Energia-alan osaamisen kehittäminen Kymenlaaksossa

Johdanto

Suomalaisen yhteiskunnan siirtyminen kestävän kehityksen toimintamalleihin edellyttää korkeaa osaamis- ja koulutustasoa. Digitalisaatiota hyödyntäen ja koulutusta kehittämällä tähdätään joustavampiin käytäntöihin opintoasteelta toiselle siirtymisessä. Työelämään siirtymistä voidaan nopeuttaa mm. koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistamalla. Suomessa panostetaan merkittävästi biotalouteen, joka on myös Kymenlaaksossa yksi kehittämisen kärkialoista. Vuosina 2015-16 toteutetun Energiaopintojen elinkaaripolku -hankkeen tavoitteena oli eri toimijoiden yhteistyö koulutuksen tarjonnan, laadun ja tehokkuuden parantamiseksi energia-alalla. Hankkeessa kartoitettiin energia-alan osaamisen nykytasoa ja näkemyksiä tulevaisuuden osaamistarpeista sekä oppilaitoksissa että alan yrityksissä. Vertailemalla ajatuksia ja tuomalla eri toimijoita yhteen seminaareissa ja työpajoissa, pystyttiin synnyttämään elinkeinoelämän tarpeisiin perustuvia ja uusimpaan pedagogiseen osaamiseen nojaavia kehitystoimenpiteitä mukana olleiden oppilaitosten toimeenpantavaksi.

Koulutuksen kehittämistarpeiden kartoittaminen koulutusorganisaatioiden ja elinkeinoelämän yhteistyönä

Energia-alan koulutuksen tarvelähtöistä kehittämistä Kymenlaaksossa lähestyttiin nykytilan kartoituksen kautta ja panostaen yhteistyön lähtökohtien vahvistamiseen. Oppilaitosten ja elinkeinoyhtiön välisenä yhteistyönä toteutettiin yrityskysely energia-alan toimijoille ja selvitettiin maaseutuyrittäjien, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun (Kyamk) ja Kouvolan seudun ammattiopiston (KSAO) opettajien sekä Kyamkin monimuoto-opiskelijoiden mielipiteitä nykyisestä energia-alan koulutuksesta ja sen kehittämisestä. Kerätyn tiedon tarkentamiseksi ja syventämiseksi sekä toimijoiden välisen vuoropuhelun aikaansaamiseksi järjestettiin seminaari- ja työpajatilaisuuksia alueen tutkijoille, kehittäjille, opettajille ja yrittäjille. Tilaisuuksista vastasivat Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut (HY+) ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), Kouvolan yksikkö. Yritysrajapinnan kontaktoinnista ja hankkeen hallinnoinnista vastasi Kouvola Innovation (Kinno).

Hanke toi aloitusseminaarista lähtien yhteen koulutus- ja kehittämisorganisaatioiden sekä elinkeinoelämän toimijoita. Seminaarissa heräteltiin ajankohtaisten alustuspuheenvuorojen ja asiantuntijapaneelin avulla keskustelua siitä, miten globaalit haasteet kuten ilmastonmuutos ja luonnonvarojen liikakäyttö vaikuttavat energiajärjestelmään ja koulutussektoriin Kymenlaaksossa. Seminaariin pystyi osallistumaan etäyhteydellä Kyamkin kampukselta Kotkasta (kuva 1). Aloitusseminaarissa esille nousseet sisällöt huomioiden hahmoteltiin verkkopohjainen kysely, jolla kartoitettiin yritysten ja maatalousyrittäjien näkemyksiä energia-alan koulutuksen kehittämiseen. Lisäksi haastateltiin avainasemassa olevia amk- ja toisen asteen opettajia sekä Kyamkin monimuoto-opiskelijoita.

Kuva 1. Ensimmäinen seminaari pidettiin Kouvola Innovationin tiloissa. Etäyhteys tilaisuudesta oli Kotkaan, Kyamkille. Kuva: Ville Räty
Kuva 1. Ensimmäinen seminaari pidettiin Kouvola Innovationin tiloissa. Etäyhteys tilaisuudesta oli Kotkaan, Kyamkille. Kuva: Ville Räty

KSAOn koulutus- ja tutkimuskeskus Biosampo-oppimisympäristössä järjestetyssä avoimessa työpajassa keskusteltiin yrityskyselyn pohjalta yrittäjyydestä, toimintakentän muutoksesta, arvojen ja lainsäädännön muutoksesta, koulutusorganisaatioiden ja yritysten välisestä yhteistyöstä sekä kyselyn ja hankkeen tulosten hyödyntämisestä alueen eri toimijoiden kesken.

Alueellista kehittämistä yhdessä yli koulutusrajojen

Kyselyiden vastauksissa tärkeinä aihealueina nousivat esille hajautettu energiantuotanto, uusiutuva energia (erityisesti aurinkoenergia ja biokaasu), energiatehokkuus, kiertotalousosaaminen, energian varastointiratkaisut sekä älyratkaisut. Yhteistyötä eri oppilaitosten kesken toivottiin alueella lisää.

Toiminta ammatillisen toisen asteen ja ammattikorkeakouluasteen välillä on konkretisoitunut Biosampo-oppimisympäristön yhteiskäytön kautta: Kyamkin opiskelijat ovat suorittaneet mm. monipuolisia käytännön harjoituksia sekä osallistuneet oppimisympäristön kehitystyöhön (opinnäytetyö, harjoittelu). Yhdessä on suunniteltu myös toimintatapaa, jossa KSAOn opiskelijat toimivat prosessinhoitajina ja Kyamkin energiainsinööriopiskelijat toimivat ”työnjohdollisissa” tehtävissä vastaten ohjeistuksesta ja tulosten analysoinnista. Lisäksi opintopolkujen kehittämistä oppilaitosten välille (ammattiopisto-amk) on edistetty selvittämällä tekniikan siltaopinnoiksi parhaiten sopivia amk:n opintojaksoja.

Palautteen perusteella opiskelijoiden kokonaisnäkemyksien kehittämistä sekä osaamisen käytäntöön soveltamista tulisi olla enemmän: opetuksesta toivotaan laaja-alaista, jotta perustietopohja antaa tarvittaessa valmiudet erikoistua. Koulutuksen kehittämisessä tulisi huomioida alan muuttuminen, mutta myös edistää kestävien arvojen rakentumista.

Uusista työvälineistä ja menetelmistä (mm. yhteiset oppimisympäristöt ja digitalisaation hyödyntäminen) toivotaan apua opiskelijoiden aktivointiin sekä teorian ja käytännön luontevampaan yhdistämiseen. Koulutusta kehitetään vahvasti verkko-opetuksen suuntaan, koska se tuo joustavuutta opintoihin. Etäyhteydet mahdollistavat jo nyt Biosampo-oppimisympäristön laitteiden monitoroinnin ja prosessien monipuolisen opetuskäytön. Digitalisaation lisääminen opetuksessa vaatii uudenlaista pedagogista lähestymistapaa ja teknisten välineiden hallintaa, ja verkkopedagogiikkaan tuleekin edelleen panostaa.

Opetushenkilöstölle järjestettiin työpaja, jonka painotus oli pedagogiikassa ja opintosisällöissä, ja jossa työskentely pohjautui kyselyissä kartoitetuille ja yritysten osalta edellisessä tilaisuudessa esitellyille osaamistarpeille. Tilaisuudessa osallistujat kirjasivat opetuksen kehittämisideoita yhteiselle sähköiselle Padlet-seinälle; osa ideoista liittyi opintojakson parantamiseen, osa osaamisen kehittämiseen. Ideointivaiheen jälkeen osallistujat suunnittelivat omaa kurssia annettua tukirunkoa hyödyntäen. Työskentely perustui trialogisten suunnitteluperiaatteiden soveltamiseen ja sisälsi tiiviin opetuskokonaisuuden kirjoittamisen avuksi annettujen kysymysten pohjalta. Pyydettäessä pedagoginen asiantuntija kommentoi suunnitelmaa. Opetushenkilöstö kiitti mahdollisuudesta pysähtyä yhteisesti keskustelemaan opetuksen kehittämisestä käytännön tasolla. Yhteisesti käydyt pohdinnat siivittivät ryhmän vilkkaaseen keskusteluun ja lukuisiin käytännön kehitysideoihin, jotka huomioidaan koulutuksien suunnittelussa.

Yhteistyön onnistuminen

Energia-alan koulutuksen kehittämisyhteistyö Kymenlaaksossa tukee alueen ja sen toimijoiden elin- sekä vetovoimaisuutta. Toimintaympäristön ja sen toimijoiden tunteminen luovat vahvan pohjan yhteiseen kehittämiseen, kun opitaan hyödyntämään kaikkien vahvuuksia. Keskustelu eri toimijoiden välillä paitsi auttaa ymmärtämään eri toimijoiden lähtökohtia myös mataloittaa kynnystä tulevaan yhteistyöhön. Yhteistyöverkostoja tiivistämällä sekä opettajien ja kouluttajien osaamista lisäämällä kehitetään alueellisia vahvuuksia, jotka heijastuvat sekä koulutukseen että elinkeinoelämään.

Energiaopintojen elinkaaripolku -hankkeessa tartuttiin yhteiskehittämisen mahdollisuuksiin ja vahvistettiin koulutusketjun toiminta- ja opetusmalleja huomioiden yritysten esille nostamat kehitystarpeet. Koulutuksen ja työelämän lähentämisen keinoina työpajoissa nousivat esille työelämäjaksot opettajille sekä projektikurssien kehittäminen: opettajat ja opiskelijat toimivat yhdessä yritysten hankkeissa.

Yritykset toivovat työkokemusta jo vastavalmistuneilta. Opiskelijoiden yrittäjämäistä asennetta ja oma-aloitteisuutta arvostetaan; yrittäjyyden opetus tulisi nykyistä vahvemmin linkittää koulutusalaan. Yritykset korostivat, että koulutuksen tulisi vahvan teknisen osaamisen lisäksi luoda riittävät valmiudet kaupallisuuden ja kannattavuuden ymmärtämiseen. Yrittäjyydellä nähtiin olevan tulevaisuudessa entistä tärkeämpi asema hajautetussa energiantuotannossa Kymenlaaksossa.

Vahva alueellinen yhteistyö tukee valmiuksia toimia yhdessä myös kansainvälisesti mahdollistaen erottumisen kansainvälisillä areenoilla. Tästä esimerkkinä kiinalaistoimijoiden kiinnostus opiskella double degree -tutkinto niin, että Biosampoa vahvasti hyödynnetään koulutuksen osana.

Hankkeen toteuttajat ja sidosryhmät ovat nähneet lisääntyneessä yhteistyössä paljon hyvää. Yhteistä alueellista kehittämistä tulee tehdä, ja kuten yrityskyselyyn vastannut ja opetuksen kehittämiseen liittyvässä seminaarikeskustelussa mukana ollut, Elementit-E Oy:n johtaja, rakennusneuvos Veli Hyyryläinen, kommentoi: ”Tarvitaan enemmän vuoropuhelua (yritysten ja oppilaitosten välillä). Yrityksen tulevaisuuden turvaaminen on tärkeää ja koulutus ei koskaan mene hukkaan.”

Kirjoittajat

Tomi Höök, DI, hankevastaava, Kouvolan seudun ammattiopisto, tomi.hook(at)ksao.fi
Sari Laurila, FM, kehittämispäällikkö, Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut, sari.i.laurila(at)helsinki.fi
Melina Maunula, DI, nuorempi tutkija, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, melina.maunula(at)lut.fi
Ville Räty, ins., projektipäällikkö, Kouvola Innovation, ville.raty(at)kinno.fi
Arja Sinkko, DI, koulutusjohtaja, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, arja.sinkko(at)xamk.fi
Kirsi Tallinen, DI, tutkimuspäällikkö, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, kirsi.tallinen(at)kyamk.fi

Vastuullinen hankinta ilmailualalla

Johdanto

Tämä artikkeli perustuu Lahden ammattikorkeakoulussa tehtyyn opinnäytetyöhön Corporate responsibility in airline industry procurement – case Finnair oyj. Siinä tutkittiin, kuinka tulevaisuuden haasteisiin voitaisiin vastata integroimalla yritysvastuu yrityksen hankintaketjuun. Työn tavoitteena oli myös tarkastella hankinnan ja toimittajasuhteiden roolia yritysvastuussa sekä tarjota käytännönläheisiä työkaluja implementointiin, joka kattaa hankintatoimen prosessit ja toimintatavat. Case-tutkimusta varten haastateltiin neljää aiheen kannalta keskeistä yrityksen työntekijää: Chief Executive Officer (CEO), Vice President of Procurement, Director of Sustainable Development sekä Brand Manager. Seuraavissa kappaleissa määritellään tutkimuksen liittyvät keskeiset termit, esitellään tutkimuksen case-yritys sekä kerrotaan lyhyesti tutkimustuloksista ja johtopäätöksistä.

Yritysvastuu ja vastuullinen hankinta

Yritysvastuulla (engl. corporate responsibility) tarkoitetaan yleisesti velvoitetta, joka ulottuu lainsäädännön ja talouden vaatimusten ulkopuolelle, ottaa huomioon sidosryhmien tarpeet ja odotukset siitä, mikä on hyväksyttävää ja oikeudenmukaista, ja pyrkii tavoittelemaan pitkän aikavälin hyötyjä yhteiskunnalle (Robbins & Decenzo 2001, Idowu & Louche 2011, 56 mukaan). Yritysvastuu jaetaan tyypillisesti kolmeen osa-alueeseen: ympäristövastuuseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen vastuuseen. Toimitusketjun hallinta voidaan määritellä lähestymistavaksi, jossa koko verkosto toimittajista loppuasiakkaaseen on hallittu niin, että saavutetaan paras lopputulos koko verkoston kannalta (Cooper & Ellram 1993, 1). Hankinta puolestaan tarkoittaa liiketoiminnan johtamisen toimintoa, joka takaa organisaation tarvitsemien ulkoisten resurssien tunnistamisen, itse hankinnan, saatavuuden takaamisen ja johtamisen niin, että liiketoiminnan strategiset tavoitteet saavutetaan (CIPS 2013, 6).

Globaalissa taloudessa yritysten toimintaan vaikuttavat myös erilaiset kansainväliset megatrendit. Ernst & Young (2015) sekä KPMG (2014) mukaan esimerkiksi teknologinen kehitys, ilmastonmuutos, Aasian voimistuminen sekä resurssipula ovat voimistuvia trendejä, jotka yritysten tulisi ottaa huomioon säilyttääkseen asemansa ja markkinaosuutensa sekä menestyäkseen pitkällä tähtäimellä. Lisäksi sidosryhmien kasvava yhteiskunnallis-taloudellinen tietoisuus lisää painetta yrityksille toimia eettisesti ja huomioida oman hankintaketjunsa ympäristölliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset (Tang & Zhou 2012, 485).

Yritykset nähdäänkin globaaleina maailmankansalaisina, joilta vaaditaan korkeampaa moraalia päätöksenteossa kuin yksityisiltä ihmisiltä. Vaatimukset näkyvät esimerkiksi yrityksille kohdistetussa lainsäädännössä ja sääntelyssä. On osoitettu, että yritykset, jotka ottavat huomioon sidosryhmiensä tarpeet ja odotukset sekä toimivat vastuullisesti, päihittävät kilpailijansa pitkällä aikavälillä (Eccles ym. 2011, Confino 2014). Jotta yritysvastuu olisi tehokasta ja muutoksia saataisiin aikaan, ja toisaalta voidaan hyödyntää sen tarjoamat mahdollisuudet liiketoiminnalle, sen on oltava integroitu prosesseihin ja toimintatapoihin (Juutinen 2016, 58).

Hankintojen osuus yrityksen liikevaihdosta voi olla jopa yli 50%, mikä tarkoittaa, että kumppanit edustavat ostajayritystä ja vastaavat omalta osaltaan ostavan organisaation menestyksestä. Riippuvuus parhaista toimittajista, jotka tukevat yritystä sen strategisissa tavoitteissa ja sitoutuvat yhteistyöhön, kasvaa. Tästä johtuen myös hankintaketjun johtamisen ja riskienhallinnan merkitys korostuvat. Kun puhutaan yritysvastuusta hankinnoissa, vastuu kattaa koko ketjun, ja ostava organisaatio on vastuussa myös kumppaneidensa toimintatavoista. (Nieminen 2016, 12-13; Hallikas ym. 2011.) Tämän vuoksi toimittajien valinnassa yritysvastuun tulee olla yksi valintaperuste, ja kilpailutuksen tulee olla avointa. Yritysvastuun jalkauttamista hankintaketjun sisällä edesauttaa myös selkeiden yritysvastuuta koskevien vaatimusten asettaminen, yritysten vastuullisuuden tavoitteellisuus ja mittaaminen, hankintaketjun sisäinen viestintä ja toiminnan läpinäkyvyys sekä toiminnan jatkuva kehittäminen. (Flanagan 2016a, Juutinen 2016, 193-194 mukaan).

Case: Finnair Oyj

Ilmailuala on haastava toimintaympäristö, joka on altis ulkoisille tekijöille, muutoksille ja megatrendeille. Lentoyhtiöt operoivat kapeilla voitoilla, ja kohtaavat jatkuvia paineita alentaa kustannuksiaan ja parantaa mm. polttoainetehokkuuttaan. Kilpailu alalla on kovaa, ja tästä syystä lentoyhtiön on huomioitava toimintaympäristönsä ylläpitääkseen markkinaosuutensa. (Clayton & Hilz 2015, IATA 2015.)

Tutkimuksen case-yritys Finnair Oyj on kotimainen lentoyhtiö, joka tarjoaa yhteydet yli sataan kohteeseen. Finnairin liikevaihto oli vuonna 2015 2.3 miljardia, josta operatiivinen liiketulos oli 23.7 miljoonaa. Yhtiön palveluksessa on noin 4800 työntekijää. Omalla toimialallaan Finnair on ollut edistyksellinen yritysvastuuasioissa ja saanut sen vuoksi myös tunnustusta. Finnair on raportoinut julkisesti ympäristövaikutuksistaan vuodesta 1997, ja yritysvastuustaan laajemmin vuodesta 2008 hyödyntäen GRI-raportointimallia (Global Reporting Initiative). Vuonna 2015 Finnair nimitettiin yhdeksi Pohjoismaiden johtavista yrityksistä ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon raportoinnissa. (Finnair 2016a, 2-3, 86; Finnair 2016b, 2-3, 9.)

Yritysvastuun merkitys ilmailualalla

Haastateltavien näkemyksen mukaan yritysvastuu nähdään Finnairilla välttämättömänä osana pohjoismaista tapaa toimia sekä perusedellytyksenä liiketoiminnalle, uusille kumppanuuksille ja kasvulle. Ilmailualalla on tähän asti keskitytty lähinnä ympäristövastuuseen, ja sosiaalinen vastuu on vielä uutta. Yritysvastuun merkitys ja aihepiirin laajuus kasvavat jatkuvasti eikä yhdelläkään yrityksellä ole varaa olla huomioimatta sitä strategiassaan, toimitusjohtaja toteaa. Haasteellisen ja muutosalttiin toimialan vuoksi kaikki mahdollisuudet on hyödynnettävä eikä kilpailusta voida jäädä jälkeen. Tästä syystä Finnairilla halutaan olla valmiita tulevaan säätelyyn ja olla muutoksen edellä.

Vastuullisen liiketoiminnan uskotaan vaikuttavan positiivisesti niin oman henkilöstön kuin kumppaneidenkin motivaatioon, sitoutumiseen ja tyytyväisyyteen, mikä puolestaan luo edellytykset onnistumiselle. Yritysvastuun avulla voidaan myös luoda yritykselle lisäarvoa, sillä sen katsottiin tukevan yrityksen muutosvalmiutta, parantavan operaatioiden turvallisuutta ja tehokkuutta sekä pienentävän liiketoiminta-, brändi- ja hankintariskejä. Tämä kaikki parantaa yrityksen mainetta ja sosiaalista hyväksyttävyyttä, mikä puolestaan vahvistaa henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden sitoutumista.

Finnairin mukaan menestyvä palveluyritys kuuntelee sidosryhmiään ja markkinoita – asiakkailla ja järjestöillä on kuuluva ääni julkisessa keskustelussa. Ilmailualan asiakas ei vaadi vastuuta yhtä yksityiskohtaisesti kuin muilla toimialoilla. Yritysasiakkaiden vaatimukset ja lainsäädäntö sen sijaan tuovat paineita. Valtion omistajuussuhteen nähdään tuovan lisää julkista näkyvyyttä sekä odotuksia vastuullisuuteen liittyen.

Vastuullinen hankinta ja toimittajien rooli

Yritysvastuun, riskienhallinnan ja läpinäkyvyyden haasteina nähdään pitkät hankintaketjut, monopolitoimittajat ja agenttiverkostot. Lisähaastetta vastuulliselle liiketoiminnalle tuovat kehittyvien maiden paikallinen kulttuuri, lainsäädäntö ja toimintatavat, jotka voivat olla hyvin erilaiset kuin Suomessa. Hankintaketjun rooli nähdään merkittävänä Finnairin strategialle, sillä toimittajat ovat kansainvälisten operaatioiden ja kustannustehokkaan kasvun mahdollistajia.

Lisäksi on hyvä muistaa, että asiakkaan näkökulmasta lentoyhtiön yhteistyökumppanien palvelu nähdään osana yhtiön palvelua – toimittajat edustavat omalta osaltaan Finnairia. Tästä syystä on varmistettava, että toimittajat kunnioittavat samoja kansainvälisesti hyväksyttyjä periaatteita ja toimintatapoja kuin yhtiö itse. Yritysvastuun integroimisessa Finnair hyödyntää erilaisia metodeja kuten eettinen toimintaohje (CoC), kilpailutus-työkalu ja sopimusklausuulit kilpailutuksessa sekä SEDEX (Supplier Ethical Data Exchange), jonka sisältämiä työkaluja ovat mm. itsearvioinnit, riskiarvioinnit sekä auditoinnit.

Yhteenveto

Vaatimalla vastuullisuutta toimittajiltaan lentoyhtiöt voivat myötävaikuttaa positiivisesti yhteisöissä ja samanaikaisesti parantaa mahdollisuuksiaan vastata kansainvälisiin haasteisiin ja toimintaympäristönsä muutoksiin. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että Finnairin yritysvastuustrategiaa tukevia tekijöitä ovat yrityksen visio ja kulttuuri, sitoutunut johto ja henkilöstö, kilpailu, lainsäädäntö ja säätely. Haasteina puolestaan ovat pitkät hankintaketjut, toimittajien monopolistinen neuvotteluasema ja se, ettei työntekijöillä ole riittävästi aikaa perehtyä yritysvastuuasioihin omassa työssään. Koska yritysvastuuasioissa vastuu kattaa koko ketjun, ostava organisaatio on vastuussa myös kumppaneidensa toimintatavoista.

Kirjoittajat

Jasmiina Klemettinen, tradenomi, Lahden ammattikorkeakoulu, jasmiina.klemettinen(at)student.lamk.fi
Anna Pajari, FM, KTM, lehtori, Lahden ammattikorkeakoulu, anna.pajari(at)lamk.fi

CIPS. 2013. The Definitions of ‘procurement’ and ‘supply chain management’. Haettu 26.8.2016 osoitteesta https://www.cips.org/Documents/Knowledge/Procurement-Topics-and-Skills/13-SRM-and-SC-Management/Supplier-Relationship-anagement/definitions_of_procurement_and_scm.pdf

Clayton, E. & Hilz, A. 2015. Industry perspectives: 2015 Aviation trends. PwCs Strategy& Haettu 21.7.2016 osoitteesta http://www.strategyand.pwc.com/perspectives/2015-aviation-trends

Confino, J. 2014. Sustainable corporations perform better financially; report finds. The Guardian. Haettu 20.4.2016 osoitteesta http://www.theguardian.com/sustainable-business/2014/sep/23/business-companies-profit-cdp-report-climate-change-sustainability

Cooper, M. & Ellram, L. 1993. Characteristics of supply chain management and the implications for purchasing ans logistics strategy. International journal of logistics management, 4:2. 13-24.

Eccles, R., Ioannou, I. & Serafeim, G. 2011. The impact of Corporate Sustainability on Organizational Processes and Performance. Working paper number 12-035. Harward Business School. Haettu 3.8. 2016 osoitteesta http://www.hbs.edu/faculty/Publication%20Files/SSRN-id1964011_6791edac-7daa-4603-a220-4a0c6c7a3f7a.pdf

Ernst & Young. 2015. Megatrends 2015 – Making sense of a world in motion. Haettu 15.7.2016 osoitteesta http://www.ey.com/Publication/vwLUAssets/ey-megatrends-report-2015/$FILE/ey-megatrends-report-2015.pdf

Finnair. 2016a. Annual Report 2015. Finnair. Haettu 16.8.2016 osoitteesta http://www.finnairgroup.com/linked/en/konserni/Finnair_AnnualReport_2015_EN_final_linkitetty2.pdf

Finnair. 2016b. Financial statements 1JAN-31DEC 2015. Finnair. Haettu 16.8.2016 osoittesta http://www.finnairgroup.com/linked/en/konserni/Finnair2015-EN-TP-virallinen-final.pdf

Hallikas, J., Koivisto-Pitkänen, M., Kulha, T., Lintukangas, K. & Puustinen, A. 2011. Supply management capability as a source of competitiveness in global value networks – Results of national survey. Technology Business Research Center. Research Reports 26. Lappeenranta University of Technology. Haettu 15.8.2016 osoitteesta https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/70865/isbn%209789522651327.pdf?sequence=3

IATA (International Air Transport Association). 2015. Press Release No.: 58:Airlines Continue to Improve Profitability 5.1% Net Profit Margin for 2016. IATA. Haettu 22.7.2016 osoitteesta http://www.iata.org/pressroom/pr/Pages/2015-12-10-01.aspx

Idowu, S., and Louche C. 2011. Theory & Practice of Corporate Social Responsibility, Chapter 4, Springer – Verlag, Berlin Heidelberg. 55 – 70. Haettu 8.7.2016 osoitteesta http://arvis.simor.ntua.gr/Attachments/Publications/Books/KefalaiaseVivlia/7.5.9_SUPPLY%20CHAIN%20MANAGEMENT.pdf

Juutinen, S. 2016. Strategisen yritysvastuun käsikirja. 23-243. Helsinki: Talentum Pro.

Klemettinen, J. 2016. Corporate Responsibility in Airline Industry Procurement. Thesis. Lahti University of Applied Sciences Ltd, Degree Programme in International Trade.  https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/115741/Klemettinen_Jasmiina.pdf?sequence=1

KPMG. 2014, Future State 2030: The global megatrends shaping governments, publication number 130685. KPMG. Haettu 7.7.2016 osoitteesta https://www.kpmg.com/Global/en/IssuesAndInsights/ArticlesPublications/future-state-government/Documents/future-state-2030-v3.pdf

Nieminen, S. 2016. Hyvä hankinta, parempi bisnes. 10-151. Helsinki: Talentum Pro.

Tang, C. & Zhou, S. 2012. Research advances in environmentally and socially sustainable operations. European Journal of Operational Research Volume 223, Issue 3, 16 December 2012, 585–594.

Kiertotalous palveluliiketoimintana – resursseista palveluksi

Teollisuus palvelullistuu

Kilpailun kiristyessä teollisuudessa on alettu kiinnittää enempi huomiota pelkkien tuotantohyödykkeiden lisäksi palveluiden kehittämiseen. Liiketoimintaa ja tarjontaa tarkastellaan yhä useammin tuote–palveluhybridimäisinä, kokonaisvaltaisina ratkaisuina asiakkaalle. Tuote–palveluhybridillä tarkoitetaan kombinaatiota, jossa valmistusteollisuuden tavaratuote ja joko suoraan siihen kiinnittyvät palvelut tai asiakkaalle tarjottavat lisäarvopalvelut sulautuvat toisiinsa saumattomaksi kokonaisratkaisuksi (Interaction Design Foundation 2016). Laajentaessaan liiketoimintaansa valmistusteollisen tavara- ja teknologiatuotannon ulkopuolelle teollisuusyritysten tulee kuitenkin kääntää toimintansa ja strategioidensa painopiste tuotannosta asiakaslähtöiseen arvonluontiin (ks. Kinnunen 2012; The Manufacturer 2016). Tähän voi liittyä esimerkiksi (yhteis)suunnittelutoimenpiteitä ennen tavaran, laitteen tai koneen valmistamista asiakkaan tarpeiden mukaan, asennus- ja koulutuspalveluita sen toimittamisen yhteydessä tai jälkimarkkinointitoimenpiteitä ja huoltopalveluita tuotantotyövaiheiden jälkeen (VTT 2016). Näiden ratkaisujen kautta useat yritykset ovat onnistuneet kasvattamaan liiketoimintaansa ja asiakkailleen tuottamaansa arvoa (Turunen 2013).

Digitalisaation voimistuessa ja teollisen internetin edelleen vahvistuessa tämänkaltaisen kehityskulun nähdään kiihtyvän. Esineiden internetissä (IoT) valmistusteollisuuden tuotteisiin voidaan lisätä tieto- ja viestintäteknologiaa, mikä mahdollistaa tehokkaamman tuotteiden seuraamisen ja analytiikan ja tätä kautta paremman ennakoinnin. Tämä vahvistaa osaltaan kiertotaloutta ja entisestään vähentää luonnonvarojen kulutusta. Viime aikoina juuri kiertotalouden ja älykkyyden synergiaa on alettu pitää erityisen keskeisenä kestävämmän talousmallin aikaan saamisessa. (Diesen & Åkerman 2016; Ellen MacArthur Foundation 2016.)

Kiertotalouteen perustuvan liiketoiminnan kehittäminen avaa huomattavia uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kiertotalous kuitenkin edellyttää yrityksiltä uutta ajattelua ja toimintatapoja, joissa toimintojen fokus siirtyy tuote- ja tuotantokeskeisyydestä palvelukeskeiseen liiketoimintaan. Palvelulogiikassa lähtökohtana on asiakkaan arvontuotantoprosessin edistäminen aikaansaamalla arvoa hänen kanssaan (Ojasalo & Ojasalo 2010).

Muutos haastaa erityisesti perinteisen organisaatiorakenteen, jossa suuret teollisuusyritykset ovat organisoineet työn ja kehittämisen eri toimintoihin ja erillisille osastoille (esim. suunnittelu-, tuotanto- tai markkinointiosasto). Valitseepa teollisuusyritys tai organisaatio palveluliiketoimintansa toteuttamiseen ulkoistetun, yksikkökeskeisen (vrt. tuotanto- tai markkinointiosasto) tai läpileikkaavan mallin, aiempaa asiakaslähtöisempi ja palvelullisempi toimintamalli vaatii saumatonta yhteispeliä toimintojen kesken ja uudelleen organisointia. (Turunen 2013.)

Kiertotalous uutena taloutena

Lineaarinen talousmalli (ks. kuvio 1) lähtee liikkeelle raaka-aineiden hankkimisesta, teollisesta tuotannosta, tuotteiden edelleen jalostamisesta, jakelusta ja niiden päätymisestä käyttöön. Yksisuuntainen prosessi päättyy tuotteen hävittämiseen ja valitettavan usein jätteenä kaatopaikalle. (EU-komissio 2014.) Liiketoiminnallisesti ja ympäristöllisesti on ongelmallista, että erilaisia resursseja hukataan runsaasti prosessin eri vaiheissa. Yritys maksaa siis käyttämistään resursseistaan useampaan kertaan. Puutteet kokonaisvaltaisessa suunnittelussa ylläpitävät myös kertakäyttötaloutta. Luonnonvarojen kuluttamisen ja niiden ehtymisen näkökulmasta klassista talousmallia voidaankin pitää kestämättömänä (Antikainen ym. 2015).

kylanen_haapea_kuvio-1
Kuvio 1. Lineaarinen talousmalli (EU-komissio 2014)

Uusi, kiertotalouteen pohjautuva talousmalli tarjoaa täysin uuden tavan ajatella ja tehdä liiketoimintaa, lähtökohtinaan vastuullisuus, arvonluonti ja palvelukeskeisyys (ks. kuvio 2). Luonnonvarojen käyttöön perustuvan ”ota, valmista, hävitä” -logiikan sijaan yrityksiä kannustetaan luomaan uutta liiketoimintaa omien prosessiensa kehittämisen lisäksi myös huomioimalla toiminnoissaan muut alueen toiminnot, jolloin yhdessä prosessissa syntynyttä ylijäämää käytetään toisessa raaka-aineena tai muuna resurssina. Tätä kutsutaan teolliseksi symbioosiksi tai kiertotalouden ekosysteemiksi.  Parhaimmillaan hukkaa ei synny lainkaan, ja alueen ulkopuoliset materiaali- ja energiavirrat saadaan minimoitua. Lähtökohtana ajattelumallissa on huomioida jo suunnitteluvaiheessa se, että materiaalit, palvelut ja energia hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti eri vaiheissa. Näin materiaalien arvo säilyy mahdollisimman pitkään koko prosessin ajan, ellei jopa kasva tuotteen saadessa uuden ”elämän” palveluliiketoiminnallisena ratkaisuna. (EU-komissio 2014.) Suunnittelussa ja palveluiden kehittämisessä tärkeää on huomioida myös tuotteen huoltoketju ja uudelleen hyödyntäminen.

 

kylanen_haapea_kuvio-2
Kuvio 2. Kiertotalousmalli (EU-komissio 2014)

Kiertotalouden tavoitteet

Kiertotalous perustuu siis malliin, jossa pyritään niin resurssien, energian ja materiaalien käytön vähentämiseen kuin niiden tehokkaaseen hyödyntämiseen joko säilyttämällä tai kasvattamalla niiden arvoa kierrossa (EU-komissio 2014). Sitran (2016) tuoreen, monenkeskisenä yhteistyönä laaditun kiertotalouden tiekartan mukaan Suomella on mahdollisuus luoda hiilineutraalista kiertotaloudesta tämän vuosikymmenen aikana kestävää hyvinvointia, talouskasvua ja työpaikkoja. Kiertotalouden arvioidaan luovan yli kahden miljardin euron vuotuisen arvopotentiaalin vuoteen 2030 mennessä seuraavilla toiminta-alueilla: konepaja- ja metsäteollisuus, ruokahävikin pienentäminen, kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutos, yksityinen kulutus ja second hand -kauppa sekä ravinnekierrot. Euroopan taloudelle kiertotalouden nettohyödyksi on arvioitu olevan jopa 1800 miljardia euroa. Tähän voidaan lisätä vielä merkittävät ympäristö- ja yhteiskunnalliset hyödyt. (Sitra 2016.)

Kiertotaloudessa kiinnitetään huomiota teknisten ja biologisten materiaalien, tuotteiden ja palveluiden kiertoon. Teknisten materiaalikiertojen ytimenä on uusiutumattomien luonnonvarojen kestävä käyttö, tuotteiden elinkaaren pidentäminen huoltotoimilla sekä tuotteen valmistuksen aikana syntyvät sivutuotteet. Biologisessa materiaalikierrossa tärkeää on materiaalin hyödyntämisen lisäksi huomioida ravinteiden talteenotto. Käyttötapa voi poiketa paljonkin alkuperäisestä käyttötavasta, esimerkiksi biologinen materiaali voidaan ”jatkojalostaa” vaikkapa biokaasuksi. Ensisijaisena tavoitteena on pidentää tuotteen elinkaarta sekä huomioida se, kuinka itse tuote ja sen jälkeen vasta sen sisältämä materia saadaan takaisin kiertoon. (Ellen MacArthur Foundation 2016; Seppälä ym. 2016.)

Kohti asiakaslähtöisiä palveluketjuja – esimerkkinä Lahden kasvumalli

Kiertotalouden täysipainoinen valjastaminen edellyttää asiakkaalle arvoa luovaa palvelukehittämistä. Palvelutarjonnan systemaattinen kehittäminen ei saa rajoittua vain kuluttajamarkkinoilla tarjottaviin ratkaisuihin, kuten jakamistalouteen (esim. second hand -kauppa), mihin on tärkeä kiinnittää huomiota myös yritysmarkkinoilla ja teollisen symbioosin palveluketjuissa. Markkinoilla menestyminen edellyttää vahvaa tarjonnan muunneltavuutta, mikä puolestaan korostaa modulaarisuuden merkitystä teollisessa palveluliiketoiminnassa, eli tuotteiden varioitavuutta, mikä parantaa yritysten kykyä vastata kannattavasti yksilöllisiin palvelutarpeisiin (Jaakkola, Orava & Varjonen 2009). Lisäksi tarvitaan kokonaisvaltaista, systeemistä ajattelua ja älykkäitä järjestelmiä, jotta voidaan huomioida käyttäjien tarpeet ja käyttötilanteet niin uusiutuvan energian hyödyntämisen kuin uudelleen käytön ja elinkaariajattelun näkökulmista.

Lahden kasvumalli (ks. kuvio 3) toimii yhtenä tärkeänä osana kiertotalouden ratkaisujen ja uuden liiketoiminnan edistämisessä yhteistyössä alueen korkeakoulujen, yritysten ja välittäjäorganisaatioiden kesken. Strategiamallin mukaan materiaalien kiertoa ja kestävää käyttöä sekä energiatehokkuutta edistävät ratkaisut voivat olla uusia tekniikoita, menetelmiä, palveluita ja ekosysteemejä. Kiertotalouden ratkaisujen kautta on mahdollista uudistaa Lahden alueen perinteistä teollisuutta ja vauhdittaa uuden liiketoiminnan syntymistä alueelle. Kiertotalouden ratkaisujen ja teollisten symbioosien kehittäminen tukee voimakkaasti Lahden ammattikorkeakoulun (LAMK) ja elinkeinoelämän yhteistyötä (TKI-toimintaa ja aluevaikuttavuutta). Kiertotalouden ratkaisujen kehittymistä edistää lisäksi tuleva, kaikkien alojen yhteinen kampus, joka mahdollistaa yritys-, koulutus- ja TKI-yhteistyön syventämisen. Niemen kampusalueelle on rakentumassa kiertotalouden ratkaisujen kehittämistä tukeva demonstraatioympäristö, jossa vahvat teolliset toimijat, kasvuyritykset ja korkeakoulut toimivat yhteistyössä. Tämä ainutlaatuinen keskittymä tuo kilpailuetua ja lisäarvoa alueen toimijoille ja heidän kansallisille ja kansainvälisille verkostoille. Lisäksi se osaltaan mahdollistaa kiertotalouden innovatiivisten tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien nopean kaupallistamisen. LAMKin vuoteen 2020 ulottuvan toimenpidestrategian mukaan kiertotalouden huippuosaamisen kasvupolku on vakiintunut osa-alue eri koulutustasojen toiminnassa. Alueella on myös uusia kiertotalouteen pohjautuvia ekosysteemejä ja liiketoimintamalleja, joita otetaan käyttöön ja kehitetään edelleen. (Ks. LAMK 2016.)

kylanen_haapea_kuvio-3
Kuvio 3. Kiertotalouden ratkaisut osana Lahden kasvumallia (LAMK 2016)

Mahdollisuus monialaiselle ammattikorkeakoulutukselle

Osaamisen syventäjänä ja tietoisuuden lisääjänä koulutuksen merkitys on kiistaton. Kiertotaloudessa on huomattavia vaikutusmahdollisuuksia myös ammattikorkeakouluille. Älykkään liiketoiminnan laajentuessa elämän eri osa-alueille, ja puhtaan teknologian kehittämistyön monipuolistuessa monialaiset innovaatioalustat ovat yhä tärkeämpiä. Ammattikorkeakoulut voivat eri osaamisalueitaan yhdistämällä (esim. tekniikkaa, liiketaloutta ja muotoilua) tarjota tällaisia keskustelu-, ideointi- ja testausareenoja niin liiketoimintamallien kokeilevaan kehittämiseen kuin digitalisaation vaikutusten analysointiin. Kiertotalous tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja esimerkiksi vuokraus-, korjaus-, päivittämis- ja kierrättämispalveluihin perustuviin liiketoimintamalleihin, ja digitaalisilla ratkaisuilla on merkittävä rooli näiden palvelujen kehittämisessä. Tarkoitus on myös madaltaa yritysten kynnystä tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Malli mahdollistaa myös uusien yritysten syntymisen.

Pohdittaessa sitä, mitä Suomen kannattaisi viedä ja millä ehdoilla, on ensiarvoisen tärkeää kääntää jokainen kivi kiertotalouden potentiaalin valjastamisessa. Erityisesti pk-yrityksille tarjoutuu huomattavia liiketoimintamahdollisuuksia, jos ne onnistuvat siirtämään painopistettään tavaratuotteiden valmistamisesta, jakelusta ja myynnistä palvelujen myyntiin, tuote–palveluhybridien kehittämiseen ja ratkaisuliiketoimintaan sekä omaksumaan uuden kiertotaloudellisen mallin suunnittelu- ja kehittämistoimintojensa ohjenuoraksi.

Kirjoittajat

Mika Kylänen, HTL, Palveluliiketoiminnan yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, Liiketalouden ja matkailun ala
mika.kylanen(at)lamk.fi
Pia Haapea, TL, Energia- ja ympäristöteknologian yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, Tekniikan ala
pia.haapea(at)lamk.fi

Antikainen, M., Aminoff, A., Kettunen, O. & Sundqvist-Andberg, H. 2015. Vain ottamalla kuluttajat mukaan päästään houkutteleviin kiertotalouden liiketoimintamalleihin. VTT:n Blogi. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://vttblog.com/2015/10/30/vain-ottamalla-kuluttajat-mukaan-paastaan-houkutteleviin-kiertotalouden-liiketoimintamalleihin/

Diesen, S. & Åkerman, H. 2016. Kiertotalous <3 IoT: pelastetaanko näillä yhdessä maailma? Mahdollista – Microsoft Suomen blogi yrityksille. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://blogs.business.microsoft.com/fi-fi/2016/03/22/kiertotalous-3-iot-pelastetaanko-nailla-yhdessa-maailma/

Ellen MacArthur Foundation 2016. Intelligent Assets: Unlocking the Circular Economy Potential. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://www.ellenmacarthurfoundation.org/assets/downloads/publications/EllenMacArthurFoundation_Intelligent_Assets_080216.pdf

EU-komissio 2014. Kiertotalous. Arvon kytkeminen, luominen ja säilyttäminen. EU Julkaisutoimisto.

Interaction Design Foundation 2016. Product-Service Hybrids – When Products and Services Become One. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://www.interaction-design.org/literature/article/product-service-hybrids-when-products-and-services-become-one

Jaakkola, E., Orava, M. & Varjonen, V. 2009. Palvelujen tuotteistamisesta kilpailuetua. Opas yrityksille. Tekes. Helsinki.

Kinnunen, R.-E. 2012. ’Osittainen Palvelullistuminen’ – Palvelustrategia teollisuusyrityksen ehdoilla. Asiantuntijapuheenvuoro Teollisuuden kilpajuoksu – Tuotteista ratkaisuiksi -tilaisuudessa Dipolissa, Espoossa, 29.3.2012. Haettu 21.11.2016 osoitteesta http://iris.aalto.fi/en/current/events/reettakinnunen_aalto.pdf

Lahden ammattikorkeakoulu 2016. Strateginen kärkihanke. Lahden kasvumalli 2016 – 2020. Osaamiskeskittymän rakentaminen. Haettu 21.11.2016 osoitteesta  http://www.lamk.fi/lamk-oy/strategiat/Documents/lamk-lahden-kasvumalli-esite.pdf

Ojasalo, J. & Ojasalo, K. 2010. B-to-B-palvelujen markkinointi. WSOY Pro. Helsinki.

Seppälä, J., Sahimaa, O., Honkatukia, J., Valve, H., Antikainen, R., Kautto, P., Myllymaa, T., Mäenpää, I., Salmenperä, H., Alhola, K., Kauppila, J. & Salminen, J. 2016. Kiertotalous Suomessa – toimintaympäristö, ohjauskeinot ja mallinnetut vaikutukset vuoteen 2030. Valtioneuvoston selvitys-ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2016.

Sitra 2016. Kierrolla kärkeen – Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016-2025. Sitran selvityksiä 117. Helsinki.

The Manufacturer 2016. Servitization in Manufacturing Today. Haettu 21.11.2016 osoitteesta http://www.themanufacturer.com/articles/servitization-in-manufacturing-today/

Turunen, T. 2013. Organizing Service Operations in Manufacturing. Department of Industrial Engineering and Management. Doctoral Dissertations 4/2013. Aalto-yliopisto.

VTT 2016. Open Innovation Forum for Developing Industrial Service Business – a case study. Haettu 21.11.2016 osoitteesta http://www.vtt.fi/Documents/BestServForumPLT20100525.pdf

Luontoa tuotteistamassa

Suomeen laadittiin vuonna 2014 luontomatkailun kehittämisstrategia (Visit Finland 2014), joka luo suuntaviivat kesäajan luontomatkailun ja erityisesti luontoaktiviteettimatkailun kehittämiselle valtakunnallisella ja aluetasolla. Strategian mukaan Suomen luontomatkailun missiona on tuottaa kestävällä tavalla hyvinvointia kaikille Suomen alueille. Etusijalla luontomatkailun kehittämisessä ovat vähähiilisyyttä tavoittelevat tuotteet mailla ja vesillä, kuten pyöräily, vaellus, melonta ja kalastus. Lisäksi panostetaan elämyksiin, erityisesti eläinten ja luonnon katseluun sekä -kuvaukseen.

Satakunnassa luontomatkailu on kehittynyt viime vuosina eteenpäin toimijoiden tiivistäessä yhteistyötään sekä toiminnan yhtenäistyttyä valtakunnallisen toiminnan mukaiseksi. Yksi merkittävimmistä toimenpiteistä on Satakuntaan luotu luontomatkailun kehittämiskokonaisuus ja uusi, maakunnallinen luontomatkailustrategia 2025 (kuva 1). Lisäksi maakuntaan on jalkautettu Visit Finlandin valtakunnallinen Outdoors Finland-kehittämisohjelma. Nämä kyseiset toimenpiteet on toteutettu Satakunnan ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Outdoors Satakunta -hankkeessa.

Kuva 1. Satakunnan uusi luontomatkailuohjelma nostaa esiin luonnon liiketoimintapotentiaalin.
Kuva 1. Satakunnan uusi luontomatkailuohjelma nostaa esiin luonnon liiketoimintapotentiaalin.

Tuotteistaminen edistää taloudellisesti kestävää luontomatkailua

Viime vuosina Satakunnassa on koettu haasteeksi se, ettei luontoa osata tuotteistaa kuluttajille soveltuviksi tuotteiksi. Voidaankin todeta, ettei luontomatkailu ole tuottanut Satakunnassa riittävää hyvinvointia taloudellisesti kestävällä tavalla. Tämän vuoksi nyt tehtyjen toimenpiteiden tavoitteena on ollut ensisijaisesti tuoda esille luonnon liiketoimintapotentiaali, jota voitaisiin hyödyntää matkailussa ja jonka ympärille voitaisiin yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa luoda uutta tuotetarjontaa kysyntään vastaamiseksi. Taloudellisesti kestävä luontomatkailu elinkeinona on siten kannattavaa, ja sillä on runsaasti positiivisia vaikutuksia sekä matkailuyrittäjille että paikalliselle yhteisölle. Kestävä matkailu tuottaa tuloja ja työtä kohdealueelle, monipuolistaa paikallistaloutta ja osallistaa paikallisväestöä talouden kehitykseen (Swarbrooke 1999). Tärkeää onkin kehittää luontomatkailua yhteistyössä matkailijoiden ja yrittäjien kanssa, jotta mahdollisuudet luonnossa virkistymiseen paranevat (Metsähallitus 2016).

Tuotteistamistyössä mukana yli 150 toimijaa

Luonnon liiketoiminnallistamista tarvitaan, koska luonnossa liikkumisesta on tullut tuotteistettu ja ohjattu palvelu. Luonnosta vieraantunut matkailija ei viihdy yksinään tuntemattomassa metsässä, vaan hän tarvitsee palveluja sekä runsasta informaatiota. Trendinä on nyt tuotteistaa luontoreitit valmiiksi esitteiksi karttoineen ja tehdä nämä näkyviksi sekä helposti löydettäviksi viestimällä reiteistä monikanavaisesti. Tuotteistaminen helpottaa siten matkailijan omatoimista luontoon tutustumista ja nostaa reittien varrella toimivat yritykset palveluineen paremmin esille. Tuotteistamisen toivotaan näin ollen kasvattavan yritysten asiakasmäärää ja monipuolistavan palvelutarjontaa. (Renfors 2015; Räsänen 2015.)

Satakunnassa Outdoors Finland-kehittämisohjelman työkalujen avulla on tuotteistettu yli 30 luontoreittiä matkailijalle soveltuviksi tuotteiksi, ja näiden reittien tunnettuutta on kasvatettu tiedottamisen keinoin. Tuotteistettavilla luontoreiteillä on neljä pääteemaa: retkeily, melonta, pyöräily ja lintujen katselu, sillä kestävässä luontomatkailussa suositaan liikkumista lihasvoimin.

Tuotteistamistyöhön on osallistunut noin 100 matkailun restonomi-opiskelijaa opintojaksoprojektinaan ja noin 10 opinnäytetyöntekijää. Heidän tehtävänään on ollut tuottaa luontoreiteistä valokuvamateriaalia, laatia elämykselliset tuotekuvaukset sekä esitteet karttoineen (ks. pääkuva. Kuvaaja: Riikka Laine). Opiskelijoita ovat konsultoineet noin 50 paikallista yrittäjää, kuntien edustajaa, paikallista kehittäjätahoa ja yhdistystä.

Jotta opiskelijoiden tuotteistamistyö hyödyttäisi mahdollisimman laajasti matkailijoita, nämä kolmisenkymmentä päiväretkeilyyn soveltuvaa luontoreittiä löytyvät myös hankkeen www.outdoorssatakunta.fi -verkkosivuilta. Matkailija voi ladata verkosta mukaansa retkelleen reittiesitteen, joka sisältää kartan lisäksi tiedot reitin vaativuudesta, sen varrella olevasta luonnosta, nähtävyyksistä ja palveluista. Kyseiset verkkosivut luotiin, koska kestävän luontomatkailun kehittämisessä tärkeäksi nähdään luonnosta tiedottaminen matkailijoille.

Kirjoittaja

Sanna-Mari Renfors, FT, tutkimusryhmän vetäjä, Satakunnan ammattikorkeakoulu, sanna-mari.renfors(at)samk.fi

Metsähallituksen www-sivut. Haettu 9.6.2016. http://www.metsa.fi

Renfors, S-M. (2015). Luontomatkailusta elinkeinomahdollisuuksia maakuntaan. Teoksessa Renfors, S-M. (toim.) Outdoors Finland – Satakunnan vetovoiman kehittäminen valtakunnallisena ja kansainvälisenä luontomatkailukohteena. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu, 8-20.

Räsänen, P. (2015). Outdoors Finland – miten tehdään luonnosta liiketoimintaa? Teoksessa Renfors, S-M. (toim.) Outdoors Finland – Satakunnan vetovoiman kehittäminen valtakunnallisena ja kansainvälisenä luontomatkailukohteena. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu, 21-29.

Satakunnan ammattikorkeakoulun www-sivut. Haettu 8.12.2016. http://www.samk.fi/tyoelama-ja-tutkimus/hankkeet/

Satakunnan luontomatkailuohjelma 2025. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu. Sarja B, raportit 4/2016. Haettu 26.5.2016. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/111312/2016_B_4_Outdoors_Satakunta_luontomatkailuohjelma2016.pdf?sequence=2

Swarbrooke, J. (1999). Sustainable Tourism Management. CABI: Oxford.

Visit Finland (2014). Valtakunnallinen kesän luontoaktiviteettien kehittämisstrategia 2015–2018. Haettu 3.4.2016. http://www.visitfinland.fi/wp-content/uploads/2015/01/Kes%C3%A4n-luontoaktiviteettien-kehitt%C3%A4misstrategia2015-2018-copy.pdf?dl

Kausitöitä yhdistämällä voi työllistyä Lapin luonnossa ympärivuotisesti

Lappi elää pohjoisesta luonnosta ja luonnonolosuhteista. Luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen edellyttää toimijoilta vastuullisuutta. Herkässä ympäristössä toimittaessa ekologinen kestävyys on huomioitava kaikilla toimialoilla, niin perinteisessä metsätaloudessa kuin vaikkapa jatkuvasti kasvavassa matkailuelinkeinossa. Lapin metsäohjelma 2016–2020 osoittaa, että maakunnan metsissä riittää töitä. Vuosittaisen puuston kasvun ja poistuman suhteen perusteella metsien hakkuut ovat puuntuotannollisesta näkökulmasta kestävällä pohjalla ja niitä olisi mahdollista lisätäkin. Taimikonhoitoja on Lapissa myöhässä arviolta noin 150 000 hehtaaria, ja taimikonhoitotarve on seuraavalla viisivuotiskaudella 2,8-kertainen verrattuna edellisten viiden vuoden aikana tehtyyn työhön. (Suomen metsäkeskus 2016, 10.) Matkailu on puolestaan maailman nopeimmin kasvavia elinkeinoja, joka Lapissa painottuu erityisesti talvisesonkiin. Arktinen luonto ja luonnonolot ovat pohjoisen matkailuelinkeinon suurimpia kansainvälisiä vetovoimatekijöitä. Lapin matkailustrategiassa 2015–2018 arvioidaan matkailun välittömän työllistävän vaikutuksen ilman vuokratyövoimaa olevan maakunnassa 5 000 henkilötyövuotta (Lapin liitto 2015, 12).

Kun lähtökohtana on kestävä kehitys, on pohjoisen luonnon hyödyntämisessä ekologisen vastuun ohella huomioitava taloudelliset ja sosio-kulttuuriset näkökulmat. Matkailuala työllistää Pohjois-Suomessa runsaasti muun muassa hiihdonopettajia ja eräoppaita, mutta monet vain talvikaudeksi. Metsänhoitotöitä on metsureille tarjolla Lapissa puolestaan pääasiassa lumettomana maastokautena. Töiden sesonkiluonteisuus aiheuttaa taloudellisia haasteita työntekijöille, mutta syö merkittävästi myös työnantajien resursseja henkilöstön suuren vaihtuvuuden ja jatkuvan uusien työntekijöiden perehdyttämisen kautta sekä matkailu- että metsäalan yrityksissä. Taloudellisen epävarmuuden tuoman harmin lisäksi monien kausityöntekijöiden on esimerkiksi perhesyistä käytännössä mahdotonta vaihtaa asuinpaikkaansa työn perässä vuodenajan mukaan. Voisiko ratkaisu työntekijöiden ympärivuotisen työllistymisen haasteisiin Lapissa olla osaamisen yhdistäminen: talvikausi safarioppaana ja kesäaika pottiputken sekä raivaussahan kera metsänhoitotöissä?

Metsä- sekä matkailualan kausiluonteisuuden aiheuttamiin ongelmiin etsitään ratkaisua uudenlaisesta koulutusmallista. Lapin ammattikorkeakoulun Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutus tarjoaa vuonna 2017 tiiviin paketin opetusta molempien alojen käytännön töihin. Tämän pilottikoulutuksen avulla rakennetaan kahden koulutusalan ja koulutusasteen yhteistä lyhytkoulutusmallia, joka on myöhemmin nopeasti monistettavissa työvoimatarpeiden mukaan myös muille kausiluonteisille aloille (esim. rakennusala, luonnontuoteala). Ensimmäistä kertaa toteutettavaan 55 opintopisteen laajuiseen koulutukseen sisältyy matkailun ja metsätalouden teoria- ja käytäntöopintojaksojen lisäksi liiketalouden opintoja.

Suoriutuminen matkailu- sekä metsäalan töistä turvallisesti ja sujuvasti vaatii työntekijältä ammatillista osaamista.  Vajaan vuoden mittaisessa koulutuksessa täysin vailla aiempaa osaamista olevan opiskelijan osalta realistisena osaamistavoitteena koulutuksen päättyessä on perustason työtehtävistä selviäminen. Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutuksella tuotetaankin näille kahdelle alalle nimenomaan käytännön työntekijöitä eli esimerkiksi safarioppaita sekä raivaussahaa ja pottiputkea sujuvasti käyttäviä metsätyöntekijöitä. Uudella koulutuksella luodaan riittävä pohja, jolla pääsee nopeasti kiinni työskentelyyn sekä matkailu- että metsäalalla, ja jonka päälle osaamista voi edelleen rakentaa. Ammattitaito kehittyy aina lopullisesti vasta työelämässä.

Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutus toteutetaan ajalla 1.2.-31.12.2017 Lapin ammattikorkeakoulun, Lapin ammattiopiston, Lapin matkailuopiston sekä Suomen metsäkeskuksen yhteistyönä.

Kirjoittaja

Johanna Kinnunen, FM, agrologi (AMK), projektisuunnittelija, Teollisuus ja luonnonvarat, Lapin ammattikorkeakoulu, johanna.kinnunen(at)lapinamk.fi

Lapin liitto 2015. Lapin matkailustrategia 2015–2018. Julkaisusarja A43/2015. Viitattu 19.10.2016. http://www.lappi.fi/lapinliitto/c/document_library/get_file?folderId=2265071&name=DLFE-25498.pdf

Suomen metsäkeskus 2016. Lapin metsäohjelma 2016–2020. Viitattu 19.10.2016. http://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/smk-alueellinen-metsaohjelma-lappi.pdf

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Nykypäivän matkailija tekee yhä useammin ostopäätöksiä vastuullisuuteen ja eettisiin arvoihin pohjautuen. Ilmiön merkittävyydestä kertoo muun muassa maailman suurimman matkailusivuston TripAdvisorin ilmoitus boikotoida villieläimille haitallisia turistikohteita. Tällaisella toiminnalla on suoria vaikutuksia eläinten kanssa työskenteleville matkailuyrityksille. Vastuullisuus tai vastuuttomuus näkyy lopulta yrityksen kassavirrassa.

Matkailun suuri merkitys Lapille on ilmeinen. Harvemmin kuitenkaan ajatellaan, miten keskeisessä roolissa ovat matkailun parissa työskentelevät eläimet. Niiden merkityksen esille tuominen ja vastuullisen eläinmatkailun kehittäminen ovat ELMA – hankkeen[i] keskeisiä tavoitteita. Lappilaiset matkailueläimet – kuten rekikoirat, porot ja hevoset – tarjoavat vuosittain tuhansille kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille unohtumattomia elämyksiä puhtaassa ja hiljaisessa luonnossa. Eläimiin perustuva matkailu tuo myös lisätuloja syrjäisille alueille, joilla muita ansaintamahdollisuuksia on vähän.

Vastuullisen matkailun harjoittamiseen kuuluu eläimen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Eläimen psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset tarpeet tulee täyttää, ja eläimellä pitää olla mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Taustalla on siis eläimen oma kokemus olotilastaan, mihin vastataan eläinten yksilöllisellä hoidolla. Hyvinvointiin satsaaminen on yrittäjälle kannattava sijoitus: asiakkaat arvostavat hyvinvoivia eläimiä ja terveet, tyytyväiset eläimet tarjoavat yritykselle parhaan työpanoksensa. Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Verrattuna kansainväliseen tilanteeseen voidaan todeta, että lappilaiset matkailuyrittäjät ovat melko kattavasti huomioineet eläinten hyvinvoinnin toiminnassaan ja ymmärtävät, että koko toiminnan laadun perustana on eläinten hyvinvointi (Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshanke 2016). Eläimillä on esimerkiksi mahdollisuus niille luonnolliseen laumakäyttäytymiseen: ne saavat viettää aikaa yhdessä eikä yksilöitä eroteta laumasta. Rekikoiratarhat sekä hevos- ja porotilat ovatkin yrityksiä, joissa töitä tehdään aina useamman yksilön voimin.

Lisäksi eläinten hyvinvointia lisää, että vaellukset ja safarit suunnitellaan huolellisesti ja niiden toteuttamisessa varmistetaan asiakkaiden sekä eläinten turvallisuus. Näin toimimalla tuotetaan laadukkaampia matkailuelämyksiä ja minimoidaan herkän luonnon vahingoittuminen.

Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Seuraava, yhtä tärkeä askel, on tehdä toiminta näkyväksi myös matkailijoille. Hyvin suunnitellulla viestinnällä ja markkinoinnilla voidaan kassavirtaa kasvattaa. Toiminnan avoimuus ja siitä viestiminen ovat samalla luonteva osa vastuullisen matkailuyrityksen toimintaa.

[i] Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshankkeessa varmistetaan eläinten (rekikoira, poro ja hevonen) hyvinvointi matkailupalveluissa. Lisäksi parannetaan matkailuyrittäjien mahdollisuuksia hyödyntää eläinten hyvinvointia kilpailukykytekijänä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Lapin ammattikorkeakoulun (teollisuuden ja luonnonvarojen sekä matkailupalveluiden osaamisalat) ja Lapin yliopiston (Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin) kanssa. Hanke on rahoitettu Lapin ELY-keskuksen kautta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Kirjoittaja

Outi Kähkönen, FM, lehtori, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin ammattikorkeakoulu, outi.kahkonen(at)lapinamk.fi
Karoliina Majuri, agrologi AMK, projektisuunnittelija, Lapin ammattikorkeakoulu, karoliina.majuri(at)lapinamk.fi
Jaana Ojuva, YTM, viestintäsuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, jaana.ojuva(at)ulapland.fi
Mikko Äijälä, YTM, projektisuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin yliopisto, mikko.aijala(at)ulapland.fi


Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa (ELMA) –tiedonvälityshanke (2016). ELMA-hankkeen yrittäjä- ja asiantuntijahaastattelut, syksy 2016.

Medipolku-kesätiimi: Opiskelijat terveysteknologian tuotekehittäjinä

Opiskelijat terveysteknologian tuotekehittäjinä

Terveysteknologialla tarkoitetaan ihmisten tutkimiseen, hoitamiseen, terveyden edistämiseen ja ylläpitoon tarkoitettuja tuotteita tai järjestelmiä. Terveysteknologian teoreettiset perusteet ovat pääsääntöisesti luonnontieteessä ja tekniikassa. Sovellusalueet ovat lääketieteessä, biologiassa, terveydenhuollossa ja hyvinvointitekniikassa.

Terveysteknologia-alan poikkitieteellisyys yhdessä teknologisen kehityksen ja terminologiaan liittyvien lainsäädännöllisten tekijöiden kanssa vaikeuttaa terveysteknologia-termin tarkkaa määrittelemistä. Yksiselitteisen määritelmän puuttuessa terveysteknologiaan liittyvistä tuotteista ja järjestelmistä käytetään usein niiden tuoteluokituksen mukaisia nimiä sekä lainsäädännöllisesti vanhentuneita, mutta ammattikunnan arkikieleen jääneitä termejä. Myös erilaisia synonyymejä, kuten lääketieteellinen tekniikka, käytetään yleisesti, vaikka käsiteltävä asia ei ko. määrittelyn piiriin kuuluisikaan.

Terveysteknologian kehittäminen ja kaupallistaminen tapahtuu pääasiassa alan yritysten toimesta. Terveysteknologiset tuotteet perustuvat kykyyn vastata teknistieteellisin menetelmin johonkin kliinisen lääketieteen tarpeeseen. Näin ollen alan yritystoiminta edellyttää suuria panostuksia tutkimukseen, tuotekehitykseen sekä sovellusten tuottaman hyödyn ja vaatimustenmukaisuuden osoittamiseen. Useimmiten terveysteknologisten tuotteiden loppukäyttäjinä toimivat terveyden- huollon ammattilaiset, joiden tehtävänä on vastata annettavan hoidon vaikuttavuudesta ja potilasturvallisuudesta. Potilasvastuu näkyykin jossakin määrin varauksellisena suhtautumisena uuden teknologian nopeaan käyttöönottoon. Tämä yhdistettynä mm. julkisen terveydenhuollon kustannuspaineisiin edellyttää alan yrityksiltä suuria panostuksia markkinointiin ja tuotteiden kustannusvaikuttavuuden osoittamiseen. Edellä mainitut seikat johtavat usein siihen, että kannattavaan yritystoimintaan tarvittava liiketoiminnan volyymi ja kasvu on mahdollista vain toimimalla kansainvälisillä markkinoilla.

Suomessa on paljon alalla toimivia yrityksiä, jotka ovat useimmiten erikoistuneet johonkin tiettyyn terveysteknologian osa-alueeseen ja ovat alansa markkinajohtajia. Suurin osa Suomessa toimivista yrityksistä on pieniä ja ne työllistävät vain muutaman henkilön. Yritysten kasvupotentiaali ja satsaukset tuotekehitykseen ovat huippuluokkaa, mutta kaupallistamiseen liittyvä osaaminen on usein heikompaa. Menestyäkseen pienten terveysteknologiayritysten onkin pitänyt ensin löytää viennin kohdemaasta paikallinen kumppani, joka vastaa tuotteen markkinoinnista, myynnistä, käyttäjäntuesta sekä huollosta. Suomen terveysteknologiateollisuus on silti yllättävän elinvoimainen suhteessa muuhun maailmaan. Suomalaisten yritysten keskeinen ominaispiirre on se, että kehitetyt ratkaisut palvelevat asiakkaita ja laatu luotettavuus on korkea. Tähän päästään ainoastaan teknologiaosaajien ja käyttäjien välisellä tiiviillä yhteistyöllä.

Yritysten toteuttaman tuotekehityksen lisäksi alan korkeakoulututkimuksella ja yliopistollisilla sairaaloilla on merkittävä rooli suomalaisen terveysteknologian innovaatioekosysteemissä. Korkeakoulujen tutkimustoiminta on julkaisupainotteista ja lähtökohtaisesti alan yritysten ja innovaattoreiden oletetaan omaehtoisesti hyödyntävän julkaistujen tutkimusten tuloksia omassa toiminnassaan. Tiiviimpää yritysyhteistyötä korkeakoulut tekevät ensisijaisesti sopimustutkimusten ja hanketoiminnan muodossa. Korkeakoulujen sisäiset panostukset terveysteknologian tutkimustulosten kaupallistamiseksi ovat puolestaan vähäisiä ja tutkimustuloksiin perustuvien uusien tuotteiden kaupallistaminen jää useimmiten yksittäisten henkilöiden tai asiantuntijaryhmien omalle vastuulle. Tutkimustulosten systemaattinen siirtäminen osaksi pk-yritysten tuotekehitystoimintaa on pitkälle riippuvainen mm. henkilötason toiminnasta ja kontakteista. Korkeakoulumaailman perinteisen roolijaon perusteella yliopistoissa tehdään tieteellistä tutkimusta ja annetaan siihen perustuvaa ylintä opetusta maassamme. Terveysteknologian tutkimuksen kannalta yliopistoilla onkin keskeisempi rooli alan tuotekehityksessä kuin ammattikorkeakouluilla. Ammattikorkeakoulujen koulutustarjonta on suuntautunut enemmän suorittavan työelämän tarpeisiin, ja terveys- teknologiaan liittyvä koulutus- ja hanketoiminta on hyvinvointiteknologiapainotteisempaa kuin yliopistoissa. Yhtymärajapintoja on kuitenkin paljon ja yksi terveysteknologian tuotekehityksen perusedellytyksistä on monialainen yhteistyö eri alojen osaajien välillä.

Yliopistollisten sairaalojen läheisyyteen sijoittuneet korkeakoulut ja yritykset luovat terveysteknologian tuotekehityksen kannalta katsottuna hyvin potentiaalisia alueellisia osaamiskeskittymiä. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopisto, Kuopion yliopistollinen sairaala, Savonia- ammattikorkeakoulu ja useat Kuopion seudun yritykset sijaitsevat maantieteellisesti hyvin lähellä toisiaan Kuopion Savilahdessa. Tällaisten osaamiskeskittymien sisäistä potentiaalia terveys- teknologian tuotekehityksessä ja erityisesti kaupallistamisessa ei ehkä kuitenkaan osata hyödyntää kaikkien tarjolla olevien mahdollisuuksien mukaan. Korkeakoulumaailman perinteiset tai ns. näkymättömät organisaatiorajat rajoittavat edelleen käytännön tason monialayhteistyötä, vaikka nämä raja-aidat ovatkin viime vuosina alkaneet lupaavasti murtua. Toinen merkittävä tekijä on tutkimus- ja hanketoiminnan ”hitaus” ja laaja-alaisuus verrattuna yritysten tarpeeseen vastata nopeasti yksittäisiin ja aihekohtaisiin ongelmiin.

Edelläkuvatun kaltaiset osaamiskeskittymät kuitenkin tuottavat paljon perustutkimuksessa, hoitotyössä ja hanketoiminnassa syntyviä tuoteideoita, joissa olisi kaupallistamispotentiaalia. Uusien tuoteideoiden jatkokehittämistä ja erityisesti kaupallistamista ei ole korkeakouluorganisaatioissa tuettu riittävässä määrin. Mikäli esim. tutkimustuloksiin perustuvaa tuotekehitystoimintaa on syntynyt, niin siinä ei usein ole huomioitu tuotteiden todellisia loppukäyttäjiä heti tuotekehitys- prosessin alkuvaiheessa. On edetty ns. tekniikka edellä, ja korkeakoulujen tuotekehityksen alkuvaiheeseen käytettävissä olevia resursseja ei ole hyödynnetty systemaattisesti. Syitä tähän ovat mm. tuoteideoiden jatkokehitysvastuun painottuminen liikaa keksijöiden vastuulle ja kunnollisten tuotekehitysyhteistyörajapintojen puuttuminen eri organisaatioiden väliltä. Korkeakouluilla on toki ensisijaisesti velvoite koulutuksen ja uuden tiedon tuottamiseen, mutta viime vuosina korkea- koulujen roolia kansallisessa innovaatiojärjestelmässä on pitänyt ruveta pohtimaan uudesta näkökulmasta. Välillisiä syitä tähän on mm. valmistavan teollisuuden siirtyminen halpatuotanto- maihin ja lisääntynyt tarve synnyttää uutta yritystoimintaa.

Tähän tarpeeseen paneuduttiin Savonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollinen sairaalan 1.1.2009 – 30.6.2011 toteuttamassa Medipolku-projektissa. Projektin ensisijaisena tavoitteena oli aktivoida ja kehittää edellä esitetyn kaltaista toimintaympäristöä Kuopion Savilahden alueella selkeyttämällä ja tehostamalla toimintatapoja sekä lisäämällä toimijoiden välistä yhteistyötä. Medipolku-projektin käytännön toteutus perustui pilottiprojekteihin, joissa tutkimus- tai tarvelähtöisiä tuoteideoita jatkojalostettiin kohti kaupallistettavuutta projektin toteuttajien olemassa olevien resurssien avulla. Projektille asetettujen tavoitteiden kannalta katsottuna pilottiprojektit toimivat työkaluna vallitsevien toimintatapojen, hyvien käytäntöjen ja toimijaverkoston kartoituksessa.

Medipolussa, kuten useimmissa ESR-rahoitteisissa projekteissa, oli pohjimmiltaan kyse ns. sosiaalisen innovaation synnyttämiseen tähtäävästä toiminnasta. Projektissa toteutettiin paljon erilaisia toimenpidekokonaisuuksia, joiden vaikutukset näkyvät kohderyhmien toiminnassa välillisesti ja varsinaisia tuloksia on hankala yksilöidä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että projektissa tehty työ meni hukkaan. Esimerkkinä toiminnasta haluaisin nostaa esille projektissa toteutetun ns. kesätiimikokeilun. Kesätiimikokeilun ensisijaisena tavoitteena oli testata eri koulutustaustan omaavien opiskelijoiden toimintaa osana poikkitieteellistä tuotekehitysryhmää, kartoittaa opiskelijavetoiseen tuotekehitystoiminaan liittyviä hyviä käytäntöjä sekä mahdollisuuksia integroida terveysteknologiaan liittyvä tuotekehitystoiminta osaksi oppimisprosesseja.

Kesätiimikokeilu toteutettiin touko- elokuussa vuonna 2010. Kesätiimi, Savonia-amk:n, Itä-Suomen yliopiston ja Aalto-yliopiston opiskelijoista koostuva yhdeksän hengen monialaryhmä, koottiin kevään 2010 aikana mm. sosiaalista mediaa ja verkkoyhteisöjä hyödyntäen. Kesätiimin rekrytoitiin projekti- päällikkö, fyysikko, kaksi muotoilijaa, mekaniikkasuunnittelija, kaksi elektroniikkasuunnittelijaa ja markkinointivastaava. Kesätiimi aloitti työnsä toukokuun 2010 puolivälissä. Ensimmäisenä työtehtävänään kesätiimi sai vapaasti muokata Kuopion Technopoliksessa Savonia-ammattikorkeakoulun tiloissa sijainneen työtilansa luovuutta ja ryhmätyöskentelyä tukevaksi. Työtila valmistui vajaassa viikossa, ja samalla toisilleen tuntemattomat opiskelijat tutustuivat toisiinsa iloisen tekemisen merkeissä. Tämän jälkeen ryhmä pääsi paneutumaan itse asiaan eli yrityksistä, tutkijaryhmistä ja käytännön terveydenhuollosta peräisin oleviin tuotekehitysaihioihin. Perinteisestä opiskelijaprojektista poiketen kesätiimiryhmällä oli useita eritasoisia ja rinnakkain toteutettavia tuotekehitysaihioita. Osa ideoista oli toiminnan alkaessa vasta idea-asteella, mutta mukana oli myös valmiisiin tuotteisiin liittyviä jatkokehitysideoita. Tuote- kehitysaihioihin liittyviä tehtäväkokonaisuuksia ei etukäteen jaettu yksittäisille tiimin jäsenille vaan ideoiden jatkojalostus käynnistettiin ryhmätyönä, jonka myötä toteutus jakautui kulloinkin tarvittavan asiantuntemuksen omaaville henkilöille. Tuotekehitysaihioiden toteutuksen avain- tekijöiksi oli asetettu asiakaslähtöisyys ja ideoiden jalostuminen kohti kaupallistettavuutta.

Tuotteiden teknisen toteutuksen erityispiirteiden miettimien jätettiin tietoisesti vähäisemmälle toiminnan alkuvaiheessa. Varsinaisen tuotekehitystyön lisäksi kesätiimi järjesti eriasteisia ideapajoja työaihioiden tarjonneiden osapuolten kanssa. Tiimin jäsenet jalkautuivat todellisiin toimintaympäristöihin, tutustuivat käytännön toimintatapoihin ja kilpaileviin tuotteisiin. Apuna tuotekehitystoiminnassa käytettiin hyvin erilaisia tarvikkeita, kuten legopalikoita, muovailuvahaa, muistilappuja, rehusäkkejä, liivatejauhetta, tieteellisiä mittalaitteita, hitsausrobottia, erikoisohjelmistoja, pikamallinnusta, videokameraa jne. Nopean tekemisen tavoitteen oli mallintaa kulloinkin ideoitu ratkaisu mahdollisimman nopeasti, arvioida sen jatkojalostusmahdollisuudet ja näin tarjota erilaisia toteutusvaihtoehtoja ideoiden esittäjille. Kesätiimi hitsautui kesän aikana toimivaksi työryhmäksi, ja tuotekehitys edistyi toimintaa ohjaavan henkilökunnan lomista huolimatta. Yhteishenki pysyi hyvänä ja ongelmatilanteissa ei jääty ihmettelemään, vaan haasteisiin pureuduttiin koko tiimin voimin. Tiimin ohjaajan näkökulmasta asiat menivätkin ennakko-odotuksia paremmin.

Yksi kokeilussa mukana olleista opiskelijoista oli Pauli J Ruotsalainen:

– Kesätiimikokeilu tarjosi opintojen loppumetreillä ensimmäisen maistiaisen toimivasta monialaisuudesta ja siitä, miten avoin toimintamalli pystyi iskemään kipinää uusien tuotteiden ja menetelmien kehitystyöhön. Työskentely kesätiimissä selvensi erityisesti käytännön kokemusten kautta sitä, miten monialaisuutta tukeva avoin ympäristö edesauttaa luovaa työtä. Luovuus tunnetusti kukoistaa silloin, kun ratkaistavaan ongelmaan liittyy jonkinlainen rajallinen ehto, jonka puitteissa vastausta tulee etsiä. Monialainen kehitystyö vaatii siis panostusta kuvata ongelman ehdot yksikäsitteisesti, jotta ympäristössä toimivien jokaisen osapuolen välille muodostuu yhteinen kuva tiedosta. Yrityksille tehtävien kehitysprojektien osalta opiskelijan on siis oltava saman kuvaannollisen kahvipöydän ääressä yritysten edustajien kanssa, mikäli työn halutaan hyödyntävän molempia osapuolia.

Nyt kun kesätiimikokeilusta ja Medipolku-projektin päättymisestä on kulunut jo jonkin verran aikaa, on hyvä luoda katse taaksepäin ja tarkastella hieman tapahtunutta. Kesätiimikokeilun suurimman vaikutuksen uskon kohdistuneen Savonia-amk:n monialaisien projektikurssien kehittymiseen ja ns. OIS (Open Innovation Space)-toimintamallin moniala-ajatteluun. Asioita on toki pohdittu muuallakin, mutta kesätiimikokeilulla pystyttiin tarjoamaan pilottitason kokemuksia em. kokonaisuuksien ollessa vielä suunnitteluasteella. Kesätiimi osoitti yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden välisen yhteistyön toimivan käytännössä todella hyvin ja esim. ilman asenteellisia rajoja. Terveysteknologian korkeakoulumaailmaan painottuvan tuotekehitystoiminnan näkökulmasta katsottuna kesätiimikokeilu selvensi alan tuotekehitykseen liittyviä realiteetteja ja linjasi opiskelijatyön asemaa osana terveysteknologian tuotekehitystoimintaa.

Puhtaasti opiskelijatyönä tehty terveysteknologian tuotekehitystoiminta on jonkinasteista idealismia. Opiskelijan näkökulmasta kyseessä on oppimisprosessi, ja esim. terveysteknologia-alan laatukriteerit täyttävän työn teetättäminen opiskelijoilla edellyttää normaalia laajempaa taustatuki- verkostoa. Yritysten opiskelijan ohjaamiseen tarjoamat resurssit eivät välttämättä riitä kattavan taustatuen tarjoamiseen eikä opiskelijatyö ei ole yrityksille riittävän kustannustehokas vaihtoehto.

Perinteisemmän mallin mukaan toteutetut yksittäiset opinnäytetyöt ovat ehkä edelleen suositeltavin vaihtoehto opiskelijoiden tekemän tuotekehitystyön hyödyntämiseksi. Terveysteknologian kannalta katsottuna yksilösuoritteissa piilee kuitenkin mm. ylläpidettävyyteen ja kokonaislaatuun liittyviä ongelmatekijöitä, joita mm. monialaisella yhteistyöllä ja toimivalla tukiverkostolla voidaan välttää. Tämä kuitenkin edellyttää erillistä koordinointia eri organisaatioiden välillä. Opiskelijoiden sitouttaminen osaksi terveysteknologian tuotekehitystä erityisesti prosessin alkuvaiheessa on silti erittäin suositeltavaa. Tämän päivän opiskelijoilla on erittäin hyvät valmiudet tuottaa uusia ideoita ja ratkaisuvaihtoehtoja esim. aktivoimaan hieman kokeneempien toimijoiden ajatusmaailmaa. Erityinen potentiaali sisältyy monialaisiin opiskelijaryhmiin, joissa opiskelijat pääsevät soveltamaan omaan alaansa liittyvää osaamista yhdessä muiden alojen opiskelijoiden ja ammattilaisten kanssa. Opiskelijoiden esittämät ja ammattilaisten muokkaamat ideat voidaan myös antaa opiskelijoiden toteutettavaksi, mikäli toteutuksen hallinta ja laadunvarmistus on mietitty riittävän hyvin.

Mitä sitten kesätiimin jäsenille tapahtui? Lähes kaikki kesätiimiin kuuluneista opiskelijoista ovat nyt valmistuneet. Yksi heistä työllistyi heti valmistumisensa jälkeen koulutusta vastaavaan työhön paikalliseen terveysteknologia-alan yritykseen. Hyvien opintosuorituksen lisäksi työllistymiseen vaikutti merkittävästi osallistuminen terveysteknologian hanketoimintaan jo opiskeluaikana ja niiden myötä karttunut alakohtainen osaaminen. Kaksi kesätiimiläistä rekrytoitiin heti valmistumisen jälkeen Savonia-amk:n hanketyöntekijöiksi mm. Kesätiimissä annettujen näyttöjen ja samalla syntyneen uudenlaisen osaamisen vuoksi. Kesätiimin tuotekehitysaihioon liittyvä esiselvitystehtävä jatkojalostui kesätiimi toiminnan myötä gradutyön aiheeksi kesätiimiin kuuluneelle fysiikan opiskelijalle. Gradu tehtiin yhteistyössä aiheen tarjonneen yrityksen, Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan välillä. Mainittakoon vielä, että Medipolku-projektin Itä-Suomen yliopiston projektivastaavana ja kesätiimin ohjaukseen osallistunut henkilö perusti projektin päätyttyä terveysteknologia-alan yrityksen ja toimii nykyään sen toimitusjohtajana. Yrityksen tuote- kehitystoiminnassa on hyödynnetty opiskelijoita ja oppilaitosyhteistyötä alkumetreiltä lähtien.

Kesätiimin idea-aihioista kaksi hiipui osin jo kesätiimitoiminnan aikana, ja ne todettiin jossakin määrin hankaliksi toteuttaa. Tämä on melko luonnollinen osa innovaatioprosessia. Enemmän yritysten tarpeita palvelevat kokonaisuudet ”hoidettiin pois” jo kesätiimitoiminnan aikana ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Yksi tuoteidea on tuotu markkinoille, mutta kesätiimin vaikutukset tuotteen kaupallistumiseen ovat vain välilliset. Yksi teoriatason idea tarjosi useita kurssityöaihioita yhdelle kesätiimiin jäsenelle ja hänen opiskelijakollegoilleen: innokkaiden opiskelijan tekemän jatkokehitystyön myötä idea jatkojalostui siinä määrin, että idean tarjonnut taho on päättänyt lähteä edistämään ideaa tosissaan ja jopa mahdollisesti oman yritystoiminnan kautta. Toivottavasti näemme uuden tuotteen ja yrityksen lähivuosina.

Innovaatio- ja tuotekehitystoiminta on ensisijaisesti tekemistä. Tämä pitää paikkansa myös terveys- teknologia-alalla, vaikka sen tuotekehitys nojaakin vahvasti alan perustutkimukseen. Yhteisen tekemisen lisääminen eri alojen osaajien kesken lisää merkittävästi uusien tuoteinnovaatioiden syntypotentiaalia. Medipolku-kesätiimikokeilun myötä uskaltaisin väittää, että yhteistyön lisääminen eri koulutusasteilla olevien opiskelijoiden ja alan ammattilaisten kesken tuo piristysruiskeen myös terveysteknologian tuotekehitykseen.

Kirjoittaja

Timo Ollikainen, projekti-insinööri,  Timo.ollikainen( at )savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu
Medipolku-projektin projektipäällikkö 1.1.2009 – 30.6.2011

Suomalaiseksi superyrittäjäksikö?

Yrittäjyydestä puhutaan nykyään paljon, ja mielipidemittausten mukaan iso osa opiskelijoista kokeekin yrittäjyyden varteenotettavaksi tavaksi työllistyä ja toteuttaa itseään. Suurin osa uusista työpaikoista syntyy PK-yrityksiin, joten yrittäjyydellä on myös suurta yhteiskunnallista merkitystä.

Aloitetaan tietokilpailukysymyksellä: Mikä toimiala on kyseessä?

  • Viiden pisteen vihje: Se on yksi kriittisimmistä Suomen kansantaloudelle seuraavien vuosien aikana.
  • Neljän pisteen vihje: Se toimii jo nyt osin verkostomaisesti, toimintatapa mitä osalla muista toimialoista vasta harjoitellaan.
  • Kolmen pisteen vihje: Se on suuri työllistäjä, ja nähtävissä on, ettei sillä tule olemaan riittävää työvoimaa tulevaisuudessa.
  • Kahden pisteen vihje: Kuntien kilpailutukset, joissa painotetaan voimakkaasti hintaa laadun kustannuksella, ovat ajaneet monet vakiintuneet toimijat vaikeaan tilanteeseen.
  • Yhden pisteen vihje: Perinteisesti toiminta on ollut hyvin paikallista, mutta viime aikoina markkina on keskittynyt voimakkaasti kansainvälisille yhtiöille.

Oikea vastaus on hoiva-ala. Se on saanut osakseen viime aikoina paljon julkisuutta, valitettavasti iso osa siitä on ollut negatiivista. Julkisuus on liittynyt mm. laiminlyönteihin, hoivapalvelun laadun puutteisiin ja riskirahoittajien toimintatapoihin. Keskustelua on myös käyty yksityisen palvelutarjonnan ja palvelujen kunnallisen järjestämisvastuun välillä.

On kuitenkin paljon asioita, joista ei julkisuudessa puhuta, vaikka kenties pitäisi. Yksi niistä on yrittäjien jaksaminen ja alan toimintaedellytykset tulevaisuudessa. Hoivayrittäjän pitää nykyään olla ammattilainen monella alalla: ensisijaisesti tietenkin hoivaosaamisessa, mutta myös kiinteistöasioissa, rahoituksessa, myynnissä ja markkinoinnissa, erilaisissa IT-ratkaisuissa sekä viranomaismääräyksissä ja vielä kenties kaikkein tärkeimmässä, johtamisessa. Hoivayksiköissä työskentelee usein 10 – 20 hoiva-alan ammattilaista, keikkalaista sekä muuta päivittäiselle toiminnalle tärkeää työntekijää. Usein yrittäjän koulutustausta on sairaanhoitaja ja useimmat yrittäjät ovat lisäksi suorittaneen työn ohella yrittäjän ammattitutkinnon. Ei siis mikään ihme, että aina välillä yrittäjälle tulee riittämättömyyden tunteita.

Osaamisvajetta voi koittaa ratkaista monella eri tapaa. Perinteisin ja kenties käytetyin tapa on ottaa tilanne haltuun ihan itse. Avuksi ehkä löytyy tuttavapiiristä hyviä neuvoja ja ehkä jopa asiantuntijoita. Tässä tosin ongelmaksi saattaa muodostua kokonaiskuvan puute, sillä pienenevien marginaalien maailmassa yksikin kohtuuton kustannuserä saattaa olla yritykselle kohtalokas. Ylisuuri henkilöstömitoitus, liian alhaiset palveluhinnat tai vääränlainen vuokrasopimus voivat pahimmillaan viedä koko yrityksen katteet ja siten toimintaedellytykset.

Toinen vaihtoehto on verkostoitua alueen muiden toimijoiden kanssa. Avoimella yritysten välisellä vuoropuhelulla voi vaihtaa kokemuksia, parhaita käytäntöjä ja tuulettaa ajatuksia tarvittaessa. Tällaista tiedonvaihtoa näkyy nykyään yhä enemmän. Yhä useammin myös kuntien ja kaupunkien edustajat ovat mukana keskustelussa saman pöydän ääressä. Hoivayrittäjälle vertaistukea löytyy mm. Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjien (TESO) paikallisjärjestöistä. TESO tekee myös valtakunnallista edunvalvontaa hoivayrittäjyyden puolesta. ’Kilauta kaverille’ -tyyppinen palvelu onkin arvossaan silloin, kun syntyy ongelmia, joita ei saa itse omin voimin ratkaistua. TESOlle saapuvat avunpyynnöt liittyvätkin usein kilpailutuksiin ja työntekijäkysymyksiin.

Mielestäni kolmas vaihtoehto olisi eri toimijoiden välisen integraation syventäminen entisestään. Aina silloin, kun kaikilla osapuolilla on yhdessä onnistuessaan voitettavaa, ovat lopputuloksetkin parhaita. Silloin ollaan usein myös lähempänä aitoa asiakaskeskeisyyttä, kun toiminnan yhteisenä nimittäjänä ovat asiakkaiden tarpeet. Asiakkaiden hyvinvointiin tarjottava, täydellinen elinympäristö pitää sisällään toimivan, turvallisen ja kodikkaan kiinteistön ja laadukkaan hoivapalvelun lisäksi myös paljon muita asioita. Laaja-alaiseen verkostoon kuuluvat mm. kuljetuspalvelut, matkailualan palvelut, kulttuuritarjontaa, seurakunnan toimintaa sekä lääkärien ja erilaisten terapeuttien palveluja. Verkostoon pitää saada mukaan saumattomasti myös omaiset ja ystävät siten, että myös asiakkaan sosiaaliset tarpeet tulevat tyydytettyä.

Mielestäni yksi puutteellisesti hyödynnetty voimavara on koulutusorganisaatioiden ja yritysten välinen yhteistyö. Parhaimmillaan oppilaat tuovat yrityksiin uusia ajatuksia ja alan viimeisiä kehitysideoita. He usein myös kykenevät arvioimaan tilannetta ilman menneisyyden painolastia, jolloin ajatukset säilyvät tuoreempina. Vastaavasti yritys voi antaa opiskelijalle konkreettisia käytännön kokemuksia tukemaan omaa oppimisprosessia. Yrityksen tehtävänä olisi mielestäni myös antaa tosiasiallinen ja relistinen kuva käytännön arkityöstä, jotta kukin löytäisi itselleen soveltuvan työympäristön.

Meillä HoviKodissa on pilottiyksikkö, SyysViiru, jossa Työtehoseuran (TTS) ravintola- ja matkailualan oppilaitoksen ja hoivakodin yhteistyö on viety pitkälle. Samassa

pihapiirissä ja osittain samoissa tiloissa toimitaan yhdessä siten, että opiskelijat mm. osallistuvat ruuan valmistukseen hoivakodille. Vastaavasti matkailualan opiskelijat voivat järjestää harjoitteluvirkistystilaisuuksia niitä arvostavalle kohderyhmälle ja TTS:n puutarhapuolen kurssi on käynyt toteuttamassa pihaistutuksia asiakkaidemme virkistykseksi.

Kokemuksemme mukaan tahtotilaa yhteistyölle molemmin puolin on yleensä helppo löytää, tosin haasteeksi saattaa muodostua oppilaitoksen tai ammattikorkeakoulun kurssimainen luonne. Hankkeet pitäisikin järjestää joko lyhyinä projekteina, jotka sopivat opiskelijoiden aikatauluihin, tai niiden pitäisi olla luonteeltaan sellaisia, jotka eivät ole aikaan sidottuja. Sellaisia voisivat olla esimerkiksi yksikön toimintajärjestelmän osan kehittäminen, kuten asiakas- tai omaispalautteen kerääminen, sen analysointi ja toimenpiteiden ehdottaminen johdolle. Myös lyhyet koulutuskokonaisuudet henkilökunnalle ajankohtaisista aiheista voisivat olla ammattikorkeakouluopiskelijoiden valmistelemia. Esimerkiksi etäopiskelukokonaisuus green caresta tai koulutusvideo kuntouttavasta työotteesta käytännössä olisivat hyvin tervetulleita.

Uskon, että monissa paikallisissa hoivayrityksissä olisi paljon mahdollisuuksia ammattikorkeakoulujen opiskelijoille tulla mukaan seuraamaan ja kehittämään toimintaa. Yrityksen perspektiivistä on joskus haasteellista arvioida, millainen projekti opiskelijaa tai opiskelijaryhmää kiinnostaisi. Sen sijaan heittäisin pallon AMK-maailmaan ja pyytäisin teiltä ideoita ja ehdotuksia: mitä teidän mielestänne tarvitsisi yritys, joka haluaa tarjota ”Ihmiselle omaa elämää” niin laadukkaasti ja innovatiivisesti, että palvelukonseptista ja suomalaisesta hoivaosaamisesta syntyy aito vientituote?

Vaikka hoiva-ala on kenties liiketoimintaympäristönä haasteellinen, on se samalla myös hyvin palkitseva. Toteutamme HoviKodissa ihmisten unelmia: yrittäjillämme on usein ollut jo pitkään haaveena saada perustettua hoivakoti, jossa voi toteuttaa omaa hoivafilosofiaa ja jossa ihmisten on varmasti hyvä olla. Asiakkailta ja omaisilta saatava palaute on välitöntä ja palkitsevaa. Yrittäjä voi olla aidosti ylpeä suorituksestaan silloin, kun hänen toiminnastaan käytetään ylistäviä kommentteja kuten: ”Sinne pääsy on kuin lottovoitto.” tai ”Äitini vastaanotto oli taivaallinen.” Koska työtä joutuu joka tapauksessa tekemään paljon, miksei tekisi sitä niin, että se tuottaa hyvää mieltä ja että siitä voi olla iloinen?

Olisiko Sinusta kenties hoiva-alan superyrittäjäksi?

Kirjoittaja

Jussi Peltonen, toimitusjohtaja, jussi.peltonen(at)hovikoti.fi, HoviKoti.
Kirjoittaja on toisen sukupolven hoivayrittäjä ja tyytyväinen sarjayrittäjä.

Yrittäjyydessä on tulevaisuus

Maailman ja yhteiskunnan muuttuessa näyttää yhä ilmeisemmältä, että työnteon tapa muuttuu jatkossa yhä useammin pien- tai yksityisyrittäjän tarjoamaksi palveluksi, jonka lisäarvo näyttäytyy loppukäyttäjille globaalien tuotemerkkien kautta. Tällaisessa maailmassa on tärkeää, että entistä useampi nuori oppisi yrittäjämäisen ajattelutavan jo koulutuksensa aikana.

Ammattikorkeakoulut ovat olleet tässäkin asiassa aktiivisia. Arene ry:n organisoima ammattikorkeakoulujen yrittäjyysstrategia hyväksyttiin lähes kaksi vuotta sitten. Strategia sisältää kuvauksen ammattikorkeakoulujen yrittäjyyden tavoitteista, joiden toteuttamiseen odotetaan valtiovallan tukitoimenpiteitä. Oleellista on myös huomata, että yrittäjyysstrategian toteuttamisvastuu on jokaisella yksittäisellä ammattikorkeakoululla – ja tätä kautta jokaisella yksittäisellä koulutusohjelmalla. Strategia korostaa muun muassa ammattikorkeakoulujen aluepoliittista tehtävää uuden yrittäjyyden edistämisessä ja olemassa olevien yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Erityisesti siinä on korostettu innovaatioihin perustuvan yrittäjyyden merkitystä Suomen tulevaisuudelle, unohtamatta jo olemassa olevien pienyritysten kehittämistä ja sukupolvenvaihdosten tukemista. Mikä olisikaan parempi ura ammattikorkeakoulusta valmistuneelle kuin lähteä valmistuttuaan mukaan jonkin yrityksen kehittämiseen ja muutaman vuoden kuluttua siirtyä yrittäjäksi vastaamaan koko toiminnasta ja työllistämään uusia ihmisiä! Ammattikorkeakoulujen opiskelijat ovat voimavara, jota ei ole likimainkaan osattu hyödyntää uusien ideoiden ja innovaatioiden kehittämisessä ja toteuttamisessa.

Ammattikorkeakoulut ovat perustaneet yrittäjyys- ja innovaatioverkosto FINPINin, jonka tavoitteena on vahvistaa ja edistää osaamis- ja innovaatioperusteista yrittäjyyttä ammattikorkeakouluissa. FINPIN edesauttaa korkeakoulujen mahdollisuuksia tarjota ja kehittää sellaista koulutusta ja palvelua opiskelijoille, joka tähtää yrittäjyyden kasvuun. Verkosto tuo yhteen yrittäjyyden opetuksen ja edistämisen piirissä toimivia. Verkosto toimii aktiivisesti ja järjesti joulukuun alussa 2011 jo perinteisiksi muodostuneet Suomen ammattikorkeakoulujen yrittäjyyspäivät otsikolla ”Älkäämme tappako yrittäjyyttä!”.  Toivonkin, että kaikki ammattikorkeakoulujen koulutuksen kehittämisestä vastaavat pysähtyisivät hetkeksi miettimään tätä otsikkoa. Emme kai me vain ole tappamassa yrittäjyyttä opiskelijoidemme keskuudesta? Emme kai me vain ajattele, että meidän tehtävämme on vain jakaa opiskelijoille oman alamme substanssiosaaminen ja -tieto, ja opiskelijan asia on sitten miettiä, miten työllistyy vai ryhtyykö yrittäjäksi. Uskon, että meidän on kehitettävä opiskelumenetelmiä siten, että ne kannustavat opiskelijoita sisäiseen yrittäjyyteen ja tutustuttavat heidät opiskeluaikana yrittäjyyteen ja niihin talouden ja toiminnan realiteetteihin, jotka yritystoimintaa ohjaavat. Erityisesti tässä olisi pohdittavaa ammatillisille opettajakorkeakouluille, jotka vastaavat suurelta osin suomalaisten ammattikorkeakoulujen pedagogisten valmiuksien kehittämisestä.

Yrittäjyyden tukeminen ei ole ammattikorkeakoulujen yksinoikeus. Tässä työssä tarvitaan kaikkia yhteiskunnan toimijoita. Nyt jos koskaan olisi valtiovallan syytä miettiä keinoja, joilla suomalaisista kannustetaan entistä enemmän uusia yrittäjiä.

Yrittäjyydessä on tulevaisuus – siksi ammattikorkeakoulujenkin tulee omassa TKI-toiminnassaan ja koulutuksessaan ottaa tämä yrittäjyyden kehittämishaaste tosissaan.

Kirjoittaja

Markku Lahtinen, ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n puheenjohtaja (v. 2012), rehtori  markku.lahtinen(at)tamk.fi, Tampereen ammattikorkeakoulu

Laaja-alaista yrittäjyyttä etsimässä

Tutkimusten mukaan 47 % eurooppalaisista pitää itsenäistä ammatinharjoittamista parhaana vaihtoehtona, mutta vain 17 % toimii ajatuksen mukaisesti. Kaikki ei siis ole aivan kohdallaan. Asia on myös hyvin tiedostettu Euroopan unionin toimielimissä. Yrittäjyyden edistämisessä on kyse laaja-alaisesta paketista, johon sisältyvät niin koulutuskysymykset, aluepolitiikka kuin myös sukupuolten välinen tasa-arvo.

EU2020-strategia tarjoaa hyvät puitteet tarkastella sitä, minkälaisilla lääkkeillä eurooppalainen yrittäjyys – ja sitä myöten myös työllisyys – saadaan kasvu-uralle. Kyse on tietysti kestävän kilpailukyvyn rakentamisesta, innovatiivisesti ja kaukonäköisesti. Tähän EU2020-strategia tarjoaa paitsi uusien yritysten perustamiseen keskittyviä toimenpiteitä – mm. yritysten hallinnollisia velvoitteita karsimalla ja työvoimaverotusta pienentämällä –, niin myös painottamalla EU2020:n seitsemää lippulaivahanketta, joissa kaikissa on nähtävissä yrittäjyyteen liittyviä haasteita. Näitä osallistavan, älykkään ja kestävän kasvun tavoitteita ohjataan panostamalla uuteen osaamiseen, köyhyydentorjuntaan, resurssitehokkuuteen, teollisuuspolitiikkaan, innovaatioihin, digitaalisen alan kysymyksiin ja nuorisoon.

Resurssitehokkuus on erityinen haaste myös koulutussektorille. Miten ja kuinka paljon meidän tulisi tulospaineiden alla raivata tilaa sellaisen yrittäjyyden kannustamiselle, joka on rohkeaa ja uusia tuulia haistelevaa? Itse näen tässä melkoisen markkinaraon suomalaiselle yrittäjyydelle.

EU:ssa on hyvin pitkälle jo herätty tunnustamaan se tosiasia, että resurssienkäytössä ja ympäristösäädöksissä tarvitaan aiempaa tiukempaa sääntelyä. Joidenkin mukaan kilpailukyvyn ja tiukempien säädösten nähdään sotivan toisiaan vastaan. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin: tiukemmat säädökset rakentavat pohjan kilpailukyvylle. Nykyinen resurssientuhlaus ei voi jatkua pitkään ja se, joka tämän ajoissa tiedostaa ja siirtää oivalluksen innovaatioihinsa, on vahvoilla myös markkinoilla.

*

Viime vuosina keskustelu yrittäjyydestä ja yrittäjyyskasvatuksesta on mennyt mielestäni oikeaan suuntaan. Yrittäjyyttä ei nähdä enää vain tiettyjen tietojen ja prosessien hallintana, vaan se on myös tapa toimia, ajatella, etsiä ratkaisuja ja toimia sosiaalisesti aktiivisena ihmisenä. Kaikki tämä näkyy yrittäjyyskoulutuksessa, ja hyvä niin.

Myös Euroopan parlamentin ja komission yrittäjyyttä koskevissa linjauksissa laaja-alainen ajattelu alkaa näkyä. Aloitteissa peräänkuulutetaan sektorienvälistä yhteistyötä, jotta yrittäjyydestä itsestään ei muodostuisi “sektori”, vaan koulutuskentän läpileikkaava tapa ajatella ja toimia. Keskeisenä teemana on tietysti opettajien entistä vahvempi koulutus yrittäjyysajatteluun ja yrittäjyyden metodologiaan. Suomi on yksi niistä harvoista EU-maista, joissa yrittäjyyskoulutus kuuluu monin paikoin jo alemman asteen opetussuunnitelmiin. Siinä mielessä olemme jo askeleen edellä monia muita maita. Ammatillisessa koulutuksessa yrittäjyyskoulutus toki on osa opetusta läpi Euroopan.

*

Eräs työllisyyteen liittyvä haaste, joka myös ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmissa olisi hyvä ottaa huomioon, on naisyrittäjyyden edistäminen. Tästä myös Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman kesän kynnyksellä.

EU:ssa on edelleen enemmän miehiä kuin naisia yrittäjinä. Tässä olemme hieman jäljessä esimerkiksi Yhdysvaltoja, jossa on ryhdytty laajoihin ja myönteisiin toimiin yrittäjäksi haluavien naisten tukemiseksi ja avustamiseksi. Naisyrittäjyyden edistämisessä kyse ei ole pelkästään yrittäjien määrästä, vaan myös siitä, että Suomessakin valtaosa naisyrittäjyydestä on yksinyrittäjyyttä, eli sillä ei ole suuria työllistämisvaikutuksia. Palveluyhteiskunta tulee tarvitsemaan yhä enemmän naisyrittäjiä.

Omassa päätöslauselmassaan myös Euroopan parlamentti kehottikin erityisesti tukemaan naisyrittäjyyden kasvua ammatillista neuvontaa ja taloudellista tukea lisäämällä, mutta ennen kaikkea edistämällä sellaisia kansallisia koulutusaloitteita, jotka saisivat jo nuoret naiset kiinnittämään huomiota yrittäjyyteen ja naisjohtajuuteen. Käytännössä parlamentti haluaa lisätä nuorten yrittäjähenkeä siten, että naisopiskelijat voisivat halutessaan perehtyä kouluvuoden aikana yritysten elinkaareen, aina yrityksen käynnistämisestä sen toimintaan ja lopettamiseen saakka. Prosessiin olisi hyvä kytkeä entistä enemmän myös paikalliseen yritysmaailmaan perehtyneiden neuvojien mentorointia –  erityisesti naisyrittäjien toimesta. Tällaisia aloitteita tarvitsemme myös Suomessa lisää.

Kirjoittaja

Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen  sirpa.pietikainen(at)europarl.europa.eu

Yhteiskunnalliset yritykset tulevat – oletko valmis?

Yhteiskunnallinen yritystoiminta on noussut yhteiskunnalliseen keskusteluun ympäri maailmaa ja tutkimus‐ ja kehittämistyön kohteeksikin viimeisten vuosikymmenten aikana (1). Yhteiskunnalliset yritykset tuottavat jo Euroopassa enemmän innovaatioita markkinoille kuin muilla liiketoimintamalleilla toimivat yritykset (Europe 2020 strategy: Innovation insights from European research in socioeconomic sciences 2010, 30–33). Yhteiskunnallisessa yritystoiminnassa yhdistyvät innovatiivisella tavalla taloudellisesti kestävä yritystoiminta ja sosiaalisen muutoksen aikaansaaminen. Yhteiskunnallisten yritysten osuus kaikista Euroopan yrityksistä on nykyisin kymmenen prosenttia, ja ne työllistävät yli 11 miljoonaa palkattua työntekijää (Euroopan komissio 26.10.2011).

Suomessa yhteiskunnallisen yrittäjyyden perinteinen ilmenemismuoto yhteisötalous on ollut vahvaa. Yhteisötalouden muodostavat osuuskunnat, keskinäiset yhtiöt ja taloudellista toimintaa harjoittavat yhdistykset ja (avoimet) säätiöt. Yhteisötalouden yritysten voidaan arvioida myös Suomessa tasapainottaneen ja tasoittaneen markkinoiden aiheuttamaa eriarvoisuutta ja epätasapainoa sosiaalisessa ja taloudellisessa kehityksessä. (ks. Kostilainen & Pättiniemi 2011, 2‐3)

Yhteiskunnallisten yritysten uusia muotoja on kehittynyt 1990‐luvun puolivälistä alkaen. Suomessa yhteiskunnallisia yrityksiä on arvioitu olevan noin 5000. Lukuun sisältyvät merkittävässä määrin palvelutoimintaa harjoittavat järjestöt, järjestöjen perustamat liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt, pienosuuskunnat ja sosiaaliset yritykset. (ks. tarkemmin Kostilainen & Pättiniemi 2011, 16). Kansainvälistä yrittäjyysaktiivisuutta vertailevan Global Entrepreneur Monitor GEM tutkimuksen mukaan potentiaali yhteiskunnallisen yrityksen perustamiseksi on Suomessa Euroopan korkein. Erityisesti uusia yhteiskunnallisia yrityksiä näyttäisi syntyvän nuorempien ikäluokkien toimesta (Stenholm et.al 2010, 74–79.).

1 European Research Network (EMES) on vuodesta 1996 koonnut yhteen eurooppalaisia yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkijoita, Harvard Business School aloitti vuonna 1993 Social Enterprise Initiativen, Stanfordin yliopistolla on Stanford Social Innovation Review (SSIR) ja Oxfordin yliopiston yhteydessä toimivalla Saïd Business Schoolilla on Skoll Centre for Social Entrepreneurship keskus. Ruotsissa Yhteiskunnallista yrittäjyyttä tutkimaan ja edistämään on valjastettu 30 tutkijaa vahvasti kansainvälisesti verkostoituneena (Societal Entrepreneurship Programme). Tanskassa toimii Fonden Socialøkonomi. Suomeen on perustettu yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkimusverkosto FinSERN, joka osallistuu pohjoismaiseen yhteiskunnallisten yritysten tutkimusverkostoon SERNOCiin. Yhdysvalloissa yhteiskunnallista yrittäjyyttä edistää ja kokoaa yhteen Ashoka Foundation. Isossa-Britaniassa yhteiskunnallisia yrityksiä pidetään muutosvoimana. Maan hallitus julkaisi vuonna 2006 erityisen yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintaohjelman (Social enterprise action plan: Scaling new heights).

Euroopan komission tavoitteena on kehittää ja luoda yhteiskunnalliseen yritystoimintaan kannustava ekosysteemi ja näin auttaa yhteiskunnallisten yritysten kasvua ja kehitystä. Komissio julkisti äskettäin sosiaalisen liiketoiminnan aloitteen (SBI)(2) yhteiskunnallisten yritysten kehittämiseksi Euroopassa. Aloite tähtää eurooppalaiseen visioon taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästä kasvusta. Kasvun on oltava lähtökohdiltaan koko yhteiskuntaa hyödyttävää ja kansalaisten osallisuutta lisäävää. Aloitteen useista toimista keskeisimpiä ovat yhteiskunnallisten yritysten rahoituksellisen aseman ja näkyvyyden parantaminen sekä pyrkimykset yksinkertaisempaan sääntely‐ympäristöön. Toimet näkyvät konkreettisesti tulevalla rakennerahastokaudella. Yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemin kehittymiselle luonee mahdollisuuksia myös julkisia hankintoja koskevien sääntöjen ja ihmisten hyvinvointiin vaikuttavien palvelujen valtiontukitoimenpiteiden tarkistaminen. (Euroopan komissio 26.10.2011)

Yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa yhteiskunnallinen yritystoiminta yhdistyykin yhteiskunnan osallisuutta palauttavaan, sosiaalisia mahdollisuuksia lisäävään politiikkaan. Näkemyksen mukaan yhteiskuntapolitiikan tulee muuttua aiempaa vastikkeellisemmaksi. Julkisen vallan tehtävänä on sosiaalisten investointien tekeminen siten, että ne mahdollistaisivat erilaiset myönteiset siirtymät, esimerkiksi työmarkkinoilla (ks. Nieminen & Kostilainen 2011). Siirtymät ovat myönteisiä ensisijaisesti yksilön kannalta, mutta välillisesti myös yhteiskunnan. Valtion on sijoitettava resursseja, aina kun mahdollista, inhimilliseen pääomaan, eikä välittömiin etuuksien maksuun. Lähtökohtana on hyvinvointivaltion säilyttäminen kilpailukykyisenä järjestelmänä. Kilpailukykyisyys säilyy sopeuttamalla hyvinvointivaltiota (sosiaalisten) innovaatioiden avulla. (Giddens 2001; Morel et al.2011) Huoltosuhteen heikentyessä ja julkisen talouden kiristyessä yhteiskunnallisilla yrityksillä nähdään olevan mahdollisuuksia erityisesti erilaisten julkisten työllisyys‐ ja hyvinvointipalveluiden tuottamisessa. Yhteiskunnan ongelmiin kuten työelämästä syrjäytyneiden työllistämiseen, hoiva‐alojen työvoimapulaan tai hyvinvointipalveluiden tuottamiseen halutaan löytää erilaisia ratkaisuja liiketoiminnan keinoin. Yhteiskunnallista yritystoimintaa kehitettäessä lisätään vaihtoehtoja kuntien palvelutuotannon tarjontaan ja samalla monipuolistetaan kuluttajien valinnan mahdollisuuksia heidän hankkiessaan palveluita. (Laiho et. al 2011)

2 Euroopan komissio julkisti 25.10.2011 (SBI) Social Business Initiativen, lisätietoja aloitteesta ec.europa.eu/internal_market/social_business/index_en.htm (Huom! Suomennoksessa käytetään yhteiskunnallisesta yrityksestä ja yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä harmillisesti termejä sosiaalinen yritys ja sosiaalinen yrittäjyys. Suomessa on laki sosiaalisista yrityksistä joka kuitenkaan ei ole synonyymi yhteiskunnalliselle yritystoiminnalle. Sosiaaliset yritykset voivat kuitenkin olla yhteiskunnallisia yrityksiä.

Suomalaisen Työn Liiton joulukuussa 2011 lanseeraama Yhteiskunnallisen yrityksen merkki on tarkoitettu yrityksille, jotka toimivat yhteiskunnallisen hyvän puolesta. Merkin kriteereiden mukaan yhteiskunnalliset yritykset pyrkivät liiketoimintansa avulla ratkaisemaan yhteiskunnallisia tai ekologisia ongelmia sekä edistämään yhteiskunnallisia tavoitteita. Yhteiskunnalliset yritykset käyttävät yli puolet voitostaan tavoitteensa ja toiminta‐ajatuksensa mukaisen yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Liiketoimintamallia kuvaavat myös yrityksen asiakaslähtöisyys, panostus henkilöstön työhyvinvointiin sekä toiminnan läpinäkyvyys. (3)

Yhteiskunnalliset vaikutukset näkyväksi

Yhteiskunnallisilta yrityksiltä odotetaan tarkoituksensa vuoksi merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia liiketoiminnassa menestymisen lisäksi. Osin julkista ja muuta ulkopuolista rahoitusta panoksinaan käyttävät yhteiskunnalliset yritykset selviytyvät ja saavuttavat legitimaationsa osoittamalla onnistumisensa selkeillä mittareilla eri sidosryhmilleen (Mulgan 2010).

Yhteiskunnallisia vaikutuksia voidaan arvioida, niitä pitää mitata ja niistä kannattaa viestiä. Tärkeintä ei ole, pystyykö mittaamaan tuloksia tieteellisen tarkasti. Yhteiskunnallisten vaikutusten mittaamisella on ainakin kolme keskeistä hyötyä. Ensinnäkin on tärkeää selvittää, kuinka hyvin yhteiskunnallisten vaikutusten ja hyötyjen luomisessa onnistutaan. Toiseksi toimintaansa seuraamalla organisaatio pystyy kehittymään, parantamaan toimintaansa ja varmistamaan menestyksensä. Kolmanneksi mittaamalla ja viestimällä yhteiskunnallisista tuloksista sosiaalisia ja/tai ekologisia päämääriä tavoittelevien organisaatioiden asema julkisissa ja muissa eettisissä hankinnoissa sekä rahoituksen saamisessa voisi merkittävällä tavalla vahvistua. (ks. myös Merenmies & Kostilainen 2007)

Edellä kuvatun varmistamiseksi tarvitaan sosiaalisten ja ekologisten kriteerien laajempaa käyttöä julkisissa hankinnoissa. Käytännössä yhteiskunnallisten vaikutusten mittaamisen menetelmien käyttöönotto ja kehittäminen parantaisi julkisen rahan käyttöä. Sosiaalisten ja ekologisten kriteerien laajempi käyttö tarjouspyynnöissä antaisi mahdollisuuden valita yhteiskunnan kannalta kokonaistaloudellisimman vaihtoehdon. Yhteiskunnalliset yritykset täydentävät myös julkisen sektorin tehtäviä. Yhteiskunnallisia vaikutuksia uskottavalla tavalla mittaamaan kykenevät organisaatiot pystyisivät nykyistä paremmin myös osoittamaan toimintansa tuloksellisuutta ja hyötyjä paitsi taloudellisista myös muista näkökulmista sidosryhmilleen, rahoittajilleen ja viime kädessä koko yhteiskunnalle. Tulosten vertailtavuus myös paranee. (Luostarinen et.al 2011; Merenmies & Kostilainen 2007)

3 www.avainlippu.fi/liiton-merkit/yhteiskunnallinen-yritys-merkki

Yhteiskunnallisille yrityksille käyttäjälähtöinen ekosysteemi

Diakonia‐ammattikorkeakoulun, Syfo Oy:n ja Aalto‐yliopiston kauppakorkeakoulun pienyrityskeskuksen Yhteiskunnallisten yritysten Living lab (4) ‐ hankkeessa kehitetään malli käyttäjälähtöiselle kehitysympäristölle, jossa tunnistetaan, synnytetään ja kasvatetaan yhteiskunnallisia yrityksiä (ks. www.yhteiskunnallinenyritys.fi). Living Lab kehitysympäristöllä tarkoitetaan käyttäjälähtöistä (user‐driven) avoimen innovaation ekosysteemiä, jonka avulla tuottajat voivat kehittää yhdessä käyttäjien kanssa tuotteita tai palveluita aidoissa käyttäjätilanteissa. Living lab ‐ympäristöissä voidaan yhdistää koulutus‐, tutkimus‐ ja innovaatioprosesseja. Menetelmä sopii niin yksittäisten tuotteiden kuin julkisen palvelusysteemin testaamiseen.

Kuva © Yhteiskunnallisten yritysten Living lab 2010‐2013, Elina Vanhapiha Syfo Oy
Kuva © Yhteiskunnallisten yritysten Living lab 2010‐2013, Elina Vanhapiha Syfo Oy

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan Living labin keskeisiä toimijoita ovat pilotit. Pilotteina (5) on sekä aloittavia että jo toiminnassa olevia yhteisöjä ja yrityksiä, jotka haluavat kehittää liiketoimintaansa yhteiskunnallisen yritystoiminnan suuntaan. Piltotit tulevat Kasvuhuoneeseen, joka kehittyvänä konseptina tarjoaa kasvualustan yhteiskunnalliselle yritystoiminnalle. Kasvuhuoneessa idätetään uutta yhteiskunnallista yritystoimintaa ja lannoitetaan sellaisten organisaatioiden kasvua, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä yhteiskunnallisen yritystoiminnan suuntaan. Samalla Kasvuhuoneessa kehitetään kuntien hankintaprosesseja.

4 Yhteiskunnallisten yritysten Living lab projektia rahoittavat, toteutukseen osallistuvien kumppaneiden ja pilottien lisäksi, Euroopan sosiaalirahasto ja Uudenmaan ELY-keskus. Projektin sisarhanke käynnistyy Etelä- Savossa 2012. Vastaavia yhteiskunnallisen yritystoiminnan seudullisia ekosysteemejä on suunnitteilla myös pohjois- ja länsi Suomeen. Lisätietoja www.yhteiskunnallinenyritys.fi
5 Pilotteina yhteiskunnallisen yritystoiminnan Living lab hankkeessa ovat osa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston palvelutuottajista, Espoon kaupungin välityömarkkinatoimijat, Ensi- ja turvakotien
liitto/Pääkaupungin turvakoti, Mielenterveyden keskusliitto ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus.

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkimusverkosto FinSERN toimii tutkijoiden ja tutkimustiedon hyödyntäjien yhteisönä kansallisesti ja kansainvälisesti. FinSERN palkitsee muun muassa yhdessä Suomalaisen Työn Liiton kanssa vuosittain parhaan yhteiskunnallista yritystoimintaa käsittelevän opinnäytetyön. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita tekemään yhteiskunnallista yritystoimintaa käsitteleviä opinnäytetöitä ja näin edistää suomalaista yhteiskunnallisen yritystoiminnan osaamista. (ks. www.finsern.fi)

Ekosysteemin kehittymistä tukevat erilaiset tutkimus‐ ja selvitystyöt sekä yhteiskunnallisen yritystoiminnan brändin vahvistamiseen tähtäävät toimenpiteet. Yhteiskunnallisten vaikutusten analysoinnissa käytetään Sofie‐menetelmää, joka on systemaattinen yhteiskunnallisia vaikutuksia tavoittelevan toiminnan suunnittelun ja vaikutusten arvioinnin menetelmä. Siinä on yhdistetty sosiaalisen tilinpidon menetelmän ja SROI (Social Return On Investment)‐analyysin ominaisuuksia. Sofie‐menetelmä lähtee liikkeelle toiminnan missiosta ja visiosta, etenee konkreettisten tavoitteiden kautta tekoihin ja niiden aikaansaamiin vaikutuksiin sidosryhmien tilanteessa ja päätyy vaikutusten osoittamiseen ja arvon määrittämiseen. (ks. www.sofienet.fi)

Yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemin kehittyminen on elinkaarensa alkuvaiheessa. Tässä vaiheessa yhteiskunnalliseen yritystoimintaan liittyvät tutkimuksen ja kehittämistyön teemat keskeiset teemat voi tiivistää seuraaviin: yhteiskunnalliset yritykset hyvinvointipolitiikan uudistajina, yhteiskunnallisten yritysten merkitys ja toimintaympäristö Suomessa, yhteiskunnalliset yritykset yleishyödyllisten palvelujen tuottajina, yhteiskunnallisten yritysten vaikutusten näkyväksi tekeminen ja yhteiskunnalliset yritykset ja sosiaalisen innovaatiot.

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan ekosysteemin avaimena ovat toimivat markkinat. Tämä tarkoittaa yhteiskunnallisten yritysten erityispiirteet huomioivia julkisia hankintoja, mutta myös yritysten yhteiskuntavastuuohjelmien uudelleen suuntaamista siten, että yhteiskunnallisilla yrityksillä on selkeä rooli niissä. Elintärkeää on luoda yhteiskunnallista yritystoimintaa tukevat rahoitusinstrumentit, jotka huomioivat toiminnan yhteiskunnalliset vaikutukset. Tämä edellyttää yhteiskunnallisten vaikutusten mittaamista ja osoittamista. Yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemin elinvoimaisuuden kannalta on keskeistä, miten korkeakoulujen TKI‐toiminta tunnistaa mahdollisuutensa osallistua, hyötyä ja hyödyntää kehittyvää ekosysteemiä.

Ammattikorkeakoulut ja yhteiskunnallisen yrittämisen kehittäminen

Yhteiskunnallisessa yrittämisessä yhdistyy taloudelliseen ajatteluun monipuolisella tavalla muita tekijöitä. Tämä vahva sidos yhteiskunnan hyvän ja yrityksen hyvän välillä avaa luontevia kehittämisen paikkoja ja erityisesti dialogeja taloustieteellisten ja käyttäytymistieteellisten maailmojen välille. Se haastaa myös pohtimaan ja kehittämään eri ammattikuntien ja ‐alojen keskinäisen vuorovaikutuksen merkitystä menestyvälle liiketoiminnalle käytännössä. Yhdistettynä käyttäjälähtöiseen ajatteluun se on luonteva ilmiö Living lab ‐tyyppiseen toiminnan kehittämiseen. Tämä kaikki on lähellä sitä ideaa, jonka varaan ammattikorkeakoulut ovat rakentuneet ja joihin niillä on luontaisesti osaamista. Tämän vuoksi ammattikorkeakouluille sopii mainiosti ns. veturin rooli kun Suomeen kehitetään kokonaan uudenlaista ansaintalogiikkaa noudattavia yrityksiä. Yhteiskunnallisia yrityksiä.

Kirjoittajat

Harri Kostilainen, VTM, tutkija‐kehittäjä, harri.kostilainen[at]diak.fi Diakonia‐ammattikorkeakoulu, Hyvinvointipalvelut tutkimusohjelma.

Sakari Kainulainen, YTT, dosentti, tutkimusjohtaja, sakari.kainulainen[at]diak.fi, Diakonia‐ ammattikorkeakoulu

Euroopan komissio KOM (2011) 682 lopullinen ‐ Sosiaalisen yrittäjyyden aloite Suotuisan toimintaympäristön luominen sosiaalisen talouden ja innovoinnin keskiöön kuuluville sosiaalisille yrityksille SEK(2011) 1278 lopullinen. Bryssel 25.10.2011

Euroopan talous‐ ja sosiaalikomitea INT/589 LAUSUNTO Sosiaalinen yrittäjyys ja sosiaalinen yritystoiminta. Bryssel 26. lokakuuta 2011

Europe 2020 strategy: Innovation insights from European research in socioeconomic sciences 2010. Ladattavissa osoitteessa ec.europa.eu/research/social-sciences/pdf/innovation-creating- knowledge-and-jobs_en.pdf

Kostilainen, Harri & Pättiniemi, Pekka (2012) Institutionalisation of social enterprise concept in Finland. Paper presented in SERNOC meeting in Oslo 22.‐23.11.2011 to be published in year 2012.

Laiho, Ulla‐Maija & Grönberg, Ville & Hämäläinen, Pertti & Stenman, Jonna & Tykkyläinen, Saila (2011) Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittäminen. Työ‐ ja elinkeinoministeriön julkaisuja Konserni 4/2011. Ladattavissa osoitteessa www.tem.fi/files/29202/4_2011_web.pdf

Luostarinen, Sari & Kinnunen, Katri & Eskola, Saila (2011) Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa ‐ lähtökohtia, kokemuksia ja mahdollisuuksia. Ladattavissa osoitteesta www.espinno.fi

Merenmies, Jaana & Kostilainen, Harri (toim.) (2007) Sosiaalisten vaikutusten mittaaminen ja hyödyntäminen. Diakonia‐ammattikorkeakoulu Helsinki. Ladattavissa osoitteesta teematyo.diak.fi/sosiaalisetvaikutukset

Morel, Nathalie & Parlier, Bruno & Palme, Joakim (2011) Towards a social investment state? Ideas, policies and challenges. Policy Press.

Mulgan, Geoff (2010) Measuring Social Value. Stanford Social Innovation Review Summer 2010.

Nieminen, Ari & Kostilainen, Harri (2011) Työllisyysjärjestelmien inklusiivisuus – Tanskan ja Suomen vertailua. Esitelmä työelämän tutkimuspäivillä 3.11.2011. Artikkeli työelämän tutkimuspäivien konferenssijulkaisussa. www.uta.fi/tyoelamantutkimuspaivat

Pihlaja, Ritva (2010) Kolmas sektori maaseutukunnissa. Helsingin yliopisto Ruralia‐instituutti. Julkaisuja 19. www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Julkaisuja19a.pdf

Stenholm, P. & Heinonen, J. & Kovalainen, A. & Pukkinen, T. (2010) Global Entrepreneurship Monitor. Finnish 2009 Report. Turku School of Economics, TSE Centre for Research and Education. Series A Research Reports A 1/2010. Ladattavissa osoitteesta www.gemconsortium.org

www.yhteiskunnallinenyritys.fi
www.finsern.fi
www.avainlippu.fi
www.sofienet.fi
ec.europa.eu/internal_market/social_business/index_en.htm

Yrittäjyysasenteita ja -aikomuksia tradenomikoulutuksella

Yrittäjyys korkealla korkeakoulujen agendalla

Korkeakouluista valmistuneet päätyvät huomattavasti tyypillisemmin työsuhteeseen kuin yrittäjän uralle (esim. Akava 2011; Varamäki, Heikkilä & Lautamaja 2011). Korkeakoulututkinnon nähdään kuitenkin antavan valmiudet erityisesti kasvuyrittäjyyteen, joten korkeakoulupohjaiselle yrittäjyydelle on yhteiskunnallista tilausta. Yrittäjyyteen innostaminen on nähty tärkeäksi erityisesti ammattikorkeakouluissa.

Erilaisten yrittäjyysopintojen tarjonta korkea-asteella on lisääntynyt ja monipuolistunut nopeasti (OPM 2009). Seinäjoen ammattikorkeakoulussa yrittäjyyden edistäminen on jo pitkään ollut yksi keskeisistä strategisista tavoitteista. Uusimmassa strategiassaan SeAMK on valinnut yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen yhdeksi sitovista profiilialueista (SeAMK strategia 2010–2015, 17). Liiketoimintaosaamisen ja yrittäjyyden erottaminen strategiassa heijastelee yrittäjyyden (entrepreneurship) käsitteeseen liittyviä ongelmia.

Yrittäjyydellä ymmärretään usein nimenomaan yrityksen perustamista tai omistamista, yrittäjänä (owner-manager) toimimista. Toisaalta yrittäjyydellä voidaan tarkoittaa schumpeterilaista, uutta luovaa ja innovatiivista toimintaa tai viitata henkilön yrittäjämäisiin asenteisiin, toimintamalleihin tai jopa persoonallisuuteen. Kansantaloudellisiin toiveisiin vastatakseen tradenomikoulutuksen pitäisi pystyä tarjoamaan paitsi liiketoimintaosaamista myös asenteellisia ja toiminnallisia yrittäjyysvalmiuksia – ja mielellään vielä yrittäjyysaikomuksiakin.

Yrittäjyyteen liittyvät asenteet ja aikomukset

Yrittäjyyden taustalla on yleensä yksilön selkeä yrittäjyysintentio eli aikomus ryhtyä yrittäjäksi. Intentio ei välttämättä aina realisoidu yrittäjyytenä, mutta sen on osoitettu olevan paras yksittäinen selittävä tekijä käyttäytymisen taustalla (Krueger & Carsrud 1993). Ajzenin (1991) suunnitellun toiminnan teoriaa on käytetty opiskelijoiden yrittäjyysaikomusten tarkasteluun useissa tutkimuksissa (mm. Kolvereid 1996; Barbosa, Fayolle & Lassas-Clerc 2006; Autio ym. 2001; Engle ym. 2010). Teorian perusteella yksilön yrittäjyysaikomuksiin vaikuttavat lähiympäristön suhtautuminen yrittäjyyteen, yksilön arvio omista kyvyistään toimia yrittäjänä sekä asennoituminen yrittäjyyteen, ts. yrittäjyyden positiivinen tai negatiivinen arvottaminen.

Fayolle (2005) esittää, että Ajzenin teoria soveltuisi hyvin myös yrittäjyyskoulutuksen onnistumisen arviointiin erityisesti asennemittauksen kautta. Koulutuksen aikana tulisi mitata, miten asenteet muuttuvat yrittäjyyttä kohtaan, miten asenteet muuttuvat suhteessa lähiympäristön tukeen, miten asenteet muuttuvat suhteessa omaan pystyvyyteen toimia yrittäjänä ja lopulta miten opiskelijan yrittäjyysaikomukset kehittyvät. Fayolle korostaakin, että asennemuutoksen ja yrittäjämäisen ajattelutavan kehittymisen seuraaminen on yrittäjyyskoulutuksen pedagogisen toimivuuden arvioinnin kannalta tärkeää.

Ajzenin viitekehystä mukaillen on SeAMK:n koordinoimassa pitkittäistutkimuksessa seurattu FINPIN-verkoston kymmenessä ammattikorkeakoulussa opiskelijoiden yrittäjyysaikomusten muutoksia ensimmäiseltä vuosikurssilta valmistumiseen. Tutkimus alkoi vuonna 2008. Tähänastisten tulosten (Varamäki, Tornikoski, Joensuu, Viljamaa & Ristimäki 2011) mukaan poikkileikkausintentioiden voimakkuuteen vaikuttavat eniten opiskelijoiden kokema lähipiirin tuki, toiseksi eniten opiskelijoiden omat asenteet yrittäjyysuraa kohtaan ja kolmanneksi eniten oma pystyvyysuskomus. Toistaiseksi näyttää siltä, että sekä opiskelijoiden yrittäjyysaikomukset että -asenteet heikkenevät opintojen edetessä. Seuranta on tähän mennessä ehtinyt ensimmäiseltä kolmannelle vuosikurssille; vasta tänä syksynä seuranta on etenemässä neljännelle vuosikurssille.

Yrittäjyysaikomusten muutoksia selittävät eniten muutokset lähipiirin tuessa sekä muutos opiskelijoiden omissa yrittäjyysasenteissa. Alustavien tulosten mukaan on myös löydettävissä yhteys asennemuutosten sekä yrittäjyysopintojen pedagogisten lähestymistapojen välillä. Monipuoliset pedagogiset ratkaisut vaikuttavat positiivisesti asennemuutoksiin yrittäjyysuraa kohtaan toisin kuin perinteinen ns. luokkahuoneopetus. Tämä antaa tukea sille, että pedagogiikalla on merkitystä myös yrittäjyysaikomuksiin, vaikkakin asennemuutosten kautta.

Yrittäjyyskasvatuksen erilaiset visiot

Tradenomikoulutuksessa ei voida keskittyä yksinomaan tulevien yrittäjien kouluttamiseen. Esimerkiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuvista liiketalouden ja hallinnon alan tradenomeista 5,6 % toimii yrittäjinä muutaman vuoden kuluttua valmistumisesta, kun taas 75,6 % työskentelee toisen palveluksessa (Varamäki, Heikkilä & Lautamaja 2011). Yrittäjyystavoitteista riippumatta tradenomikoulutuksen on siis valmennettava myös palkansaajan rooliin työelämässä.

Yrittäjyyskasvatus (entrepreneurship education) on käsitteenä moniselkoinen etenkin korkeakoulutasolla; yrittäjyyttä käsitellään sekä tiedollisena että toiminnallisena objektina, usein pedagogisia lähtökohtia tai tavoitteita tarkemmin erittelemättä. Jones ja Iredale (2010) erottavat toisistaan yrittäjyyteen kouluttamisen (entrepreneurship education), jossa tavoitellaan yrittäjäksi ryhtymistä mahdollistavaa ja tukevaa osaamista, ja yrittäjämäisyyteen kouluttamisen (enterprise education), jossa tavoitellaan kokonaisvaltaisempaa taitojen, asenteiden ja henkilökohtaisten toimintamallien kehitystä.

Gibbin (2002) mukaan yhä epävarmemmaksi ja dynaamisemmaksi muuttunut ympäristö edellyttää jokaiselta kykyä yrittäjämäiseen käyttäytymiseen; ero yrittäjyyden ja yrittämäjäisyyden välillä syntyy siten viime kädessä kontekstista. Yksi soveltaa yrittäjämäisyyttä pk-yrityksen perustajana ja omistajana, toinen suuren yrityksen tai julkishallinnon työntekijänä. Van Gelderenin (2010) visiossa yksilön vahva kapasiteetti autonomiseen toimintaan asetetaankin yrittäjyyspedagogiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Yrittäjyystietoon ja liiketoimintaosaamiseen liittyvät tavoitteet ovat tällöin toissijaisia, mutta yrittäjyyspedagogiikka palvelee myös työllistymistä ja työskentelyä toisen palveluksessa.

Yrittäjyyskasvatus Pk-yrittäjyyden tradenomien koulutuksessa

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa on erillinen Pk-yrittäjyyden koulutusohjelma. Ohjelma on laajuudeltaan ja perussisällöiltään rinnasteinen liiketalouden koulutusohjelmiin, mutta siinä painottuvat pienten yritysten johtamiseen liittyvät teemat (vrt. Tiimiakatemia, Proakatemia). Kuten tradenomiohjelmissa yleensäkin, oppimistavoitteissa näkyvät sekä liiketoimintaosaamiseen että yrittäjyyteen liittyvät arvostukset. Seuraavassa tarkastellaan ohjelman pedagogisia käytäntöjä yrittäjyysasenteiden ja yrittäjämäisyyden kehittämisen näkökulmasta.

Pk-yrittäjyyden koulutusohjelman opiskelijat toimivat tiimeissä. Tiimityöskentelyn on nähty olevan eduksi oppimiselle yrittäjyyskursseilla (Hytti ym. 2010). Jokaisella tiimillä on oma kumppaniyritys, jonka kanssa tehdään aktiivista yhteistyötä koko opiskelun ajan. Vastuullinen toimiminen tiimissä sekä yhteistyö kumppaniyrityksen kanssa tähtäävät erityisesti opiskelijoiden yrittäjämäisyyden (entrepreneurial behaviour) kehittymiseen. Samalla kehitetään opiskelijoiden asenteita yrittäjyyttä kohtaan tarjoamalla realistinen kuva yrittäjyydestä. Kumppaniyritysten edustajat toimivat roolimalleina opiskelijoille. Pedagogiikka tähtää myös opiskelijoiden yrittäjyyskykyjen kehittymiseen: konkreettiset toimeksiannot ja kehittämistehtävät pk-yrityksessä tarjoavat yrittäjyyttä tukevan oppimisympäristön. Esim. Taatila (2010) painottaa, että yrittäjyyskasvatuksessa olisi tarjottava opiskelijoille mahdollisuuksia oppia käytännön työelämän tilanteissa.

Etelä-Pohjanmaan liiton koordinoimassa EAKR-rahoitteisessa KUMPE-projektissa kehitetään kumppaniyritystoimintaan liittyviä toimintamalleja. Projektissa on otettu käyttöön AI-menetelmä (appreciatie inquiry), jolla tuetaan tiimien sitoutumista ja kehittymistä. Menetelmä keskittyy positiiviseen muutokseen, jonka tavoitteena on löytää parhaat toimintamallit ja rakentaa toiminta niiden varaan (Cooperrider & Whitney, 2005). Menetelmästä on saatu hyviä kokemuksia erityisesti tiimien ohjaamisessa (Conklin & Hart 2009). Menetelmään liittyy myös kaikkien osapuolten (opiskelijat, ohjaavat opettajat, kumppaniyritykset) reflektioprosessi. Opiskelijoiden on reflektoitava omaa kehittymistään suhteessa koulutusohjelmassa tavoiteltaviin kompetensseihin. Reflektoinnissa on tärkeää erityisesti oman yrittäjämäisyyden sekä yrittäjyyteen liittyvien kompetenssien pohtiminen. Projektissa myös kumppaniyritysten edustajille luodaan välineet yhteistyön aktiiviseen arviointiin: yritys tarkastelee kumppanuudestaan saamiaan hyötyjä ja kokemuksia sekä ohjaa aiempaa aktiivisemmin yhteistyösuhdettaan opiskelijoihin ja opettajiin. Oppiminen on kaikkien yhteinen kokemus.

Opiskelijoiden lähtökohdat yrittäjyyteen ovat hyvin erilaiset. Toisilla on taustalla perheyritys ja vahva yrittäjyysintentio. Myös näitä opiskelijoita on kyettävä tukemaan pedagogisin menetelmin. Pk-yrittäjyyden koulutusohjelmassa on otettu käyttöön ns. yrittäjätiimi, joka koostuu opiskelijoista, joilla on aikomus jatkaa omaa perheyritystään. Tällöin oppimisympäristönä toimii oma perheyritys, jossa toteutetaan erilaisia kehittämistehtäviä. Tiimin jäsenet tukevat toistensa oppimisprosessia, jolloin vuorovaikutuksessa kehittyy myös yrittäjän ammatti-identiteetti. Niille opiskelijoille, joilla ei ole taustalla perheyritystä, mutta joilla on vahva yrittäjyysintentio, tarjotaan mahdollisuutta osallistua yritystallitoimintaan. Yritystallissa opiskelija kehittää omaa liikeideaansa opiskelun aikana. Oppimisen lähtökohtana sekä yrittäjätiimissä että yritystallissa ovat opiskelijan omat tavoitteet. Yrittäjyysoppimisen tulisikin pohjautua sisäiseen motivaatioon ja ohjautua opiskelijan oppimisintressien mukaan (Taatila 2010).

Yrittäjämäisyyttä läpitunkevilla pedagogisilla ajattelumalleilla

Korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden edistäminen on paradoksaalisen haastava tehtävä liiketalouden ja hallinnon alan tradenomikoulutuksessa, osittain viitekehyksen mutkikkuudenkin takia. Yritystoimintaan kiinteästi liittyvä liiketoimintaosaaminen on tradenomiohjelmissa keskeinen sisältö, mutta liiketoimintaosaaminen ei itsessään takaa sen enempää valmistuvan opiskelijan positiivisia yrittäjyysasenteita kuin yrittäjämäisyyttäkään.

Tradenomiohjelmat tuottavat tyypillisesti yleistä liiketoiminta-alasta riippumatonta osaamista. Tällöin yrittäjyys, ts. yrittäjänä toimiminen, nähdään nimenomaan liiketoimintaosaamiseen nojaavana uravaihtoehtona. Alakohtainen substanssiosaaminen on hankittava käytännön työkokemuksen tai muun koulutuksen kautta. Vahvojenkin yrittäjyysaikomusten toteutuminen voi siten viivästyä. Yrittäjyys uravaihtoehtona voi myös nousta esille vasta myöhemmin työelämässä, jolloin opiskeluaikoina syntyneillä yrittäjyysasenteilla on suuri merkitys. Joka tapauksessa yrittäjyysaikomusten toteutuminen jää riippumaan opiskelijan myöhemmistä elämänvaiheista; vahvinkaan intentio ei toteudu, jos olosuhteet ovat liian epäsuotuisat.

Yrittäjyysaikomusten rinnalla on tavoiteltava edellytyksiä yrittäjämäiseen toimintaan toisen palveluksessa. Siinä missä liiketoimintaosaamista voidaan ajatella opetussisältönä, yrittäjämäisten toimintamallien ja yrittäjämäisen asennoitumisen kehittäminen on sisältöjen pedagogisen toteutuksen varassa. Pk-yrittäjyyden ohjelman kumppaniyritystoiminnassa yleinen asenteisiin vaikuttaminen perustuu roolimalleihin ja opiskelijoiden aktivointiin.

Yrittäjämäisyyteen kasvattaminen ei saisi jäädä pelkästään liiketalouden ja hallinnon alan tavoitteeksi. Kaikilla aloilla tarvitaan yrittäjämäistä asennoitumista ja tapaa toimia. Pelkät irralliset yrittäjyyskurssit eivät kuitenkaan kasvata yrittäjämäisyyteen vaan siihen tarvitaan syvälle ajattelumalleihin ulottuvaa pedagogiikkaa.

Kirjoittaja

Anmari Viljamaa, KTT, yliopettaja, anmari.viljamaa(at)seamk.fi, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Sanna Joensuu, FT, yliopettaja, sanna.joensuu(at)seamk.fi, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Elina Varamäki, KTT, dosentti, tutkijayliopettaja, elina.varamaki(at)seamk.fi, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Ajzen, I. (1991). The Theory of Planned Behavior. Organizational Behavior and Human Decision Processes50 (2), 179–211.

AKAVA ry 2011. Yrittäjyys, työ ja hyvinvointi korkeasti koulutettujen keskuudessa. Helsinki. Saatavana: http://www.akava.fi/files/4397/Kirjanmerkit_yrittajyys_tyo_ja_hyvintointi_raportti_25012011.pdf

Autio, E., Keeley, H., Klofsen, G., Parker, C. and Hay, M. (2001), Entrepreneurial Intent among Students in Scandinavia and in the USA. Enterprise and Innovation Management Studies 2, 145–160.

Barbosa, S. D., Fayolle, A., & Lassas-Clerc, N. (2006). Assessing Risk Perception, Self-efficacy, and Entrepreneurial Attitudes and Intentions: Implications for Entrepreneurship Education, The Internationalizing Entrepreneurship Education and Training Conference, July 9th–12th 2006, Sao Paulo.

Conklin, T. & Hart, R. 2009. Appreciative inquiry in management education: measuring the success of co-created learning. Organization Management Journal, 6 (2), 89-104.

Cooperrider, D. L., & Whitney, D. (2005). A positive revolution in change: Appreciative inquiry. Saatavana: http://appreciativeinquiry.case.edu/

Engle, R. L., Dimitriadi, N., Gavidia, J. V., Schlaegel, C., Delanoe, S., Alvarado, I., He, X., Buame, S. & Wolff, B. (2010). Entrepreneurial intent. A twelve-country evaluation of Ajzen’s model of planned behaviour. International Journal of Entrepreneurial Research, 16 (1), 35–57.

Fayolle, A. (2005). Evaluation of entrepreneurship education: behaviour performing or intention increasing? International Journal of Entrepreneurship and Small Business 2 (1), 89-98.

Gibb, A. (2002). In pursuit of a new ‘enterprise’ and ‘entrepreneurship’ paradigm for learning: creative destruction, new values, new ways of doing things and new combinations of knowledge. International Journal of Management Reviews 4 (3), 233–269.

Hytti, U., Stenholm, P., Heinonen, J. and Seikkula-Leino, J. (2010). Perceived learning outcomes in entrepreneurship education. The impact of student motivation and team behaviour. Education + Training 52(8/9), 587–606.

Jones, B. and Iredale, N. (2010). Enterprise education as pedagogy. Education + Training 52 (1), 7–19.

Kolvereid, L. (1996). Prediction of employment status choice intentions. Entrepreneurship Theory and Practice 21 (1), 47–57.

Krueger, N. F., and Carsrud, A. L. (1993). Entrepreneurial Intentions: Applying the Theory of Planned Behavior, Entrepreneurship and Regional Development5 (4), 315–330.

Opetusministeriö 2009. Korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden edistämisen yhteistyöryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:10. Saatavana:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/tr10.pdf?lang=fi

Taatila, V. (2010). Learning entrepreneurship in higher education. Education + Training, 52 (1), 48–61.

SeAMK:n strategia 2010–2015: http://www.seamk.fi/loader.aspx?id=24e09bf6-113d-4870-bf95-555a3c559a83

Varamäki, E., Heikkilä, T. & Lautamaja, M. (2011). Nuorten, aikuisten sekä ylemmän tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työelämään: Seurantatutkimus Seinäjoen ammattikorkeakoulusta v. 2006-2008 valmistuneille. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Saatavana: http://kirjasto.seamk.fi/?Deptid=3481

Varamäki, E., Tornikoski, E., Joensuu, S., Viljamaa, A., Ristimäki, K. (2011). Entrepreneurial intentions of higher education students in Finland – A longitudinal study. Proceedings of ICSB Conference, 15-18 June, Stockholm, Sweden.

Promoting Entrepreneurship in Social and Health Care Sector – International Joint Development

Introduction

Working life is changing, also in the social and health care sector. In the future, experts in working life need skills to learn quickly new things as well as the ability to adapt to different working environments. Core competences in special fields of social and health care are needed, but also extensive competencies. (Suomen Fysioterapeutit 2011.) There are differences between the enterprise habits of men and women, fewer women than men run businesses in Sweden. Women have a great potential for running businesses. Sweden needs more entrepreneurs. Innovation and creativity are needed within all sections of society, including within the public sector, associations and education. The entrepreneurial perspective should be given to areas such as the education sector, research and the public sector. The education sector plays an important role in promoting entrepreneurship and improving knowledge of enterprise. (The Ministry of Enterprise, Energy and communications 2007-2013, 2011.)

Finnish Ministry of Education (2007) supports entrepreneurial way of working and entrepreneurship during studies in higher education. Positive attitudes, will and a desire to act are connected to a high level of professional competencies while supporting the entrepreneurial way of working. (The Ministry of Education 2009.) European Qualifications Framework defines the requirements for competences in the end of studies at higher education. For example it is defined that students must be able to solve complex problems, lead complex professional tasks and work independently in expert tasks. Finnish National Quality Frameworks defines also basic prerequisite of entrepreneurship to be part of competencies (Arene 2010).

In Forte project two entrepreneurs, who are running their own companies, in social and health care were interviewed about the recommendations of contents and implementation of entrepreneurship studies during higher education April and May 2011. Learning by doing was experienced to be a suitable way of learning entrepreneurial skills. Learning basic skills to do a business plan and learning about licensing practices were experienced as being an important part of studies. Different company forms and basic skills in business calculations were thought of as being important. Discussions about business plans were experienced as being important to widen students´ own way of thinking. Tendering in social and health care sector should have an important role during studies in higher education from the point of view of entrepreneurs.

Learning entrepreneurship during studies of social and health care sector in higher education

Higher education can offer students a learning environment where they can feel a desire to learn in close connection with working life. Teachers become coaches of learning and the process of learning is owned by the students themselves. Entrepreneurial way of working in student enterprise and in development projects of working life can offer possibilities for this kind of learning. The learner is an active owner of her learning process, and the method of learning in student groups and teams, customer projects, networks and in an entrepreneurial way seems to be an effective model to learn entrepreneurship. (Taatila 2010, Leinonen, Partanen and Palviainen 2004.) The entrepreneurial way of learning requires a change in the traditional teacher centered way of working. Peltonen (2008) did found a positive relationship between the support of team and team members’ efficacy beliefs, during the way to become an entrepreneurial teacher. Luukkainen (2004) presents a conception of future teacher: the teacher has ethical opinions and plays an active role in developing society. Content management, promotion of learning, future orientations, societal orientations, co-operation and continuous self and work development which means continuous learning are the constituents of teachership.

The aims of free and responsibly working students are a starting point. For teacher, the model requires an ability to take risks and indulge in the learning process together with students. (Peltonen 2008.) Dialogue is the process of thinking together. The possibilities of dialogue should be used in learning process. (Isaacs 2001.) Anttila (2003) says that dialogue is the way, maybe the only one, to educate so that the good of the learner can purely be promoted. Without dialogue it is impossible to know what is good for the learner, so the direction of education and teaching must be solved through dialogue.

Among women who are studying in higher education, entrepreneurship is not believed to be as attractive an option as to men. Two out of three men think that they can manage as an entrepreneur, compared to one third of women. (OPM 2009.)

In social and health care sector, entrepreneurs highlight more of their professional identity than their entrepreneurial identity (Österberg-Högstedt 2009, 24).

Faculty of Social and Health Care is participating 4-year long research project that measures the dynamics of entrepreneurial orientation within student population in several universities. Laurea University of Applied Sciences will do the research, but we have opportunity to explore our students´ answers. The questionnaire studies both direct entrepreneurial orientation and general ethical competence of the students and students who started this autumn answered the questionnaire. Lahti joined the project this autumn 2011 and here we will present some early observations from answers. In the end of Year 2014 we will find out has there been any changes in students´ entrepreneurial orientation during professional education. (Figure 1.)

Figure 1. Students´ entrepreneurial desire in the beginning of their studies.
Figure 1. Students´ entrepreneurial desire in the beginning of their studies.

 

Promoting entrepreneurship in the social and health care sector

The structures of social and health care are changing. Clients want to have services suited for their individual and special needs. There is more supply of private sector and clients can choose what services to use. The transmission from a public health care to a mix of public and private provides a wide range of new business opportunities, especially for women’s entrepreneurship. It is also important to promote entrepreneurial skills in working life.
International co-operation in Forte- Promoting women’s entrepreneurship in social and health care sector- project seeks to promote positive attitudes towards entrepreneurship and develop new models for entrepreneurial teaching in social and health care sector. Joint development offers possibilities to share good practices internationally. The partners in project are the County Administrative board of Östgötaland, Lahti University of Applied Sciences, Linköping University, Innovation office of Linköping University and Vårdförbundet.

Studies of entrepreneurship have been developed since 2004 in social and health of Lahti University of Applied Sciences. Teachers created the path for students to learn about entrepreneurship, during their studies of social and health care. All of the teachers in social and health care took part in education days about entrepreneurship, eight teachers in larger 8 ECTS education. The group of teachers have later been educated more about entrepreneurship training. The results of the teacher questionnaire made in Forte- project described that the experiences of teachers who had been coaching students learning entrepreneurship were positive. This way, they had more time to meet individual students and their needs. The teachers described enthusiastic feelings while training their own student group. They also noticed that students must have a concrete platform and knowledge of how entrepreneurship studies are part of professional studies and how they build knowledge and competencies of the student. The faculty of social and health care in Lahti University of Applied Sciences has arranged inspirational entrepreneurship days for students in the past four years and the aim has been to promote positive attitudes towards entrepreneurship among all students of social and health care.

Promoting entrepreneurship in social and health care – Examples from Lahti University of Applied Sciences and Linköping University

The aims of development during Forte project.

Joint development and modeling of entrepreneurship training models and entrepreneurial learning environments
Joint development and piloting of entrepreneurship e-learning course solution for social and health care students is piloted and developed during project

Joint development and piloting models for awareness raising and more positive attitudes towards entrepreneurship

Innovative planning of services in social and health care

The students of social and health care can create innovative solutions for the challenges they meet during their studies and practical placements. Topical examples have been seen during compulsory 4 ECTS entrepreneurship studies in Lahti University of Applied Sciences. Studies are a special solution for students of social and health care sector. The most important aim in studies is to raise interest and positive attitude towards entrepreneurship. The basic understanding of entrepreneurship and business is also important. In future some of students can establish their own company, but entrepreneurial way of working is also needed when you work for someone else. Students did give feedback about the course in Spring 2011. Many students got interested or excited about the possibilities of entrepreneurship in the social and health care sector. They learned basic things what is required to be able to establish a company in social and health care sector. Some of them thought that it would be complicated. The experience of the course was that learning was implemented in an entrepreneurial way, which was mentioned to be important and useful.

Students as entrepreneurs in Lahti University of Applied Sciences

The group of students has established a student coop in the faculty of social and health at February 2011. It is the company owned by students and it offers the services of wellbeing. They can do customer projects in an entrepreneurial way and put their knowledge into practice during their studies. They have teacher coaches with whom they regularly discuss their projects and aims. Students negotiate contracts, plan the products, put them into the practice and do assessment together with clients, other students and coaches. The model of the role of the teacher as a coach of entrepreneurship is created and developed in Forte-project in close connection to students, teachers and networks, including Swedish partners working with the same subject.

Teacher coaches of students who work in the coop of students were interviewed at November 2011. The first experiences from the coaches of students is that the coach shouldn’t be too active in coaching. The students are active and responsible of their projects, they are also the owners of the projects. This kind of working is supporting the inner motivation of students. Pink defines motivation of learning so that the learner has a feel of mastery, purpose and autonomy about the things that she is learning (Pink 2011). Delivering different roles to students in projects was experienced to be positive solution, the responsibility of students was higher. Teacher coaches also described the coaching process to be empowering for themselves. The things to develop teacher coaches mentioned the regular weekly meetings with coop of students and the limited resources to work with clients. Students do have professional studies and practical placements parallel to working in coop, so the group of students don’t have possibility to meet coaches every week or take different clients. The structures of learning environment are not supporting working in student coop, the solutions are under development.

Implementing entrepreneurship in the Occupational Therapy Programme Linköping University, Sweden.

During the fifth semester a collaboration between occupational therapy (OT) students from Faculty of Health Sciences and engineering students at the Institute of Technology (both at Linköping University) takes place. The educational philosophy in the Faculty of Health Sciences is Problem Based Learning (PBL).The main idea behind PBL is the focus on learning and on the learner (Silén, 2004). The learning is based on real-situations, situations that students may face and have to deal with in their future profession. The supervisors’ role is to encourage, challenge and support students’ learning. The purpose with the collaboration is to design a product that can be used by people who experience different problems in activities of daily living. Throughout their work the students have to consider the aspect of Universal design (Design for all) focusing on the usability of the environment or products by all people, to the greatest degree possible, without adaptation (Christophersen, 2002).The students form small groups to work with a specific design project. The supervisors’ provide examples of everyday problems that persons, with or without disability, in different ages experience and encourage the students to go out and meet these persons. Persons with disabilities who don’t have the ability to use certain services, products and environments can feel excluded from the society (Letts, Rigby & Stewart, 2003).

By interviews and observations the students get the consumers point of view concerning the problem. In that way they analyze the problems closer to the reality based on the user´s perspective. Some topics of investigation can be: mobility in the society, safety in the home, shopping and leisure. The OT students have the role of a consultant on human factors in relation to environmental problems within the chosen problem area. They also give suggestions to practical solutions to the problem. During this process the OT students endeavor the role of an entrepreneur and are supported through literature within the field of entrepreneurship. Students are offered an opportunity to meet the University’s´ Innovation Office to receive information about how to prepare business plans. The main responsibility for the engineer students’ is to lead the project and to design a product concept in the technical sense. Good communication in the group and respect for each other is of utmost importance for a smooth development of the product concept. The role of the supervisor is to encourage and question the process of product development, in line of the PBL concept. A final oral report of the project is done at the end of the semester where the OT students contribute with both the OT and entrepreneurial perspective on the product concept developed.

To support the OT students learning about the entrepreneurial perspective a specific seminar “Design, consumer participation and entrepreneurship” takes place. In preparation for this seminar the students are provided with a work material about entrepreneurship and OT to enable the thinking about the design projects in an entrepreneurial way. For example the students make an analysis of strengths and weaknesses about the product and the role of the OT, competitors they have in that arena and how they can market the product in an appropriate way (Pattison, 2011). Based on the article ”OT – Outstanding talent: An Entrepreneurial Approach to Practice” (Pattison, 2006) they will also reflect on how working with design and entrepreneurship could affect the OT profession and the ability to act in a changing society. Both design and entrepreneurship are still new areas for occupational therapists to work with making this reflection important for the student learning. For instance Pattison (2006) argue that even small changes in a product can be as important as an world changing idea.

Students’ evaluations regarding the entrepreneurial part of the project reveal increased insight about the great value of the occupational therapy profession in other contexts and the close relationship between the methods, strategies and concepts used within the profession and the entrepreneurial approach to practice. Further, the students emphasize the importance of the interprofessional integration and the possibility to create solutions close to the consumer and in relation to real life situations. However, the students find the mutual collaboration sometimes difficult because of the different professional backgrounds. According to Letts, Rigby & Stewart, (2003) OT have the possibility to be an important team member when it comes to Design for all contributing with the knowledge about human functioning, disability, interaction between the person and environment and assistive technologies. It is suggested that OT have to engage in partnerships with professions like architects, constructors and designers for the possibility to develop mutual expertise. In summary, primary results of the entrepreneurial part of the project show that the students feel more prepared for a new and creative way of thinking within the profession, importance for evolving the profession for the future.

Conclusion

The entrepreneurial way of learning offers students a great possibility to personal and professional growth. Students learn to cope with the constant changes in the world as well as in working life. Students have fresh ideas and it is important to offer them real possibilities to develop their ideas in further and put them into the practice. Students can create even more innovative solutions if they network with other students from different professional fields. The models of learning in entrepreneurial way and in student enterprise are developed and also sharing good practices with partners. Topical discussions are how to make the whole learning environment able to support entrepreneurial way of learning and how to include it into the faculty structures.

Authors

Annamaija Id-Korhonen, Senior Lecturer, Project Coordinator, annamaija.id-korhonen(at)lamk.fi Lahti University of Applied Sciences, Faculty of Social and Health Care

Jane Holstein, Lecturer, Forte project member, jane.holstein(at)liu.se Linköping University, Faculty of Health Sciences, Occupational Therapy Programme

Eija Viitala, Lecturer, Project Coordinator, eija.viitala(at)lamk.fi Lahti University of Applied Sciences, Faculty of Social and Health Care

Anttila, E. 2003. A Dream Journey to the Unknown. Searching for Dialogue in Dance Education. Doctoral dissertation. Acta Senica 14. Theatre Academy. Scenic art and research.

Arene, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto. 2010. Suositus tutkintojen kansallisen viitekehyksen (NQF) ja tutkintojen yhteisten kompetenssien soveltamisesta ammattikorkeakouluissa [refered 17.11.2011]. Available: http://www.haaga-helia.fi/fi/aokk/taeydennyskoulutus/lindex_html/ARENEn_suositus.pdf

Christophersen J (Ed.) 2002.Universal design -17 ways of thinking and teaching. Husbanken: Haslum Grafiske

The European Qualifications Framework for lifelong learning [refered 17.11.2011]. Available: http://ec.europa.eu/education/pub/pdf/general/eqf/leaflet_en.pdf

Isaacs, W. 2001. Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito: uraa uurtava lähestyminen liike-elämän viestintään. Kauppakaari, Helsinki.

Leinonen, N., Partanen, J., Palviainen, P. 2004. Team Academy. A True Story of a Community That Learns by Doing. PS-Kustannus, Jyväskylä.

Letts L, Rigby P. & Stewart D. (Eds) (2003) Using Environments to Enable Occupational Performance. Thorofare NJ: SLACK Incorporated

Luukkainen, O. 2004. Opettajuus – Ajassa elämistä vai suunnan näyttämistä. Doctoral dissertation. University of Tampere. School of education.

The Ministry of Education. 2009. Guidelines for entrepreneurship education. Publications of the Ministry of Education (Finland) 2009:9. Department of education and science [refered 11.11.2011].  Available: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm09.pdf?lang=fi

The Ministry of Enterprise, Energy and Communications. 2011. A national strategy for regional competitiveness, entrepreneurship and employment 2007-2013. Sweden, Article No N7003.

OPM. 2009. Korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden edistäminen. Opetusministeriöön ja työ- ja elinkeinoministeriön korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden edistämisen yhteistyöryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:10. [refered 18.11.2011] Available: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/tr10.pdf?lang=fi

Pattinson, M. 2011. An Entrepreneurial Approach to Practice – Sweden. (unpublished material) MPOT Pty. Ltd Lyndoch.

Pattinson, M. OT — Outstanding talent: An entrepreneurial approach to practice. Australian Occupational Therapy Journal (2006) 53, 166–172

Peltonen, K. 2008. Can learning in teams help teachers to become more entrepreneurial? The interplay between efficacy perceptions and team support. The Finnish Journal of Business Economics.

Pink, D. 2011. Drive. The Suprising Truth About What Motivates Us. Canongate books, Great Britain.

Silén, C. (2004). Problembaserat lärande – pedagogisk idé och metod. ( Problem-based learning – pedagogical idea and method). Pedagogiska enheten, Hälsouniversitetet, Linköpings Universitet. In Swedish

Suomen Fysioterapeutit. 2011. Raportti. Fysioterapeutti muuttuvassa maailmassa.

Taatila, V. 2009. Learning entrepreneurship in higher education. Education and Training. Vol 52 No.1. 2010. pp. 48-61.

Österberg-Högstedt, J. 2009. Yrittäjä ammatissaan sosiaali- ja terveysalalla – Yrittäjyyden muotoutuminen kuntatoimijoiden ja yrittäjien näkökulmasta. Doctoral dissertation, Turku School of Economics, p. 24.

Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuneet sijoittuvat ensisijaisesti maakunnan palvelukseen

1. Johdanto

Seinäjoen ammattikorkeakoulun strategian 2015 visiona on olla menestyvä, kansainvälinen sekä yrittäjähenkinen korkeakoulu. Ammattikorkeakoulujen tavoitteeksi kuluvalla opetus‐ ja kulttuuriministeriön sopimuskaudella on määritelty työelämään ja alueellisiin tarpeisiin kytkeytyvän opetuksen ja yrittäjyyden vahvistaminen. Tavoitteena on, että ammattikorkeakoulu turvaa oman profiilinsa mukaisen työvoiman saatavuuden. Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuu vuosittain noin 700 osaajaa eri alojen tehtäviin kahdestakymmenestä ammattikorkeakoulututkintoon sekä seitsemään ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavasta koulutusohjelmasta.

1.1 Seurantatutkimuksen taustaa ja tavoitteet

Monipuolinen arviointitoiminta on kiinteä osa Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SeAMK) laadunvarmistusprosessia. Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) auditoi Seinäjoen ammattikorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän hyväksytysti vuonna 2009 kansainvälisenä auditointina. SeAMK:n laadunvarmistusjärjestelmä on otettu käyttöön vuonna 2005 ja se perustuu Euroopan laatupalkinto (EFQM) ‐malliin. Yksi tärkeä osa Seinäjoen ammattikorkeakoulun laatu‐ ja itsearviointityötä on kartoittaa kolmen vuoden välein valmistuneiden opiskelijoiden sijoittumista työelämään ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen.

Ammattikorkeakoulusta valmistuneiden sijoittumista työelämään seuraavat Tilastokeskuksen ohella eri alojen ammattijärjestöt, ja lisäksi monissa ammattikorkeakoulussa seurataan hiljattain valmistuneiden työllistymistä omin seurantatutkimuksin. Myös SeAMK on saanut tunnustusta aktiivisuudesta ja systemaattisuudesta valmistuneiden sijoittumisinformaation keräämisessä. Ensimmäinen valmistuneiden seurantatutkimus toteutettiin vuonna 1999, minkä jälkeen seuranta on toteutettu kolmen vuoden välein siten, että kaikki valmistuneet on kartoitettu 13 vuotta valmistumisen jälkeen. Keväällä 2011 valmistunut tutkimus on viides SeAMKista valmistuneiden sijoittumista käsittelevä selvitys.

Seurantatutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, miten ja millaisiin työtehtäviin opiskelijat ovat sijoittuneet valmistumisensa jälkeen. Lisäksi alatavoitteena oli selvittää, miten koulutus on vastannut työelämän vaatimuksia sekä miten tulokset eroavat neljästi aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksista. Tutkimuksen tuloksia käytetään ensisijaisesti koulutusohjelmien ja niissä tarjottavien opintojen edelleen kehittämiseen työelämän tarpeita vastaaviksi.

1.2 Tutkimuksen kohderyhmä ja aineisto

Tutkimus suoritettiin kokonaistutkimuksena neljään eri kohderyhmään kuuluville: (1) amk‐tutkinnon
v. 2006-2008 suorittaneet nuoret, (2) amk‐tutkinnon v. 2006-2008 suorittaneet aikuiset, (3) ylemmän amk‐tutkinnon v. 2003-2008 suorittaneet sekä (4) amk‐tutkinnon v. 1997-2000 suorittaneet nuoret. Kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneet (v. 1997-2000) otettiin mukaan nyt ensimmäistä kertaa sen selvittämiseksi, miten jo pidempään töissä olleet ovat sijoittuneet työelämässä.

Strukturoituun lomakekyselyyn loppuvuodesta 2010 vastasi yhteensä 1 858 valmistunutta vastausprosentin vaihdellessa kohderyhmittäin 5075 välillä. Lomakekyselyn lisäksi alumneja tavoiteltiin myös puhelimitse. Tutkimustulosten luotettavuutta arvioitaessa verrattiin eri vastaajaryhmien osalta karhuamisen jälkeen vastanneiden ja oma‐aloitteisesti vastanneiden profiilia esimerkiksi työllistymisen suhteen. Erot eivät olleet kuitenkaan näiden ryhmien välillä tilastollisesti merkitseviä. Vastaajat olivat valmistuneet Seinäjoen ammattikorkeakoulun viidestä eri yksiköstä (SeAMK Kulttuuri, SeAMK Liiketoiminta, SeAMK Maa‐ ja metsätalous, SeAMK Sosiaali‐ ja terveysala, SeAMK Tekniikka). Taulukosta 1 käyvät ilmi seurantatutkimuksen eri kohderyhmät, tavoitellut vastaajat sekä vastausprosentit.

Taulukko 1. Seurantatutkimuksen kohderyhmät ja vastaajat.
Taulukko 1. Seurantatutkimuksen kohderyhmät ja vastaajat.

Kyselylomakkeen sisältö rakennettiin kunkin vastaajaryhmän osalta seuraavien teemojen ympärille:

  1.  Vastaajan taustatiedot (sukupuoli, ikä. yksikkö ja koulutusohjelma, valmistumisvuosi, työskentely opintojen ohella)
  2. Nykyinen elämäntilanne (asuinpaikka, elämäntilanne, työtehtävien sisältö, työsuhteen ja työpaikan luonne, palkka, työtehtävien vastaavuus koulutukseen, etenemismahdollisuudet työssä, odotukset vs. toteutuma koulutuksen osalta, kiinnostus jatkokoulutukseen, työtehtävien liittyminen kansainvälistymiseen
  3. Koulutuksen vastaavuus työelämän vaatimuksiin (työelämävalmiuksien tärkeys nykyisessä työssä, miten amk‐opinnot kehittivät niitä, kuinka tärkeitä ovat tulevaisuudessa, eri opetusmenetelmien riittävyys, tutkinnon tunnettuus työelämässä, Seinäjoen ammattikorkeakoulun imago työelämässä)

Tutkimusaineisto käsiteltiin tilastollisesti PASW Statistics 18 ‐ohjelmistolla.

Eri tekijöiden välisten yhteyksien ja edellisen tutkimuksen tuloksiin tapahtuneiden muutosten tilastollinen merkitsevyys selvitettiin ristiintaulukoinnin yhteydessä x²‐riippumattomuus‐testillä ja keskiarvovertailujen yhteydessä t‐testillä tai varianssianalyysilla. Mikäli keskiarvotestien oletukset eivät olleet voimassa, käytettiin erojen ja muutosten toteamiseen vastaavia ei‐parametrisia testejä (Mann‐Whitneyn U‐testi ja Kruskal‐Wallisin testi).

2. Tulokset SeAMKISTA valmistuneiden sijoittumisesta

2.1 Maantieteellinen sijoittuminen

Taulukossa 2 on vertailtu neljän alumniryhmän asuinseutua tutkimushetkellä. Tulosten perusteella Seinäjoen ammattikorkeakoulua voi kuvata ns. suihkukaivo‐metaforalla. Tämä tarkoittaa, että suurin osa opiskelijoista rekrytoituu omasta maakunnasta ja suurin osa myös jää omaan maakuntaan töihin, mikä on alueellisten ammattikorkeakoulujen tarkoituskin. Vuosina 20062008 valmistuneista nuorista 55 % oli jäänyt asumaan ja töihin omaan maakuntaan joko Seinäjoen seudulle tai muualle Etelä‐Pohjanmaalle. Samaan aikaan valmistuneista aikuisista Etelä‐Pohjanmaalla asui ja työskenteli peräti 68 % ja ylemmän amk‐tutkinnon suorittaneista 45 %. Reilu kymmenen vuotta sitten valmistuneista nuorista lähes 50 % asui Etelä‐Pohjanmaalla.

Pohjanmaalla tai Keski‐Pohjanmaalla asui tutkimushetkellä eri alumniryhmistä noin kymmenesosa tai alle sen, samoin pääkaupunkiseudulla. Muualla Suomessa asuvien osuus vaihteli 19–39 prosentin välillä valmistumisryhmästä riippuen.

Taulukko 2. Neljän alumniryhmän asuinpaikka.
Taulukko 2. Neljän alumniryhmän asuinpaikka.

Koulutusyksiköittäin tarkasteltuna Etelä‐Pohjanmaan alueella asui runsas kaksi kolmasosaa sosiaali‐
ja terveysalan sekä tekniikan valmistuneista, yli puolet liiketoiminnan, runsas kolmasosa ma ‐ ja
metsätalouden ja vajaa kolmasosa kulttuurin alalta vuosina 2006–2008 valmistuneista nuorista ja aikuisista.

2.2 Työllistyminen ja yrittäjyys

Tämäkin sijoittumistutkimus vahvistaa SeAMKin korkeaa yrittäjäintensiteettiä. Kolmen vuoden sisällä valmistuneista nuorista 6,5 % oli ryhtynyt yrittäjäksi (taulukko 3). Tämä on noin kaksinkertainen koko Suomen korkeakoulujen keskiarvoon verrattuna. Aikuisvalmistuneista yrittäjänä toimi 10,4 %. Huomionarvoista oli myös se, että kymmenen vuotta aiemmin eli 1997–2000 valmistuneista nuorista peräti 11,2 % toimi tutkimushetkellä yrittäjänä. Ylemmän tutkinnon suorittaneista yrittäjänä toimi 7,7 %, mutta sen lisäksi peräti 18 % heistä toimi sivutoimisena yrittäjänä oman päätoimensa ohella. Tämä on vahva osoitus sivutoimiyrittäjyyden merkityksen kasvusta yhteiskunnallisena ilmiönä (ks.
Taulukko 4).

V. 2006-2008 valmistuneista nuorista 74 % oli töissä toisen palveluksessa. Työttömänä työnhakijana oli 2,6 % ja lisäksi työvoimapoliittisessa koulutuksessa oli 0,9 %. Päätoimisena opiskelijana oli 5,9 % ja erilaisilla äitiys‐ ja perhevapailla 10,2 %. Kulttuurista valmistuneilla vastaajilla ei ollut korkea työttömyysaste, mutta heikoista työnsaantimahdollisuuksista kertoo mitä todennäköisimmin se, että peräti 17,1 % heistä oli päätoimisia opiskelijoita tutkimushetkellä.

Aikuisista amk‐tutkinnon suorittaneista 82 % oli töissä toisen palveluksessa tutkimushetkellä. Yrittäjänä toimi 10,4 %. Työttömänä oli 1,4 % ja lisäksi työvoimapoliittisessa koulutuksessa 0,7 %. Ylemmän tutkinnon suorittaneista vastaajista töissä toisen palveluksessa oli lähes 85 %. Yrittäjänä toimi 7,7 %. Työttömänä oli 3,8 %, päätoimisena opiskelijana 1,9 % ja äitiys‐ tai muilla vanhempainvapailla 1,9 %. Lisäksi sivutoimisena yrittäjänä toimi peräti 18 % ylemmän tutkinnon suorittaneista. Taulukossa 3 on vertailtu neljän alumniryhmän elämäntilannetta tutkimushetkellä ja taulukossa 4 sivutoimiyrittäjyyden roolia kussakin alumniryhmässä.

Taulukko 3. Neljän alumniryhmän elämäntilanne tutkimushetkellä.
Taulukko 3. Neljän alumniryhmän elämäntilanne tutkimushetkellä.
Taulukko 4. Neljän alumniryhmän sivutoimiyrittäjyys.
Taulukko 4. Neljän alumniryhmän sivutoimiyrittäjyys.

Vaikka tutkimushetkellä hyvin harva oli työttömänä, yli kolmasosa (37 %) nuorista v. 20062008 valmistuneista oli kokenut työttömyyden jossain vaiheessa. Positiivista oli kuitenkin se, että 85 % nuorista oli työllistynyt kuukauden sisällä valmistumisesta.

2.3 Työnantajat

Työnantajissa oli huomattavia eroja eri alumniryhmien välillä. Nuorten valmistuneiden työnantajat olivat pääasiassa yrityksiä, kun taas sekä aikuisvalmistuneissa että ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneissa suurimmalla osalla työnantaja oli kunta tai kuntayhtymä. Tulos ehkä kertoo siitä, että julkisen sektorin työntekijät ovat halukkaampia opiskelemaan työn ohessa ja/tai julkisella sektorilla suhtaudutaan positiivisemmin työntekijöiden jatkokoulutukseen kuin yksityisellä sektorilla.

Taulukko 5. Neljän alumniryhmän työnantajat.
Taulukko 5. Neljän alumniryhmän työnantajat.

Työpaikkojen koot myötäilivät osittain edellä mainittua työnantajaprofiilia. Hiljattain valmistuneet nuoret työskentelivät keskimäärin pienemmissä organisaatioissa kuin muut alumniryhmät. Toisaalta kymmenen vuotta sitten tai sitä aiemmin valmistuneiden nuorten sijoittuminen on ollut hyvin polarisoitunutta; he ovat toisaalta sijoittuneet pieniin ja toisaalta isoimpiin organisaatioihin.

Ylemmän tutkinnon suorittaneet ovat sijoittuneet suhteellisesti eniten 11–50 tai 51–100 työntekijän organisaatioihin.

Neljästä alumniryhmästä toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita oli eniten niillä, joiden valmistumisesta oli ehtinyt kulua pidempi aika. Näin ollen kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneilla nuorilla voimassa olevia työsuhteita oli 90 prosentilla, kun 3,5 vuotta tai sitä vähemmän aikaa sitten valmistuneilla nuorilla vakituisia työsuhteita oli 73:lla prosentilla. Seurantatutkimuksissa määräaikaisten työsuhteiden osuus on koko ajan laskenut ja toistaiseksi voimassa olevien vastaavasti kasvanut. Esimerkiksi vuoden 2007 tutkimuksessa voimassa olevia työsopimuksia oli 64 %:lla ja vuonna 1999 vain 47 %:lla. Kokopäiväisesti tai osapäiväisesti työskentelevien osuudessa ei ollut juurikaan eroja neljän eri alumniryhmän kesken.

2.4 Työtehtävien vastaavuus koulutukseen nähden

Sekä nuorista että aikuisista valmistuneista noin puolet (49 %) oli oman arvionsa mukaan täysin tutkintoa vastaavissa työtehtävissä. 39 % teki osittain tutkintoa vastaavia työtehtäviä, mutta kymmenellä prosentilla työtehtävät ja tutkinto eivät vastanneet lainkaan toisiaan. Parhaiten nykyiset työtehtävät ja suoritettu amk‐tutkinto vastasivat toisiaan sosiaali‐ ja terveysalan vastaajilla. 75 % yksiköstä valmistuneista nuorista oli sitä mieltä, että ne vastaavat täysin toisiaan. Kulttuurissa oli selkeästi eniten niitä (27 %), joiden työtehtävät eivät lainkaan vastanneet tutkintoa.

Taulukossa 6 on kuvattu, millaisiin työtehtäviin neljä eri alumniryhmää ovat sijoittuneet. Ylemmän tutkinnon suorittaneet ovat sijoittuneet selvästi eniten vaativampiin tehtäviin (esimies‐, ylimmän johdon‐ sekä asiantuntijatehtäviin). Hiljattain valmistuneista nuorista 54 % oli erilaisissa suoritusasteen tehtävissä, mutta kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneista suoritustason tehtävissä oli selkeästi vähemmän, 32 %. Edelleen tulokset osoittavat, että kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneista nuorista vain kaksi prosenttiyksikköä enemmän oli esimiestehtävissä ja samoin kaksi prosenttiyksikköä enemmän ylimmän johdon tehtävissä kuin 3,5 vuotta tai sitä vähemmän aikaa sitten valmistuneista. Tämän perusteella voidaan päätellä, että eteneminen esimies‐ ja johtotehtäviin ei ole kovin tyypillistä tai ainakaan nopeaa nuorilla valmistuneilla. Tähän vaikuttaa luonnollisesti se, että suurin osa pidempäänkin valmistuneista on jäänyt Etelä‐ Pohjanmaalle ja pienissä yrityksissä, jotka ovat nuorten valmistuneiden tyypillisiä työnantajia, ei esimiestason tehtäviä ole kovin paljon tarjolla. Asiantuntija‐ ja projektitehtävissä kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneista työskenteli 31 %, kun vastaava osuus hiljattain valmistuneilla nuorilla oli 22 %. Kun verrataan samaan aikaan 2006–2008 valmistuneita nuoria ja aikuisia, työskentelee aikuisvalmistuneista selkeästi pienempi osa sueoritustason tehtävissä. Nuoriin verrattuna aikuisista suurempi osa työskentelee esimiestehtävissä, asiantuntijatehtävissä ja opetustehtävissä.

Taulukko 6. Neljän alumniryhmän pääasialliset työtehtävät.
Taulukko 6. Neljän alumniryhmän pääasialliset työtehtävät.

2.5 Palkat

Kuviossa 1 on vertailtu neljän eri alumniryhmän palkkoja. Selkeästi korkein keskipalkka oli ylemmän tutkinnon suorittaneilla, yli 3 300 euroa. Toiseksi korkein oli kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneilla nuorilla, lähes 3 000 euroa. 2006–2008 valmistuneilla aikuisilla (2 598€) oli parisataa euroa parempi keskipalkka kuin samaan aikaan valmistuneilla nuorilla (2 335€). Suurimmat keskihajonnat palkoissa olivat ylemmän tutkinnon suorittaneilla ja kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneilla nuorilla eli näissä kahdessa ryhmässä olivat suurimmat erot palkoissa. Kummassakin ryhmässä maksimipalkat olivat noin 8 000 euroa. Koulutusaloittain tarkasteltuna eniten ansaitsivat tekniikan alalta valmistuneet. Kaikkiaan SeAMKista valmistuneet eivät ole pärjänneet valtakunnallisissa palkkavertailuissa johtuen todennäköisesti alumnien suuresta sijoittumisesta omaan pienyritysvaltaiseen maakuntaan, missä palkkataso ei ole verrattavissa esimerkiksi pääkaupunkiseudun palkkoihin.

Kuvio 1. Neljän alumniryhmän palkat.
Kuvio 1. Neljän alumniryhmän palkat.

2.6 Tutkinnon tunnettuus työelämässä ja kiinnostus jatko‐opintoihin

Kuviossa 2 on vertailtu kolmen eri alumniryhmän mieliteitä oman tutkintonsa tunnettuudesta. Tässä asiassa ylemmän tutkinnon suorittaneet olivat kaikkein kriittisimpiä. Heistä vain 6 % piti oman tutkintonsa tunnettuutta hyvänä, kun aikuisvalmistuneista tutkinnon tunnettuutta piti hyvänä 49 % ja nuorista valmistuneista 41 %.

Kuvio 2. Kolmen alumniryhmän tutkinnon tunnettuus
Kuvio 2. Kolmen alumniryhmän tutkinnon tunnettuus

Tutkimustulokset osoittivat myös, että ammattikorkeakoulusta valmistuneet ovat edelleen erittäin kiinnostuneita erilaisista jatko‐opinnoista. Nuorista 20062008 valmistuneista 42 % oli kiinnostunut ylemmistä amk‐tutkinnoista. Myös yliopisto‐opinnoista oli kiinnostunut yli kolmannes (34 %). Ylemmän amk‐tutkinnon suorittaneista yli kolmasosa (35 %) oli kiinnostunut yliopistojen tieteellisistä jatkotutkinnoista eli lisensiaatin‐ ja tohtorintutkinnoista.

2.7 Valmistuneiden arvio työelämävalmiuksien tärkeydestä

Valmistuneilta kysyttiin keskeisiä työelämävalmiuksia koskien, kuinka tärkeinä he pitivät valmiuksia nykyisessä työssä, miten amk‐opiskelu kehitti niitä ja kuinka tärkeitä he arvelivat niiden olevan tulevaisuudessa. Alun perin työelämävalmiuksia oli 23, mutta niistä pystyttiin muodostamaan viisi eri faktoria eli kattavampaa työelämävalmiuden kokonaisuutta. Taulukossa 7 on vertailtu neljän alumniryhmän mielipiteitä työelämävalmiuksien tärkeydestä. Lähes jokaisen työelämävalmiuden suhteet erot eri alumniryhmien kesken olivat tilastollisesti merkitseviä. Nykyisessä työssä kansainvälistymisvalmiuksia pitivät tärkeimpänä kymmenen vuotta sitten tai sitä aiemmin valmistuneet nuoret. Yrittäjyysvalmiuksia, sosiaalisia ja esimiestaitoja sekä yleisiä työelämävalmiuksia pitivät tärkeimpinä nykyisessä työssään ylemmän tutkinnon suorittaneet. Vertailu osoittaa, että hiljattain valmistuneet nuoret eivät omasta mielestään tarvinneet nykyisessä työssään niin paljon erilaisia työelämävalmiuksia kuin muut alumniryhmät arvioivat tarvitsevansa, mutta toisaalta hiljattain valmistuneet nuoret arvioivat erilaisten valmiuksien tarpeiden kasvavan eniten tulevaisuudessa. Tämä kertonee hiljattain valmistuneiden nuorten käsityksestä työtehtäviensä sisällön kehittymisestä vaativampaan suuntaan. Vuosina 1997−2000 valmistuneilta ei kysytty, kuinka amk‐opiskelu kehitti näitä valmiuksia, koska valmistumisesta oli kulunut jo yli 10 vuotta.

Taulukko 7. Neljän alumniryhmän työelämävalmiudet asteikolla 1–5 (1=ei lainkaan tärkeä / ei kehittänyt lainkaan, 5=erittäin tärkeä/kehitti erittäin paljon).
Taulukko 7. Neljän alumniryhmän työelämävalmiudet asteikolla 1–5 (1=ei lainkaan tärkeä / ei kehittänyt lainkaan, 5=erittäin tärkeä/kehitti erittäin paljon).

2.7 SeAMKin imago työmarkkinoilla

Vastaajat arvioivat myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun imagoa yhdeksän adjektiiviparin avulla. Vastaajia pyydettiin asteikolla 1–5 ottamaan kantaa, onko Seinäjoen ammattikorkeakoulu tuntematon vai tunnettu, laatutietoinen vai laadusta piittaamaton jne. Tulokset on esitetty keskiarvoina eli mitä korkeampi keskiarvo on, sitä positiivisemman arvion vastaajat ovat keskimäärin antaneet. Taulukossa 8 on vertailtu vuosina 2006−2008 valmistuneiden nuorten ja aikuisten käsityksiä Seinäjoen ammattikorkeakoulun imagosta työmarkkinoilla. Nuoret ja aikuiset pitivät SeAMKia erityisesti hyvämaineisena, laatutietoisena ja laaja‐alaisena. Kukin näistä sai keskiarvon 3,7. Kuten taulukko‐osuudesta näkyy, oli aikuisvalmistuneilla lähes kaikista adjektiivikuvaajista parin kymmenyksen positiivisempi käsitys kuin nuorten tutkinnosta valmistuneilla. Seinäjoen ammattikorkeakoulun imagoa koskevat ominaisuudet korreloivat kaikki keskenään. Näin pystyttiin muodostamaan yhteismuuttuja SeAMKin imago, jossa on mukana kaikki yhdeksän ominaisuutta. Kokonaisimagoa kuvaavan muuttujan keskiarvot on esitetty taulukon viimeisenä rivinä. Nuorten imagomuuttuja sai arvon 3,5 ja aikuisten arvon 3,7. Tämä ero on myös tilastollisesti merkitsevä.

Taulukko 8. SeAMKin imago kahden alumniryhmän näkemyksenä.
Taulukko 8. SeAMKin imago kahden alumniryhmän näkemyksenä.

2.8 Lopuksi

Viidennen SeAMKista valmistuneiden sijoittumistutkimuksen tulokset vahvistavat omalta osaltaan ammattikorkeakoulujen merkitystä oman alueen työvoiman sekä yrittäjien tuottajana. Ammattikorkeakouluilla on aluevaikuttavuutta sekä opetuksen että TKI‐toiminnan kautta, mutta yksittäisistä suoritteista ja prosesseista asiantuntevan ja ammattitaitoisen työvoiman tuottaminen omalle alueella on kiistatta aluevaikuttamisen tehtävistä merkittävin. Omalle alueelle palkkatyöhön sijoittumisen lisäksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun sijoittumistuloksissa on erityisen ilahduttavaa yrittäjäksi ryhtyneiden osuus. Etelä‐Pohjanmaalla, kuten kaikissa muissakin Suomen maakunnissa, suurena haasteena on, miten löytää jatkajia alueen pk‐yrityksiin suurten ikäluokkien eläköityessä. Yrittäjäidentiteetistään tunnettu Etelä‐Pohjanmaa ei ole viime vuosina pystynyt kasvattamaan yritysten ja yrittäjien nettomäärää samassa suhteessa kuin moni muu maakunta. On erityisen tärkeää, että ammattikorkeakoulussa opiskeleville tarjotaan jo opintojen aikana mahdollisuuksia arvioida omaa yrittäjäidentiteettiään, tarjotaan yrittäjyysuraa tukevia opintopolkuja ja että opiskelijoille tuodaan todeksi yrittäjäksi ryhtymisen eri vaihtoehdot uusperustannasta ja sukupolvenvaihdoksista aina yritys‐ ja liiketoimintaostoihin saakka. Edelleen olisi tärkeää, että ammattikorkeakoulu myös valmistumisen jälkeen pystyisi tarjoamaan tukea omien alumnien yrittäjyyspyrkimyksille ja heidän yritystoimintansa kehittämiseen erilaisten koulutus‐ sekä TKI‐ palvelujen kautta.

Tulokset osoittavat, että vaikka todennäköisesti kukin ammattikorkeakoulu Suomessa on vajaan 20 vuoden aikana saavuttanut merkittävän aseman oman alueensa kehittäjänä, on eri koulutusalojen tutkintojen tunnettuudessa edelleen paljon tekemistä. Tällä saralla riittää työtä kullekin suomalaiselle ammattikorkeakoululle, sen henkilökunnalle ja alumneille. Ei kannata pitää itsestään
selvänä, että jokainen työnantaja automaattisesti tietää mistä ammattikorkeakoulututkinnoissa on
kyse, mitä ne sisältävät ja minkälaista osaamista tutkinnon suorittaneella on.

Kirjoittajat

Elina Varamäki, KTT, dosentti, tutkijayliopettaja, elina.varamaki(at)seamk.fi, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Tarja Heikkilä, FM, lehtori, tarja.heikkila(at)seamk.fi, Seinäjoen ammattikorkeakoulu