Johdanto
Työharjoittelut ovat edelleen keskeinen ammattikorkeakoulujen ja työelämän yhteistyömuoto. Esimerkiksi Stepit KOHO -projektissa tehdyssä kyselyssä harjoitteluja pidettiin yleisimmin tunnettuna ammattikorkeakoulujen ja työelämän yhteistyömuotona (n=5357). Harjoittelun mainitsi 94,5 % vastaajista. Seuraavaksi tunnetuimpina yhteistyömuotoina tulivat opinnäytetyöt (64,5 %) ja vierailuluennot (24 %). (Laitinen-Väänänen, Vanhanen-Nuutinen & Vanha-aho 2011; Vanhanen-Nuutinen & Laitinen-Väänänen 2011.)
Ammattikorkeakoulujen työharjoittelumallien on todettu olevan monimuotoisia. Mallien moninaisuus on osittain seurausta alakohtaisista traditioista, mutta myös paikallisista käytänteistä (esim. Raij 2000; Vesterinen 2002; Virolainen 2006; 2007). Erilaisten tehostamispaineiden alla ammattikorkeakoulujen opettajille uhkaa jäädä entistä vähemmän aikaa harjoitteluyhteistyöhön. Kuitenkin jo nykyisellään monet työelämäkumppanit kaipaisivat enemmän vuorovaikutusta opettajien kanssa. Tämä kävi ilmi Leonardo da Vinci -hankkeen DEQU (Development of Elements for Quality Assurance within Practice Oriented Higher Education) osana toteutetussa kyselyssä työharjoittelujen työnantajakumppaneille. Artikkelissamme tarkastellaan tämän kyselyn tuloksia ja pohditaan ammattikorkeakoulujen työharjoittelujen kehittämishaasteita (ks. myös Virolainen, Stenström & Kantola 2011).
Sosiaali- ja terveysalan työelämäkumppaneiden näkemyksiä harjoitteluista
Ammattikorkeakoulujen työelämäkumppaneille tehtiin DEQU -hankkeessa kysely, joka oli osa suomalaisten partnereiden (TUAS ja KTL) panosta kyseiseen projektiin. Kyselyssä keskityttiin sosiaali- ja terveysalan harjoittelutyönantajiin. Kysely toteutettiin sähköisesti web-kyselynä. Siihen vastasi 500:sta koulutusalan työelämäkumppanista 33 % (n=165). Vastaajat olivat alalle tyypillisesti enimmäkseen julkisen sektorin työnantajia, mutta joukkoon mahtui myös muutamia yksityisiä yrityksiä sekä järjestöjä. Kyselyn osa-alueet kartoittivat vastaajien taustaa, yhteistyön laajuutta, työelämäkumppaneiden tyytyväisyyttä AMK-tutkinnoista saamaansa informaatioon, opiskelijoiden ohjausta ja arviointia sekä tyytyväisyyttä harjoitteluyhteistyöhön. Lisäksi 27,8 % vastaajista halusi kirjoittaa omista yhteistyökokemuksistaan avovastauksen. Tässä artikkelissa keskitymme työelämäkumppaneiden arvioihin yhteistyön laajuudesta, kokemuksiin harjoitteluyhteistyöstä sekä avovastauksiin (ks. myös Virolainen, Stenström & Kantola 2011).
Jatkuvasta yhteistyöstä huolimatta laajat yhteistyösopimukset ovat harvinaisia
Työelämäkumppaneiden mukaan harjoitteluyhteistyölle oli tyypillistä yksittäisten harjoittelujen järjestämiseen keskittyminen ja laajemman yhteistyön kehyksen puuttuminen. Tämä oli yllättävää, koska sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden toiminta on tyypillisesti pitkäjänteistä, alueellisesti organisoitua ja hyvin ennakoitavissa verrattuna esimerkiksi suhdanneherkempiin matkailu-, ravitsemis- ja talousalaan tai tekniikan ja liikenteen koulutusalaan. Lisäksi tulos oli yllättävä, koska työnantajat ottivat harjoittelijoita säännöllisesti: 40 % otti vuosittain yhdestä kahteen harjoittelijaa ja 37 % kolme tai useampia harjoittelijoita. Vain vähemmistö, alle viidennes, tavoitetuista työnantajista otti harjoittelijoita edellä mainittua harvemmin.
Laajemman yhteistyökehyksen puuttuminen tuli vastauksissa esille kahdella tavalla. Ensinnäkin sopimukset laajemmasta yhteistyöstä ammattikorkeakoulun ja työelämäkumppanin välillä olivat poikkeuksellisia. Työelämäkumppaneista 9 % kertoi harjoittelujen olevan osa laajempaa ammattikorkeakouluyhteistyön kokonaisuutta. Vajaa kolmannes (29 %) ilmoitti, että harjoittelujen järjestämisestä oli tehty sopimus. Loput 61 % työnantajakumppaneista kertoi, että harjoittelusopimukset tehtiin yksittäisiin opiskelijoihin keskittyen. Edelleen 80 % harjoittelutyönantajista vastasi kieltävästi kysyttäessä, oliko opettajien kanssa suunniteltu oppilasarvioinnin lisäksi muuta yhteistyötä.
Ammattikorkeakoulut olivat kuitenkin olleet aktiivisia harjoitteluyhteistyön valmistelussa. Harjoittelijoita rekrytoitaessa aloitteita harjoittelusopimuksen solmimiseen oli tullut tasapuolisesti sekä opiskelijoilta että ammattikorkeakouluilta. Harjoittelumallin opiskelijapainotteisuus näkyi silti myös kysyttäessä, mistä työnantajat olivat saaneet tietoa tutkintojen sisällöistä. Tyypillisesti informaatio tutkinnoista oli saatu opiskelijoilta (43 %) tai oman henkilökunnan vastaavan koulutuksen saaneilta (40 %). Pääasiallisena tutkintoja koskevan informaation lähteenä mainitsi ammattikorkeakoulun 14 % vastaajista. Informaatiokanavat lienevät heijastuneet työnantajien tyytyväisyyteen tutkinnoista saaduista informaatiosta. Noin puolet työnantajista oli erittäin tai hyvin tyytyväisiä ja puolet arvioi tutkinnoista saamansa tiedon tyydyttävälle tasolle.
Ammattikorkeakoulun harjoittelumallia voisikin tulosten kokonaisuuden perusteella pitää pikemminkin yksittäisten opiskelijoiden harjoittelujen järjestämiseen keskittyvänä kuin harjoitteluja työelämäyhteistyön rakentamisessa strategisesti hyödyntävänä.
Työelämäkumppaneille hyötynä ammatillista kasvua ja uusia näkökulmia
Työnantajat näkivät harjoitteluyhteistyön hyötyinä esimerkiksi harjoittelunohjauksen tuoman mahdollisuuden henkilöstön ammatilliseen kasvuun. Keskustelut opiskelijoiden kanssa toivat uusia näkökulmia ja auttoivat pitämään tuntumaa alan viimeisimpään tietoon. Myös rekrytoinnin helpottumista pidettiin tärkeänä. Harjoittelujen käytännön järjestelyt vaativat kuitenkin työnantajilta sitoutumista ja panostusta, joten harjoittelijoiden ottamisen ei sinänsä nähty auttavan esimerkiksi lomien järjestelyssä tai töiden jakamisessa.
Sosiaali- ja terveysalalla monien asiakastilanteiden ohjaus vaatii harjoittelunohjaajan ohjeistusta ja läsnäoloa. Työelämäkumppanit tunnistivatkin harjoittelunohjauksen vaativuuden ja suhtautuivat myönteisesti työpaikkaohjaajien koulutukseen: 76 % heistä katsoi, että työpaikkaohjaajien koulutukseen olisi edelleen tarvetta.
Yhteistyön kehittämisen ja syventämisen haasteet tulivat harjoittelujenohjauksen osalta esille myös siten, että vaikka ohjauksen perusasiat olivat kunnossa, oppimisen syventämiseen ei näyttänyt olevan keinoja. Vastaajat arvioivat työpaikkaohjaajien olevan melko aktiivisia ohjauksen järjestämisessä: harjoittelijoilla oli nimetyt ohjaajat, ohjaukseen oli kohdennettu työtunteja ja ohjauksen käytännön järjestelyjä oli suunniteltu. Samalla oppimisen syventämiseen annettu tuki – esimerkiksi pienten projektien suunnittelu, työtapojen teoriapohjainen reflektointi tai materiaalien tuottaminen työpaikan käytänteistä – oli satunnaista.
Suhteet opiskelijoihin, opetussuunnitelmat ja yhteistyön järjestelyt huolenaiheina
Avovastauksissa työelämäkumppaneiden erityisinä huolenaiheina tuli esille kolme teemaa: suhteet opiskelijoihin, opetussuunnitelma ja yhteistyön organisointi. Näistä opetussuunnitelmaan ja yhteistyön organisointiin liittyvät seikat ovat tyypillisiä kahden organisaation kumppanuuksien johtamisessa nousevia ongelmia. Esimerkiksi Huxham ja Vangen (2000) ovat todenneet, että kahden organisaation kumppanuuksien johtamisen tyypillisiä haasteita ovat tavoitteiden johtaminen, organisaatioiden erilaisten kielten ja kulttuurien hallinta sekä luottamuksen ja valtasuhteiden hallinta. Näillä tekijöillä on myös taipumusta tuottaa yhteistyöhön jäyhyyttä, missä positiiviset tulokset syntyvät pikemminkin kumppanuudesta huolimatta kuin sen seurauksena.
Opetussuunnitelmiin liittyvissä harjoittelutyönantajien kommenteissa haasteellisina pidettiin esimerkiksi projektien ja harjoittelujen pituutta, tehtävien soveltuvuutta opiskelijoille, teorian ja käytännön yhdistämistä ja opiskelija-arviointia. Yhteistyön organisoinnilta toivottiin lisää kontakteja ammattikorkeakouluun ja harjoittelujen vastuuopettajiin yhteistyön vahvistamiseksi. Lisäksi kaivattiin muiden koulutussektoreiden välistä yhteistyötä, koska työnantajilla oli harjoittelijoita myös esimerkiksi nuorten ammatillisesta koulutuksesta.
Opiskelijasuhteista nousevat kysymykset ovat tyypillisiä koulutusorganisaatioiden yhteistyöstä seuraavia kysymyksiä ja ne liittyivät lähinnä ohjauksen problematiikkaan. Ohjausta on pidetty keskeisenä esimerkiksi Guilen ja Griffithsin (2001) konnektiivisessa mallissa oppilaitosten ja työelämän yhteistyölle. Työpaikkaohjaajina toimivat eivät usein ole koulutuksen ja ohjauksen ammattilaisia. Ohjaukselle voivat tuoda erityisiä haasteita esimerkiksi se, että opiskelijalla on mielenterveysongelmia tai suomi on opiskelijalle toinen kieli. Työpaikkaohjaajien koulutusta voikin pitää edelleen yhtenä keskeisenä harjoittelujen kehittämisen kohteena.
Seuraavat kolme kommenttia kertovat työnantajien kokemuksista näihin teemoihin liittyen:
”Opiskelijoiden kautta tulee työntekijöidenkin tarkasteltua omaa työtapaansa ja ammatillisuuttaan. Ohjaavan opettajan käynti voisi sijoittua harjoittelun alkuun.”
”Olisi varmaan hyvä päivittää odotuksia puolin ja toisin – kuin myös mahdollisuuksia. Olemme yrittäneet kehittää harjoittelutoimintaa meillä ja sen myötä on noussut tarve tapaamisten järjestämiseksi eri oppilaitosten kanssa, asia on vielä kyllä vaiheessa.”
”Tuntuu välillä, että harjoittelun tavoitteet ovat aivan liian vaativia ja kaukana todellisuudesta. Hirveää sanahelinää maailmoja syleilevästä oppimisesta. Kerta kaikkiaan eri opintokokonaisuuksien tavoitteet tuntuvat ihan epärealistisilta. AMK:ssa voitaisiin lähteä perusasioista eikä yliopistotasoisesta tavoitteista. Lisäksi tuntuu, ettei opiskelijoilla ole mitään uusiin tutkimuksiin tai hoitomenetelmiin (siis konkreettisiin) liittyvää tietoutta vaikka oppimisen tavoitteissa on sitä yllin kyllin.”
Tulevaisuuden haasteena yhteistyön strategiat, työnantajaprofiilien tunnistaminen, laadunvarmistus, opetussuunnitelmat ja oppilaitosten keskinäinen yhteistyö
Tutkimustulokset toivat esille monitasoisia harjoittelujen kehittämisen haasteita. Ensinnäkin yksilötasolla opiskelijoiden ohjaus ja työelämäkumppanisuhteiden ylläpito ja kehittäminen vaativat edelleen huomiota. Opiskelijoiden ohjauksessa hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi vertaisryhmäkeskusteluja hyödyntävistä työmuodoista (Diambra, Cole-Zakrzewski & Booher 2004; Siebert, Mills & Tuff 2009) ja sosiaalisen median kuten Facebookin tai Skypen hyödyntämisestä etäohjauksessa (Busby & Gibson 2010). Opiskelija-arvioinnin kehittäminen on sidoksissa opetussuunnitelmiin. Siinä olisi työnantajan harjoitteluntavoitteisiin perehdyttämisen ohessa sijaa työssä oppimisen arvioinnin ja itsearvioinnin kehittämiselle (esim. Cord & Clements 2010). Opiskelijoiden motivaatio-ongelmat, jotka nousivat esille työpaikkaohjaajien kommenteissa, korostavat puolestaan opinto-ohjauksen ja uraohjauksen tärkeyttä harjoittelujen yhteydessä.
Toisaalta tulokset viittaavat ammattikorkeakoulujen tarpeen tiedottaa tutkinnoista ja opiskelijoiden osaamistasosta paremmin, jotta työelämäkumppanit ymmärtäisivät opetussuunnitelman tavoitteiden sidokset harjoitteluihin. Tiedotuksen ja vuorovaikutuksen lisääminen voisi auttaa esimerkiksi silloin, kun harjoittelutyöantaja ei ymmärrä ammattikorkeakoulujen opiskelijoille antamien harjoitteluun liittyvien tehtävien merkitystä.
Ammattikorkeakoulun ja työelämän välinen keskustelu opetussuunnitelmista voisi hyödyttää myös opetussuunnitelmien kehittämistyötä. Tämä voisi olla mahdollista nykyisten yhteistyöfoorumien työtapoja uudistamalla tai luomalla uusia työtapoja, esimerkiksi yhteisiksi seminaareiksi, työpajoiksi tai projekteiksi organisoituna, mutta myös sosiaalista mediaa hyödyntäen. Työelämäkumppaneiden yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa korosti sekin puolestaan tarvetta opetussuunnitelmatavoitteiden kirkastamiseen.
Aiemmassa tutkimuksessa on todettu työnantajaprofiilien olevan varsin eriytyneitä (Virolainen & Stenström 2012). Työelämäkumppaneiden mahdollisuudet sitoutua harjoitteluyhteistyöhön vaihtelevat koulutusaloittain mutta myös yrityksittäin. Yksi ammattikorkeakoulujen työharjoitteluyhteistyön strateginen haaste onkin erilaisten työantajaprofiilien tunnistaminen ja yhteistyön eriyttäminen työnantajaprofiileittain sekä harjoittelujen laadunvarmistamisen kehittäminen. Nämä työtavat tukisivat erilaisten työnantajien toiveiden tulemista huomioiduksi harjoitteluyhteistyössä.
Kirjoittajat
Maarit Virolainen, tutkija, YTM, Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto, maarit.ha.virolainen@jyu.fi
Mauri Kantola, koulutuspalvelupäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu, mauri.kantola@turkuamk.fi
Marja-Leena Stenström, professori, tutkimusryhmän johtaja, YTT, Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto, marja-leena.stenstrom@jyu.fi
[vc_tta_accordion active_section=”0″ no_fill=”true” el_class=”lahteet”][vc_tta_section title=”Lähteet” tab_id=”1458134585005-b3f22396-5506″]
Busby, G. D. & Gibson, P. 2010. Tourism and hospitality internship experiences overseas: a British perspective. Journal of Hospitality, Leisure, Sport and Tourism Education 9 (1), 4-12.
Cord, B. & Clement, M. 2010. Pathway for student self-development: a learning orientated internship approach. Australian Journal of Adult Learning 50 (2), 287-307.
Diambra, J.F., Cole-Zakrzewski K.G. & Booher , J. 2004. A comparison of internship stage models: evidence from intern experiences. Journal of experiential education 27 (2), 191-212.
Guile, D. & Griffiths, T. 2001. Learning through work experience. Journal of Education and Work 14 (1), 113-31.
Huxham, C. & Vangen, S. 2000. What makes parnerships work? Teoksessa S. Osborne (toim.) Public-private partnerships for public services: an international perspective. London: Routledge, 293-310.
Laitinen-Väänänen, S., Vanhanen-Nuutinen, L. & Vanha-aho, M.2011. Yhteistyö ammattikorkeakoulun kanssa: työelämän näkökulma. Teoksessa Laitinen-Väänänen, S., Vanhanen-Nuutinen, L. & Hyvönen, U. (toim.) Askelmerkkejä työelämäkumppanuuteen. Osaamisen kehittäminen ammattikorkeakouluissa. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 21. Jyväskylä: JAMK.
Raij, K.2000. Toward a profession: Clinical learning in a hospital environment as described by student nurses. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Siebert, S., Mills, V. & Tuff, C. 2009. Pedagogy of work-based learning: the role of the learning group. Journal of Workplace Learning 21 (6), 443-44.
Vanhanen-Nuutinen, L. & Laitinen-Väänänen, S. 2011. Työelämän kokema hyöty ammattikorkeakoulun kanssa tehtävästä yhteistyöstä. UAS-journal 2.
Vesterinen, M-L. 2002. Ammatillinen harjoittelu osana asiantuntijuuden kehittymistä ammattikorkeakoulussa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Virolainen, M. 2006. Osaamista rakentamassa – ammattikorkeakoulut harjoittelujen ja työelämäyhteistyön kehittäjinä. Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos.
Virolainen, M. 2007. Workplace learning and higher education in Finland: reflections on current practice. Education + Training 49 (4), 290–309.
Virolainen, M. Stenström, M.-L., & Kantola, M. 2011. The views of employers on internships as a means of learning from work experience in higher education. Journal of Vocational Education & Training 63 (3), 465-484.
Virolainen, M. & Stenström, M.-L. (painossa). Building workplace learning with polytechnics in Finland: multiple goals and cooperation in enhancing connectivity. Journal of Education and Work, http://dx.doi.org/10.1080/13639080.2012.661846.
[/vc_tta_section][/vc_tta_accordion]
