3/2020

Toteutuuko sosiaalinen kestävyys korkeakoulutuksessa?

Kuvituskuva: toimistorakennuksen aulatila

Kirjoittajat: Ritva Laakso-Manninen, Jorma Niemelä & Lauri Tuomi.

Sosiaalisen kestävyyden haasteet ovat globaalit ja lokaalit

Sosiaalisen kestävyyden vaatimukset ovat nousseet pintaan globaalisti, kun koronapandemia on tehnyt sosiaalisen eriarvoisuuden näkyväksi monissa maissa. Sosiaalista vastuuta ei ole sälytetty vain julkiselle sektorille, vaan myös yritysvastuisiin se on yhä useammin kirjattu aktiivisesti toimintaa ohjaavana tahdonilmauksena.

Suomi on hyvinvointivaltio, jossa kansalaisten elintaso ja elämänlaatu ovat jatkuvasti nousseet. Kuitenkaan kaikki eivät ole päässeet mukaan myönteiseen kehitykseen. Myös koronapandemian kaltaiset kriisit voivat sekä terveyden että talouden kautta muodostua uhkaksi ihmisten hyvinvoinnille. Yhteiskuntaa tulee rakentaa sosiaalisesti kestävän kehityksen periaattein – ja siinä korkeakoulut ovat avainasemassa.

Niemelä ja Niemelä (2011) ovat todenneet hyvinvoinnin toteutumisen suurimmaksi testiksi syrjäytymisen. He jakavat hyvinvoinnin edellytykset kahteen ryhmään eli lainsäädännöllis-institutionaalisiin, joita toteutetaan sosiaalipolitiikalla ja kasvatuksellis-sivistyksellisiin, joita toteutetaan sivistyspolitiikalla. He toteavat, että molempia strategioita tarvitaan sosiaalisesti kestävään kehitykseen. Koulutuksella on erittäin keskeinen vaikutus sosiaaliseen kestävyyteen, koska se ennustaa ihmisen myöhempää hyvinvointia, olipa sitten kyse sosiaalisesta asemasta, tuloista, terveydestä tai muista hyvinvoinnin komponenteista (Eriarvoisuustyöryhmä 2018, 22).

Sosiaalinen kestävyys korkeakoulupolitiikan tavoitteissa

OKM:n hallinnonalan erityinen vastuu on sosiaalisessa kestävyydessä, kuten sivistyksen ja ihmisten hyvinvoinnin vahvistamisessa. Se tarkoittaa mm. sivistyksellisten oikeuksien yhdenvertaista toteutumista, osaamisen ja koulutustason nostoa, jatkuvaa oppimista, tiedon saatavuutta, kulttuurisia oikeuksia sekä hyvinvointia ja osallisuutta.

OKM:n kestävän kehityksen linjauksessa 2020 korostetaan sitä, että kaikkien kyvyt ja osaaminen vahvistuvat. Korkeakouluvisiossa tavoitteena on, että yli puolella nuorista olisi tulevaisuudessa korkeakoulututkinto.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on yksi tärkeimmistä suomalaisen korkeakoulupolitiikan tavoitteista, mutta sen toteutumisen esteitä on edelleen. Vanhempien koulutus ja tulot ennustavat lasten korkeakoulutukseen hakeutumista (Karhunen & Uusitalo 2017). Myös muut tekijät kuten maahanmuuttajatausta voivat vaikuttaa (Airas ym. 2019, 35, 36; Perho 2018, 58).

Sosiaalista kestävyyttä korkeakoulun omassa toiminnassa edistetään selkeällä tahtotilalla, konkreettisilla toimilla (esimerkiksi opiskelijavalintoja kehittämällä, opinto-ohjauksella ja esteettömyystoimenpiteillä) sekä asenteilla ja taidoilla (kulttuurisensitiivisyys). Lähtökohta on perustuslaissa, jonka mukaan ”ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”. Jyväskylän yliopiston ja Diakonia-ammattikorkeakoulun koordinoimana toteutettiin Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa (ESOK) -hanke 2007-2009. Pitkän ajan tavoitteeksi hanke asetti inklusiivisen eli osallistavan korkeakoulun. Hanke loi perustaa korkeakoulujen esteettömyystyölle. Monikulttuurisuusosaaminen, kulttuurikompetenssi ja -sensitiivisyys ovat yhä enemmän opetus- ja muun henkilöstön ammattitaitovaatimuksissa (Ks. Ervelius & Blomster 2016, 43).

Korkeakoulupoliittisten tavoiteasetantojen ohella on huomioitava toiminnalla kohdennettavat resurssit, sillä ne ohjaavat toimintaa vähintäänkin yhtä tehokkaasti kuin julkilausutut tahtotilat. 2010-luvulla leikattiin korkeakoulujen rahoitusta merkittävästi, minkä johdosta henkilöstöä vähennettiin, mikä oli monessa kohtaa pois nimenomaan opintoja tukevalta henkilökohtaisemmalta ohjaustyöltä. Nykyiset korkeakoulujen rahoitusindikaattorit suosivat nopeaa opiskelua ja valmistumista, mikä saattaa johtaa vaikeuksiin erilaisten oppijoiden keskuudessa.

Koulutus sosiaalisesti kestävän kehityksen toteuttajana

OKM tilasi 2014 selvityksiä korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ulottuvuuksista, erityisesti tavoista tunnistaa ja arvioida niitä. Kestävä kehitys ei tuolloin juurikaan esiintynyt termistössä, sosiaalisesti kestävä kehitys ei lainkaan (Aarrevaara, Puukka, Ritsilä & Wikström 2015, 82, 84).

Tavoitteiden näkökulmasta ammattikorkeakoulutus on tutkintojen tuottamista, sen sijaan että laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset olisivat tavoitteina. Tutkintojen tuottaminen on se mittari, millä korkeakoulun toimintaa arvioidaan ja mistä ensisijaisesti rahoituksella palkitaan. Opetussuunnitelmissa koulutus on työelämässä tarvittavan osaamisen tuottamista. Opettajalle se merkitsee ristiriitaa nopean valmistumisen ja syvällisen osaamisen tuottamisen välillä. Erilaisia uusia toimintatapoja on otettu vauhdilla käyttöön pyrittäessä vastaamaan tavoitteisiin, mm. joustavat ja yksilölliset opintopolut, koulutustarjonnan tehostaminen, digitaalisuus, etäopetus ja avoimuus.

Yrittäjyys ja erityisesti yhteiskunnallinen yrittäjyys ovat luontevasti moneen ammatillisen koulutuksen toimialaan liittyviä ja ne luovat mahdollisuuksia sosiaalisen kestävyyden edistämiseen. Myös ammattikorkeakoulujen toteuttamalla opettajankoulutuksella on merkittävä vaikutus, koska ammatillisten opettajien työn vaikuttavuus kentällä on laaja-alaista.

Sosiaalisesti kestävän kehityksen välineenä voi toimia myös koulutusvienti. Se on toisaalta palveluiden vientiä ja toisaalta kolmansien maiden kehityksen tukemista esimerkiksi kehitysyhteistyöprojektien pohjalta syntyneiden kaupallisten palveluiden muodossa. Tästä esimerkkinä ovat mm. Ulkoministeriön Finnpartnership-ohjelman hankkeiden pohjalta syntyneet liikekumppanuudet.

Maailman ja toimintaympäristöjen muuttuessa myös vaatimukset koulutuksen suhteen muuttuvat. Heikkilä & Jokinen (2015, 38) ennakoivat, että tulevaisuudessa koulutus voikin saada uusia merkityksiä: se voi olla yhteiskunnallisen aktiivisuuden ja yhteisöllisyyden tuottamista, kustannustehokasta oma-aloitteisuuden ja terveyden ylläpitoa tai sosiaalisten erojen kaventamista. Korona-aika korostaa näiden toimien välttämättömyyttä. Korkeakoulutuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus saa yhä enemmän myös sosiaalisia ulottuvuuksia.

TKI sosiaalisen kestävyyden toteuttajana

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta voi olla edistämässä sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentumista. TKI-toimintaa toteutetaan pääasiassa hankkeissa, joissa on vahvasti korkeakoulun opetus- ja muu henkilöstö mukana yhdessä opiskelijoiden ja työelämän edustajien kanssa. Täten hankkeiden kerrannaisvaikutukset voivat olla merkittäviä, jos TKI-toiminnan painopisteet on suunnattu sosiaalisesti kestävää kehitystä tukeviksi (Laakso-Manninen & Tuomi 2020).

Kansallinen TKI-tiekartta 2020 korostaa sitä, että Suomen tulee tarttua kestävän kehityksen kaltaisten globaalien haasteiden mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin ja tarjota ratkaisuja niihin. Valtiovallan lähtökohtana on tukea elinkeinoelämän lisäksi yhteiskunnan eri toimijoita monipuolisesti ja vahvistaa koronan horjuttamia yhteisöjä, luottamusta suomalaisessa yhteiskunnassa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Suomalaisen sote-järjestelmän TKI-toiminnan analyysissä todetaan, että moninaisissa hankkeissa saadaan hyviä tuloksia, mutta hanketoiminta on ollut tehotonta järjestelmätasolla. Syyksi arvellaan nykyisen järjestelmän rakennetta, jossa palvelujen järjestämisen ja tuottamisen vastuut ovat hajallaan ja pienissä yksiköissä. Rakennerahastojen ohjelmissa on hanketasolla saatu aikaan hyviä tuloksia, mutta mm. rahoituksen epäjatkuvuuden, perustyön tiukkojen resurssien ja puutteellisen johdon sitoutumisen vuoksi hankkeiden tuloksena syntyneiden toimintamallien juurtumisen kanssa on ollut ongelmia (Piirainen ym. 2019, 27).

Selvityksessä kaivataan vahvempaa strategisuutta, pitkäjänteisyyttä ja laaja-alaisuutta, sidosryhmien intressien yhteensovittamista ja osallistamista myös asiakas-/ruohonjuuritasolla, TKI-toiminnan käytäntöjen yhtenäistämistä sekä tulosten tehokkaampaa hyödyntämistä, tiedolla johtamisen periaatteiden parempaa linkittämistä TKI-toimintaan ja TKI-hankkeiden rahoitusta tutkimuksesta kaupallistamiseen (Piirainen ym. 2019).

Nämä selvitykset kertovat hyvin selkeästi, missä ovat TKI-toiminnan haasteet ja millä keinoin myös ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan johtamista voidaan viedä sosiaalisesti kestävämmän kehityksen suuntaan. Koska TKI-toiminta on luonteeltaan vahvasti työelämäkumppanien kanssa toteutettavaa toimintaa, yritysten panostukset vastuulliseen liiketoimintaan ja yhteiskuntavastuuohjelmiin tulevat lisäämään paineita ammattikorkeakouluille huomioida nämä teemat TKI-painopisteitä määriteltäessä. Esimerkiksi EK suosittaa yritysjäsenilleen sosiaalisen vastuullisen kehittämisen työvälineeksi sidosryhmävuoropuhelua mm. uusien ratkaisujen löytämiseksi yhteisiin tavoitteisiin (EK 2020).

Korkeakoulujen tulisi luoda sellaisia ekosysteemejä, verkostoja ja kumppanuuksia, joiden kautta kyetään TKI-varat sijoittamaan tehokkaasti. Jos kehittämistyö keskittyy johonkin osa-alueeseen ilman koko järjestelmän kehittämistä tai edes sen ymmärtämistä, kehitystyö saattaa pönkittää toimimattoman kokonaisuuden säilymistä ilman muutospainetta (Niemelä 2015, Niemelä 2020).

Sosiaalisesti kestävä kehitys rakentaa tulevaisuutta

Sosiaalisesti kestävän kehityksen roolilla koko yhteiskunnan ja yksilöiden tulevaisuuden rakentajana on ja tulee olemaan erityisen painava merkitys. Sen kautta rakennamme ihmisille parempaa maailmaa. Erityisesti nykyisessä korona-ajassa tällä lähestymistavalla on erittäin suuri merkitys. Yhä useampi ihminen on vaarassa jäädä monessa hyvinvointivaltiossakin ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuus luo ääri-ilmiöitä ja epävakautta. Olemalla mukana sosiaalisesti kestävän kehityksen luomisessa, emme luo vain alueellista ja paikallista menestystä opiskelijoille ja alueen työelämälle, vaan ammattikorkeakoulussa tehtävällä työllä on suurempi merkitys. Voimme olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta.

Kirjoittajat

Ritva Laakso-Manninen, KTT, korkeakouluneuvos, perustajaosakas, Professional Publishing Finland Oy, ritva.laaksomanninen(at)propublishing.fi

Jorma Niemelä, YTT, dosentti, Doktriini-palvelut, jorma.niemela(at)doktriini.fi

Lauri Tuomi, KTT, CEO, KVS säätiö, perustajaosakas, Professional Publishing Finland Oy, lauri.tuomi@propublishing.fi


Aarrevaara, T., Puukka, J., Ritsilä, J. & Wikström, J. (2015). Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus – vaikuttavuuden kanavat. Julkaisussa Vastuullinen ja vaikuttava. Tulokulmia korkeakoulujen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:13.

Airas, M., Delahunty, D., Laitinen, M., Shemsedini, G., Stenberg, H., Saarilammi, M., Väätäinen, H. (2019). Taustalla on väliä: Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla. Helsinki: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI.

Elinkeinoelämän keskusliitto (2020). Vastuullisuus liiketoiminnan ytimessä https://ek.fi/mita-teemme/energia-liikenne-ja-ymparisto/vastuullisuus/ luettu 19.8.2020

Eriarvoisuutta käsittelevä työryhmä. (2018). Eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän loppuraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.

Ervelius, T. & Blomster, M.-L. (2016). Opintojen ohjaus osana saamelaisalueen sairaanhoitaja-diakonissakoulutusta. Teoksessa Gothóni R. & Karjalainen A. & Koistinen P. & Kolkka M. (Eds.) (2016). Osallistavaa oppimista ja kehittämistä. Diak Opetus 3, Diakonia-ammattikorkeakoulu. URN:ISBN:978-952-493-280-6

Euroopan parlamentti ja Europan neuvosto (2016). Saavutettavuusdirektiivi. https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:32016L2102&from=FI luettu 19.8.2020

Heikkilä, K. & Jokinen, L. (2015). Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Julkaisussa Vastuullinen ja vaikuttava. Tulokulmia korkeakoulujen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:13.

Hämäläinen, J. (2006). Hyvinvoinnin kaksi strategiaa: poliittinen ja pedagoginen. Teoksessa Niemelä, P. & Pursiainen, T. (2006). Hyvinvointi yhteiskuntapoliittisena tavoitteena: juhlakirja professori Juhani Laurinkarin täyttäessä 60 vuotta 8.10.2006. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimuksia. Kuopio: Kuopion yliopisto.

Karhunen, H. & Uusitalo, R. (2017). 50 vuotta koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa. Yhteiskuntapolitiikka, 3, pp. 296-303.

Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle (2019). Taustamuistio korkeakoulutuksen ja tutkimuksen 2030 visiotyölle. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:44. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-522-8

Laakso-Manninen, R. & Tuomi, L. (2020) Professional Higher Education Management. Best practices from Finland. Professional Publishing Finland Oy.

Niemelä, J., & Niemelä, S. (2011). Hyvinvoinnin sivistysstrategia. Teoksessa Pohjola, A. & Särkelä, R. (Toim.). (2011). Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto.

Niemelä, J. (2015) Kehittämistoimintaa suuressa murroksessa. Teoksessa Gothóni, R., Hyväri, S., Kolkka, M. & Vuokila-Oikkonen, P. (toim.). Osallisuutta, oppimista ja arviointia. Diakonia-ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan vuosikirja 2015. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B Raportteja 60.

Niemelä, J. (2020). Ohjaava palvelujärjestelmä vai palveluohjaus – vai molemmat? Diak Puheenvuoro 32.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan kestävän kehityksen linjaus. Kestävä kehitys opetus- ja kulttuuriministeriössä https://minedu.fi/-/ministerio-linjasi-kestavan-kehityksen-tavoitteet-omalle-hallinnonalalle, luettu 2.7.2020

Perho, K. (2018). Suomen romanien koulutustilanne ja Tšetanes naal -hankkeen vastaus haasteisiin. Julkaisussa Mäenpää N., Perho K. & Ärling M. (toim.)., (2018). Uskalla! It’s possible: Romanien sujuvat koulutus ja työllisyyspolut: Tšetanes naal – ja Nevo tiija -hankkeiden loppujulkaisu. Diak Puheenvuoro 15, Diakonia-ammattikorkeakoulu. URN:ISBN:978-952-493-316-2

Piirainen, K. A. ym. (2019). Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.

Ranta, T. & Laasonen, V. & Lähteenmäki-Smith, K. & Manu, S. & Haavisto, I. & Rissanen, A. & Korhonen, S. (2020). Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta. Raportteja ja muistioita 2020:19. Sosiaali- ja terveysministeriö.

Sabeti, H. (2019). The fourth sector is a chance to build a new economic model for the benefit of all. World Economic Forum. Luettu 20.2.2020 World Economic Forum website: https://www.weforum.org/agenda/2017/09/fourthsector-chance-to-build-new-economic-model/

Socio-economic background and educational inequalities (2019). European Commission. Luettu 20.8.2020 lähteestä https://ec.europa.eu/jrc/sites/jrcsh/files/fairness_pb2019_educational_inequalities.pdf

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *