Bioenergiayrittäjyyden mahdollisuudet
Käynnissä on hidas siirtyminen uusiutuviin energiamuotoihin perustuvaan talouteen. Se synnyttää muutoksia tuotannossa. Tässä yhteydessä on otettu käyttöön luonnonvarojen merkitystä korostava käsite luonnonvaratalous. Sen yksi alakäsite biotalous tai vihertalous, kuten sitä myös kutsutaan, kuvaa biopohjaisiin, uusiutuviin prosesseihin liittyviä tuotanto- ja arvoketjuja. Bioenergian tuotanto on yksi viime vuosien puhutuimmista biotaloutta toteuttavista tuotannon aloista. Sen nähdään liittyvän ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, energian saannin varmistamiseen ja maaseudun toimeentulon haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Bioenergian tuotanto voi tukea maatilan muuta tuotantoa energiaomavaraisuutta lisäämällä, tai se voi synnyttää uutta yritystoimintaa energia-alalla. Liiketoimintamahdollisuudet riippuvat paljon tilakohtaisista ja alueellisista tekijöistä. Yritystoiminnassa on tavoitteena ja välttämättömänä edellytyksenä liiketaloudellinen kannattavuus, johon päätöksenteko tähtää nojaten tilakohtaisiin ja aluetekijöihin (kuva 1). Maatiloilla on keskimäärin suuret energiaresurssit, metsää, peltoa ja usein kotieläimiä, monipuolista osaamista sekä koneita, kalustoa ja muuta pääomaa. Paikallisten energiaresurssien hyödyntäminen ja laajamittainen energiayrittäjyys tarvitsevat tuekseen kuitenkin myös hajautettua energiajärjestelmää tukevaa energiapolitiikkaa, ja maatilayrittäjät tarvitsevat tukea ja neuvontaa liiketoiminnan käynnistämiseksi ja kehittämiseksi. Näihin kaikkiin vaikuttavia muutostekijöitä ovat ainakin globaalit tekijät kuten ilmastonmuutos ja maailmantalouden, erityisesti energian hinnan ja saatavuuden näkymät, sekä teknologian kehitys, jota myös edellä mainitut tekijät vauhdittavat. Energiamarkkinoiden kehitys vaikuttaa lähes kaikkiin päätösprosessin osiin, ja sillä on luonnollisesti suuri merkitys bioenergia-alan yritystoiminnan edellytyksiin.
Maatilat käyttävät puuta lämmitykseen, mutta tila voi tuottaa energiapuuta myös myyntiin, polttopuuta omakotiasujille tai mökkiläisille tai toimia vaikka hakkeen toimittajana tai hakeurakoitsijana. Rypsistä ja muista öljykasveista on mahdollisuus tuottaa biodieseliä, ja ruokohelpi ja olki voidaan polttaa lämmöntuotannossa. Kotieläintilojen koon kasvaessa mahdollisuudet biokaasun tuotantoon ja jalostamiseen lämmöksi ja sähköksi tai liikennepolttoaineeksi paranevat. Maatilat voivat käyttää biokaasua koneissaan ja myydä sitä tulevaisuudessa asiakkaille biokaasuautojen yleistyessä. Maatila voi myös mädättää alueen biojätteitä ja olla näin bioenergiantuotannon ohella samalla osa alueen jätteenkäsittelyketjua. Energiantuotantoon liittyy todennäköisesti tulevaisuudessa yleensäkin monipuolinen sivuvirtojen hyödyntäminen. Myös erilaiset integroidut ratkaisut, joissa maatilojen bioenergiatuotantoa yhdistetään muuhun uusiutuvan energian tuotantoon tulevat yleistymään.
Lämpöyrittäjyys on hajautetun energiantuotannon muoto, jossa lämpöyrittäjä tuottaa lämpöä kiinteistölle. Maatila voisi tulevaisuudessa tarjota lämpöyrittäjäpalveluja kokonaisille kylille tai ehkä jopa tuottaa sekä kylien tarvitsema lämpö että sähkö pienen kokoluokan yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon yksiköillä. Eikä mahdoton olisi ajatus myöskään liikennepolttoaineen tuottamisesta kylän biokaasulaitoksessa.
Bioenergiayrittäjyys nyt
Bioenergia-ala on vielä kehittymätön yritystoiminnan osa-alue maatiloilla. Maatilojen bioenergiayrittäjyyden innovaatioympäristöjä Pohjois-Pohjanmaalla selvittäneessä tutkimuksessa todettiin bioenergia-alan muodostavan maatiloilla yleensä vain pienen osan tilojen kaikesta toiminnasta, ja siihen käytetty työmäärä oli suuri verrattuna bioenergiasta saatuihin tuloihin. Tiloja, joilla oli bioenergia-alan yritystoimintaa tai jotka aktiivisesti suunnittelivat toimintaa bioenergia- alalla oli alueella vuosina 2006-2007 noin 200, mikä oli noin 3,5 prosenttia alueen maatiloista.
Tutkimuksessa haastatellut maatilayrittäjät (39) voitiin jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, miten he suhtautuivat bioenergia-alan toimintaan ja sen kehittämiseen tilallaan (taulukko 1). ”Sijoittajille” on keskeistä pitkän tähtäimen kehittämisintressi ja siihen liittyvä investointihalukkuus. ”Yrittäjät” odottavat tehdyn sijoituksen tuottavan alusta alkaen, ja näillä tiloilla bioenergia-alan toiminta on usein kasvuhakuista. ”Harrastelijat” ovat puolestaan bioenergia-alalla toimivia maatilayrittäjiä, jotka eivät kuitenkaan ole panostaneet merkittävästi alaan.
Bioenergia-alaan syntyneen kiinnostuksen taustalla maatilayrittäjillä oli monia eri asioita: energiantuotantoon sopivat raaka-aineresurssit, tilan tuotteiden ja energian hintakehitys, tilan oma energiantuotanto maatalouden tukena, työllistyminen tilalla, ympäristötekijät ja henkilökohtainen kiinnostus. Näiden tekijöiden merkitys vaihteli yrittäjätyypeittäin. ”Sijoittajille” oli tyypillistä henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen ja maatalousorientaatio, mikä näkyi myös vahvana kiinnostuksena biokaasuun ja peltoenergiaan, sekä tietoisuus ympäristövaikutuksista. ”Yrittäjillä” tavoitteena oli saada liiketoiminnasta mahdollisimman pian tulosta ja työllistää itsensä. Niinpä he kokivat tärkeänä tuotteiden ja energian hintakehityksen. Heidän kiinnostuksensa suuntautui lähinnä metsätalouteen ja puuenergiaan, jossa on jo suhteellisen vakiintunutta yritystoimintaa. ”Harrastelijat” olivat usein ikään kuin ajautuneet alalle, yleensä polttopuun tuotantoon, kun tilalla oli mahdollisuus tuottaa sitä omasta metsästä, eivätkä he halunneet ottaa riskejä yritystoiminnan kehittämiseksi.
Tehty tyypittely kuvaa myös eroja toiminnan tavoitteellisuudessa ja suhtautumisessa bioenergia-alan tukipalveluihin. ”Sijoittajat” ja ”yrittäjät” käyttävät tukipalveluja avukseen yritystoiminnan kehittämisessä ja toiminta on muutenkin tavoitteellisempaa kuin ”harrastelijoiden” ryhmään kuuluvilla maatilayrittäjillä.
Bioenergiayrittäjyyden edistäminen
Bioenergia-alaa on maatiloilla kehitetty lähinnä luonteeltaan tilapäisellä hanketoiminnalla. Hankkeet on kuitenkin yleensä kohdistettu johonkin bioenergiamuotoon. Maatilat tarvitsisivat nykyistä enemmän asiantuntija-apua toiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, omien resurssiensa optimointiin ja yritystoiminnan suunnitteluun. Alalle ei ole syntynyt maatilakokonaisuuden ja maatilan eri bioenergiaresurssit yhdessä huomioivia vakiintuneita neuvontapalveluja. Kaikki sektorit hallitsevaa neuvontaa ei ole. Näköpiirissä ei myöskään ole, että jokin organisaatio pystyisi tällaisen asiantuntijaroolin itselleen ottamaan. Tässä tilanteessa maatilayrittäjät tarvitsevat apua kehittämisprosessin hallitsemiseksi ja tilakokonaisuuden huomioimiseksi tässä prosessissa.
Puolueettoman tahon avustuksella tehty katsaus, systemaattinen tiedon keruu ja tilan mahdollisuuksien kartoitus, voisi tuoda maatiloille nykyistä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja, joissa tilan energiaresurssit ja muut resurssit sekä muu tuotanto ja yritystoiminta olisi tavoitteellisesti kytketty yhteen. Tällainen toimija voisi auttaa yrittäjää hahmottamaan tilansa toimintavaihtoehdot ja toimia välittäjänä auttaen tarvittavien yhteyksien luomisessa ja tiedon saannissa, ohjata maatilayrittäjä asiantuntijaorganisaatioiden yhteyteen, ja tukea yrittäjää innovaatioprosessin toteuttamisessa.
Toimintavaihtoehtojen hahmottamisessa on tärkeää maatilayrittäjän oppimisprosessi, jota välittäjän, maatilayrittäjän ja mahdollisten muiden tähän osallistuvien tukipalvelujen ja vertaistoimijoiden välisen vuorovaikutuksen tulee tukea. Välitystoiminta voidaan siis nähdä oppimisen, verkostoitumisen ja prosessien tukemisena. Toiminnallisesti se on eriytynyt muista toimialan kehittämistä tukevista palveluista kuten erikoistuneesta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, maatilojen maksullisesta tuotannon, talouden ja liiketoiminnan suunnitteluun liittyvästä neuvonnasta sekä asiointi- ja tietopalveluista ja rahoituspalveluista. Innovaatiopäätökselle välttämättömän, riittävän soveltavan ja maatilakohtaisen, tiedon tuottamiseen innovaation soveltumisesta ja vaikutuksista yritykseen tarvitaan kuitenkin todennäköisesti näiden tarjoamia erikoistuneita asiantuntijapalveluja.
Maatilayrittäjän oppimisprosessin elementit löytyvät tiedon tuottajat, levittäjät, hyödyntäjät ja soveltajat yhdistävästä innovaatioympäristöstä, jota voidaan kuvata Nonakan ja Takeuchin (1995) tiedon luomisen spiraalia soveltaen (kuva 2). Uutta yritystoimintaa suunnitteleva maatilayrittäjä saa virikkeitä, kokemuksia ja esimerkkejä muilta alalla toimivilta yrittäjiltä. Tätä vaihetta oppimis- prosessissa, kun hiljaista tietoa siirtyy yrittäjältä toiselle, kutsutaan sosiaalistumiseksi. Yhdessä alan asiantuntijaorganisaation kanssa tilatieto, vertaiskokemukset ja asiantuntijaorganisaation hallitsema tieto ulkoistetaan näkyväksi tiedoksi, kehittämisongelmaksi. Vertaiskokemukset ovat maatila- yrittäjille tärkeitä. Toisten kokemuksiin ja esimerkkeihin tutustuminen tukee maatilayrittäjää hänen tehdessään päätöstä siitä jatkaako prosessia omalta kohdaltaan ehkä jo merkittävääkin rahallista panosta vaativaan suunnitteluun. Kehittämisongelmaa koskevan tiedon yhdistäminen tutkimus- tietoon ja muuhun käytettävissä olevaan dokumentoituun tietoon tuottaa suunnittelun ja laskelmien avulla ratkaisun ongelmaan. Uuden ratkaisun sisäistäminen käytännössä tuottaa jälleen uutta hiljaista tietoa tilalla. Välittäjä tukee maatilayrittäjää prosessin eri vaiheissa eri tavoin.
Tässä tilanteessa, jossa maatilayrittäjällä ei ole käytettävissään puolueetonta, samanaikaisesti maatilakokonaisuuden ja maatilan kaikki bioenergiaresurssit hallitsevaa tukipalvelua, välittäjälle olisi tarvetta bioenergiayrittäjyyden vauhdittajana. Välittäjä auttaisi innovaatioprosessin hahmottamisessa ja toteuttaisi maatilayrittäjän näkökulmasta ”yhden luukun” periaatetta, mikä helpottaa prosessin käynnistämistä. Välittäjän tehtäviksi maatilojen bioenergia-alan innovaatiotoiminnassa voidaan kiteyttää osallistuminen maatilan mahdollisuuksien arviointiin ja verkostojen rakentamiseen – vertaisverkostojen ja asiantuntijayhteyksien luomiseen, joissa kokemukset ja tieto välittyvät yrittäjän käyttöön – sekä innovaatioprosessin hahmottamiseen ja tukemiseen. Välittäjä tukisi maatilayrittäjän vuorovaikutteisia oppimisprosesseja maatilan toiminnan uudistamisen eri vaiheissa.
Kirjoittaja
Tuomo Pesola, FT, MMM, yliopettaja, tki-päällikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, tuomo.pesola@oamk.fi
[vc_tta_accordion active_section=”0″ no_fill=”true” el_class=”lahteet”][vc_tta_section title=”Lähteet” tab_id=”1458134585005-b3f22396-5506″]
Nonaka, I. J. & H. Takeuchi (1995). The knowledge-creating company. How Japanese companies create the dynamics of innovation. Oxford University Press, New York – London.
Pesola, T. (2012). Maatilojen bioenergiayrittäjyyden innovaatioympäristöt Pohjois-Pohjanmaalla. Väitöskirja. 193 s. Nordia Geographical Publications 41: 1. Uniprint, Suomen yliopistopaino Oy. Oulun yliopisto.
[/vc_tta_section][/vc_tta_accordion]
