3/2016, Pääkirjoitus

Kokeilukulttuuri on taitolaji

Kuva: Metropolian kuva-arkisto

Ammattikorkeakouluissa on kehittämisestä ja ketteristä kokeiluista innostunutta väkeä. Siitä hyvänä osoituksena on tämä käsissäsi oleva ajankohtainen kokeilukulttuurin teemanumero ja sen tarjoama laaja kattaus eri alojen artikkeleita.

Olemme kuluneen neljännesvuosisadan aikana ottaneet paikkamme suomalaisessa yhteiskunnassa korkeakouluttajina ja työelämän kumppaneina. Mutta sen lisäksi olemme toimineet myös esimerkkinä omien organisaatioprosessiemme parantamisessa. Haluamme itse elää niin kuin opetamme. Se on tapa ansaita luottamusta opiskelijoiden, ympäristömme ja yhteistyötahojemme keskuudessa. Tässä lehdessä onkin mukana, paitsi eri koulutusalojen, myös ilahduttavasti esimerkiksi ammattikorkeakoulujen turvallisuusjohtamiseen tai tietotyötä tekevien työn organisoinnin kehittämiseen liittyviä asiatuntija-artikkeleita ja katsauksia.

Mutkikkaiden syy-seuraussuhteiden vuoksi yhteiskunnan uudistaminen poliittisilla päätöksillä on tullut aiempaa vaikeammaksi. Siksi kokeilukulttuurin vahvistaminen on yksi nykyisen hallitusohjelman kärkihankkeita: kokeilemalla valtakunnalliseksi aiottua ratkaisua ensin pienemmässä mittakaavassa voidaan tehdä päätös sen laajemmasta ja pysyvämmästä käyttöönotosta. Myös ammattikorkeakorkeakouluissa, joissa tunnistetaan työelämän käytännöt, on lähdetty ennakkoluulottomasti hyödyntämään kokeilukulttuurin periaatteita ja testaamaan nopeasti uusia toimintakonsepteja koko yhteiskunnan hyväksi.

Kaiken ketteryyden keskellä on hyvä muistaa, ettei kokeilukulttuurin innostavan käsitteen alle kannata koota kaikkea perinteistä kehittämistoimintaa tai pitkän aikavälin suunnittelulle perustuvia hankkeita. Kokeilut olisi hyvä avoimesti määritellä organisaatioissamme ja erottaa ne muista kehittämisen tavoista. On tärkeää aina välillä pysähtyä pohtimaan myös, mikä on hankkeen ja kokeilun ero? Ei ole myöskään syytä ajatella, että koeasetelmat, testikierrokset ja nopeat kurssin muutokset prosessin aikana sopisivat kaikkiin kehittämisen tarpeisiin. Kokeilukulttuuri on yksi hyvä renki muiden joukossa, muttei sovi isännäksi ammattikorkeakouluihinkaan.

Onneksi meillä opetusalalla on hyvät edellytykset pukea heti alusta alkaen sanoiksi ajatuksemme, mitä yksittäisessä kokeilussa tavoittelemme ja miten siitä etenemme suurempaan korkeakoulun vaikuttavuuteen. Jos haluamme arvioida kokeilun todellisia tuloksia, esimerkiksi verrokkiryhmän avulla voimme saada enemmän informaatiota kuin vain uuteen toimintaan osallistuneille kohdennetulla palautekyselyllä. Tarvitaan myös kokeilukulttuuriin liittyvää esimiestyötä, jotta kokeiluja koordinoidaan, yhdenmukaistetaan ja suunnataan kohti yhteisiä tavoitteita. Ilman hyvää johtamista ja organisaation yhteisiä toimintamalleja ei lupaaviakaan kokeiluja hevin viedä ammattikorkeakouluissa seuraavalle, aiempaa kattavammalle tasolle.

Ilman hyvää johtamista ja organisaation yhteisiä toimintamalleja ei lupaaviakaan kokeiluja hevin viedä ammattikorkeakouluissa seuraavalle, aiempaa kattavammalle tasolle.

Kokeilukulttuuri sopii luontevasti meille ammattikorkeakoulujen väelle. Kun luemme tämän teemanumeron artikkeleita, saatamme silti huomata olevamme vielä melko alussa kokeilumenetelmien kehittämisessä ja koordinointia edistävien mallien luomisessa. Vaan entäpä jos pitäisimmekin tätä artikkelikokonaisuutta ensimmäisenä iteraatiokierroksena ja toteuttaisimme vastaavan teemanumeron esimerkiksi kahden vuoden päästä uudelleen? Mitä kaikkea jo osaisimme paremmin? Mitä sellaista esittelisimme ylpeänä, jossa olemme edenneet yksittäisistä kokeiluista laajempaan käyttöönottoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen?

Kirjoittaja

Riitta Konkola, toimitusjohtaja-rehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, riitta.konkola(at)metropolia.fi

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli