2/2017

Tuloksia aidolla yhteistyöllä – toimintaterapiaryhmä rajakohteena

Kirjoittajat: Jennie Nyman, Sanna Piikki.

Miten lisätä opiskelijoiden osaamista ja palvella samanaikaisesti työelämää? Tämän ydinkysymyksen ääreltä lähdimme liikkeelle alkaessamme suunnitella uudenlaista toteutusta toimintaterapiakoulutuksen ryhmätoimintaterapian opiskeluun. Halusimme kokeilla uusia tapoja tuottaa opiskelijoille tehokasta oppimista ja samalla vastata Metropolia Ammattikorkeakoulun opettajina ammattikorkeakoulun toimintaan kohdistuviin työelämän kehittämiseen liittyviin odotuksiin.

Tässä artikkelissa kuvaamme ratkaisuja, joita teimme opettajina suunnitellessamme opintojakson, joka vastaa työelämän tarpeisiin, lisää opiskelijoiden osaamista ja tehostaa opettajan resurssin käyttöä. Keskeisin ratkaisumme oli ottaa työelämäkumppanit tiiviisti mukaan jo teoriavaiheen opintoihin. Pidimme tärkeänä, että opiskelijat saavat omakohtaisen kokemuksen ryhmän suunnittelusta ja ohjaamisesta sekä mahdollisuuden oppia toisten ohjaamista ryhmistä. Rakensimme opintojakson, jossa opiskelijat suunnittelevat ja ohjaavat ryhmiä pareittain erilaisissa työelämä ympäristöissä ja jakavat kokemuksiaan opettajan ohjatessa prosessia taka-alalta.

Yhteinen ymmärrys kaiken lähtökohtana

Orientaatioperustan ja motivaation rakentaminen (Engeström 1987) aloitettiin jo varhaisessa vaiheessa. Tämä tarkoittaa, että kaikki toteutuksessa olevat osapuolet tietävät yhteistyön tavoitteet, mahdollisuudet ja rajoitukset. Yhteistä ymmärrystä ja orientaatioperustaa rakennettiin myös työstämällä ryhmänohjaukseen valmistavia teoriatehtäviä. Opiskelijoille kerrottiin tulevan opintojakson toimintatavoista ja opettajan roolista. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen on tärkeää, jotta opiskeltavien teorioiden on mahdollista muuttua osaksi käytäntöä. Näkemyksemme mukaan opiskelijan tulee saada kokemus, jonka kautta peilata ja johon yhdistää opiskelemaansa teoriaa. Näin on mahdollista, että opiskelija ymmärtää oman kokemuksen kautta ilmiöitä, joista opettaja kertoo ja joita myös opettaja on kokenut.

Toimintaterapiaryhmä rajakohteena

Yhteistyökumppaneiltamme oli tullut viesti, etteivät olemassa olevat resurssit riitä yksilökuntoutuksen toteuttamiseen ja että ryhmämuotoisen kuntoutuksen lisääminen voisi olla yksi keino vastata todettuun haasteeseen.

Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tarkoituksena on tukea asiakasta suoriutumaan itselle tärkeistä arjen toiminnoista sekä auttaa häntä löytämään keinoja osallistua itselle mielekkäisiin asioihin. Toimintaterapia voi toteutua niin yksilöllisesti kuin ryhmässäkin. Kuntoutussektorin kumppanuuksien kautta meille oli tullut viestiä, ettei olemassa olevat resurssit riitä vastaamaan kaikkien asiakkaiden tarpeisiin. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa vain eniten ja akuutisti palveluita tarvitsevat saavat palvelun ja kauaskantoisesti katsottuna vaikuttava ennaltaehkäisevä tai pienempiin haasteisiin vastaavan kuntoutus jää resursseiltaan pieneksi. Ryhmämuotoisen kuntoutuksen osaamisen vahvistaminen voisi olla yksi keino vastata tähän haasteeseen.

Kun kyseessä on opiskelijoiden, oppilaitoksen ja työelämän yhteinen työskentely, tarvitaan yhteisiä välineitä, joiden avulla työelämän ja oppilaitoksen rajan ylittäminen onnistuu siten, että opiskelijat, oppilaitos ja työelämä hyötyvät yhteistyöstä. Rajakohde voi olla esine tai tuote, joka ”asuu” tai on löydettävissä useassa eri yhteisössä ja jonka avulla yhteistä työn tekemisen kieltä on mahdollista muodostaa. Rajakohteen täytyy olla samaan aikaan sekä joustava, jotta kaikkien yhteistyöhön osallistuvien näkökulmat sopivat siihen, että rakennetta antava, jotta työskentelyyn saadaan tarvittavaa struktuuria. (Lambert, 2001.) Valitsimme rajakohteeksi yhteistyökumppanin asiakkaista muodostetun toimintaterapiaryhmän, jota opiskelijat suunnittelivat ja ohjaisivat.

Hyvien yhteistyökumppaneiden löytäminen oli tärkeää. Halusimme luoda yhteistyötä, joka hyödyttää niin yhteistyötahoa, heidän asiakkaitaan kuin opiskelijoitakin. Näimme, että tällaisella yhteistyöllä mahdollistamme pidempiaikaisten kumppanuuksien syntymisen sekä toiminnan jatkokehittämisen. Tavoitteena oli saavuttaa tilanne, jossa yhteistyökumppanin palveluihin kuuluisi lukuvuosittain opiskelijoiden ohjaama toimintaterapiaryhmä. Koska ryhmä on tärkeä räätälöidä aina asiakkaiden tarpeiden mukaisesti, neuvottelivat opiskelijat ryhmän tarkoituksesta yhdessä työelämäkumppanin ja heidän asiakkaidensa kanssa. Näin ryhmästä muodostui tarpeeksi joustava ja sopiva rajakohde yhteistyökumppanin tarpeisiin. Yhteistyökumppanuuksissa pyrittiin myös jatkuvuuteen, jolloin käytännön asioiden selvittelyyn ei kuluisi keneltäkään liiaksi resursseja.

Yksilöllisen kehittymisen mahdollistaminen

Uusi opeteltava asia opintojaksollamme oli toimintaterapiaryhmien suunnittelu ja toteutus. Opintojakson sisältöön kuului toimintaterapiaryhmän teoreettiset perusteet, terapeutin strategiat ja toiminnan terapeuttinen käyttö. Tämän lisäksi opiskelijoiden tehtävänä oli ohjata pareittain kolme kertaa kokoontuva ryhmä ja tuottaa ryhmäprosessista kirjallinen työ, joka perustui valittuun ryhmänohjausmalliin. Annettu tehtävä tuki toimintaterapiaryhmän suunnittelua ja toteuttamista sekä mahdollisti opettajien opiskelijoiden ohjauksen ja prosessin arvioinnin.

Teorian ja käytännön yhdistämistä ja oman ammatillisen ajattelun kehittymistä harjoiteltiin myös toteuttamalla ryhmäsuunnittelua ja ohjaamista tukevia työpajoja ja ohjaustilanteita opiskelijoille. Näissä opiskelijoiden oli mahdollista tuoda esille itselleen tärkeitä asioita. Onnistumisen kannalta keskeistä oli työpajojen ohjeistuksen sekä kirjallisen ryhmänohjaustehtävän huolellinen suunnitteleminen ja asioiden oikeanaikainen ajoitus suhteessa opiskelijoiden ohjaamaan ryhmään. Tämä on linjassa Heikkisen ja Tynjälän (2012) näkemyksien kanssa siitä, että oppija ei omaksuu uutta tietoa sellaisenaan, vaan rakentaa tietoa omien käsityksiensä ja kokemuksiensa perusteella.

Opiskelijoita pyydettiin opintojakson aikana nostamaan esille heitä mietityttäviä asioita, mikä auttoi opettajia priorisoimaan resursseja ja ohjausta niihin asioihin, jotka opiskelijoiden mielestä olivat akuuteimpia. Tämä mahdollisti sen, että jokainen opiskeli oman osaamisensa kehittymisen kannalta keskeisiä asioita.

Opettajana yhteistoiminnallisessa prosessissa

Suunnittelumme perustui ajatukseen yhteistoiminnallisesta oppimisesta (Leppilampi 2002), missä korostuvat avoimuus, dynaamisuus, ryhmäkeskustelut ja yhteinen asioiden prosessointi. Opettajina annoimme opiskelijoille tilaa toimia itsenäisesti ja hakeutua sen tiedon äärelle, jota he eniten omassa ryhmänohjausprosessissaan tarvitsivat. Opintojakson toteutukseen kuului oleellisena osana vertaistuki ja –oppiminen. Vastuuta, osaamista, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia jaettiin toteutuksen aikana opettajien, opiskelijoiden ja työelämäkumppanin kesken.

Alussa kokonaisuus vaati opettajilta tarkkaa organisointia ja kokonaisuuksien hahmottamista. Ensimmäisen toteutuksen jälkeen työmäärä opintojaksolla pieneni ja pystyimme kehittämään opintojakson toteutusta. Opiskelijoille annattavien ohjeiden tulee olla selkeitä ja kokonaisuuden hyvin strukturoitu. On tärkeää todeta opiskelijoille, että toteutukseen kuuluu tietynlainen epätietoisuus ja ”epämukavuusalueella” työskentely.

Tekemällä oppimisen –pedagogiikka edellyttää, että opettaja on aidosti läsnä vastaanottamassa opiskelijoiden kysymyksiä ja tunteita. On annettava tilaa epätietoisuudelle ja ihmetyksille. Kaikkeen ei voi olla vastausta ja kaikesta ei voi olla kokemusta. Tämä on samanaikaisesti sekä huojentavaa että pelottavaa. Opettajien on kyettävä luomaan turvallinen ja salliva ilmapiiri yhdessä opiskelijoiden kanssa. Tämä voi olla vaikeaa etenkin isossa tai epäsopuisassa ryhmässä. Yhteisopettajuus ja opettajien vahva keskinäinen luottamus ovat toimiva ratkaisu. Lisäksi toteutustapa vaatii, että opettajat ovat opiskelijoiden käytettävissä ja tukena aina, kun siihen on tarvetta. Opiskelijoiden hämmennyksen ja keskeneräisyyden tunteiden käsittelyä ei voi ohittaa.

Lopuksi

Toteuttamallamme opintojaksolla opiskelijat oppivat ryhmän perusrakenteen, jonka avulla on mahdollista suunnitella ja toteuttaa mitä tahansa toimintaterapiaryhmää. He saivat kokemusta yhden toimintaterapiaryhmän suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Tämän kokemuksen avulla he oppivat ymmärtämään teoriaa ja soveltamaan sitä. Lisäksi he saivat ymmärryksen erilaisista ryhmistä ja erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista.

Ajattelemme, että tulevaisuudessa tällainen toiminta tulee olemaan osa organisaatiomme pysyvää toimintaa ja ajatuksissa on myös vastaavanlaisia toteutuksia osana palvelutoimintaamme. Myös täydennyskoulutuksen näkökulmasta suoraan käytäntöön tuetusti siirtyvät oppisisällöt voisivat olla kustannustehokkaita koulutukseen osallistujan näkökulmasta. Näin täydennyskoulutukset vaikuttaisivat tehokkaammin valitseviin työkäytäntöihin ja tuottaisivat näkyvää tulosta asiaan, johon täydennyskoulutusta on lähdetty hakemaan.

Toimintaterapiaryhmä rajakohteena oli toimiva ratkaisu. Toteuttamamme opintojakso on tuottanut useita pidempiaikaisia yhteistyökumppanuuksia työelämään, ja palaute on ollut pääsääntöisesti hyvää. Yhteistyökumppaneiden asiakkaat ovat hyötyneet ryhmistä, ja joidenkin osalta organisaatioiden palveluvalikko on laajentunut opiskelijoiden ohjaamien ryhmien avulla. Yhteistyökumppanien näkökulmasta opiskelijoiden toteuttamat ryhmät ovat mahdollistaneet oman työkäytännön pohtimisen ja toimineet myös sitä rikastuttavana. Vastaavasti opiskelijat ovat kokeneet työelämäyhteistyön motivoivana ja oppimista vahvasti mahdollistavana. Lisäksi me opettajat saamme kohdennettua opetustamme ja ohjaustamme kaikkein oleellisimpaan eli opiskelijoiden osaamisen tukemiseen. Haluamme kiittää toteutuksen suunnittelussa ja artikkelin kommentoinnissa avuksi olleita Mari Rusi-Pyyköstä sekä Leila Lintulaa.

Kirjoittajat

Jennie Nyman, Toimintaterapian lehtori, Toimintaterapian tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu, jennie.nyman(at)metropolia.fi
Sanna Piikki, Toimintaterapian lehtori, Toimintaterapian tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sanna.piikki(at)metropolia.fi

Engeström, Y. (1987) Perustietoa opetuksesta.  Helsinki: Valtiovarainministeriö.

Heikkinen, H.L.T., Tynjälä, P. (2012). Työssä oppimisen monet muodot. Teoksessa: Heikkinen, H.L.T., Jokinen, H., Markkanen, I. & Tynjälä, P. (toim.) Osaaminen jakoon. Vertaisryhmämentorointi opetusalalla. Juva: PS kustannus. 17-25.

Lambert, P. (2001) Oppimistehtävät kehittävän siirtovaikutuksen tuottajina. Teoksessa: Tuomi-Gröhn, T. & Engeström, Y. (toim.) Koulun ja työn rajavyöhykkeellä. Uusia työssä oppimisen mahdollisuuksia. Helsinki: Yliopistopaino. 96-147.

Leppilampi A. (2002) Yhteistoiminnallinen oppiminen aikuiskoulutuksessa. Teoksessa: Sahlberg, P. & Sharan, S. (toim.) Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja. Porvoo: WSOY.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *