4/2013, Aluekehitys, Kansainvälisyys, Koulutus ja oppiminen, Työelämä

Korkeakoulut ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus – Korkeakoulujen arviointineuvoston 2012−2013 loppuraportti

Korkeakoulut yhteiskunnan kehittäjinä. Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen vaikuttavuuden arviointiryhmän loppuraportti. Tekijät Veijo Ilmavirta, Hannele Salminen, Markku Ikävalko, Heikki Kaisto, Päivi Myllykangas, Eero Pekkarinen, Hannele Seppälä, Touko Apajalahti. Korkeakoulujen arviointineuvosto 5:2013.

Vaikuttavuuden mittaamisen haasteet

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus syntyy monesta eri tekijästä. Kun vaikutukset kertyvät yleensä pitkän aikavälin kuluessa, niiden mittaaminen ja niiden perusteella palkitseminen ovat osoittautuneet pulmalliseksi. Asiat ovat sidoksissa toisiinsa. Niinpä havaittua kehitystä ei hevin voi laskea yhden toimijan ansioksi tai tappioksi, koska sekä suhdanteet, korkeakoulun strateginen fokus että alueellinen toimintaympäristö tuovat kokonaisuuteen omat erityispiirteensä. Mitkä seikat ja keiden kaikkien panos itse asiassa on vaikuttanut lopputulokseen?

Korkeakoulujen arviointineuvosto toteutti vuosina 2012−2013 yhteiskunnallisen ja alueellisen vaikuttavuuden teema-arvioinnin. Itse tulosten rinnalla haluttiin tarkastella sitä, miten yliopistot ja ammattikorkeakoulut ylipäätään määrittelevät yhteiskunnallisen tehtävänsä ja mitä tavoitteen toteutumista edistäviä tai ehkäiseviä tekijöitä on tunnistettavissa. Kesäkuussa 2013 julkaistu loppuraportti Korkeakoulut yhteiskunnan kehittäjinä (KKA 5:2013) on tärkeä puheenvuoro. Se jäsentää yleisellä tasolla vaikuttavuuden asemaa korkeakoulujen tavoitesopimuksissa ja strategioissa. Samalla tarkastellaan myös itse toteuttamisen painopisteitä ja laadunhallintaan liittyviä toimenpiteitä.

Tämän katsauksen näkökulma painottuu ammattikorkeakouluja koskeviin arvioihin ja suosituksiin. Yliopistojen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja niin sanotun kolmannen tehtävän tarkastelu jää enemmän taka-alalle.

Ammattikorkeakoulujen yhteiskunnallinen identiteetti

Ammattikorkeakoulujen strategioissa yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja aluekehittäminen on kuvattu keskenään varsin yhdenmukaisesti. Tavoitteen katsotaan toteutuvan osaamisen siirtämisenä: se on työelämälähtöisen koulutuksen, toiminta-alueelle sijoittuvien valmistuneiden opiskelijoiden sekä aktiivisen kehitys-, innovaatio- ja tutkimustoiminnan yhteisvaikutusta. Koulutusohjelmakokonaisuudet on usein suunniteltu vastaamaan alueen elinkeinorakennetta. Oman toimintaympäristön elinvoiman ja kilpailukyvyn lisääminen on ammattikorkeakoulujen strategioiden auki kirjoitettu ja yhteisesti jaettu yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoite.

Merkittävä ero ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä on myös siinä, millä perusteilla tulevaisuuden strategiset painopisteet halutaan määritellä. Keskustelu työ- ja elinkeinoelämän kanssa oli tärkeintä ammattikorkeakouluille. Yliopistoissa ajateltiin painokkaammin, että sen itse tulee määritellä painopisteensä.

Raportin mukaan vaikuttavuus on yliopistoja selkeämmin ammattikorkeakoulujen sisäisten tulosmittareiden tai arviointien elementti. Yliopistot katsovat valtaosin toteuttavansa kolmatta tehtäväänsä parhaiten tekemällä tutkimus- ja opetustyönsä mahdollisimman hyvin. Vaikuttavuus määrittyy näiden kahden osa-alueen kautta, eikä siitä siten muodostu yliopistoissa selvää tulosaluetta, jota aktiivisesti mitattaisiin tai seurattaisiin.

Arviointiaineistosta käy ilmi, että ammattikorkeakoulut hakevat vaikuttavuudesta suuntaa TKI-toiminnalleen. Siksi ne ovat myös aktiivisia yliopistoyhteistyön etsijöitä. Yliopistot sen sijaan panostavat entistä vahvemmin kansainvälisen tieteellisen arvostuksen ja kilpailukyvyn lisäämiseen. Vain muutama yliopisto on nostanut esille ammattikorkeakoulun strategisena yhteistyökumppaninaan. Sekä yliopistojen että elinkeinoelämän edustajista 71 % katsoi ammattikorkeakoulujen tarvitsevan yliopistojen tieteellistä osaamista aluekehittämisessä ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Ammattikorkeakoulut ja julkisten palveluiden edustajat näkivät tarpeen huomattavasti pienempänä. Vain 43% arveli yliopistoista olevan hyötyä paljon tai erittäin paljon.

Korkeakoulujen näkemykset roolistaan sen sijaan olivat yhdenmukaisia ulkoisten sidosryhmien toiveiden kanssa. Korkeakoulut rakentavat itselleen merkittävää kehittäjän ja innovaattorin asemaa, jossa ne luovat uusia mahdollisuuksia, tuotteita, markkinoita ja näkökulmia. Elinkeino- ja työelämän korkeakouluille asettamat odotukset liittyvät vastaavasti uusiin avauksiin sekä ajatuksellisella ja henkisellä tasolla että varsinaisena toimintana.

Verkostot ja kumppanuuksien hallinta

Kumppaneiden, sidosryhmien ja erilaisten liittoutumien merkitys korkeakoulujen vaikuttavuudelle nousee esiin niiden strategioissa. Kumppanuuksia tai kumppanuusverkostoja halutaan hyödyntää niin TKI-työssä kuin opetussisältöjen uudistamisessa. Vaikka sidosryhmien edustajista 60 % piti korkeakoulujen kumppanuuksienhallintaa suunnitelmallisena ja palautetta hyödyntävänä, silti useissa korkeakouluissa on käynnissä kumppanuuksien kehittämishankkeita. Niiden avulla yhteydenpitoa sidosryhmiin ja yhteistyötahoihin pyritään tekemään vielä aiempaa säännöllisemmäksi ja systemaattisemmaksi. Samalla on tunnistettu, että työ edellyttää organisointia ja vastuiden määrittelyä, seurantaa, ylläpitoa ja kykyä arvioida kumppanuuksia.

Myös vuorovaikutus ja viestintä sidosryhmien kanssa korostuvat entisestään. Kun enenevässä määrin haetaan dialogia, sosiaalisen median rinnalle ovat nousseet erilliset sidosryhmäportaalit tai pop up-tyyppiset fyysisen tai virtuaalisen kohtaamisen tilat. Dynaamiset vuorovaikutuksen tavat ovat muutenkin nousussa: uniikit yhteiskehittelyn toimintamallit, teknologiatiimit, positiivisen pörinän ylläpito ja jakamisen kulttuuri.

Alueellinen vaikuttavuus toteutuu useissa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, yliopistokeskusten ja tutkimuslaitosten välisissä yhteistyön muodoissa. Tällaisia voivat olla yhteinen tutkimus, hankkeet, tilat ja laboratoriot. Arviointiryhmä nostaa myös esiin hyvin toimivina esimerkkeinä alueellisia yhden luukun palveluja, joissa kaikki korkeakoulutoimijat tarjoavat osaamistaan työelämälle yhteisen yksikön tai portaalin kautta. Useilla alueilla korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten lisäksi liittoumiin kuuluu kaupunkeja, kuntia, yrityksiä, kauppakamareita ja yrittäjäjärjestöjä.

Kansainvälisyys ja kilpailukyvyn edistäminen

Korkeakoulut jakavat oman arvionsa mukaan kansainvälisiä verkostojaan alueiden kehittämiseksi ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Hyödyt eivät kuitenkaan vaikuta siirtyvän suunnitelmallisesti tai tehokkaasti korkeakoulujen ulkopuolelle, sillä jopa 63 % elinkeinoelämän edustajista oli eri mieltä. He katsoivat, että tarvitaan aiempaa selvästi monipuolisempaa kansainvälistä yhteistyötä nostamaan tutkimuksen ja koulutuksen tasoa niin, että se säteilisi hyvinvointina ja osaamisena koko alueelle.

Aktiivisen opiskelija- ja henkilöstövaihdon sekä kansainvälisten tutkimuslaitosten linkittämisen yrityksiin katsottiin vahvistavan alueen elinkeinoelämän kilpailukykyä. Osaamispääoman kasvattamiseksi kansainväliset rekrytoinnit nähtiin tärkeänä keinona. Elinkeinoelämä ehdotti kansainvälisten opiskelupaikkojen lisäämistä, opintojen jälkeisen yhteyden säilyttämistä kansainvälisiin opiskelijoihin ja heidän parempaa integrointiaan suomalaiseen työelämään. Kaikissa ammattikorkeakouluissa tulisi vähintään yhden kärkialoista tavoitella kansainvälisesti merkittävää tasoa.

Hyvänä mahdollisuutena nähtiin kotikansainvälistyminen ja yhteisöjen monikulttuurinen kehittyminen kansainvälisistä koulutusohjelmista valmistuneiden avulla. Ylipäätään opiskelijat haluttiin aktiiviseen yhteistyöhön yritysten kanssa jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta alkaen. Yhteistyön tulisi ulottua myös toisen asteen oppilaitosten toimintaan esimerkiksi yhteisten tai ristiin valittavien opintojen tai projektien avulla.

Alueellisten kärkiosaamisten tunnistaminen ja korkeakoulujen profiloituminen sekä tutkimuksen että yritysyhteistyön näkökulmasta näille aloille koettiin tärkeäksi. Ennakointityön lisäämistä ja erilaisia alue-ennakointimallien kehittelyä pidettiin tärkeänä. Elinkeinoelämä kehotti korkeakouluja rohkeammin yritysrajapinnassa toimimiseen, osaamisen vahvistamiseen ja liike-elämän ymmärtämiseen. Julkisen sektorin edustajat toivat esiin myös, että yhteistyö etenee usein liiaksi korkeakoulun ehdoilla ja ettei työelämän tarpeita huomioida vielä riittävästi. Käyttämättömäksi voimavaraksi kansainvälistymisessä nähtiin korkeakoulujen välinen strateginen yhteistyö.

Johtopäätökset ja suositukset

Arviointiraportin mukaan korkeakoulut pystyvät kuvaamaan vaikuttavuuteen liittyviä toimenpiteitään, mutta harvoin varsinaisia tuloksia eli sitä, millaista muutosta ja kehitystä on alueella saatu aikaan. Toiminnoista ei tunnu syntyvän systemaattista, pitkäkestoista tai pysyvää yhteiskuntaan vaikuttamisen rakennetta, vaan pikemminkin esiin piirtyy pirstaleinen hankekenttä.

Korkeakoulut yhteiskunnan kehittäjinä antaa raportin päätösosassa 18 suositusta yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi. Suomen kansainväliseen kilpailukykyyn ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen liittyvä tehtävä on suositusten mukaan nostettava omaksi tulosalueekseen opetus- ja tutkimustehtävän rinnalle. Siksi korkeakoulujen merkitys tulisi kirjata nykyistä selkeämmin myös erilaisiin koulutus- ja innovaatiopoliittisiin ohjelmiin.

Vaikuttavuuden suurempi painoarvo edellyttää puolestaan tulosten seurantaa ja arviointia. Tästä syystä arviointiin tulee rakentaa malli. Siinä määriteltäisiin osin valtakunnalliset, osin korkeakoulujen erilaisuutta kunnioittavat tuloskriteerit niin, että seurantamittarit voitaisiin jatkossa sisällyttää rahoitusmalleihin. Esimerkiksi sidosryhmäpalaute ja sen muutamat valtakunnallisesti yhdenmukaiset kysymykset voitaisiin sitoa vaikuttavuuden indikaattoriksi.

Eniten yksittäisiä suosituksia raportti kohdistaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisen yhteistyön edistämiseen. Niiden pitäisi rakentaa keskinäisiä strategisia kumppanuuksia ja asiakkuuksien hallintajärjestelmiä, jotta monialainen osaaminen voitaisiin hyödyntää paremmin. Erityisen tärkeää olisi esiintyä ja vaikuttaa kansainvälisissä verkostoissa yhdessä. Rahoituksen tulisi palkita yhtenäisenä korkeakouluverkostona toimimisesta.

Elinkeinoelämän, julkisen sektorin ja toisen asteen oppilaitosten merkitystä yhteistyötahoina tulee raportin mukaan edelleen vahvistaa. Työelämäjaksojen tulisi olla osa korkeakoulujen henkilöstön elinikäistä oppimista. Sekä koulutuksen sisältöjen suunnittelussa että toteutuksessa olisi edelleen varaa tehostaa osaamista, joka nousee työ- ja elinkeinoelämän tarpeista.

Elinkeino- ja koulutuspolitiikkaa tulisi suositusten mukaan edelleen lähentää toisiinsa niin, että korkeakoulut otettaisiin selkeämmin mukaan laatimaan ja toteuttamaan kansallisia ja alueellisia elinkeinostrategioita. Korkeakouluille asetetaan myös kunnianhimoinen tavoite olla maailmanlaajuisten strategisten kontaktien ja kumppanuuksien kehittäjä. Kansainväliset verkostot ja ylipäätään huippuosaamisen siirtäminen maailmalta elinkeinoelämään ovat raportin näkemyksen mukaan korkeakoulujen vahvuus, vaikkakin vielä osin hyödyntämätön potentiaali.

Pohdintaa ja jälkipuintia

Korkeakoulut yhteiskunnan kehittäjinä ansaitsee kiitosta tärkeän teeman esille nostamisen lisäksi siitä, että ammattikorkeakoulujen ominaislaatu, alueelliset erityispiirteet ja jatkuvien muutosten kohteena olemisen haasteet on siinä tunnistettu. Pääsääntöisesti raportti pystyy välittämään hyvin sen todellisuuden, jossa ammattikorkeakoulut toimivat osana korkeakoulujen ja alueellisten intressitahojen vyyhteä.

Huomiota sen sijaan ei ehkä kiinnitetä riittävästi siihen, kuinka erilaisista koulutusalayhdistelmistä ammattikorkeakoulut koostuvat. Yhteydet yrityksiin ovat vahvemmat tietyillä aloilla. Toisilla voi korostua kehittäjän rooli julkisella puolella, kolmannella sektorilla ja esimerkiksi kulttuurielämässä. Tästä syystä sekä tehtyjen taustakyselyjen että alueellisten seminaarien informanttiryhmien jakaminen vain elinkeinoelämän ja julkisen puolen toimijoihin on voinut kapeuttaa vastausten näkökulmia.

Kansainvälinen kilpailukyky ei nojaa ainoastaan teknisten ja kaupallisten alojen menestykseen, vaan palveluinnovaatioihin, ihmislähtöisesti suunniteltuihin toimintaprosesseihin, vahvaan elämystalouteen ja yhteisöllisyydestä nouseviin luoviin ratkaisuihin. Raportissa ei esimerkiksi noussut esiin lainkaan korkeakoulujen vaikuttavuus paikallisen kulttuuritarjonnan tuottamisessa ja siten alueen attraktiivisuuden lisäämisessä.

Jokseenkin suoraviivaisesti raportin suosituksiin on otettu mukaan myös elinkeinoelämän sinänsä ymmärrettävä toive siitä, että varsinkin ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaa tehtäisiin liike-elämän tarpeista käsin. Korkeakoulujen perustehtäviin kuuluu kuitenkin opettaa kriittistä, tutkittuun tietoon perustuvaa ajattelua. Siksi ei liene perusteltua tavoitella ammattikorkeakouluillekaan paikkaa liike-elämän kuuliaisena vasallina vaan yhteistyökumppanina, joka pystyy näkemään myös hetkellisten ilmiöiden yli sen, minkä varaan voi rakentaa pysyvää menestystä ja inhimillistä hyvää.

Raportissa eivät pääkaupunkiseudun erityispiirteet tule huomioiduksi. Mitkä ovat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen alueellisen vaikuttavuuden mekanismit ja odotetut tulokset metropolialueella, jossa yhteistyöorganisaatioiden kokoluokka ja määrä ovat jotain aivan muuta kuin maakunnissa? Pääkaupunkiseudulla on poikkeuksellisen paljon aineetonta pääomaa, suuret tutkimus- ja kulttuurilaitokset, järjestöjen keskusorganisaatiot, yritysten pääkonttorit ja globaalit toimijat. Arviointiryhmä, jossa mukana ei käytännössä ollut lainkaan edustajia Helsingin seudun korkeakouluista, ei ole tavoittanut selvityksessään riittävässä määrin metropoliluokan kaupunkiseutujen kilpailukyvyn haasteita. Sen sijaan yliopistokeskusten ja erilaisten maakunnallisten liittoumien painoarvo raportissa on suuri.

Nämä muutamat puutteet eivät kuitenkaan vähennä tehdyn arvioinnin merkittävyyttä. Korkeakoulujen yhteiskunnallinen ja alueellinen vaikuttavuus halutaan raportissa nostaa vuorovaikutuksen itsenäiseksi päämääräksi koulutuksen ja tutkimustehtävän rinnalle. Tällainen selkeytys korkeakoulujen perustehtävään on ammattikorkeakoulujen näkökulmasta enemmän kuin tervetullutta!

Kirjoittaja

Tuire Ranta-Meyer, johtaja, yhteiskuntasuhteet, FT, MuM, dosentti, Metropolia Ammattikorkeakoulu, tuire.ranta-meyer@metropolia.fi

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli