2/2016, Työelämä

Sosiaalialan T-osaaminen Sote-uudistuksessa

Savonia UAS

Pohdimme artikkelissamme sosiaalialan substanssiosaamisen ja sosiaalipalveluiden merkitystä hyvinvointipalvelujen tuottamisen rakenteellisten uudistusten ristipaineissa. Suomessa palvelurakenteiden uudistamisella on pitkät perinteet. Keskeisimpiä uudistuksia ovat 1980-luvulla toteutunut Valtava-uudistus sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuuksista, 1990-luvun loppupuolen Paras-hanke, jossa palvelujen rahoitus ja tuotanto sekä kuntarakenne hahmotettiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja 2010-luvun Sote-uudistus, jonka tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. (Niemelä 2008, 9‒11; THL 2016.) Palvelujen rakenteellinen uudistaminen lainsäädäntöuudistuksineen haastaa sosiaali- ja terveysalan henkilöstön työvoimatarpeen ja ammatillisen osaamisen suhteessa väestön palvelutarpeisiin sekä talouden tilaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön kelpoisuuslainsäädäntö[1] ja palveluiden tuottamista koskevat lait[2] määrittävät kansalaisten tarvitsemien palveluiden kohtaantoa sekä laadullisesti (esim. sosiaalialan henkilöstön kvalifikaatioiden ja palvelutarjottimen osalta) että määrällisesti (mm. henkilöstömitoituksen ja palvelutarjottimen kustannukset). Alan työvoiman kysyntää määrittävät huoltosuhteen kehitys, iäkkään väestön palvelutarve sekä BKT:n ja työn tuottavuuden kehitys. Työvoiman tarjontaan vaikuttavat nuorisoikäluokkien koko, alan vetovoimaisuus, koulutusten riittävyys ja läpäisyaste sekä työllistymisaste. Sosiaali- ja terveysala kohtaa hyvästä työllistävyydestään huolimatta rekrytointiongelmia, joita on aiheuttanut osaksi liian vähäinen koulutusmäärä, tehtävien määräaikaisuus sekä erityisosaamisen puute. (Koponen 2015, 12; Kuvio 1.)

kuvio 1
Kuvio 1. Sosiaalialan ammattihenkilöstö palveluiden kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanteessa.

Welfare mix -palvelujen tuottamismallin yleistyminen sote-uudistuksen myötä sekä väestön koulutus- ja elintason nousu haastavat toisaalta työnantajat ja oppilaitokset ammattitaitoisen henkilöstön saatavuuden ratkaisemisessa ja toisaalta asuinpaikasta riippumattoman palveluiden valinnanvapauden toteutumisen. Valinnanvapaus on kuitenkin suhteellista. Sitä voivat rajoittaa vaihtoehtoisten palveluiden saatavuus harvaanasutuilla alueilla, maantieteelliset etäisyydet, palvelun tarvitsijoiden maksukyky sekä taito ja halukkuus tehdä valintoja. (Sosiaali- ja terveydenhuollon … 2015, 39‒41; ks. myös Sosiaali- ja terveysalan … 2015, 62; Hartman 2012.)

Tarpeiden, tarjonnan ja osaamisen kohtaanto

Sote-uudistuksessa haetaan kustannustehokasta ratkaisua palveluiden kysynnän ja tarjonnan moniulotteisiin kohtaantotilanteisiin. Kuntaliiton ARTTU2-ohjelman tieteellisen johtajan Pentti Meklinin (2015) mukaan sote-keskustelua hallitsee terveydenhuolto ja erityisesti erikoissairaanhoito, vaikka puheissa kannetaan huolta perusterveydenhuollosta. Sosiaalipalvelut jäävät taka-alalle niiden 42 %:n sote-kustannusosuudesta huolimatta. Sosiaalipalveluissa on ratkaistavia ongelmia, kuten palvelun piiriin pääsyssä, palveluiden saatavuudessa ja saavutettavuudessa, osaamisen työnjaollisessa kohdentumisessa, erikoisosaamisessa sekä palvelutasossa (mm. vanhustenhuolto, lastensuojelu).

Sote-uudistuksen taustalta erottuvat palvelutarjonnan ja -kysynnän kohtaamattomuuden ratkaiseminen sekä jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin vaikuttaminen lisääntyvien palvelutarpeiden lisäksi.

Sote-uudistuksen taustalta erottuvat palvelutarjonnan ja -kysynnän kohtaamattomuuden ratkaiseminen sekä jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin vaikuttaminen lisääntyvien palvelutarpeiden lisäksi. Näihin haetaan vastausta nykyistä kustannustehokkaammalla palveluiden tuottamisella hyödyntäen suuruuden ekonomian mittakaavaetuja ja laajuuden ekonomian yhdistelmäetuja. Suuruuden ekonomistiset mittakaavaedut toteutuvat, jos samoilla resursseilla tuotetaan enemmän samanlaisia palveluja. Laajuuden ekonomistiset yhdistelmäedut toteutuvat, jos samassa yksikössä ja yhteisillä resursseilla tuotetaan erilaisia, monipuolisia palveluja kustannustehokkaammin kuin erillisissä yksiköissä. (Mt.) Hyvinvointipalveluissa laajuuden ekonomistisia malleja on kehitetty 1990-luvun alkupuolelta lähtien yhteispalvelukokeiluina esimerkiksi Lapissa (Hokkanen ym. 1991; Hokkanen & Väärälä (toim.) 1992; ks. myös Vakkala 2013).

Yleisestä hyvinvoinnin lisääntymisestä huolimatta osa kansalaisista tarvitsee aikaisempaa kokonaisvaltaisempaa apua ja tukea elämäntilanteensa haasteisiin vastaamiseksi, mikä tarkoittaa usein eri ammattilaisten yhteistyötä. Moniammatillisen yhteistyön perustana on asiakaslähtöisyys, jolloin palveluja tarjotaan ja kehitetään asiakkaiden ehdoilla ja tarpeiden mukaan sen lisäksi, että parhaimmillaan voidaan tuottaa samalla rahalla entistä enemmän ja parempia palveluja. (Vahvemmat yhdessä – … 2014, 2‒6.)

Moniammatillisuudesta monitoimijaisuuteen

Käsittääksemme olisi osuvampaa kuitenkin puhua moniammatillisuuden sijasta monitoimijuudesta, kun pyritään tuottamaan ammatillisesti laadukkaita kustannustehokkaita palveluja. Kustannustehokas monitoimijainen yhteistyö edellyttää eri toimijoiden vahvaa ammatillista (erityis)osaamista. On alettu puhua ns. T-osaamisesta, jossa kyky ymmärtää ilmiöitä laaja-alaisesti yhdistyy johonkin aihealueeseen perustuvaan syväosaamiseen (Cook ym. 2014, 8; Suomi osaamisen kasvu-uralle … 2015, 11‒21). Mielestämme on hyvä pohtia, voiko T-osaamisen idea toteutua myös laajuuden ekonomistisuudelle perustuvan monitoimijaisen työotteen kautta, jolloin eri toimijoiden syvällinen substanssiosaaminen täydentävät toisiaan.

Sosiaalipalveluiden eettinen perusta on toiminta asiakkaan tarpeiden pohjalta. Asiakkailla on oikeus parhaaseen mahdolliseen osaamiseen perustuviin palveluihin. Osaamisen määrittäminen on kuitenkin vaativaa, sillä alan palvelut kattavat kaikki ikäryhmät vauvasta vaariin ja kaikki elämään kuuluvat sosiaaliset kysymykset. Asiakkaana voi olla kuka tahansa, mutta osa asiakkaista on eri syistä joutunut pitempiaikaisesti heikompiosaisen asemaan tai syrjäytynyt. Avun tarvetta aiheuttavat tilanteet vaikuttavat usein kokonaisvaltaisesti kaikkeen elämänpiirissä, jolloin auttaminen voi toteutua vain tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa (Pohjola 2010, 19‒74).

Sosiaalisen osaaminen laajenee moniulotteisuudessaan vaikeasti rajattavaksi ja hallittavaksi. Osaamisalueita on paljon ja ne vaativat alan yleisen hallinnan ohella kukin omaa erityistä syvenevää tieto-taitoa. Sosiaalialan osaamistarpeita tulisikin jäsentää tarkemmin ja pohtia toimivaa työnjakoa alan sinänsä selkeän koulutusrakenteen pohjalta. Tarvitaan myös monitoimijaista, syvempää substanssiosaamista yhdistävää yhteistyötä, sillä alan monet osaamistarpeet eivät ole yhden koulutusryhmän hallittavissa (Pohjola ym. 2012). Paradoksaalisesti näitä eriytyviä tarpeita ei aina tunnisteta, vaan päinvastoin kuvitellaan yleisen osaamisen riittävän. Esimerkiksi koulutuksia halutaan suunnata yleisemmiksi monien osaamisalojen yhdistelmiksi, jolloin osaamisen syvenemisen tarpeita ei nähdä. Toisaalta ylläpidetään keskustelua eri koulutusten kvalifikaatioiden samanlaisuudesta, jolloin hukataan asiakkaiden oikeus saada oikein suunnattu apu erilaisiin tarpeisiin. Lisäksi vastoin kasvavia ammatillisia osaamisvaatimuksia esillä on eri tavoin sosiaalialan koulutustasosta tinkiminen. Sosiaalisen osaamista onkin tarpeen kirkastaa.

Sosiaaliala työllistää nyt ja tulevaisuudessa

Sosiaali- ja terveysala on työllistävyysvolyymiltaan suuri toimiala sen työvoimaintensiivisyyden ja verraten vähäisen suhdanneherkkyyden lisäksi. Palveluita tarvitaan paikallisesti lähellä ihmistä, useimmiten kasvokkaisena yhteistyönä asiakkaan kanssa (vrt. Huovari ym. 2014. 27–33). Vuonna 2014 tehdasteollisuudessa työllisten määrä oli 342 000 ja kaupan alalla 298 000 henkilöä. Sosiaali- ja terveyspalveluissa toimi 386 000 työntekijää, josta terveyspalveluissa 190 000 ja sosiaalipalveluissa 196 000 henkilöä. Sosiaalipalveluissa työllisten osuus on vuodesta 2008 alkaen ollut terveyspalveluja suurempi. (Suomen virallinen tilasto … 2016.)

Kuvio 2. havainnollistaa toimialoittaista työllisyyskehityksen ennakointia vuoteen 2030. Keskimääräistä nopeammin kasvaviin palvelualoihin kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelut, rahoitus- ja liike-elämän palvelut sekä informaatio- ja viestintäpalvelut (Ahokas ym. 2015, 20).

kuvio 2
Kuvio 2. Suomen talouden työllisyysrakenne vuosina 2013–2030 ennakoinnin politiikkauralla, 12 toimialaryhmää, % (Ahokas ym. 2015, 21). Poimittu osoitteesta: http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/t181.pdf

Työvoima ja koulutustarpeiden ennakoinnin yhteen osuvuus on avainasemassa tulevaisuuden hyvinvointipalvelujen kysynnän ja tarjonnan kohtaannossa. Toimialana sosiaali- ja terveyspalvelut kilpailevat muiden toimialojen kanssa pienenevien ikäkohorttien mielenkiinnosta alaa kohtaan sekä työntekijöiden alalla pysymisestä. (Koponen 2015, 16‒21.)

Vastausta odottavia kysymyksiä on tulevissa muutoksissa paljon. Ovatko eri tutkintoasteilta (toisen asteen ammatillinen koulutus, korkeakoulutuksen ammatillinen ja yliopistollinen pilari) tutkintonsa suorittavien teoreettis-käytännöllinen ammatillinen osaaminen riittävää uudenlaisen tulosvastuullisuuden aikakautena? Miten sosiaalipalveluihin saadaan sitoutunutta ja itsensä kehittämiseen motivoitunutta henkilöstöä tilanteessa, jossa yhä pienemmällä henkilöstömäärällä tehdään yhä suurempi työmäärä ja jossa koulutusalat kilpailevat imagollaan pienenevien ikäkohorttien opiskelijoista? Saavatko sosioekonomisesti huono-osaiset, etniset vähemmistöt ja yhteiskunnan marginaalissa elävät kansalaiset optimaalisen hyödyn sote-uudistuksesta ja siinä esitetystä asiakkaiden vapaudesta valita palvelut welfare mix -palvelutarjottimelta? Miten sosiaalisen yhdenvertaisuuden ja hyvinvointierojen kaventamisen tavoitteet toteutuvat sote-uudistuksen myötä? Miten harvaan asutulla maaseudulla hyvinvointipalvelut saavat ammattitaitoista työvoimaa tilanteessa, jossa väestö keskittyy asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin?

Artikkelikuva: Savonia ammattikorkeakoulu

 

[1] Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015; Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994.

[2] Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010.

Kirjoittajat

Leena Viinamäki, sosiaalialan koulutuksen yliopettaja, YTT, Lapin ammattikorkeakoulu, leena.viinamaki(at)lapinamk.fi
Anneli Pohjola, sosiaalityön professori, YTT, Lapin yliopisto, anneli.pohjola(at)ulapland.fi

Ahokas, J., Honkatukia, J., Lehmus, M., Niemi, J., Simola, A. & Tamminen, S. (2015). Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2015‒2030. VATT tutkimukset 181. Helsinki. Haettu 1.3.2016 osoitteesta http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/t181.pdf

Cook, J., Hellström, E., Hämäläinen, T. & Lahti, V.-M. (2014). Visio Suomelle. Kohti kestävää hyvinvointia. Sitra Työpaperi 31.10.2014. Haettu 5.3.2016 osoitteesta http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/Visio_Suomelle.pdf

Hartman, S. (2012). Sosiaalipalvelut. Toimialaraportti 5/2012. Työ- ja elinkeinoministeriö. Helsinki. Haettu 13.3.2016 osoitteesta http://www.temtoimialapalvelu.fi/files/2163/Sosiaalipalvelut_marraskuu_2012.pdf

Hokkanen, L., Kinnunen, P., Pohjola, A., Urponen, K. & Väärälä, R. (1991). Palvelutilkuista yhteiseen työhön. Kemijärven hyvinvointipalveluprojektin osaraportti 1. Lapin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja 32. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Hokkanen, L. & Väärälä, R. (toim.). (1992). Rajojen ylityksiä ja yhteistoimintaa. Kemijärven hyvinvointipalveluprojektin osaraportti 2. Lapin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja 35. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Huovari, J., Jauhiainen, S., Kerkelä, L., Esala, L. & Härmälä, V. (2014). Alueiden yritys- ja elinkeinorakenteen muutos. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Alueiden kehittäminen 13/2014. Haettu 2.2.2016 osoitteesta http://www.tem.fi/files/39281/TEMjul_13_2014_web_04042014.pdf

Koponen, E.-L. (2015). Sosiaali‐ ja terveysalan työvoiman riittävyys nyt ja tulevaisuudessa. TEM raportteja 13/2015. Haettu 7.4.2016 osoitteesta https://www.tem.fi/files/42288/TEMraportti_13_2015_web_27022015.pdf

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015. Haettu 22.4.2016 osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150817

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994. Haettu 22.4.2016 osoitteestahttp://www.finlex.fi/fi/laki/smur/1994/19940559

Meklin, P. (2015). Sote-uudistus – mistä uudistuksen hyödyt syntyvät? ARTTU2-tutkimus ohjelman julkaisusarja 3/2015. Haettu 1.2.2016 osoitteesta http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=3124

Niemelä, M. (2008). Julkisen sektorin reformin pitkä kaari Valtava-uudistuksesta Paras-hankkeeseen. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 102. Helsinki: Kela. Haettu 27.3.2016 osoitteesta http://hdl.handle.net/10250/7935

Pohjola, A. (2010). Asiakas sosiaalityön subjektina. Teoksessa M. Laitinen & A. Pohjola (toim.). Asiakkuus sosiaalityössä. S. 19‒74. Helsinki: Gaudeamus.

Pohjola, A., Kemppainen, T. & Väyrynen, S. (toim.) (2012). Sosiaalityön vaikuttavuus. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Sosiaali- ja terveysalan tilastollinen vuosikirja 2015. Haettu 1.2.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-569-1

Sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavarahoituksen purkamisen vaihtoehtoja koskeva selvitys 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:19. Haettu 19.3.2016 osoitteesta http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125789/URN_ISBN_978-952-00-3579-2.pdf?sequence=1

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Haettu 16.3.2016 osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301

Suomi osaamisen kasvu-uralle. Ehdotus tutkintotavoitteista 2020-luvulle 2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2015:14. Helsinki. Haettu 1.2.2016 osoitteesta http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2015/liitteet/tr14.pdf?lang=fi

Suomen virallinen tilasto (SVT). Kansantalouden tilinpito [verkkojulkaisu]. ISSN=1795-8881. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2016]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/vtp/index.html

Terveydenhuoltolaki 1326/2010. Haettu 3.3.2016 osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326

THL 2016. Sote-uudistus. Haettu 6.4.2016 osoitteesta https://www.thl.fi/fi/web/paatoksenteko-talous-ja-palvelujarjestelma/sote-uudistus

Vahvemmat yhdessä – moniammatillinen työ arjen turvallisuuden parantamiseksi 2014. Sisäministeriön julkaisu 31/2014. Helsinki. Haettu 15.3.2016 osoitteesta http://www.intermin.fi/julkaisu/312014?docID=57151

Vakkala, H. (2013). Lapin yhteispalvelukonseptin pilotointi -hanke. Selvitystyön loppuraportti 26.3.2013. Rovaniemi: Lapin Liitto.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *