Opiskelijat terveysteknologian tuotekehittäjinä
Terveysteknologialla tarkoitetaan ihmisten tutkimiseen, hoitamiseen, terveyden edistämiseen ja ylläpitoon tarkoitettuja tuotteita tai järjestelmiä. Terveysteknologian teoreettiset perusteet ovat pääsääntöisesti luonnontieteessä ja tekniikassa. Sovellusalueet ovat lääketieteessä, biologiassa, terveydenhuollossa ja hyvinvointitekniikassa.
Terveysteknologia-alan poikkitieteellisyys yhdessä teknologisen kehityksen ja terminologiaan liittyvien lainsäädännöllisten tekijöiden kanssa vaikeuttaa terveysteknologia-termin tarkkaa määrittelemistä. Yksiselitteisen määritelmän puuttuessa terveysteknologiaan liittyvistä tuotteista ja järjestelmistä käytetään usein niiden tuoteluokituksen mukaisia nimiä sekä lainsäädännöllisesti vanhentuneita, mutta ammattikunnan arkikieleen jääneitä termejä. Myös erilaisia synonyymejä, kuten lääketieteellinen tekniikka, käytetään yleisesti, vaikka käsiteltävä asia ei ko. määrittelyn piiriin kuuluisikaan.
Terveysteknologian kehittäminen ja kaupallistaminen tapahtuu pääasiassa alan yritysten toimesta. Terveysteknologiset tuotteet perustuvat kykyyn vastata teknistieteellisin menetelmin johonkin kliinisen lääketieteen tarpeeseen. Näin ollen alan yritystoiminta edellyttää suuria panostuksia tutkimukseen, tuotekehitykseen sekä sovellusten tuottaman hyödyn ja vaatimustenmukaisuuden osoittamiseen. Useimmiten terveysteknologisten tuotteiden loppukäyttäjinä toimivat terveyden- huollon ammattilaiset, joiden tehtävänä on vastata annettavan hoidon vaikuttavuudesta ja potilasturvallisuudesta. Potilasvastuu näkyykin jossakin määrin varauksellisena suhtautumisena uuden teknologian nopeaan käyttöönottoon. Tämä yhdistettynä mm. julkisen terveydenhuollon kustannuspaineisiin edellyttää alan yrityksiltä suuria panostuksia markkinointiin ja tuotteiden kustannusvaikuttavuuden osoittamiseen. Edellä mainitut seikat johtavat usein siihen, että kannattavaan yritystoimintaan tarvittava liiketoiminnan volyymi ja kasvu on mahdollista vain toimimalla kansainvälisillä markkinoilla.
Suomessa on paljon alalla toimivia yrityksiä, jotka ovat useimmiten erikoistuneet johonkin tiettyyn terveysteknologian osa-alueeseen ja ovat alansa markkinajohtajia. Suurin osa Suomessa toimivista yrityksistä on pieniä ja ne työllistävät vain muutaman henkilön. Yritysten kasvupotentiaali ja satsaukset tuotekehitykseen ovat huippuluokkaa, mutta kaupallistamiseen liittyvä osaaminen on usein heikompaa. Menestyäkseen pienten terveysteknologiayritysten onkin pitänyt ensin löytää viennin kohdemaasta paikallinen kumppani, joka vastaa tuotteen markkinoinnista, myynnistä, käyttäjäntuesta sekä huollosta. Suomen terveysteknologiateollisuus on silti yllättävän elinvoimainen suhteessa muuhun maailmaan. Suomalaisten yritysten keskeinen ominaispiirre on se, että kehitetyt ratkaisut palvelevat asiakkaita ja laatu luotettavuus on korkea. Tähän päästään ainoastaan teknologiaosaajien ja käyttäjien välisellä tiiviillä yhteistyöllä.
Yritysten toteuttaman tuotekehityksen lisäksi alan korkeakoulututkimuksella ja yliopistollisilla sairaaloilla on merkittävä rooli suomalaisen terveysteknologian innovaatioekosysteemissä. Korkeakoulujen tutkimustoiminta on julkaisupainotteista ja lähtökohtaisesti alan yritysten ja innovaattoreiden oletetaan omaehtoisesti hyödyntävän julkaistujen tutkimusten tuloksia omassa toiminnassaan. Tiiviimpää yritysyhteistyötä korkeakoulut tekevät ensisijaisesti sopimustutkimusten ja hanketoiminnan muodossa. Korkeakoulujen sisäiset panostukset terveysteknologian tutkimustulosten kaupallistamiseksi ovat puolestaan vähäisiä ja tutkimustuloksiin perustuvien uusien tuotteiden kaupallistaminen jää useimmiten yksittäisten henkilöiden tai asiantuntijaryhmien omalle vastuulle. Tutkimustulosten systemaattinen siirtäminen osaksi pk-yritysten tuotekehitystoimintaa on pitkälle riippuvainen mm. henkilötason toiminnasta ja kontakteista. Korkeakoulumaailman perinteisen roolijaon perusteella yliopistoissa tehdään tieteellistä tutkimusta ja annetaan siihen perustuvaa ylintä opetusta maassamme. Terveysteknologian tutkimuksen kannalta yliopistoilla onkin keskeisempi rooli alan tuotekehityksessä kuin ammattikorkeakouluilla. Ammattikorkeakoulujen koulutustarjonta on suuntautunut enemmän suorittavan työelämän tarpeisiin, ja terveys- teknologiaan liittyvä koulutus- ja hanketoiminta on hyvinvointiteknologiapainotteisempaa kuin yliopistoissa. Yhtymärajapintoja on kuitenkin paljon ja yksi terveysteknologian tuotekehityksen perusedellytyksistä on monialainen yhteistyö eri alojen osaajien välillä.
Yliopistollisten sairaalojen läheisyyteen sijoittuneet korkeakoulut ja yritykset luovat terveysteknologian tuotekehityksen kannalta katsottuna hyvin potentiaalisia alueellisia osaamiskeskittymiä. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopisto, Kuopion yliopistollinen sairaala, Savonia- ammattikorkeakoulu ja useat Kuopion seudun yritykset sijaitsevat maantieteellisesti hyvin lähellä toisiaan Kuopion Savilahdessa. Tällaisten osaamiskeskittymien sisäistä potentiaalia terveys- teknologian tuotekehityksessä ja erityisesti kaupallistamisessa ei ehkä kuitenkaan osata hyödyntää kaikkien tarjolla olevien mahdollisuuksien mukaan. Korkeakoulumaailman perinteiset tai ns. näkymättömät organisaatiorajat rajoittavat edelleen käytännön tason monialayhteistyötä, vaikka nämä raja-aidat ovatkin viime vuosina alkaneet lupaavasti murtua. Toinen merkittävä tekijä on tutkimus- ja hanketoiminnan ”hitaus” ja laaja-alaisuus verrattuna yritysten tarpeeseen vastata nopeasti yksittäisiin ja aihekohtaisiin ongelmiin.
Edelläkuvatun kaltaiset osaamiskeskittymät kuitenkin tuottavat paljon perustutkimuksessa, hoitotyössä ja hanketoiminnassa syntyviä tuoteideoita, joissa olisi kaupallistamispotentiaalia. Uusien tuoteideoiden jatkokehittämistä ja erityisesti kaupallistamista ei ole korkeakouluorganisaatioissa tuettu riittävässä määrin. Mikäli esim. tutkimustuloksiin perustuvaa tuotekehitystoimintaa on syntynyt, niin siinä ei usein ole huomioitu tuotteiden todellisia loppukäyttäjiä heti tuotekehitys- prosessin alkuvaiheessa. On edetty ns. tekniikka edellä, ja korkeakoulujen tuotekehityksen alkuvaiheeseen käytettävissä olevia resursseja ei ole hyödynnetty systemaattisesti. Syitä tähän ovat mm. tuoteideoiden jatkokehitysvastuun painottuminen liikaa keksijöiden vastuulle ja kunnollisten tuotekehitysyhteistyörajapintojen puuttuminen eri organisaatioiden väliltä. Korkeakouluilla on toki ensisijaisesti velvoite koulutuksen ja uuden tiedon tuottamiseen, mutta viime vuosina korkea- koulujen roolia kansallisessa innovaatiojärjestelmässä on pitänyt ruveta pohtimaan uudesta näkökulmasta. Välillisiä syitä tähän on mm. valmistavan teollisuuden siirtyminen halpatuotanto- maihin ja lisääntynyt tarve synnyttää uutta yritystoimintaa.
Tähän tarpeeseen paneuduttiin Savonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollinen sairaalan 1.1.2009 – 30.6.2011 toteuttamassa Medipolku-projektissa. Projektin ensisijaisena tavoitteena oli aktivoida ja kehittää edellä esitetyn kaltaista toimintaympäristöä Kuopion Savilahden alueella selkeyttämällä ja tehostamalla toimintatapoja sekä lisäämällä toimijoiden välistä yhteistyötä. Medipolku-projektin käytännön toteutus perustui pilottiprojekteihin, joissa tutkimus- tai tarvelähtöisiä tuoteideoita jatkojalostettiin kohti kaupallistettavuutta projektin toteuttajien olemassa olevien resurssien avulla. Projektille asetettujen tavoitteiden kannalta katsottuna pilottiprojektit toimivat työkaluna vallitsevien toimintatapojen, hyvien käytäntöjen ja toimijaverkoston kartoituksessa.
Medipolussa, kuten useimmissa ESR-rahoitteisissa projekteissa, oli pohjimmiltaan kyse ns. sosiaalisen innovaation synnyttämiseen tähtäävästä toiminnasta. Projektissa toteutettiin paljon erilaisia toimenpidekokonaisuuksia, joiden vaikutukset näkyvät kohderyhmien toiminnassa välillisesti ja varsinaisia tuloksia on hankala yksilöidä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että projektissa tehty työ meni hukkaan. Esimerkkinä toiminnasta haluaisin nostaa esille projektissa toteutetun ns. kesätiimikokeilun. Kesätiimikokeilun ensisijaisena tavoitteena oli testata eri koulutustaustan omaavien opiskelijoiden toimintaa osana poikkitieteellistä tuotekehitysryhmää, kartoittaa opiskelijavetoiseen tuotekehitystoiminaan liittyviä hyviä käytäntöjä sekä mahdollisuuksia integroida terveysteknologiaan liittyvä tuotekehitystoiminta osaksi oppimisprosesseja.
Kesätiimikokeilu toteutettiin touko- elokuussa vuonna 2010. Kesätiimi, Savonia-amk:n, Itä-Suomen yliopiston ja Aalto-yliopiston opiskelijoista koostuva yhdeksän hengen monialaryhmä, koottiin kevään 2010 aikana mm. sosiaalista mediaa ja verkkoyhteisöjä hyödyntäen. Kesätiimin rekrytoitiin projekti- päällikkö, fyysikko, kaksi muotoilijaa, mekaniikkasuunnittelija, kaksi elektroniikkasuunnittelijaa ja markkinointivastaava. Kesätiimi aloitti työnsä toukokuun 2010 puolivälissä. Ensimmäisenä työtehtävänään kesätiimi sai vapaasti muokata Kuopion Technopoliksessa Savonia-ammattikorkeakoulun tiloissa sijainneen työtilansa luovuutta ja ryhmätyöskentelyä tukevaksi. Työtila valmistui vajaassa viikossa, ja samalla toisilleen tuntemattomat opiskelijat tutustuivat toisiinsa iloisen tekemisen merkeissä. Tämän jälkeen ryhmä pääsi paneutumaan itse asiaan eli yrityksistä, tutkijaryhmistä ja käytännön terveydenhuollosta peräisin oleviin tuotekehitysaihioihin. Perinteisestä opiskelijaprojektista poiketen kesätiimiryhmällä oli useita eritasoisia ja rinnakkain toteutettavia tuotekehitysaihioita. Osa ideoista oli toiminnan alkaessa vasta idea-asteella, mutta mukana oli myös valmiisiin tuotteisiin liittyviä jatkokehitysideoita. Tuote- kehitysaihioihin liittyviä tehtäväkokonaisuuksia ei etukäteen jaettu yksittäisille tiimin jäsenille vaan ideoiden jatkojalostus käynnistettiin ryhmätyönä, jonka myötä toteutus jakautui kulloinkin tarvittavan asiantuntemuksen omaaville henkilöille. Tuotekehitysaihioiden toteutuksen avain- tekijöiksi oli asetettu asiakaslähtöisyys ja ideoiden jalostuminen kohti kaupallistettavuutta.
Tuotteiden teknisen toteutuksen erityispiirteiden miettimien jätettiin tietoisesti vähäisemmälle toiminnan alkuvaiheessa. Varsinaisen tuotekehitystyön lisäksi kesätiimi järjesti eriasteisia ideapajoja työaihioiden tarjonneiden osapuolten kanssa. Tiimin jäsenet jalkautuivat todellisiin toimintaympäristöihin, tutustuivat käytännön toimintatapoihin ja kilpaileviin tuotteisiin. Apuna tuotekehitystoiminnassa käytettiin hyvin erilaisia tarvikkeita, kuten legopalikoita, muovailuvahaa, muistilappuja, rehusäkkejä, liivatejauhetta, tieteellisiä mittalaitteita, hitsausrobottia, erikoisohjelmistoja, pikamallinnusta, videokameraa jne. Nopean tekemisen tavoitteen oli mallintaa kulloinkin ideoitu ratkaisu mahdollisimman nopeasti, arvioida sen jatkojalostusmahdollisuudet ja näin tarjota erilaisia toteutusvaihtoehtoja ideoiden esittäjille. Kesätiimi hitsautui kesän aikana toimivaksi työryhmäksi, ja tuotekehitys edistyi toimintaa ohjaavan henkilökunnan lomista huolimatta. Yhteishenki pysyi hyvänä ja ongelmatilanteissa ei jääty ihmettelemään, vaan haasteisiin pureuduttiin koko tiimin voimin. Tiimin ohjaajan näkökulmasta asiat menivätkin ennakko-odotuksia paremmin.
Yksi kokeilussa mukana olleista opiskelijoista oli Pauli J Ruotsalainen:
– Kesätiimikokeilu tarjosi opintojen loppumetreillä ensimmäisen maistiaisen toimivasta monialaisuudesta ja siitä, miten avoin toimintamalli pystyi iskemään kipinää uusien tuotteiden ja menetelmien kehitystyöhön. Työskentely kesätiimissä selvensi erityisesti käytännön kokemusten kautta sitä, miten monialaisuutta tukeva avoin ympäristö edesauttaa luovaa työtä. Luovuus tunnetusti kukoistaa silloin, kun ratkaistavaan ongelmaan liittyy jonkinlainen rajallinen ehto, jonka puitteissa vastausta tulee etsiä. Monialainen kehitystyö vaatii siis panostusta kuvata ongelman ehdot yksikäsitteisesti, jotta ympäristössä toimivien jokaisen osapuolen välille muodostuu yhteinen kuva tiedosta. Yrityksille tehtävien kehitysprojektien osalta opiskelijan on siis oltava saman kuvaannollisen kahvipöydän ääressä yritysten edustajien kanssa, mikäli työn halutaan hyödyntävän molempia osapuolia.
Nyt kun kesätiimikokeilusta ja Medipolku-projektin päättymisestä on kulunut jo jonkin verran aikaa, on hyvä luoda katse taaksepäin ja tarkastella hieman tapahtunutta. Kesätiimikokeilun suurimman vaikutuksen uskon kohdistuneen Savonia-amk:n monialaisien projektikurssien kehittymiseen ja ns. OIS (Open Innovation Space)-toimintamallin moniala-ajatteluun. Asioita on toki pohdittu muuallakin, mutta kesätiimikokeilulla pystyttiin tarjoamaan pilottitason kokemuksia em. kokonaisuuksien ollessa vielä suunnitteluasteella. Kesätiimi osoitti yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden välisen yhteistyön toimivan käytännössä todella hyvin ja esim. ilman asenteellisia rajoja. Terveysteknologian korkeakoulumaailmaan painottuvan tuotekehitystoiminnan näkökulmasta katsottuna kesätiimikokeilu selvensi alan tuotekehitykseen liittyviä realiteetteja ja linjasi opiskelijatyön asemaa osana terveysteknologian tuotekehitystoimintaa.
Puhtaasti opiskelijatyönä tehty terveysteknologian tuotekehitystoiminta on jonkinasteista idealismia. Opiskelijan näkökulmasta kyseessä on oppimisprosessi, ja esim. terveysteknologia-alan laatukriteerit täyttävän työn teetättäminen opiskelijoilla edellyttää normaalia laajempaa taustatuki- verkostoa. Yritysten opiskelijan ohjaamiseen tarjoamat resurssit eivät välttämättä riitä kattavan taustatuen tarjoamiseen eikä opiskelijatyö ei ole yrityksille riittävän kustannustehokas vaihtoehto.
Perinteisemmän mallin mukaan toteutetut yksittäiset opinnäytetyöt ovat ehkä edelleen suositeltavin vaihtoehto opiskelijoiden tekemän tuotekehitystyön hyödyntämiseksi. Terveysteknologian kannalta katsottuna yksilösuoritteissa piilee kuitenkin mm. ylläpidettävyyteen ja kokonaislaatuun liittyviä ongelmatekijöitä, joita mm. monialaisella yhteistyöllä ja toimivalla tukiverkostolla voidaan välttää. Tämä kuitenkin edellyttää erillistä koordinointia eri organisaatioiden välillä. Opiskelijoiden sitouttaminen osaksi terveysteknologian tuotekehitystä erityisesti prosessin alkuvaiheessa on silti erittäin suositeltavaa. Tämän päivän opiskelijoilla on erittäin hyvät valmiudet tuottaa uusia ideoita ja ratkaisuvaihtoehtoja esim. aktivoimaan hieman kokeneempien toimijoiden ajatusmaailmaa. Erityinen potentiaali sisältyy monialaisiin opiskelijaryhmiin, joissa opiskelijat pääsevät soveltamaan omaan alaansa liittyvää osaamista yhdessä muiden alojen opiskelijoiden ja ammattilaisten kanssa. Opiskelijoiden esittämät ja ammattilaisten muokkaamat ideat voidaan myös antaa opiskelijoiden toteutettavaksi, mikäli toteutuksen hallinta ja laadunvarmistus on mietitty riittävän hyvin.
Mitä sitten kesätiimin jäsenille tapahtui? Lähes kaikki kesätiimiin kuuluneista opiskelijoista ovat nyt valmistuneet. Yksi heistä työllistyi heti valmistumisensa jälkeen koulutusta vastaavaan työhön paikalliseen terveysteknologia-alan yritykseen. Hyvien opintosuorituksen lisäksi työllistymiseen vaikutti merkittävästi osallistuminen terveysteknologian hanketoimintaan jo opiskeluaikana ja niiden myötä karttunut alakohtainen osaaminen. Kaksi kesätiimiläistä rekrytoitiin heti valmistumisen jälkeen Savonia-amk:n hanketyöntekijöiksi mm. Kesätiimissä annettujen näyttöjen ja samalla syntyneen uudenlaisen osaamisen vuoksi. Kesätiimin tuotekehitysaihioon liittyvä esiselvitystehtävä jatkojalostui kesätiimi toiminnan myötä gradutyön aiheeksi kesätiimiin kuuluneelle fysiikan opiskelijalle. Gradu tehtiin yhteistyössä aiheen tarjonneen yrityksen, Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan välillä. Mainittakoon vielä, että Medipolku-projektin Itä-Suomen yliopiston projektivastaavana ja kesätiimin ohjaukseen osallistunut henkilö perusti projektin päätyttyä terveysteknologia-alan yrityksen ja toimii nykyään sen toimitusjohtajana. Yrityksen tuote- kehitystoiminnassa on hyödynnetty opiskelijoita ja oppilaitosyhteistyötä alkumetreiltä lähtien.
Kesätiimin idea-aihioista kaksi hiipui osin jo kesätiimitoiminnan aikana, ja ne todettiin jossakin määrin hankaliksi toteuttaa. Tämä on melko luonnollinen osa innovaatioprosessia. Enemmän yritysten tarpeita palvelevat kokonaisuudet ”hoidettiin pois” jo kesätiimitoiminnan aikana ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Yksi tuoteidea on tuotu markkinoille, mutta kesätiimin vaikutukset tuotteen kaupallistumiseen ovat vain välilliset. Yksi teoriatason idea tarjosi useita kurssityöaihioita yhdelle kesätiimiin jäsenelle ja hänen opiskelijakollegoilleen: innokkaiden opiskelijan tekemän jatkokehitystyön myötä idea jatkojalostui siinä määrin, että idean tarjonnut taho on päättänyt lähteä edistämään ideaa tosissaan ja jopa mahdollisesti oman yritystoiminnan kautta. Toivottavasti näemme uuden tuotteen ja yrityksen lähivuosina.
Innovaatio- ja tuotekehitystoiminta on ensisijaisesti tekemistä. Tämä pitää paikkansa myös terveys- teknologia-alalla, vaikka sen tuotekehitys nojaakin vahvasti alan perustutkimukseen. Yhteisen tekemisen lisääminen eri alojen osaajien kesken lisää merkittävästi uusien tuoteinnovaatioiden syntypotentiaalia. Medipolku-kesätiimikokeilun myötä uskaltaisin väittää, että yhteistyön lisääminen eri koulutusasteilla olevien opiskelijoiden ja alan ammattilaisten kesken tuo piristysruiskeen myös terveysteknologian tuotekehitykseen.
Kirjoittaja
Timo Ollikainen, projekti-insinööri, Timo.ollikainen( at )savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu
Medipolku-projektin projektipäällikkö 1.1.2009 – 30.6.2011
