.

Opiskelijaohjauksen laadun kehittäminen edellyttää opiskelijoita ohjaavan henkilökunnan ohjausosaamisen vahvistamista. Yhteistyön tuloksena on Siun soten alueelle valmistumassa yhtenäinen opiskelijaohjaajakoulutus. Uudistuvat harjoittelu- ja työssäoppimisen toimintamallit korostavat entisestään yhteistoiminnallisen opiskelijaohjaajakoulutuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin tärkeyttä.

Hankeyhteistyöllä uudenlaista kotihoitoa ja digikokeiluja

Yksi strategisen kumppanuuden osa-alue on yhteistyö TKI-toiminnassa. TKI-toiminta suunnataan osapuolten strategiaa palveleviin yhdessä tunnistettuihin kehittämistarpeisiin. Esimerkkinä  yhteistyöstä esitellään tässä artikkelissa AVOT-Siun sote, Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla -hanke (STM) sekä ESR-rahoitteinen Pohjois-Karjalan DigiSote -hanke. Näissä hankkeissa yhteistyö on alkanut jo suunnitteluvaiheessa.

AVOT-Siun sote, Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla -hanketta hallinnoi Siun sote, ja Karelia osallistuu hankkeen Toimiva kotihoito -osioon. Tavoitteena on kehittää Siun soten alueelle yhtenäinen malli toimivan kotihoidon toteuttamiseksi. Mallissa keskeistä on kotikuntoutus, kotihoidon ympärivuorokautinen saatavuus ja akuuttitilanteiden hoitaminen.

Kehittämistyö alkaa kotihoidossa tiimeittäin suoritettavalla ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävästä saatua tietoa käytetään kotihoidon työntekijöiden alueellisissa työpajoissa. Työpajoihin osallistetaan myös kotihoidon verkostokumppaneita, paikallisia yrityksiä sekä tulevia asiakkaita kuten vanhusneuvoston edustajia. Työpajan osallistujat asettuvat asiakkaan rooliin ja visioivat roolista käsin tulevaisuutta, tunnistavat alueella toimivia hyviä käytänteitä, sekä hakevat kotihoidon kehityskohteita ja koulutustarpeita.

Ennakkotehtävien ja työpajojen tulokset analysoidaan ja tulokset esitetään kotihoidon esimiehille erillisessä työpajassa. Työpajoissa esimiehet valmennetaan yhtenäisen Siun soten toimiva kotihoito -mallin luomiseen. Esimiehet nimeävät hyvät käytänteet ja kehittämiskohteet, jotka ovat pohjana uudelle kotihoitomallille. Uutta mallia pilotoidaan syksyllä 2017. Pilotoinnista saadun palautteen pohjalta tehdään tarvittavat muutokset ja uusi yhtenäinen Siun soten toimiva kotihoito -malli on suunnitelman mukaisesti käytössä 2018.  Onnistumisen kannalta tärkeää on osallistaa johto mukaan kehittämistyöhön.

AVOT-hankkeen kehittämisprosessin tueksi tehdään itsearviointia koko hankkeen toiminta-ajan. Itsearvioinnissa sovelletaan tuetun itsearvioinnin (facilitated self evaluation) menetelmää. Tuettua itsearviointia toteutetaan koko prosessin ajan, jolloin se tuottaa tietoa kehittämisprosessin eteenpäin viemiseksi ja suuntaamiseksi. Keskeistä on itsearvioinnin integroiminen osaksi kehittämisprosessia. Säännöllistä itsearviointia toiminnastaan tekevät sekä projektin kehittämistiimit, projektin työtiimi että operatiivinen ohjausryhmä.

e-ammattilaiset tulevaisuuden työelämässä – Pohjois-Karjalan DigiSote -hankkeessa tuotetaan uutta tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisista tulevaisuuksista, valmennetaan e-ammattilaisia tulevaisuuden työhön sekä edistetään digitalisaatiota nopeiden digikokeilujen avulla. e-ammattilaisuudella haetaan uutta näkökulmaa digityöhön ja digitalisoituvaan tulevaisuuteen.

Hankehenkilöstö koostuu Karelian ja Siun soten työntekijöistä ja kehittämistyötä tehdään tiiminä. Kehittämistyö käynnistyi syksyllä 2016 tulevaisuustyöpajoilla, joissa tuotettiin skenaariotyöskentelyn avulla tulevaisuuden kuvia sosiaali- ja terveyspalveluista, työstä ja niissä tarvittavista osaamisista digitalisaation näkökulmasta.

Erilaisten digitaalisten palvelujen käyttöönotto tapahtuu nopeiden 100 päivän kokeilujen avulla.  Digitalisaatio muuttaa olemassa olevia asiakas- ja toimintaprosesseja. Nopeiden kokeilujen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan tarve- ja asiakaslähtöisyys sekä hyödynnetään palvelumuotoilun ja Lean-menetelmiä. Siun soten alueella nopeat kokeilut tulevat liittymään esimerkiksi etämittauksien hyödyntämiseen pitkäaikaissairaiden hoidossa, etävastaanoton toteuttamiseen tai robotiikan hyödyntämiseen logistiikassa. Henkilöstön ja asiakkaiden digiosaamisen kehittäminen oppimispajoissa liittyy kiinteästi näihin kokeiluihin. e-ammattilaisten osaamisen kehittäminen tapahtuu rinnan nopeiden kokeilujen kanssa.

Lopuksi

Strateginen kumppanuus luo vahvan perustan työelämälähtöisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan toteuttamiselle. Kehittämishaasteet on yhteisesti tunnistettu ja niitä lähestytään ratkaisukeskeisesti erilaisista tulokulmista.  Kokemus on osoittanut, että säännöllinen arjessa tapahtuva vuorovaikutus on edellytys toimivalle yhteistyölle. Tarvitaan kohtaamisen areenoita, yhteisiä tiimejä ja työpajoja – livenä ja verkossa.

Kirjoittajat

Anu Niemi, LL, kehittämisjohtaja, Siun sote, anu.niemi(at)siunsote.fi
Sari Salminen, TtM, opetusylihoitaja, Siun sote, sari.salminen(at)siunsote.fi
Mari Matveinen, TtM, opetus- ja tutkimuskoordinaattori, mari.matveinen(at)siunsote.fi
Tuula Kukkonen, YTT, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu, tuula.kukkonen(at)karelia.fi
Anneli Muona, LitM, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, anneli.muona(at)karelia.fi
Päivi Sihvo, THM, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, paivi.sihvo(at)karelia.fi
Tuomas Lappalainen, YTM, kehittämispäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu, tuomas.lappalainen(at)karelia.fi

Kainuun sote ja Diakonia-ammattikorkeakoulu tuovat asiakkaan valinnanvapauden juhlapuheista arkipäivään

Kirjoittajat: Esko Pääskylä, Elina Pekonen, Taina Heino.

Asiakkaan valinnanvapauslaki tulee voimaan vuonna 2019. Viimeaikainen keskustelu on keskittynyt asiakkaan oikeuteen valita joko julkinen tai yksityinen sote-keskus. Lakiin kuuluu kuitenkin myös henkilökohtainen budjetointi (HB), joka on jatkumoa palvelusetelistä. Asiakkaan palvelutarve kartoitetaan ja hänen kanssaan laaditaan asiakassuunnitelma, johon merkittyjä hyvinvointia tukevia palveluja asiakas voi vapaasti ostaa hänelle myönnetyn rahamäärän puitteissa.

STM:n rahoittamassa, Metropolia-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Avain kansalaisuuteen -hankkeessa, HB:tä testataan kuudella alueella Suomessa. Yksi näistä on Kainuun pilotti, jonka toteutuksessa Diakonia-ammattikorkeakoulu on mukana. Keväällä 2017 Kainuun soten ammattilaiset suunnittelevat yhdessä kehittäjäasiakkaiden ja Diakin kanssa, miten HB toteutetaan käytännön asiakastyössä. Syksyllä 2017 aloitetaan HB-pilotointi 10-15 kainuulaisen erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja heidän perheidensä kanssa. Pilotissa hyödynnetään Kainuun soten sähköisen asioinnin välineitä Omasotea ja hyvinvoinnin palvelutarjotinta sekä määritellään, millaisen digialustan HB vaatii.

HB-pilotti on jo suunnitteluvaiheessa herättänyt suurta kiinnostusta erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien keskuudessa. Kainuun sote hyödyntää asiakkaiden asiantuntemusta lähes kaikessa kehittämistoiminnassaan. Kun tieto erityislasten vanhempien kehittäjäasiakasryhmän kokoamisesta levisi Kajaanin Leijonaemojen vertaistukiverkostoon, on Kainuun sote saanut runsaasti toivomiaan konkreettisia esityksiä, miten asiakkaat haluaisivat räätälöidä hyvinvointipalvelujaan HB:n avulla. Henkilökohtaisen budjetoinnin piiriin on esimerkiksi esitetty omaishoidon lakisääteisten vapaiden vaihtoa siivouspalveluihin ja monipuolisen kuntoutuksen tukemista. Uusi sosiaalihuoltolaki antaa taustatukea HB:lle: keskiössä ovat asiakkaan tarpeet, eivät palvelut. Yhteen ja samaan tarpeeseen voi löytyä ratkaisuksi useita eri palveluja. Kaikille ei tarvitse enää antaa sote-palveluja samalla kauhalla, vaan asiakkaan kanssa voidaan räätälöidä juuri hänelle sopivat palvelut.

Henkilökohtaisesta budjetoinnista on hyviä kokemuksia mm. Hollannista. Siellä HB-asiakkaat ovat olleet tyytyväisempiä palveluihinsa, vaikka samaan aikaan palvelujen järjestäjälle HB on tuonut kustannussäästöjä. Keskimäärin 15 % henkilökohtaisista budjeteista jää käyttämättä. Asiakkaat ovat löytäneet edullisempia palveluja ja kun palvelut pitää itse tilata, jää ehkä joku vähemmän tärkeä palvelu tilaamatta.

Kainuun pilotissa kehittäjäasiakkaiden toiveita analysoimalla on huomattu useita kehittämiskohteita sekä omassa organisaatiossa (esim. asiakasneuvontaan liittyen) että sote-lainsäädännössä. Asiakkaan näkökulmasta on erikoista, ettei esim. Kelan maksamia palveluja voi sisällyttää henkilökohtaiseen budjettiin. Samaan palvelutarpeeseen niilläkin vastataan. Lisäksi on havaittu, että kaikki etuisuudet koskevat yksilöitä, mutta arkipäivän pyörittäminen tapahtuu perheessä. Miksei luotaisi perhebudjetti, johon kootaan eri perheenjäsenten palvelut? Osa erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmista on joutunut jättämään työn tai opinnot siitä syystä, ettei lapsi pärjää yksin koulun jälkeen. Iltapäiväkerhon järjestäminen riittäisi paluuseen työmarkkinoille tai opintoihin, mutta kun se ei ole työvoimapoliittinen toimenpide kuten esim. työvoimakoulutus. Esimerkkejä palvelujärjestelmän toimimattomuudesta ja kyvyttömyydestä vastata perheiden tarpeisiin löytyy paljon. Avain kansalaisuuteen -hankkeessa tutkitaan, miten HB:n avulla voidaan vastata näihin ongelmiin.

Pilotointi ja pilotointikokemusten aineistonkeruu toteutuvat asiakaslähtöisen ja osallistavan työskentelyotteen avulla. Diakin tehtävänä on tukea pilotin etenemistä, mutta myös kerätä tietoa kehittämistyöstä ja arvioida sen vaikutuksia ja toteutettavuutta tulevia sote-ratkaisuja varten. Pilotoinnista saatava tieto auttaa rakentamaan suomalaista HB-toimintamallia. Tässä työssä ovat mukana ammattikorkeakoulujen hanketyöntekijät ja opiskelijat, jotka työstävät erilaisia selvityksiä ja kartoituksia.

Kirjoittajat

Esko Pääskylä, FM (teor. filosofia), suunnittelija Kainuun sote, esko.paaskyla(at)kainuu.fi
Elina Pekonen, YTM (yhteiskuntapolitiikka, sosiaalityö), lehtori Diakonia-ammattikorkeakoulu ja projektikoordinaattori Avain kansalaisuuteen –hanke, elina.pekonen(at)diak.fi
Taina Heino, YTL (sosiaalityö), Diakonia-ammattikorkeakoulu, taina.heino(at)diak.fi

Osaavia ohjaajia tarvitaan hyvinvointipalveluissa

Kirjoittajat: Liisa Kiviniemi, Timo Latomaa, Johanna Pudas, Marianne Tensing,  Päivi Vuokila-Oikkonen.

Johdanto

Toimivien hyvinvointipalvelujen kehittämiseen tarvitaan osaavia ja vastuullisia työntekijöitä. Koulutusorganisaation tehtävänä on valmistaa tulevia ammattilaisia pärjäämään työelämässä. Ammattikorkeakoulu on myös hankkeiden, täydennyskoulutusten ja työnohjausten avulla edistämässä jo ammatissa toimivien osaamista ja kehittymistä. Arenen (2016) mukaan ammattikorkeakoulujen tulee olla mukana sote-uudistuksessa kehittämiskumppaneina ja kouluttajina. Opetus- ja kulttuuriministeriö (2017) tuo esiin, että sote-järjestelmän laatu ja vaikuttavuus perustuvat henkilöstön ammattitaitoon ja osaamiseen. Ministeriö on tunnistanut erityisiksi haasteiksi neuvontaan ja ohjaukseen liittyvät osaamistarpeet.  Jotta sote-uudistuksesta kaavaillut hyödyt toteutuvat, palveluohjaukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota myös koulutuksessa. (OKM 2017.)

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tarvitsevat ohjauksen sisältöön liittyvän osaamisen lisäksi taitoa kuuntelemisen, moniäänisyyden ja luottamuksen mahdollistavaan ohjaukseen. Ilman niitä asiakkaan kokemus ohjauksen tuloksellisuudesta jää vajaaksi.  Artikkelissa kuvataan tuloksellisen ja onnistuneen ohjauksen perustan muodostavia ilmiöitä, kuten dialogisuutta ja luottamusta. Kirjoittajat ovat ohjaustyötä tekeviä, sitä tutkivia ja kehittäviä ammattilaisia, joita yhdistää kiinnostus ihmisten kokemuksiin ja niiden tutkimiseen sekä tuloksellisen ohjauksen taustalla vaikuttaviin ilmiöihin.

Ohjattava keskiössä – kuuntelu ja osallisuuden vahvistaminen

”Ohjaaja kuunteli minua ja tunsin olevani tilanteen keskiössä.  Se oli tärkeintä.  Tulin tietoiseksi vastuustani, eikä luovuuttani tukahdutettu. Opin parhaiten siitä, miten hän minut kohtasi ja miten ohjasi.” 

Edellä oleva kuvaus on valmistumisvaiheessa olevan sosiaali- ja terveysalan opiskelijan kokemus saamastaan ohjauksesta. Kuuntelu ja ajan antaminen ohjattavalle on ohjaussuhteen perusta, kuten opiskelijakin kuvauksessaan ilmaisee.  Voi kysyä, mitä tälle ”kuuntelutyökalulle” on tapahtumassa työelämän muuttuessa hektisemmäksi ja pirstaleisemmaksi? Onko ohjaajalla aikaa pysähtyä ohjaussuhteeseen? Mitä ohjaajan pitäisi kuulla ja tavoittaa ohjauskeskustelussa ja millaisille viesteille hän on mahdollisesti ”kuuro”? Mitä uusia sisältöjä ohjaaja oppii kuulemaan ja oivaltamaan? Ajatuksena on, että kuuntelemalla ohjaaja poimii ohjauskeskusteluun ajan merkkejä ympäristöstä, ammattiin kasvamisen ja siinä kehittymisen pulmia sekä ohjattavan identiteetin rakentamiseen liittyviä tarpeita. Ohjaajan on hyvä pitää kuunnellessaan olotilansa toisaalta valppaana, virittäytyneenä ja levollisena, mutta toisaalta tietämättömänä ja epävarmana. Ristiriitainen olotila on kuuntelemiseen liittyvä jännite, joka pitää ohjaajaa avoimena ohjattavan kertomukselle. (Tensing & Setälä 2012.)

Opiskelijan esimerkissä ilmaisema ajatus ”tunsin olevani keskiössä” viittaa osallisuuden kokemukseen ohjauksessa. Ohjaus on ajan, huomion ja kunnioituksen antamista ohjattavalle. Latomaan (2011) mukaan ohjauksen peruskäsitteet ovat ohjaus, muutos, ohjaussuhde ja kompetenssi. Ohjaus on ohjaajan toimintaa, joka sisältää havaittavan käyttäytymisen sekä ohjaajan toiminnalleen antamat ja välittämät merkitykset. Muutos viittaa ohjattavan kompetenssin muutokseen.  Ohjaussuhde on ohjaajan ja ohjattavan välinen suhde, jossa kohtaavat molempien pyrkimykset ja tavoitteet. Leemanin & Hämäläisen (2016) mukaan ohjattavan osallisuuteen liittyvät voimaantuminen, sitoutuminen, yhteistoiminta, kumppanuus ja vaikuttaminen. Osallistava ohjaus edellyttää dialogia, moniäänisyyttä, kohtaamista ja yhteisiä tavoitteita.

Moniäänisyys –  yhdestä totuudesta jaettuun ymmärrykseen

Dialogi on prosessi, jossa moniäänisyys synnyttää merkityksiä ohjauksen sisältönä ja tavoitteena olevasta asiasta.  Moniäänisyys tarkoittaa erilaisten ja samanlaisten näkemysten esiin kutsumista.   Prosessissa syntyy yhteistä ymmärrystä ohjauksen teemasta. Vuokila-Oikkosen (2012) mukaan dialogi korostaa kokonaisvaltaista viestintää sekä ilmeiden ja eleiden liittymistä adekvaatisti osaksi puhetta. Tällöin voidaan puhua jaetusta rytmisestä yhteistyöstä.  Molemmilla, sekä ohjattavalla että ohjaajalla, on mahdollisuus tuoda oma näkökulmansa, miten tavoitetta kohti edetään. Jaettu rytminen yhteistyö edellyttää katsekontaktia. Myös Myllyneva (2016) vahvistaa katsekontaktin merkitystä vuorovaikutuksessa. Katsekontakti saa ihmisen elimistön valmistautumaan vuorovaikutukseen ja aktiivisuus lisääntyy tietyissä autonomisen hermoston vasteissa. Kuitenkaan toisen ihmisen silmien näkeminen sinänsä ei ole oleellista autonomisen hermoston voimistuneiden reaktioiden syntymiselle. Oleellista on tietoisuus nähdyksi tulemisesta. (Myllyneva 2016.)

Vuokila-Oikkosen & Hyvärin (2015) mukaan dialogissa korostuu epävarmuuden sietäminen ja ei-tietäminen.   Ohjaajan tehtävänä on asettua ei-tietäjän asemaan, auttaa ohjattavaa tietämään ja tiedostamaan omaa asiaansa. Ohjaajan tehtävänä on kuunnella ja ohjata kysymyksillä ohjattavaa kohti vastauksia. Auktoriteettiin nojautuva kohtaaminen ei ole dialogista. Dialogia eteenpäin vieviä kysymyksiä ovat mitä? kuka? missä? tai kuinka?  Tärkeää on kuunnella, reflektoida ja tarkistaa kuulemaansa. Myös tiedon jakaminen kuuluu ohjaukseen, ja ohjaajan on tunnistettava sen tarpeellisuus ja oikea-aikaisuus.

Epävarmuuden sietäminen ja ei-tietäminen korostuvat muuttuvassa sosiaali- ja terveysalan työkentässä. Työssä pärjäämisen ja kehittymisen kannalta merkittävää on resilienssi, jolla tarkoitetaan kykyä pysyä toimintakykyisenä muuttuvissa tilanteissa. Sen rakennusaineita ovat itseluottamus, realistinen optimismi ja toiveikkuus (Lahti 2014; Lepore & Revenson 2006; Mahlakaarto 2010). Tarvitaan myös avoimuutta erilaisille ratkaisuvaihtoehdoille ja taitoa tarkastella eri mahdollisuuksia. Juuttuminen vastoinkäymisiin heikentää toimintakykyisyyttä ja kapeuttaa kykyä löytää erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. (DeJong & Kim Berg 2012; Kiviniemi 2013). Itsereflektiivisten taitojen ja ohjauksen avulla työntekijän ja opiskelijan on mahdollista vahvistaa kykyään selvitä vastoinkäymistä. (Harisalo & Miettinen 2010).

Luottamus –  mahdollisuus kasvuun ja luovuuteen

Kokemuksen Tutkimuksen Instituutti kutsui viime vuonna eri alojen asiantuntijoita keskustelemaan ohjauksen merkityksestä opiskelussa ja työelämässä. Keskustelussa merkittävimmäksi ohjaukseen liittyväksi seikaksi mainittiin luottamus, joka mahdollistuu yhteistyön edistyessä. Ohjaajan on ”ansaittava” ohjattavan luottamus. Luottamuksellisessa dialogissa ohjaaja voi ohjattavan puheesta poimia sellaisia tunne‐ tai asiayhteyksiä, joiden sanoittaminen tuo esiin uusia oivalluksia. Kokemuksen Tutkimuksen Instituutin kutsumat asiantuntijat totesivat myös, että ohjauksessa esille tulevat uudet näkökulmat voivat joskus saada aikaan ristiriidan ohjattavassa, mutta ne ovat usein välttämättömiä uuden ajattelutavan syntymiselle.

Ohjaus on eettisesti perusteltua, kun siinä noudatetaan hyvän elämän ja ihmiseksi tulemisen ideaaleja. Ohjaajalla on oltava näkemys hyvästä elämästä ja hyvästä ohjauksesta, vaikka hän ei tarkkaan tiedäkään, mitä se hyvä varsinaisesti on.  Onnismaa (2007) kuvaa ohjausta identiteettineuvotteluksi, jonka tavoitteena on jatkuvasti uuden luottamuksen rakentaminen.

Etiikan perusta on ohjattavan kohtaaminen kunnioittavalla ja arvostavalla tavalla. Vaikka ohjaajalla voi olla enemmän tietoa ja elämänkokemusta, molempien kokemukset ja niille antamat merkitykset ovat yhtä arvokkaita. Onnistuneessa ohjauksessa ohjattava kokee, että on saanut tukea, tietoa ja motivaatiota. Kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen tunne tuo uutta energiaa ja halua tehdä asioille jotakin. (Cedefop 2009, 75−87; Tensing & Setälä 2012.) Energian ja aktiivisuuden lisääntyminen on tavoitteena myös hyvinvointipalveluissa asioivan asiakkaan ohjauksessa. Aktiivisuuden ja energian avulla asiakkaalla on mahdollisuus tehdä hyvinvointiaan edistäviä muutoksia elämäänsä.

Esimerkissämme opiskelija mainitsee tärkeäksi asiaksi, että ohjaus ei tukahduttanut hänen luovuuttaan. Hyvinvointipalvelujen toimijat tarvitsevatkin luovuutta ja innovatiivisuutta työn monipuoliseen kehittämiseen.  Tarvitaan myös vastuullista vaikuttamista ja rakentavaa asennoitumista työtä, työyhteisöä, työkavereita ja esimiestä kohtaan. Vastuullinen vaikuttaminen tarkoittaa mielipiteen ilmaisemista asioiden eteenpäin viemiseksi. (Manka, Heikkilä-Tammi & Vauhkonen 2012.)

Ammattikorkeakoulu – avainpaikalla ohjausosaamisen edistämisessä

Tulevaisuuden työyhteisöt ovat yhä useammin eri alojen ammattilaisista koostuvia verkostoja, joilla on yhteiset tavoitteet. Se mahdollistaa työntekijälle suuremman vapauden organisoida itse työnsä, mutta myös suuremman vastuun työnsä tuloksista.  Koulutuksen tulisikin entistä enemmän keskittyä varmojen totuuksien opettelusta tiedon soveltamiseen ja ongelmanratkaisutaitojen vahvistamiseen. (Sitra 2015.)

Hyvinvointipalveluissa työskentelevien ammattilaisten toteuttama taitava ja eettisesti korkeatasoinen ohjaus on yksi kansalaisten hyvinvointia merkittävästi lisäävä tekijä (vrt. OKM 2017). Lisäksi ohjauksen laaja-alainen ymmärtäminen vahvistaa ammattilaisten keskinäistä verkostoitumista, vertaistukea ja työnohjauksen hyödyntämistä.  Näillä puolestaan on yhteys työhyvinvointiin ja motivaatioon kehittyä työssä.  Ammattikorkeakoulut työelämän osaajien ja kehittäjien kouluttajana voivat yhteistyössä työelämän kanssa toiminnallaan edistää merkittävästi ohjauksen tuloksellisuutta sosiaali- ja terveysalalla. Esimerkissämme oleva opiskelija mainitsi oppimisensa ytimeksi kokemuksensa ohjaajan toiminnasta: ”Opin parhaiten siitä, miten hän minut kohtasi ja miten ohjasi.” Tämä on merkittävä viesti meille ohjaustyötä tekeville. Ammattikorkeakoulujen haasteena onkin kehittää opiskelijan ohjausta muuttuvissa toimintaympäristöissä. Ammatillinen kehittyminen tarkoittaa oman ammatin ja identiteetin sekä monialaisen työskentelyn pohdintaa. Se mahdollistuu dialogisessa, luottamuksellisessa ja eettisesti korkeatasoisessa ohjauksessa.

Kirjoittajat

Liisa Kiviniemi, TtT, Yliopettaja, työnohjaaja, Oulun ammattikorkeakoulu, liisa.kiviniemi(at)oamk.fi
Timo Latomaa, FT, KL, PsM, psykologi, kulttuuriantropologi, aineenopettaja Kokemuksen Tutkimuksen Instituutti, Oulu, timo.latomaa(at)icloud.com
Johanna Pudas, PsK, varhaiserityisopettaja, Järvenpään kaupunki, johanna.pudas(at)outlook.com
Marianne Tensing, Organisaatioanalyytikko, työnohjaaja STOry/FINOD, organisaatiokonsultti, TRO, LitM, Metanoia Instituutti, marianne.tensing(at)metanoia.fi
Päivi Vuokila-Oikkonen, TtT, Työelämän kehittäjä (TKI)-muutos valmentaja (TKI)- työnohjaaja. Diakonia-ammattikorkeakoulu, paivi.vuokila-oikkonen(at)diak.fi

Arene 2016.  Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta. http://arene.fi/fi/ammattikorkeakoulut/vaikuttavuus/rake-selvitys Haettu 10.4. 2017.

Cedefop 2009. Professionalising career guidance. Practitioner competences and qualification routes in Europe. Luxemburg: Cedefop panorama series; 164. http://cedefop.europa.eu/EN/news/4362.aspx Haettu 14.4. 2017

DeJong, P. & Kim Berg, I. 2012. Interviewing for solutions. Cengage Learning inc.

Harisalo, R. & Miettinen, E. 2010. Luottamus: pääomien pääoma. Tampere: Tampere University Press.

Kiviniemi, L. 2013. Kehittämistyöllä työyhteisön toimivuutta ja työhyvinvointia. Teoksessa Honkanen, H. & Kiviniemi, L. (toim.) Yhdessä mukana muutoksessa. www.oamk.fi/epooki

Lahti, E. 2014. Sisu-toiminnan tahtotila.  Teoksessa Uusitalo-Malmivaara toim. Positiivisen psykologian voima. Juva: Ps-kustannus.

Latomaa, T. 2011. Mitä ohjaus on? Ohjaus pedagogisena toimintana. Kasvatus. Suomen kasvatustieteellinen seura. s. 46-57.

Leemann, L. & Hämäläinen, R-M. 2016. Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut Pohdintaa käsitteiden sisällöstä.  Yhteiskuntapolitiikka 81:5, 586-594.

Lepore, S.T. & Revenson T.A. 2006. Resilience and posttraumatic growth: Recovery, Resistance and Reconfiguration. Teoksessa L. Calboun & R.G Tereschi (eds.) The Handbook of Posttraumatic growth: Research and Practise. Mahwah. NJ: Erlbaum. 24-46.

Mahlakaarto, S. 2010. Subjektiksi työssä. Identiteettiä rakentamassa voimaantumisen kehitysohjelmassa.  Jyväskylä studies of psychology and Social research 394.

Manka, M-L., Heikkilä-Tammi, K. & Vauhkonen, A. 2012. Työhyvinvoinnin tuloksellisuus. Henkilöstön arvoa kuvaavat tunnusluvut johtamisen tukena kunnissa. Tampereen yliopisto, Tekes, KT ja Keva.

Myllyneva, A. 2016. Psychophysiological responses to eye contact. Acta Universitatis Tamperensis; 2196, Tampere: Tampere University Press.

OKM 2017. Sote-koulutuksen uudistaminen käynnistyy. http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sote-koulutuksen-uudistaminen-kaynnistyy Haetty 19.4.2017

Onnismaa, J. 2007. Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Helsinki: Gaudeamus.

Sitra 2015. Työelämä kestävän hyvinvoinnin lähteeksi https://www.sitra.fi/julkaisut/Esitteet/2015/Tyoelama_kestavan_hyvinvoinnin_lahteeksi.pdf  Haettu 15.3. 2017

Tensing, M. & Setälä, M-L. 2012. Kuuntelu työnohjaajan perustyökalu. Osviitta 2.

Vuokila-Oikkonen, P. & Hyväri, S. (2015). Toimijoita osallistava kehittämisprosessi- esimerkkinä Oulun mielenterveyspalvelujen rajapintatyön mallintaminen.  Teoksessa Raili Gothóni, Susanna Hyväri, Marjo Kolkka ja Päivi Vuokila-Oikkonen (toim).  Osallisuutta, oppimista ja arviointia. Diakonia-ammattikorkeakoulun vuosikirja 2015. 65-79. Saatavana sähköisesti http://urn/URN:ISBN:978-952-493-233-2

Sosiaali- ja terveysalan johtaminen tulevaisuudessa

Kirjoittajat: Terhi Laine, Ilse Vogt.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ja sen valmistelu muuttaa palvelujärjestelmää ja sen johtamista. Muutoksessa korostuu asiakaslähtöisyys, valinnanvapaus, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, kotiin vietävien ja matalan kynnyksen palvelut, tietojärjestelmien yhtenäistäminen sekä terveysteknologian ja verkossa tapahtuvan ohjauksen lisääntyminen. Lisäksi maahanmuutto- ja monikulttuurisosaamisen tarve lisääntyy ja laatu- ja kustannustehokkuuden vaateet vahvistuvat. (Vesterinen 2011, 27-37.) Johtajilta odotetaan aiempaa enemmän ja he ovat myös motivoituneita kehittämään omaa johtamistaan (Viitanen ym. 2007, 64-65).

Tämä artikkeli kertoo millaisena sosiaali- ja terveysalan yamk-opiskelijat näkevät johtajuuden muutostarpeet.  Aineisto on kerätty viime vuonna ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoilta, jotka toimivat sosiaali- ja, terveysalalla tai kirkon palveluksessa. Heillä on ammattikorkeakoulun perustutkinnon jälkeen vähintään kolme vuotta työkokemusta. Osa haastatelluista on esimiestehtävissä.

Diakonia-ammattikorkeakoulu myönsi aineiston keruulle tutkimusluvan ja opiskelijoilla oli mahdollisuus vapaaehtoisesti osallistua ryhmätilanteisiin, joissa he reflektoivat omia kokemuksiaan johtajuudesta ja esimiehisyydestä. Opiskelijoita oli yhteensä 35 ja he jakaantuivat neljään ryhmään. Reflektointi tapahtui kolmen teeman näkökulmasta: Millaista on hyvä johtajuus sosiaali- ja terveysalalla? Mitkä ovat johtajan tärkeimmät tehtävät? Miten johtajuus tulee muuttumaan 15 vuodessa? Jokaisella ryhmällä oli ohjaaja, jonka tehtävänä oli ohjata työskentelyä ja tukea keskustelua. Ryhmätilanteet videoitiin, tallenteet litteroitiin ja käsiteltiin sisällönanalyysillä. 

Johtajuuden ydin perustehtävän kirkastamisessa ja vuorovaikutusosaamisessa

Kuvio 1: Yamk-opiskelijoiden käsitykset SOTE-johtajuudesta.

Opiskelijoiden kuvaukset johtamisesta tällä hetkellä kiteytyivät henkilöstöjohtamiseen (Leadership) ja asiajohtamiseen (Management) (kuvio 1). Opiskelijoiden mukaan vuorovaikutusosaaminen konkretisoituu johtajan ja työntekijän väliseen vuorovaikutuksessa. Johtajan odotetaan olevan tavoitettavissa ja läsnä. Häneltä odotetaan kykyä kuunnella, ohjata ja antaa palautetta.

Perustehtävässä määritellään, miksi organisaatio on olemassa ja mitä organisaatiossa tehdään. Opiskelijoiden mukaan monet työyhteisöjen ongelmat johtuvat siitä, että organisaation perustehtävä ei ole selkeä Johtajalla on tärkeä rooli perustehtävän kirkastamisessa yhdessä työntekijöiden kanssa. Tämä korostuu erityisesti muutostilanteissa, jossa yhdessä määritelty perustehtävä antaa toiminnalle suunnan ja merkityksen.

Päätöksenteon selkeyden ja avoimuudesta huolehtimisen opiskelijat näkivät yhtenä tärkeänä johtajan tehtävänä. Päätökset voivat olla työntekijöille epämieluisia, mutta avoimesti perusteltuina ne on helpompi hyväksyä. Työyhteisön ongelma- ja ristiriitatilanteissa opiskelijat näkivät tärkeänä, että johtaja ottaa haasteellisetkin asiat puheeksi ja kehittää niihin ratkaisut yhdessä työntekijöiden kanssa.

Työhyvinvoinnin tukemisen opiskelijat näkivät kokonaisuutena, jota edesauttavat työn tekemistä tukevat rakenteet ja hyvä työilmapiiri. Käsitykset työssä tarvittavasta osaamisesta on jatkuvassa muutoksessa. Koko työyhteisön ja yksittäisten työntekijöiden osaamisen kehittämisen ennakointi ja mahdollistaminen on opiskelijoiden kokemuksen mukaan yksi johtajan perustehtävistä, jonka merkitys korostuu erityisesti taloudellisesti tiukkoina aikoina.

Kohti innovatiivista muutoksen johtamista

Pohtiessaan johtamisen tulevaisuutta opiskelijat toivat voimakkaasti esiin sote-uudistuksen myötä tulevat muutokset, jotka tulevat haastamaan johtamisen. Sosiaali- ja terveysalojen toiminta tulee organisoitumaan suuremmiksi moniammatillisiksi, monialaisiksi ja monitoimijaisiksi kokonaisuuksiksi ja verkostoiksi, joiden johtamisessa tarvitaan uudenlaista johtamista. Moniammatillisuutta ja monialaisuutta käytetään usein rinnakkaiskäsitteinä. Monialaisuudella tarkoitetaan hallinnon rajat ylittävää yhteistyötä, joka ei kiinnity yksittäiseen asiakkaaseen (Katisko & Kolkka & Vuokila-Oikkonen 2014).  Moniammatillisuus käsitteenä kiinnittyy voimakkaasti asiakastyöhön ja yksittäisiin asiakkaisiin (Isoherranen 2012). Näiden käsitteiden rinnalle voidaan ottaa monitoimijaisuus, joka korostaa asiakkaiden tasavertaista toimijuutta ammattilaisten rinnalla (Muukkonen 2104).

Johtajilla on suuri merkitys sektorirajat ylittävän verkostoituvan työotteen mahdollistamisessa ja kehittämisessä. Tällöin johtamisessa korostuu vuorovaikutuskulttuurin muutoksen tarve ja erilaisten osaamisten käyttö siten, että yhteinen toiminta mahdollistuu ja koituu viimekädessä asiakkaan parhaaksi. (Isoherranen 2005, 115- 125.)

Monialaisten verkostojen johtaminen edellyttää kokonaisvaltaista näkemystä ja laajaa teoreettista ymmärrystä sosiaali- ja terveysalojen moniulotteisista tehtävistä ja vastuista sekä varsin konkreettisia ihmistyön johtamisen taitoja.  (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009, 40-41.) Opiskelijat jäsensivät asiaa seuraavasti:

”Moniammatillinen tiimi tarvii sellaisen johtajan, joka auttaa keskustelussa sellaista yhteistä syntymään. Voin vain kuvitella, ja tiedänkin, että kun laitetaan eri ammattikunnista ihmisiä yhteen – tosin tietenkin tämä riippuu myös kontekstista – mutta voi syntyä tosi isoja eroja siinä miten niitä asioita nähdään ja miten niitä lähdetään viemään eteenpäin. Että semmoseen tarvitaan kyllä johtajuutta, että löytyy se yhteinen näkemys ja suunta.”

Opiskelijahaastatteluissa monialaiset verkostot ja tiimit yhdistyivät haavoittuvassa asemassa oleviin paljon palveluja käyttäviin ja siihen, että johtajan substanssiosaamisen merkitys vähenee. Vastaavasti ammatti- tai yleisjohtajuus korostuu. Johtajuuden tehtävänä on näyttää suunta, jota kohti ollaan menossa. Niiranen (2015, 141) kutsuu tämän tyyppistä johtajaroolia suunnannäyttäjäksi, jossa korostuu ulkoinen orientaatio ja tavoitteellinen tulevaisuuteen katsominen.

”Tulevaisuudessa aina enemmän itse hoidetaan terveyttä ja sitten nää hevijuuserit ja vaikeimmissa tilanteissa olevat hoidetaan moniammatillisissa tiimeissä. Siellä on sitä moniammatillista osaamista, kuka niitä tiimejä johtaa? Kun siellä on sosiaalipuolen, terveyspuolen ja on vaikka mitä, kuka johtaa sitä moniammatillista tiimiä. Ehkä se johtaminen on sitä, että pitää johtaa sellaisia, jotka tulee eri aloilta ja ehkä sitten se johtaa niihin ammattijohtajiin, kun ei voi olla sellaista, joka tietää vaan yhdestä alasta jotain.”

Yleisjohtajuudesta ja substanssialan johtajuudesta käydään keskustelua, kun sosiaali- ja terveydenhuoltoa yhdistetään. Tilanteeseen, jossa hyväksytään vain oman alan johtaja, voi liittyä piiloisia perusteluita lisätä tai säilyttää professiokohtaista valtaa. (Sinkkonen ym. 2015, 127.)

Opiskelijahaastatteluissa ammattijohtajuus liitettiin sekä verkostomaisen työn lisääntymiseen että suurempiin toimintayksiköihin ja johtajien määrän vähenemiseen. Opiskelijat totesivat, että tulevaisuudessa SOTE-uudistuksen myötä on vähemmän johtajia ja isommat kokonaisuudet. Kehityskulun toinen puoli on, että jokaisen työntekijän ja tiimin itsejohtaminen korostuu.

”Me ajateltiin tässä, että kun olis ne isommat kokonaisuudet, siinä ois ammattijohtajat, jotka johtaa kokonaisuuksia, mutta rinnalla tulee voimakkaasti henkilöstöjohtaminen, joka on enemmänkin sellasta käytännön tason johtamista…tai en tiedä olisiko se sitten parempaa itsensä johtamista, jokaisen itsensä sisäistä johtamista vai onko se enemmän yhteisöllistä?”

Isot organisaatiot edellyttävät etäjohtamista, jolloin johtajan on tunnistettava asiat, joita voi johtaa etäjohtamisen avulla ja mitkä vaativat johtajan läsnäoloa (Sinkkonen ym. 2015, 127). Tämä nousi esiin myös opiskelijahaastatteluissa.

”Jos se menee siihen etäjohtajuuteen niin teknologian täytyy jotenkin kuroa umpeen sitä rakoa, että se johtaja on sitten teknologian avulla tavoitettavissa. Että ei pelkästään johtajuutta jos miettii, että pitää työkokouksen silleen, että yks on jossain ja toinen tuolla ja sitten pidetään se kokous jonain tämmöisenä videojuttuna netin kautta. Se helpottaa, mutta siinähän on se oppiminen aina, kouluttautuminen siihen ja asioiden käyttöönottaminen, työn muutos. ”

Talouden lukutaito on tärkeä johtajuuden osa-alue, joka on korostunut viime vuosina yhteiskunnan kantokyvyn heikennyttyä. Yksityisen sektorin talousopit ovat uineet julkiselle sektorille. Kustannustietoisuus, tilaaja-tuottaja-malli ja kilpailutusten lisääntyminen kuvaavat toimintaympäristön muutosta. (Kankaanpää 2015, 213.) Kehityskulkua voidaan kuvata myös uuden julkisjohtamisen (New Public Management) käsitteellä, joka pitää sisällään tuottavuuden, tehokkuuden, riskinoton, tilivelvollisuuden ja yrittäjämäisen asenteen. Liiketoimintajohtoon pohjautuva toimintatapa voi törmätä byrokraattisuuteen ja hyvää hallinnointia korostavaan toimintakulttuuriin. (Viitanen ym. 2007, 52-53.) Myös opiskelijat pohtivat talousjohtamisen uusia vaatimuksia. Haastatteluissa korostui säästöjen ja kustannustehokkuuden sijaan tarve tulosten monipuoliseen mittaamiseen ja vaikuttavuuden arviointiin ja tätä kautta tiedolla johtamiseen.

”Siellä ylemmässäkään johtoportaassa ei voi olla sellainen käsitys, että ne numerot kertoo kaiken. Siellä pitää olla ymmärrys siitä, että sote-alalla ne numerot ei kerro yhtään mitään, jos sitä työtä tehdään miten sattuu. Että meneekö se sitten noihin ammattijohtajiin, joilla on jonkinlainen käsitys siitä mitä se laatu on ja miten sitä vaikuttavuutta mitataan. Voisi kuvitella, että sellaisella johtajalla joka on noussu johtajaksi sieltä työstä, niin sillä ei välttämättä ole sitä käsitystä miten sitä vaikuttavuutta mitataan. Johtaako se siihen, että työntekijät entistä enemmän tuottaa sitä laatua siihen ja sitä ei tehdä näkyväksi. Vai mihin se johtaa?”

Muutostilanteessa korostuu viestinnän tärkeys. Valpola (2004, 16) painottaa viestinnän aktiivisuutta ja rehellistä dialogia. Muutoksen suunnittelussa on oltava selkeä visio ja muutoksen toteuttamisen toimintasuunnitelma. Opiskelijahaastatteluissa korostui viestinnän merkitys osana johtajuutta. Viestintä on organisaation sisäistä ja ulkoista viestintää. Johtajuusviestinnän muutos on yhteydessä entistä suurempiin yksiköihin, etäjohtajuuteen, strategiseen johtamiseen ja vaikuttamiseen.

”Vaatii tulevaisuuden johtajilta entistä enemmän viestintätaitoja koska jos sulla yleensä on ne ihmiset kerran viikossa sun luona ja näät ne kasvotusten ja nyt sit yhtäkkiä oot toisella puolella Suomee ja sun pitäisi olla inhimillinen ja tasapuolinen ja tavoitettavissa oleva läsnä oleva johtaja, vaikka et oo paikalla, niin vaatii hyviä viestintätaitoja aika paljon.” 

Opiskelijoiden käsityksissä tulevaisuuden henkilöstöjohtaminen tulee olemaan valmentavaa johtamista. Kyse on arvostavasta, osallistavasta ja tavoitteellisesta yhteistoiminnasta. Tavoitteena on työntekijöiden potentiaalin vapauttaminen työryhmän käyttöön. Ryhmän potentiaali tukee vastavuoroisesti yksilöiden voimaantumista (Ristikangas & Grünbaum 2016, 13).  Valmentavassa johtajuudessa yhdistyvät yksilön kehittyminen ja organisaation tavoitteiden saavuttaminen. (Salmimies & Ruutu 2013, 87.)

”Se, että arvostetaan työntekijöiden osaamista. Esimiehen yksi tärkeä tehtävä on luottaa siihen työntekijöidensä osaamiseen ja taitoon. Johtajan tehtävä on saada jokainen työntekijä loistamaan. Vahvuuksien hyväksikäyttö on tärkeätä, että tunnistaa ja osaa käyttää niitä.”

 Lopuksi

Sosiaali- ja terveysalan yamk-opiskelijat kuvasivat nykyistä johtamista organisaation sisällä tapahtuvaksi henkilöstö- ja asiajohtamiseksi. Tulevaisuuden johtamisen kuvauksissa korostui monialaisten verkostojen ja moniammatillisten tiimien johtaminen, jolloin tarvitaan myös etäjohtajuutta.  Talouden lukutaito, tiedolla johtaminen ja viestintäkyky korostuvat myös tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden SOTE-johtaminen voidaan tiivistää älykkään julkisorganisaation yhteensovittavaksi johtamiseksi, joka perustuu sektorirajat ylittävään muutoksen johtamiseen.  Monialainen SOTE-rakenne on pohja kehittämiselle ja uusien innovaatioiden syntymiselle (Määttä & Laine & Koistinen 2016). Älykäs organisaatio tavoittelee tulevaisuuden ratkaisuja ja vaatii uudenlaista johtamista.

Kirjoittajat

Terhi Laine, VTT, kehitysjohtaja, Diakonia-ammattikorkeakoulu, terhi.laine(at)diak.fi
Ilse Vogt, KM, aluekoordinaattori, Diakonia-ammattikorkeakoulu, ilse.vogt(at)diak.fi

Isoherranen, K. 2005. Moniammatillinen yhteistyö. Vantaa: Dark Oy.

Kankaanpää, E. 2015. Talouden johtaminen. Teoksessa Sari Rissanen &Johanna Lammintakainen (toim.) Sosiaali- ja terveysjohtaminen. Helsinki: Sanoma Pro Oy, 199-214.

Katisko, M. , Kolkka, M., Vuokila-Oikkonen, P. 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alojen koulutuksessa. Malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten. Helsinki: Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2.

Muukkonen, T. 2016. Luottamus lastensuojelussa – Monitoimijaisen yhteistyön rakentuminen. Ammatillinen lisensiaattityö. Helsingin yliopisto. Painamaton lähde.

Laine, T., Määttä, A., Koistinen K. 2016. Monialainen johtaminen Pieksämäellä. Hyvinvointipalvelut toimiviksi. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisu: Diak Työelämä –sarja, 21-32.

Niiranen, V. 2015. Moniammatillisten verkostojen johtaminen. Teoksessa Sari Rissanen &Johanna Lammintakainen (toim.) Sosiaali- ja terveysjohtaminen. Helsinki: Sanoma Pro Oy, 129-144.

Nykänen, S. 2010. Ohjauksen palvelujärjestelyjen toimijoiden käsitykset johtamisesta ohjausverkostossa. Matkalla verkostojohtamiseen? Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimuksia 25 Jyväskylän yliopisto.

Ristikangas, M., Grünbaum, L. 2006. Valmentava esimies. Onnistumista palvelevat positiot. Talentum Pro. Vantaa: Hansaprint Oy.

Salmimies, R., Ruutu, S. 2013. Ratkaisuja esimiestyön haasteisiin. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Sinkkonen, S., Taskinen, H., Rissanen, S. 2015. Sosiaali- ja terveyspalveluiden integrointi ja johtaminen. Teoksessa Sari Rissanen & Johanna Lammintakainen (toim.) Sosiaali- ja terveysjohtaminen. Helsinki: Sanoma Pro Oy, 105-128.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2009. Johtamisella laatua ja hyvinvointia sosiaalialalle. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2009:17. Helsinki: Yliopistopaino.

Sydänmaalakka, P. 2004. Älykäs johtajuus. Ihmisten johtaminen älykkäässä organisaatiossa. Hämeenlinna: Karisto Oy.

Sydänmaalakka, P. 2015. Älykäs julkinen johtaminen. Helsinki: Talentum Media Oy.

Valpola, A. 2004. Organisaatiot yhteen, muutosjohtamisen käytännön keinot. Helsinki: WSOY.

Vesterinen, M. (toim.). 2011. Sote-ennakointi – sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakointi. Etelä-karjalan koulutuskuntayhtymä. Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 3. Iisalmi: Painotalo Seiska Oy.

Viitanen, E., Kokkinen, L., Konu, A., Simonen, O., Virtanen, J. V., Lehto, J. 2007. Johtajana sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut, nro 59. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy.

Lähijohtamisen opiskelussa kehitetään mentorointia esimiestyössä

Kirjoittajat: Arja-Irene Tiainen, Jaana Pasanen.

Työelämän vaatimukset terveysalan esimiesten osaamisesta ja koulutuksesta ovat kasvaneet. Moni terveysalan lähijohtaja on tuntenut tarvetta koulutukselle ja oman lähijohtamisen osaamisen kohottamiselle.

Laaksonen, Niskanen & Ollila (2012, 9) ovat luokitelleet lähijohtamisen tärkeimmiksi johtamisalueiksi asiakas-, prosessi-, henkilöstö- ja talousnäkökulmat, jotka sisältyvät käytännön lähijohtamiseen. Tulevaisuudessa lähiesimiestyöltä toivotaan arvostavaa ja valmentavaa otetta, joka on vuorovaikutteista ja läsnä olevaa johtamista. Työntekijät haluavat päästä vaikuttamaan päätöksiin valmiiksi pureskeltuja ratkaisujen sijaan. (Kallio & Puhakka 2015, 9) Lähijohtamisen opetuksen on seurattava tarkalla korvalla tulevia sosiaali- ja terveysalan muutoksia ja niistä johtuvia haasteita. Vuoropuhelu ja yhteistyö työelämän kanssa on koulutuksen kehittämisessä avainasemassa.

Karelia-ammattikorkeakoulussa on tarjolla lähijohtamisen täydennyskoulutus, jonka 60 op opintokokonaisuus vastaa sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen ylemmän ammattikorkeakoulu tutkinnon opetussuunnitelmaa. Lähijohtamisen täydennyskoulutukseen sisältyy henkilöstöresurssien johtamisen opintojakso (5 op), jossa opiskelijat perehtyvät yhteen henkilöstöjohtamisen teemaan ja laativat siihen liittyvän kehittämissuunnitelman omassa organisaatiossaan. Tässä artikkelissa kuvataan yhtä opintojaksolla laadittua kehittämistehtävää, jonka tuloksena käynnistettiin mentorointipilotti.

Mentorointi henkilöstön kehittämisen keinona

Mentorointi yksi vanhimmista kehittymisen ja kehittämisen menetelmistä. Mentoroinnin kautta asenteet, tiedot ja taidot ovat siirtyvät kokeneelta untuvikolle (Juusela, Lillia & Rinne 2000, 5). Viimeisten vuosikymmenten aikana mentoroinnin suosio on kasvanut ja sitä pidetään varteenotettavana keinona oppia toinen toisiltamme. (Juusela ym. 2000, 7.)

Tunkkari-Eskelisen (2011, 63-64) mukaan mentorointi edistää ja tehostaa kokeneempien yksilöiden osaamisen näkyväksi tekemistä ja heidän kokemuksellisen tietonsa siirtämistä. Perinteisesti mentorointia käytetään uuden työntekijän työympäristöön tutustumisen vauhdittamisessa perehdyttämisen rinnalla. Mentorointia voidaan pitää hyödyllisenä myös organisaation jäsenten sukupolvien välisen sillan rakentajana. Kupiaksen ja Salon (2014, 32) mukaan nuoret aktorit voivat myös aidon ihmettelyn myötä kyseenalaistaa mentorin ajatuksia ja organisaation toimintamalleja. Aktori saattaa opettaa mentorille myös osaamiaan taitoja, kuten tietotekniikkaan ja sosiaaliseen mediaan liittyvää osaamista.

Perinteisen mentoroinnin rinnalle on syntynyt käsitys valmentavasta mentoroinnista (Ristikangas, Glutterbuck & Manner 2014, 24). Valmentava mentorointi ei tyydy pelkkään viisauden jakamiseen, vaan monipuolisten oppimismenetelmien käyttöön. Valmentava mentorointi on yhdessä oppimisen prosessi kahden yksilön välillä, jossa molemmilla tapahtuu kehitystä ja mielentaitojen kasvua. Sen lisäksi valmentava mentorointi on osa organisaation yhteisöllistä kehittämistä, joka kasvattaa sitoutumista sekä aktiivisia yhdessä tekemisen taitoja. (Ristikangas ym. 2014, 18, 28.)

Mentorointi edellyttää työnantajalta resurssien järjestämistä prosessien käynnistämiseksi. Mentorointia voidaan pitää matalan kynnyksen auttamissuhteena, joka ei vaadi suuria taloudellisia resursseja. Perehdyttäminen on lakisääteisesti työnantajan vastuulla (Työturvallisuuslaki 2002 § 14) ja sitä seuraava mentorointi on luonteva työpaikoilla toteutettava tuen ja ohjauksen muoto, josta hyötyy koko henkilöstö.

Mentorointipilotti Siun sotessa

Siun sote – Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on tuottanut Pohjois-Karjalan alueen ja Heinäveden sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1.2017 alkaen. Siun soten strategian (2017 – 2018) mukaan uusi organisaatio on sisällyttänyt mentoroinnin kehittämisen osaksi strategiaansa tavoitteena käynnistää koko organisaatioita koskeva mentorointiohjelma.

Siun soten strategiassa lähiesimiehille annetaan yhä enemmän ratkaisuvaltaa ja rohkaistaan muutoksiin. Tiivistä yhteistyötä lisätään yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen sekä muiden kehittämisorganisaatioiden kanssa. Mahdollisuus kehittyä taataan käynnistämällä mentorointiohjelma, ja mentorointi on yksi organisaation osaamisen kehittämisen menetelmistä.

Karelia-ammattikorkeakoulun lähijohtamisen täydennyskoulutuksen opiskelija toimii Siun sote organisaatiossa teho-osaston lähiesimiehenä. Mentorointi oli kuulunut hänen vastuualueeseensa aiemmin, ja hän oli jo pitkään miettinyt mentorointiprosessin aloittamista uudelleen omassa työyhteisössään. Mentorointi soveltuu hänen mukaansa hyvin kaksi vuotta kestävän perehdytyksen jatkoksi. Kaikkea ei voi kädestä pitäen opettaa, ja erityisesti intuition ja hiljaisen tiedon välittäminen mentorilta aktorille voi olla arvokkainta pääomaa aloittelevalle sairaanhoitajalle.

Mentoroinnin käynnistymisessä on tärkeää organisaation johdon päätös ja tuki prosessille. Lähiesimies on mukana mentorointiprosessin suunnittelussa, käynnistämisessä ja tukemisessa koko prosessin ajan aina arviointiin saakka (Laatikainen & Paananen 2004, 19, 21). Lähiesimiehen roolistaan käsin opiskelija pystyi käynnistämään mentorointiprosessin osastolla. Opiskelija sopi mentoroinnin aloittamisesta oman esimiehensä kanssa, ja samalla mentorointi kirjattiin kuluvan vuoden toimintasuunnitelmaan. Siun sote organisaation strategian mukainen mentorointiohjelma ei ole vielä valmis, jonka vuoksi opiskelija käynnisti oman työyksikön mentorointityöskentelyn aikaisemman käytössä olleen Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän mentorointimallin mukaisesti. Seuraavassa kuvataan kuntayhtymän malliin pohjautuva mentoroinnin käynnistäminen.

Työyksikköä informoitiin mentorointiprosessien uudelleen käyttöönotosta tutustuttaessa Siun soten strategiaan 2017-2018. Yksikön perehdytysvastaavana toimivalle sairaanhoitajalle ehdotettiin mentoriksi ryhtymistä, koska hänellä oli ennestään kokemusta mentoroinnista ja hän oli saanut mentorointikoulutusta. Jatkossa hän voisi osallistua mentorointikoulutuksiin ollen mukana tulevissa mentorointiprosesseissa ohjaajaparina. Hän suostui tehtävään mielellään ja kiitti luottamuksesta.

Vaikka mentorointiohjeistuksissa suositellaan, että aktori valitsee mentorinsa, päätettiin tässä tapauksessa toimia toisin. Aktoriksi ehdotettiin kyseisen sairaanhoitajan perehdyttämää vastavalmistunutta sairaanhoitajaa, joka on ollut osastolla vajaan vuoden. Nuori sairaanhoitaja oli muutaman kerran hakeutunut lähiesimiehen puheille mieltä painavien asioiden ja tilanteiden jälkeen ja ajateltiin, että hän voisi hyötyä mentorointisuhteesta tutun perehdyttäjän kanssa. Hän lähti mielellään mukaan mentorointiin.

Mentori-aktori parille pidettiin työskentelyyn ohjaava palaveri helmikuussa 2017. Viitekehyksenä pidettiin valmentavan mentoroinnin teesejä, joita oli koottu aloituksen tueksi. Palaverissa käytiin läpi mentoroinnin periaatteita, mahdollisia erilaisia työskentelytapoja, mentorin ja aktorin rooleja parityöskentelyssä, mahdollisia ongelmia prosessin aikana sekä toteuttamiseen liittyviä asioita. Sovittiin että pari tapaa toisiaan kerran kuukaudessa kahden tunnin ajan vähintään vuoden verran. Työpari sai kirjalliset materiaalit työskentelyyn liittyen: sopimuslomakkeet sekä alku- ja loppukartoituslomakkeet. Heitä kehotettiin myös pitämään vapaaehtoista päiväkirjaa omasta prosessista sekä kokoamaan erillistä raporttia sellaisista huomioista, joita voisi hyödyntää koko yhteisöä ajatellen. Mentoriparille korostettiin, että lähiesimies on kiinnostunut kaikesta heidän kokemastaan, josta voidaan yhdessä oppia tulevia prosesseja silmällä pitäen.

Mentorointitapaamiset käynnistyivät maaliskuussa 2017. Tällöin sovittiin yhteisestä väliarviointikeskustelusta noin puolen vuoden kuluttua prosessin aloittamisesta. Lähiesimies painotti rooliaan prosessinohjaajana ja sitä, että on käytettävissä apuna tarvittaessa. Loppuarvioinnista sovitaan sitten, kun pari ilmoittaa prosessin olevan loppumassa. Mentorointityöskentelyllä tulee olla yhtä selkeä lopetus kuin aloituskin.  Mentorointiprosessi on alkanut työyksikössä suunnitelman mukaisesti. Koska mentoroinnin on vasta alussa, ei tuloksia päästä vielä tässä artikkelissa raportoimaan.

Lähijohtamisen opinnot vastaavat työelämän kehittämishaasteisiin

Lähijohtamisen opiskelijat ovat työelämässä pääosin esimiesasemassa. Työelämän kehittämishaasteisiin vastaaminen opintojen kautta on hyvin luontevaa, kuten edellä kuvattu esimerkki osoittaa. Yhteistyö työelämän kanssa on lähijohtamisen opintojen myötä entisestään syventynyt ja tiivistynyt Karelia-ammattikorkeakoulussa. Opintojaksoissa paneudutaan työelämästä nouseviin kehittämiskohteisiin ja pyritään löytämään niihin ratkaisuja yhdessä opiskelijoiden kanssa erilaisten tehtävien kautta.

Tässä artikkelissa kuvatun kehittämistehtävän lopputuloksena oli mentorointiprosessin käynnistäminen työyhteisössä.  Kuvatun mentoriprosessin jälkeen on toivottavasti tapahtunut kasvua ja oppimista niin aktorissa kuin mentorissa. Mentoroinnin käynnistymisen myötä voi koko yksikössä vahvistua työyhteisön oppimista ja kehittämistä tukeva työote. Siun soten virallisen mentorointiohjelma käynnistyttyä yksikkö toivoo pääsevänsä verkostoitumaan tällä alueella muiden toimijoiden kanssa.

Mentorointiprosessi voi olla merkityksellinen niin uransa alkuvaiheessa olevalle kuin jo työelämässä pidempään olleelle. Molemmilla on mahdollisuus oppia prosessissa. Mentorointi sopii erinomaisesti hoitotyöhön, jossa kokemus karttuu asteittain noviisista asiantuntijaksi. Työntekijässä tapahtuu sekä ammatillisesti että persoonallisesti eniten kasvua silloin, kun hän saa reflektoida asioitaan ohjaajan tai mentorin kanssa. Kun saa luottamuksellisessa suhteessa tuoda esille heikkouksiaan ja vajavuuksiaan sekä vahvuuksiaan ja onnistumisiaan, tällöin uudet oivallukset saavat tilaa. Hyvinvointipalvelujen laatu paranee, kun henkilöstön osaaminen, verkostoituminen ja ammatillisuus syvenee mentoroinnin myötä.

Kirjoittajat

Arja-Irene Tiainen, yliopettaja KT, THM, erikoissairaanhoitaja, Karelia-ammattikorkeakoulu, arja-irene.tiainen(at)karelia.fi
Jaana Pasanen, apulaisosastonhoitaja, erikoissairaanhoitaja, työnohjaaja, Siun sote/PKKS, jaana.pasanen(at)siunsote.fi

Juusela, T., Lillia, T. & Rinne, J. Mentoroinnin monet kasvot. 2000. Helsinki: Yrityskirjat Oy.

Kallio, P. & Puhakka, A. 2015. Future Leadership. Johtajuusseikkailu 2015. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto.

Kupias, P. & Salo, M. 2014. Mentorointi 4.0. Helsinki: Talentum.

Laaksonen, H., Niskanen, J. & Ollila, S. 2012. Lähijohtamisen perusteet terveydenhuollossa. Helsinki: Edita.

Laatikainen, K. & Paananen, E. 2004. Mentorointi hoitotyön johtamisen näkökulmasta. Julkaisussa: Väistö, R. (toim.) Mentorointi, ammatillisen kasvun ja työyhteisön kehittämismenetelmä sosiaali- ja terveysalalla. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja C: Tiedotteita 20. Joensuu.

Ristikangas, V., Glutterbuck, D,. & Manner, J. 2014. Jokainen tarvitsee mentorin. Viro: Meedia Zone OU.

Siun sote. 2016. Strategia 2017-2018.

Tunkkari-Eskelinen, M. 2011. Mentoroinnin hyödyntäminen aineettoman pääoman johtamisessa. Teoksessa: Puusa, A. & Reijonen, H. (toim.) Aineeton pääoma organisaation voimavarana. Kuopio: UNIpress.

Työturvallisuuslaki 2002 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020738

Hankintaosaaminen auttaa sote-uudistuksen onnistumista

Kirjoittajat: Esa Väänänen, Erja Turunen.

Hankintaosaamista tarvitaan

Hankintojen merkitys yritysten kilpailukyvylle ja taloudelliselle tulokselle on keskeinen. Yritysten keskittyessä ydinosaamiseensa toimintoja ulkoistetaan, ja tavaroita ja palveluita hankitaan muilta organisaatioilta. Hankinnat voivat muodostaa jopa 80–90 % yrityksen kokonaiskustannuksista, joten hankintaosaamisella on merkitystä. Sama pätee julkisen sektorin hankintaosaamiseen: sen tarve ja merkitys kasvavat mittavan sosiaali- ja terveysalan uudistuksen myötä.

Julkista hankintaa on arvosteltu hankittujen palveluiden huonosta laadusta. Kilpailutukset päätyvät usein markkinaoikeuteen puutteellisten tarjouspyyntöjen vuoksi. Julkinen hankinta mielletään pelkästään lakisääteiseksi toiminnoksi. Julkisen hankinnan on todettu keskittyvän liikaa kilpailutusvaiheeseen ja laiminlyövän hankinnan valmistelun ja sopimusaikaisen seurannan.

Artikkeli nojaa kahteen tutkimusaineistoon. Ensimmäinen on pääkirjoittajan kauppatieteiden alan väitöstutkimus, joka esiteltiin Aalto-yliopistossa huhtikuussa 2017. Väitöstutkimuksessaan Väänänen (2017) tunnisti yksityissektorin hankinnan parhaita käytänteitä ja selvitti niiden käyttöä kuntien palveluhankinnassa viidessä pääkaupunkiseudun kuntaorganisaatiossa. Kohteena olivat vanhusten asumispalvelukilpailutukset.

Toinen tutkimusaineisto muodostuu hankintaan erikoistuneiden maisteriopiskelijoiden opinnäytetöistä Hankintatoimen ylempi AMK –koulutuksessa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Liiketalouden tai tekniikan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet Hankintatoimen opiskelijat ovat kehittäneet organisaatioidensa hankintatointa, erityisesti hankintastrategiaa ja hankintaprosessia. Opinnoissa kehittämisosaaminen ja substanssiosaaminen kasvavat rinnakkain. Opinnäytetyöprosessi käynnistyy jo koulutukseen haettaessa ja etenee muun opiskelun ohessa koko opiskeluajan. Hankintaosaaminen vahvistuu kuvion mukaisessa viitekehyksessä (Kuvio 1):

Kuvio 1: Hankintaosaamisen vahvistumisen viitekehys ylempi AMK -koulutuksessa – mukaeltu Moninaisuuden johtamisen kehittymisen mallista (Timonen 2015, ks. myös Ahonen 2015).

Julkisen sektorin hankintaosaaminen väitöstutkimuksen valossa

Menestyvät yksityisen sektorin yritykset tunnistavat hankintojen tärkeyden. Niissä hankintatoimi on kehittynyt operatiivisesta strategiseksi toiminnoksi. Julkista hankintaa on arvosteltu mm. hankittujen palveluiden huonosta laadusta, taitamattomasta kilpailutuksesta ja heikosti valmistelluista tarjouspyynnöistä, ja sitä on pidetty puhtaasti lakisääteisenä toimintona. On keskitytty kilpailutusvaiheeseen mutta hankinnan valmistelu ja sopimuksen aikainen seuranta on laiminlyöty.

Ikääntyvän väestön määrä kasvaa Suomessa voimakkaasti, ja siksi on tärkeää kyetä järjestämään vanhuspalvelut Suomen kunnissa mahdollisimman tehokkaasti. Tähän liittyi Väänäsen väitöstutkimus. Kirjallisuuden avulla tunnistettiin yksityissektorin hankinnan parhaat käytänteet. Sen jälkeen tehtiin monitapaustutkimus pääkaupunkiseudun kuntaorganisaatioissa (Helsinki, Espoo, Vantaa, Lohja ja kuntayhtymä Karviainen): selvitettiin case-organisaatioiden nykyisiä hankintakäytänteitä ja analysoitiin, miten yritysten omaksumat parhaat hankintakäytänteet olivat käytössä julkisen sektorin hankintatilanteissa. Mitä hankaluuksia tai esteitä niiden käytölle oli? Mikä edisti niiden käyttöönottoa? Väitöstutkimus käsitti vanhusten asumispalvelukilpailutukset vuosina 2007–2012 ja sitä varten haastateltiin em. kuntien vanhusten asumispalveluiden kilpailutuksiin osallistuneita henkilöitä.

Yksityissektorin hankinnan parhaiksi käytänteiksi tunnistettiin: markkinatuntemus, hankintastrategia, kokonaiskustannukset, poikkiorganisatoriset tiimit, yhteistyö ja kestävä kehitys. Yksityissektorin hankinnan parhaita käytänteitä käytetään jossain määrin julkisten palveluiden hankinnassa. Poikkiorganisatoriset tiimit ovat yleisesti käytössä kaikissa tutkimuskohteissa. Hankintastrategiaa luotiin tutkimusaikana joissakin tutkimuskohteissa. Vain Helsinki selvitti toimittajamarkkinaa ennen kilpailutuksia. Kokonaiskustannuksia tai yhteistyötä ei käytetty laajemmin hankinnoissa. (Väänänen 2017.)

Väitöstutkimus tuo lisätietoa julkisten organisaatioiden resursseista. Se osoittaa puutteita hankintaosaamisessa, hankintastrategiassa ja hankintoihin käytetyn ajan riittävyydessä.

Master-opiskelijat julkisten hankintojen kehittäjinä

Hankintatoimen opinnäytetöitä, Master-töitä, on Metropolia Ammattikorkeakoulussa tehty 110 kpl vuosina 2010 – 2016. Aihepiirit vaihtelevat hankintastrategioiden luomisesta osto- ja hankintaprosessien parantamiseen, globaaliin hankintaan tai hankintaa tukevien tietojärjestelmien parempaan hyödyntämiseen kumppaniorganisaatiossa.  Master-töiden teemat aikaväliltä 2014 – 2016 on koottu taulukkoon (Taulukko 1). Master-työt talletetaan pääsääntöisesti Theseus-tietokantaan.

Hankintatoimen tutkinto-ohjelman Master-töiden tutkimusstrategiaksi on valittu opiskelijalta aktiivista kehittäjäroolia ja muun organisaation riittävää osallistamista edellyttävä toimintatutkimus. Toimeksiantajana on tyypillisesti Master-opiskelijan oma työnantaja.

Taulukko 1. Hankintatoimen Master-töiden teemat v. 2014 – 2016 (N=75).

Julkiset hankinnat -opintojakso (5 op) perehdyttää Hankintatoimen Master-opiskelijan tässä artikkelissa painottuvaan hankintatoimen osa-alueeseen. Se on suosittu myös muiden kuin liiketalouden tai tekniikan Master-opiskelijoiden keskuudessa, joista tutkinto-ohjelman opiskelijajoukko koostuu. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ja vaatetusalan asiantuntijoita hakeutuu opintojaksolle.Kehittämistyöhönsä opiskelija saa tukea T&K-menetelmäopinnoista ja hankintatoimen substanssiopinnoista. Toimintatutkimuksen avulla Master-opiskelija harjaantuu liike-elämän, tässä tapauksessa hankintatoimen, kehittäjänä ja muutosten edistäjänä. Opetussuunnitelma toteuttaa Nurmisen ym. (2015, 58) näkemystä proaktiivisesta asiantuntijuudesta.

Julkisen sektorin hankintatointa kehittäessään Master-opiskelijat ovat havainneet, että hankintatoimen eri prosessit ovat monimutkaisia ja niitä on kuvattu heikosti tai ei lainkaan. Opiskelijat ovat tehneet ja parantaneet prosessikuvauksia ja pyrkineet sujuvoittamaan prosesseja. Lean-ajattelua on viety käytäntöön.

Master-töissä on pyritty lähestymään innovatiivisuutta eli on tehty asioita ennen näkemättömillä tavoilla. Toivosen Helsingin Vesi -organisaatiolle tekemässä Master-työssä testattiin täysin uusia tapoja toteuttaa hankintoja (Toivonen 2014). Vastaavanlaisia kokeiluja olisi syytä saada aikaan sosiaali- ja terveysalalla.

Sähköinen huutokauppa on uusi toimintamuoto, jota Hankintatoimen Master-töissä on kehitetty.  Muista julkisen hankinnan uudenlaisista toimintamalleista mainittakoon Packalénin (2015) Espoon kaupungille kehittämä vastuullisten hankintojen malli työllistämisen välineenä. Tätä edelläkävijämallia on esitelty muillekin kaupungeille. Hankintaosaaminen leviää ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden avulla myös valmistumisen jälkeen, kun monet opinnoissa pilotoidut toimintamallit soveltuvat sellaisenaan tai modifioituina levitettäviksi.

Hankintaosaamisen nostaminen julkisella sektorilla

Julkisissa organisaatioissa on hankintaosaamisvajetta. Julkisen sektorin hankintaa kuvaa kiire, laintuntijoiden suuri vaikutusvalta ja prosessien byrokraattisuus. Kiire, resurssien vähyys ja lakimiesten vahva edustus estävät innovatiiviset hankinnat.  Tämä näyttäytyy pelkona joutua Markkinaoikeuteen ja johtaa siihen, että hankintatoimi ei uudistu vaan entiset toimintatavat jatkuvat. Hankintaosaamisvaje ei vähene, kenties päinvastoin.

Kyseessä on viime kädessä johtamisongelma. Sekä Väänänen että julkista sektoria tutkineet ja kehittäneet Master-opiskelijat havaitsivat, että julkisten organisaatioiden johdossa ei ole riittävästi ymmärretty hankintatoimen taloudellista merkitystä. Kun näin on, johto ei ole pyrkinyt aktiivisesti kehittämään johtamiensa julkisten organisaatioiden hankintatointa strategisempaan suuntaan.

Yksi ratkaisu voi löytyä van Weelen (2014) hankintatoimen kehittyneisyysmallista (Taulukko 2), jonka avulla julkisen sektorin hankinnoista vastuullisia koulutetaan. Malli on osoittautunut monivuotisen opetustyön aikana varsin toimivaksi kuvaamaan organisaation hankintatoimen kypsyyttä, ja opiskelijat käyttävät sitä mm. organisaation hankintatoimen nykytilaa analysoidessaan.

Taulukko 2. Hankintatoimen kehittyneisyysmalli (van Weele, 2014, mukaeltu)

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö lisääntyy. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa palvelujen järjestäjien hankintahenkilöiden osaamistarpeet tulee tiedostaa ja määritellä sekä hankkia tarvittava lisäosaaminen. Vasta sitten voidaan olettaa, että sosiaali- ja terveysalan hankinnat pystytään tekemään tehokkaasti, taloudellisesti ja laadukkaasti.Julkiset organisaatiot sijoittuvat van Weelen mallin vasempaan alareunaan, mikä tarkoittaa, että hankintatoimen kehittämistarve on ilmeinen. Samaan päätyi Väänänen (2017), ja samanlaisia havaintoja ovat tehneet Hankintatoimen Master-opiskelijat.

Kirjoittajat

Esa Väänänen, kauppatieteiden lisensiaatti, diplomi-insinööri, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, esa.vaananen(at)metropolia.fi
Erja Turunen, kauppatieteiden lisensiaatti, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, erja.turunen(at)metropolia.fi

Ahonen, P. (toim.) (2015). Ylemmän ammattikorkeakoulun opettajuus tutkimuksen, kehittämisen ja uudistamisen sillanrakentajana. Turun ammattikorkeakoulun Raportteja 222.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. (2016).  Ammattikorkeakoulujen maisterikoulutus osaamisen uudistajana ja kansallisena koulutusinnovaationa. YAMK-RAKE-selvitys.

Hallitusohjelma. 2015. Ratkaisujen Suomi, Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.10.2015.  Hallituksen julkaisusarja 10. Helsinki: Edita Prima.

Lampinen, M. ja Turunen, H. (toim.) 2015. YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. Hämeen ammattikorkeakoulu. HAMKin julkaisuja 14/2015.

Nurminen, R., Ahonen, P., Salonen, K., Sorsa, K., Jolkkonen, A. & Eerola, O. (2015). YAMK-opinnot ja TKI-integraatio kolmikantamallissa. Teoksessa Ahonen, P. (toim.) Ylemmän ammattikorkeakoulun opettajuus tutkimuksen, kehittämisen ja uudistamisen sillanrakentajana. Turun ammattikorkeakoulun Raportteja 222.

Packalén, V. (2015). Vastuulliset hankinnat työllistämisen välineenä. Case: Espoon kaupunki. Hankintatoimen koulutusohjelma. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö. Theseus-tietokanta. www.theseus.fi.

Timonen, L., Leinonen, R., Mäntysaari, A. ja Turunen, E. (2015) Työpaketti 3. Moninaisuuden johtaminen TKI-toiminnan työkaluna. Teoksessa Lampinen, M. ja Turunen, H. (toim.) 2015. YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi. Hämeen ammattikorkeakoulu. HAMKin julkaisuja 14/2015.

Timonen, L. 2015. Moninaisuusosaaminen tulevaisuuden työyhteisöjen kehittäminen työkaluna; katsaus osahankkeen etenemiseen. Esitys hankkeen ohjausryhmän kokoukseen 3.9.2015.

Toivonen, H. (2014). HSY:n TV-viemärikuvausten hankinta. Innovatiivisuutta julkiseen hankintaan. Hankintatoimen koulutusohjelma Metropolia Ammattikorkeakoulu. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö.

van Weele, A.J. 2014. Purchasing and Supply Chain Management. Cengage Learning EMEA, UK.

Väänänen, E. 2017. Utilization of private purchasing best practices in procurement of services in Finnish municipalities. Aalto University publication series. Doctoral dissertations 46/2017. Aalto University, Helsinki.

Nuorten hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen

Kirjoittajat: Kati Peltonen, Minna Elomaa-Krapu, Anne Määttä, Minna Kahala, Marko Kananen.

Johdanto

Valtaosa suomalaisista 15–29 -vuotiaista nuorista voi hyvin ja etenee koulutukseen ja työelämään. Samaan aikaan syrjäytyneiden nuorten osuus kasvaa. Tilastojen mukaan vuonna 2010 syrjäytyneitä 15–29-vuotiaita oli noin 51 300 eli noin 5 % koko ikäryhmästä. Näistä nuorista noin 32 500 on jäänyt peruskoulun jälkeen kokonaan työnhaku- tai koulutustilastojen ulkopuolella. (Myrskylä 2012.)

Lähestymme syrjäytymisen ehkäisyä sosiaalisen osallisuuden eli inkluusion vahvistamisen näkökulmasta. Osallisuuden kokemukset ovat vahvasti sidoksissa hyvinvoinnin kokemuksiin. Inkluusio tarkoittaa jokaisen mahdollisuutta terveyteen, koulutukseen, työhön, toimeentuloon, asuntoon ja sosiaalisiin suhteisiin, sosiaaliturvan piiriin kuulumista sekä pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä työmarkkinoille. Se on myös yhdenvertaisia mahdollisuuksia, oikeuksia ja resursseja osallistua yhteiskunnan toimintaan (Eräsaari 2005; Leeman & Hämäläinen 2016) Osallisuus on tiedon saamista, suunnitteluun osallistumista ja omaa tilannetta koskevaan päätöksentekoon osallistumista sekä oman ympäristön toimintaan osallistumista (Harju 2004). Osallisuuden tunne rakentuu siitä, että ihmiset kokevat tulevansa kuulluksi ja nähdyksi ja he kokevat kuuluvansa yhteisöön tai yhteiskuntaan (Haake & Nikula 2011).

Osallisuuden vastakohtana on syrjäytyminen eli tilanne, jossa yksilö, perhe tai jopa ryhmä jää ilman koulu- tai työpaikkaa ja kokee sen johdosta jäävänsä yhteisön ja/tai yhteiskunnan ulkopuolelle (Notkola ym. 2013). Sosiaalisen osallisuuden keskiössä on siten yhteiskunnan reunoilla tai ulkopuolella olevien ihmisten tuominen lähemmäs yhteiskunnan eri toimintoja erilaisten prosessien ja tukitoimien kautta ja tämän toteuttamisessa ja vahvistamisessa palvelujärjestelmällä on merkittävä rooli (EU Council 2008).

Lasten-, nuorten- ja perheiden toimivat peruspalvelut ovat merkittävä ja kustannusvaikuttava keino ennaltaehkäistä marginaaliin joutumista (Notkola ym. 2013; Ristolainen ym. 2013; Sipilä & Österbacka 2013). Tarvitaan myös alueellisten toimijoiden yhteistyötä uusien palvelumallien kehittämiseen.

Fyysisen, psyykkisen ja subjektiivisen hyvinvoinnin merkitys

Suomalaisessa hyvinvointimallissa on pyritty turvaamaan kaikille tasaveroiset mahdollisuudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hyödyntämiseen. Tavoitteista huolimatta sekä hyvä- että huono-osaisuus näyttävät kuitenkin periytyvän. Kun huono-osaisuus ylisukupolvistuu, vanhempien hyvinvoinnin ongelmat siirtyvät heidän lapsilleen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017; Conger ym. 2009)

Syrjäytymisen ja ulkopuolisuuden kokemusten riskitekijöitä ovat köyhyys, työttömyys, sosiaalisten suhteiden vähyys, turvattomuus, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen puute (Larja ym. 2016). Lähes neljännes syrjäytyneistä nuorista on maahanmuuttajataustaisia (Myrskylä 2015, 19).

Nuorten kohdalla syrjäytymisen syyt ovat moninaiset. Esimerkiksi fyysiset terveyserot saattavat kärjistyä nuoruudessa merkittävästi erilaisten elämäntapojen ja elinolojen takia. (Rimmer & Rowland 2008, Sawyer ym. 2012, Suurpää, 2009). Sosiaalinen aktiivisuuden puute ja heikko fyysinen terveys, lisääntyvä ylipaino, liikkumattomuus ja ruutuaika lisäävät riskiä sairastua kansansairauksiin (Fonsesca ym. 2010, Sawyer ym. 2012). Fyysistä hyvinvointia heikentävät myös vaikeudet perheissä, kuten elinympäristön turvattomuus, päihteet sekä fyysinen ja henkinen väkivalta (Valtatie ym. 2016).

Myös erilaiset mielenterveyden häiriöt ovat nuoruudessa yleisiä (n.20–25%) ja etenkin siirtymävaiheet kehityksessä ovat riskikohtia psyykkisen oireilun lisääntymiselle (Konsensuslausuma 2010). Psyykkinen hyvinvointi on moniulotteinen käsite, jota kuvaavat mm. elämänhallinta ja elämän tarkoituksellisuus, myönteinen minäkuva sekä ahdistuksen ja masennuksen vähäisyys. Psyykkinen hyvinvointi on sidoksissa myös nuorten omiin arvoihin ja käsityksiin omasta elämästään.

Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi luovat pohjaa nuoruusiän myönteiselle kehitykselle, oppimiselle ja integroitumiselle yhteiskuntaan. Tämä kehitys tapahtuu nuoren omien ominaisuuksien sekä ympäristön yhteisvaikutuksen tuloksena. Subjektiivisiin hyvinvoinnin kokemuksiin vaikuttavat kaikissa elämänvaiheissa mikrotason tekijät, kuten ystäväpiiri ja sosialisaatioympäristöt sekä sosiaalisen osallisuuden kokemukset. Toisaalta nuorten elämäntyytyväisyyden kokemuksia muokkaavat myös makrotason tekijät kuten yhteiskunnallinen ja elinympäristön tilanne.

Nuorten henkisen hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaminen

Resilienssi merkitsee kykyä selviytyä erilaisissa tilanteissa eli yksilön vastustuskykyä elämän paineille, joustavuutta, kimmoisuutta ja mukautumiskykyä (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2016). Lasten ja nuorten selviytymiskykyisyyttä voidaan kehittää, jotta lapset kestävät epäonnistumisen kokemuksia. Avun pyytäminen ja hakeminen ovat resilienssiä tukevia vahvuustekijöitä. (Mielenterveyden keskusliitto 2016.) Resilienssin kehittymisen yksi osatekijä on minäpystyvyys, jolla tarkoitetaan yksilön uskomuksia ja käsityksiä kyvystään toimia ja suoriutua eri tilanteissa. Minäpystyvyysuskomukset eivät ole staattisia ominaisuuksia, vaan kehittyvät aikaisempien kokemusten, havaintojen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen perusteella. (Bandura 1997).

Koherenssin tunteella eli elämänhallinnalla tarkoitetaan kykyä käsitellä ulkoisten kuormittavien tekijöiden aiheuttamia paineita tai rajoituksia sekä sisäisiä ristiriitoja myönteiseen kasvuun tähtäävällä tavalla. Koherenssin tunne auttaa nuorta kokemaan ympäröivän maailmansa jäsentyneeksi, tarkoituksenmukaiseksi sekä käsiteltävissä olevaksi ja liittyy vahvasti koettuun terveyden tunteeseen, erityisesti mielenterveyteen. Perusta aikuisuuden elämänhallinnalle luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, pitkäaikaiset ristiriidat sekä vaikeudet perheessä muodostavat riskin lapsuuden ja nuoruusiän koherenssin tunteen kehittymiselle (Honkinen 2010).

Yhteenveto

Nuorten osallisuus ja hyvinvointi on moninaista ja sitä tukevien hankkeiden pitäisi vahvistaa yhtä aikaa sekä mielenterveyttä, sosiaalisuutta, fyysistä hyvinvointia, mutta myös nuorten fyysisiä ja sosiaalisia ympäristöjä. Ammattikorkeakoulut voivat vastata näihin haasteisiin kehittämällä vaikuttavia toimintamalleja paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Palveluiden kehittämisessä ja järjestämisessä ”nuorelta nuorelle” – näkökulman esiin nostaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tavoitetaan myös ne nuoret, joita perinteiset palveluiden muodot eivät tavoita tai motivoi. Tavoitteena tulisi olla konsultoivan suhteen sijaan jaetun päätöksenteon aste, jossa nuorelle syntyy kokemus asioihin vaikuttamisesta (Kuure & Lidman 2013). Tämä edellyttää toimintakulttuurin muutosta niin, että nuoret ovat tasavertaisessa asemassa muiden toimijoiden kanssa. Nuoren osallistuminen omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon lisää minäpystyvyyden ja koherenssin tunnetta sekä positiivista mielenterveyttä.

Nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamisessa tarvitaan yhteistyötä niin kodeissa, kouluyhteisöissä, terveydenhuollossa kuin harrastustoiminnassa. Tarvitaan uusia toimintamalleja joilla tuetaan muun muassa perhetyön ja nuorisotyön integraatiota. On myös kiinnitettävä yhä enemmän huomiota toimijoiden moniammatillisen yhteistyön vahvistamiseen, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintamallien jakamiseen sekä eri toimintamallien vaikuttavuuden arviointiin. Näin tuetaan Sote-uudistuksen päämääriä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa, palveluiden yhdenvertaisuudessa sekä kustannusten hillitsemisessä.

Kirjoittajat

Kati Peltonen, KTT, KM, TKI-johtaja (Hyvinvointi ja uudistava kasvu), Lahden ammattikorkeakoulu, kati.peltonen(at)lamk.fi
Minna Elomaa-Krapu, TtT, Tutkintovastaava terveysalan YAMK-tutkinnot, Metropolia Ammattikorkeakoulu, minna.elomaa-krapu(at)metropolia.fi
Anne Määttä, VTT, Palvelujärjestelmäkehityksen erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu, anne.maatta(at)diak.fi
Minna Kahala, TtM, Hoitotyön lehtori, Satakunnan ammattikorkeakoulu, minna.kahala(at)samk.fi
Marko Kananen, FT, tutkija, nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, marko.kananen(at)xamk.fi

Appelqvist-Schmidlechner K., Tuisku K., Tamminen N., Nordling E. & Solin P. (2016). Mitä on positiivinen mielenterveys ja miten sitä mitataan? Suomen lääkärilehti. 24 (71), 29 – 34.

Bandura A. (1997). Self-efficacy. The exercise of control. New York: W.H. Freeman and Company.

Conger R. D., Belsky J. & Capaldi, D. M. (2009). The intergenerational transmission of parenting: Closing comments for the special section. Developmental Psychology, 45(5), 1276–1283.

Eräsaari, R. (2005) Inkluusio, ekskluusio ja integraatio sosiaalipolitiikassa. Kiistakysymysten kartoitusta. Janus 13: 3, 252 – 267

EU Counsil (2008). Counsil recommendation (KOMISSION SUOSITUS), annettu 3 päivänä lokakuuta 2008, työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämisestä (tiedoksiannettu numerolla K(2008) 5737) (2008/867/EY) haettu 23.4.2017 osoitteesta http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32008H0867&from=EN

Fonsesca H., Silva A.M., Matos M.G., Esteves I. ,Guerra A. & Gomes-Pedro J. (2010). Validity of BMI based on self-reported weight and height in adolescents. Acta Pædiatrica 99, 83–88.

Haake N. & Nikula T. (2011). Osallisuus, luottamus ja elinympäristö. Terveyden edistämisen kansalaiskysely. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja 1/2011. Trio-Offset, Helsinki.

Harju, A. (2004). Osallisuus. Verkkojulkaisu. Haettu 8.3.2017 osoitteesta http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/osallistuminen_ja_vaikuttaminen/osallisuus

Honkinen P-L. (2010). Nuorten elämänhallintaa tuettava. Lapsuusiän käytöshäiriöt ennustavat elämänhallinnan ongelmia nuoruudessa. Duodecim 126, 5 – 6.

Konsensuslausuma. 2010. Verkkojulkaisu. Haettu 8.3.2017 osoitteesta https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2016/02/konsensuslausuma090210.pdf

Kuure T. & Lidman J. (toim.) (2013). Yhteisellä työllä parempaa: opaskirja monialaisen yhteistyön kehittämiseksi nuorten hyvinvointipalveluissa. Joutsen Media. Hämeenlinna.

Leeman, L. & Hämäläinen, R-M. (2016) Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81: 5, 586-594.

Mielenterveyden keskusliitto. (2016). Verkkojulkaisu. Haettu 10.4.2017 osoitteesta http://mtkl.fi/resilienssi-auttaa-vastoinkaymisissa/

Myrskylä P. (2015) Toisen asteen koulutuksesta syrjään jääneet. Teoksessa Määttä, M. & Määttä, A. (toim.) (2015) Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. VNK, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015, 18–22.

Notkola V., Pitkänen S., Tuusa M., Ala-Kauhaluoma M., Harkko J., Korkeamäki J., Lehikoinen T., Lehtoranta P. & Puumalainen J. (2013) Nuorten syrjäytyminen. Tietoa, toimintaa ja tuloksia? eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2013. Helsinki, Tarkastusvaliokunta.

Rimmer J.A., & Rowland J.L. (2008). Physical activity for youth with disabilities: A critical need in an underserved population. Developmental Neurorehabilitation. 11 (2), 141–148.

Ristolainen, H., Varjonen, S. & Vuori, J. (2013) Mitä tiedämme politiikkatoimien vaikuttavuudesta lasten ja nuorten syrjäytymisen sekä hyvinvointierojen vähentämisessä? Politiikkatoimien vaikuttavuuden tieto- ja arviointikatsaus. Tarkastusvaliokunnan mietintöjä 2/2013. Helsinki.

Sawyer S.M., Afi R.A. & Bearinger L.H. (2012). Adolescence: a foundation for future health. Lancet 12, 60072-5.

Sipilä J. & Österbacka E. (2013) Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujen tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus. Valtionvarainministeriön julkaisuja 11/2013. Helsinki, Valtionvarainministeriö.

Suurpää L. (2009). Nuoria koskeva syrjäytymistieto, Avauksia tietämisen politiikkaan. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Verkkojulkaisuja 27. Haettu 8.3.2017 osoitteesta http://www.nuorisotutkimusseura./images/julkaisuja/syrjaytymistieto.pdf

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2017). Haettu 8.3.2017 osoitteesta https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/huono-osaisuuden-ylisukupolvisuus

Valtatie H., Joronen.K, Lehtonen M. & Åstedt-Kurki P. (2016). Poikien perheeseen liittyvät huolet ja ilonaiheet keskusteluissa Väestöliiton Poikien Puhelimessa. Hoitotiede. 28 (3), 217-228)

Social, Mental and Body – More together

Kirjoittajat: Marjo Keckman, Tiina Mikkonen-Ojala, Mari Törne.

SAMKin hyvinvoinnin osaamisalueella kiinnitettiin vuonna 2012 huomiota nuorten ja nuorten aikuisten yhä lisääntyviin jaksamisen ja elämänhallinnan haasteisiin. Mietittiin, miten nuorten pahoinvointia voidaan vähentää kehotietoisuutta ja hyvinvointi- ja terveystaitoja edistämällä. Lähitulevaisuudessa tarvitaan uusia menetelmiä, jotka lisäävät alan ammattilaisten valmiuksia asiakkaiden hyvinvointiohjaukseen.

Mikä fiilis AMK opiskelijoilla?

AMK-opiskelijoiden odotetaan pystyvän suoriutumaan entistä monimuotoisemmasta ja itsenäisemmästä opiskelusta ja ottamaan vastuu oman osaamisensa kehittämisestä opiskelun aikana. Suurin osa opiskelijoista selviääkin haasteista hyvin ja kokee terveytensä hyväksi.

Psyykkiset ongelmat ovat kuitenkin lisääntyneet. Vuoden 2016 korkeakouluopiskelijoiden terveyskyselystä selviää, että 30%:lla vastaajista oli psyykkisiä ongelmia, joista esimerkkeinä ovat jatkuvan ylirasituksen kokeminen ja itsensä kokeminen onnettomaksi ja masentuneeksi. Suurentunut opiskelu-uupumusriski oli jo 11,5%:lla ja yksinäisyyttä koki 4-10%. Opiskelijoista 33 % koki runsaasti stressiä. Esiintyminen ja vaikeus saada otetta opiskelusta olivat yleisimmät stressin aiheuttajat. (Kunttu & Pesonen 2013; Kunttu, Pesonen & Saari 2017)

Miten voidaan tukea

Opiskelijat kaipaavat apua ja tukea stressin- ja ajanhallintaan. Vuoden 2016 terveyskyselyn mukaan stressinhallintaan toivoi apua 25% ja ajanhallintaan lähes 20% vastaajista. Nämä luvut ovat nousseet noin 5 % vuoden 2012 terveyskyselystä. Opiskelijoista 15-16 % toivoi apua jännittämiseen ja ihmissuhde- /itsetunto-ongelmiin vuonna 2016. Opiskelijat kokevat ihmissuhteilla olevan suurta merkitystä opiskeluhyvinvoinnissa, esim. opintoihin sitoutumisessa ja opintojen etenemisessä.  (Kunttu & Pesonen 2013; Kunttu, Pesonen & Saari 2017)

Samaan aikaan mietitään sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten käyttämien ohjausmenetelmien vaikuttavuutta ja kuinka saadaan käytänteet yhtenäisiksi. Miten saadaan yksilö ja ryhmämuotoista tukea ja ohjausta varhaisemmassa vaiheessa ja tehokkaammin? (Pelkonen ym. 2013.)

Näihin tarpeisiin vastaamiseksi kehitettiin SomeBody®-menetelmä, jossa yhdistyvät kehonlukutaito, tunne- ja sosiaaliset taidot. SomeBody®-menetelmässä painottuu kehotietoisuus- ja tietoisuustaitojen lisäksi yksilön suhde ympärillä oleviin muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan. (Gyllensten 2010, Vaininen & Keckman 2016.) SomeBody-ryhmissä osallistujat pohtivat kehossa tapahtuvaa liikettä tai liikkumattomuutta, minäkäsitystä, tunteita ja sosiaalisia taitoja tutuissa ja/tai vieraammissa ympäristöissä.  Menetelmän taustalla on yhdistetty teoriatietoa neurofysiologiasta ja vuorovaikutteisesta neurobiologiasta, psykofyysisestä fysioterapiasta sekä dialogisuuden ja psykososiaalisen vuorovaikutuksellisen ohjaus- ja sosiaalityön menetelmistä.

SomeBody®-menetelmä antaa kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille valmiuksia vastata yhä haastavampiin ja kokonaisvaltaisempiin asiakkaiden tarpeisiin.  SomeBody®-menetelmän kehittämiseen saatiin THL:n terveyden edistämisen määräraha vuosille 2015-2017. Hankkeen aikana menetelmää kehitetään ja sovelletaan erilaisiin lasten ja nuorten toimintaympäristöihin sekä kehitetään SomeBody-koulutusta. SAMKissa kohderyhmänä ovat ammattikorkeakouluopiskelijat. Tavoitteena on tukea opiskelijoiden valmiuksia ymmärtää oman kehon ja mielen reagointeja erilaisissa tilanteissa. Toisena tavoitteena on kouluttaa tulevia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia SomeBody®-menetelmään.

SomeBody® opiskelijoiden hyvinvoinnin tukena

SAMKin opiskelijoille toteutettiin seitsemän SomeBody®-ryhmää.  Ryhmien ohjaajina toimivat työpareina SomeBody-koulutuksen saaneita hyvinvointialan opettajia ja opiskelijoilta. Ryhmät kokoontuivat 5-10 kertaa kerran viikossa 1½ tuntia kerrallaan SAMKin eri kampuksilla. Mukana oli suomalaisia ja ulkomaisia tekniikan, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä kuvataiteen opiskelijoita ryhmäkoon ollessa 3-7 osallistujaa.  SomeBody-ryhmään osallistuneet opiskelijat toivoivat saavansa keinoja esiintymisjännityksen työstämiseen, stressin hallintaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Opiskelijat kertoivat asioihin tarttumisen vaikeuksista ja yksinäisyydestä.

SomeBody -toimintaa arvioitiin SomeBody®-mittarilla ja Fiilismittarilla (Kuusisto 2016).  SomeBody®–mittarilla selvitettiin ryhmätoiminnan alussa ja lopussa opiskelijan omia käsityksiä koskien hänen kehonkuvaansa, kehotietoisuutta, tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja. Fiilismittariin osallistujat merkitsivät ryhmätilanteen alussa ja lopussa sen hetkisen tunnetilansa.

Ryhmästä saadut tulokset olivat rohkaisevia. Osa opiskelijoista koki saaneensa erilaisia keinoja hallita jännitystä ja stressiä sekä hyödyntää paremmin hengitystä ja rentoutumista vaativissa vuorovaikutustilanteissa. Opiskelijat kokivat kehittyneensä omien ajatusten ja tunteiden sanoittamisessa sekä toisten kuuntelemisessa. He oppivat tunnistamaan omia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia reagointitapojaan ja miettimään vaihtoehtoisia tapoja toimia eri tilanteissa. Opiskelijat kokivat hyväksytyksi ja kuulluksi tulemista sekä ryhmään kuulumista. Tapaamiskertoja opiskelijat toivoivat enemmän. Eniten haluttiin lisää tunteisiin ja kehotietoisuuteen liittyviä harjoituksia, keskustelua ja vertaistukea.

SomeBody®-koulutusta ammattilaisille

SomeBody®-koulutuksen työskentelymuodoksi on vahvistunut toiminnallisuus. Harjoitteiden tekeminen ja kokeileminen sekä oman kehotietoisuuden kasvun tavoittelu korostuvat. SomeBody®-menetelmän hallinta ryhmänohjaajan työssä edellyttää asioiden työstämistä henkilökohtaisesti ja oman kokemuksen tasolla.

Koulutukseen osallistuvat henkilöt toteuttavat 8-10 kerran SomeBody-ryhmätoteutuksen omissa toimintaympäristöissään. Koulutus on muotoutunut 5 opintopisteen kokonaisuudeksi koostuen kuudesta koulutuspäivästä, SomeBody-toteutuksesta ja arvioinnista sekä raportoinnista. Koulutusta tarjotaan avoimen AMKin tarjonnassa. Koulutuksiin on osallistunut sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia ja opiskelijoita.

Raportoidut kokemukset koulutuksesta ovat olleet positiivisia. Toiminnalla on ollut suoria vaikutuksia työntekijöiden ja opiskelijoiden osaamisen ja ammatillisuuden kehittymiseen.  He ovat kokeneet oivaltaneensa uudella tavalla kehon ja mielen yhteyden osana ohjaustyötään. He pitävät menetelmää toimivana tapana tukea yksilöiden hyvinvointia. Erityisesti he nostavat esiin menetelmän edut hyvän asiakassuhteen luomisessa.  Ammattilaiset ja opiskelijat ovat innostuneet SomeBody®-menetelmästä niin, että se on vakiintunut osaksi heidän työtään ja osa koulutetuista on jatkanut menetelmän kehittämistä yhdessä kouluttajien kanssa.

SomeBody on tullut jäädäkseen omaan tapaani työskennellä” Riikka (kuraattori)

SomeBody-toimintamallia on sovellettu Satakunnan alueella varhaiskasvatus-, alakoulu- ja yläkouluikäisille, erityiskoulun ja 2. asteen oppilaille, AMKien opiskelijoille, lastenkodin nuorille, omaishoitajille, kehitysvammaisille, päihde- ja mielenterveysasiakkaille.  Ohjausta ovat toteuttaneet SomeBody®-koulutuksen saaneet opettajat, erityisopettajat, opinto-ohjaajat, kuraattorit, terveydenhoitajat, fysioterapeutit, psykologit sekä hoitotyön, fysioterapian, sosiaalialan, psykologian ja kuntoutuksen ohjauksen opiskelijat.

SomeBody-toimintamallin kehittämistä jatketaan erityisesti SomeBody®-menetelmäkoulutuksen ja AMK-opiskelijahyvinvoinnin näkökulmasta.  Opiskelijoilla on näin mahdollisuus kehittää omia kehon-, tunne- ja terveydenluku- sekä sosiaalisia taitoja opiskelun aikana. SomeBody®-koulutukseen osallistuvat opiskelijat saavat oman ammatillisen osaamisen vahvistumisen lisäksi oivallisen tavan verkostoitua jo työelämässä olevien ammattilaisten kanssa ja ammattilaiset saavat opiskelijoilta innovatiivisia uusia näkökulmia omaan työskentelyynsä.

Hyvinvointialojen yhteistyössä tulevaisuus

Nyt ja tulevaisuudessa työikäisten yksi elämänhallinnan ja työssä jaksamisen taito on se, että osaa ja uskaltaa pysähtyä tunnistamaan omia voimavarojaan ja vahvuuksiaan arjen haasteissa sekä tietää keinoja, kuinka pääsee eteenpäin. Hyvinvointialan ammattilaisten vastaavasti tulee osata ohjata ihmisiä pysähtymään ja skannaamaan omaa olotilaa. Tämän päivän maailmassa pärjäävät ne ihmiset, jotka hallitsevat ja ovat tietoisia itsestään niin tutuissa kuin haastavissakin ympäristöissä.  Kehonlukutaidot, tunnetaidot ja sosiaaliset taidot ovat taitoja, joita jokaisella tulisi olla oikeus ja mahdollisuus harjoittaa.

Mielestämme hyvinvointialojen organisaatioiden ja ammattikorkeakoulujen rajat ylittävä yhteistyö on lähitulevaisuutta. SomeBody-toimintamalli on onnistunut omalta osaltaan kehittämään hyvinvointialojen ja opiskelijoiden yhteistyötä ja muuttamaan ohjauskäytänteitä. Ammattilaiset ovat olleet motivoituneita kokeilemaan SomeBody®-menetelmää omassa työssään. SomeBody®-koulutus on lisännyt ammattilaisten ja opiskelijoiden innokkuutta kehittää omaa ja organisaationsa ohjaustyötä kokonaisvaltaisemmaksi sekä miettimään sen tehokkuutta ja vaikuttavuutta.

Mitä SomeBody® on?

SomeBody® on SAMKissa kehitetty vuorovaikutuksellisen ohjaustyön työväline. Siinä yhdistetään luovasti kehotietoisuuteen ja tietoisuustaitoihin liittyviä teoreettisia lähtökohtia, psykofyysisen fysioterapian sekä psykososiaalisen sosiaalityön ja dialogisen vuorovaikutuksellisen ohjaustyön keinoja.

SomeBody®-menetelmässä lähtökohtana on eri näkökulmien uudenlainen yhdistäminen, jotta alan ammattilaiset osaisivat paremmin vastata yhä haastavampiin ja kokonaisvaltaisempiin asiakkaiden tarpeisiin. Menetelmässä edistetään kehotietoisuutta (liikkumis-, hengitys-, rentoutus- ja kehonkuvaharjoituksin) ja työstetään liikkeestä tulleita kokemuksia ryhmässä toimien, pohtien ja osallisuutta vahvistaen.

Kirjoittajat

Marjo Keckman, TtM, fysioterapian lehtori, SAMK, marjo.keckman(at)samk.fi
Tiina Mikkonen-Ojala, Tiina Mikkonen-Ojala, THM, hoitotyön lehtori, SAMK, tiina.mikkonen-ojala(at)samk.fi
Mari Törne, TtM, fysioterapian lehtori, SAMK, mari.torne(at)samk.fi

Gyllensten, AL.  Skär, L. Miller, M. & Gard, G. 2010. Embodied identity – A deeper understanding of body awareness. Physiotherapy Theory and Practice. 26: 439-446.

Kunttu, K. & Pesonen, T. 2013. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 47. www.yths.fi

Kunttu, K., Pesonen, T. & Saari, J. 2017. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 48. www.yths.fi

Kuusisto M. 2016. SomeBody-arvioinnin kehittäminen. Teoksessa Vaininen, S. & Keckman, M. (toim.) SomeBody® lukkojen avaajana., In: Satakunnan ammattikorkeakoulu, Sarja B, Raportit 2/2016, Satakunnan ammattikorkeakoulu. Pori. 41-56. viitattu 16.4.2017. URN:ISBN:978-951-633-193-8

Pelkonen, M., Hakulinen-Viitanen, T., Hietanen-Peltola, M., Puumalainen, T. (Toim.) 2013. Hyvinvointia useammille –  Lasten ja nuorten palvelut uudistuvat. Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan loppuraportti. STM.

Vaininen, S. & Keckman, M. 2016. Johdatus SomeBody®-toimintamallin lähtökohtiin ja sovelluksiin. Teoksessa Vaininen, S. & Keckman, M. (toim.) SomeBody® lukkojen avaajana., In: Satakunnan ammattikorkeakoulu, Sarja B, Raportit 2/2016, Satakunnan ammattikorkeakoulu. Pori. 8-13. viitattu 16.4.2017. URN:ISBN:978-951-633-193-8

Hyvinvointipalveluita yhdessä kehittäen – asiakas ensin

Kirjoittajat: Birgitta Lehto, Minna Taipale. Kuva: Harri Heikkanen.

Hyvinvoinnin välitystoimiston supersankarit Tatu ja Sote työssään

Nyt meneillään oleva, järjestyksessä toinen, Tatu ja Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä -täydennyskoulutus on osa valtakunnallisen Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen toimintaa. Olemme pian kouluttaneet lähes 100 taiteen, kulttuurin sekä sote-alan ammattilaista toimimaan yhteistyössä ja kehittämään taidelähtöisiä palvelutuotteita erityisesti sote-sektorin käyttöön. Täydennyskoulutus on hyvä esimerkki siitä, kuinka ammattikorkeakoulut voivat tarjota puitteet ja oman osaamisensa hyvinvointipalveluiden kehittämiseen. Uskomme, että tekeminen muuttaa asenteita nopeammin kuin asenteet muuttavat tekemistä. Palautteen perusteella koulutus tarjosi kentällä toimiville ammattilaisille lisävahvistusta osaamiseen ja verkostoihin sekä pystyi vastaamaan työelämän tarpeisiin ja tarjoamaan tarvittaessa myös kv-kontekstin. Täydennyskoulutusten pohjalta luotiin monialainen, tuotteistamisprosessiin perustuva valmennuspedagoginen malli, jota tullaan jatkojalostamaan hankeajan päätyttyä. Mallia on jo esitelty sosiaali- ja terveysalan koulutuksen ammattilaisille TAITO2017 -konferenssissa.

Välitystoimiston toteuttajia ovat hanketta hallinnoiva Humanistinen ammattikorkeakoulu sekä Saimaan ja Turun ammattikorkeakoulut muiden kirjoituksen lopussa mainittujen tahojen lisäksi. Ammattikorkeakoulut tarjoavat laajat työelämäverkostot, jotka mahdollistavat tuotteiden kokeilun ja kehittämisen yhdessä asiakkaiden kanssa. Oppilaitokset tarjoavat myös ajantasaista tutkimus- ja kehittämisosaamista. Lisäksi koulutusorganisaatiot tuovat omat vahvuusalansa hankkeen käyttöön aina kulttuurituottajaosaamisesta terveys- ja sosiaalialaan sekä eri taidealoihin. Koko Hyvinvoinnin välitystoimiston täydennyskoulutusajan ammattikorkeakoulut ovat tehneet tiivistä yhteistyötä hyvinvointipalveluiden kehittämiseksi niin tutkimuksessa kuin eri alojen toimintasektoreilla taidealalla sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tavoitteenamme on edistää taiteen tasa-arvoista saavutettavuutta riippumatta terveydentilasta, asuinpaikasta tai sosioekonomisesta asemasta.

TUNNE | KEHO -menetelmä

Palvelu vastaa asiakkaan tarpeisiin

  • ”Aina ryhmän jälkeen on olo ollut energinen ja vapautunut.”
  • “Tällä on ollut jopa ihan ‘lääkinnällinen’ vaikutus.“
  • ”Sain ryhmässä kosketuksen uudenlaisiin tunteisiin ja uskalsin myös tuoda niitä esille.”
  • ”Pystyin haastamaan itseäni ja menemään välillä myös epämukavuusalueille.”

Tässä muutamia asiakaskokemuksia monitaiteellisesta TUNNE | KEHO -ryhmätoiminnasta, jota on kevään aikana testattu Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten psykososiaalisen osallisuuden ja kuntoutuksen päivätoiminnassa. TUNNE | KEHO -menetelmän kehittäneellä työryhmällä on vahva osaaminen sekä sosiaali- ja terveysalan että taidealan kentiltä. Moniammatillinen työryhmä koostuu mm. psykiatrisesta sairaanhoitajasta, toimintaterapeutista, teatteri-ilmaisun ohjaajasta, ryhmätaideterapeutista ja muusikosta. Ryhmä on saanut alkunsa Hyvinvoinnin välitystoimiston Tatu ja Sote -täydennyskoulutuksessa Lappeenrannassa. TUNNE | KEHO -ryhmätoiminta on yksi onnistunut esimerkki ammattikorkeakoulujen mahdollistamasta hyvinvointipalvelujen kehittämistyöstä. Tässä tapauksessa työelämäkontakteja tuli myös täydennyskoulutukseen osallistuvilta ammattilaisilta.

Kehonkartta on osa TUNNE | KEHO -menetelmää. Kuva: Minna Högbacka ja Minna Nivala

Kyseinen ryhmätoiminta on oiva esimerkki käyttäjälähtöisestä toiminnasta (Living Lab-menetelmä). Taiteen ja sote-alan ammattilaiset kehittivät kyseisen toimintamallin asiakkaiden tarpeita kuunnellen. Ensisijaisesti haluttiin lisätä asiakkaiden hyvinvointia ja varmistaa se ottamalla huomioon heidän toiveensa. TUNNE | KEHO -ryhmätoiminnan lähtökohtana on asiakkaan ymmärtäminen toiminnan kehittämisessä kuin myös asiakkaan osaamisen ja tietämyksen hyödyntäminen. Ryhmän jokainen toimija on aktiivinen osallistuja. Living Labissa toiminta toteutetaan aidossa ympäristössä. Kyseisen menetelmän avulla asiakkaita innostettiin heidän omilla ehdoillaan luovuuteen sekä autettiin ilmaisemaan piileviä tunteita ja tarpeita sekä hiljainen tieto. (Living Lab -käsikirja, 4 kierre, 2012.)

Edellä esitellyt toimintamallit koulutuksen sekä palvelutuotteen osalta ovat valmiita sovellettavaksi kansainväliseen moniammatilliseen yhteistyöhön niin oppilaitosten, erilaisten sosiaali- ja terveysalan asiakkaiden kuin taide- ja kulttuurikentän toimijoiden kanssa.  Tässä on oiva mahdollisuus erilaisille kulttuureille tuottaa yhdessä kansainvälistä ryhmätoimintaa moniammatillisesti asiakkaiden hyvinvointia lisäten.

Hyvinvoinnin välitystoimisto on kolmevuotinen ESRrahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta taiteen hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen kärkenä on kehittää alaa tuottajan taitojen avulla kehittämällä ja tuotteistamalla taiteilijoiden palveluja ja pyrkimällä saamaan ne osaksi sosiaali– ja terveysalan rakenteita. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu ja partnereita ovat Turun ja Saimaan ammattikorkeakoulut ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus ja Turun sekä Jyväskylän kaupungit. Hanketta voi seurata www.hvvt.fi tai Facebookissa.

Kirjoittajat

Birgitta Lehto, TtT, sh, lehtori, Saimaan ammattikorkeakoulu, birgitta.lehto(at)saimia.fi
Minna Taipale, kulttuurituottaja amk, asiantuntija, Humanistinen ammattikorkeakoulu, minna.taipale(at)humak.fi

Living Lab -käsikirja, 4kierre, 2012. https://fnoll.wordpress.com/kasikirja/

Olopisteellä kohdataan pitkäaikaistyötön läheltä

Kirjoittajat: Helena Hatakka, Erno Hokkanen, Tarja Kempe-Hakkarainen, Pasi Viitaniemi.
Kuva: Olopiste torilla.

Tässä artikkelissa kuvataan vuosien 2015-2018 aikana toteutettavaa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman Olopiste – kynnyksetön työtoiminta –hankkeen (S20362) kehittämistyötä. Tavoitteena on rakentaa ja pilotoida Lahteen uudenlainen, nykyistä palvelutarjontaa täydentävä, kynnyksetön työllistymistä tukeva toimintamalli, joka on suunnattu työikäisille pitkäaikaistyöttömille, nuorisotakuun piirissä oleville työttömille sekä syrjäytyneille. Olopisteen palvelut ovat asiakasmaksuttomia ja osallistuminen sanktioimatonta. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa osallistujien toimintakykyä, henkistä jaksamista, motivaatiota ja työelämävalmiuksia.

Hankkeen toimijat ovat Harjulan setlementti ry., Sylvia-Koti yhdistyksen Kaupunkikylä sekä Lahden ammattikorkeakoulu. Harjulan setlementin hanketoiminnan tavoitteena on lisätä Päijät-Hämeen alueen ihmisten hyvinvointia ja osallisuutta sekä kehittää ja uudistaa palveluita. Kaupunkikylä on Lahden alueella toimiva yhteisö, joka tarjoaa kehitysvammaisille aikuisille asumispalveluja ja työtoimintaa. Kaupunkikylä pyrkii rakentamaan avoimempaa yhteiskuntaa, jossa tukea tarvitseva henkilö voi elää turvallista ja rikasta elämää ja toimia omien voimavarojensa mukaisesti. Toimijat ovat tuoneet oman osaamisensa ja kokemuksensa yhteiseen moniammatilliseen kehittämistyöhön. Hanketta hallinnoiva Harjula ylläpitää Olopisteen Olohuonetilaa ja ohjaustoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Kaupunkikylä sekä Lahden ammattikorkeakoulu.

Olopiste pitkäaikaistyöttömien kohtaamispaikaksi

Olopisteen kehittämistyö on tapahtunut toimijoiden tiiviissä yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun uudistavan oppimisen profiilin periaatteiden mukaisesti. Kehittämistyön painopisteenä on ollut kokeileva toiminta, jonka avulla on haluttu löytää kohderyhmälle toimivia käytänteitä. Kriittisen reflektion kautta on arvioitu toimintaa sekä olemassa olevien käytäntöjen soveltuvuutta ja toimivuutta. Kehittämistyössä on luotu yhteistä ymmärrystä toiminnan perustasta ja sitä on testattu yhteisessä dialogissa kehittämistyön eri vaiheissa. Käytäntöjen ja toimintojen toteuttamiskelpoisuutta on arvioitu jatkuvasti. (Pedagoginen ohjelma 2016-2018.) Kehittämistyön johtoajatuksena on ollut näkemys siitä, että matalan kynnyksen palvelut lisäävät asiakkaiden mahdollisuutta omatoimisuuteen ja palveluiden saavutettavuuteen (Kauppinen, Rotko & Palokangas 2016, 99-100). Tärkeää on, että Olopiste toimintaympäristönä mahdollistaa asiakkaiden toimijuuden sekä vahvistaa heidän toimintavalmiuksiaan. Tämä lisää asiakkaiden tunnetta siitä, että he pystyvät vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun ja yhteisiin asioihin. Olopisteellä asiakkailla on mahdollisuus saada tunnustusta osakseen yhteiskuntaryhmästä riippumatta ja muuten kuin työmarkkinaperustaisten toimenpiteiden kautta. (Isola 2016, 596.) Olopisteen asiakastyössä pyritään välttämään asiakkaiden luokittelua ja rajaamista huono-osaisuuden perusteella kategorioihin toisin kuin mitä viranomaiset ja muut intressiryhmät pyrkivät tämän kohderyhmän kohdalla tekemään (Saari & Niemelä 2013, 12).

Olopisteen suunnitteluvaihe käynnistyi syyskuussa 2015. Vaiheen keskeisenä tavoitteena oli luoda olohuonetila, joka toimii palvelun keskipisteenä ja on asiakkaiden käytössä arkipäivisin. Samanaikaisesti suunniteltiin keinoja pitkään työttömänä olleiden tavoittamiseksi ja aktivoimiseksi. Suunnitteluvaiheessa tehtiin yhteistyötapaamisia Päijät-Hämeen alueen muiden toimijoiden kanssa, tutustuttiin heidän palveluihin sekä tehtiin Olopistettä tutuksi toimijoille. Suoramarkkinointi kohderyhmälle aloitettiin hyödyntämällä mainoskortteja, joilla voi tulla ilmaiselle kahville Olopisteelle.

Olohuone avattiin asiakkaille joulukuussa 2015. Olohuoneen toiminta jäsentyy eri päivinä tapahtuvien toistuvien ohjattujen ryhmätoimintojen ympärille. Olohuoneen toimintoja ohjaa ajatus siitä, että jokainen asiakas voi osallistua toimintaan voimiensa mukaan. Toimintojen suunnittelussa on kuultu asiakkaiden tarpeita ja toiveita ja heidät on otettu mukaan suunnitteluun ja toteutukseen. Kauppinen, Rotko ja Palkokangas (2016, 99) toteavat, että toiminnassa asiakasosallisuus perustuu asiakkaiden kuulemiseen, asiakaslähtöiseen palveluun sekä luottamuksellisuuteen ja turvallisuuteen. Ohjatusta yksilö- ja ryhmätoiminnasta vastaavat sosionomiopiskelijat yhdessä Olopisteen henkilökunnan kanssa. Olopiste toimii sosionomiopiskelijoiden autenttisena oppimisympäristönä. Yksilö- ja ryhmätoiminnassa käytetään sosiaalipedagogista työotetta, jossa korostuvat osallisuuden, dialogisuuden ja yhteisöllisyyden periaatteet (Hämäläinen 1999, 75). Ryhmätoimintaan kehitettiin opiskelijatyönä Polttopiste -työmenetelmä, joka on strukturoitu, tavoitteellinen sosiaaliohjauksen malli osallistavaan ja yhteisölliseen ryhmätoimintaan (Bäckman & Ojala 2016).

Kevään 2016 aikana asiakkaille toteutettiin palautekysely ja osallistava palauteryhmä. Tulosten mukaan asiakkaat kokivat, että Olopiste toimi sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Asiakkaat olivat tyytyväisiä monipuoliseen palvelun sisältöön. Tämän kokemustiedon pohjalta kehittämisen kohteiksi nostettiin markkinointi, sekä uusien asiakkaiden tavoittaminen mukaan toimintaan. (Vanha-aho & Ojala 2016.) Palautekysely ja -ryhmä on toistettu keväällä 2017 ja sen tuloksia ollaan juuri kokoamassa.

Asiakasosallisuutta kehittämässä

Syksyllä 2016 Olopiste jalkautui opiskelijoiden, opettajien ja työntekijöiden yhteistyönä kaupunkilaisten ja kohderyhmän pariin. Asiakashankintaa tehtiin kauppatorilla, kirppareiden auloissa sekä työvoimatoimiston, Kelan ja sosiaalitoimen nurkilla. Jalkautuminen oli tehokasta, toimintaan saatiin tuossa vaiheessa mukaan useita uusia asiakkaita. Keväällä 2017 tullaan toteuttamaan liikkuva monitoimitila Linkulla Olopiste kiertueella -tempaus lahtelaisiin lähiöihin. Näin pyritään tarttumaan Saaren ja Niemelän (2013, 12) mainitsemaan fyysiseen tai alueelliseen etäisyyteen. Työttömiä asuu selvästi enemmän tietyissä lahtelaislähiöissä.  Lisäksi opiskelijat ovat tuottaneet asiakastarinoita Humans of Olopiste -Facebook -sivustolle. Nämä tarinat toimivat osana Olopisteen markkinointia ja näkyvyyden edistämistä. Tarinoilla pyritään osaltaan puuttumaan Saaren ja Niemelän (2013, 12) esille tuomaan visuaaliseen etäisyyteen tekemällä suurelle yleisölle näkyväksi pitkäaikaistyöttömien tavallista arkielämää. Ryhmätoiminnan kehittämiseksi asiakkaiden osallisuutta suunnitteluun ja toteutukseen on lisätty. Joitakin retkiä ja ohjattua toimintaa on järjestetty niin, että asiakas on suunnitellut toiminnan oman osaamisensa ja kiinnostustensa pohjalta sekä myös vetänyt retken ohjaajan tukemana. Myös henkilökohtaisen ohjauksen merkitys on korostunut hankkeen edetessä. Ohjauksessa on käytetty tavoitteellista muutostyötä tukevia menetelmiä ja työkaluja. Tässä vaiheessa on myös kuvattu ja tarkennettu asiakasprosessia. Olopisteen ohjausmallia ja työmenetelmiä on kuvattu sekä asiakastyön tueksi että hankkeen jälkeisen toiminnan suunnittelemiseksi.

Keväällä ja syksyllä 2017 asiakkaiden henkilökohtaisten jatkopolkujen hahmottaminen yhdessä työntekijän kanssa nousee isompaan rooliin ja yksilöohjauksen merkitys korostuu entisestään. Suurin haaste on toiminnan jatkomahdollisuudet, joita kartoitetaan yhteisesti alueen muiden toimijoiden kanssa. Tässä kohtaa hanketta ei ole vielä selvää, missä muodossa Olopistetoiminnan on mahdollista jatkua, sillä esimerkiksi maakuntauudistuksella voi olla vaikutuksensa työttömien palvelukokonaisuuteen. Toiminnan jatkumisen ja kehittämisen kannalta on keskeistä löytää sille pysyväisluonteinen rahoitus. Olopisteen kehittämistyössä on tullut selvästi esiin Saaren ja Niemelän (2013, 11-12) kuvaamat pitkäaikaistyöttömien heikko sosioekonominen asema ja vähemmän arvostettu elämäntapa. Tavoitteena on, että Olopisteestä tai sen osista muodostuu hankkeen jälkeen pysyväisluonteista työttömien hyvinvointia edistävää toimintaa, joka tukee eri hallinnonalojen yhteistä näkemystä järjestöjen tehtävästä, kuntien ohella, huolehtia työttömien hyvinvoinnin ja yhteisen hyvän edistämisestä. Osallisuus nähdään tässä yhtenä keskeisenä keinona. (Isola 2016, 595.)

Kirjoittajat

Helena Hatakka, KL, yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, helena.hatakka(at)lamk.fi
Erno Hokkanen, tradenomi, projektipäällikkö Harjulan Setlementti, erno(at)harjulan.fi
Tarja Kempe-Hakkarainen, KM, lehtori Lahden ammattikorkeakoulu, tarja.kempe-hakkarainen(at)lamk.fi
Pasi Viitaniemi, lähihoitaja, ohjaaja Kaupunkikylä Sylvia-koti yhdistys ry., pasi.viitaniemi(at)kaupunkikyla.fi

Bäckman, C. & Ojala, K. 2016. Polttopiste – Luovuutta ja kokeilevuutta autenttisessa oppimisympäristössä. Verkkolehti Lahtinen. Lahden ammattikorkeakoulu. Haettu 19.4.2017 osoitteesta http://lahtinen.lamk.fi/?p=1875

Hämäläinen, J. 1999. Johdatus Sosiaalipedagogiikkaan. Kuopion Yliopisto. Kuopio 1999.

Isola, A.-M. 2016. Autonomia, demokratia ja yhteiset. Osallisuuden paikallinen edistäminen. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):5.

Kauppinen, T., Rotko, T. & Palokangas, E. 2016. Tulevaisuuden hyvinvointihaasteille pitää etsiä yhdessä ratkaisuja. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):1.

Pedagoginen ohjelma 2016-2018. Lahden ammattikorkeakoulu. Haettu 31.3.2017 osoitteesta http://www.lamk.fi/lamk-oy/strategiat/Documents/lamk-peda-ohjelma.pdf

Saari, J. & Niemelä, M. 2013. Suomalaisen yhteiskunnan notkelmat. Teoksessa Saari ja Niemelä (toim.) Huono-osaisten hyvinvointi Suomessa. Kelan tutkimusosasto. Helsinki. 6-21

Vanha-aho, T. & Ojala, K. 2016. Palauteryhmä asiakkaan osallisuuden vahvistajana. Verkkolehti Lahtinen. Lahden ammattikorkeakoulu. Haettu 29.3.2017 osoitteesta http://lahtinen.lamk.fi/?p=1487

Tuloksia aidolla yhteistyöllä – toimintaterapiaryhmä rajakohteena

Kirjoittajat: Jennie Nyman, Sanna Piikki.

Miten lisätä opiskelijoiden osaamista ja palvella samanaikaisesti työelämää? Tämän ydinkysymyksen ääreltä lähdimme liikkeelle alkaessamme suunnitella uudenlaista toteutusta toimintaterapiakoulutuksen ryhmätoimintaterapian opiskeluun. Halusimme kokeilla uusia tapoja tuottaa opiskelijoille tehokasta oppimista ja samalla vastata Metropolia Ammattikorkeakoulun opettajina ammattikorkeakoulun toimintaan kohdistuviin työelämän kehittämiseen liittyviin odotuksiin.

Tässä artikkelissa kuvaamme ratkaisuja, joita teimme opettajina suunnitellessamme opintojakson, joka vastaa työelämän tarpeisiin, lisää opiskelijoiden osaamista ja tehostaa opettajan resurssin käyttöä. Keskeisin ratkaisumme oli ottaa työelämäkumppanit tiiviisti mukaan jo teoriavaiheen opintoihin. Pidimme tärkeänä, että opiskelijat saavat omakohtaisen kokemuksen ryhmän suunnittelusta ja ohjaamisesta sekä mahdollisuuden oppia toisten ohjaamista ryhmistä. Rakensimme opintojakson, jossa opiskelijat suunnittelevat ja ohjaavat ryhmiä pareittain erilaisissa työelämä ympäristöissä ja jakavat kokemuksiaan opettajan ohjatessa prosessia taka-alalta.

Yhteinen ymmärrys kaiken lähtökohtana

Orientaatioperustan ja motivaation rakentaminen (Engeström 1987) aloitettiin jo varhaisessa vaiheessa. Tämä tarkoittaa, että kaikki toteutuksessa olevat osapuolet tietävät yhteistyön tavoitteet, mahdollisuudet ja rajoitukset. Yhteistä ymmärrystä ja orientaatioperustaa rakennettiin myös työstämällä ryhmänohjaukseen valmistavia teoriatehtäviä. Opiskelijoille kerrottiin tulevan opintojakson toimintatavoista ja opettajan roolista. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen on tärkeää, jotta opiskeltavien teorioiden on mahdollista muuttua osaksi käytäntöä. Näkemyksemme mukaan opiskelijan tulee saada kokemus, jonka kautta peilata ja johon yhdistää opiskelemaansa teoriaa. Näin on mahdollista, että opiskelija ymmärtää oman kokemuksen kautta ilmiöitä, joista opettaja kertoo ja joita myös opettaja on kokenut.

Toimintaterapiaryhmä rajakohteena

Yhteistyökumppaneiltamme oli tullut viesti, etteivät olemassa olevat resurssit riitä yksilökuntoutuksen toteuttamiseen ja että ryhmämuotoisen kuntoutuksen lisääminen voisi olla yksi keino vastata todettuun haasteeseen.

Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tarkoituksena on tukea asiakasta suoriutumaan itselle tärkeistä arjen toiminnoista sekä auttaa häntä löytämään keinoja osallistua itselle mielekkäisiin asioihin. Toimintaterapia voi toteutua niin yksilöllisesti kuin ryhmässäkin. Kuntoutussektorin kumppanuuksien kautta meille oli tullut viestiä, ettei olemassa olevat resurssit riitä vastaamaan kaikkien asiakkaiden tarpeisiin. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa vain eniten ja akuutisti palveluita tarvitsevat saavat palvelun ja kauaskantoisesti katsottuna vaikuttava ennaltaehkäisevä tai pienempiin haasteisiin vastaavan kuntoutus jää resursseiltaan pieneksi. Ryhmämuotoisen kuntoutuksen osaamisen vahvistaminen voisi olla yksi keino vastata tähän haasteeseen.

Kun kyseessä on opiskelijoiden, oppilaitoksen ja työelämän yhteinen työskentely, tarvitaan yhteisiä välineitä, joiden avulla työelämän ja oppilaitoksen rajan ylittäminen onnistuu siten, että opiskelijat, oppilaitos ja työelämä hyötyvät yhteistyöstä. Rajakohde voi olla esine tai tuote, joka ”asuu” tai on löydettävissä useassa eri yhteisössä ja jonka avulla yhteistä työn tekemisen kieltä on mahdollista muodostaa. Rajakohteen täytyy olla samaan aikaan sekä joustava, jotta kaikkien yhteistyöhön osallistuvien näkökulmat sopivat siihen, että rakennetta antava, jotta työskentelyyn saadaan tarvittavaa struktuuria. (Lambert, 2001.) Valitsimme rajakohteeksi yhteistyökumppanin asiakkaista muodostetun toimintaterapiaryhmän, jota opiskelijat suunnittelivat ja ohjaisivat.

Hyvien yhteistyökumppaneiden löytäminen oli tärkeää. Halusimme luoda yhteistyötä, joka hyödyttää niin yhteistyötahoa, heidän asiakkaitaan kuin opiskelijoitakin. Näimme, että tällaisella yhteistyöllä mahdollistamme pidempiaikaisten kumppanuuksien syntymisen sekä toiminnan jatkokehittämisen. Tavoitteena oli saavuttaa tilanne, jossa yhteistyökumppanin palveluihin kuuluisi lukuvuosittain opiskelijoiden ohjaama toimintaterapiaryhmä. Koska ryhmä on tärkeä räätälöidä aina asiakkaiden tarpeiden mukaisesti, neuvottelivat opiskelijat ryhmän tarkoituksesta yhdessä työelämäkumppanin ja heidän asiakkaidensa kanssa. Näin ryhmästä muodostui tarpeeksi joustava ja sopiva rajakohde yhteistyökumppanin tarpeisiin. Yhteistyökumppanuuksissa pyrittiin myös jatkuvuuteen, jolloin käytännön asioiden selvittelyyn ei kuluisi keneltäkään liiaksi resursseja.

Yksilöllisen kehittymisen mahdollistaminen

Uusi opeteltava asia opintojaksollamme oli toimintaterapiaryhmien suunnittelu ja toteutus. Opintojakson sisältöön kuului toimintaterapiaryhmän teoreettiset perusteet, terapeutin strategiat ja toiminnan terapeuttinen käyttö. Tämän lisäksi opiskelijoiden tehtävänä oli ohjata pareittain kolme kertaa kokoontuva ryhmä ja tuottaa ryhmäprosessista kirjallinen työ, joka perustui valittuun ryhmänohjausmalliin. Annettu tehtävä tuki toimintaterapiaryhmän suunnittelua ja toteuttamista sekä mahdollisti opettajien opiskelijoiden ohjauksen ja prosessin arvioinnin.

Teorian ja käytännön yhdistämistä ja oman ammatillisen ajattelun kehittymistä harjoiteltiin myös toteuttamalla ryhmäsuunnittelua ja ohjaamista tukevia työpajoja ja ohjaustilanteita opiskelijoille. Näissä opiskelijoiden oli mahdollista tuoda esille itselleen tärkeitä asioita. Onnistumisen kannalta keskeistä oli työpajojen ohjeistuksen sekä kirjallisen ryhmänohjaustehtävän huolellinen suunnitteleminen ja asioiden oikeanaikainen ajoitus suhteessa opiskelijoiden ohjaamaan ryhmään. Tämä on linjassa Heikkisen ja Tynjälän (2012) näkemyksien kanssa siitä, että oppija ei omaksuu uutta tietoa sellaisenaan, vaan rakentaa tietoa omien käsityksiensä ja kokemuksiensa perusteella.

Opiskelijoita pyydettiin opintojakson aikana nostamaan esille heitä mietityttäviä asioita, mikä auttoi opettajia priorisoimaan resursseja ja ohjausta niihin asioihin, jotka opiskelijoiden mielestä olivat akuuteimpia. Tämä mahdollisti sen, että jokainen opiskeli oman osaamisensa kehittymisen kannalta keskeisiä asioita.

Opettajana yhteistoiminnallisessa prosessissa

Suunnittelumme perustui ajatukseen yhteistoiminnallisesta oppimisesta (Leppilampi 2002), missä korostuvat avoimuus, dynaamisuus, ryhmäkeskustelut ja yhteinen asioiden prosessointi. Opettajina annoimme opiskelijoille tilaa toimia itsenäisesti ja hakeutua sen tiedon äärelle, jota he eniten omassa ryhmänohjausprosessissaan tarvitsivat. Opintojakson toteutukseen kuului oleellisena osana vertaistuki ja –oppiminen. Vastuuta, osaamista, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia jaettiin toteutuksen aikana opettajien, opiskelijoiden ja työelämäkumppanin kesken.

Alussa kokonaisuus vaati opettajilta tarkkaa organisointia ja kokonaisuuksien hahmottamista. Ensimmäisen toteutuksen jälkeen työmäärä opintojaksolla pieneni ja pystyimme kehittämään opintojakson toteutusta. Opiskelijoille annattavien ohjeiden tulee olla selkeitä ja kokonaisuuden hyvin strukturoitu. On tärkeää todeta opiskelijoille, että toteutukseen kuuluu tietynlainen epätietoisuus ja ”epämukavuusalueella” työskentely.

Tekemällä oppimisen –pedagogiikka edellyttää, että opettaja on aidosti läsnä vastaanottamassa opiskelijoiden kysymyksiä ja tunteita. On annettava tilaa epätietoisuudelle ja ihmetyksille. Kaikkeen ei voi olla vastausta ja kaikesta ei voi olla kokemusta. Tämä on samanaikaisesti sekä huojentavaa että pelottavaa. Opettajien on kyettävä luomaan turvallinen ja salliva ilmapiiri yhdessä opiskelijoiden kanssa. Tämä voi olla vaikeaa etenkin isossa tai epäsopuisassa ryhmässä. Yhteisopettajuus ja opettajien vahva keskinäinen luottamus ovat toimiva ratkaisu. Lisäksi toteutustapa vaatii, että opettajat ovat opiskelijoiden käytettävissä ja tukena aina, kun siihen on tarvetta. Opiskelijoiden hämmennyksen ja keskeneräisyyden tunteiden käsittelyä ei voi ohittaa.

Lopuksi

Toteuttamallamme opintojaksolla opiskelijat oppivat ryhmän perusrakenteen, jonka avulla on mahdollista suunnitella ja toteuttaa mitä tahansa toimintaterapiaryhmää. He saivat kokemusta yhden toimintaterapiaryhmän suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Tämän kokemuksen avulla he oppivat ymmärtämään teoriaa ja soveltamaan sitä. Lisäksi he saivat ymmärryksen erilaisista ryhmistä ja erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista.

Ajattelemme, että tulevaisuudessa tällainen toiminta tulee olemaan osa organisaatiomme pysyvää toimintaa ja ajatuksissa on myös vastaavanlaisia toteutuksia osana palvelutoimintaamme. Myös täydennyskoulutuksen näkökulmasta suoraan käytäntöön tuetusti siirtyvät oppisisällöt voisivat olla kustannustehokkaita koulutukseen osallistujan näkökulmasta. Näin täydennyskoulutukset vaikuttaisivat tehokkaammin valitseviin työkäytäntöihin ja tuottaisivat näkyvää tulosta asiaan, johon täydennyskoulutusta on lähdetty hakemaan.

Toimintaterapiaryhmä rajakohteena oli toimiva ratkaisu. Toteuttamamme opintojakso on tuottanut useita pidempiaikaisia yhteistyökumppanuuksia työelämään, ja palaute on ollut pääsääntöisesti hyvää. Yhteistyökumppaneiden asiakkaat ovat hyötyneet ryhmistä, ja joidenkin osalta organisaatioiden palveluvalikko on laajentunut opiskelijoiden ohjaamien ryhmien avulla. Yhteistyökumppanien näkökulmasta opiskelijoiden toteuttamat ryhmät ovat mahdollistaneet oman työkäytännön pohtimisen ja toimineet myös sitä rikastuttavana. Vastaavasti opiskelijat ovat kokeneet työelämäyhteistyön motivoivana ja oppimista vahvasti mahdollistavana. Lisäksi me opettajat saamme kohdennettua opetustamme ja ohjaustamme kaikkein oleellisimpaan eli opiskelijoiden osaamisen tukemiseen. Haluamme kiittää toteutuksen suunnittelussa ja artikkelin kommentoinnissa avuksi olleita Mari Rusi-Pyyköstä sekä Leila Lintulaa.

Kirjoittajat

Jennie Nyman, Toimintaterapian lehtori, Toimintaterapian tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu, jennie.nyman(at)metropolia.fi
Sanna Piikki, Toimintaterapian lehtori, Toimintaterapian tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sanna.piikki(at)metropolia.fi

Engeström, Y. (1987) Perustietoa opetuksesta.  Helsinki: Valtiovarainministeriö.

Heikkinen, H.L.T., Tynjälä, P. (2012). Työssä oppimisen monet muodot. Teoksessa: Heikkinen, H.L.T., Jokinen, H., Markkanen, I. & Tynjälä, P. (toim.) Osaaminen jakoon. Vertaisryhmämentorointi opetusalalla. Juva: PS kustannus. 17-25.

Lambert, P. (2001) Oppimistehtävät kehittävän siirtovaikutuksen tuottajina. Teoksessa: Tuomi-Gröhn, T. & Engeström, Y. (toim.) Koulun ja työn rajavyöhykkeellä. Uusia työssä oppimisen mahdollisuuksia. Helsinki: Yliopistopaino. 96-147.

Leppilampi A. (2002) Yhteistoiminnallinen oppiminen aikuiskoulutuksessa. Teoksessa: Sahlberg, P. & Sharan, S. (toim.) Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja. Porvoo: WSOY.

Tulevaisuuteen hyvinvointia kolmiulotteisuudella

Kirjoittajat: Hannu Hyyppä, Marika Ahlavuo, Matias Hyyppä, Kaisa Jaalama, Matti Kurkela, Juho-Pekka Virtanen, Jussi-Matti Kallio, Matti Vaaja, Petri Rönnholm, Arttu Julin, Juha Hyyppä.

Taustaa

Digitaalinen vallankumous on ravistellut yhteiskuntaamme muuttaen liike-elämää, terveydenhuoltoa ja hyvinvointia  sekä yhteydenpitoa (Ahlavuo 2016). Hyvinvointiteknologian 3D-sovelluksia ovat muun muassa erilaiset anturit ja robotiikkaratkaisut, joita käytetään tukemaan fyysisen kunnon ylläpitoa, seurantaa, ja kuntoutusta, yksilön turvallisuuteen liittyvät teknologiat ja palvelut, apuvälineet ja robotit, hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät pelisovellukset sekä erilaiset virtuaali- ja lisätyn todellisuuden ratkaisut (Soini 2014; Linturi 2015).

Yksilön hyvinvointi koostuu henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, jotka ovat yhteydessä paitsi toisiinsa, myös moniin ympäristön tekijöihin. Ympäristön olosuhteiden (sisäilman laatu, lämpötila, jne.) lisäksi myös ympäristön saavutettavuus, havaittavuus ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet vaikuttavat hyvinvointiin. 3D-mittauksen tekniikat soveltuvat tehokkaaseen ja monipuoliseen fyysisen maailman ja objektien mittaamiseen. Ne vastaavat hyvinvoinnin seurannan tarpeeseen mittaamalla sekä yksilön että ympäristön fyysisiä ominaisuuksia. Lisäksi 3D-mittauksen tekniikat yhdistettynä mobiiliteknologiaan ja koneoppimiseen avaavat uusia näkymiä myös yksilön toimintakyvyn edistämiseen, parantumiseen ja ylläpysymiseen teknologian keinoin.

Hyvinvointialalla (a) kehittynyt ja edullisempi teknologia mahdollistaa enemmän mittauksia kehon sisältä, kehon pinnalta ja ympäristöstä (Viik 2016; Hyyppä ym. 2016), (b) digitaalinen jalanjälki on analysoitavissa ja jalostettavissa uudenlaisiksi tuotteiksi myös hyvinvoinnin tarpeisiin (Ahlavuo 2016), (c) hyvinvoinnin seuraamisesta tulee globaalia (Tulevaisuusvaliokunta 2013) ja (d) liikkumisratkaisut ja tietoisuus ympäristöstä sekä sen mahdollisuuksista kasvavat.

Automatisoidut 3D-mittaukset tuottavat jo nykyään hyvinvointialan tarpeisiin tarkkoja mallinnuksia. Laserkeilaimet, etäisyyskamerat, digitaalivalokuvaus ja erilaiset lääketieteelliset kuvantamismenetelmät sekä erilaiset IoT-anturit ovat toistaiseksi parhaita monipuolisiin mittauksiin ja mallinnuksiin (Ahlavuo 2016; Turkki 2013). 3D-mittauksen etuja ovat nopeus, tarkkuus ja toimivuus monenlaisissa kohteissa. Mittauksen rinnalle tarvitaan menetelmiä, joilla valtavan tietomäärän tallentaminen ja havainnollistaminen kompaktissa muodossa onnistuu.

3D-tulostus yleistyy hyvinvointialalla

Kolmiulotteinen tulostus eli pikamallinnus on tietokoneella olevan digitaalisen aineiston tulostamista fyysiseen, kolmiulotteiseen muotoon. 3D-tulostusta käytetään yhä enemmän hyvinvointialan tarpeisiin. Materiaaleina voidaan käyttää esim. selluloosaa, muovia, metallia, keraamisia aineita, lasia ja kudosta. Menetelmällä voidaan tehdä proteeseja, implantteja, silmälaseja ja jopa sisäelimiä. (Virtanen 2016.)  Pikamallinnuksia hyödynnetään nykyään laajasti mm. yksilöllisesti tulostetuissa pohjallisissa, luu- ja hammasimplanteissa sekä proteesien valmistuksessa. Osana rakennetun ympäristön esteettömyyden parantamista 3D-tulostuksen avulla on myös valmistettu kosketeltavia 3D-karttoja näkövammaisille.

Erilaiset tilat ja rakennukset saadaan nopeasti kolmiulotteisiksi

Kiinteistön esittelyissä ja rakennussuunnittelussa kolmiulotteisuus on otettu laajalti käyttöön, mutta varsinaiset hyvinvointisovellukset ovat vielä vähissä. Kolmiulotteisuus tuo etuja tilojen toimivuuden tarkasteluun. Työasentoja, -liikkeitä ja -ympäristöjä voidaan testata virtuaalimallissa ennakkoon ja jopa seurata reaaliaikaisesti. Sairaaloiden ja terveyskeskuksien palveluiden toimivuutta  on testattu virtuaalisesti mm.  Seinäjoen ammattikorkeakoulun virtuaalilaboratoriossa (Yli-Karhu ym. 2011). Tilojen toimivuus ja logistiset toiminnot optimoituvat erilaisilla käyttäjäkokeilla. Lääkärit voivat esimerkiksi varmistaa suunniteltavan leikkaussalin toimivuuden jo suunnitteluvaiheessa.

Esteettömyydestä tietoa 3D-mittauksilla

Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoituksessa hyödynnetään yhä enemmän kolmiulotteisia aineistoja. 3D-mallien avulla voidaan rakennetun ympäristön liikuntaesteiden lisäksi arvioida opasteiden, ympäristön värien ja valaistuksen toimivuutta. Tulevaisuudessa pyörätuoli voi tunnistaa alueet, joilla eteneminen on turvallista ja sujuvaa tai tarvittaessa suunnitella vaihtoehtoisen reitin karttapalvelun avulla. 3D-malleihin perustuvia sovelluksia voidaan hyödyntää palveluna ihmisryhmille, jotka tarvitsevat jostakin syystä tukea arjen toimintansa ja liikkumisensa suunnitteluun. Virtuaalimallit voivat auttaa myös sosiaalisesti ja kognitiivisesti esteettömän ympäristön tarvitsijoita, jolloin ne voivat toimia ikäihmisten toiminnan tukena kuten visuaalisen ja auditiivisen ympäristön näkökulmasta aistirajoitteisten tueksi.

Robotiikan käyttö hyvinvoinnissa tulee lisääntymään

3D-mittauksen ja automaattisten analyysien kehittäminen liittyy läheisesti robotiikkaan. Teollisuuden lisäksi robotit tulevat hyvinvointiin ja terveydenhuoltoon. Tällä hetkellä robotteja on käytetty mm. vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin parantamiseen, unettomuuteen ja hoivatyön helpottamiseen. Tulevaisuudessa edistyneemmät robotit vaativat liikeratojensa ja ympäristön havainnointiin jatkuvaa kolmiulotteista kartoittamista, jolloin liikkeen nopeus, suunta ja kulma on tunnettava.

Roboautot ovat osaltaan esimerkki hyvinvoinnin lisääntymisestä; sen avulla ajokortittomat ja liikuntavammaiset, sokeat ym. voivat nauttia kulkuneuvon kyydistä. Ajoneuvo kykenee itsenäisesti suunnittelemaan reittinsä ja toimimaan liikenteen seassa. Teknologia uudistaa taksi- ja bussipalvelut, lasten koulukuljetukset harvaan asutulla alueella, sairastuneen  viemisen  nopeasti  sairaalaan  ja joustavan  matkustamisen,  joissa auto itsenäisesti kuljettaa nukkuvat matkustajat yöllä vaikkapa Lappiin lomailemaan. (Hyyppä ym. 2016).

Ikääntyneiden teknologia kehittyy vauhdilla

Ikäihmisille suunnattua teknologiaa on tarjolla runsaasti. Osa on tarkoitettu kotikäyttöön, osa helpottamaan heidän hoitoaan laitoksissa. Ikäihmisten 3D-teknologiasovelluksia ovat älylattiat ja -matot,  paikannuslaitteet ja  -rannekkeet sekä erilaiset helppokäyttöratkaisut (Nordlund ym. 2014; Forsberg & Lamponen 2014).

Hyvinvointi- ja vaatealat hyödyntävät samantyyppisiä vartalomallinnuksia

Ihmiskehoa mallintavat 3D-mittaukset sopivat painon, pituuden, vartalon mittojen ja kehon liikkeiden seurantaan kuten myös sisäelinten mallinnuksiin. Tulosten avulla voidaan rakentaa yksilöllisiä sovelluksia hyvinvointia varten, kuntosaleille ja vaatealan, varsinkin terveysvaatteiden tarpeisiin. Tarkan henkilökohtaisen tiedon avulla fyysisten harjoitusten tuloksia voidaan seurata ja harjoituksia kohdentaa entistä tarkemmin. (Pitkänen 2016).

Mallinnettua kehoa voidaan tulevaisuudessa hyödyntää protetiikassa. Tarkka kolmiulotteinen aineisto toimii ”varmuuskopiona” kehon fyysisestä tilasta tietyllä ajanhetkellä. Nykyään osa jääkiekkopelaajista ottaa hampaistaan valokset uran alussa, jotta tulevaisuudessa geometrinen tieto varmistaa proteesin sopivuuden mahdollisissa onnettomuustilanteissa.

Eläimet ja niiden hyvinvoinnin seuranta

Myös kotitalouseläinten rakenteen kuvantamista voidaan tehdä 3D-skannaus- ja kameratekniikan avulla. Tällä tavoin on mahdollista tutkia eläinten rakennetta ja terveyttä virtuaalisesti etänä paikasta riippumatta pilvipalveluna. Sama teknologia helpottaa jalostusasiantuntijoiden ja eläinlääkäreiden työtä sekä hyödyttää maatalousyrittäjiä. (Liiveri 2016).

Virtuaalisovelluksilla helpotetaan ihmisten pelkotiloja ja lisätään hyvinvointia

Virtuaalisovelluksia käytetään jo terapeuttisena ympäristönä postraumaattisessa stressioireyhtymässä. Lisäksi virtuaaliympäristössä voidaan harjoittaa tasapainoelimistöä tai siedättää pelkotiloja. Ihmiset pääsevät virtuaalimaailmaa hyödyntävissä todenmukaisissa ratkaisuissa vähitellen totuttua nopeampaan dialogiin, vaikka ovatkin fyysisesti muualla. (Botella ym. 2015; Hartanto ym. 2014; Ahlavuo 2016). Vähitellen mahdollisimman aito läsnäolontunne auttaa myös syrjäytymisen hallinnassa, kun perinteiset vuorovaikutuksen tavat yhdistyvät digitaalisiin ja visuaalisiin esittämisen tapoihin.

Tulevaisuus on neliulotteinen

Tulevaisuuden teknologioiden radikaalit ratkaisut kuten ihmisten tunnistusmenetelmät, halvat 3D-kudosprintterit ja ympäristön mallinnus sekä painettavat sensorit vaikuttavat hyvinvointiimme (Tulevaisuusvaliokunta 2013; Linturi 2015; Hyyppä 2012). Samalla ne lisäävät todellisuuteemme aikaulottuvuuden, jolloin seurataan reaaliaikaisesti muutoksia kehossa ja ympäristössä. Teknologia muuttaa hyvinvoinnin ja ihmisen suhdetta. Yhdistämällä robotiikkaa ja paikannusta virtuaaliteknologian kanssa saadaan korkeatasoisia apuvälineitä ja sovelluksia.  Hyvinvointialan 3D-sovellusten kehittäminen, testaus ja käytäntöön vieminen vaativat poikkeuksellisen laajaa poikkialaista yhteistyötä, jotta teknologia tukee paremmin arkista hyvinvointia. Pelkän teknisen kehityksen lisäksi tarvitsemme pohdintaa eettisesti kestävästä toiminnasta ja hyvinvointipalvelujen asiakkaiden omien valintojen sekä arvojen kunnioittamista.

Kirjoittajat

Hannu Hyyppä, professori, TkT, dos. Aalto-yliopistossa, Laserkeilaustutkimuksen huippuyksikössä ja  digitaalisuuden erityisasiantuntija Humakissa, hannu.hyyppa(at)aalto.fi
Marika Ahlavuo, tiedetuottaja, kulttuurituottaja Aalto-yliopistossa Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutissa (MeMo) sekä tiedetuottaja ja asiantuntija Humakissa, marika.ahlavuo(at)aalto.fi
Matias Hyyppä, tekn. yo, Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu, juho.hyyppa(at)aalto.fi
Kaisa Jaalama, urban designer, HTM, Aalto-yliopisto, MeMo, kaisa.jaalama(at)aalto.fi
Matti Kurkela, studio manager, TkL, TaM, Aalto-yliopisto, MeMo, matti.kurkela(at)aalto.fi
Juho-Pekka Virtanen, tohtorikoulutettava, TaM, Aalto-yliopisto, MeMo, juho-pekka.virtanen(at)aalto.fi
Jussi-Matti Kallio, projektisuunnittelija, SeAMK Elintarvike ja maatalous, jussi-matti.kallio(at)seamk.fi
Matti Vaaja, tutkijatohtori, TkT, Aalto-yliopisto, MeMo, matti.t.vaaja(at)aalto.fi
Petri Rönnholm, vanhempi yliopistonlehtori, TkT, Aalto-yliopisto, Geoinformatiikka, petri.ronnholm(at)aalto.fi
Arttu Julin, tohtorikoulutettava, DI, Aalto-yliopisto, MeMo, arttu.julin(at)aalto.fi
Juha Hyyppä, professori, TkT, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus, juha.coelasr(at)gmail.com

Ahlavuo, Marika. 2016. Digitaalisuuden haasteita kulttuurituottajille. Muutosvoimana 3D-virtuaalisuus. Humak 2016.

Botella, Cristina & Serrano, Berenice & Baños, Rosa M & Garcia-Palacios, Azucena. 2015. Virtual reality exposure-based therapy for the treatment of post-traumatic stress disorder: a review of its efficacy, the adequacy of the treatment protocol, and its acceptability. Neuropsychiatr Dis Treat. 2015; 11: 2533–2545.

Forsberg, Kristina & Lamponen, Matti. 2014, Apua paikalle – Kooste avunpyyntöjärjestelmistä 7/2014. KÄKÄTE-projekti. Vanhustyön keskusliitto ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry.

Hartanto, D. & Kampmann, I. L. & Morina, N. & Emmelkamp, P. G. M. & Neerincx, M. A. & Brinkman, W. 2014. Controlling social stress in virtual reality environments. Public Library of Science, PloS One, 9(3).

Hyyppä, Hannu (toim). 2012. Rakennus- ja kiinteistöalan tulevaisuuden näkymiä. Metropolia Ammattikorkeakoulu, rakennus- ja kiinteistöala 2012.

Hyyppä, Juha & Hyyppä, Hannu & Jaakkola, Anttoni & Matikainen, Leena & Ahlavuo, Marika & Virtanen, Juho-Pekka. 2016. Autonomiset ajoneuvot ja laserkeilaus. Maankäyttö 4/2016:14-18.
www.maankaytto.fi/arkisto/mk416/mk416_1945_hyyppa_et_al.pdf

Liiveri. 2016. Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys. 3D-tekniikkaan perustuva karjatalouden tarkkailuhanke. Haettu 10.4.2017 www.liiveri.fi/ajankohtaista.

Linturi, Risto. 2015. Technology as an enabler of sustainable well-being in the modern society. Sitra Studies 103.

Nordlund, Marika & Stenberg, Lea & Forsberg, Kristina & Nykänen, Jaana  & Ranta, Paula & Virkkunen, Anne. 2014. Ikäteknologian monimuotoinen maailma –  KÄKÄTE-projektin loppuraportti 4/2014. Vanhustyön keskusliitto ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry.

Pitkänen, Mimmi. 2016. Turun Sanomat 12.10.2016. 3D-teknologiaa halutaan hyödyntää terveys- ja vaatealalla. Haettu 10.4.2017 http://hyvinvointi.ts.fi/tyyli/3d-teknologiaa-halutaan-hyodyntaa-terveys-vaatealalla/

Soini, Mikael. 2014. Hyvinvointi- ja terveysteknologia – Health technology. Haettu 10.4.2017 https://wiki.metropolia.fi/display/alykas/Hyvinvointi-+ja+terveysteknologia+-+Health+technology

Tulevaisuusvaliokunta. 2013. Suomen sata uutta mahdollisuutta: radikaalit teknologiset ratkaisut. Toim. Risto Linturi & Osmo Kuusi & Toni Ahlqvist. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 6/2013. 189 s.

Turkki, Teppo. 2013. Japani löysi innovaatioiden ekosysteemit. Haettu 10.4.2017. https://www.sitra.fi/blogit/japani-loysi-innovaatioiden-ekosysteemit/

Viik, Jari. 2016. Terveysteknologia. Tampereen teknillinen yliopisto. Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan laitos. BioMediTech.

Yli-Karhu, Tiina & Kotilainen, Helinä & Nykänen, Esa & Porkka, Janne. Käyttäjälähtöinen Y-talo -hankkeen loppuraportti. 2011. Julkaisusarja B: Raportit. 2011. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

Monialaisessa tekemisessä on vain voittajia!

Kirjoittajat: Andrew Sirkka, Sari Merilampi, Krista Toivonen.

Yhteinen päämäärä – erilaiset osaamiset

Koulutuksen ja TKI-toiminnan integraatio antaa erinomaiset mahdollisuudet yhdistää eri koulutusasteet (peruskoulu, lukio, ammattiopisto, ammattikorkeakoulu, yliopisto), toimialat (sosiaali- ja terveysala, teknologia-, koulutus-, taide- ja kulttuuriala), kansallisuudet ja elinkeinoelämän toimijat kehittämään palveluja ja tuotteita. Monitoimijuus kannustaa tunnistamaan ja hyödyntämään omaa erityisosaamista yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Satakunnan ammattikorkeakoulun hyvinvointia edistävän teknologian tutkimusryhmä (HET) yhdistää TKI- ja opetustoimintaa tehokkaasti hyödyntäen monialaista ja monikansallista osaamista. Saatujen palautteiden perusteella toimialojen ja koulutusasteiden ylittäminen aitona yhdessä tekemisenä ja oppimisena on kaikkia osapuolia motivoivaa. Kunkin oma osaaminen jäsentyy ja vahvistuu, kun yhteisiä haasteita yritetään ratkaista oman osaamisen ja alan viitekehyksestä. Osallistamalla ja itsensä altistamisella ulos mukavuusalueeltaan – kuitenkin turvallisessa oppimisympäristössä asiantuntijoiden ohjauksessa – syntyy innovaattoreita ja osaamista, jolla on käyttöä muuttuvan työelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin. Tärkeätä on ymmärtää, että mukavuusalue on myös laajennettavissa, kun rajat ylitetään jo opintojen aikana.

Monialaisessa koulutuksessa kaikki ovat voittajia. Opiskelu saa uudenlaista motivaatiota ja sisältöä, kun konkreettisiin arjen haasteisiin innovoidaan ratkaisuja ja uusia lähestymistapoja yhdessä asiakkaiden, asiantuntijoiden, alalle opiskelevien ja yrittäjien kanssa. Opiskelijat saavat näin mahdollisuuden perehtyä yritysmaailman todellisuuteen yhteistyöyritysten aitojen toimeksiantojen avulla. Yritykset taas saavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella toimintaansa ja tuotteitaan ulkopuolisten silmin. Life Technologies opintojakso on suunniteltu osittain TKI-yhteistyössä, osana valtakunnallista ESR hanketta HYPE -rajat ylittävä hyötypelikoulutus, joka käynnistyi vuoden alussa. Hankkeessa keskitytään erityisesti monialaiseen tarveperusteiseen hyvinvointipelikoulutuksen kehittämiseen. Hanke siirtää aikaisempien TKI-projektien oppeja suoraan opiskelijoille ja elinkeinoelämän käyttöön.

Matkalla elämän teknologiaan

Rajat ylittävän hyötypelikoulutuksen pilotti (HYPE) käynnistyi LifeTechnologies opintojaksolla Satakunnassa. Opintojakso toteutetaan yhteisesti ammattikoulun (Sataedu), Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) ja Tampereen teknillisen yliopiston Porin toimipisteen (TTY) opiskelijoille keväällä 2017.  Opintojaksolla perehdytään edellä esitetysti käyttäjälähtöisiin teknologiaratkaisuihin ja ratkotaan sosiaali- ja terveys- sekä teknologia-alan toimijoiden aitoja asiakaspalvelun ja tuotekehittelyn haasteita, jotka vaativat monialaista osaamista. Tehtävät tehdään monialaisissa tiimeissä erilaisten näkökulmien ja vahvuuksien hyödyntämiseksi. Oman lisänsä toteutukseen tuovat myös kansainväliset vaihto-opiskelijat.

Monialainen koulutus tarjoaa mahdollisuuksia perehtyä käyttäjälähtöisyyden elementteihin, osallistua teknologiatestaukseen ja teknologiaratkaisujen jalkauttamiseen osaksi arjen palveluja. Käyttäjälähtöisessä teknologiassa painotamme modulaarista suunnittelua ja helppokäyttöisyyttä, mitä mitataan teknologioiden ulkoasuun, informaatiologiikkaan, toiminnallisiin ominaisuuksiin sekä yksilölliseen muunneltavuuteen liittyvinä tekijöinä. Jokaisessa testaustilanteessa kootaan käyttäjien arviointi- ja palautetietoa palautelomakkeella sekä testaajia haastatellen ja havainnoiden. Opiskelijat ovat mukana teknologiatestauksissa avustajina. Osallistuminen antaa opiskelijoille laajan käsityksen teknologian hyödyistä ja haasteista erilaisissa kohderyhmissä ja heille suunnatuissa palvelujärjestelmissä samalla valmistaen heitä teknologian hyödyntämiseen tulevassa ammattitoiminnassaan. Hyvinvointiteknologian testaukset ovat innostaneet aiheeseen liittyen opinnäytetöiden tekemiseen, ja muutamia jopa oman palveluyrityksen perustamiseen.

Innovointia palvelumuotoilun keinoin

Multifunctional enviroment for Well-being enhancing technology (MeWeT) on monialainen hyvinvointiteknologian testaus-, kehitys- ja oppimisympäristöhanke. Hankkeessa kehitetään uusimman hyvinvointiteknologian testaus-, kehitys- ja oppimisympäristöä (TKI-O), joka palvelee monipuolisesti niin toisen asteen ammatillisen koulutuksen uusien oppisisältöjen kehitysalustana kuin korkeakoulutuksen testaus- ja kehitysympäristönäkin. TKI-O-ympäristö kytkee hyvinvointiteknologian uusimman tiedon osaksi korjausrakentamisen sekä hoivan ja huolenpidon oppimista ja tukee etä- ja automaatioratkaisujen implementointia osaksi opetusta.

Osana MeWet –hanketta Sataedu ja Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) toteuttavat palvelumuotoilun perusteet –opintojaksoa hankkeeseen liittyvien teknologioiden ja palvelujen innovoimiseksi asiakaslähtöisyyden näkökulmista. Opintoihin liittyvässä seminaaripäivässä työstetään teoriaosion sisältöjä MeWet –ympäristöön soveltuviksi. Opiskelijat työstävät monialaisissa pienryhmissä tehtävänannon mukaisia palvelukonsepteja sosiaali- ja terveysalan, teknologian, muotoilun, sisustuksen ja esteettömyyden ammattilaisten toimiessa sparraajina toimivat ammattilaiset tukevat työskentelyä pienryhmissä.

Uusia lähestymistapoja kaivataan kaikkialla

Jo nyt olemassa olevan teknologian tarjoamat mahdollisuudet eri kohderyhmien arjessa antavat uudenlaista innostusta ja vetovoimaa palveluihin. Testaustilanteissamme poikkeuksetta ilmapiiri on ollut innostunutta, lisännyt vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä, innostanut liikkumaan, helpottanut kommunikointiongelmissa ja antanut mielekästä tekemistä yksin ja yhdessä. Robotiikan, automaation ja pelillisyyden luomat mahdollisuudet nousevat lähes päivittäin esiin eri toimijoiden kanssa käydyissä neuvotteluissa. Miten niitä saataisiin enemmän jalkautettua yksilöllistettyjen palvelujen tuottamiseen?

Pelillisyyttä hyödynnetään oppimisessa monella eri tavalla. Uusia pelillisiä sovelluksia matematiikan, kielten, lääkelaskujen, palvelumuotoilun jne oppimiseksi tuotetaan kiihtyvällä vauhdilla. Erilaiset pelilliset ratkaisut näyttävät soveltuvan myös tunteiden käsittelyn ja itseilmaisun välineiksi myös sosiaali- ja terveysalalla. Entistä enemmän pitäisikin asiakas- ja potilasohjauksessa hyödyntää näitä mahdollisuuksia.

Tutkimusryhmämme suorittaa teknologiatutkimusta monikansallisesti testaten kehitettyjä teknologioita eri kohderyhmillä eri maissa ja maanosissa. Näin saatu kansainvälinen vertailuaineisto on ollut kannustavaa. Vaikka kansallisia eroja onkin suhtautumisessa, soveltuvien elementtien soveltuvuudessa ja palvelujärjestelmien toimintakulttuureissa, on itse teknologioiden tarjoama konsepti ja potentiaali otettu hyvin vastaan. Painotus kehittämisessä ja teknologian jalkauttamisessa ei saa olla säästöpolitiikkaa, vaan laatupolitiikkaa, jossa painotus on yksilöllisemmän, tehokkaamman ja mitattavissa olevan palvelun tuottamisessa tukien ja kannustaen erilaisten ihmisten suoriutumista oman elämänsä arjen toiminnoissa.

Kirjoittajat

Andrew Sirkka, KT, yliopettaja, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Hyvinvointia Edistävän Teknologian Tutkimusryhmä, andrew.sirkka(at)samk.fi
Sari Merilampi, TkT, erikoistutkija, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Hyvinvointia Edistävän Teknologian Tutkimusryhmä, sari.merilampi(at)samk.fi
Krista Toivonen, terveydenhuollon lehtori, tiimivastaava, Sataedu, krista.toivonen(at)sataedu.fi

Alasoini, T. (2010). Osallistava innovaatiotoiminta – Uusi tapa oppia ja tuottaa innovaatioita: osallistava innovaatiotoiminta. Julkaisussa Työpoliittinen aikakauskirja 53 (2010) : 3, s. 17-27.

Hero, L-M. (2014). Monialaisen ja moniasteisen innovaatiotoiminnan konsepti ja verkosto. Metropolia ammattikorkeakoulu. Haettu 27.3.2017. http://www.metropolia.fi/tutkimus-ja-kehitys/hankkeet/teiniminno/

Merilampi, S., Koivisto, A., Sirkka, A. & Saarinen, T-P. (2016). Peliteknologian mahdollisuuksia hyvinvointialalla. Teoksessa Tuomi, P. (toimittaja, 2016). TiedeAreena 2016. Julkaisu; Vuosikerta 19. Tampereen teknillinen yliopisto, Porin laitos. https://tutcris.tut.fi/portal/files/8228327/TiedeAreena_2016.pdf

Merilampi, S., Leino, M., Sirkka, A. & Koivisto, A. (2016). Innovatiivisella insinöörityöllä apua arjen hyvinvointiin. Satikka 1/2016, pp 6-8.

Räisänen, V. (2015). Työntekijöiden osallistuminen palveluyrityksen innovointiin. Pro gradu-tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Kauppatieteiden laitos, Innovaatiojohtaminen.

Sirkka, A. (2013) Eri taustat – sama prosessi – erilaiset tuotokset. Teoksessa Sirkka, A. & Sankari, A. (toim.; 2013) Oppimista motivoiva moninaisuus – Opettajien vinkkejä opettajille. Satakunnan ammattikorkeakoulu, Sarja D, Muut julkaisut 3/2013, 40-43.

Sirkka, A. (toim.; 2015). Täyttä elämää kaikille –Full life for All. Sarja D, Muut julkaisut 1/2015 | Series D, Other Publications 1/2015.

Sirkka, A. (toim.; 2016). Smart Technology in Smart Use. Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK), Series D, Other Publications 1/2016.

Työ- ja elinkeinoministeriö (2017). Innovaatiopolitiikka kannustaa yrityksiä jatkuvaan uudistumiseen. Haettu 27.3.2017. http://tem.fi/innovaatiopolitiikka

Mobiilisovellukset osaksi näyttöön perustuvaa sosiaali- ja terveysalan asiakastyötä? 

Kirjoittajat: Mari Punna, Essi Heimovaara-Kotonen.

Digitaalisten menetelmien hyödyntäminen asiakkaiden ohjaamisessa ja neuvonnassa sosiaali- ja terveysalalla on viime vuosina lisääntynyt eri puolilla maailmaa.  Suomessa kansalliset strategiat ja ohjelmat tukevat digitaalisten menetelmien vahvempaa käyttöönottoa uusissa sote-palveluissa (Sosiaali- ja terveysministeriö; Sote- ja maakuntauudistus), ja samanaikaisesti ICT-yrityksissä syntyy muun muassa uusia hyvinvoinnin mobiilisovelluksia. Mobiilisovelluksista eli appseista ennustetaankin yhtä palveluiden parantajaa ja täysin uusien palveluiden mahdollistajaa (Holopainen 2015).  Kuitenkaan kaikki kehitetyt sovellukset eivät täysin vastaa nykyisiä hoitosuosituksia tai tue näyttöön perustuvaa asiakkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Onkin tarpeen pysähtyä tarkastelemaan, minkälaisia uusia osaamistarpeita tämä asetelma tuottaa sosiaali- ja terveysalan asiakastyöhön.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston toteuttamassa sekä Euroopan Sosiaalirahaston rahoittamassa Minä ensin! Mobiiliteknologia sote-ammattilaisen työhyvinvoinnin ja asiakkaan itseohjautuvuuden tukemisessa –hankkeessa ammattilaiset ovat päässeet perehtymään mobiilimenetelmien hyödyntämiseen asiakastyössä. Hankkeen alussa ammattilaiset osallistuivat asiakkaan roolissa mobiiliviestejä hyödyntävään työhyvinvointi-interventioon. Jatkona interventioon osallistumiselle, ammattilaiset ovat lähteneet pohtimaan ratkaisuja ja kehittämään osaamistaan mobiilimenetelmien hyödyntämisessä osana asiakastyötä. Matkan varrella vastaan on tullut useita pieniä ja suuria kysymyksiä mm. uusien asiantuntijuuksien hankkimisesta mobiilien sisältöjen luomiseen. Tämä kertoneekin siitä, että olemme digitaalisten sote-palveluiden kehittämisessä myös uudenlaisten työtapojen äärellä. Tässä puheenvuorossa kerromme yhdestä Minä ensin! –hankkeen kehittämiskokonaisuudesta, jossa on pureuduttu sote-ammattilaisten mahdollisuuksiin hyödyntää asiakastyössään markkinoilla olevia valmiita hyvinvoinnin mobiilisovelluksia.

Ammattilaisille uusia työvälineitä

Älypuhelimien käyttö on useille sote-asiakkaille arkipäivää, mutta useimmissa nykyisissä sote-palveluissa digitaalisia alustoja ei vielä hyödynnetä. Esimerkiksi terveyskylä.fi –verkkopalveluun kuuluvat virtuaalitalot tarjoavat hoitosuosituksiin ja tutkimusnäyttöön pohjautuvaa ohjausta ja tietoa kansalaisten käyttöön, ja niitä ammattilainen voi turvallisin mielin suositella. Mutta miten toimitaan silloin, kun ammattilainen löytää kiinnostavalta vaikuttavan hyvinvoinnin mobiilisovelluksen, joka tarjoaisi asianmukaiselta vaikuttavaa tukea ja ohjausta esim. asiakkaan elintapamuutoksen tueksi? Millä perusteella ammattilainen tekee päätöksen, suositteleeko sovellusta asiakkaalleen vai ei?

Mobiilisovellusten arvioinnista on käytettävissä muutamia kansainvälisiä käsitteleviä julkaisuja (esim. Brown ym. 2013; Stoyanov ym. 2015) sekä valmistelussa olevat eurooppalaiset suositukset (Second draft of guidelines 2016), mutta ne eivät vielä sellaisenaan ole käytettävissä työvälineenä suomalaisessa vastaanottotyössä esim. terveysasemilla tai neuvoloissa. Verkosta löytyy lisäksi mm. englantilainen mobiilisovelluksia koonnut terveydenhuollon sovelluskirjasto (NHS, https://apps.beta.nhs.uk/ ). Sovelluskirjastoissa on kuitenkin ongelmana tarjonnan vaihtelevuus ja kirjastojen ajantasaisuus: sovelluksia syntyy ja häviää nopealla tahdilla, eikä niiden kauppanimetkään aina pysy samoina. Ammattilainen joutuukin pohtimaan hyvin kriittisesti ja asiantuntijuuttaan hyödyntäen, mitä vapailla markkinoilla olevia sovelluksia hän voi suositella asiakkaansa omahoidon tueksi. Suomalaiseen terveydenhuoltoon on tarpeen kehittää mobiilisovellusten tarkasteluun ja arviointiin soveltuva väline, joka auttaa ammattilaista havainnoimaan järjestelmällisesti sovelluksen ominaisuuksia ja sisältöjä.

Arviointi Appsiluupilla

Minä ensin –hankkeessa on yhdessä sote-ammattilaisten kanssa kehitetty aikaisempiin tutkimuksiin perustuvaa (Brown ym. 2013; Stoyanov ym. 2015; Singh ym. 2016) työvälinettä, Appsiluuppia, jonka avulla voidaan tarkastella ja suositella valmiista hyvinvoinnin mobiilisovelluksista erilaisille asiakkaille sopivimpia sovelluksia. Hankkeessa mukana olevat sote-ammattilaiset ovat testanneet Appsiluuppia erilaisilla hyvinvoinnin mobiilisovelluksilla sekä esittäneet siihen parannusehdotuksia. Appsiluuppia on muokattu ammattilaisten esittäminen näkemysten pohjalta.

Tällä hetkellä Appsiluuppi koostuu kolmesta mobiilisovellusta arvioivasta kokonaisuudesta, jotka ovat: 1) terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä ohjauksellinen sisältö, 2) sovelluksen käytettävyys sekä 3) tietoturva ja käytön turvallisuus. Kaikki kolme osa-aluetta sisältävät apukysymyksiä ja väittämiä, jotka ohjaavat ammattilaista arvioimaan mobiilisovellusta ja tekemään päätöksen sen sopivuudesta yksilöllisesti erilaisten asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin.

Kehittäminen jatkuu

Appsiluupin testaamista ja yhteiskehittämistä ammattilaisten kanssa jatketaan edelleen. Tulevaisuudessa on saatava palautetta hyvinvoinnin mobiilisovelluksista myös suoraan asiakkailta (Holopainen 2015; Singh ym. 2016). Tämä lisää asiakastyön laatua ja tukee asiakkaiden tarpeiden mukaisten hyvinvoinnin mobiilisovellusten kehittämistä. Mobiilisovellukset voivat parhaimmillaan olla oiva yhteinen työväline asiakkaalle ja ammattilaiselle. Lisäksi digipalveluiden tulee olla kansalaisten saatavilla (Saavutettavuusdirektiivi EU 2016/2102), ja niiden täytyy olla sujuvakäyttöisiä erilaisille käyttäjäryhmille. Digimenetelmien kehittämisessä kannattaisikin hyödyntää mm. palvelumuotoilua ja käytettävyysosaamista (vrt Rahkola 2017).

Minä ensin! –hankkeessa syntynyt versio mobiilisovellusten arvioinnin työvälineestä, Appsiluupista, tullaan julkaisemaan hankkeen loppuraportissa alkuvuodesta 2018. Valmiiden hyvinvoinnin mobiilisovellusten hyödyntäminen sote-asiakastyössä on kiinnostava mahdollisuus vahvistaa asiakaslähtöisiä työmenetelmiä. Samalla se myös haastaa asiakkaita, ammattilaisia, kouluttajia, kehittäjiä ja tutkijoita kriittiseen tarkasteluun ja yhteiseen vuoropuheluun mobiilisovellusten laadusta ja niiden hyödynnettävyydestä.

Kirjoittajat

Mari Punna, TtM, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu mari.punna(at)jamk.fi
Essi Heimovaara-Kotonen, TtM, projektiasiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu essi.heimovaara-kotonen(at)jamk.fi

Brown W., Yen, P-Y., Rojas, M. & Schnall, R. (2013).  Assessment of the Health IT Usability Evaluation Model (Health-ITUEM) for evaluating mobile health (mHealth) technology. Journal of Biomedical Informatics. 26, 1080-87.

Holopainen A. (2015). Mobiiliteknologia ja terveyssovellukset, mitä ne ovat?  Duodecim. 131, 1285–90.

Minä Ensin! -hankkeen tausta ja tavoitteet, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. http://blogit.jamk.fi/minaensin/ Luettu 19.4.2017.

NHS, Find digital tools to help you manage and improve your health. https://apps.beta.nhs.uk/  Luettu 19.4.2017.

Rahkola, M. (2017). Saavutettavuus on edellytys digipalveluiden laajamittaiselle hyödyntämiselle. Valtiovaraisministeriö. http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/saavutettavuus-on-edellytys-digipalveluiden-laajamittaiselle-hyodyntamiselle  Luettu 26.4.2017.

Saavutettavuusdirektiivi EU 2016/2102, Valtiovarainministeriö, http://vm.fi/saavutettavuusdirektiivi  Luettu 26.4.2017

Second draft of guidelines, EU guidelines on assessment of the reliability of mobile health applications. (2016). European Comission. http://www.healthcommunity.be/sites/default/files/u16/2nddraftguidelines.pdf   Luettu 18.4.2017

Singh, K., Bates, D.,Drouin, K., Newmark, L.P., Rozenblum, R., Lee, J., Landman, A., Pabo, E. & Klinger, E.V. (2016). Developing a Framework for Evaluating the Patient Engagement, Quality, and safety of Mobile Health Applications. The Commonwealth Fund. 5, 1-11.

Sosiaali- ja terveysministeriö, STM ja hallituksen kärkihankkeet. http://stm.fi/karkihankkeet Luettu 18.4.2017.

Sote- ja maakuntauudistus, Sote-uudistuksen tavoitteet. http://alueuudistus.fi/soteuudistus/tavoitteet Luettu 18.4.2017

Stoyanov, S.R., Hides, L., Kavanagh, D.J., Zelenko, O., Tjondronegoro, D. & Mani, M. (2015). Mobile App Rating Scale: A New Tool for Assessing the Quality of Health Mobile Apps. Journal of Medical Internet Research. 3, 1, e27.

Hyvinvoinnin muodonmuutosta rakentamassa

Kirjoittajat: Leena Unkari-Virtanen, Eeva Tawast, Jari Pihlava, Päivi Eskelinen-Roos, Raili Honkanen-Korhonen. Kuva: Lapinlahden alue talvella. Piirroskuva (Juulia Niiniranta) hankkeessa toteutetusta hyvinvointikyselystä.

Taustaa

Tyhjilleen jäänyt Lapinlahden vanha psykiatrinen sairaala muutettiin mielen hyvinvoinnin keskukseksi Osallistu Lapinlahden Lähteellä -hankkeessa 2015-2017. ESR-rahoitteisen hankkeen – tuttavallisesti Lähteen –  kohderyhmään kuului vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevia yli 54-vuotiaita naisia, nuoria, mielenterveyskuntoutujia ja osatyökykyisiä. Hankkeessa rakennettiin esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille ja kuntoutujille polkuja työttömyydestä työhön sairaalan tiloihin perustetussa kahvilassa ja kunnostustöissä.

Puitteet hankkeelle tarjosi vanha Carl Ludwig Engelin piirtämä sairaalarakennus, joka sijaitsee kauniilla puistoalueella Helsingin keskustan ja meren tuntumassa. Hanke tarjosi kuntoutujille ja vapaaehtoistoimijoille osallistumisen mahdollisuuksia kahvila-, tapahtuma- ja remonttityöpajoissa.

Kahvila Lähde toimi hankkeessa osallistujien porttina muuhun toimintaan. Hankkeen alkaessa kesällä 2015 kaikki toimintaan mukaan tulijat saivat aluksi kahvilaan työvuoroja, tausta-ajatuksena oli kahvilan kautta auttaa rakentamaan kuvaa Lähteen toiminnan eri mahdollisuuksista. Kahvilan kanssa rinnan käynnistyi tapahtumatyöpaja: rakennuksen auditorio, puisto ja galleriaksi muutetut käytävät avattiin tapahtumille, joita eri tahot saivat tarjota tiloihin. Vaikka tapahtumat valikoitiin hyvinvointiteemaan sopiviksi, niitä oli nopeasti lähes päivittäin. Tapahtumiin liittyviä erilaisia tehtäviä jaettiin vapaaehtoisilloissa.

Remonttiryhmä kunnosti rapistunutta ja osin kosteusvaurioista kärsinyttä rakennusta yhdessä Stadin ammattiopiston opiskelijoiden ja Helsingin kaupungin kanssa. Hanketta koordinoiva Suomen Mielenterveysseura ryhtyi erikoisjärjestelyillä vuokraamaan kunnostettuja potilashuoneita hyvinvointi- ja taidetoimijoille.

Muutamassa kuukaudessa vanhassa sairaalarakennuksessa oli päivittäin täysi hyörinä. Käytävillä asteli hankkeen osallistujia rakentamassa polkuaan työelämään, vapaaehtoistoimijoita, ammattikoulujen ja -korkeakoulujen opiskelijoita suorittamassa mm. työharjoitteluaan, tapahtumissa ja Galleria Lähteessä kävijöitä, Kahvila Lähteen asiakkaita sekä vuokralaisia ja heidän asiakkaitaan.

Hanke ja Pro Lapinlahti -yhdistys saivat toiminnastaan useita palkintoja, kuten Lääkäriseura Duodecimin kulttuuripalkinnon (2016), Helsingin kaupungin kannustinpalkinnon vapaaehtoistyöstä (2016), Helsingin rakennuslautakunnan Rakentamisen Ruusun (2017).

Lapinlahden Lähteen toimintakulttuuria rakennettiin tavoitteellisesti viiden teeman ympärille:

  • Yritys ja oivallus – kokeilukulttuuri
  • Työ ja merkityksellisyys
  • Mieli ja hyvinvointi
  • Taide ja arki
  • Yhteisö ja osallisuus

Vaikka hanke on tätä kirjoitettaessa päättymässä, sen ydinryhmä jatkaa työskentelyään kahvilan suuressa takahuoneessa ja tiimipalavereihin kalustetuissa neuvotteluhuoneissa. Toimintaan on jo ennätetty palkata siinä polkunsa aloittaneita henkilöitä, ja osa on siirtynyt hankkeen tavoitteiden mukaisesti muun työelämän palvelukseen.

Hyvinvointikonseptin muotoilu

Metropolia Ammattikorkeakoulun asiantuntijatiimin tehtävänä hankkeessa oli luoda toiminnan pohjalta hyvinvointikonsepti, jota voidaan monistaa ja siirtää muihin vastaaviin tyhjeneviin tiloihin. Tiimiin koottiin monialaisesti hyvinvoinnin ja kulttuurin lehtoreita muotoilemaan konseptia eri näkökulmia huomioiden. Samalla tiimillä oli selkeästi yhteinen lähtökohta muotoilulle – positiivinen psykologia, jonka pohjalta tiimi myös tuotti hankkeelle hyvinvointia vahvistavaa toimintaa.

Tiimi osallistui Lähteen toimintaan monissa eri rooleissa, kuten opiskelijoiden ohjaajina, työpajojen vetäjinä, tarkkailijoina, luennoitsijoina, työnohjaajina, fasilitaattoreina, kahvilan asiakkaina, tapahtumissa kävijöinä, tutkijoina, asiantuntija-konsultteina ja ohjausryhmän esittelijöinä.

Konseptoinnin keskeiset kysymykset nousivat positiivisen psykologian teemoista:

  • Miten luodaan hyvä polku Lapinlahden Lähteen toimintaan?
  • Miten mahdollistetaan merkityksellinen toiminta?
  • Miten rakennetaan positiivinen yhteisö?
  • Minkälaista on hyvinvointia vahvistava toiminta?

Tiimi rakensi hyvinvointikonseptia keräämällä eri tavoin osallistujatietoa. Syksyllä 2015 tiimi aloitti työnsä  tarkastelemalla hankkeen toimintaa perhosperspektiivistä, toimintaa seuraten. Metropolian asiantuntijatiimin käyttämiä perhosperspektiivin menetelmiä olivat mm.:

Etnografinen havainnointi Sekä tiimin lehtoreita että opiskelijoita osallistui hankkeen eri tilaisuuksiin ja toimintoihin, esimerkiksi vapaaehtoisiltoihin, luentoihin, taidenäyttelyihin jne. Havaintoja tarkasteltiin säännöllisissä palavereissa tiimin asiantuntijatiedon ja kokemuksien valossa. Yhteisen ymmärryksen pohjalta muotoiltiin Lähteelle hyvinvointia tukevaa toimintaa, kuten “positiivisen yhteisön rakennuspaja”.

Joukkoistetut karttapohjaiset kyselyt otettiin tiedonhankinnan välineeksi kesällä 2016. Vastaajan omaa hyvinvointia voimaannuttavia ja luotaavia kyselyitä suunnattiin eri kävijäryhmille, kuten tiimin järjestämiin hyvinvointipajoihin osallistuneille, satunnaisille kävijöille ja vapaaehtoisiksi aikoville. Samalla tutkittiin kyselyn vaikutusta vastaajan hyvinvointiin. Tilastollisen analyysin tuloksena voitiin todeta kyselyillä olleen merkittävä hyvinvointia tukeva vaikutus.

Kuva 1. Hyvinvointia paransi tutkimuksen mukaan kysely, johon vastaaminen edellytti oman hyvinvoinnin miettimistä.

Palautteita tapahtumista kerättiin silloin, kun tiimi oli tapahtuman järjestäjänä tai kun opiskelijoille oli annettu oppimistehtävänä palautteen kerääminen. Myös opiskelijat osallistuivat palautteen ja osallistujatiedon keräämiseen ja analysointiin (Blomqvist & Vilppula 2016). Palautteen perusteella hyvinvointia kohensi mm. positiivisen psykologian osallistava luento, jossa osallistujien huomio kohdennettiin omien vahvuuksien ja voimavarojen tarkasteluun.

Perhosperspektiivin lisäksi tiimi käytti osana tiedonhankintaa kehittelemiään luovia ja osallistavia työpajamenetelmiä, kuten yhteiskehittelyä ja fasilitoituja työpajoja. Tiimin keräsi myös näillä menetelmillä tietoa hyvinvoinnin tukemisen keinoista konseptia varten. Samalla yhteisölliset ja osallistavat kohtaamiset valaisivat hyvinvoinnin kannalta kriittisiä kohtia toiminnassa huomioitaviksi konseptin lopullisessa muotoilussa.

Kuva 2. Lapinlahden moniäänistä tarinaa rakennettiin vapaaehtoisilloissa mm. legohahmojen avulla.

Keskeisiksi huomioiksi kriittisistä kohdista nousivat mm. seuraavat:

  • Tehtävän, motivaation ja kyvykkyyden kohtauttaminen avaa mahdollisuuden toimia osana Lapinlahden yhteisöä.
  • Yhteinen strukturoitu aika mahdollistaa kohtaamiset, joissa toiminnan merkityksellisyys lujittuu. Positiivista työyhteisöä rakentavaan toimintaan osallistuminen on syytä liittää alusta lähtien osaksi työtehtäviä.
  • Tehostettu, myös työnohjauksellinen tuki on tarpeen erityisesti yhteisvastuullisten tehtävien ja pelisääntöjen sopimisessa Lähteen kaltaisessa, kokeilukulttuuriin perustuvassa avoimessa toimintaympäristössä.
  • Toiminnan vakiinnuttua tarvitaan uusi suunnitelma ja ponnistus mentorijärjestelmän tai muunlaisen “toisen polven toimijuuden” rakentamiseksi.

Konsepti kantaa tietoa ja kokemuksia

Lapinlahden Lähteen toiminnasta luotu hyvinvointikonsepti julkaistaan visuaalisena ja tarinallisena versiona. Näin konsepti avaa näkymän suureen kokonaisuuteen mutta myös antaa johtolankoja tilannekohtaiseen konkretisointiin. Narratiivinen, tarinallinen esitystapa kannattelee toiminnan prosesseja, luo siltaa havainnoista tulkintoihin sekä avaa osallisuuden ja oivallusten vaikutuksia.

Lapinlahden psykiatrisen sairaalan tarina on jo itsessään lohdullinen ja väkevä. Lapinlahden tarina antaa tilaa monenlaisille elämän tuomille käänteille, myös luvan irtaantua hetkeksi menestymisen ja jopa terveyden vaatimuksista. Moni hankkeen työpajoihin ja toimintaan osallistunut kokikin liittyvänsä osaksi tätä Lapinlahden tarinaa. Oman tarinan löytäminen ja jatkaminen on vahva voimavara myös mahdollisissa tulevissa tyhjiin tiloihin avattavissa mielen hyvinvoinnin keskuksissa.

Konseptoinnissa paljon käytetty visualisointi puolestaan kiteyttää monimutkaisia jäsennyksiä helpommin tavoitettaviksi. Esimerkkinä kiteytyksestä on seuraava taulukkopohja, joka tarjoaa välineen toteuttaa ja arvioida kriittisiä hyvinvointia rakentavia toimintoja Lapinlahden Lähteen kaltaisessa toiminnassa:

Taulukko 1: Toiminnan check pointit.

RAKENNE PROSESSI LOPPUTULOS
DIALOGISUUS

KOHTAAMINEN

VUOROVAIKUTUS

yksilö
ryhmä
yhteisö
VAHVUUDET, VOIMAVARAT

(Positiivisen psykologian lähtökohdat)

yksilö
ryhmä
yhteisö
MERKITYKSELLINEN JA ARVOKAS TOIMINTA yksilö
ryhmä
yhteisö

Tarinoiden ja kiteytysten lisäksi Lapinlahden hyvinvointikonseptiin kuuluu hankkeeseen kehitetyt toiminnalliset työpajat ja työvälineet. Työtapojen ja  -välineiden taustatyössä yhdistyy tutkimustieto ja asiantuntijatiimin monialainen osaaminen. Esimerkiksi “Arvopaja” on Eeva Tawastin hankkeessa kehittelemä työskentelytapa, jonka menetelmä-, teoria-, ja tutkimuspohjana on hyödynnetty mm. Maiselin (2012, 2014), Niemiec, Ryan & Decin (2009) sekä Verkasalon (1996) julkaisuja. Tiimin jäsenet soveltaneet ovat soveltaneet Arvopaja-konseptia jo monissa yhteyksissä.

Tarinat ja konsepti julkaistaan avoimilla Metropolian verkkosivuilla. Toiminnallinen osa hyvinvointikonseptia jalkautetaan käytäntöön tulevissa hankkeissa ja konsultaatiopalveluissa.

Lapinlahdessa toiminta puolestaan jatkuu hankkeen päättymisen jälkeenkin vilkkaana. Toiminnan jatkumo on turvattu perustetuissa yhteiskunnallisissa yrityksissä ja toiminnasta kummunneissa uusissa hankkeissa. Lapinlahdessa kävijälle, tapahtumiin osallistujalle tai vapaaehtoistoimijalle hankkeen päättyminen ei juurikaan näy.

Lue lisää Lapinlahden Lähteestä ja hyvinvointikonseptista:

Osallistu Lapinlahden Lähteellä. http://lapinlahdenlahde.fi/fi/lapinlahden-lahde/hanke-esr/

Hyvinvoinnin muodonmuutos -blogi. http://blogit.metropolia.fi/hyvinvoinnin-muodonmuutos

Hyvinvointikonseptin loppujulkaisu ja mikrokirja (julk. kesäkuussa 2017). http://www.metropolia.fi/palvelut/hankeyhteistyo/tutkimus-ja-kehityshankkeet/lapinlahden-lahde/

Kirjoittaja

Leena Unkari-Virtanen, MuT, leena.unkari-virtanen(at)metropolia.fi
Eeva Tawast, PsM, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoispsykologi, eeva.tawast(at)metropolia.fi
Jari Pihlava, TtM, VET psykoterapeutti, toimintaterapeutti, jari.pihlava(at)metropolia.fi
Päivi Eskelinen-Roos, KM, paivi.eskelinen-roos(at)metropolia.fi
Raili Honkanen-Korhonen, lehtori, musiikkipedagogi (YAMK), tarinateatteriohjaaja, raili.honkanen-korhonen(at)metropolia.fi

Blomqvist, K. & Vilppula, T. 2016. Osallistu Lapinalhden Lähteellä. Vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia toiminnan merkityksellisyydestä. Opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Haettu 21.4.2017 osoitteesta https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/108783/Osallistu%20lapinlahden%20lahteella.pdf?sequence=1

Maisel, E. 2014. Life Purpose Boot Camp: The 8-Week Breakthrough Plan for Creating a Meaningful Life. Novato: New World Library.

Niemiec, C., Ryan, R. & Deci, E. 2009. The path taken: Consequences of attaining intrinsic and extrinsic aspirations in post-college life. Journal of Research in Personality. 2009;43(3):291-306.

Verkasalo, M. 1996. Values: desired or desirable? Väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Lypsylove edistää maaseudun hyvinvointia 2025?

Kirjoittajat: Johanna Hautamäki, Annukka Tapani, Minna Sipponen, Leila Kakko.

Artikkeli kuvaa käytännön esimerkin kautta, miten ammattikorkeakoulu voi toimia työelämän kehittämiskumppanina hyvinvointipalvelujen ideoinnissa. Yhteistyössä Centria AMK:n, Lapin AMK:n ja TAMKin välillä toteutettiin Tulevaisuuden hyvinvointia tuottavat palvelumallit maaseutualueella vuonna 2025 –työpaja osana TKI-osaajavalmennusta. Restonomiopiskelijat osallistuivat työpajaan, jossa he ideoivat tulevaisuuden hyvinvointipalveluja maaseutuympäristöön palvelumuotoilun keinoin.

Työpaja sijoittuu osaksi pidempää ennakointiprosessia, jota Centrialla toteutetaan yhteistyökumppanin ProAgria Keski-Pohjanmaan kanssa AppSim hankkeessa. Prosessi käynnistyi toivottavan tulevaisuuskuvan määrittelystä, minkälainen olisi maaseudun tulevaisuus vuonna 2025. Tulevaisuuskuvat täydentävät ProAgrian strategiaa, mihin suuntaan palvelutarjontaa ja osaamista tulisi kehittää.  Tulevaisuuskuvia syntyi kolme: ”Teknologia integroitu arkeen”, ”Se on hyvä elämäntapa” ja ”Lähellä kaikkea”. Mukana tulevaisuuskuvia luomassa olivat ProAgrian työntekijät, asiakkaat ja ne, jotka eivät saa elantoaan maaseudusta.

Tulevaisuuskuvia laadittaessa tunnistettiin vahva vastasignaali kaupungistumiselle ja globalisoitumiselle, lokalisoituminen ja maaseudun merkityksen kasvaminen. Esille nousi kysymys, miksi viedä maaseutua kaupunkiin kattopuutarhojen ja muiden keinotekoisten ratkaisujen avulla, kun esimerkiksi uudet teknologiset ratkaisut mahdollistavat palveluiden saavutettavuuden maaseudulle.

Restonomiopiskelijoilta ideoita sähköisiin ja paikallisiin kohtaamisiin

Kuva 1. Restonomiopiskelijoiden ideointia, miten heidän valitsemansa megatrendi vaikuttaisi vuonna 2025 hyvinvoinnin tuottamiseen maaseudulla.

Restonomiopiskelijoille järjestettiin Tulevaisuuden hyvinvointia tuottavat palvelumallit maaseutualueella vuonna 2025 –työpaja Tampereen ammattikorkeakoululla. Työpajaan osallistui 39 kolmannen vuoden opiskelijaa ”Uudet viisastenkivet ”-opintojaksolla. Opintojaksolla yhtenä tavoitteena on kiinnittää huomiota toimialalla ja yhteiskunnassa oleviin ja syntyviin ilmiöihin, trendeihin ja heikkoihin signaaleihin.

Työpajan tavoitteena oli saada kaupunkilaisten ja eri toimialan edustajien näkökulmaa rikastamaan aiheen käsittelyä, tuomaan tuoreita ideoita ja näkökulmia. Työskentelyä alustettiin Risto Linturin tuottamalla teknologian tulevaisuuden aineistolla ja esittelemällä aiemmin rakennetut Pro Agrian tulevaisuuskuvat.

Työpajan aluksi opiskelijat virittäytyivät ryhmissä aiheeseen vapaamuotoisella keskustelulla, jossa he pohtivat, mitä hyvinvointi on. Seuraavassa vaiheessa he tutustuivat Sitran megatrendeihin ja valitsivat sieltä tärkeimmän megatrendin maaseudun tulevaisuuden hyvinvoinnin tuottamisen kannalta. Ryhmät ideoivat vapaasti aiheen tiimoilta, miten valittu megatrendi vaikuttaisi vuonna 2025 hyvinvoinnin tuottamiseen maaseudulla. Toisessa vaiheessa he jatkojalostivat nousseita ajatuksia siihen, minkälaisilla uusilla palveluideoilla hyvinvointia voitaisiin tuottaa maaseutualueella tulevaisuudessa. Opiskelijat esittelivät tulokset tarinan muodossa.

Kuva 2. Työpajan toisessa vaiheessa restonomiopiskelijat jatkojalostivat nousseita ajatuksia siihen, minkälaisilla uusilla palveluideoilla hyvinvointia voitaisiin tuottaa maaseutualueella tulevaisuudessa.

Työskentelyn tuloksena syntyi kahdeksan palveluideaa. Niistä neljä keskittyi sähköisten palvelujen edistämiseen, kaksi osaamisen ja kohtaamisten lisäämiseen ja kaksi luonnon mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Sähköisiä palveluja tuotteiden ostajien ja myyjien, mutta myös ruuan alkuperän esille tuomiseen, tarjottiin kyläyhteisön omina verkkopalveluina ”Pönde” ja ”Luomujuna” palveluideoissa. ”Luomujunassa” ideana on tilata tuotteita yhdessä ja kuljettaa paluumatkalla ”vaikka Sirkka maalta kaupunkiin”; kuljetuspalveluna voisi toimia robottiauto. ”Pönde” on lisäksi verkkoyhteisö, sen kautta voi myydä esimerkiksi keräämiään mustikoita, mukana on myös seuranhakutoiminto ja tapahtumakalenteri lavatanssitietoineen. Erityisesti yksinäisyyttä ratkaisemaan kehittyi ”Lypsylove” verkkopalveluidea. ”Lypsylovessa” harjoitellaan taitotason mukaan vuorovaikutustaitoja ennen palvelusta löytyvän ”maajussin morsiamen” oikeaa kohtaamista. ”FPS” eli Food Print Service puolestaan ratkaisee ruuan 3D tulostamisen avulla ongelman siitä, että maaseudulta ei aina ehdi ravintolaan syömään.

Kuva 3. Ideoita sähköisiksi palveluiksi.

”TUPA täynnä taitoa” idea keskittyi kohtaamiseen ja osaamisen vaihtoon. Ytimenä oli, että myös kaupunkilaisnuoret voivat avustaa maaseudulla ikäihmisiä esimerkiksi tietotekniikan kanssa, vanhemmat taas voivat siirtää perinnetietoutta nuorille. Kohtaamisia voidaan lisätä myös sillä, että saadaan nopeat kulkuyhteydet maaseutumaisten asujaimistojen ja kaupunkialueiden välille. Ihmiset mieluimmin asuisivat maalla, koska asuminen on siellä halvempaa kuin kaupungissa. Kun alueelle tulee asukkaita, tarvitaan palveluja, palvelut siis luovat palveluja. Tästä syntyi idea ”luo oma palvelusi”.

Kuva 4. Osaamista ja kohtaamisia edistävät palvelut.

”SPA aisti” on luomukylpylä, jonka perusajatus on rauhan, luonnon ja hiljaisuuden kokeminen aistien kautta. ”MeTäs elämyspalvelu” taas tarjoaa seikkailutoimintaa luonnossa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia edistäen.

Kuva 5. Luonnon mahdollisuuksien hyödyntäminen hyvinvointipalvelujen edistämisessä.

Työpajan aikana kerättiin palautetta opiskelijoilta ja lisäksi neljännes osallistuneista vastasi sähköiseen palautekyselyyn.  Palautteen perusteella opiskelijat kokivat työpajan mielekkäänä, erityisesti he arvostivat ohjauksen osallistavaa merkitystä ja motivaatiota. Työpajan työskentelytahti oli vastaajista sopiva, ohjeistusta ja työskentelyä oli sopivassa suhteessa. Työpajaan osallistuneiden opiskelijoiden tulevaisuuden hyvinvoinnin visioista jäi mieleen useimmilla oma aihe ja se että ”riittävästi on tarpeeksi”. Yksi vastaaja kiteyttää kehitettyjen ideoiden pääjuonta: ”Monilla ryhmillä oli ajatuksena korjata tilannetta, että ihmiset eivät joutuisi olemaan tahtomattaan yksin.”

Opiskelijat nostivat positiivisena asiana esille työpajan erilaisuuden, luovuuden ja innovoinnin. Työpajan toteutuksen kehittämiskohteet vaihtelivat aikataulusta työskentelyyn liittyviin yksityiskohtiin. Opiskelijat kokivat tulevaisuuden palvelutuotteiden luonnin myös haastavaksi, kuten eräs vastaaja kommentoi: ”Periaatteessa tämä oli oman mukavuusalueen ja tietämyksen ulkopuolella oleva aihe, mutta oli hyvä haastaa itseään.” Opiskelijat kokivat tarvitsevansa tulevaisuudessa hyvinvointipalveluita tuotettaessa mm. kulttuuriosaamista, ymmärrystä kuntien hyvinvointirakenteesta, tietoa maaseudun ihmisten tottumuksista sekä palvelumuotoilu- ja markkinointiosaamista.

Tulevaisuuden osaamisen ennakointia

Työpajan tuloksia esiteltiin ProAgrialle ja käytiin keskustelua heidän näkemyksistään. Yhteistyö on antanut heille ajatuksia siitä, mikä on tähän työpajaan osallistuneiden nuorten näkökulmasta hyvinvoinnissa tärkeää ja miten he maailmaa rakentaisivat. Nämä tulokset ovat vahvistaneet ProAgrian näkemystä siitä, että keskiössä ovat ihmiset ja teknologia mahdollistaa tämän ytimen ympärille erilaisia esimerkiksi yhteisöllisiä yhteydenpitämisen tapoja. ProAgria tunnisti opiskelijoiden palveluideoista lähtökohtana käytetyt tulevaisuuskuvat, luonnonmukaisuutta ja luontoon paluun arvostamista. ”Hienoja oivalluksia ja jo ihan realistisesti toteutettavissakin olevia ideoita, vaikka annettiin ideointiin vapaat kädet ilman realismin rajoitusta.”

Työelämäkumppanin näkökulmasta saavutettiin uusia ennakoivia näkökulmia oman toimintaympäristön kehitykseen.

Laajemmassa kontekstissa tällä työskentelyllä haettiin uusia suuntia siihen, millaista osaamista tulevaisuudessa ammattikorkeakoulujen tulisi kouluttaa opiskelijoille, jotta he osaavat kehittää uusia palveluita muuttuvassa yhteiskunnassa. Centriassa meneillään oleva laajempi yhteisöllinen ennakointiprosessi ProAgrian kanssa ja tässä kuvattu työpaja osana sitä tuottavat tietoa, jota kaikki osapuolet voivat hyödyntää eri tavoin: näkökulmista hyötyvät yhtä lailla maaseutuyrittäjät, maaseudun yrittäjyyttä kehittävät toimijat kuin ammattikorkeakoulut monialaista tulevaisuuden osaamista ja opetusta kehittäessään. Laajan näkökulman saavuttamiseksi hyvinvoinnin kehittämiseen osallistetaan mukaan sekä opiskelijat ja opettajat että ammattikorkeakoulun TKI-toiminta ja työelämäkumppanit. Työelämäkumppanin näkökulmasta saavutettiin uusia näkökulmia ja ennakointitietoa oman toimintaympäristön kehitykseen. Opiskelijat saivat osallistumisesta kokemuksia kehittämismenetelmistä omassa työssä sovellettavaksi sekä kokemusta työelämälähtöisestä ennakointiprosessista.

Työpajan tulosten pohjalta Centrialla sote-alan YAMK opiskelijat jatkoivat tulevaisuuden hyvinvointia tuottavien palveluiden ideointia omassa työpajassaan Hyvinvointiyrittäjyys -opintojakson osana. ProAgrian osalta tulevissa työskentelyissä yhteistyössä Centrian kanssa tullaan käyttämään tuotettua aineistoa taustamateriaalina tulevaisuuden maaseutuyrittäjyyden ja hyvinvointipalvelujen edistämiselle. TAMKissa ja Lapin amk:ssa työpajatyöskentely tullee osaksi opetustoimintaa, esimerkiksi alustuksessa käytetyt sitran megatrendit tulevat hyödynnetyiksi jatkossakin. Näin ollen  tehdystä kokeilusta on hyötyä niin työelämäkumppaneille, kumppanuuksien rakentamiseen kuin ammattikorkeakoulujen oman toiminnan kehittämiseen.

Kirjoittaja

Johanna Hautamäki, TaM, projektipäällikkö, Centria-ammattikorkeakoulu, johanna.hautamaki(at)centria.fi
Annukka Tapani, VTT, yliopettaja, Tampereen ammattikorkeakoulu, annukka.tapani(at)tamk.fi
Minna Sipponen, Restonomi (YAMK), lehtori, Lapin ammattikorkeakoulu, minna.sipponen(at)lapinamk.fi
Leila Kakko, MMM, lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu, leila.kakko(at)tamk.fi

AppSim. 2017. AppSim- Soveltava simulaatiopedagogiikka, digitaalisuus ja palvelumuotoilu osaamisen kehittäjinä. Haettu 15.1.2017 osoitteesta www.centria.fi/appsim

Sitra. 2016. Megatrendikortit 2016. Haettu osoitteesta 15.1.2017 http://www.sitra.fi/julkaisut/Muut/Megatrendikortit.pdf

TKI-osaajavalmennus 2016-2017. Haettu osoitteesta 15.1.2017. http://www.arene.fi/sites/default/files/PDF/2016/SSR_Osaajavalmennus_esite_2016.pdf

Creative activities in an international context contribute to cultural sensitivity, awareness and personal development

Authors: Marina Arell-Sundberg,  Sissel Horghagen, Tania Hansen, Camilla Pyndt.

Introduction

The network ‘Occupational Therapy in Nordic and Baltic Countries’ was established in 1992 and is a network under Nordplus Higher Education Programme (Nordplus). It is represented by the Nordic countries; Denmark, Finland, Iceland, Latvia, Lithuania, Norway and Sweden. The participating universities take turns to coordinate the collaboration in the network. The aim of the network is to increase student and teacher mobility and increase the collaboration between occupational therapy educations in the Nordic and Baltic countries. The network also works to reach high quality education and development through mobility, supportive relations and cooperation between the partner institutions. An overall aim is to create a unanimous knowledge base in regards to occupational therapy education, praxis and development within the collaborating universities in the member countries. The biggest effort has been in organizing an intensive course: “Creativity as a means in occupational therapy”. It has been developed through mutual planning and it fits into the curriculum of all partners, which is very important since all partners don’t have the possibility to send out students for longer exchange periods.

Description of the course

Through using self-experiences and third person perspective pedagogic approaches, the purpose of the course has been to enhance students’ own insight and evidence-based knowledge about relations between creative activities and health from a diversity viewpoint (including cultural traditions, communication and creative crafts). Students have been introduced to different perspectives on creative occupations. The benefits of participating in creative occupations and its relation to health and wellness have been identified. The occupational therapist uses creative activity, but also uses any activity in a creative way so therefore the creative design process is essential for occupational therapists. Pierce (2003) writes about building therapeutic power and in order for this to happen there needs to be creative thinking. Using individual or group interventions in creative activities, gives a flexibility that from the clients own perspective have great benefits from both a personal enhancement and developmental aspect (Pierce 2003; Horghagen; 2014).

Through evidence-based knowledge, experience and observation, the students have analysed demands and possibilities in activities with a focus on enablement through creativity. The students have practiced methods to explore the use of creative occupations and propose ideas related to health and occupational therapy intervention. They have explored their own creativity and learned about creativity in groups, and cultural diversity perspectives.

The learning outcomes of the course are about students knowing the conceptual foundations of creativity as used within occupational therapy and about the value of various creative activities for participation in occupation, health and wellbeing. They are also about how to identify oneself as a member of a group and how to gain a wider knowledge on diverse ways to express oneself and communicate through creative means.

The form of the course

Through the three last years the intensive course has been carried out in Finland, Latvia and Denmark. The pedagogic methods used in the course have been self-studies, lessons, workshops, group-work and presentations of group-work (Wlodkowski & Ginsberg 2010: 1-8). The students have been working in international teams throughout the course. Totally about 90 and approximately 30 students from the different countries have participated each year.

The involved teachers, in an average 4 on every course, have been cooperating with the planning, the implementation of the course, and the examination of the students. The planning has followed the 7 strategies as presented by Wlodkowski & Ginsberg (2010: 52-68):

  1. To allow for all to get to know each other and introduce themselves
  2. To provide multidimensional opportunities for sharing
  3. To concretely show what is expected of the participant before, under and at the end of the week.
  4. To use collaborative and cooperative learning experiences
  5. To present clear and concrete learning objectives and goals
  6. To show the connection between what has been learned and how it can be used within Occupational Therapy practice.
  7. To assess every students learning process in a graspable way

The three critical elements of cultural competence Understanding and awareness of one´s own cultural values and biases, knowledge and information of history, perspectives and values of culturally different groups and how to adapt one´s behaviour and skills to successfully interact with one another during the week, has guided the planning of the content of the week (Wlodkowski & Ginsberg 2010:48). The students also had literature to read as a preparation and exercises to present in the beginning of the course (Wlodkowski & Ginsberg 2010: 9). The course has the following issues: Lessons about creative activities and about fantasy, ideas and innovation as well as workshops on the topics. The students have received 2 ECTS; based on participation and presentation. The course content has been distributed though the network and has only been available to the members within the network. All member universities have access to all material through a mutual cloud service. Following an example of one of the days during the intensive Course in Denmark 2015:

The examination has been both oral and written. In groups, students have written reports of their work. The reports have been structured differently: both as a scientific paper (introduction, aim, method, results, and discussion) and as an article for a newspaper. The examination has also been about presenting therapeutic use of creative activities for a defined group. The evaluation of the assignments has its core in the aims of the course and has been carried out by using peer review.

Experiences with the course

The feedback and the experiences of the course where gathered though both a questionnaire and a group discussion. The students got information about the usage of both the content of the questionnaire and the discussions for this article, and they all gave their consent.

Theoretical reasoning and practical skills for therapeutically use of creative activities

The students developed understanding of the reasoning of using creative activities in occupational therapy practice and achieved knowledge about creative activities. Students also expressed that they developed skills in applying creative activities; they learned tools and techniques from lectures, but also skills in the arranged workshops. Related to one of the oral evaluations a student expressed: “Through the lectures I have learned to think out of the box and the word “creativity” now has a new and wider meaning”.

Developing cultural sensitivity and awareness

Students also experienced and reflected on how they have developed as human beings, as well as occupational therapists, through participating in the course. The most unexpected event was how the students described their growth in cultural sensitivity and awareness. Through that awareness, every student’s personal recognition of him/herself as a creative occupational therapist has also grown. Through the group-works, they reflected upon their own culture and other participants’ culture. We assume that the duration of the course, it lasted a week, was a factor for making this possible – they became familiar and comfortable with each other.

Participation in creative activities contributed to personal development

The students described a discovery of themselves as creative occupational therapists by being creative in different innovative ways. This implies an understanding of a therapeutic use of self within the creative activities. This has been two-fold, they have seen how people can develop their potential through creative activities, and they have experienced that they developed as human and therapist through participation in the course. This personal development was something that we had not expected to emerge. It was new to us, that the students expressed their experiences of personal development to such an evident extent. In a course like this, students get an international competence that enriches both education and practice in the students’ homelands.

Reflection

There is a discussion and further challenge to make foundations of creative activities in the theories of activity in the profession. A course like this can contribute to building that foundation. The evaluations also underline a new learning outcome; namely, how the students experience and develop self-development for their future professional role as occupational therapists, plus in cultural awareness and sensitivity. Students as well as the teachers participating and arranging the course, get an international competence that enriches both education and practice in their homelands. This aspect contributes to an internationalisation of higher education.

Authors

Marina Arell-Sundberg, Senior lecturer, MA. in Rehab, OTR, Arcada University of Applied Siences Helsinki Finland, arellsum(at)arcada.fi
Sissel Horghagen, Principal lecturer, Ph.D., OTR, Norwegian University of Science and Technology, Trondheim Norway, sissel.horghagen(at)ntnu.no
Tania Hansen, Senior lecturer, MA (Ed) in Educational Anthropology, OTR, University College Sjælland, Næstved, Denmark, taha(at)ucsj.dk
Camilla Pyndt, Senior lecturer, MA in Heath Services, OTR, University College Sjælland, Næstved, Denmark, cpy(at)ucsj.dk

Erasmus (2016). Erasmus+. Programme guide. Version 2(2016):07/01/2016

Horghagen, S., Fostvedt, B., & Alsaker, S. (2014). Craft activities in groups at meeting places: supporting mental health users’ everyday occupations. Scandinavian Journal of Occupational Therapy, 21(2), 145-152.

Pierce, D. E., & Pierce, D. (2003). Occupation by design: Building therapeutic power. FA Davis company.

Wlodkowski, R.J. & Ginsberg. M.B. (2010). Teaching Intensive an Accelerated Courses: Instruction that Motivates Learning. San Francisco: John Wiley & Sons.

Viherrakenteen 3D-mittauksella hyvinvointia elinympäristöstä

Kirjoittajat: Kaisa Jaalama, Hannu Hyyppä, Marika Ahlavuo, Satu Räty, Arttu Julin, Juho-Pekka Virtanen, Matti Kurkela, Matti Vaaja.

Yhdyskuntien viherrakenne hyvinvointia lisäävänä ekosysteemipalveluna

Viherrakenteella viitataan yhdyskuntarakenteen osaan, joka kattaa kasvullisten alueiden ja niiden välisten viheryhteyksien muodostaman verkoston. Viherrakenne koostuu yhdyskuntien viheralueverkostosta yhdistettynä pihojen kasvullisiin osiin. (Suomen ympäristökeskus 2010). Ekosysteemipalvelujen käsite on tutkimuksessa ja maankäytön suunnittelussa yleistynyt tapa käsitellä ja arvottaa elinympäristömme viherrakennetta ja erityisesti sen ihmiselle tuottamia hyötyjä. Se erottelee luonnon neljä päätehtävää tuotanto-, säätely-, tuki- sekä kulttuuripalveluihin. Vihreällä infrastruktuurilla viitataan puolestaan sekä luonnollisiin että keinotekoisiin luonnon elementteihin, joita on suunniteltu tuottamaan ekosysteemipalveluja, tai joita hoidetaan tässä tarkoituksessa (Suomen ympäristökeskus 2010). Kun luonto samaistetaan palveluihin ja sen ihmiselle tuottamaan hyötyyn, sen arvoa on huomattavasti helpompi argumentoida ja arvioida palvelukeskeisessä maankäytön suunnittelukeskustelussa. Kääntöpuolena se voi asettaa suhteellisen tiukat raamit keskustelulle, jota luonnosta käydään (esim. Peltola 2016)

Mitä kaupunkien viherrakenne ja vihreä infrastruktuuri hyvinvointia edistävänä kulttuuripalveluna tarkoittaa? Elämälle elintärkeiden tuotanto-, tuki- ja säätelypalveluiden (esimerkiksi ilmanlaadun, meluntorjunnan ja ilmastonmuutoksen hidastamisen) lisäksi luonto tuottaa ihmiselle virkistystä ja elämyksiä. Maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon, että myös muilla kuin esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimmillä alueilla saattaa olla asukkaille arvokkaita ekosysteemipalveluja (esim. Valtioneuvosto 2012). Nykytutkimuksen valossa tiedetään, että kaupungin viherrakenteen eri osineen tuottama hyvinvointi kulttuuripalvelumielessä ei tarkoita vain lenkkimaastoja, vaan lähiviheralueilla ja vihernäkymillä on todettu olevan selviä vaikutuksia yksilön hyvinvointiin ja koettuun asumisviihtyvyyteen (esim. Jäppinen ym. 2014). Vain 15 minuutin viheralueilla oleskelun on todettu vähentävän stressiä ja alentavan verenpainetta (Tyrväinen ym. 2014). Mahdollisuus luonnon aistimiseen on osoittautunut tutkimuksissa asuinympäristön koettua laatua määrittäväksi piirteeksi. VTT:n (Arvola ym. 2010) tutkimuksessa erityisesti piha- ja puistokohteissa luontoyhteys oli eräs yleisimmin mainituista perusteista asunnon arvostamiseen.

Kaupungin viherrakenne ja vihreä infrastruktuuri tunnistetaan siis hyvinvointia edistävänä tekijänä kaupungissa, ja niiden hyvinvointivaikutuksia tutkitaan yhä enemmän. Kasvava kiinnostus yhteisten viherpihojen ylläpitoon kaupungissa sekä oman kerrostalon tontilla tapahtuvaan omaehtoiseen kaupunkiviljelyyn kertovat siitä, että kaavoitettujen viheralueiden käytön lisäksi myös muu vihreä infrastruktuuri ja lähiluonto kiinnostavat asukkaita yhä enemmän. Kiinnostavaa on, miten viherrakenteen osia, esimerkiksi kaupungin lähimetsiä, korttelipihoja tai vaikkapa joutomaita voidaan havainnollistaa ja -mitata, ja miten niiden hyvinvointia luovia vaikutuksia voidaan todentaa ja vertailla?

3D-mittauksen mahdollisuuksista viherrakenteen arvioimisessa ja hyvinvointia generoivan elinympäristön kehittämisessä

3D-mitattu tieto saa lisäarvoa kuntien nykyisellään maankäytön suunnittelussa pääasiallisesti käytetyistä, monipuolisesta (2D-) paikkatietoaineistosta. Paikkatietoaineiston tarjoamaa tietoa esimerkiksi viheralueiden hallinnollisista rajoista, väestön sijoittumisesta, asukkaille suunnattujen viheralueteemaisten PPGIS (Public Participation Geographical Information System) -kyselyjen tuloksista ja yksittäisistä viheralueen kohteista on mahdollista yhdistää 3D-mittaustietoon. 3D-mitattu tieto tuo perinteisemmän paikkatiedon rinnalle tarkkuuden lisäksi myös havainnollisuutta ja täysin uuden tyyppisiä tietoaineistoja (esim. Vaaja ym. 2015).

Mitä 3D-mittaus ja -mallinnus tarkoittavat asukkaiden hyvinvoinnin sekä laadukkaan, toiminnallisen ja innostavan ympäristön näkökulmasta? Viherrakenteen kehittämistä ja luonnosta saatavaa hyvinvointia voidaan edistää kahdella tavalla (kuva 1.).

Kuva 1. 3D-mallintamisen sovellukset elinympäristön kehittämisessä.

Palvelunäkökulman kautta 3D-mallintamisen mahdollisuudet voidaan nähdä asukkaiden palveluna tukemassa toiminnallisuutta, yhteisöllisyyttä ja luonnossa liikkumista. Kolmiulotteiset virtuaaliset ympäristöt voivat toimia alustana monelle erilaiselle toiminnalle (Alatalo ym. 2016; Virtanen ym. 2015b). Monelle suomalaiselle tuttu Pokémon Go edustaa jo paikantamiseen perustuvaa pelaamista ja osin lisättyä todellisuutta hyödyntävää, fyysisen ympäristön kanssa yhteistyössä toimivaa sovellusta. Pokémon Go on vain esimakua siitä, millaisia mahdollisuuksia lisätyn todellisuuden sovellukset luonnossa liikkumiselle tarjoavat. Jo nykyisten mobiilien 3D-teknologioiden avulla voidaan luoda esimerkiksi paikallinen interaktiivinen luonto-opas hyödyntämällä 3D-mallinnettua ympäristöä. Tulevaisuudessa eri yhteisöt voivat käyttää erilaisia lisätyn todellisuuden palveluita samassa lähimetsässä. Jokainen näkee valitsemassaan lisätyssä todellisuudessa ne asiat, jotka eniten kiinnostavat – olivat ne sitten lupaavat sienimaastot, muuttolintujen levähdyspaikat, larppausympäristö tai laadukas maastopyöräreitti. Sama metsä, erilaiset kiintopisteet, erilaiset merkitykset ja erilainen kokemus –  kuten nytkin, mutta lisätty todellisuus tuo erilaiset merkitykset näkyviksi samalla, kun ne jaetaan mahdollisesti rajattujen yhteisöjen kanssa.

Palvelunäkökulman lisäksi 3D-mittaus ja -mallinnus yhdistettynä paikkatietoon toimii tiedon tuottamistarkoituksessa osana laadukkaiden elinympäristöjen suunnittelua. 3D-mittaus mahdollistaa ympäristön tarkan analysoinnin, dokumentoinnin ja vihreän infrastruktuurin, kuten esimerkiksi yksittäisen puistikon 3D-ominaisuuksien havainnollistamisen ja arvioinnin tiettynä ajankohtana (kuva 2.). 3D-avusteista viheralueiden mittausta on jo jonkin aikaa sovellettu esimerkiksi Helsingin kaupungin puiden hallintarekisterissä (Tanhuanpää ym. 2014). Tarkalla 3D-mittauksella viheralueiden vihermassan määrää, rakenteita, viheralueille pääsyn tai näkymien esteettömyyttä sekä erilaisia toimintoja on entistä helpompi konkretisoida ja mitata. Samalla voidaan systemaattisesti vertailla vaikkapa asuinalueen eri sisäpihojen monimuotoisuutta ja toiminnallisuutta. 3D-tietoa voidaan käyttää myös vuorovaikutteisena työkaluna (Virtanen ym. 2015a), jolloin asukkaat osallistuvat viherrakenteen osien suunnitteluun yhteistyössä kaupungin suunnitteluviranomaisen kanssa. Tätä ideaa hyödynnetään jo esimerkiksi erilaisissa kaupunkisuunnittelupeleissä.

Kuva 2. Mittatarkka monikanavainen pistepilviaineisto Espoon Otaniemen Alvarin aukiolta. Aineistosta voidaan automaattisesti tunnistaa ja analysoida tarkasteluun valittujen viherrakenteen osien ominaisuudet. © Aalto-yliopisto / FGI.

Erityisesti keskustelussa täydennysrakentamisesta kaupunkiympäristön ominaisuuksille on pyritty etsimään holistisia mitallisia määreitä, jotta alueiden arvo ja toiminnot pystytään konkretisoimaan päättäjille. 3D-mittariston luominen olisi yksi keino lisätä ymmärrystä kaupungin viherrakenteen osien laadusta ja merkityksestä. Konkreettinen jo käytössä oleva esimerkki luonnon arvojen mittaristosta on viherkerroin, jolla pystytään esittämään tarkasteltavalle alueelle arvo ennalta sovittuihin kriteereihin nähden (esim. Inkinen, Tiihonen & Eitsi 2014). Myös viherkertoimen laskemisessa voitaisiin hyödyntää 3D-mittaustietoa. 3D-malliin pohjautuvia mittareita muodostettaessa on kuitenkin huomioitava ja tutkittava, miten 3D-mitattu tieto alueen ominaisuuksista suhteutuu asukkaiden kokemuksiin ja ympäristön moninaiseen aistimiseen, ja millainen vaikutus alueesta muodostetuilla mielikuvilla tai tunneperäisellä tietämisellä (esim. Willman 2015) on ympäristön koettuun laatuun. Siksi 3D-mittariston luominen vaatii monialaista yhteistyötä ja eri tutkimusalojen näkökulmia kehitystyöhön.

Lopuksi: 3D-mallinnetun ympäristön ja virtuaaliluonnon potentiaali saavutetaan monialaisella kehittämistyöllä

Monipuolisen ympäristötiedon tarve ei tule vähenemään tulevaisuudessa. Tulevassa hanketoiminnassa rakennamme erilaisia mittareita perustuen ympäristön tarkkaan 3D-mittaustietoon. 3D-mallinnus on keino arvioida, kuinka luonto ja olemassa oleva viherrakenne vaikuttavat asuntojen ja asuinalueiden vetovoimaisuuteen sekä koettuun hyvinvointiin. Tärkeä kysymys on se, mitä pystytään mittaamaan, ja kuinka se heijastaa asukkaan kokemusta. 3D-mittaustietoon onkin syytä yhdistää kokemuksellista tietoa, jotta ympäristön ominaisuuksista saadaan monipuolinen kuva. Huomioitavaa on, että viherrakenteen käsittely ei ole yksinkertaista tiukkojen määrittelyjen kautta eikä palvelunäkökulmasta, vaikka erilaisia työkaluja viherrakenteen laadun tutkimukseen on jo nyt olemassa.

Virtuaaliluonnon ja luonnon potentiaali hyvinvointia edistävänä tekijänä ja palveluna yhteiskunnassa on todettu myös Sitran (Särkkä, Kontinen & Sjöstedt 2013) Luonnonlukutaito-selvityksessä. Kehitystyötä tulee tehdä monialaisessa, myös korkeakoulujen välisessä yhteistyössä, jotta 3D-mallinnetun luonnon tutkimus pystyisi edistämään luontohyvinvointipalvelujen kehittymistä.

Kun katseet suuntautuvat luontoon palveluna sekä hyvinvoinnin ja elpymisen potentiaalina, teknologia seuraa perässä. Toisaalta tulevaisuudessa teknologia konstruoi osaltaan myös luontosuhdettamme. 3D-mallinnettu viherrakenne tulee tarjoamaan monia mahdollisuuksia palvelujen kehittämiselle, ja vähintään yhtä monia mahdollisuuksia ja haasteita monialaiselle tutkijayhteisölle.

Kirjoittajat

Kaisa Jaalama, urban designer, HTM, Aalto-yliopisto, kaisa.jaalama(at)aalto.fi
Hannu Hyyppä, professori, TkT, dos. Aalto-yliopistossa, digitaalisuuden erityisasiantuntija Humakissa, hannu.hyyppa(at)aalto.fi
Marika Ahlavuo, tiedetuottaja, koordinaattori, kulttuurituottaja Aalto-yliopistossa sekä tiedetuottaja ja asiantuntija Humakissa, marika.ahlavuo(at)aalto.fi
Satu Räty, fil. kand., Aalto-yliopisto, satu.raty(at)aalto.fi
Arttu Julin, tohtorikoulutettava, DI, Aalto-yliopisto, arttu.julin(at)aalto.fi
Juho-Pekka Virtanen, tohtorikoulutettava, TaM, Aalto-yliopisto, juho-pekka.virtanen(at)aalto.fi
Matti Kurkela, studio manager, TkL, TaM, Aalto-yliopisto, matti.kurkela(at)aalto.fi
Matti Vaaja, tutkijatohtori, TkT, Aalto-yliopisto, matti.t.vaaja(at)aalto.fi

Alatalo, T., Koskela, T., Pouke, M., Alavesa, P. and Ojala, T., 2016, July. VirtualOulu: Collaborative, immersive and extensible 3D city model on the web. In Proceedings of the 21st International Conference on Web3D Technology (pp. 95-103). ACM.

Arvola, A., Lahti, P., Lampila, P., Tiilainen, A., Kyrö, R., Toivonen, S., Viitanen, K. & Keskifrantti, S. 2010. Asuinympäristön ominaisuudet ja asukkaan arvot. Kuluttajatutkimusnäkökulman sovellus asuinympäristön koetun laadun tutkimukseen. VTT Tutkimusraportti R-04869-10. VTT.

Inkinen, E., Tiihonen, T. & Eitsi, E. 2014. Viherkerroinmenetelmän kehittäminen Helsingin kaupungille. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 8/2014. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Helsinki 2014.

Jäppinen, J., Tyrväinen, L., Reinikainen, M., & Ojala, A. (toim.) 2014. Luonto lähelle ja terveydeksi. Ekosysteemipalvelut ja ihmisen terveys. Argumenta-hankkeen (2013–2014) tulokset ja toimenpidesuositukset. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/2014.

Peltola, T. 2016. Epäröivä tiede: Ekosysteemipalvelut ja ympäristötutkimuksen tapahtumallisuus. Versus-verkkojulkaisu 7:2 (2016) ss. 1–3.

Suomen ympäristökeskus. 2010. Kaupunkiseutujen vihreän infrastruktuurin käsitteitä. ViherKARA-verkosto. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 39 / 2013. Helsinki 2013.

Särkkä, S., Kontinen, L., & Sjöstedt, T. 2013. Luonnonlukutaito. Luo liiketoimintaa vihreästä hyvinvoinnista. Sitra.

Tanhuanpää, T., Vastaranta, M., Kankare, V., Holopainen, M., Hyyppä, J., Hyyppä, H., Alho, P. & Raisio, J., 2014. Mapping of urban roadside trees–A case study in the tree register update process in Helsinki City. Urban Forestry & Urban Greening, 13(3), pp.562-570.

Tyrväinen, L., Ojala, A., Korpela, K., Lanki, T., Tsunetsugu, Y. & Kagawa, T. 2014. The influence of urban green environments on stress relief measures: A field experiment. Journal of Environmental Psychology Volume 38, June 2014, Pages 1–9.

Vaaja, M.T., Kurkela, M., Virtanen, J.P., Maksimainen, M., Hyyppä, H., Hyyppä, J. and Tetri, E., 2015. Luminance-Corrected 3D Point Clouds for Road and Street Environments. Remote Sensing, 7(9), pp.11389-11402.

Valtioneuvosto. 2012. Luonnon puolesta, ihmisten hyväksi. Valtioneuvoston periaatepäätös Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosiksi 2012-2020.

Virtanen, J.P., Hyyppä, H., Kämäräinen, A., Hollström, T., Vastaranta, M. and Hyyppä, J., 2015B. Intelligent open data 3D maps in a collaborative virtual world. ISPRS International Journal of Geo-Information, 4(2), pp.837-857.

Virtanen, J.P., Puustinen, T., Pennanen, K., Vaaja, M.T., Kurkela, M., Viitanen, K., Hyyppä, H. and Rönnholm, P., 2015A. Customized visualizations of urban infill development scenarios for local stakeholders. Journal of Building Construction and Planning Research, 3(02), p.68.

Willman, K. 2015. Yhteisöllisen kaupunkiviljelyn keholliset merkitykset. Alue ja ympäristö. 44: 2 (2015) ss. 30–44.

Luontovoiman palveluita kehitetään vauhdikkaasti Satakunnassa 

Kirjoittaja: Jaana Ruoho. Kuva: Susanna Uolia.

Green Care on luonnon hyvinvointivaikutusten tavoitteellista hyödyntämistä ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomessa Green Care -toiminta jaetaan luontovoiman ja luontohoivan palveluihin ja niille voi hakea laatumerkit. Toiminta voi olla tavoitteellista virkistykseen ja voimaantumiseen tähtäävää (luontovoima) tai hoitoon ja kuntoutukseen tähtäävää sosiaali- ja terveysalalla tapahtuvaa luontolähtöistä toimintaa (luontohoiva). Kaikki Green Care -palvelut ovat aina vastuullisesti ja ammatillisesti tuotettuja. (GC Finland ry.) Viime vuosina tieto luonnon hyvinvointivaikutuksista on lisääntynyt (mm. Soini 2014; Yli-Viikari 2011, 2016) ja Green Care-palvelutarjonta ja alan yrittäjyys ovat lisääntyneet.

Suomessa Green Care -toimintaa on kehitetty sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti hankkeiden avulla, näin myös Satakunnassa. Satakunnan ammattikorkeakoulun matkailuliiketoiminnan tutkimusryhmän Green Care -hankkeissa on määrätietoisesti edistetty erityisesti luontovoiman yrittäjien verkostojen syntymistä ja yhteistyötä, tiedotettu aiheesta ja kannustettu alan yrittäjiä kehittämään liiketoimintaansa. Hankkeissa on myös tunnistettu alan toimijoiden osaamistarpeet ja kehitetty matkailun koulutusohjelmaan Green Care –  Luonnosta hyvinvointipalveluja –niminen opintojakso. Tätä tarjotaan täydennyskoulutuksena avoimen ammattikorkeakoulun kautta johdantona Green Care -palveluiden tuottamiseksi. (Iijolainen & Ruoho 2014.)

Kehittyvät Green Caren liiketoimintamahdollisuudet Satakunnassa

Satakunnassa matkailualan yrittäjät ovat tunnistaneet luonnon hyvinvointivaikutuksiin perustuvia uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja siten luontovoiman palveluiden kehittäminen on edistynyt nopeasti. Satakunnassa laajat metsäalueet ja eri vesistötyypit tarjoavat hyvän toimintaympäristön, minkä lisäksi yrittäjillä on osaamista ja kiinnostusta tuottaa luontovoiman palveluita vapaa-ajan virkistys- ja matkailupalveluiden yhteydessä.

Asiakkaina yrittäjät näkevät tyhy-ryhmät, hyvinvoinnistaan kiinnostuneet yksittäiset henkilöt ja ryhmämatkailijat. Satakunnan luontovoiman palvelut nojaavat vahvasti metsään ja vesistöihin. Ohjatut rauhoittumiseen ja läsnäoloon keskittyvät palvelut voivat kuljettaa asiakkaat vaikkapa metsään hyvinvointipoluille elpymään. Luontovoiman palvelut ovat moninaiset ja Satakunnassa tarjontaa kuuluvat myös esimerkiksi metsäkuntosali, luontojooga ja hevosavusteinen mindfulness.

Satakuntalaisia luontovoiman yrittäjiä yhdistää vahva luontosuhde, osaaminen ja vahva halu ohjata asiakkaita luonnon hyvinvointivaikutusten pariin. Tärkeitä ovat myös arvot, joiden mukaan he toimivat.  Liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii kuitenkin yrittäjien välistä yhteistyötä, vahvan konseptin luomista luontovoiman palveluiden ympärille, panostusta asiakasta kiinnostaviin selkeisiin ja helposti ostettaviin hyvinvointituotteisiin sekä myyntiin.

Satakuntalaisia luontovoiman yrittäjiä yhdistää vahva luontosuhde.

Osaamista tarvitaan erityisesti liiketoiminnan määrätietoisessa kehittämisessä kohti kasvua, kuitenkin vastuullisesti ja yrittäjien oman arvopohjan mukaisesti. Myös miten kysymys on tärkeä, mikä tarkoittaa sitä, että yrittäjien tulee tuntea luonnon hyvinvointivaikutukset, ja se, miten hyvinvointivaikutusten syntyminen mahdollistetaan asiakkaalle.

Luontovoiman palveluiden kehittämistyö otti Satakunnassa merkittävän harppauksen eteenpäin maaliskuussa 2017, kun maaseuturahaston rahoitus saatiin yritysryhmähankkeelle, jossa neljä maaseutumatkailualan yrittäjää kehittää luontovoiman palveluita yhdessä. Hankkeen päätyttyä yritysryhmällä on laadukkaita luontovoiman palveluita yhteisen konseptin alla. Palveluita on myyty ja niille on löytynyt uusia asiakaskohderyhmiä. Lisäksi yrittäjien ammatillinen osaaminen on kasvanut hankkeen aikana erilaisten täydennyskoulutusten kautta. (Ruoho 2017.)

Yritysryhmähanke on erinomainen liiketoiminnan rahoittamisen työkalu. Yrittäjät sijoittavat hankkeeseen omaa rahaa 25% ja he suunnittelevat sekä yhteiset että yrityskohtaiset toimenpiteet itse. Siten yrittäjät ovat hankkeessa aidosti pääosassa ja kehittämistyöllä on parhaat mahdolliset mahdollisuudet tuottaa hyviä tuloksia. SAMKin käynnissä olevan Green Care- hankkeen tavoitteena on koota alan yritysryhmiä ja hakea niille hankerahoitusta toiminnan kehittämistä varten (www.gcsatakuntasamk.fi). Lisäksi SAMK koordinoi rahoituksen saaneita Green Care -yritysryhmähankkeita.

Kirjoittaja

Jaana Ruoho, KTM, projektipäällikkö, Satakunnan ammattikorkeakoulu, jaana.ruoho(at)samk.fi

GC Finland ry. Verkkosivut saatavilla www.gcfinland.fi

Iijolainen, M. & Ruoho, J. 2014. Luonto ja hyvinvointi yrittäjyyden mahdollisuutena: Green Care Satakunnassa. SAMK-Raportit.

Ruoho, J. 2017. SAMK vauhdittaa matkailun yritysryhmiä – ensimmäinen Merikarvialle. Saatavilla http://www.samk.fi/uutiset/samk-vauhdittaa-matkailun-yritysryhmia-ensimmainen-merikarvialle/

Soini, K. 2014. Green Care-toiminnan vaikuttavuuden arvioinnin lähtökohdat. Teoksessa: K. Soini (toim.) Luonnosta hoivaa ja voimaa: Miten arvioida Green Care-toiminnan vaikuttavuutta. MTT, Jokioinen.

Yli-Viikari, A. 2011. Luonnon vaikutukset hyvinvointiin. Artikkeli. MTT/Careva-hanke. Saatavilla http://www.vihreaveraja.fi/@Bin/220277/luonnon+vaikutukset+hyvinvointiin.pdf

Yli-Viikari, A. 2016. Green Care –luonnosta hoivaa ja voimaa! Esitys. Luonnonvarakeskus. Saatavilla http://www.helsinki.fi/ruralia/materiaalit/Greencare27092016/Anja%20Yli-Viikari.pdf