1/2013, Koulutus ja oppiminen, Pääkirjoitus, Tutkimus ja innovaatiot

Rakenteellinen uudistuminen edellyttää kampuksia

Ammattikorkeakoulut perustettiin 1990-luvun alussa perustana olevien oppilaitosten varaan, minkä vuoksi niiden toimipisterakenne tuli hajanaiseksi. Pieniä sivutoimipisteitä on pystytty karsimaan kymmenittäin, mutta keskuskaupungeissa olevat toimitilat ovat edelleen liian hajanaisia ollakseen toimivia korkeakoulun kampuksia.

Useille ammattikorkeakouluille on pystytty rakentamaan uusia kampuksia ja muutamia investointihankkeita on vireillä. Niiden suunnittelussa ja rakentamisessa tulisi kuitenkin ottaa huomioon ammattikorkeakoulujen profiili, pedagogiset vaatimukset ja jatkuvasti uusiutuva opetusteknologia. Kun työelämän kanssa toimiville ammattikorkeakouluille rakennetaan kampuksia vuosikymmeniksi, toimitilojen kalusteineen tulisi olla muunneltavissa olevia.

Turun ammattikorkeakoulu on opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ylläpitäjän ohjaamana täsmentänyt profiilikseen innovaatiopedagogiikan (Kettunen 2009, 2010, 2011; Kantola & Kettunen 2012; Kettunen, Penttilä & Kairisto-Mertanen 2013). Sen mukaisesti ammattikorkeakoulu vastaa alueen kehittämistarpeisiin monialaisilla tutkimus- ja kehityshankkeilla sekä integroi ne opetukseen luoden opiskelijoille kehittämistyön ja innovaatiotoiminnan valmiuksia asiantuntijatyössä. Monissa tapauksissa innovaatiot ovat edellytyksiä uudelle yrittäjyydelle. Yrittäjyyden edistämisen ohella innovaatiopedagogiikka edistää kansainvälisyyttä, sillä monet uudet ideat saadaan kansainvälisestä toiminnasta.

Innovaatiopedagogiikka on luonteva valinta, sillä ammattikorkeakoululaki edellyttää ammattikorkeakouluilta aluekehityksen tukemista. Innovaatiot ovat ammattikorkeakoulujen ulkoista vaikuttavuutta. Soveltava tutkimus- ja kehitystyö tuottaa jatkuvasti inkrementaalisia innovaatioita, jotka ovat pieniä tuotteiden, palveluiden ja toimintatapojen parannuksia. Joissakin tapauksissa ammattikorkeakoulut ovat mukana kehittämässä radikaaleja innovaatioita eli aivan uusia tuotteita, palveluita ja toimintatapoja. Innovaatiot ovat korostuneet viime vuosikymmenen loppupuolelta alkaen niin, että tutkimus- ja kehitystyötä on alettu kutsumaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnaksi (TKI-toiminta).

Innovaatioiden edistäminen ei ole pelkästään tärkeä varsinaissuomalaisessa teollisuudessa, vaan myös liiketoiminnassa, taiteessa ja julkisen sektorin toiminnassa. Ilman jatkuvaa kehittämistä toiminta taantuu jääden jälkeen uudistuvista toimijoista. Ammattikorkeakouluilla on oivallinen tilaisuus olla innovaatioiden edistämisen eturintamassa, sillä niiden soveltava tutkimus- ja kehitystyö tuottaa innovaatioita, jotka vaikuttavat myönteisellä tavalla alueen kehittymiseen.

Yksilökeskeistä oppimista tapahtuu suuressa määrin perinteisissä tutkimusyliopistoissa, joissa opiskelijat kuuntelevat luentoja, lukevat kirjallisuutta ja käyvät muistelemassa oppimistaan tenteissä. Tällainen mekaaninen oppiminen soveltuu hyvin ammattikorkeakouluihinkin, mikäli tarkoituksena on jakaa käsitteitä ja muuta tiedollista ainesta. Vaikka kustannustehokkuuden vuoksi suurissa ryhmissä tapahtuva oppiminen on välttämätöntä, se ei ole kuitenkaan riittävää oppimisen siirtovaikutuksen ja ulkoisen vaikuttavuuden takaamiseksi.
Yhteistoiminnallinen oppiminen on vaatimuksena opetukseen integroitavissa TKI-hankkeissa. Sitä pidetään yksilöoppimista tehokkaampana erityisesti monialaisissa ja haasteellisissa ongelmanratkaisutilanteissa. Alkuvaiheessa ryhmissä tapahtuvia projektiopintoja voidaan suorittaa korkeakoulun sisällä, jolloin opiskelijat oppivat yhteistoiminnallisen työskentelyn perusteet ja toistensa osaamisalueet. Käytännössä on usein voitu todeta, että ryhmät pystyvät yksilöitä paremmin reflektoiden löytämään ratkaisuja haasteellisiin ongelmiin.
Korkeakoulun toimintaa tulee laajentaa monin tavoin myös korkeakoulun ulkopuolelle verkostomaisella oppimisella, sillä muuten ulkoinen vaikuttavuus jää vähäiseksi. Toisaalta TKI-toiminnan rahoittajat edellyttävät monien toimijoiden yhteisiä hankkeita. Korkeakoulun ulkopuolelle ulottuvat hankkeet ovat haasteellisia, sillä niissä pitää pystyä yhdistämään opettajien, opiskelijoiden ja työelämän tavoitteet. Verkostomainen oppiminen voi tapahtua TKI-hankkeiden lisäksi harjoittelussa, hankkeistettua opinnäytetyötä tehtäessä, yrittäjyyttä edistettäessä, kansainvälisessä vaihdossa sekä verkko-opintoja suorittaen.

Kuviossa 1 on kuvattu innovaatiopedagogiikan vaatimukset kampusten toimitiloille.  Innovaatiopedagogiikan mukaisesti tiedollinen perusta voidaan luoda kustannustehokkaasti suurissa luentosaleissa ja luokissa, mutta toisaalta yhteistoiminnallinen ja usein ulkoisella rahoituksella toteutettu projektitoiminta edellyttävät joustavia toimitilaratkaisuja ja pienryhmätiloja. Lisäksi oppiminen on verkostoitunutta, mikä edellyttää toimitiloilta avoimuutta. Erilaisiin hankkeisiin osallistuu ulkopuolisia kumppaneita ja edun saajia, minkä vuoksi toimitilojen tulisi olla asiakaslähtöisiä ja helposti lähestyttäviä.

Kuvio 1. Innovaatiopedagogiikan toimitilavaatimukset

Kirjoittaja

Juha Kettunen, rehtori, Turun ammattikorkeakoulu, juha.kettunen@turkuamk.fi

Kettunen, J. 2009. Innovaatiopedagogiikka, Kever-verkkolehti, 8(2), http://www.uasjournal.fi/index.php/kever/article/viewArticle/1123
Kettunen, J. 2010. Strategy process in higher education, Journal of Institutional Research, 15(1), 16-27.
Kettunen, J. 2011. Innovation pedagogy for universities of applied sciences, Creative Education, 2(1), 56-62.
Kantola, M. & Kettunen, J. 2012. Integration of education with research and development and the export of higher education, On the Horizon, 20(1), 7-16.
Kettunen, J., Penttilä, T. & Kairisto-Mertanen, L. 2013. Innovation pedagogy and desired learning outcomes in higher educationOn the Horizon, hyväksytty julkaistavaksi.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli