Mervi Friman
Camilla Lindholm & Johanna Isosävi: Yhteiskirjoittaminen. Art House, 2025.
”En enää koskaan ikinä mitään kirjoita yksin”, ajattelin saatuani väitöskirjaprojektini yli kaksikymmentä vuotta sitten finaaliin. Päällimmäisinä tunteina olivat epäily koko tutkimuksen mekityksestä, mietteet jumittuneista ajatuksista, vaikeudet löytää oikea ilmaisumuoto ja paljon muuta negatiivista yksinäistä puurtamista. Tunnistin esimerkiksi liian pitkät virkkeeni, mutta olin kyvytön niitä pilkkomaan.
Minusta tulikin intohimoinen yhteiskirjoittaja. Mutta olisipa ollut silloin käsissäni Camilla Lindholmin ja Johanna Isosävin opus. Kirjoittajat ovat nimittäin onnistuneet luomaan teoksen, joka toimii rohkaisuna yhteiskirjoittamisesta haaveilevalle, käsikirjana parastaikaa yhteiskirjoittaville ja reflektiopintana kokeneemmille. Se tukee omien ajatusten jäsentämistä ja sanoittaa epäilyjä ja aikeita.
Teokseen on helppo tarttua, sillä se etenee kronologisesti kirjoitusprosessia seuraten. Sisällysluettelo viitoittaa tietä ja herättää uteliaisuutta, kuten otsikot parhaimmillaan tekevätkin. Lisäksi kirjan lopussa on hakemisto, joka osaltaan lisää käyttäjäystävällisyyttä.
Lindholm ja Isosävi erittelevät seikkoja, jotka ensi näkemältä tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. He kuorivat kuin sipulia yhteiskirjoittamiseen liittyviä seikkoja aloittaen siitä, mitä erilaisimpia muotoja yhteiskirjoittamisessa on ja miten valittu muoto tulee ottaa huomioon prosessin edetessä. Sen jälkeen pohditaan kirjoittajien erilaisia rooleja ja kirjoittamisen organisoimista ja johtamista. Kerros kerrokselta paljastuu yhteiskirjoittamiseen vaikuttavia tekijöitä – sekä syvästi inhimillisiä että tekijyyteen liittyviä eettisiä näkökohtia. Tekoälyäkään ei sivuuteta. Kirjoittajat lähestyvät sitä koetellen sekä omia että vallalla olevia käsityksiä – ja kannustaen lukijoita samaan.
Teoksen kirjoittajat käyvät eloisaa vuoropuhelua sekä toistensa että keräämänsä aineiston kanssa. Tavattoman rikas aineisto on kerätty noin viideltäkymmeneltä vastaajalta kahdesta tutkijoiden vapaamuotoisesta facebook-ryhmästä. Vastaajat ovat selvästikin kokeneita kirjoittajia, sillä heidän pohdintansa ovat avoimuudessaan ja syvällisyydessään poikkeuksellisen antoisia.
Erityisenä vahvuutena pidän luvut päättäviä ”harmaita laatikoita”, jotka koostavat keskeisen sanoman. Luvut päättyvät pohdintakysymyksiin, jotka rohkaisevat avaamaan keskustelua laajasti kirjoittamista koskevista asioista. Kuten teoksessa korostetaan: kannattaa puhua asiat selviksi ennen aloittamista. Jos joudutaan vaikean asian sykkyrään, on puhuminen jo monta astetta vaikeampaa. Toki kysymykset myös johdattavat peilin ääreen.
Mitä jäin kaipaamaan? Ehkä jotain, mikä itselleni sattui juuri tähän päivään. Neljän henkilön yhteiskirjoittajaryhmämme sai palautetta eräästä tekstistä. Tuli kiitosta, mutta myös melkoinen määrä kehittämisehdotuksia. Ne on helppo (ainakin helpompi kuin yksin) ottaa vastaan yhdessä. Ensimmäiset kommentit lennähtivät toki jo Whatsappissa, mutta ylihuomenna itse kukin pystyy jo analyyttisemmin keskustelemaan huomionarvoisista seikoista. Juuri tänään juuri tähän olisin mielelläni lukenut Camillan ja Johannan viisaita sanoja.
”Me kaikki haluaisimme kirjoittaa hyvien kumppaneiden kanssa, ja haluaisimme itsekin olla hyviä kirjoituskumppaneita. Todellisuudessa yhteistyökumppanimme eivät ole täydellisiä, mutta emme ole me itsekään.”
Yhteiskirjoittaminen-teos resonoi kiinnostavasti ammattikorkeakouluympäristössä käytyä kirjoittamiskeskustelua. Vuonna 2005 alkoi teoksessa Hankkeesta julkaisuksi (Vanhanen-Nuutinen & Lambert, 2005) keskustelu ammattikorkeakoulukirjoittamisen genrestä ja se on jatkunut muun muassa viisi vuotta myöhemmin ilmestyneessä Hankekirjoittaminen-teoksessa (Lambert & Vanhanen-Nuutinen, 2010). Yhdessä kirjoittaminen on molemmissa teoksissa genren ytimessä. Osapuolia ovat vaihtelevissa rooleissa opiskelijat, opettajat ja työelämän edustajat. Yhteiskirjoittaminen on väline viedä hanketta eteenpäin, mutta sillä on myös itseisarvo luottamuksen vahvistajana ja ymmärryksen kasvattajana.
Niin, onko ajatukseni ”ei koskaan enää yksin” toteutunut. Pääosin kyllä ja kokemukset ovat olleet plusmerkkisiä. Muutamat tekstit ovat olleet niin henkilökohtaisia, että on ollut välttämätöntä kirjoittaa ne yksin.
Tässä yhteydessä vinkkaan pari UAS Journalista yhteiskirjoitettua artikkelia (Kantola & Linko, 2014; Linko & Kantola, 2013; Linko ym. 2016; Väänänen & Friman, 2018; Väänänen ja muut 2024). UAS Journalin kehittämistyössä on olennaista systemaattinen tiedon keruu ja analysointi. Yhteiskirjoittamalla paitsi tehdään kehitystyötä näkyväksi myös prosessoidaan monisärmäisesti kertynyttä tietoa tuottaen se tekstimuotoon.
Kirjoittaja
Mervi Friman, KT, erityisasiantuntija, Hämeen ammattikorkeakoulu, frimanmervi@gmail.com
Lähteet
Kantola, M., & Linko, L. (2014). Ammattikorkeakoulujen yhteiseen verkkolehteen kohdistuva toimintatutkimus. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 16(3), 53–64. https://journal.fi/akakk/article/view/113807
Lambert, P. & Vanhanen-Nuutinen, L. (toim.) (2010). Hankekirjoittaminen. Välineitä hanketoimintaan ja opinnäytetyöhön. Haaga-Helia, tutkimuksia, 1/2010.
Linko, L., & Kantola, M. (2013). The development actions of the UAS Journal in a nutshell. AMK-lehti//Journal of Finnish Universities of Applied Sciences, (3).
Linko, L., Kantola, M., & Friman, M. (2016). An online journal promoting digital collaboration in Finnish higher education institutions. EAPRIL 2016, 228-238.
Vanhanen-Nuutinen, L. & Lambert, P. (toim.) (2005). Hankkeesta julkaisuksi. Kirjoittaminen ammattikorkeakoulun ja työelämän kehityshankkeissa. Edita.
Väänänen, I., & Friman, M. (2018). Julkaisutoiminnan vaikuttavuus. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 20(3), 35–43.
Väänänen, I., Kantola, M., Friman, M. & Lamberg, J. (2024). From open access publishing to collaborative dissemination. Tertiary Education Management, 303–316. https://doi.org/10.1007/s11233-024-09149-y
Vastaa