Kuvituskuva: YK:n päämajan edusta lippuineen

Yhdessä enemmän

Kirjoittajat: Silja Kostia, Kaija Saramäki & Tove Holm.

Suomi on sitoutunut kaikkia maita koskevaan Agenda2030-toimintaohjelmaan, joka hyväksyttiin YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa vuonna 2015. Se pitää sisällään 17 kestävän kehityksen tavoitetta, joista monet koskettavat sosiaalista kestävyyttä (Ympäristöministeriö, 2020). Näitä ovat Agenda2030 tavoitteista etenkin seuraavat: ei köyhyyttä (1), ei nälkää (2), terveys ja hyvinvointi (3), hyvä koulutus (4), sukupuolten tasa-arvo (5), ihmisarvoista työtä ja talouskasvua (8), eriarvoisuuden vähentäminen (10), kestävät kaupungit ja yhteisöt (11), rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto (16) sekä yhteistyö ja kumppanuus (17).

Suomessa Agenda 2030-toimintaohjelman toimeenpano- ja seurantavastuu on hallituksella. Tavoitteena on luoda ratkaisuja kestävän kehityksen haasteisiin ja tarjota opiskelijoille sellainen osaamispääoma, jota työmarkkinoilla tarvitaan (Finnish Prime Minister’s Office, 2020). Suomi raportoi kesällä 2020 toistamiseen Agenda2030 toimeenpanosta. Raportissa nostetaan esille korkeakoulut, jotka edistävät toiminnallaan Suomen kilpailukykyä, hyvinvointia, monipuolista koulutusta ja kestävää kehitystä. Useat korkeakoulut ovat työskennelleet järjestelmällisesti integroidakseen kestävän kehityksen eri tutkimusaloihin. Monet tarjoavat myös monitieteisiä sivuainemoduuleja kestävässä kehityksessä.

Artikkeleita meille saapui arvioitavaksi yhteensä 21 ja kirjoittajat olivat 15 eri korkeakoulusta ja kolmesta sidosryhmästä. Mielestämme tämä alleviivaa korkeakoulujen tärkeää roolia sosiaalisen kestävyyden edistämisessä koulutuksen, tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoiminnan sekä aluekehittäjän roolin kautta. Nämä kestävyyden edistämisen tavat kietoutuvat artikkeleissa toisiinsa monin eri tavoin ja sosiaalisen kestävyyden edistämisen mittakaavat vaihtelevat globaalista hyvinkin paikallisiin.

Yhdessä tekemisen näkökulma nousi esiin sosiaalisen kestävyyden edistäjänä. Käytännössä se tarkoittaa sidosryhmien, opiskelijoiden ja/tai korkeakoulujen henkilökunnan välistä yhteistyötä. Yhdessä tekeminen on mukana niin opetuksen kehittämisessä ja toteuttamisessa, opiskelijoiden vertaistuessa ja matkailun kehittämisessä. Monet artikkelit sisältävät joko suoraan tai epäsuoraan ajatuksen opiskelijoiden työelämätaidoista (tiimityö, vuorovaikutus, yms.), joiden hallitseminen edistää sosiaalista kestävyyttä opintojen jälkeen. Myös kierto- tai biotalouden edistäminen on esillä sosiaalisen kestävyyden sisällä.

Naumanen ym. (2019) ovat selvittäneet Valtioneuvostolle tekemässään tutkimuksessa, että lähes 90 prosenttia kaikista tämän vuosikymmenen suomalaisista innovaatioista tukee kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Tutkimuksessa havaittiin, että kestävän kehityksen innovaatiot tuottavat lisäarvoa yrityksille. Tämä vaatii laajaa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyötä. ”Suomessa on pystyttävä muodostamaan osaamisen verkostoja, joiden avulla voidaan tarjota kokonaisratkaisuja kohdemaiden tarpeisiin, ja pystyttävä konseptoimaan tarjoama niin, että se toimii tehokkaasti ja ymmärrettävästi ratkaisuna tarpeeseen”.

Kirjoittajakutsussa halusimme kannustaa kertomaan myös epäonnistuneista kokeiluista ja haasteista ja joissakin artikkeleissa niitä tuotiinkin esiin. Amy Edmondson, Harvardin ylipoistosta on havainnut, että eniten omia virheitä raportoivat työyhteisöt menestyvät parhaiten. ”Tiimeissä, joissa keskinäinen luottamus ja arvostus oli suurta, uskallettiin myös avoimesti kertoa tehdyistä virheistä. Nämä samat työryhmän ominaisuudet lisäsivät innovatiivisuutta, sitoutumista ja työtekijöiden motivaatiota ja nostivat sen menestykseen” (Saarinen, 2020).

Työskentely teematoimittajana on ollut antoisaa ja haluamme suositella sitä jokaiselle. Sen lisäksi, että on mahdollista oppia toimittamisesta ja kirjoittamisesta, teematoimittajana on mahdollista laajentaa verkostoaan ja saada nopeasti kokonaiskuvan aiheen kehittämisestä korkeakouluissa. Rohkeasti siis mukaan!

Kirjoittajat

Silja Kostia, FT, yliopettaja, Tampereen ammattikorkeakoulu, silja.kostia(at)tuni.fi

Kaija Saramäki, M.Sc. (Environmental forestry), lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, kaija.saramaki(at)karelia.fi

Tove Holm, FT, Itämerihaasteen koordinaattori, Turun kaupunki; Associate Researcher, University of Gävle, tove.holm(at)turku.fi

Finnish Prime Minister’s Office, 2020. The Voluntary National Review 2020 Finland. Report on the Implementation of the 2030 Agenda for Sustainable Development.

Naumanen, M., Heimonen, R., Koljonen, T., Lamminkoski, H., Maidell, M., Ojala, E., Sajeva, M., Salminen, V., Toivanen, M., Valonen, M., Wessberg, N., 2019. Kestävän kehityksen innovaatiot: Katsaus YK:n Agenda 2030 kehitystavoitteisiin ja vastaaviin suomalaisiin innovaatioihin. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:62. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-795-6

Saarinen, M., 2020. Yllättävä tutkimustulos: Eniten omia virheitä raportoivat työyhteisöt menestyvät parhaiten. Tekniikka ja Talous 30.8.2020.

Ympäristöministeriö, 2020. https://www.ym.fi/fi-fi/ymparisto/kestava_kehitys/mita_on_kestava_kehitys, haettu 5.2.2020.

 

Koivumetsä

Yhdessä muotoillen kestäviä luontomatkailupalveluita

Kirjoittajat: Laura Puolamäki & Niina Ihalainen.

Luontolähtöiset, terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut ovat kasvava toimiala. Business Finland on tunnistanut markkinatutkimuksissaan suomalaisen luonnon ja luontokokemuksen tärkeimmäksi matkailuvaltiksemme. Myös kotimaan matkailijat ovat löytäneet luontoon ja ennen kaikkea kansallispuistoihin. Vaikka jokamiehenoikeudet turvaavat luontosuhteen ylläpitämisen missä tahansa, matkailun keinoin tuotteistetut ja palveluilla varustetut luontokohteet ovat yhä vetovoimaisempia niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin matkailijoiden keskuudessa. Matkailutuotteeksi muuntunut luonto alkaa paikoitellen ruuhkautua ja joidenkin alueiden käyttö alkaa lähestyä kantokyvyn äärirajoja. Sen vuoksi katse on käännetty uusille alueille kävijäpaineen tasaamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman Suomen matkailustrategian (2019) mukaan Suomen visiona on olla Pohjoismaiden kestävimmin kasvava matkailukohde. Matkustajamäärillä mitattuna Suomi ei hae markkinajohtajuutta, vaan maailmalla tähdätään niihin matkustajiin, jotka ovat valmiita maksamaan laadukkaista elämyksistä ja hyvästä palvelusta (Virkkunen 2019). Jatkuvan määrällisen kasvun kehitysmallia halutaan välttää, koska kansainvälisen matkailun kasvukeskeisestä ajattelusta ja toimintatavasta on syntynyt vakavia ongelmia ympäristölle. Jatkuvaan määrälliseen kasvuun perustuvasta matkailusta ääriesimerkkinä ovat halpalentoyhtiöt ja niiden riskialtis kasvuhakuisuus (Saarinen 2020).

Maisa-hanke keskittyy kestävän matkailun yhteiskehittämiseen paikallisten yrittäjien, yhteisöjen ja asukkaiden kanssa. Hankkeen pilottialueita ovat Sääksmäen ja Tarttilan kulttuurimaisemat Valkeakoskella, Lehijärven kulttuurimaisemat Hattulassa sekä Hollolan Salpakankaan läheinen maaseutu ja Hämeenkosken alue. Näiltä alueilta etsitään luontomatkailulle uusia mahdollisuuksia ja samalla edistetään maaseutuyritysten kilpailukykyä. Huolehtimalla sosiokulttuurisesta kestävyydestä ja paikallisesta osallistamisesta jo tuotekehitysvaiheessa, voidaan ennakoida, mille tasolle kantokyvyn rajat pilottikohteissamme mahdollisesti asettuvat.

Paikallisyhteisö ei ole Maisa-hankkeessa vain mittarointiväline, vaan myös arvokas voimavara matkailutuotteiden sisältöä luodessa (kuva 1). Paikallisen tiedon avulla olemme löytäneet uusia reittejä esimerkiksi pyöräilykartan ja hyvinvointivaelluksen yhteiskehittämisprosessien aikana. Hankkeessa käytetty yhteiskehittämisen työtapa noudattelee vuonna 2020 julkaistun Kestävästi kasvavan matkailun monitieteiset mittarit kulttuuriympäristöissä -hankkeen ehdottamaa vierailukestävyyden kolmiomittausmallia (Veijola & Kyyrölä 2020).

Kuva 1. Karttatyöpaja kokosi 18.2.2020 Sääksmäen alueen toimijat saman pöydän ääreen miettimään sopivia reittejä ja vierailukohteita pyörämatkailijoille. Toukokuussa 2020 valmistuneen kartan ensimmäinen painos loppui jo heinäkuussa. Sääksmäelläkin on koettu poikkeuksellisen matkailukesän tuoma noste kotimaanmatkailulle eri muodoissaan. Kuva: Laura Puolamäki.

Kulttuurimaisemasta kestäviä luontomatkailupalveluja

Yksi hankkeen pilottikohteista, Valkeakosken Sääksmäellä sijaitseva Rapolan linnavuori lähiympäristöineen, on tarjonnut mahdollisuuksia usean eri matkailutuotteen kehittämiseksi. Rapolan linnavuori on suojelukohde, jota hoitaa Metsähallitus. Linnavuori on sekä luonnonperinnöltään että kulttuuriperinnöltään yksi Suomen merkittävimmistä maisema-alueista. Arkeologinen perintö kertoo alueen vuosisataisesta yhteisöllisestä käytöstä. Maaperä, korkeussuhteet ja vesistöjen läheisyys ovat luoneet harjusta merkittävän ja suojelun arvoisen luontokohteen. Rapolan linnavuorelle vievät matkailutuotteet tarvitsevat toteuttajakseen Metsähallituksen sertifioiman yrityksen. Näin varmistetaan, että toiminta suunnitellaan luonnon- ja kulttuuriperinnön edellyttämällä tavalla. Matkailun halutaan myös edistävän suojelutavoitteita.

Rapolan linnavuori on lisäksi merkittävä paikallinen virkistysalue ja kyläläisten arkiympäristö. Matkailutoiminnan ei tule sysätä paikallisyhteisöä sivuun, vaan tarjota ansaintamahdollisuuksia vieraanvaraisuuden asettamissa rajoissa. Vieraanvaraisuus on suhteellista ja sen rajat ovat henkilökohtaisia ja muuttuvia (Aramberi 2001; Heuman 2005; Levinas 1969; Puolamäki 2020). Maisa-hankkeessa vieraanvaraisuuden rajat asetetaan yhdessä, esimerkiksi suunnittelemalla matkailijoille ehdotettavat reitit siten, että kulkija löytää alueen maisemahelmet ja vähemmän kuljetut polut, mutta samalla paikallisten asukkaiden yksityisyys on turvattu.

Sääksmäen Rapolan alueella on pilotoitu hankkeen aikana kolme uutta matkailutuotetta. Heinäkuun lopulla testasimme viiden yrityksen yhdessä tuottamaa, vuorokauden kestävää hyvinvointivaellusta (kuvat 2 ja 3). Vaellus kulkee Rapolanharjun kupeella Annilan tilan mailta kohti Vanajavedelle aukeavaa Pappilanselkää. Hyvinvointivaellus sisälsi ratsain taitettavien osuuksien lisäksi vierailun Voipaalan taidekeskuksessa ja Rapolanharjulla sekä yöpymisen puihin ripustettavissa Tentsile-teltoissa Vanajaveden rannalla.

Kaikki vuorokauden aikana tarjottava ruoka oli lähiruokaa, joka oli tuotettu osin vaellusreitin varrelle sijoittuvilla pelloilla. Catering-yritys työllistää kesäsesongin aikana paikallisia nuoria.

Kuva 2. Hyvinvointivaelluksen reitti kulki muinaisia tie- ja vesireittejä noudatellen.
Kuva 2. Hyvinvointivaelluksen reitti kulki muinaisia tie- ja vesireittejä noudatellen. Matkan varrella on muun muassa rautakautisia kalmistoja, perinnebiotooppeja, kaksi kartanoa ja keskiaikainen kirkko. Kuva: Katriina Koski.

 

Kuva 3. Tauko vaelluksen kesken Rapolanharjulla.
Kuva 3. Vaelluksen aikana viivähdettiin Voipaalan taidekeskuksen ja Rapolanharjun alueella muutaman tunnin ajan. Ruokailun ja taidenäyttelyyn tutustumisen jälkeen nousimme oppaan johdolla harjulla. Kiireetön aikataulu sai kiitosta osallistujilta kerätyssä palautteessa. Kuva: Laura Puolamäki.

Yhteiskehittäminen tekee sosio-kulttuurisen kestävyyden näkyväksi

Kuviossa 1 esitetty yhteiskehittämisprosessi kokosi erilaiset toimijat yhteisen kehittämistehtävän äärelle. Sekä maisema että yritykset ja muut toimijat asettavat erilaisia raja-arvoja, joiden yhteensovittamisesta neuvoteltiin prosessin aikana. Rajoituksia voivat luoda yhtä hyvin matkailutuotteen alustana käytettävälle maisemalle asetetut hyväksyttävän muutoksen rajat (LAC) kuin asiakaspaikkojen määrä, erityisesti tänä kesänä. Yhteiskehittämisprosessiin liittyvä sosiaalinen oppiminen nosti nämä raja-arvot yhteiseen keskusteluun ja auttoi ratkaisujen löytämisessä. Tuloksena olisi voinut olla myös kehittämissuunnitelman hylkääminen. Yhteiskehittämisen prosessi tarjosi lisäksi oivallisen väylän paikallisen tiedon esille tuomiseksi.

Kuvio 1. Hyvinvointivaelluksen yhteiskehittämisprosessi.
Kuvio 1. Hyvinvointivaelluksen yhteiskehittämisprosessi. Kuvion sisältö: Puolamäki ja Ihalainen, grafiikka: Anemone Aaltonen / LAB.

Ekologinen kestävyys tuntui olevan verkostomme yrityksille jo arkipäiväistynyttä osaamista ja oman yrityksen ympäristövaikutusten arviointi koettiin mielekkääksi ja luonnolliseksi osaksi toimintaa. Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys olivat niin ikään hyvällä tasolla jokaisessa yrityksessä erikseen, mutta niitä ajatellaan osana omaa paikallista arkea, sen sijaan että ne nostettaisiin osaksi yritystoimintaa tai markkinointia. Piloteista saatujen kokemusten perusteella uusista tuotteista voidaan erottaa ja todentaa myös nämä kestävyyden osa-alueet ja tuoda ne osaksi tuotteista kertovaa viestintää. Yhteiskehittäminen ja paikallisen tiedon esille tuominen tekevät sosiokulttuurisen kestävyyden näkyväksi.

Pilotoidut luontolähtöiset ja hyvinvointia edistävät matkailutuotteet ovat hyvä esimerkki siitä, miten olemme voineet yhdistää LAB-ammattikorkeakoulun osaamisen tuotteistamisen, palvelumuotoilun ja hyvinvoinnin alalla, maa- ja kotitalousnaisten osaamisen paikallisen kehittämisen, maiseman ja kestävän matkailun osa-alueilla ja paikallisyhteisön tiedot ja taidot toimia omassa lähiympäristössään.

Hyvinvointivaelluksen ideointi- ja suunnitteluvaiheessa LABin palvelumuotoilija laati tuotteen palvelupolun, jonka avulla yksityiskohdat hiottiin kuntoon sekä asiakkaan että verkostokumppanien suuntaan. Kokoamisvaiheessa maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat jalkautuivat kenttätyöhön ja tuottivat yhdessä yritysten kanssa tarvittavat osiot valmiiksi tuotepilotiksi. Testausvaiheessa yrittäjät toteuttivat oman osuutensa, kun taas maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat osallistuivat pilottiin testaajina. Testauksen jälkeen asiakkaat arvioivat pilotin LABin hyvinvointiasiantuntijan laatiman palautelomakkeen perusteella. Arvioinnissa hyödynnettiin kahden Moodmetric-sormuksen tuottamaa dataa. Analyysivaiheen jälkeen järjestetään palautekeskustelu elämysvaellusta tuottavien yritysten kesken ja käynnistetään tuotteen markkinointi.

Tavoitteena kestäväksi muotoiltu lähimatkailu

Kotimaiset matkailijat voivat olla tulevaisuudessa merkittävä tekijä maaseudun elinvoimalle. Erilaisille matkailijaryhmille kehitettyjen, luonto- ja kulttuuriympäristöä hyödyntävien palvelujen kehittäminen ja palvelujen testaaminen avaavat uusia ansaintamahdollisuuksia. Lisäksi luontoympäristön hyvinvointivaikutusten hyödyntäminen tuo uudenlaisia avauksia palvelujen kehittämiseen. Lähimatkailun suosio on noussut viime aikoina, mitä keväällä 2020 alkanut koronaviruspandemia on entisestään jouduttanut. Normaalitilanteessa suomalaiset matkailijat vievät kuitenkin huomattavasti enemmän rahaa ulkomaille kuin kansainväliset matkailijat tuovat Suomeen (Saarinen 2020). Suomalaisten matkailijoiden rahavirtojen onkin toivottavaa suuntautua tulevaisuudessa aiempaa enemmän ja kestävämmin kotimaahaan suuntautuvaan matkailuun. Kotimaan matkailun kehittämisessä on paljon kasvumahdollisuuksia, ja kotimaisilla palveluntarjoajilla on nyt hyvä hetki kehittää kestävästi muotoiltavaa sosiokulttuurista matkailua, jonka mittakaava on sama kuin ympäristön ja yhteisön kantokyky.

Kirjoittajat

Laura Puolamäki, FT, maisema-asiantuntija, Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, laura.puolamaki(at)maajakotitalousnaiset.fi

Niina Ihalainen, VTM, MBA, TKI-asiantuntija, LAB-ammattikorkeakoulu, niina.ihalainen(at)lab.fi


Aramberri, J. (2001). The host should get lost: Paradigms in the Tourism Theory. Annals of Tourism Research 23: 3, 2001, 738-761.

Business Finland: Suomalaisille asiakkaille/Palvelut/Matkailun edistäminen/Markkinointi/Kohderyhmät. Haettu osoitteesta 17.8.2020: https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/matkailun-edistaminen/markkinointi/kohderyhmat-uusi/

Heuman, D. (2005). Hospitality and reciprocity: Working Tourists in Dominica. Annals of Tourism Research 32: 2, 407-418.

Kestävä matkailu suojelualueilla. Opas matkailuyrityksille. Haettu osoitteesta 17.8.2020: https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Muut/kestavamatkailu.pdf

Levinas, E. (1969). Totality and Infinity. Duquesne University Press, Pittsburgh.

Puolamäki, L. (2020). We Are Opening the Gate with a Clef. Encounters Between People, Space, and Objects Through Chamber Music. Conference Pre-seedings. Heritage, Tourism, Hospitality 2020, 171-186. Haettu osoitteesta 17.8.2020:
https://www.unescochair.usi.ch/wp-content/uploads/2020/04/HTHIC2020_Preceedings_202004.pdf

Rapolan linnavuori. Haettu osoitteesta 17.8.2020: https://www.luontoon.fi/rapola

Saarinen, J. (2020). Matkailu ei voi enää nojata jatkuvaan kasvuun. Helsingin Sanomat 15.7.2020 A5.

Työ- ja elinkeinoministeriö. (2019). Yhdessä enemmän – kestävää kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun: Suomen matkailustrategia 2019-2028 ja toimenpiteet 2019-2023. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2019:60. Haettu osoitteesta 20.8.2020: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-472-3

Veijola, S & Kyyrö, K. (2020). Kestävän matkailun monitieteiset mittarit kulttuuriympäristöissä. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 26. Haettu osoitteesta 20.8.2020: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-934-9

Virkkunen, P. (2019). Suomesta Pohjoismaiden houkuttelevin matkailumaa. Helsingin Sanomat 3.7.2019 B11.

kuvituskuva: laboratoriotestin tekeminen

Tuotetaan yhdessä enemmän ja parempaa ympäristötietoa

Kirjoittajat: Outi Laatikainen, Pia Haapea & Tatiana Samarina.

Eri tekniikoiden ja digitaalisten menetelmien yhdistäminen kestävän kehityksen periaatteiden (sosiaalinen, taloudellinen, yhteiskunta ja ympäristö) kestävyyden kehittämiseen tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia. Niin sanotuilla perinteisillä menetelmillä ajantasaisen ja kattavan tilannekuvan saaminen ympäristön tilasta on haastavaa. Tiedon kerääminen maksaa ja siitä saatavat hyödyt tulee perustella, erityisesti ellei kohteelle ole lainsäädännöllisiä vaatimuksia. Kuitenkin, riittävä tilannekuva on perusedellytys sekä haasteiden ja mahdollisuuksien tunnistamiselle että korjaavien tai ennaltaehkäisevien toimien optimoinnille. Sosiaalista kestävyyttä voidaan edistää lisäämällä vuorovaikutteisuutta erilaisten paikallisten yhteisöjen kanssa, mikä tuo suunnittelijoille, päättäjille ja viranomaisille tarpeellista taustatietoa esimerkiksi ihmisten käyttäytymisestä, toiveista ja odotuksista. Kansalaishavainnointia (citizen science) voidaan käyttää myös aineettomien, arvoista, kulttuurista tai taloudesta kertovien tietojen keräämiseen. Tässä artikkelissa kuvataan kahta erilaista havainnointitutkimusta, joissa molemmissa käytettiin apuna mobiilisovellusta. Toinen näistä tehtiin Kajaanin ammattikorkeakoulun TKI-projektin yhteydessä ja toinen LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden toimesta.

Vaikuttaminen osallistamisen kautta

Lähiympäristön suunnitteluun osallistumisen ja tätä kautta vaikuttamisen tulisi olla jokaisen kansalaisen oikeus. Osallistamisella saadaan lisättyä myös hallinnon ja teollisten toimintojen läpinäkyvyyttä suunnitteluprosesseissa ja ympäristönsuojelussa. Muun muassa Suomessa, osana alueiden käytön ja kaavoituksen suunnitteluprosessia, osallistaminen on lakisääteistä. Myös Euroopan Unionin artiklassa 10 todetaan, että kansalaisella on oikeus osallistua ja määräykset tulee tehdä mahdollisimman avoimesti ja lähellä kansalaista (EESC, 2011). Osallistamisen painopistettä tulisi siirtää entistä enemmän suunnitelmien kommentoinnista ja vuorovaikutuksesta mahdollisimman aikaiseen vaiheeseen prosessia, jolloin mahdollisuudet asukkaiden ja sidosryhmien tarpeita vastaavien ympäristöjen ja toimintojen luomiseen lisääntyvät.

Osallistamisen keinoja on monia. Osallistamista suunniteltaessa tulisi huomioida prosessin vaiheet, käytettävä menetelmä, mitä aluetta ja sidosryhmiä asia koskee, sekä milloin ja missä itse prosessi toteutetaan (Jonsson ym., 2007). Perinteisiä osallistamisen keinoja ovat erilaiset haastattelut ja kyselyt. Erilaisia paikkatietoihin perustuvia malleja on myös olemassa, kuten SoftGIS (Kyttä & Kahila, 2011). Entistä enemmän osallistamisen tapoina on sovellettu käyttäjälähtöisyyteen (user-centred design) ja yhteissuunnitteluun (co-creation) perustuvia menetelmiä. Myös erilaiset visualisointiin, palvelumuotoiluun ja digitalisaatioon liittyvän osallistamisen keinot ja menetelmät ovat lisääntyneet.

Teknologian avulla enemmän dataa

Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) ja LAB-ammattikorkeakoulun TKI-toiminnassa ja koulutuksessa on toteutettu pilotteja uusien teknologiaratkaisujen käyttämiseen ympäristötiedon keräämisessä osallistamalla paikallisia yhteisöjä. Keskeisenä periaatteena on ollut löytää mahdollisimman yksinkertaisia ja edullisia menetelmiä, joiden käyttöönotto ei edellytä aiempaa alan osaamista tai kokemusta. Tehtyjen kokeiden perusteella on saatu arvokasta taustatietoa menetelmien teknisestä toimivuudesta, käyttäjäkokemuksista ja sidosryhmien näkemyksistä osallistavasta ympäristötiedonkeruusta. Pilottien suunnittelussa on huomioitu myös erilaisia sosiaalisia näkökulmia. Monitorointiin ja vuoropuheluun tulee saada mukaan myös väestöryhmiä, joiden ääni ei yleensä kaupunkisuunnittelussa kuulu. Näitä ryhmiä voivat olla esim. koululaiset, opiskelijat, pienituloiset tai työelämän ulkopuolella olevat henkilöt. Tällaisille ryhmille mahdollisuus osallistua yhteiskunnallisesti tärkeään toimintaan voi olla jopa voimauttava kokemus.

Kajaanissa seurataan hulevesien ja luonnonvesien tilaa vuorovaikutteisella havainnoinnilla

Kajaanissa toteutetaan käynnissä olevissa TKI-projekteissa mittauskampanjoita mm. hulevesien kuormitukseen ja teollisen toiminnan läheisyydessä sijaitsevien ympäristövesien monitorointiin. Näissä kampanjoissa mitataan erilaisia vesistöjä kuormittavia parametreja hyödyntäen kolorimetristä eli värimuutoksiin perustuvaa mittausta ja PHD Nordic Oy:n toteuttamaa älypuhelinsovellusta. Osallistujat suorittavat mittaukset ja tulokset tallentuvat mobiilisovellusta käyttäen tietojärjestelmään, josta tiedot ovat tarkasteltavissa karttapohjalla aika- ja paikkaleimalla varustettuina. Liuskojen luenta tapahtuu joko silmämääräisesti tai puhelimen kameralla värikalibraatiota hyödyntäen. Valmiiden ratkaisujen lisäksi KAMK kehittää järjestelmää myös uusille, haastavampaa mittausmenettelyä edellyttäville parametreille sopivaksi. Tämä kehitystyö edellyttää vesistöissä tapahtuvien kemiallisten ja biologisten ilmiöiden ymmärtämistä ja muutoksia kuvaavien parametrien mittaustapojen hallintaa. Käyttäjäkokemukset ovat olleet lähtökohtaisesti positiivisia. Viranomaisten ja esimerkiksi kaupunkisuunnittelun kannalta tämänkaltainen tietoaineisto nähdään hyvänä tausta-aineistona, joka auttaa parhaimmillaan kohdentamaan valvontaa ja investointeja nykyistä paremmin. Tätä työtä toteutetaan parhaillaan osana KareliaCBC -ohjelman hanketta ”PeatStop – Better control for Runoff Water Management”.

Kuva 1. Periaatekuva mittausjärjestelystä PHDNordic Oy:n seurantaratkaisun avulla.
Kuva 1. Periaatekuva mittausjärjestelystä PHDNordic Oy:n seurantaratkaisun avulla.

LAB-ammattikorkeakoulussa osallistavaa ympäristöhavainnointia opiskelijaprojekteissa

LAB-ammattikorkeakoulussa on meneillään mm. tekoälyyn, IoT-teknologioihin ja ympäristönmonitorointiin liittyviä TKI-hankkeita. Osallistamista hyödyntäviä opinnäytetöitä ja opiskelijaprojekteja on tehty erityisesti energia- ja ympäristötekniikan yhdyskuntasuunnittelun opiskelijoiden toimesta.

Tässä esitetty esimerkki pienimuotoisesta työelämälähtöisestä opiskelijaprojektista tehtiin syksyllä 2019, jossa ensimmäisen ja kolmannen vuoden energia- ja ympäristötekniikan opiskelijat tutustuivat ja testasivat Envirate Oy:n kehittämää mobiiliapplikaatiota (Envirate, n.d.). Sovellus toimii missä vain on verkkoyhteydet ja kerätystä datasta voidaan muodostaa jopa maailmanlaajuinen datapankki osallistamalla. Sovelluksen käyttö on helppoa ja yksinkertaista eli käyttäjälähtöistä. Ympäristön havainnointiin tarvitaan vain em. applikaatio, sekä kolmen eri aistin (haju, kuulo ja näkö) käyttöä. Tehdyt havainnot ympäristöstä arvotetaan asteikolla 0–5 (kuva 2). Applikaatioon on liitetty myös pelillinen ulottuvuus, jossa havainnoijat kilpailevat keskenään. Syksyllä järjestettiinkin Lahti Challenge -haaste, joka oli avoin kaikille lahtelaisille. Myös lahtelaiset lukiolaiset testasivat sovellusta yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa järjestetyissä ”Kestävä osallisuus”-teemapajoissa. Käyttäjäkokemukset olivat erittäin myönteisiä. Syksyn 2019 aikana saatiinkin kerättyä useita tuhansia havaintoja. Kerättyä tietoa voivat käyttää yksilöt, yritykset ja viranomaiset, joille tiedot ovat avoinna nähtävissä vain muutamalla klikkauksella.

Kuva 2. Kuvakaappaus Envirate Oy:n mobiiliapplikaatiosta. Mitä vihreämpi alue on, sen miellyttävämpänä kokija ympäristön kokee.
Kuva 2. Kuvakaappaus Envirate Oy:n mobiiliapplikaatiosta. Mitä vihreämpi alue on, sen miellyttävämpänä kokija ympäristön kokee.

Useita mahdollisuuksia jatkokehitykselle

Sekä kokemukset vuorovaikutteiseen ympäristöhavainnointiin osallistumisesta että esiteltyjen ratkaisujen käyttökokemukset ovat molempien esimerkkien kohdalla olleet lähtökohtaisesti positiivisia. Sidosryhmäkeskusteluissa on noussut vahvasti esiin sovelluskohteiden valinnan tärkeys; kohteiden osalta on syytä ymmärtää esimerkiksi mahdolliset intressiristiriidat tuotetun tiedon tulkinnassa. Tuotetun tietoaineiston saatavuutta ja julkaisemista koskien on myös syytä kartoittaa huolellisesti kohteeseen liittyvät eri sidosryhmien intressit. On myös syytä korostaa, että vuorovaikutteisilla menetelmillä kerättävä aineisto on ensisijaisesti tausta-aineistoa ja varsinaiseen johtopäätösten tekemiseen on syytä käyttää myös tarkempia mittauksia. Määrällisesti kasvavan tietoaineiston korrelaatio keskenään, pitemmällä aikajänteellä ja tarkemmilla mittausmenetelmillä saavutettavaan tarkkuuteen on kiinnostava jatkotutkimusten kohde. Molemmissa esitellyissä case-esimerkeissä ovat olleet vahvasti mukana Kajaanin ja Lahden kaupungit, jotka ovat kiinnostuneita osallistavan ympäristön seurantaan liittyvien toimintojen edelleen kehittämisestä.

Koulutus ja soveltava tutkimus ovat yksi keskeisimmistä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämisen keinoista. Esitetyt esimerkit ovat toki vain pintaraapaisu siitä, miten ammattikorkeakouluissa edistetään myös sosiaalista kestävyyttä koulutuksen, hankkeiden ja työelämäyhteistyön kautta. Artikkelissa esitetyt tapaukset edustavat tällä hetkellä saatavilla olevia vaihtoehtoja meille jokaiselle ympäristön arvottamiseen ja osallistamiseen. Pidempi aikajänne ja suurempi datamäärä antavat myös muun muassa alueen päättäjille mahdollisuuden reagoida ympäristön tilassa tapahtuneisiin muutoksiin ja suunnitella parannuksia ympäristöihin, jotka ihmiset kokevat epämieluisiksi.

Vuorovaikutteinen ja kansalaisia osallistava ympäristöhavainnointi on hyvä esimerkki siitä, miten parhaita tuloksia pystytään saavuttamaan yhdistämällä teknologisiin sovelluksiin kestävän kehityksen elementit. Ammattikorkeakouluilla tulisikin olla enemmän yhteisiä tilaisuuksia, kehittämishankkeita ja foorumeita sekä opetuksen että TKI-toiminnan saralla. Monialainen ja -tasoinen yhteistyö edesauttaa meitä kaikkia entistä paremmin löytämään tapoja tuottaa ja kehittää palveluita, joilla edistetään kestävää kehitystä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Yksi esimerkki yhteistyöstä on vuosina 2018–2020 toteutettu OKM-rahoitteinen hanke Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin, jossa on jaettu erilaisia malleja ja kokemuksia 19 hankkeeseen osallistuvan ammattikorkeakoulun kesken.

Kirjoittajat

Outi Laatikainen, Insinööri Ylempi AMK, erityisasiantuntija, KAMK, outi.laatikainen(at)kamk.fi

Pia Haapea, TkL, Yliopettaja, LAB AMK, pia.haapea(at)lab.fi

Tatiana Samarina, Phd, Project Researcher, KAMK, tatiana.samarina(at)kamk.fi


Demokratia.fi. (n.d.). Tutustu demokratiapalveluihin. Saatavilla 24.8.2020. https://www.demokratia.fi/

EESC, European Economic and Social Committee. (2011). Participatory Democracy in 5 points, Published in: 2011 ISBN 978-92-830-1505-5 Saatavilla 20.8.2020: https://www.eesc.europa.eu/resources/docs/eesc-2010-10-en.pdf

Envirate. (n.d.). https://www.envirate.net/

Jonsson, A. C., Andersson, L., Olsson, J.A. & Arheimer, B. (2007). How Participatory Can Participatory Modeling Be? Degrees of Influence of Stakeholder and Expert Perspectives in Six Dimensions of Participatory Modeling. Water Science and Technology 56. no. 1. (207—214).

KareliaCBC PeatStop – Better Runoff water management in Karelia and Kainuu. (n.d.) Saatavilla 20.8.2020. https://www.kareliacbc.fi/en/projects/ka10020-peatstop-sustainable-runoff-water-management-karelia-and-kainuu 

Kyttä, M. & Kahila, M. (2011). SoftGIS Methodology – Building Bridges in Urban Planning. Saatavilla 20.8.2020. https://www.gim-international.com/content/article/softgis-methodology 

Laatikainen, O., Mulbah, S., Pyhälahti, T. & Prittinen, K. (2019). Stakeholder Participation in Sulphate Monitoring in Lake Nuasjärvi, Finland. Teoksessa E. Khayrulina & C. Wolkersdorfer (toim.) Mine water: Technological and Ecological Challenges. (672—677). Saatavilla 20.8.2020. http://www.imwa.info/docs/imwa_2019/IMWA_2019_proceedings.pdf 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (n.d.). Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin. Saatavilla 24.8.2020. https://kiertotalousamk.turkuamk.fi/

Syksyinen koivun oksa

Opetusmateriaalien tuottaminen yhteiskäyttöön – jaettu opettajuus

Kirjoittajat: Minna Palos & Nina Kokkonen.

1 Kiertotaloutta opetusmateriaaleihin ammattikorkeakoulujen voimin

Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin -hanke edistää kestävyyttä ja kiertotaloutta ammattikorkeakouluissa. Yksi konkreettinen esimerkki ammattikorkeakouluissa tapahtuvasta kestävästä ja kiertotaloutta edistävästä opetuksesta on opetusmateriaalien tuottaminen yhteiskäyttöön sekä pilotoinnit jaetusta opettajuudesta. Opetusmateriaalien tuottaminen yhteiskäyttöön edistää erityisesti sosiaalista kestävyyttä, kuten avoimuutta ja osallistumisen mahdollisuuksia, henkilöstön osaamisen kehittämistä, oppilaiden oppimisen ja kasvun tukemista, tasa-arvoa ja syrjinnän ehkäisyä.

KiertotalousAMK on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jossa on mukana yhteensä 19 suomalaista ammattikorkeakoulua. Hankkeen tavoitteena on integroida kiertotalous paremmin osaksi ammattikorkeakoulun opetus- ja ohjausmetodeja. Tämä tarkoittaa käytännössä kiertotalouden ja kestävän kehityksen mukaan ottamista osaksi TKI-toimintaa, opetusta ja ammattikorkeakoulujen strategiaa.

Kiertotalous käsitteenä on yleistynyt 2010-luvulla ja on erityisesti vaihtoehto fossiilisiin luonnonvaroihin perustuvalle taloudelle. Siirtyminen perinteisestä kestämättömästä taloudesta kiertotalouteen on monitieteinen ja monialainen prosessi, joka vaatii laajaa yhteistyötä useiden toimijoiden kanssa.

KiertotalousAMK-hankkeen toiminta ei ole rajautunut pelkästään opetus- ja ohjausmetodien uudistustyöhön. Hankkeessa on lähdetty tukemaan myös ammattikorkeakoulukampusten arjen kestäviä toimintatapoja kuten ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ohjelmien laatimista ja uudistamista. Kestävän kehityksen ohjelmat ohjaavat usein kampusten näkyvää toimintaa, kuten kierrätystä, energiankäyttöä tai ruokailua ja niillä on tärkeä rooli kokonaiskuvassa. Uudistustyössä tehdään yhteistyötä myös ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arenen kanssa.

Tässä artikkelissa keskitytään KiertotalousAMK-hankkeen toimenpidekokonaisuuteen, jossa tuotetaan oppimateriaaleja yhteiskäyttöön. Pohdimme, miten oppimateriaalien tuotantoprosessi on koettu. Teoriaksi olemme valinneet yhteisopettajuuden, sillä opetustilanteessa tämä sama jaetun opettajuuden ja eri asiantuntijoiden yhteistyö korostuvat hyvine puolineen sekä vaikeuksineen.

2 Oppimateriaalien tuotannon ja hyödyntämisen taustalla yhteisopettajuus

Malinen ja Palmu määrittelevät yhteisopettajuuden kahden tai useamman opettajan tasa-arvoiseksi yhteistyöksi, jossa he vastaavat yhdessä opiskelijaryhmän opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Tässä artikkelissa keskitymme toisen opettajan oppimateriaalin laatimiseen toista opettajaa varten eli yhteistyöhön, jossa hyödynnetään molempien osaamista ja tämä toivottavasti kumuloituu opetustilanteessa.

Se, miten hyvin yhteisopetus tukee oppimista, riippuu kulloinkin käytettävien pedagogisten menetelmien sopivuudesta opiskelijoiden tarpeisiin. Oppimateriaalien yhteiskäytössä ja jakamisessa painottuu myös tämä, että oppimateriaali on vain pieni osa opetustilanteesta (Malinen & Palmu, 2017, 10).

Ongelmien ehkäisyn kannalta huolellinen ennakkosuunnittelu, säännöllinen keskustelu sekä käytänteiden jatkuva arviointi ja kehittäminen ovat avainasemassa. Jaetun oppimateriaalin hyödyntämisessä ongelmana on, että käyttäjä ei välttämättä tunne materiaalin tuottajaa, pysty keskustelemaan ja suunnittelemaan opetusta tämän kanssa tai ymmärtäen, mikä on laatijan konteksti (Malinen & Palmu, 2017, 11).

Yhteisopettajuuden tulisi perustua vuorovaikutukseen. Tämä saattaa jaetun oppimateriaalin tuotannossa jäädä vähäiseksi, jollei yhteistyötä näiden kahden välillä ole jo muutenkin. Tärkeää on hiljaisen tiedon muuttuminen näkyväksi (Rytivaara ym., 2017, 16–22). Hankkeessa opetusmateriaaleja pilotoitiin eri opettajien toimesta ja annettiin palautetta kyselylomakkeen muodossa sekä keskusteltiin materiaalien toimivuudesta ja jatkokehittämisestä lopulliseen muotoon, joka palvelee yhteiskäyttöä parhaiten.

Opettajalle yhteisopettajuus tarjoaa mahdollisuuden oppia kollegalta sekä siten laajentaa ja syventää omaa osaamista. Lisäksi kollegoilta saatu tuki voi lisätä työn mielekkyyttä ja työssä jaksamista. Jaetusta materiaalista voi saada uusia näkökulmia omaan opetukseensa sekä mikäli opettaja pääsee materiaaliin kiinni, voi se helpottaa omaa tiedonhankintaa ja opetuksen valmistelua. Yhteisopettajuudessa on kyse jaetusta asiantuntijuudesta, jossa osapuolten vahvuudet voivat olla eri osa-alueilla (Malinen & Palmu, 2017, 11–12). Yhteisessä jaossa olevat laadukkaat opetusmateriaalit mahdollistavat opettajille laadukkaan opetuksen toteuttamisen helpommin ja resurssitehokkaammin, mikä lisää myös työhyvinvointia.

Ahtiainen ym. toteavat, että yhteisopettajuus, ja erilaiset yhteistyön muodot yleensäkin, mahdollistavat opettajan oman ja opettajien yhteisen työn reflektoinnin. Työtavan voi ajatella tuovan analyyttisen otteen myös oman työn tarkastelemiseen kuten yhteisen oppimateriaalin hyödyntämisessä. Opettaja voi reflektoida materiaalia, omaa osaamistaan ja näin nostaa opetuksensa laatua onnistuneessa jaetussa opettajuudessa (Ahtiainen ym., 2017, 42).

3 Opettajien omia kokemuksia jaetusta oppimateriaalista

Tämän artikkelin kirjoittajat lähettivät kyselyn materiaalin tuotantoprosessista (kuvio 1) ja hyödyntämisestä sähköpostihaastatteluna kahdeksalle materiaalia laatineelle eri alojen ja maantieteellisesti eri alueiden ammattikorkeakoulujen opettajalle 8.1.–31.1.2020. Viideltä saatiin vastaus pyydetyssä ajassa.

Haastattelukysymykset tutkimuksessa keskittyivät materiaalin tuottajan motivaatioon, kokemukseen, materiaalin hyödynnettävyyteen sekä kehittämiskohtiin.

Kuvio 1. Jaetun materiaalin tuotantoprosessissa materiaali laaditaan tutkimusongelmasta valmiiksi hyödynnettäväksi yhdessä kollegojen kanssa.
Kuvio 1. Jaetun materiaalin tuotantoprosessissa materiaali laaditaan tutkimusongelmasta valmiiksi hyödynnettäväksi yhdessä kollegojen kanssa.

3.1 Motivaatiotausta oppimateriaalien yhteistuottamiseen hankkeella

Oppimateriaalien yhteistuottamiseen motivoi kyselytutkimukseen osallistuneilla tuotettujen materiaalien parempi lopputulos sekä hankkeen tarjoamat resurssit eli aika. Normiarjessa opettajilla ei ole aikaa panostaa laadukkaisiin opetusmateriaaleihin. Lisäksi yhteistuotanto tarjoaa mahdollisuuksia kehittää itseä sekä oppia tuottamaan opetusmateriaaleja itselle uusilla tavoilla, kuten videoina ja podcasteina, joita on helppo hyödyntää joustavasti ja eri käyttötilanteisiin mukautuvina.

Kiinnostus aihepiiriä kohtaan ja aihealueen vastuullisuus koettiin motivoivana tekijänä. Aihealue on tärkeä, eikä siitä tuntunut löytyvän entuudestaan oppimateriaalia ammattikorkeakoulujen käyttöön. Luotujen materiaalien avulla kiertotalouden opetusta saadaan vietyä aiempaa syvemmälle kohti käsitteellisempää tarkastelua.

3.2 Oppimateriaalien jakamiseen liittyviä ajatuksia

Tekijänoikeudet ja oikeaoppinen viittaaminen niihin, materiaalien ajantasaisena pysyminen sekä materiaalien ymmärrettävyys nousivat vastaajilla suurimmiksi huolen aiheiksi.

Avoimen opintomateriaalien jakamisen periaate on hieno, mutta se vaatii myös materiaalien säännöllistä päivittämistä ja huolellista suunnittelua. Sisältö tulee olla selkeä ja sellainen, etteivät niiden käyttäjät ymmärrä niissä olevia asioita väärin. Jakamisessa tulee olla huolellinen siinä, ettei riko toisten tekijänoikeuksia ja materiaalien kaupallinen käyttö tulee sopia huolellisesti opettajien ja korkeakoulujen välillä. Materiaaleissa itsessään tulee ajatella huomattavasti tarkemmin lähdeviittauksia ja esimerkiksi erilaisten kuvien käyttöoikeusasioita.

3.3 Kuinka hyödyntää oppimateriaaleja

Opettajan kannattaa tutustua aineiston metatietoihin huolella. Materiaaleista saa ideoita oman osaamisensa kehittämiseen sekä myös yksittäisiä teoriapätkiä hyödynnettäväksi suoraan omassa opetuksessa. Aineistoja voidaan käyttää myös siten, että niistä keksitään valmiiksi annettujen kysymysten ohella omiakin tehtäviä.

Eri oppimateriaalien hyödynnettävyys on varmasti erilainen. Ollakseen mahdollisimman hyvin hyödynnettävissä oppimateriaalissa pitää olla myös jonkinlainen kuvaus oppimisprosessista, jota sen laatija on ajatellut. Jos tätä ei ole, välttämättä toisen tekemä materiaali ei sovellu sellaisenaan toisen opetukseen.

3.4 Mitä kehitettävää ja mitä erityisen onnistunutta

Tuotettujen materiaalien päivittäminen hankkeen jälkeen tulisi miettiä vielä tarkasti ennen hankkeen päättymistä. Hankkeessa oli mukana valtava määrä toimijoita, mikä teki työskentelystä hankalaa. Ihmiset vaihtuivat matkan varrella, eikä sitoutuminen ollut aina parasta mahdollista. Kun yritettiin tehdä sellaisia materiaaleja, joiden tuottamiseen osallistuu henkilöitä useammasta AMKista, tämä on aiheuttanut hankaluuksia materiaalien tuottamisessa. Lisäksi aina se aika loppuu kesken, kun pyrkii tekemään täydellistä.

Erityisen onnistunutta on, että tuotetut materiaalit toimivat parhaimmillaan myös julkaisuina ja tukevat AMKien julkaisupisteiden keruuta. Opintomateriaalit voivat toimia myös opettajien asiantuntijuuden käyntikortteina, kun ne ovat kaikkien saatavilla ja hyödynnettävissä.

Hankkeessa erityisen onnistunutta on ollut verkostojen luominen ja ajatuksia herättävät keskustelut työryhmissä. Toimiessaan yhteistyö AMKien välillä on ollut hankkeen parasta antia. Siinä on tapahtunut oppimista ja yhteistyösuhteiden rakentumista.

4 Jaetut oppimateriaalit tukemassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteita

Syyskuussa 2015 maailman johtajat hyväksyivät uudet Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteet, jotka korvasivat YK:n vuosituhattavoitteet. Nämä 17 kestävän kehityksen tavoitetta kattavat kaikki kehityksen osa-alueet.

Jaetut oppimateriaalit tukevat YK:n tavoitetta 4. Hyvä koulutus. Tavoitteessa pyritään takaamaan kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet. Opetusmateriaaleilla mahdollistetaan samat sisällöt eri oppilaitoksissa suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Hankkeen avulla opettajilla on ollut enemmän työaikaa materiaalituotantoon kuin muuten tavanomaisessa valmistelussa.

Kaikkien oppijoiden tulisi saada kestävän kehityksen edistämiseen tarvittavat maailmankansalaisen tiedot ja taidot, jotta pystymme rakentamaan kestävää tulevaisuutta ja mahdollisuuksia yhdessä ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Nämä materiaalit ovat keskittyneet erityisesti kiertotalouden ja näin kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen.

Yhteiset kiertotalouden oppimateriaalit vähentävät myös eriarvoisuutta, sillä ne ovat käytössä 19 ammattikorkeakoulussa Suomessa ja hankkeen päätyttyä kenen tahansa hyödynnettävissä. Välillisesti ne myös lisäävät hyvinvointia kaikenikäisille, sillä ne tuovat tietoutta kiertotaloudesta ja kestävästä kehityksestä ammattikorkeakouluopiskelijoille. Ne edistävät kestävää talouskasvua ja kiertotalouden osaamista yhteiskunnan eri aloilla ja yrityksissä. Oppimateriaaleissa on perehdytty mm. elintarvike-, vaate-, puu- ja rakennusteollisuuden kiertotalouden ilmiöihin, innovaatioihin ja infrastruktuuriin.

Materiaaleissa tuotettiin myös Teollisuus 4.0 -opetuskokonaisuus. Tämä edistää YK:n tavoitetta rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita. Materiaaleissa otettiin kantaa kulutus- ja tuotantotapojen kestävyyteen, muun muassa teollisuuden ja rakentamisen osalta.

Hankkeen materiaalit välillisesti kiertotalousosaamisen lisääntymisen myötä torjuvat ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia. YK:n tavoitteena on tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta. Nämä oppimateriaalit erityisesti lisäävät osaamista ja tiedon tuottamista kiertotaloudesta eri oppiaineissa laajasti.

5 Yhteenveto

Osana Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin -hanketta opettajat tuottivat kiertotalouden opetusmateriaaleja yhteiskäyttöön. Jaettu opettajuus ja yhteisopettajuus voivat olla myös toisen opettajan osaamisen hyödyntämistä materiaalien muodossa.

Opetusmateriaalien laatijat hankkeessa totesivat, että yhteiskäyttöön jaetut materiaalit ovat keskimäärin laadukkaampia sekä tuovat uusia näkökulmia opettajuuteen ja opettamiseen. Tärkeänä pidettiin materiaalien ymmärrettävyyttä ja ajantasaisuutta sekä käyttöoikeusasioita.

Jaetut materiaalit voivat olla osa omaa opetuskokonaisuutta oman materiaalin ohella. Opettajat totesivat, että jaetun materiaalin käyttäjällä tulisi olla meta- ja taustatietoa materiaalista sekä sen tuottajasta. Hankkeessa on syntynyt verkostoja ja julkaisuja yhteistyön tiivistyessä. Jaetut opetusmateriaalit kiertotaloudesta eri näkökulmista edistävät laajasti YK:n kestävän kehityksen tavoitteita sisältöjensä osalta ja yhteiset opetusmateriaalit sekä jaettu opettajuus edistävät erityisesti sosiaalista kestävyyttä ammattikorkeakouluissa.

Kirjoittajat

Minna Palos, KTM, HAMK Bio -tutkimusyksikkö, Hämeen ammattikorkeakoulu

Nina Kokkonen, MMM, HAMK Bio -tutkimusyksikkö, Hämeen ammattikorkeakoulu


Ahtiainen, R., Rytivaara, A., Malinen, O.-P., Palmu, I., Kontinen, J., Pulkkinen, J. & Saarenketo T. (2017) Erilaisia yhteisopettajuusmalleja. s. 38–62. Teoksessa Malinen, O-P & Palmu, I. (toim.) Tavoitteena yhteisopettajuus – näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen. Vaasa.

Malinen, O.-P. & Palmu, I. (2017) Tavoitteena yhteisopettajuus – näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen. Vaasa.

Rytivaara, A., Pulkkinen, J., Palmu I. & Kontinen J. (2017) Yhteisopetuksen työtavat sekä opettajien kokemukset ja ammatillinen kehittyminen. s. 16–23. Teoksessa Malinen, O.-P. & Palmu, I. (toim.) Tavoitteena yhteisopettajuus – näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen. Vaasa.

Suomen YK-liitto. https://www.ykliitto.fi/. Luettu 16.3.2020.

Hyvää työtä! – Sosiaalista kestävyyttä vanhuspalvelualalla

Kirjoittajat: Sari Saukkonen & Anja Härkönen.

Ihmisarvoinen työ ja talouskasvu ovat yksi kestävän kehityksen teema. Siihen kuuluu mm. elämiseen riittävä palkka, työhyvinvointi ja työturvallisuus. Työhyvinvointi ja talouskasvu eivät sulje toisiaan pois. Maailmanlaajuisesti arvioituna Suomessa tilanne on hyvä, mutta tehtävää riittää monilla aloilla.

Vanhustyö on yksi tällainen ala. Viime vuosina vanhustyöstä on kuultu paljon ikäviä uutisia, joista voi päätellä työntekijöiden voivan huonosti.

Uutisoinnit koskevat vain osaa palveluntuottajista, mutta koko ala on saanut negatiivisen leiman. Se vaikuttaa alalle hakeutumiseen ja alalla pysymiseen. Seurauksena on pula työntekijöistä. Kukapa hakeutuisi työhön, josta ei ole kuullut mitään hyvää? Miltä tuntuu, kun kerrottuaan mitä työtä tekee saa osakseen sääliä tai paheksuntaa? Ylpeys omasta työstä on yksi työn imun ja työhyvinvoinnin osatekijä (Hakanen 2011, 38).

Sote-alalla on perinteisesti johdettu hierarkkisesti. Tämä ei tue työntekijöitä muutoksessa eikä edistä työhyvinvointia. Jokainen haluaa tulla kuulluksi ja osallistua työtään koskevaan kehittämiseen ja päätöksentekoon. Tämä ei toteudu, jos suunnittelu tehdään toisaalla ja työntekijät saavat valmiit päätökset toteutettavaksi.

Kuva 1. Työntekijän työtyytyväisyys ja -hyvinvointi heijastuu asiakkaalle
Kuva 1. Työntekijän työtyytyväisyys ja -hyvinvointi heijastuu asiakkaalle. Kuva: Groteski/Heleen Paukkunen.

Kun työntekijä viihtyy työssään, kokee tulevansa kuulluksi ja voivansa vaikuttaa, se heijastuu positiivisesti asiakkaan saamaan palveluun. Vanhuspalveluita on alettu kehittää tästä näkökulmasta. Esim. Järvenpäässä on sovellettu itse- ja yhteisöohjautuvuutta (Toikka s.a.).

Ammattikorkeakoulu edistää työhyvinvointia

Muutoksen toteuttaminen vaatii aikaa ja ponnisteluja ja on kiireisessä arjessa haasteellista. Ammattikorkeakouluissa on laajaa työhyvinvoinnin ja työelämän kehittämisen asiantuntemusta. Tätä osaamista voidaan hyödyntää työelämää kehitettäessä. Tällä hetkellä eri puolilla Suomea toteutetaan vanhuspalveluiden tuottajien kanssa useita näihin teemoihin pureutuvia hankkeita.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu on osatoteuttajana hankkeissa, joissa kehitetään sekä ikääntyneille palveluja tarjoavien yhteiskunnallisten yritysten että kunnallisen kotihoidon työntekijöiden osaamista, työprosesseja ja työhyvinvointia.

Kuva 2. Lääkkeidenjakotilanne asiakkaan kanssa jutellen.
Kuva 2. Työn laatu ja tuottavuus paranevat, jos työntekijöillä on mahdollisuus suunnitella tehtävät asiakkaan tarpeiden mukaisiksi. Kuva: Groteski/Heleen Paukkunen.

Julkisen sektorin kotihoitoa kehitetään kotihoidon työntekijöiden kanssa “Vetovoimainen kotihoito – Tehdään hyvä arki yhdessä” -hankkeessa. Tavoitteena on edistää alan veto- ja pitovoimaa mm. työhyvinvointia parantamalla. Essoten hallinnoimassa hankkeessa osatoteuttajia ovat Xamkin lisäksi Diak ja ESEDU. Kaksivuotista hanketta rahoittavat Etelä-Savon ELY-keskus ja ESR (Vetovoimainen kotihoito).

Ikääntyneille palveluja tuottavat yhteiskunnalliset yritykset ovat yhtenä kohderyhmänä “KEMUSOTE – Kevytyrittäjyys ja muutoskyvykkyys sote-alan toimintaedellytysten sekä työhyvinvoinnin edistäjänä”  -hankkeessa. Yritykset saavat tietoa ja välineitä, joilla ylläpitää ja lisätä henkilökunnan työkykyä ja työn mielekkyyttä. Hankkeen hallinnoija on JAMK, ja Xamkin ohella osatoteuttajina ovat TAMK, Turku AMK, Laurea ja HUMAK. Kolmevuotista hanketta rahoittavat STM ja ESR (KEMUSOTE).

Kirjoittajat

Sari Saukkonen, ft (YAMK), projektipäällikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Xamk, sari.saukkonen(at)xamk.fi

Anja Härkönen, KTM, YTM, TKI-asiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Xamk, anja.harkonen(at)xamk.fi


Hakanen, J. 2011. Työn imu. Työterveyslaitos. Helsinki. Haettu 10.8.2020. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136798/9789522618276-TTL_tyonimu.pdf?sequence=1

KEMUSOTE – Kevytyrittäjyys ja muutoskyvykkyys sote-alan toimintaedellytysten sekä työhyvinvoinnin edistäjänä. Haettu 26.8.2020. https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/kemusote/

Toikka, K. (toim.). Itseohjautuvaa yhteispeliä. Oivalluksia ja oppeja Järvenpään kotihoidon pilottihankkeesta. s.a. Haettu 14.9.2020. http://www.e-julkaisu.fi/jarvenpaa/itseohjautuvaa-yhteispelia/mobile.html#pid=4

Vetovoimainen kotihoito – Tehdään hyvä arki yhdessä. Haettu 26.8.2020. https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/vetovoimainen-kotihoito-tehdaan-hyva-arki-yhdessa/

Kuvituskuva: Nuoria ammattilaisia työssään hymyilevinä

Huomio nuorten työkykyyn sote-alan opinnoissa

Kirjoittajat: Hilla Sumanen & Anne Kouvonen.

Huoli nuorten työntekijöiden työkyvystä kasvaa

Nuorten, alle 35-vuotiaiden työntekijöiden työkyky on herättänyt viime vuosina yhä enenevissä määrin huolta. Ikäryhmänsä osalta nuorten työntekijöiden voisi olettaa olevansa elämänsä kunnossa, mutta varhaiset työkykyongelmat ovat yhä yleisempiä. Työkykytutkimus on aiemmin painottunut enimmäkseen keski-ikäisiin tai ikääntyviin työntekijöihin, kun taas nuorten aikuisten työkyky on noussut kiinnostuksen kohteeksi vasta aivan viime vuosina (Kirvesniemi 2020). Kotimaiset ja kansainväliset rekisteritutkimukset osoittavat, että nuorilla aikuisilla on yhä enemmän sairauspoissaoloja ja myös vakavampia työkykyongelmia, ennen kaikkea mielenterveyssyistä johtuvia (Sumanen 2016). Nuorilla työntekijöillä on vanhempia ikäryhmiä useammin erityisesti lyhyitä sairauspoissaolojaksoja, joista kertyy pidemmän aikavälin tarkastelussa runsaasti sairauspoissaolopäiviä (Sumanen 2016). Toistuvien lyhyiden sairauspoissaolojen on myös osoitettu ennustavan myöhempiä pitkäaikaisia sairauspoissaoloja, erityisesti mielenterveysperusteisia sairauspäivärahajaksoja (Sumanen 2017b). Lyhyitä sairauspoissaoloja onkin kuvattu esimerkiksi työkuormituksen itsesäätelyksi sekä varoitusmerkeiksi vakavammista työkykyyn laskevasti vaikuttavista ongelmista. Monilla työpaikoilla on nykyisin niin sanotut hälytysrajat myös lyhyemmistä jaksoista kertyneille sairauspoissaolopäiville, ei vain yhtäjaksoisille pidemmille sairauspoissaoloille. Nämä toki koskettavat työntekijöitä ikään katsomatta.

Väestötutkimukset ovat jo pitkään osoittaneet, että terveydessä ja työkyvyssä on havaittavissa voimakkaita sosioekonomisia eroja (Feeney ym. 1998, Morikawa ym. 2004, Christensen ym. 2008, Hansen & Ingebrigtsen 2008, Laaksonen ym. 2010, Löve ym. 2013, Kaikkonen ym. 2015, Pekkala ym. 2017, Sumanen ym. 2017a). Alan kirjallisuudessa puhutaan sosioekonomisesta gradientista, joka tarkoittaa, että väestötasolla tarkastellessa ylemmissä asemissa olevilla henkilöillä on vähemmän ja vastaavasti alemmissa asemissa olevilla on enemmän terveys- ja työkykyongelmia. Sosioekonomisen aseman kolme yleisintä mittaria ovat koulutus, ammattiasema sekä tulot. Nämä kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. Työntekijöiden kohdalla sosioekonomista, usein ammattiaseman avulla tarkasteltua, terveyseroilmiöitä selitetään esimerkiksi sillä, että fyysistä työtä tekevien ryhmissä vuosia toistunut kuormitus alkaa aiheuttaa elimistössä työkykyä heikentävää oireilua. Fyysinen työ on yhdistetty erityisesti alempiin ammattiasemiin. Nuorten työntekijöiden kohdalla voisi ajatella, että lyhytaikainen, työkokemusvuosista päätelty kuormitus ei olisi vielä päässyt vaikuttamaan haitallisesti terveyteen. Silti sosioekonomisten terveyserojen ilmiö ulottuu tuoreiden tutkimusten mukaan myös nuorten työntekijöiden ikäryhmään, jolloin pitkäaikaisen työperäisen kuormituksen puuttuessa ilmiötä täytyy lähestyä avoimin silmin. Keskeisiä käsitteitä ilmiössä ovat ainakin kausaliteetti ja valikoituminen. Myös tekeillä oleva tutkimus on tarttunut aiheeseen ja selvittää nuorten työkykyongelmien taustalla olevia syitä nuorten omaa ääntä kuunnellen.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on ainutlaatuiset mahdollisuudet tehdä kattavaa rekisteritutkimusta, myös terveyspalvelujen käytöstä erilaisissa ryhmissä. Nuorten työntekijöiden terveyspalvelujen käyttö on noussut tutkimuskohteeksi vasta hiljattain (Sumanen ym. 2019, Sumanen ym. 2020b). Tämänhetkiset tutkimustiedot antavat viitteitä, että terveyspalvelujen käyttöä tarkkailemalla kehittyvistä työkykyongelmista on mahdollista saada varhaisia vinkkejä. Tutkimuslöydös herättää tarpeen systemoitujen seurantastrategioiden kehittämiselle ja suunnatuille, tarveperusteisille ennaltaehkäiseville palveluille sekä niiden toimivuuden tutkimiselle. Toistaiseksi käytännön terveyspalvelujen puolella seurantastrategioiden toteuttamisessa on yleisesti vielä paljon toimijakohtaisia eroja, mutta kiihtyvä digitalisaatio edesauttaa kehitystyötä voimakkaasti.

Ilmiön tarkastelulla näkemyksiä toimenpidetarpeista omien työelämätaitojen kehittymisen ohessa?

Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen kannalta nuorten työntekijöiden työkykyilmiössä on kaksi mielenkiintoista näkökulmaa. Ensinnäkin, tutkimusnäytön perusteella kyseisessä asiakasryhmässä on erityispiirteitä, joista tulevien ammattilaisten on hyvä olla tietoisia. Toiseksi, jo pidemmältä ajalta kertynyt tutkimusnäyttö osoittaa vahvasti, että työkykyongelmat koskettavat erityisesti sosiaali- ja terveysalalla työskenteleviä uran eri vaiheissa.

Yhä kertyvää ajankohtaista tutkimustietoa nuorten työntekijöiden työkyvystä on hyvä nostaa opinnoissa ilmiölähtöiseen tarkasteluun. Tutkimusnäytön siirto raporteista osaksi jokapäiväisen elämän havaintoja ja sitoen sitä yhteiskunnassa ilmenevään keskusteluun on olennaista ja tuo myös monesti etäiseksi koettua akateemista tutkimusta osaksi käytännön työssä odottavaa arkea. Sosioekonomisten erojen huomioiminen on tärkeää tarkastelussa ja antaa paljon eväitä myös muiden opiskelun varrella kohdattavien aiheiden pohtimiseen. Mielenkiintoisia aiheita pohdinnan kohteiksi voisivat olla esimerkiksi ennaltaehkäisevien palvelujen kohtaavuus ilmiön kanssa, työn kuormituksen vähentämisen tavat sekä terveellisten elämäntapojen noudattamisen mahdollisuudet ja haasteet. Monialaisuus esimerkiksi palvelumuotoilun opintojen kanssa voisi olla erittäin hedelmällistä.

Tämänhetkinen tutkimusnäyttö jättää paljon tilaa opiskelijoiden omille johtopäätöksille, sillä ilmiöön ei ole olemassa täysin valmiita vastauksia. Tämä vahvistaa opinnollista antia. Myös tutkimuspuoli kaipaa nuorten aikuisten ääntä mukaan keskusteluun uusien tutkimusten suuntaamiseksi. Opiskeluvaiheessa monet ovat ikäluokkaa, jossa voivat peilata ilmiötä oman arkensa kautta, ja kokemusperäinen tarkastelu voi nostattaa esille tärkeitä havaintoja myös tutkimusaukoista. Parhaimmassa tapauksessa tämä johtaa työelämän kehittämisideoihin ja opetuksen sekä TKI-toiminnan syvenevään integraatioon.

Työelämätaidot ovat ajankohtainen puheenaihe ja omasta työkyvystä huolehtiminen on yksi tällainen taito. Sosiaali- ja terveysalan työhön sisältyy samanaikaisesti niin fyysisiä altisteita, kuin henkistäkin kuormaa aiheuttavia kokemuksia. Monet tulevat ammattilaiset ovat koulutusvaiheessa nuoria aikuisia ja jo opintoja suorittaessa on hyvä valmistautua oman työkyvyn säilyttämiseen ja pohtia kattavasti tulevaisuuden ammatissa kohdattavia työkykyä kenties uhkaavia haasteita. Henkisen työkyvyn ohella myös fyysisiin kuormitustekijöihin on syytä kiinnittää huomiota. Tulevan ammatin fyysisiä vaatimuksia pohdittaessa esimerkiksi erilaiset työaltistematriisit ovat hyviä työkaluja (Ervasti ym. 2019, Sumanen ym. 2020a). Työaltistematriiseilla kuvataan ammattiin perustuvia arvioita erilaisista työperäisistä altisteista, esimerkiksi ergonomisista altisteista, kuten nostot ja kantaminen, selän kiertoliikkeet ja samanlaisina toistuvat liikkeet.  Matriisien hyödyntäminen opetuksessa voi vahvistaa samalla opiskelijoiden TKI-taitoja, sillä niiden kehittämisen pohjalla olevat kysely- ja haastattelututkimukset sekä asiantuntija-arviot ovat mielenkiintoisia purkaa vaiheittain tarkasteltaviksi.

Ammattitaitoa tulevaisuuden työkykyä varten

Työurien pidentämistavoite säilynee ajankohtaisena jatkossakin. Nuorten työntekijöiden työkyvyn täytyisi kantaa vuosikymmeniä eteenpäin jatkuvasti muuttuvassa ja sopeutumista vaativassa työelämässä. Samanaikaisesti nuorten työntekijöiden työkyky tarvitsee huomiota niin tutkimuksen kuin käytännön toimienkin puolelta. Nuoret työntekijät jäävät usein terveyspalveluissa vähemmälle huomiolle. Ryhmällä on työkykyongelmia, mutta näitä riskejä ei vielä kattavasti ymmärretä, varsinkaan prevention näkökulmasta. Ilmiö on yhteiskunnallisella tasolla merkittävä ja monimutkainen, jokaista tulevaa ammattilaista koskettava, joitakin jopa henkilökohtaisella tasolla. Tämän ryhmän erityispiirteiden, sosioekonomisten taustatekijöiden ja työkykyhaasteiden tiedostaminen on tärkeää, jotta niihin osataan kohdatessa kiinnittää huomiota ja reagoida. Ilmiön huomiointi osana tulevien ammattilaisten koulutusta on hyödyllistä ja pohdinnalla on paljon opinnollista antia. Parhaat ideat nuorten työntekijöiden työkyvyn tukemiseksi saattavat syntyä juurikin yhteistyössä tutkimusyhteisön, koulutuksen ja alan ammattilaisten kesken.

Kirjoittajat

Hilla Sumanen, FT, terveyspolitiikan dosentti, yliopettaja. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, hilla.sumanen(at)xamk.fi

Anne Kouvonen, VTT, kansanterveystieteen dosentti, sosiaalipolitiikan professori. Helsingin yliopisto, anne.kouvonen(at)helsinki.fi


Christensen K, Labriola M, Lund T, Kivimäki M. 2008. Explaining the social gradient in long-term sickness absence: A prospective study of Danish employees. J Epidem Community Health 62:181–3.

Ervasti J, Pietiläinen O, Rahkonen O, Lahelma E, Kouvonen A, Lallukka T, Mänty M. 2019. Long-term exposure to heavy physical work, disability pension due to musculoskeletal disorders and all-cause mortality: 20-year follow-up-introducing Helsinki Health Study job exposure matrix. Int Arch Occup Environ Health 92:337-345.

Feeney A, North F, Head J, Canner R, Marmot M. 1998. Socioeconomic and sex differentials in reason for sickness absence from the Whitehall II study. Occup Environ Med 55:91-8.

Hansen H, Ingebrigtsen T. 2008. Social class and sickness absence in Norway. Acta Sociologica 51:309–27.

Kaikkonen R, Härkänen T, Rahkonen O, Gould R, Koskinen S. 2015. Explaining educational differences in sickness absence: a population-based follow-up study. Scand J Work Environ Health 41:338-46.

Kirvesniemi, E. 2020. Helsinki Health Study on tutkinut työssä jaksamista jo 20 vuotta. Luettavissa: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/helsinki-health-study-on-tutkinut-tyossa-jaksamista-jo-20-vuotta

Laaksonen M, Piha K, Rahkonen O, Martikainen P, Lahelma E. 2010. Explaining occupational class differences in sickness absence: Results from middle-aged municipal employees. J Epidemiol Community Health 64:802–7.

Löve J, Hensing G, Holmgren K, Toren K. 2013. Explaining the social gradient in sickness absence: A study of a general working population in Sweden. BMC Public Health 13:545-2458-13-545.

Morikawa Y, Martikainen P, Head J, Marmot M, Ishizaki M, Nakagawa H. 2004. A comparison of socio-economic differences in long-term sickness absence in a Japanese cohort and a British cohort of employed men. Eur J Public Health 14:413-6.

Pekkala J, Blomgren J, Pietiläinen O, Lahelma E, Rahkonen O. 2017. Occupational class differences in diagnostic-spesific sickness absence: A register-based study in the Finnish population. BMC Public Health 17:670.

Sumanen H. 2016. Work disability among young employees: Changes over time and socioeconomic differences. Doctoral dissertation. University of Helsinki.

Sumanen H, Ervasti J, Mänty M. 2020a. Työaltistematriisien käyttömahdollisuudet tutkimuksessa ja käytännössä – Esimerkkinä terveydenhoitoala. Työterveyshoitaja 2.

Sumanen H, Harkko J, Lahti J, Ketonen E-L, Pietiläinen Olli, Kouvonen A. 2020b. Nuorten työntekijöiden työkyky ja työterveyshuollon palvelujen käyttö. Xamk Tutkii.

Sumanen H, Harkko J, Piha K, Pietilainen O, Rahkonen O, Kouvonen A. 2019. Association between socioeconomic position and occupational health service utilisation trajectories among young municipal employees in Finland. BMJ Open 9:e028742.

Sumanen H, Lahelma E, Pietiläinen O, Rahkonen O. 2017a. The Magnitude of Occupational Class Differences in Sickness Absence: 15-Year Trends among Young and Middle-Aged Municipal Employees. Int J Environ Res Public Health 14:E625.

Sumanen H, Pietiläinen O, Lahelma E, Rahkonen O. 2017b. Short sickness absence and subsequent sickness absence due to mental disorders – a follow-up study among municipal employees. BMC Public Health 17, 15.

Kuvituskuva: toimistorakennuksen aulatila

Toteutuuko sosiaalinen kestävyys korkeakoulutuksessa?

Kirjoittajat: Ritva Laakso-Manninen, Jorma Niemelä & Lauri Tuomi.

Sosiaalisen kestävyyden haasteet ovat globaalit ja lokaalit

Sosiaalisen kestävyyden vaatimukset ovat nousseet pintaan globaalisti, kun koronapandemia on tehnyt sosiaalisen eriarvoisuuden näkyväksi monissa maissa. Sosiaalista vastuuta ei ole sälytetty vain julkiselle sektorille, vaan myös yritysvastuisiin se on yhä useammin kirjattu aktiivisesti toimintaa ohjaavana tahdonilmauksena.

Suomi on hyvinvointivaltio, jossa kansalaisten elintaso ja elämänlaatu ovat jatkuvasti nousseet. Kuitenkaan kaikki eivät ole päässeet mukaan myönteiseen kehitykseen. Myös koronapandemian kaltaiset kriisit voivat sekä terveyden että talouden kautta muodostua uhkaksi ihmisten hyvinvoinnille. Yhteiskuntaa tulee rakentaa sosiaalisesti kestävän kehityksen periaattein – ja siinä korkeakoulut ovat avainasemassa.

Niemelä ja Niemelä (2011) ovat todenneet hyvinvoinnin toteutumisen suurimmaksi testiksi syrjäytymisen. He jakavat hyvinvoinnin edellytykset kahteen ryhmään eli lainsäädännöllis-institutionaalisiin, joita toteutetaan sosiaalipolitiikalla ja kasvatuksellis-sivistyksellisiin, joita toteutetaan sivistyspolitiikalla. He toteavat, että molempia strategioita tarvitaan sosiaalisesti kestävään kehitykseen. Koulutuksella on erittäin keskeinen vaikutus sosiaaliseen kestävyyteen, koska se ennustaa ihmisen myöhempää hyvinvointia, olipa sitten kyse sosiaalisesta asemasta, tuloista, terveydestä tai muista hyvinvoinnin komponenteista (Eriarvoisuustyöryhmä 2018, 22).

Sosiaalinen kestävyys korkeakoulupolitiikan tavoitteissa

OKM:n hallinnonalan erityinen vastuu on sosiaalisessa kestävyydessä, kuten sivistyksen ja ihmisten hyvinvoinnin vahvistamisessa. Se tarkoittaa mm. sivistyksellisten oikeuksien yhdenvertaista toteutumista, osaamisen ja koulutustason nostoa, jatkuvaa oppimista, tiedon saatavuutta, kulttuurisia oikeuksia sekä hyvinvointia ja osallisuutta.

OKM:n kestävän kehityksen linjauksessa 2020 korostetaan sitä, että kaikkien kyvyt ja osaaminen vahvistuvat. Korkeakouluvisiossa tavoitteena on, että yli puolella nuorista olisi tulevaisuudessa korkeakoulututkinto.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on yksi tärkeimmistä suomalaisen korkeakoulupolitiikan tavoitteista, mutta sen toteutumisen esteitä on edelleen. Vanhempien koulutus ja tulot ennustavat lasten korkeakoulutukseen hakeutumista (Karhunen & Uusitalo 2017). Myös muut tekijät kuten maahanmuuttajatausta voivat vaikuttaa (Airas ym. 2019, 35, 36; Perho 2018, 58).

Sosiaalista kestävyyttä korkeakoulun omassa toiminnassa edistetään selkeällä tahtotilalla, konkreettisilla toimilla (esimerkiksi opiskelijavalintoja kehittämällä, opinto-ohjauksella ja esteettömyystoimenpiteillä) sekä asenteilla ja taidoilla (kulttuurisensitiivisyys). Lähtökohta on perustuslaissa, jonka mukaan ”ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”. Jyväskylän yliopiston ja Diakonia-ammattikorkeakoulun koordinoimana toteutettiin Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa (ESOK) -hanke 2007-2009. Pitkän ajan tavoitteeksi hanke asetti inklusiivisen eli osallistavan korkeakoulun. Hanke loi perustaa korkeakoulujen esteettömyystyölle. Monikulttuurisuusosaaminen, kulttuurikompetenssi ja -sensitiivisyys ovat yhä enemmän opetus- ja muun henkilöstön ammattitaitovaatimuksissa (Ks. Ervelius & Blomster 2016, 43).

Korkeakoulupoliittisten tavoiteasetantojen ohella on huomioitava toiminnalla kohdennettavat resurssit, sillä ne ohjaavat toimintaa vähintäänkin yhtä tehokkaasti kuin julkilausutut tahtotilat. 2010-luvulla leikattiin korkeakoulujen rahoitusta merkittävästi, minkä johdosta henkilöstöä vähennettiin, mikä oli monessa kohtaa pois nimenomaan opintoja tukevalta henkilökohtaisemmalta ohjaustyöltä. Nykyiset korkeakoulujen rahoitusindikaattorit suosivat nopeaa opiskelua ja valmistumista, mikä saattaa johtaa vaikeuksiin erilaisten oppijoiden keskuudessa.

Koulutus sosiaalisesti kestävän kehityksen toteuttajana

OKM tilasi 2014 selvityksiä korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ulottuvuuksista, erityisesti tavoista tunnistaa ja arvioida niitä. Kestävä kehitys ei tuolloin juurikaan esiintynyt termistössä, sosiaalisesti kestävä kehitys ei lainkaan (Aarrevaara, Puukka, Ritsilä & Wikström 2015, 82, 84).

Tavoitteiden näkökulmasta ammattikorkeakoulutus on tutkintojen tuottamista, sen sijaan että laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset olisivat tavoitteina. Tutkintojen tuottaminen on se mittari, millä korkeakoulun toimintaa arvioidaan ja mistä ensisijaisesti rahoituksella palkitaan. Opetussuunnitelmissa koulutus on työelämässä tarvittavan osaamisen tuottamista. Opettajalle se merkitsee ristiriitaa nopean valmistumisen ja syvällisen osaamisen tuottamisen välillä. Erilaisia uusia toimintatapoja on otettu vauhdilla käyttöön pyrittäessä vastaamaan tavoitteisiin, mm. joustavat ja yksilölliset opintopolut, koulutustarjonnan tehostaminen, digitaalisuus, etäopetus ja avoimuus.

Yrittäjyys ja erityisesti yhteiskunnallinen yrittäjyys ovat luontevasti moneen ammatillisen koulutuksen toimialaan liittyviä ja ne luovat mahdollisuuksia sosiaalisen kestävyyden edistämiseen. Myös ammattikorkeakoulujen toteuttamalla opettajankoulutuksella on merkittävä vaikutus, koska ammatillisten opettajien työn vaikuttavuus kentällä on laaja-alaista.

Sosiaalisesti kestävän kehityksen välineenä voi toimia myös koulutusvienti. Se on toisaalta palveluiden vientiä ja toisaalta kolmansien maiden kehityksen tukemista esimerkiksi kehitysyhteistyöprojektien pohjalta syntyneiden kaupallisten palveluiden muodossa. Tästä esimerkkinä ovat mm. Ulkoministeriön Finnpartnership-ohjelman hankkeiden pohjalta syntyneet liikekumppanuudet.

Maailman ja toimintaympäristöjen muuttuessa myös vaatimukset koulutuksen suhteen muuttuvat. Heikkilä & Jokinen (2015, 38) ennakoivat, että tulevaisuudessa koulutus voikin saada uusia merkityksiä: se voi olla yhteiskunnallisen aktiivisuuden ja yhteisöllisyyden tuottamista, kustannustehokasta oma-aloitteisuuden ja terveyden ylläpitoa tai sosiaalisten erojen kaventamista. Korona-aika korostaa näiden toimien välttämättömyyttä. Korkeakoulutuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus saa yhä enemmän myös sosiaalisia ulottuvuuksia.

TKI sosiaalisen kestävyyden toteuttajana

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta voi olla edistämässä sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentumista. TKI-toimintaa toteutetaan pääasiassa hankkeissa, joissa on vahvasti korkeakoulun opetus- ja muu henkilöstö mukana yhdessä opiskelijoiden ja työelämän edustajien kanssa. Täten hankkeiden kerrannaisvaikutukset voivat olla merkittäviä, jos TKI-toiminnan painopisteet on suunnattu sosiaalisesti kestävää kehitystä tukeviksi (Laakso-Manninen & Tuomi 2020).

Kansallinen TKI-tiekartta 2020 korostaa sitä, että Suomen tulee tarttua kestävän kehityksen kaltaisten globaalien haasteiden mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin ja tarjota ratkaisuja niihin. Valtiovallan lähtökohtana on tukea elinkeinoelämän lisäksi yhteiskunnan eri toimijoita monipuolisesti ja vahvistaa koronan horjuttamia yhteisöjä, luottamusta suomalaisessa yhteiskunnassa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Suomalaisen sote-järjestelmän TKI-toiminnan analyysissä todetaan, että moninaisissa hankkeissa saadaan hyviä tuloksia, mutta hanketoiminta on ollut tehotonta järjestelmätasolla. Syyksi arvellaan nykyisen järjestelmän rakennetta, jossa palvelujen järjestämisen ja tuottamisen vastuut ovat hajallaan ja pienissä yksiköissä. Rakennerahastojen ohjelmissa on hanketasolla saatu aikaan hyviä tuloksia, mutta mm. rahoituksen epäjatkuvuuden, perustyön tiukkojen resurssien ja puutteellisen johdon sitoutumisen vuoksi hankkeiden tuloksena syntyneiden toimintamallien juurtumisen kanssa on ollut ongelmia (Piirainen ym. 2019, 27).

Selvityksessä kaivataan vahvempaa strategisuutta, pitkäjänteisyyttä ja laaja-alaisuutta, sidosryhmien intressien yhteensovittamista ja osallistamista myös asiakas-/ruohonjuuritasolla, TKI-toiminnan käytäntöjen yhtenäistämistä sekä tulosten tehokkaampaa hyödyntämistä, tiedolla johtamisen periaatteiden parempaa linkittämistä TKI-toimintaan ja TKI-hankkeiden rahoitusta tutkimuksesta kaupallistamiseen (Piirainen ym. 2019).

Nämä selvitykset kertovat hyvin selkeästi, missä ovat TKI-toiminnan haasteet ja millä keinoin myös ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan johtamista voidaan viedä sosiaalisesti kestävämmän kehityksen suuntaan. Koska TKI-toiminta on luonteeltaan vahvasti työelämäkumppanien kanssa toteutettavaa toimintaa, yritysten panostukset vastuulliseen liiketoimintaan ja yhteiskuntavastuuohjelmiin tulevat lisäämään paineita ammattikorkeakouluille huomioida nämä teemat TKI-painopisteitä määriteltäessä. Esimerkiksi EK suosittaa yritysjäsenilleen sosiaalisen vastuullisen kehittämisen työvälineeksi sidosryhmävuoropuhelua mm. uusien ratkaisujen löytämiseksi yhteisiin tavoitteisiin (EK 2020).

Korkeakoulujen tulisi luoda sellaisia ekosysteemejä, verkostoja ja kumppanuuksia, joiden kautta kyetään TKI-varat sijoittamaan tehokkaasti. Jos kehittämistyö keskittyy johonkin osa-alueeseen ilman koko järjestelmän kehittämistä tai edes sen ymmärtämistä, kehitystyö saattaa pönkittää toimimattoman kokonaisuuden säilymistä ilman muutospainetta (Niemelä 2015, Niemelä 2020).

Sosiaalisesti kestävä kehitys rakentaa tulevaisuutta

Sosiaalisesti kestävän kehityksen roolilla koko yhteiskunnan ja yksilöiden tulevaisuuden rakentajana on ja tulee olemaan erityisen painava merkitys. Sen kautta rakennamme ihmisille parempaa maailmaa. Erityisesti nykyisessä korona-ajassa tällä lähestymistavalla on erittäin suuri merkitys. Yhä useampi ihminen on vaarassa jäädä monessa hyvinvointivaltiossakin ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuus luo ääri-ilmiöitä ja epävakautta. Olemalla mukana sosiaalisesti kestävän kehityksen luomisessa, emme luo vain alueellista ja paikallista menestystä opiskelijoille ja alueen työelämälle, vaan ammattikorkeakoulussa tehtävällä työllä on suurempi merkitys. Voimme olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta.

Kirjoittajat

Ritva Laakso-Manninen, KTT, korkeakouluneuvos, perustajaosakas, Professional Publishing Finland Oy, ritva.laaksomanninen(at)propublishing.fi

Jorma Niemelä, YTT, dosentti, Doktriini-palvelut, jorma.niemela(at)doktriini.fi

Lauri Tuomi, KTT, CEO, KVS säätiö, perustajaosakas, Professional Publishing Finland Oy, lauri.tuomi@propublishing.fi


Aarrevaara, T., Puukka, J., Ritsilä, J. & Wikström, J. (2015). Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus – vaikuttavuuden kanavat. Julkaisussa Vastuullinen ja vaikuttava. Tulokulmia korkeakoulujen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:13.

Airas, M., Delahunty, D., Laitinen, M., Shemsedini, G., Stenberg, H., Saarilammi, M., Väätäinen, H. (2019). Taustalla on väliä: Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat korkeakoulupolulla. Helsinki: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI.

Elinkeinoelämän keskusliitto (2020). Vastuullisuus liiketoiminnan ytimessä https://ek.fi/mita-teemme/energia-liikenne-ja-ymparisto/vastuullisuus/ luettu 19.8.2020

Eriarvoisuutta käsittelevä työryhmä. (2018). Eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän loppuraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.

Ervelius, T. & Blomster, M.-L. (2016). Opintojen ohjaus osana saamelaisalueen sairaanhoitaja-diakonissakoulutusta. Teoksessa Gothóni R. & Karjalainen A. & Koistinen P. & Kolkka M. (Eds.) (2016). Osallistavaa oppimista ja kehittämistä. Diak Opetus 3, Diakonia-ammattikorkeakoulu. URN:ISBN:978-952-493-280-6

Euroopan parlamentti ja Europan neuvosto (2016). Saavutettavuusdirektiivi. https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:32016L2102&from=FI luettu 19.8.2020

Heikkilä, K. & Jokinen, L. (2015). Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Julkaisussa Vastuullinen ja vaikuttava. Tulokulmia korkeakoulujen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:13.

Hämäläinen, J. (2006). Hyvinvoinnin kaksi strategiaa: poliittinen ja pedagoginen. Teoksessa Niemelä, P. & Pursiainen, T. (2006). Hyvinvointi yhteiskuntapoliittisena tavoitteena: juhlakirja professori Juhani Laurinkarin täyttäessä 60 vuotta 8.10.2006. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimuksia. Kuopio: Kuopion yliopisto.

Karhunen, H. & Uusitalo, R. (2017). 50 vuotta koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa. Yhteiskuntapolitiikka, 3, pp. 296-303.

Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle (2019). Taustamuistio korkeakoulutuksen ja tutkimuksen 2030 visiotyölle. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:44. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-522-8

Laakso-Manninen, R. & Tuomi, L. (2020) Professional Higher Education Management. Best practices from Finland. Professional Publishing Finland Oy.

Niemelä, J., & Niemelä, S. (2011). Hyvinvoinnin sivistysstrategia. Teoksessa Pohjola, A. & Särkelä, R. (Toim.). (2011). Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto.

Niemelä, J. (2015) Kehittämistoimintaa suuressa murroksessa. Teoksessa Gothóni, R., Hyväri, S., Kolkka, M. & Vuokila-Oikkonen, P. (toim.). Osallisuutta, oppimista ja arviointia. Diakonia-ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan vuosikirja 2015. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B Raportteja 60.

Niemelä, J. (2020). Ohjaava palvelujärjestelmä vai palveluohjaus – vai molemmat? Diak Puheenvuoro 32.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan kestävän kehityksen linjaus. Kestävä kehitys opetus- ja kulttuuriministeriössä https://minedu.fi/-/ministerio-linjasi-kestavan-kehityksen-tavoitteet-omalle-hallinnonalalle, luettu 2.7.2020

Perho, K. (2018). Suomen romanien koulutustilanne ja Tšetanes naal -hankkeen vastaus haasteisiin. Julkaisussa Mäenpää N., Perho K. & Ärling M. (toim.)., (2018). Uskalla! It’s possible: Romanien sujuvat koulutus ja työllisyyspolut: Tšetanes naal – ja Nevo tiija -hankkeiden loppujulkaisu. Diak Puheenvuoro 15, Diakonia-ammattikorkeakoulu. URN:ISBN:978-952-493-316-2

Piirainen, K. A. ym. (2019). Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.

Ranta, T. & Laasonen, V. & Lähteenmäki-Smith, K. & Manu, S. & Haavisto, I. & Rissanen, A. & Korhonen, S. (2020). Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta. Raportteja ja muistioita 2020:19. Sosiaali- ja terveysministeriö.

Sabeti, H. (2019). The fourth sector is a chance to build a new economic model for the benefit of all. World Economic Forum. Luettu 20.2.2020 World Economic Forum website: https://www.weforum.org/agenda/2017/09/fourthsector-chance-to-build-new-economic-model/

Socio-economic background and educational inequalities (2019). European Commission. Luettu 20.8.2020 lähteestä https://ec.europa.eu/jrc/sites/jrcsh/files/fairness_pb2019_educational_inequalities.pdf

Kuvituskuva: äiti ja lapsi maalisin kasvoin

DUUNI – Vanhemmuuden taidot työelämävahvuudeksi -malli

Kirjoittajat: Mari Berglund, Tuula Hyppönen, Janina Luoto & Veera Vähämaa.

Korkeakoulujen ja kolmannen sektorin yhteistyötä

DUUNI – Vanhemmuuden taidot työelämävahvuudeksi -hankkeen 2014–2020 tavoitteina oli tukea ja vahvistaa 19–29-vuotiaiden vanhempien valmiuksia ja osaamisen tunnistamista kohti työtä ja opiskelua, suunnitella, testata ja dokumentoida menetelmiä vanhemmuuden taitojen tunnistamiseksi sekä vahvistaa nuorten ohjauksen ammattilaisten menetelmäosaamista ja yhteistyötä. DUUNI-malli sisältää tehokkaiksi todettuja ohjauksen menetelmiä ja työnohjauksellisen eValmennuksen. DUUNI-hanke toteuttaa sosiaalista kestävyyttä tukemalla koulutuksesta ja työelämästä helposti syrjäytyvien nuorten vanhempien tulevaisuuden urapolun löytymistä. Sosiaalinen kestävyys toteutuu myös hankkeen tavoitteessa edistää nuorten vanhempien ohjaustoiminnassa mukana olevien yhteistyötä ja verkostoitumista.

Taidelähtöiset menetelmät vanhempien ohjauksessa

Vanhempien ryhmätoiminnassa hyödynnettiin taidelähtöisiä ja liikunnallisia menetelmiä, joissa ryhmiä yhdistivät samat toimintaperiaatteet ja teemat. Sanataidemenetelmissä yhdistettiin dialogista kirjoittamista ja tajunnanvirtatekniikkaa. Dialogisessa kirjoittamisessa kirjoittaja kysyy itseltään, vastaa ja tekee uusia kysymyksiä. Ohjaaja voi myös tarjota valmiita kysymyksiä (Suurla, 1998). Harjoitteissa hyödettiin myös tajunnanvirtakirjoittamista, vapaata assosiaatiota. Sanataidelähtöiset menetelmät sopivat vanhemmuuden osaamisen tunnistamiseen, jossa kirjoittaminen tuo esiin näkymätöntä.

Nuoret vanhemmat osallistuivat myös yksilöohjaukseen, jossa heitä autettiin tunnistamaan ja sanoittamaan vanhemmuuteen liittyvää osaamista sekä tämän yhteyksiä työelämätaitoihin. Konkreettisena tavoitteena oli tuottaa vanhemman kanssa yhdessä välineitä hänen urasuunnitteluaan varten. Ohjauksen keskiössä olivat vanhemman omat toiveet tulevaisuudestaan. Hyviä käytänteitä olivat reflektioharjoitukset sekä vanhemman tekemä osaamisseinä Padlet-alustalle, johon kerättiin kuvia, videoita ja kirjoituksia omista vahvuuksista ja haaveista, päivitettyjä ansioluetteloita, osaamisen kuvausta ja listaus aikuiskoulutusmahdollisuuksista.

Ohjaajien eValmennus

Valmennuksen hyvänä käytäntönä tuotettiin viitekehys vanhemmuuden ja työelämän taidoista ja niiden välisestä siirtovaikutuksesta. Siinä vanhemmuuden taitoja kuvattiin perhearviointimallin (Bentovim & Bingley Miller, 2006), vanhemmuuden roolikartan (Helminen & Iso-Heiniemi,1999) ja perhetutkimuksen (mm. Itäpuisto, 2005) pohjalta. Työelämään siirrettäviä vanhemmuuden taitoja olivat mm. itseohjautuvuus ja päätöksenteko (Ruohotie, 2004). Viitekehys tuotti valmennusteemoja, kuten ohjaajuus ja reflektiivinen työote sekä vanhemmuus voimavarana ja itsensä johtaminen. Hyviä käytäntöjä olivat myös hankkeessa tuotetut ohjauksen periaatteet, mm. toimijalähtöisyys, systeemisyys ja dialogi sekä edellisiä tukevat toiminnalliset käytännöt, harjoitukset, tehtävät ja ohjaussuunnitelmat.

DUUNI-mallin juurruttaminen

DUUNI – Vanhemmuuden taidot työelämävahvuudeksi -malli on kokoelma ohjauksen menetelmistä nuorten vanhempien kanssa työskentelevien sekä vanhempien omaehtoiseen käyttöön. DUUNI-malli on saatavilla hankkeen verkkosivuilla. Useita menetelmistä voi hyödyntää myös eri-ikäisten ohjauksessa. DUUNI-hankkeen toimintaa on markkinoitu Turun, Helsingin, Rovaniemen ja Lahden alueen sosiaali- ja terveysalan verkostoissa, seurakunnissa, toisen asteen oppilaitoksissa sekä kolmannen sektorin organisaatioissa. Osallistujamäärän osalta paras tulos saatiin rekrytoimalla vanhempia toimintaympäristöissä, jotka ovat heille tuttuja jo muista aktiviteeteista. DUUNI-hanke on mukana OSUMA – osallistamalla osaamista -koordinaatiohankkeessa, joka edistää hankkeiden verkostoitumista, tiedonvaihtoa ja hyvien käytänteiden levittämistä ja juurruttamista. OSUMA-hankkeen jäsenyys tukee DUUNI-mallin juurruttamista kansallisella tasolla. Hankkeen tuloksia esitellään avoimessa päätösseminaarissa marraskuussa 2020. Covid-19-epidemian vuoksi päätösseminaari toteutetaan webinaarina.  

Kirjoittajat

Mari Berglund, TtM, tohtorikoulutettava, kätilö, lehtori, koulutusvastaava, Turun ammattikorkeakoulun Terveys- ja hyvinvointisektori, Ensihoitaja-, terveydenhoitaja- ja kätilötyön osaamisala, mari.berglund(at)turkuamk.fi

Tuula Hyppönen, YTM, perhepsykoterapeutti, toiminnallisen ryhmätyön ohjaaja, lehtori, LAB ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysala, tuula.hypponen(at)lab.fi

Janina Luoto, KM, FM, päätoiminen tuntiopettaja, Turun ammattikorkeakoulun Terveys- ja hyvinvointisektori, Sosiaali- ja kasvatusala, janina.luoto(at)turkuamk.fi

Veera Vähämaa, FM, sanataideohjaaja, sanataiteilija Kirjan talo ry, vjvaha@gmail.com


Bentovim, A. & Bingley Miller, L. 2006. Perhearviointiopas. Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura.

DUUNI-hanke. https://duunitaidot.turkuamk.fi/

Helminen, M.-L. & Iso-Heiniemi, M. 1999.Vanhemmuuden roolikartta. Käyttäjän opas. Helsinki: Suomen kuntaliitto.

Itäpuisto, M. 2005. Kokemuksia alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eletystä lapsuudesta. Väitöskirja. Kuopion yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Kuopio. [Viitattu 5.8.2020]. Saatavissa: http://www.oppi.uef.fi/uku/vaitokset/vaitokset/2005/isbn951-27-0363-7.pdf

Ruohotie, P. 2004. Metakognitiiviset taidot ja ammatillinen kasvu yliopistokoulutuksessa. Teoksessa Puheenvuoroja kasvatusalan yliopistokoulutuksen kehittämiseksi. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan 30-vuotisjuhlajulkaisu.

Suurla, R. 1998. Dialoginen eli meditatiivinen kirjoittaminen. Jorvas: Kustannus Oy Taivaankaari.

Kuvituskuva: ihmisiä Berliinin messukeskuksen edustalla

Sosiaalisen kestävyyden edistämistä Rural Future -hankkeessa

Kirjoittajat: Tanja Kähkönen, Kaija Saramäki, Anne Saloniemi & Reeta Sipola.

Maaseuturahaston rahoittaman Rural Future -koulutushankkeen tavoitteena on vahvistaa maaseutuyritysten kannattavuutta ja toimintaedellytyksiä. Hanketta koordinoi Karelia-ammattikorkeakoulu partnereinaan Lapin ammattikorkeakoulu ja ProAgria Itä-Suomi sekä liitännäispartnerina ProAgria Lappi. Hanke toimii Pohjois-Karjalan ja Lapin alueiden välillä. Toimintaan voi osallistua myös lähimaakunnista. Hankkeessa osallistujille tarjotaan toimialariippumattomia koulutuksia ja asiantuntijaverkoston tuki, yritystoiminnan suunnittelua ohjatusti tulevaisuuden ennakoinnin näkökulmasta tarkasteltuna, vertaisoppimista ja verkostoitumista muiden yrittäjien kanssa sekä opintomatkoja ulkomaille ja kotimaahan. Rural Future -hanke on jatkoa vuosina 2010-2012 toteutetulle Maaseudun tulevaisuusriihi -koulutushankkeelle, jonka kohderyhmänä olivat maaseudun kehittäjätahot.

Rural Future -hanke vastaa laaja-alaisesti YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteisiin kaikkien kestävyyden osa-alueiden osalta. Sosiaalisen kestävyyden tavoitteista selkeimmin hankkeen toimintojen kautta edistetään kuitenkin tavoitetta 10 (vähentää eriarvoisuutta maiden sisällä ja välillä).

Kestävän kehityksen muutoksiin vastaamista maaseudulla

Maaseudun liiketoimintaympäristö ja markkinat ovat muuttuneet niin lokaalisti kuin globaalistikin, esimerkiksi keskittymiskehityksen vuoksi. Tässä tilanteessa maaseudun yritysten on osattava uusiutua ja hakea paikkansa muuttuneella maaseudulla ja suhteessa asutuskeskuksiin. Lisäksi koronapandemia on osoittanut, että erityisesti pienet muutaman henkilön yritykset ovat hyvin haavoittuvassa asemassa kuluttajien käyttäytymisen muuttuessa. Lähellä tuotettavien palveluiden ja tuotteiden merkitys on kuitenkin korostunut pandemian myötä luoden osaltaan tarvetta maaseudun yritystoiminnan kehittämiselle, jotta voidaan vastata pitkäjänteisesti asutuskeskusten tarpeisiin sekä esimerkiksi vähentää palvelujen saannin eriarvoistumista maaseudun ja asutuskeskusten väestöryhmien välillä. Samalla vahvistetaan myös maaseudun pysymistä elinvoimaisena elävien yritysten ja yrittäjämielen kautta sekä vahvistetaan maaseudun roolia koko Suomen elinvoimaisena pitämisessä. Maaseudun yritysten tulevaisuuden toimintaedellytysten vahvistaminen vahvistaa osaltaan koko yhteisön yhteistä hyvää taloudellisten ja sosiaalisten kerrannaisvaikutuksien kautta.

Eriarvoisuuden vähentämistä maaseutuyrittäjyyden edistämisen kautta

Rural Future -hankkeen toimintoja on toteutettu pääasiassa suomen kielellä ja täten hankkeen osallistujat ovat olleet suomenkielisiä. Hankkeeseen talvella 2020 tulleen maahanmuuttajan yhteydenoton kautta hankkeessa havahduttiin siihen, että hanke ei tavoitakaan kaikkia maaseutuyrittäjiä. Hanke oli siis ollut osaltaan edistämässä eriarvoisuutta maaseudun yrittäjyyden edistämisen osalta. Maahanmuuttajat olivat jääneet hankkeen markkinoinnista kokonaan ulkopuolelle. Tämä havainto johti siihen, että hankkeen pienryhmätoimintaa laajennettiin kesällä 2020 niin, että myös englantia osaavat maahanmuuttajat voisivat osallistua hankkeeseen. Kesäkuussa alkaneiden tulevaisuusajattelua edistävien pienryhmien ilmoittautujista puolet olikin jo maahanmuuttajia. Myös hankkeen seuraavaa benchmarkkausmatkaa on markkinoitu sekä suomeksi että englanniksi niin, että se fasilitoidaan tarvittaessa myös englanniksi.

Maahanmuuttajien huomioiminen hankkeen toiminnoissa mahdollistaa myös maahanmuuttajien ja suomalaisten maaseutuyrittäjien välisen verkostoitumisen ja yhteistyön sekä samalla mahdollistetaan yrittäjien välistä tiedonsiirtoa. Maahanmuuttajien integroiminen osaksi toimintaa tukee välillisesti heidän kotoutumisprosessiaan, vaikkakaan se ei hankkeen tavoitteisiin kuulu. Erityisen tärkeässä roolissa hanke voi olla maahanmuuttajien omiin yrityksiinsä työllistymisen edistämisessä, mikä vastaa suoraan eriarvoisuuden vähentämiseen väestöryhmien ja alueiden välillä.

Tiedonsiirtoa alueiden välillä

Hanketta toteutetaan alueidenvälisesti, erityisesti Lapin ja Pohjois-Karjalan välillä. Alueidenvälinen tiedonsiirto edistää myös eriarvoisuuden vähentämistä maan sisällä. Alueidenvälinen toiminta mahdollistaa esimerkiksi toimintatapoja koskevien pienten innovaatioiden siirron hankkeen osallistujille ja osallistujien välillä. Yksikin pieni innovaatio voi olla yrityksen kannalta merkittävä tekijä.

Hankkeen benchmarkkausmatkoja toteutetaan myös alueidenvälisesti Euroopassa ja Suomessa. Ensimmäinen ulkomaanmatka toteutettiin Berliiniin pääkohteenaan suuret kansainväliset elintarvike-, maatalous- ja puutarha-alan messut. Myös paikallisten yritysten hyviin käytäntöihin käytiin tutustumassa. Ulkomaan benchmarkkausmatkalla yrittäjät verkostoituivat keskenään ja myös paikallisten toimijoiden kanssa. Nämä verkostot voivat olla myöhemmin merkittävässä roolissa yritystoiminnan kehittämisessä ja kannattavuuden edistämisessä. Myös benchmarkkausmatkat kotimaassa alueiden välillä tukevat samanlaista verkostoitumista ja tiedonsiirtoa.

Sosiaalisen kestävyyden edistäminen on kokonaisuutena pitkäjänteistä työtä, jota Rural Future -hanke voi omalta osaltaan olla edistämässä. Sosiaalisen kestävyyden muutokset nähdään kuitenkin vasta pidemmällä aikajänteellä yritysten kehittymisen konkretisoituessa. Hankkeen pienetkin syötteet tiedonsiirron ja verkostoituminen edistämiseen voivat siis lopulta olla merkittävässä roolissa sosiaalisen kestävyyden edistämisessä.

Muut ammattikorkeakoulut voivat saada uusia ideoita omiin hankkeisiinsa Rural Future -hankkeessa testattavista yrittäjyyden edistämisen toimintamalleista. Näihin toimintamalleihin kuuluvat esimerkiksi maahanmuuttajien integrointi mukaan hankkeen toimintoihin kantasuomalaisten osallistujien kanssa, alueidenvälisen yhteistyön hyviin käytäntöihin liittyvät uudet havainnot ja tulevaisuuden ennakoinnin hyödyntämiseen liittyvät toimintamallit yrittäjyyden kehittämisessä.

Kirjoittajat

Tanja Kähkönen, MMM (metsäympäristön hoito ja suojelu), projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu

Kaija Saramäki, M.Sc. (Environmental Forestry), lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu

Anne Saloniemi, metsätalousinsinööri (AMK), projektisuunnittelija, Lapin ammattikorkeakoulu, anne.saloniemi(at)lapinamk.fi

Reeta Sipola, agrologi (YAMK), projektipäällikkö, Lapin ammattikorkeakoulu, reeta.sipola(at)lapinamk.fi

Retkeilijöitä luonnossa

Kestävää liiketoimintaa ja hyvinvointia luonnosta

Kirjoittaja: Satu Välijärvi.

Luonto hyvinvoinnin lähteenä on Covid-19-pandemian ja hyvän marja- ja sienisadon myötä noussut keskustelunaiheeksi mediassa ja etäkahvitauoilla. Jaamme luontokokemuksiamme ja pidämme ehkä itsestään selvänä, että ”kaikki” ymmärtävät, mikä merkitys luonnossa liikkumisella on hyvinvoinnillemme.

Tosiasiassa meitä on moneksi, eikä kokemus luonnon elvyttävistä vaikutuksista ole yksilötasolle mentäessä tietenkään itsestäänselvyys. Ihmisellä voi olla luontoon liittyviä pelkoja, jollekin luontokohteet ovat vaikeasti saavutettavissa ja jotkut vain kokevat olonsa paremmaksi kotisohvalla kirja kädessä huopaan kääriytyneenä kuin metsässä.

Luonnon hyvinvointivaikutuksia käsittelevä tutkimus on kuitenkin monin tavoin osoittanut, miten toiminta luonnossa ja luontoon liittyvät asiat tukevat ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja kognitiivisia toimintoja. Tutkimuksissa on selvitetty jopa sisätiloissa koettujen luontokokemusten, esimerkiksi ikkunasta avautuvan luontonäkymän ja luontovideoiden merkitystä, ja niilläkin on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin. Luonnon hyviä vaikutuksia voi siis tuoda kotisohvallekin. (Ks. GC Finland: Vaikuttavuustutkimusta, GC Finland: Vaikuttavuus, Lipponen 2019, 96–97.)

Luontoperustaiset hyvinvointipalvelut

Green care on jo monelle tuttu käsite. Green care Finland ry:n mukaan se on ”luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää ammatillista toimintaa, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua.” Toiminta on tavoitteellista, vastuullista ja ammatillista, ja erilaisia luonto- ja eläinavusteisuuden menetelmiä käytetään monipuolisesti palveluntarjoajan osaamisen ja koulutuksen sekä asiakkaan tarpeiden mukaisesti. (GC Finland: Mitä on Green care?)

Green care -toiminta tapahtuu tyypillisesti luontoympäristössä tai maatilalla, mutta sitä voidaan toteuttaa kaupunkipuistoissa tai sisätiloissakin, jonne luontoa voidaan viedä heidän luo, jotka eivät itse voi mennä luontoympäristöön. Olennaista toiminnassa on mahdollisuus vuorovaikutukseen, osallistumiseen ja omakohtaisiin luontokokemuksiin. (GC Finland: Mitä on Green care?)

Green carea yleisemmin voidaan puhua luontoperustaisista palveluista, mikä kattaa sellaistenkin palveluntarjoajien tuottamat palvelut, joilla ei esimerkiksi ole Green care -peruskoulutusta tai -sertifiointia, mutta jotka tarjoavat luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntäviä palveluja vaikkapa osana maatilamatkailua tai psykoterapiapalvelua.

Luontoperustaisia hyvinvointipalveluja on kehitetty useissa hankkeissa, joissa tavoitteena on ammatillistaa toimialaa ja jakaa tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista ja siitä, millaista on vastuullinen, turvallinen ja laadukas luontoperustainen hyvinvointipalvelu. Usein näitä palveluja tarjoavat yritykset ovat maaseudulla toimivia pienyrityksiä tai palveluja tuotetaan sivuelinkeinona maatiloilla. Esimerkiksi monella hevos- tai lammastilalla voi olla hyvät lähtökohdat eläinavusteisten palvelujen tarjoamiseen, ja on tärkeää, että yrittäjät saavat ohjausta ja tukea laadukkaiden ja turvallisten hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. Useilla hankkeilla onkin lisätty tietoa siitä, mitä hyvä luontoperustainen hyvinvointipalvelu edellyttää ja tuettu yrityksiä palvelujen ja liiketoimintaosaamisen vahvistamisessa. (Esim. Enlund ym. 2018, Pylkkänen & Skyttä 2016, Santala ym. 2019.)

Pohjoismaista yhteistyötä palvelujen kehittämiseksi

Nordic NaBS – New Nordic Nature Based Service Models – on Interreg Pohjoisen rahoittama ja Lapin ammattikorkeakoulun hallinnoima hanke, jota toteuttavat lisäksi Oulun ammattikorkeakoulu, Vaasan yliopisto ja Luulajan teknillinen yliopisto. Hankkeeseen osallistuu myös norjalaisia kumppaneita. Nordic NaBS tukee yrittäjiä pohjoisen olosuhteisiin soveltuvien luontoperustaisten hyvinvointipalvelujen ja liiketoiminnan kehittämisessä. Hanketta toteutetaan yhteistyössä yrittäjien sekä sosiaali-, terveys- ja kasvatustoimijoiden kanssa. Suomessa hanke toimii Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla, ja Ruotsissa hankealue on Norrbotten ja osa Västerbottenia.

Pohjoismaisuus tuo Nordic NaBSiin tärkeän lisäulottuvuuden. Yhteinen lähtökohtamme on, että pohjoiselle ihmiselle luonnon merkitys on edelleen suuri. Opimme toisiltamme, miten ymmärrys luonnon hyvinvointivaikutuksista on vaikuttanut esimerkiksi eri maiden sosiaali- ja terveysalan tai kasvatusalan palveluiden sisältöön tai miten luontoperustaisten palvelujen laatu käsitetään ja miten sitä kehitetään. Jaamme hyviä käytäntöjä, ja selvitämme keinoja soveltaa niitä eri maissa.

Hyvä esimerkki on norjalainen Inn på Tunet, johon pääsimme tutustumaan Nordic NaBSin työpajamatkalla Mo i Ranaan lokakuussa 2019. Hoivamaatilatoiminnalla on Norjassa pitkät perinteet, ja sitä kehitetään muun muassa Inn på Tunet -yhteistyöllä. Kyse on osuuskuntamallisesta yhteistyöstä, joka kehittää toiminnan laatua ja yhteisiä pelisääntöjä ja konkreettisesti tukee maatiloja julkisen sektorin asiakkaiden löytämisessä ja palvelujen hinnoittelussa, markkinoinnissa ja laskutuksessa. (Ks. Inn på Tunet Norge, Lindstrøm 2019.)

Voisiko vastaavaa toimintamallia kehittää Suomessa tukemaan alan yrittäjyyttä ja Green care -periaatteiden juurruttamista luontoperustaisiin hyvinvointipalveluihin? Olisiko tällä tavoin koordinoitua toimintaa helpompi tuoda osaksi julkisia sote-palveluja ja näin saada luontoon perustuvat palvelut uusien asiakkaiden saataville ja valittavaksi? Esimerkiksi vaikeassa elämäntilanteessa olevia nuoria tai mielenterveyskuntoutujia luontoympäristö tai eläinten hoitaminen voi auttaa avautumaan vaikeista asioistaan paremmin kuin keskustelu terapeutin kanssa sisätiloissa. Monet Nordic NaBSissakin kuullut kokemukset kertovat vaikkapa muistisairaista vanhuksista, joiden mieliin maatilalla työskentely on tuonut vahvoja muistoja ja taitoja, joiden oli luultu jo unohtuneen.

Mitä olemme oppineet

Työn taustaksi Nordic NaBSissa on tehty selvitys pohjoismaisista luontoperustaisista palvelumalleista ja palvelujen mahdollisuuksista ja haasteista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Selvityksen mukaan yrittäjät kokevat tärkeiksi kehittämiskohteiksi esimerkiksi palvelujen hinnoittelun ja markkinoinnin sekä yhteistyön rakentamisen julkisen sektorin asiakastahojen kanssa. Tässä tärkeää osaamista on hankintakäytäntöjen ymmärtäminen, sopimusasiat ja sote-alan kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyvät viranomaiskäytännöt. Yrittäjät kaipaavat myös yhteistyötä ja kokemusten jakamista muiden yrittäjien kanssa. Tärkeäksi koetaan hankkeen mahdollisuudet jakaa tietoa luontoperustaisista palveluista suurelle yleisölle ja ennen kaikkea potentiaalisille asiakastahoille ja päättäjille. (Ks. Nordic NaBS Materiaaleja.)

Nordic NaBSin työpajoissa ja muissa tilaisuuksissa on syntynyt hienoja kohtaamisia ja kuultu kokemuksia siitä, mitä vaikutuksia toiminnalla luontoympäristössä tai eläinten kanssa on asiakkaille ollut. Uskomme, että nämä kohtaamiset ja kokemusten jakamiset rohkaisevat sekä yrittäjiä että sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan käytännön tekijöitä ja päättäjiä kehittämään yhdessä palveluja ja yhteistyötä. Käytännön esimerkkejä tästä on jo nähty, kun hankkeen tilaisuudet ovat saaneet kuntien edustajia innostumaan ja viemään eteenpäin luontoalan yritysten, maatilojen ja kuntapalvelujen yhteistyötä.

Tärkeä toimintamuoto NaBSissa on palvelujen pilotointi, jossa yrittäjät saavat kokemusta palvelujen muotoilusta, sopimusten teosta ja palvelun käytännön toteutuksesta. Palveluja testaavat asiakkaat pääsevät kokeilemaan ja palautteensa kautta kehittämään palveluja yhdessä yritysten kanssa. Pilotoinneista kootaan asiakaspalautetta, ja niin asiakastahon, yrityksen kuin hankkeenkin edustajat dokumentoivat kokemuksensa ja tekevät kehittämisehdotuksia palvelun ja yhteistyön kehittämiseksi. Hanke tukee pilotointiin osallistuvia yrityksiä myös rahallisesti. Tärkein tavoite on, että pilotoinneissa syntyvän yhteistyön pohjalta yritys ja asiakastaho jatkaisivat yhteistyötä myös hankkeen jälkeen.

Sosiaalisesti kestävän kehityksen ytimessä

Kun laitetaan yhteen luonto, hyvinvointi, pienyrittäjyys, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kasvatus, syntyy kokonaisuus, jossa mukana ovat kaikki kestävän kehityksen näkökulmat: ympäristö, talous ja sosiaalinen kestävyys. Nordic NaBSissa pohjoismainen näkökulma tuo esiin myös kulttuurisen kestävyyden. Pohjoismaisissa kulttuureissamme ja yhteiskunnissamme on paljon luontosuhdetta ylläpitäneitä tekijöitä, kuten jokaisenoikeudet ja vahvana säilynyt tapa liikkua luonnossa ja hyödyntää sen antimia. Maissamme on laajoja harvaan asuttuja alueita, kuntakeskukset ja kaupungitkin ovat metsien ja soiden ympäröimiä ja luontoon on suhteellisen helppo päästä.

Paljon luontoymmärrystä on Pohjoismaissakin kadonnut, mutta vahva ja kasvava kiinnostus luonnon hyvinvointivaikutuksiin ja niitä hyödyntäviin palveluihin osoittaa, että peliä ei ole menetetty. Luontoperustaisia hyvinvointipalveluja voidaan ja kannattaa kehittää kaikkialla, mutta ehkä pohjoisten alueiden ihmisten ”arkinen luonnonläheisyys” ja nuorempi kaupungistuminen tekevät luontoperustaisten palvelujen kehittämisen, käytön ja niiden hyödyn perustelemisen helpommaksi.

Sosiaalista kestävyyttä luontoperustaisten hyvinvointipalvelujen ja niiden tunnettuuden ja saatavuuden vahvistaminen edistävät monin tavoin. Luonnon, eläinten ja ihmisten hyvinvointi, pienyrittäjyys erityisesti maaseudulla, yritysten, julkissektorin ja yhdistysten yhteistyö laadukkaiden palvelujen kehittämiseksi ja palvelujen saatavuus niin erityisryhmille, heikossa työmarkkina-asemassa oleville kuin työuupuneillekin ovat kaikki sosiaalisen kestävän kehityksen ytimessä. Palvelujen käyttäjille luontoperustaiset hyvinvointipalvelut tuovat tukea kuntoutumiseen ja paranemiseen ja tarjoavat mahdollisuuksia virkistymiseen, osallistumiseen, voimaantumiseen ja yhdessä kokemiseen sekä turvan ja hyväksynnän tunteisiin (Vrt. THL Sosiaalisesti kestävä kehitys, STM 2020.).

Kirjoittajat

Satu Välijärvi, YTM, FM, projektipäällikkö, Oulun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-ala, satu.valijarvi(at)oamk.fi


Enlund L., Hökkä M., Iijolainen M., Jaakonaho A., Kantanen M., Kihlström-Lehtonen H., Leskinen M., Matikainen L., Mynttinen R., Mäkitalo T., Mäntymaa S., Piirainen A., Ruoho J., Santala K., Sipola R., Suomi A., Vinblad S. & Vänskä K. 2018: Green Care Pro: Koulutusmalli yhdenmukaisen Green Care -osaamisen tuottamiseksi. Iijolainen M., Sipola R. & Vinblad S. (toim.)., Lapin ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-316-245-7 Viitattu 19.8.2020.

GC Finland: Mitä on Green care? https://www.gcfinland.fi/green-care-/ Viitattu 19.8.2020.

GC Finland: Vaikuttavuus https://www.gcfinland.fi/aineistot/vaikuttavuus/ Viitattu 19.8.2020.

GC Finland: Vaikuttavuustutkimusta. Green Care Finland. https://www.gcfinland.fi/green-care-/vaikuttavuus/ Viitattu 20.8.2020.

Inn på Tunet Norge www.innpatunet.no Viitattu 21.8.2020.

Lindstrøm, Hege 2019: Inn på tunet (Green Care), esitys työpajassa. https://nordicnabs.com/wp-content/uploads/2019/11/Green-care-Hege-Lindstr%C3%B8m-Mo-i-Rana-08.10.19-english.pdf Viitattu 21.8.2020.

Lipponen, Maija 2019: Luonto tekee hyvää – entä digiluonto? Teoksessa Ylilauri, Martta & Yli-Viikari Anja (toim.): Kohti luonnollista hyvinvointia. Näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen, 94–102. Levón-instituutin julkaisuja, 143. Vaasan yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-476-861-0 Viitattu 19.8.2020.

Nordic NaBS Materiaaleja 2020: https://www.nordicnabs.com/materiaalia/, Raportteja ja selvityksiä. Viitattu 21.8.2020.

Pylkkänen P., Skyttä T. 2016: Tienviittoja hoivamaatilatoimintaan. Pylkkänen P. & Skyttä T. (toim.), D: Vapaamuotoisia julkaisuja – Free-From Publications 87, Mikkelin ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-588-584-5 Viitattu 19.8.2020.

Santala K., Jokela L., Välimaa L., Huhta E., Uusitalo M., Tuulentie S., Nivala V., Hallikainen V., Kelloniemi K. & Matero S. 2019: Yhteinen luonto kotouttaa. Jokela L. & Uusitalo M. (toim.)., Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomateokset, Lapin ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-316-306-5 Viitattu 19.8.2020.

STM 2010: Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3106-0 Viitattu 21.8.2020.

THL Sosiaalisesti kestävä kehitys https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/tavoitteet/sosiaalisesti-kestava-kehitys Viitattu 21.8.2020.

Young people in mountain scenery

Empowering Northern Communities by Boosting Female Entrepreneurship

Authors: Helena Puhakka-Tarvainen, Reeta Sipola & Heidi Vartiainen.

Sustainability and vitality of the rural Northern communities are the key targets of the ongoing W-Power project – Empowering Women Entrepreneurs in Sparsely Populated Northern Communities. The aim of the project is to encourage women in rural regions to start their own businesses or develop and internationalize the existing ones, which increases the level of self-sufficiency, economic balance and vitality of the communities. This goal equals to the one of the Finnish Universities of Applied Sciences: empowering regional development, supporting local economy and educating skilled professionals are the key tasks based on the legislation.

During the first two years of the project implementation, over 200 women have joined the project activities in seven regions across Northern Europe and Canada. W-Power is a three-year initiative coordinated by Karelia University of Applied Sciences, an active developer in the Northern Periphery and Arctic Programme (NPA 2020) since mid-1990s, and supported by Lapland University of Applied Sciences – a strong player in the Arctic Cooperation. There is obviously a hunger for initiatives of this kind, for rarely have the target audiences been so eager to join an EU project as with W-Power!

Women leave the rural North

The driver behind the project is the fact that especially young and educated women tend to leave rural communities, which causes demographic imbalance and challenges in the social structure and unsustainable local economies (ESPON 2013). Reasons for the outmigration are often related to the lack of job opportunities and services, rather than to the rural region itself. In fact, many times the desired way of living would include the nature and having space around oneself. Entrepreneurship is one solution for women living in the rural North to stay and make their living in their home regions, as modern ICT-solutions also diminish the role of the location in business. Thus, the aim of the project is to promote sustained, inclusive and sustainable economic growth, full and productive employment and decent work for all, based on the Agenda 2030 Sustainable Development Goal 8 (United Nations 2020).

Based on a survey replied by almost 200 female entrepreneurs in the project regions (North Karelia, Lapland, Northern Sweden, West Ireland, Iceland, Shetland and West Scotland), each region faces similar challenges (Scott 2019, 9–10). Also, the percentage of women entrepreneurs in the total labour force is significantly lower than that of men, and all figures are lower than the Europe 37 average (Scott 2019, 5). In all partner regions, women are more likely to be part time entrepreneurs than men. In addition, women entrepreneurs are more likely to work in administrative and service sectors, while men are more likely to work in energy, utilities, transportation, and construction sectors.

Scott’s (2019) report also concludes three key challenges towards female entrepreneurship. Based on the survey they are: (1) access to the finance and business support that meets the specific needs of women; (2) need for engagement with relevant role models, networks and mentors; and (3) impact of cultural assumptions and gender stereotyping. The key challenges are also presented in Figure 1.

Figure 1. The infographic summarises the outcome of the W-Power survey for female entrepreneurs in Northern Europe.
Figure 1. The infographic summarises the outcome of the W-Power survey for female entrepreneurs in Northern Europe.

Ensuring equal opportunities is important for the development of women entrepreneurship. In general, women tend to have shorter credit histories than men and less access to assets, so they may face more difficulties in accessing funding. In addition, women are less likely to be part of financial networks or receive angel investments, and tend to apply for and to receive lower funding amounts. Moreover, business support may inadvertently focus on supporting male-led businesses. Even in the equal Northern societies, gender-based assumptions are present. For example, publicly provided business support often targets particular sectors or type/size of businesses, typically led by men. ”One size fits all” approach in business support delivery favours traditional business models and growth plans that are also typically led by men. Background and family issues are not considered – or presumptions are misleading the discussion. One practical example was given by an anonymous male business advisor, who asked a female entrepreneur how she would deal with her business travelling while having children. Eventually, he realised himself that he would not have asked the same question, had he been advising a male entrepreneur.

Finally, the biggest invisible barrier for female entrepreneurship is the lack of role models. There is a need for successful businesswomen, who would show with their example that a successful self-employment is a real option also for women. Role models would be needed particularly in high growth sectors and female business venture capitalists. It is worth noting that women are currently under-represented in business leadership, so there are fewer female mentors to support women’s entrepreneurial growth.

On the survey conducted, the key development and capacity building needs of female entrepreneurs were outlined, which were summarized by Holmbom & Hägglund (2019, 13–16). The top upskilling needs related especially to the know-how on social media, networking, financing, business calculations, and how to find funding and investors.

Solving the common challenges with transnational cooperation

W-Power project empowers female entrepreneurs in several ways. First, the project provides methods for improving regional business environments. Second, opportunities for transnational learning are arranged. Third, the project raises awareness regarding gender-sensitive business coaching, and organises innovation platforms for new business ideas. The project offers practical tools and possibilities for concrete support, assistance with finance questions, and networking and training. Transnational cooperation offers possibilities for entering new markets, and embarking on new, global business paths, in addition to the good practices and role models.

As part of the project activities, a peer-to-peer mentoring programme was set-up and over 40 female entrepreneurs registered to take part in the programme. The goal of the programme is to match entrepreneurs across the project regions based on their motivation, development needs, and business sector in a way that both participants could learn equally from the process. The project supports the matching, facilitates the mentoring process, and enables the entrepreneurs to benchmark each other in their real business environments. Furthermore, the hidden agenda is to encourage the entrepreneurs to create a blog, or share social media contents of their process, and thus lower the threshold for such visibility tools, and, additionally, have free marketing for their services transnationally. The participants of the mentoring programme have been enthusiastic, and new initiatives for businesses across the regions have already been discussed. The COVID-19 pandemic has, however, caused some delays in the physical benchmark activities.

Another fruitful tool has been the creation of an innovation platform for new business ideas. Competition call has been opened in three categories: (1) rural women with new viable business ideas, (2) female entrepreneurs with an idea to expand their business globally, and (3) initiatives to support women-led businesses to succeed. In 2019, W-Power launched the platform internationally in all the seven project regions. Fifteen teams of total 24 applicants were pre-selected for a 5+10-minute pitch session. Finally, five business ideas were rewarded by EUR 2,000 grant each, for developing their business ideas further. In addition to the financial support, the project team follows the idea development, and provides support when business advisory services or coaching is needed. As an outcome, for example, a gluten free bakery with innovative recipes received support in Finland, and a horse archery course concept was piloted in Scotland, among others. It seems that a special call for female entrepreneurs has lowered the threshold for participating, as woman-led ideas are a vast minority in most business idea competitions. In the long run, this advances the gender equality as well as decision-making in local economy.

In addition to the existing and future female entrepreneurs, business advisors have been a target group for W-Power project activities, as they play a crucial role in the creation and development of especially SMEs (small and medium-sized enterprises). Providing equal support and funding is a key for developing women’s entrepreneurship. Based on a literature review and collection of best practices (Deane 2020, full report not published yet), gender aspects have not yet been widely taken into account in business advisory services. Instead, examples and models exist, for example in sports coaching. During W-Power implementation, a concept for a comprehensive and gender-aware business coaching will be created, business advisors will be provided with training, and the concept will be tested with pilot groups of entrepreneurs. If the feedback of the pilot turns out to be positive, the goal is to implement the concept widely in the business advisory services, and thus lower the barriers for female entrepreneurship also from the advisory services’ point of view.

Sustainability from different perspectives

Sustainability of the Northern and peripheral communities is not just taking care of the natural resources and implementing clean energy options, but it is the inclusion of all the community members to co-create a better environment to live in. In addition to gender-related issues, other underrepresented groups like immigrants, need support to become active community members. W-Power project has supported the inclusion by upskilling and networking people, and providing tools for self-employment and entrepreneurship. Furthermore, good local and international examples may increase the motivation to develop. Thus, by W-Power activities at least the following five sustainability goals are supported: gender equality, decent work and economic growth, reduced inequality, sustainable cities and communities, and partnerships to achieve the goal.

Northern Periphery and Arctic project themes support the education provided by universities of applied sciences. The projects offer a variety of possibilities for learning: small-scale studies and student group work, thesis topics, brainstorming, summer training, and even jobs, among others. More wider, transnational projects provide an innovation ecosystem for co-creation in multi-discipline networks, and thus support the RDI task given to the universities of applied sciences by law.

Authors

Helena Puhakka-Tarvainen, M.Sc., Senior Project Manager, Karelia University of Applied Sciences, helena.puhakka-tarvainen(at)karelia.fi

Reeta Sipola, M.Nat.Res., Project Manager, Lapland University of Applied Sciences, reeta.sipola(at)lapinamk.fi

Heidi Vartiainen, MA, Lecturer, Karelia University of Applied Sciences, heidi.vartiainen(at)karelia.fi


Deane, H. 2020. Train the Trainer Workshop: Gender Sensitivity in Coaching, Training & Mentoring. http://w-power.interreg-npa.eu/subsites/W-POWER/PowerPoint_Presentation.pdf 27.5.2020.

ESPON 2013. Gender Imbalances in European Regions. https://www.espon.eu/topics-policy/publications/maps-month/gender-imbalances-european-regions 30.8.2020.

Holmbom, P. & Hägglund, U. (eds.) 2019. Capacity Building Needs for Female Entrepreneurs in the Northern Periphery and Arctic. W-Power project. http://w-power.interreg-npa.eu/subsites/W-POWER/Capacity_building_needs_for_woman_entrepreneurs_in_the_Northern_Periphery_and_Arctic.pdf 30.8.2020.

NPA 2020. Northern Periphery and Arctic Programme 2014-2020. http://www.interreg-npa.eu/ 30.8.2020.

Scott, L. (ed.) 2019. Mapping the Challenges for Female Entrepreneurship in the Northern Periphery and Arctic. W-Power project. http://w-power.interreg-npa.eu/subsites/W-POWER/Mapping_the_challenges_for_woman_entrepreneurship_in_the_Northern_Periphery_and_Arctic.pdf 23.1.2020.

UN 2020. United Nations Sustainable Development Goals: Goal 8. https://sdgs.un.org/goals/goal8 30.8.2020

Opitaan kestävän kehityksen taitoja tiimeissä ja projekteissa

Kirjoittajat: Eveliina Asikainen & Eija Syrjämäki.

Kestävän kehityksen osaaja on luonteeltaan muutosagentti, joten erilaiset osallistumisen ja ideoiden eteenpäin viemisen taidot ovat tärkeitä kestävän kehityksen edistämisessä. Esimerkiksi UNESCOn mukaan ne ovat kaikkia kestävän kehityksen tavoitteita läpileikkaavia kompetensseja (UNESCO 2017, 10). Tällaisten taitojen oppiminen edistää myös sosiaalista kestävyyttä: tasa-arvon, yhteistyön ja demokratian toteutumista.

Harva meistä kuitenkaan syntyy muutosagentiksi, vaan näidenkin taitojen oppimiseen on tarjottava mahdollisuuksia. Onnistuaksemme kouluttamaan kestävää kehitystä edistäviä ammattilaisia tarvitsemme erilaisia avoimia oppimisympäristöjä ja pedagogisia ratkaisuja, jotka kutsuvat niin opiskelijoita kuin oppilaitoksen henkilökuntaakin tekemään muutosta (Asikainen ym. 2020).

Kuvaamme tässä artikkelissa Tampereen ammattikorkeakoulussa toimivaa Learning Labia, joka perustuu kehittävään oppimiseen ja tiimityöhön. Siellä eri alojen opiskelijat työskentelevät projektivalmentajan ohjauksessa toimeksiantajilta tulevien kehittämistehtävien parissa. Lisäksi Learning Lab toimii notkeana erilaisten osallistavien pedagogisten kokeiluiden, kuten Sustainability Open Spacen, alustana.

Kehittävä oppiminen ja tiimityö pedagogisena taustana

Kehittävän oppimisen ytimessä on sellainen oppimisprosessi, joka antaa valmiuksia vaikuttaa yritysten ja muiden organisaatioiden vastuulliseen toimintaan. Siinä on kolme tärkeää ulottuvuutta: uudistava oppiminen, yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhdistäminen sekä oppimisympäristölähtöisyys. Tavoitteena on oppia viemään läpi organisaation toimintaa uudistavia ideoita ottamalla vastuuta ja toimimalla ryhmässä kiinteässä yhteydessä jokapäiväiseen elämään ja sekä organisaation päätöksentekijöihin (Rohweder 2006, Laininen 2018).

Tiimioppiminen toimii taas Learning Labin toiminnan organisoinnin mallina. Opiskelijat toimivat monialaisissa tiimeissä, joista löytyy hyvien tulosten saavuttamiseen tarvittavaa monenlaista osaamista. Tiimeissä erityisesti luottamuksella ja verkostoista saadulla tuella on suunnaton merkitys. Kun tiimissä työskentelevillä on yhteinen käsitys tavoitteista, menetelmistä, yhteistyöstä ja työnjaosta, sosiaalinen pääoma karttuu kestävällä tavalla (Ilmonen 2000).

Sustainability Open Space yhteisten pohdintojen alustana

Vuoden 2019 lopussa Tampereen ammattikorkeakoulussa heitettiin ilmaan ajatus, että opiskelijoille ja korkeakouluyhteisön henkilökunnalle sekä laajemmalle verkostolle halutaan tarjota mahdollisuus osallistua kestävän kehityksen teemojen edistämiseen. Tästä syntyi Learning Labissa toimivien opiskelijoiden luotsaama Sustainability Open Space -toiminta (SOS), jossa ryhmä kestävyydestä kiinnostuneita kokoontuu kerran kuussa yhteen pohtimaan: Mikä tällä hetkellä puhuttaa? Miten asioita viedään eteenpäin?

Kuva 1: Sustainability Open Space -tapaaminen, jossa opiskelijat ja henkilökunta keskustelevat kestävyyden eri teemoista ja kehittämismahdollisuuksista.
Kuva 1: Sustainability Open Space -tapaaminen, jossa opiskelijat ja henkilökunta keskustelevat kestävyyden eri teemoista ja kehittämismahdollisuuksista. (Kuva: Eija Syrjämäki)

Tapaamiset järjestettiin aluksi kasvokkain (kuva 1), mutta kevään edetessä siirryttiin etänä toteutettaviin kokoontumisiin. Etäyhteys mahdollisti myös ulkomailla asuvien osallistumisen keskusteluihin, joiden teemana olivat mm. Sustainability – what is it?, Affecting our future together, Covid-19 ja Sustainable lifestyle. Kaikkien tapaamisten kielenä on ollut englanti.

Opiskelijat organisoivat tilaisuudet ja alustivat kokoontumisten teemat. Jokaisessa kokoontumisessa on kuitenkin ollut mukana henkilökuntaa, opiskelijoita ja muita asiantuntijoita. SOS-tilaisuudet ovat siis toimineet tasa-arvoisesti pyöreän pöydän keskusteluiden hengessä.

Lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulun henkilökunnalle helmikuussa suunnatussa konferenssissa järjestettiin yhteisöllisyyden kehittämiseksi Sustainability Open Space Café, missä vierailijat saivat jakaa ajatuksiaan ja kehittämisehdotuksiaan kestävyyden teemoista kahvilaa vetäneille opiskelijoille (kuva 2). Myös näistä ajatuksista nousi keskusteluteemoja ja kehittämisideoita TAMKin toimintaan.

Sustainability Open Space tarjosi opiskelijoille mahdollisuuden tasaveroiseen keskusteluun ammattilaisten kanssa. Esimerkiksi muodista ja kaupunkiviljelystä käytiin opiskelijajohtoisia keskusteluja, joissa oli mukana myös henkilökuntaa. Tilanne ei kuitenkaan ollut luonteeltaan perinteinen seminaari, jossa opiskelija osoittaa oppineisuuttaan, vaan pikemminkin tasa-arvoinen pyöreän pöydän keskustelu. Todennäköisesti toimintatapa, jossa opiskelijat toimivat verkkokeskustelutilanteiden järjestäjinä ja fasilitaattoreina auttoi tämän ilmapiirin syntymisessä.

Kuva 2: Sustainability Open Space Café ja kehittämisajatusten keräys.
Kuva 2: Sustainability Open Space Café ja kehittämisajatusten keräys. (Kuva: Eija Syrjämäki)

Opiskelijat oppivat yhteistyötä ja muutoksen tekemistä

Kestävyys oli Learning Labin läpileikkaava teema myös kesän 2020 aikana (kuva 3), kun 70 eri alojen opiskelijaa työskentelivät etänä 15 eri kehittämistiimissä. Projektien toimeksiannot liittyivät mm. kiertotalouden edistämiseen, kompostointiin, ravinteiden kierrätykseen, etätyöskentelyyn ja omien vahvuuksien tunnistamiseen sekä hyvinvointiin, viestintään ja markkinointiin. Tekniikan, liiketalouden, hallintotieteiden, kulttuurialan, yhteiskuntatieteiden ja monen muun alan opiskelijoista koostuvat tiimit tuottivat teknisiä ratkaisuita, palveluita ja selvityksiä sekä raportoivat työskentelyprosessinsa laajasti.

Kuva 3: Kesällä 2020 Learning Lab -projektien teemana oli kestävyys. Kestävyydestä opiskelijoille tulee mieleen monia asioita.
Kuva 3: Kesällä 2020 Learning Lab -projektien teemana oli kestävyys. Kestävyydestä opiskelijoille tulee mieleen monia asioita. (Kuva: Learning Lab IG Stories 30.6.2020)

Kesän tiimeissä syntyneistä lopputuotoksista mainittakoon erityisesti podcastit, jotka ovat kuunneltavissa Soundcloud-palvelussa Kohinakampus-kanavalla (Kohinakampus n.d.). Lisäksi syntyi Remote Learning Handbook -ohjekirja opiskelijoilta opiskelijoille. Se lähti laajaan jakoon heti syksyllä alkavien opintojen yhteydessä. Lisäksi useat TKI-projektit saivat arvokkaita näkökulmia tiimeiltä ja muutama asiakas tarkasti suunniteltuja ja oikein kohdistettuja sisältöjä sosiaalisen median kanaviin. Projekteissa syntyneiden arvokkaiden tulosten lisäksi asiakkaat mainitsivat saaneensa uusia näkökulmia ja oppineensa uutta työskenneltyään aktiivisesti opiskelijatiimien kanssa.

Opiskelijoiden kokemusten perusteella Learning Lab onnistuu kehittämään sosiaaliselle kestävyydelle tärkeitä yhteistyön muutoksen tekemisen taitoja (Learning Lab Summer 2020 Reflection -kysely). Opiskelijat kuvasivat oppimista vuorovaikutuksen tärkeydestä seuraavasti:

“Mielestäni saimme aikaan hyvän lopputuotteen kuudessa viikossa. Kaikki saivat äänensä kuuluviin, kun keskustelimme projektista ja sen tavoitteista.”

“Me jätettiin alun väittelyt taakse ja opittiin ehkä puhumaan omista mielipiteistä paremmin ilman turhaa kinastelua. Ainakin tässä projektin lopussa suurin osa tiimistä on oppinut antamaan mielipiteensä, kun sitä pyydetään ja sanomaan jos joku asia ei miellytä, mikä auttaa päätöksen teossa ja vie projektia eteenpäin.”

Palautteen perusteella tiimityön onnistumisen kannalta merkittävimmiksi tekijöiksi tunnistettiin luottamus, salliva ilmapiiri ja tasapainoinen vastuunotto. Lisäksi opiskelijat kertoivat kiinnittymisen korkeakouluyhteisöön vahvistuneen toiminnan kautta.

”Kurssi on myös osaltaan kiinnittänyt minua tiukemmin omaan korkeakouluun. Olen siis saanut lisätietoa myös yhteisön toiminnasta ja tunnen olevani tiukemmin osa sitä.”

AMKit kestävän muutoksen alustoiksi

Näiden tulosten perusteella rohkaisemme kaikkia ammattikorkeakouluja kehittelemään opiskelijoita ja henkilökuntaa mukaan kutsuvia toimintatapoja. Ne vahvistavat koko korkeakoulun sosiaalista pääomaa, vievät kohti kestävämpää toimintakulttuuria, antavat valmiuksia tehdä muutoksia työpaikoilla ja lisäävät kiinnittymistä korkeakouluyhteisöön. Samalla opiskelijat oppivat toimimaan aloitteellisina työyhteisöjensä tai muiden organisaatioiden toiminnan kehittäjinä ja tekemään kestävää muutosta. Henkilökunnan on näissä tilanteissa siedettävä epävarmuutta ja oltava valmis muuttamaan käsityksiään toimintatavoista – kestävän kehityksen edistämisen taitoja nekin.

Kirjoittajat

Eveliina Asikainen, lehtori, TAMK, ammatillinen opettajakorkeakoulu, eveliina.asikainen(at)tuni.fi

Eija Syrjämäki, erikoissuunnittelija, TAMK, koulutuksen kehittäminen, eija.syrjamaki(at)tuni.fi


Asikainen, E., Kukkonen, H., Hakala, K., Harju, E., Kyhä, H., Lahtinen, J., Nevalainen, V., Ranne, P. & Tapani, A. (2020). Kohti kestävää koulutusta ja opettajuutta. TAMKJournal 2.9.2020. https://tamkjournal.tamk.fi/kohti-kestavaa-koulutusta-ja-opettajuutta/

Ilmonen, K. (toim.). (2000). Sosiaalinen pääoma ja luottamus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Kohinakampus. (n.d.). https://soundcloud.com/kohinakampus

Laininen, E. (2018). Transforming our Worldview Towards a Sustainable Future. Teoksessa: Cook, J.W. (toim.). Sustainability, Human Well-Being and the Future of Education. Cham: Palgrave MacMillan, 161–200. Haettu 10.8.2020 osoitteesta https://doi.org/10.1007/978-3-319-78580-6

Learning Lab Summer (2020). Kysely opiskelijoille 30.7.2020. Microsoft Forms, TAMK. Sisäinen dokumentti.

Rohweder, L. (2006). Kehittävä oppiminen kestävän kehityksen edistämisessä. Teoksessa Kaivola, T. & Rohweder, L. (toim.) Korkeakouluopetus kestäväksi. Opetusministeriön julkaisuja 2006:4. Haettu 14.8.2020 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:952-485-091-5

UNESCO (2017). Education for Sustainable Development Goals: learning objectives. Haettu 14.8.2020 https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000247444

Onko oikeita ja sosiaalisesti kestäviä menetelmiä opettaa kiertotaloutta?

Kirjoittajat: Kari Laasasenaho, Eveliina Asikainen & Liisa Routaharju.

Kiertotalous on noussut uudeksi käsitteeksi ja ilmiöksi 2010-luvun puolestavälistä lähtien. Kiertotalouden liiketoimintamalleilla voidaan edistää luonnonvarojen ja resurssien kestävämpää käyttöä. Kiertotaloutta tuodaan yhä enemmän myös eri koulutusasteille, sillä kestävyyden huomioiminen koulutuksessa alkaa olla itsestäänselvyys.

Ammattikorkeakouluilla on tärkeä rooli kiertotalouskoulutuksessa, koska ne toimivat läheisessä yhteistyössä työelämän kanssa. Tämän seurauksena 19 ammattikorkeakoulua on työstänyt Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittamaa hanketta Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin vuodesta 2018 lähtien (https://kiertotalousamk.turkuamk.fi/). Hanketta koordinoi Lapin amk. Hankkeessa on pyritty uudistamaan mm. kiertotalouden opetus- ja ohjausmetodeja ja se tarjoaakin työkaluja opetuksen kehittämiseen.

On tärkeää opettaa kiertotaloutta niin, että oppiminen on mahdollista kaikille. Näin kiertotalouden opetus on myös sosiaalisesti kestävää. Tässä artikkelissa summataan hankkeen menetelmällistä kehittämistyötä: pohdimme, onko oikeita tapoja opettaa kiertotaloutta ja mitä tulisi huomioida, kun halutaan lisätä yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Kiertotalous vaatii tehokkaan integroimisprosessin

Kiertotalous on moniulotteinen ilmiö, jonka omaksuminen edellyttää laaja-alaista ymmärrystä. Tarvitaan systeeminen muutos, jonka taustalla on kokonaisvaltainen ymmärrys toimintakentästä. Tämä haastaa myös ammattikorkeakouluja uudella tavalla. Tilanteesta tekee haastavan se, että maapallon kestävyyskriisi, ilmastonmuutoksen hillitseminen mukaan lukien, vaatii uusia toimintatapoja. Ammattikorkeakoululla on suuri vastuu edistää kiertotalouden käyttöönottoa työelämässä – ja nopeasti. Kiertotalous tulee sisällyttää sekä tutkinto-ohjelmiin että osaksi jatkuvan oppimisen sisältöjä.

Kiertotalouden tulee siis sisältyä sekä nuorten, vasta opintopolkuaan aloittavien, että jo työkokemusta kartuttaneiden opiskelijoiden opintosisältöihin. Kiertotalouden opetuksessa on huomioitava myös saavutettavuus. Ajattelutavan muutos ei ole helppoa, siksi opetuksen laatuun ja vaikuttavuuteen tulee panostaa. Tilanteessa joudutaan kysymään riittävätkö uuden oppimiseen vanhat konstit?

Kiertotalouteen on monia näkökulmia

Eri aloilla kiertotaloudella on erilainen merkitys. Siksi alakohtainen näkökulma vaikuttaa opettamiseen. Esimerkiksi liiketaloudessa kiertotalouden liiketoimintamallit korostuvat, kun taas teollisuudessa, matkailu- ja ravitsemisalalla tai rakentamisessa ollaan enemmän tekemisissä sivuvirtojen ja materiaalien tehokkaan käytön kanssa. Siksi ei voi olla yhtä tapaa opettaa kiertotaloutta, vaan sitä täytyy opettaa alakohtaisesti, kuitenkin niin, että opiskelijoille syntyy kokonaisnäkemys kiertotalouden periaatteista.

Erilaisten oppijoiden tukeminen

Koska ihmiset ovat erilaisia, on tärkeää huomioida erilaisten oppijoiden tarpeet. Voidaankin todeta, että kiertotaloutta opetettaessa erilaiset oppimista tukevat menetelmät toimivat lähtökohtana. Virikkeitä tuleekin tarjota monien kanavien kautta. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, miten opittu asia konkretisoituu käytännön tekemiseksi ja näkyy lopulta yhteiskunnallisena muutoksena.

Ihmiset oppivat eri tavalla ja opetuksen tulee olla sosiaalisesti tasa-arvoista. Pedagogisessa mielessä ihmiset on usein jaettu erilaisiin päätyyppeihin, joiden määritelmät eroavat hieman toisistaan. Perinteisiä tapoja on jakaa ihmiset esimerkiksi kolmeen eri aistiryhmään, jotka ovat auditiivinen, visuaalinen ja kinesteettinen oppimistyyli.  Toinen tapa on määritellä oppimistyylit Prof. David A. Kolbin määritelmien kautta. Pelkkä kiertotalouden tiedostaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tavoitteena on ajattelu- ja toimintatapojen muutos.

Hyviä menetelmiä työelämäyhteistyöhön

Koska kiertotalous vaatii nopeaa integroitumista yhteiskuntaan, joudutaan yksittäisten oppijoiden ohella huomioimaan myös sellaiset opetusmenetelmät, joilla saadaan vaikuttavia tuloksia työelämässä. Tähän prosessiin voidaan hakea parhaimpia käytänteitä aiemmista tutkimuksista.

Työelämälähtöistä opetusta on tutkittu esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolla. Aiheena on ollut mm. biotalouden erikoistumiskoulutusten toteutukset Suomessa. Erikoistumiskoulutusten tavoitteena on tarjota työelämässä toimiville korkeakoulutetuille lisäkoulutusta, joten tuloksia voidaan soveltaa myös kiertotalouden opetuksen menetelmien kehittämiseen.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että erikoistumiskoulutuksissa on päästy työelämän kannalta parhaimpiin tuloksiin, kun seuraavat tekijät on otettu huomioon (Kontkanen 2020):

  1. Ongelmalähtöinen oppiminen (PBL)
  2. Oppiva organisaatio
  3. Joustavuus-työelämä
  4. Oppijan kokemuksien reflektointi
  5. Tiedon luominen ja sosiaalinen prosessi
  6. Joustavuus-oppija

Ongelmalähtöisellä oppimisella (problem based learning) tarkoitetaan tilannetta, jossa käsittelyssä on jokin oikea työelämän haaste, johon on keksittävä ratkaisu. Tämä huomioiminen auttaa sitomaan opetuksen aitoon ongelmaan. Kontkasen mukaan juuri yrityksiin suunnattavilla kehittämistehtävillä on tärkeä rooli ja ne ovat erityisen tehokkaita, kun halutaan luoda yrityksiin uusia toimintatapoja. Kiertotalousamk-hankkeessa testattiin tämän menetelmän ympärille rakennettuja oppimisympäristöjä, kuten erilaisia ideointiprojekteja.

Oppivalla organisaatiolla tarkoitetaan organisaation kykyä omaksua tietoa. Tasoja on kolme: oppija, ryhmä ja organisaatio. Näiden välinen dialogi on tärkeää, jotta tieto siirtyy tehokkaasti. Lisäksi tiedon siirtoa voi helpottaa esimerkiksi työelämämentori, joka toimii työpaikan ja korkeakoulun yhteyshenkilönä.

Joustavuus-työelämällä tarkoitetaan sitä, että oppimistehtävien tulisi olla mahdollisimman hyvin muokattavissa yritysten omiin tarpeisiin ja opintojen suorittamisella ei saisi olla tiukkoja aikatauluja. Tämä helpottaa työelämän, yksityiselämän sekä opiskelun yhdistämistä – ja takaa lopulta sujuvan opiskelun.

Oppijan kokemuksien reflektointi sen sijaan on sitä, että opittavaa asiaa tulisi saada peilattua omiin kokemuksiin ja aiempaan tietoon. Tällöin uutta tietotaitoa voidaan rakentaa olemassa olevien ajatuskehikoiden päälle ja oppiminen nopeutuu ja tehostuu.

Tiedon luominen ja sosiaalinen prosessi tarkoittavat tilannetta, jossa opiskelija pääsee vuorovaikutukseen muiden samassa tilanteessa olevien opiskelijoiden kanssa. Ryhmässä on tärkeää keskustella, saada vertaistukea ja olla kommunikaatiossa opettajan kanssa.

Viimeinen huomioon otettava asia on joustavuus oppijan näkökulmasta. Siinä opiskelijan pitää pystyä itsenäisesti kontrolloimaan oppimisprosessiaan. On tärkeää pystyä itsesäätelyyn, reflektoida tekemistään ja hallita riittävät tekniset taidot esimerkiksi virtuaalisten työkalujen käyttöön.

Kestävyyttä työelämälähtöisesti

Kontkasen (2020) mainitsemia tekijöitä on hyödynnetty myös Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin -hankkeen kehitystyössä. Hanke on kehittänyt vahvasti esimerkiksi kiertotalouden oppimisympäristöjä, joissa tehdään yrityslähtöisiä toimeksiantoja. Oppimisympäristössä kohtaavat mm. yritysten kehittämistarpeet ja opiskelijatyöt (esim. Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut -innovaatiokeskittymä, Laine ym. 2020). Toisaalta hankkeessa on työstetty yli 200 op laajuisesti opintomateriaaleja, jotka mukautuvat jo olemassa oleviin tai uusiin opintojaksoihin. Kaikissa on mukana vahva yhteiskunnallinen mukautuvuus ja työelämälähtöisyys (esim. Laasasenaho & Tuomala 2019, Aarrevaara & Viluksela 2020, Hiipakka ym. 2019).

Lopuksi

Maapallon kestävyyskriisi vaatii nopeaa systeemin muutosta. Tilanteessa on erityisen tärkeää ongelmalähtöinen ja tutkiva oppiminen sekä organisaation tuki ja oppimiselle avoin työkulttuuri. Näillä menetelmillä päästään myös vaikuttaviin tuloksiin ja sosiaalisesti kestävään lopputulokseen.

Vastaus otsikon kysymykseen on siis kyllä ja ei, sillä yksilöllistä oppimisprosessia ja systeemin muutosta voidaan tehostaa hyviksi koetuilla toimintamalleilla. Työelämälähtöisessä opiskelussa on myös haasteita ja se vaatii opettajilta työelämäpedagogisten taitojen vahvistamista. Koulutuksessa on esimerkiksi erittäin tärkeää, että opiskelija kokee osallisuuden, innostavuuden ja tuen tunnetta, sillä näiden puute voi olla yhteydessä oppimista haittaaviin tekijöihin. Lisäksi ajan, resurssien ja pedagogisten työkalujen puute työpaikoilla voi vähentää yksilölliseen ohjaukseen ja vuorovaikutukseen tarvittavaa aikaa (Pakkala ym. 2019, Pylväs 2019).

On myös syytä huomata, että kiertotalous elää ajassa – eiliset innovaatiot ovat tämän päivän valtavirtaa. Työelämäyhteistyön kautta ammattikorkeakoulut ovat mukana ratkomassa todellisia kiertotalouden haasteita ja tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuden olla uudistamassa alansa käytäntöjä. Tästä näkökulmasta kiertotalouden opettamisessa on parempi suunnitella oppimisprosesseja ja olla valmis dialogiin opiskelijoiden ja työelämän kanssa kuin yrittää tehdä kovin valmiiksi pureskeltuja oppimateriaaleja.

Kirjoittajat

Kari Laasasenaho, FT, TKI-asiantuntija, SeAMK, kari.laasasenaho(at)seamk.fi

Eveliina Asikainen, HTT, lehtori, TAMK, eveliina.asikainen(at)tuni.fi

Liisa Routaharju, insinööri (yamk), lehtori, Xamk, liisa.routaharju(at)xamk.fi


Aarrevaara, E. & Viluksela, P. 2020. Sustainable community – utopia of our time? UAS Journal 2/2020. Haettu 14.8.2020 osoitteesta: https://uasjournal.fi/2-2020/sustainable-community-utopia/

Hiipakka, M., Arminen, P., Asikainen, E., Kanto, P., Korhonen, M., Kukkasniemi, M., Viljamaa, M. & Lähteenmäki E. 2020. Kiertotalous-AMK-hankkeesta oppimateriaalia yhteiseen käyttöön. TAMK Journal. Haettu 14.8.2020 osoitteesta: https://tamkjournal.tamk.fi/kiertotalous-amk-hankkeesta-oppimateriaalia-yhteiseen-kayttoon/

Kontkanen, S. 2020. Seminaariesitys: Pedagoginen näkökulma. Seminaarissa: Erikoistumiskoulutus yritysten ja korkeakoulujen yhteistyön foorumina – Itä-Suomen malli. Tutkijatohtori Sini Kontkanen, Itä-Suomen yliopisto.

Laasasenaho, K. & Tuomala, A-M. 2019. Nugetit tarjoavat mukautuvuutta kiertotalousopetukseen. LAMK Pub 8.3.2019. Haettu 11.3.2020 osoitteeta: http://www.lamkpub.fi/2019/03/08/nugetit-tarjoavatmukautuvuutta-kiertotalousopetukseen/

Laine, P., Lehtinen, R., Turunen, H. & Tohka, A. 2020. Insinööri innostuu innovaatiokeskittymässä. UAS Journal, Katsaus 2/2020. Haettu 14.8.2020 osoitteesta: https://uasjournal.fi/2-2020/insinoori-innovaatiokeskittymassa/

Pakkala, A., Väänänen, I., Brauer, S., Karapalo, T., Virkki-Hatakka, T. & Kettunen, J. 2019. Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa: hyväksi havaittuja ja kehitteillä olevia käytänteitä. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 21(4), 62-72. Haettu 11.9.2020 osoitteesta: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/268094/Tyoelamapedagogiikka_korkeakoulutuksessa_final_draft.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Pylväs, L. 2018. Työelämäyhteistyön haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa koulutuksessa. e-Erika Erityispedagogiikan tutkimusta ja koulutuksen arviointia 2/2018. Haettu 11.9.2020 osoitteesta: https://journals.helsinki.fi/e-erika/article/view/20

Kuvituskuva: näkymä kaupungin yli

Kiertotaloutta tradenomeille vailla systeemiajattelua?

Kirjoittaja: Annariikka Rosendahl.

Kiertotalous uutena mahdollisena talousjärjestelmänä tarjoaa pragmaattisen ja lupaavan ratkaisukehyksen moniin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Aivan erityisesti kiertotaloudesta nähdään olevan apua pyrittäessä tavoitteisiin SDG6 – puhdas vesi ja sanitaatio, SDG7 – edullista ja puhdasta energiaa, SDG8 – ihmisarvoista työtä ja talouskasvua, SDG 12 – vastuullista kuluttamista, SDG15 – Maanpäällinen elämä (Schroeder, Anggraeni & Weber 2018, 77). Kiertotalouden ja kestävän kehityksen välinen suhde ei kuitenkaan ole itsestään selvä. Kaikki kiertotalouden määritelmät eivät ohjaa fokusta YK:n määrittelemän kestävän kehityksen suuntaan (Schroeder ym. 2018, 82–87). Jos kiertotalous talousmallina edes osin toteutuu, ei ole YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kannalta samantekevää, miten kiertotalous ymmärretään (Kirchherr, Reike & Hekkert 2017, 227).

Ammattikorkeakouluissa kiertotalousosaamista on kehitetty mm. OKM:n rahoittamassa KiertotalousAMK-hankkeessa (KTAMK 2020). Hankkeeseen on osallistunut asiantuntijoita lähes kaikista suomalaisista ammattikorkeakouluista kehittääkseen kiertotalousopetusta ja omaa kiertotalousosaamistaan. Hanke on tarjonnut mahdollisuuden tarkastella kiertotaloutta hyvin monesta näkökulmasta, kuten esimerkkisi systeemisen ajattelun tai kestävän kehityksen tavoitteiden kautta.

Systeeminen ajattelu nostetaan kiertotaloudesta ja kestävän kehityksen tavoitteista puhuttaessa yhdeksi avaintaidoksi (UNESCO 2017, 9; EMAF 2017). Avaintaitona systeemisen ajattelun pitäisi näkyä poikkileikkaavasti kiertotalousopetuksessa samalla tavalla kuin elinikäisen oppimisen avaintaidot, kuten kielitaito tai digitaaliset taidot (EURLex 2006), näkyvät poikkileikkaavasti koko koulutuksessa. Mitä systeeminen ajattelu siis on? Entä miten sitä opetetaan? Tämän artikkelin tavoite on avata systeemisen ajattelun problematiikkaa pitäen mielessä erityisesti tradenomikoulutuksen tarpeet ja mahdollisuudet.

1. Hyvin lyhyt oppimäärä: Mitä systeeminen ajattelu on?

Systeeminen ajattelu on tuottanut erityisesti 1920-luvulta alkaen laajan kattauksen toisiaan täydentäviä maailmanselityksiä eri aloille. Näitä systeemiteorioina kuvattavia näkemyksiä yhdistää yksittäisten asioiden välisten suhteiden selittäminen sekä usein myös monimutkaisten keskinäisten vaikutusten takaisinkytkennät. (Capra & Luisi 2016, 63-83). Systeemiajattelu voidaan tästä näkökulmasta määritellä systeemiteorioiden perustaksi (Hämäläinen & Saarinen 2013, 65). Systeemiteoriat voidaan jakaa tieteenhistoriallisesti ja myös paradigmoina (Ståhle 2004, 228):

1) Systeemiteorioihin, jotka auttavat ymmärtämään newtonilaisten lakien mukaan toimivia suljettuja deterministisiä systeemejä, esim. kybernetiikka.

2) Systeemiteorioihin, jotka käsittelevät ja pyrkivät hallitsemaan avoimia systeemejä. Nämä teoriat rakentuvat von Bertalanffyn yleisen systeemiteorian varaan.

3) Teorioihin, joiden mukaan systeemit ovat epätasapainoisia, kompleksisia, kaoottisia ja dynaamisia kokonaisuuksia. Dynaamisissa systeemeissä tunnistetaan ilmiöiden emergentti luonne ja systeemien itseohjautuvuus.

Vaikka systeemisestä ajattelusta ja sen välttämättömyydestä kirjoitetaan paljon, yleisesti hyväksyttäviä määritelmiä käsitteelle löytyy huonosti (Lane & Jackson 1995, 217; Stave & Hopper 2007, 1; Peters 2014, 2; Arnold & Wade 2015, 670). Alun perin teollisuuden tarpeisiin kehitettyä systeemidynaamista mallinnusfilosofiaa edustaneen filosofin Donella Meadowsin (1982, 101) määritelmä maailmasta kompleksisena yhteenliittymänä, rajallisena ekologis-sosiaalis-psykologis-taloudellisena systeeminä, tarjoaa houkuttelevan lähtökohdan määrittelylle. Rohkeuden lisäksi lähtökohdan kiinnostavuutta lisää D. Meadowsin rooli varhaisessa tietokoneella tehdyssä maailmansimulointiyrityksessä, vuoden 1972 Rooman Klubin Kasvun rajat -raportissa (Meadows, Meadows, Randers & Behrens 2019, 27–31).

Yleisellä tasolla systeeminen ajattelu voidaan ymmärtää tutkimuksen tai ammatinharjoittamisen käytäntönä, jota määrittää kohteen lisäksi laajempi systeemiteoreettinen viitekehys ja käytännön haaste, kuten tutkimuskysymys tai kehittämisintressi (Peters 2014, 3–4). Systeeminen ajattelu tarkoittaa harjoittajilleen hyvin monenlaisia asioita, eikä yhdenlaisen systeemisen ajattelun opittuaan voi sanoa hallitsevansa ne kaikki. Pikemminkin pitäisi ymmärtää, että systeemisen ajattelun tapoja on monia. Systeemistä ajattelua voidaan luokitella esimerkiksi sen takana olevan systeemiteorian, tarkastelun kohteen tai systeemisen lähestymistavan tavoitteiden kautta (Lane & Jackson 1995, 219–227; Peters 2014, 3–4). Systeemisen ajattelun käsitettä voi lähestyä myös luokittelemalla systeemisen ajattelun klassikoita niiden tunnistamien elementtien mukaan tai sen mukaan, mitä ne kieltävät edustavansa.

Kestävän kehityksen tavoitteisiin pyrkivän, kiertotaloutta tukevan systeemisen ajattelun määritelmään tarvitaan Meadowsin mainitsemien asioiden lisäksi elementtejä, jotka huomioivat mm. energian ja resurssien käytön (Velenturf, Archer, Gomes, Christgen, Lag-Brotons & Purnell 2019, 964). Jos kiertotalouden halutaan olevan myös kestävän kehityksen tavoitteiden työkalu, kiertotalouden systeeminen ajattelu huomioi myös ongelmien sosiaalisen ulottuvuuden (Kirchherr, Reike, & Hekkert 2017, 227).

Talouden alan systeemisivistyneistä ajattelijoista ja teoreetikoista voi nostaa esimerkeiksi Lester R. Brownin, Sr. Nicholas Sternin ja Richard Heinbergin. L.R. Brownin (2009) kirja Plan B antaa näkymän tämän päivän viheliäisten globaalien ongelmien keskinäisistä riippuvuuksista ja samalla tarjoaa ymmärrystä siihen, kuinka mitään ongelmaa ei voi ratkaista erillään muista. Sternin (2007) raporttina tunnettu näkemys ilmastonmuutoksen vaikutuksesta kansakuntien hyvinvointiin ja talouteen rakentaa armottoman poliittis-taloudellisen viestinsä luonnontieteilijöiden tutkimustuloksille. Heinberg (2011; 2017) puolestaan osoittaa muun muassa sen, miten hyvinvointimme on perustunut öljystä tai yleisemmin fossiilisista polttoaineista saatavaan halpaan energiaan ja sen, miten kestämättömälle pohjalle tämä kehitys on rakennettu.

Toisaalta esimerkiksi luonnon ymmärtäminen välttämättömänä osana talousjärjestelmäämme (Capra & Jakobsen 2017) on systeemistä ajattelua, jonka ilmenemistä taloudellisesti orientoituneessa ajattelussa on mahdollista osoittaa näkyväksi. Lisäksi on syytä mainita jatkuvan kasvun illuusion kritiikki, joka muun muassa arvostelee bruttokansantuotteen (BKT) käyttämistä kehityksen pääasiallisena ja jopa ainoana mittarina (Capra & Henderson 2009; Salonen & Bardy 2015). Marjorie Kellyn (2012) pohdinta siitä, onko yrityksen rooli ainoastaan tai edes pääasiallisesti tuottaa maksimaalisia voittoja osakkeenomistajille vai onko osakeyhtiön tai yleensä yritysten rooli myös laajemman yhteisen hyvän tuottaminen. Kelly myös pohtii sitä, mikä systeemitasolla on yritysten omistajuuden muodon vaikutus hyvinvoinnin jakautumiseen tai toisaalta kestävyyteen liittyviin eettisiin kysymyksiin. Kellyn perusteltu, monia varmasti provosoiva ajattelu on kiinnostava avaus, josta alkanutta akateemista keskustelua (esim. Capra & Luisi 2016, 399–405) on aihetta seurata.

2. Tulevaisuuden tradenomit mukaan muutokseen

Koulutuksella on rooli yhteiskunnan rakenteita ylläpitävänä instituutiona, mutta toisaalta muutosta edistävänä voimana. Maailman kestävyysvajeen äärellä ollaan tilanteessa, jossa tradenomikoulutuksen pitäisi nähdä liiketoiminta osana ratkaisua ja varmistaa, että koulutussisällöt tukevat kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista esimerkiksi kiertotalouden keinoin. Muutoksessa maailma tarvitsee erilaista osaamista. Yksi osaamisprofiili on systeemisesti ajatteleva, sopivalla tavalla vallankumouksellinen, kaupallisesti orientoitunut käytännön osaaja. Miten siis varmistetaan, että jatkossa tradenomit saavat ammattikorkeakoulutukseltaan kaiken välttämättömän liiketoiminnan osaamisen alan erityisasiantuntijoina samalla, kun sisältöihin ujutetaan kestävän kehityksen reflektoimista vaativia elementtejä?

Olisi kiinnostavaa selvittää, onko systeemisessä ajattelussa jotain tunnistettavaa tasoa, joka esimerkiksi vuonna 2024 ja sen jälkeen valmistuvien tradenomien tulisi hallita. Käsillämme olevan ekologisen kriisin vuoksi systeemiseen osaamispalettiin olisi tärkeää lisätä myös kestävän kehityksen periaatteita. Olisi myös hyvä harkita missä määrin mukaan olisi lisättävissä elementtejä poikkitieteellisyydestä, joita käytännössä voisi etsiä esim. korkeakoulujen yhteistoteutusten myötä tai järjestämällä kokeellisia työpajoja, joissa liiketoimintaa kehitettäessä sivutaan aiempaa syvemmältä tilastotiedettä, ekosysteemipalveluita, luonnonekonomiaa, luonnonresursseja tai energian merkitystä talouskasvun edellytyksenä. Toisaalta, koska systeeminen ajattelu jää ontoksi ilman eettistä pohdintaa, asioiden reflektointi esimerkiksi arvojen ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, vakiintuneena osana oppimisprojektien toimeksiantoa, on perusteltua. Pohdittavaksi jää myös se, millä tavoin saisimme tradenomien koulutukseen järkevällä ja toteuttamiskelpoisella tavalla kestävän kehityksen mahdollistavia elementtejä sekä nöyryyttä lisäävää käsitystä fysiikan lainalaisuuksista, joista kestävyyskriisissämme on pohjimmiltaan kyse.

Tradenomikoulutus on perusluonteeltaan työelämän tarpeisiin vastaavaa. Sen yhteiskunnallinen funktio on ollut tukea talouskasvua sellaisena kuin sen olemme Suomessa nähneet toteutuvan: toisaalta hyvinvointia luovana, mutta toisaalta luonnonvaroja surutta haaskaavana ja globaalisti eriarvoistavana. Koska kiertotaloudessa talouskasvu ja kestävä kehitys yhdistyvät tradenomeille helposti lähestyttävällä tavalla, on oletettavaa, että kiertotalouden opetus yleistyy liiketalouden tutkinnoissa. Silti nähtäväksi jää, tuleeko tradenomien koulutuksesta kiertotalousopetuksen myötä jossain määrin aikaisempaa enemmän “yhteiskuntaa radikaalisti uudistavaa”. Entä omaksuvatko kiertotalouskoulutusta saaneet tradenomit ajattelua, joka ohjaa heitä edistämään osaamisellaan sosiaalista ja planetaarista kestävyyttä?

Kirjoittaja

Annariikka Rosendahl, YTM, restonomi (AMK), projektiasiantuntija, Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu, Liiketalouden koulutusohjelma, annariikka.rosendahl(at)haaga-helia.fi


Arnold, R.D. & Wade, J.P. (2015). A Definition of Systems Thinking: A Systems Approach. Procedia Computer Science, vol. 44, s. 669–678.

Brown, L.R. (2009). Plan B 4.0: Mobilizing to Save Civilization. Earth Policy Institute: Washington.

Capra, F. & Henderson, H. (2009). Qualitative Growth: A conceptual framework for finding solutions to our current crisis that are economically sound, ecologically sustainable, and socially just. Haettu 8.4.2020 osoitteesta https://www.fritjofcapra.net/qualitative-growth/

Capra, F. & Jakobsen, O.D. (2017). A conceptual framework for ecological economics based on systemic principles of life. International Journal of Social Economics, vol. 44, no. 6, s. 831–844.

Capra, F. & Luisi, P.L. (2016). The systems view of life – A Unifying Vision, Paperback edn. Cambridge University Press: Cambridge.

EMAF (2017). Ellen MacArthur Foundation. Our mission is to accelerate the transition to a circular economy Haettu 12.4.2020 osoitteesta https://www.ellenmacarthurfoundation.org/our-story/mission (Learning)

EURLex (2006). Elinikäisen oppimisen avaintaidot Suositus 2006/962/EY elinikäisen oppimisen avaintaidoista. Haettu 16.6.2020 osoitteesta https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=LEGISSUM%3Ac11090

Heinberg, R. (2017). The End of Growth, Seven Years Later. Haettu 9.4.2020 osoitteesta https://richardheinberg.com/museletter-311-end-growth-seven-years-later.

Heinberg, R. (2011). The End of Growth. New Society Publishers: Gabriola Island.

Hämäläinen. R.P. & Saarinen E. (2013). Systeemiäly, Systeemiteoria ennen ja nyt: systeemit muuttuvassa maailmassa Hans Blomberg-seminaari,13–14.5.2013. toim. Wahlström B. & Ollus M. Aalto-yliopisto, Espoo, Haettu 14.9.2020 osoitteesta http://systemsintelligence.aalto.fi/publications/rwah14b.pdf

Kelly, M. (2012). Owning Our Future. The Emerging Ownership Revolution. 1 (eBook) edn. Berrett-Koehler Publishers: San Francisco.

Kirchherr, J., Reike, D., & Hekkert, M. (2017). Conceptualizing the circular economy: An analysis of 114 definitions. Resources, Conservation and Recycling vol.127 pp. 221–232, Haettu 10.8.2020 osoitteesta https://doi.org/10.1016/j.resconrec.2017.09.005

KTAMK 2020, Kiertotaloutta Ammattikorkeakouluihin, Haettu 16.9.2020 osoitteesta https://kiertotalousamk.turkuamk.fi/

Lane, D.C. & Jackson, M.C. (1995). Only connect! An annotated bibliography reflecting the breadth and diversity of systems thinking, Systems Research, vol. 12, no. 3, s. 217–228.

Meadows, D.H. (1982). Whole Earth Models & Systems. The Coevolution Quarterly, no. 34. Haettu 16.6.2020 osoitteesta http://donellameadows.org/wp-content/userfiles/Whole-Earth-Models-and-Systems.pdf

Meadows, D.H., Meadows D.L., Randers, J. & Behrens, W.W (2019). The Limits to Growth, Problems and Models. Green Planet Blues, Critical Perspective on Global Environmental Politics. 6. Edit. toim. Concha, K. & Dabelko, G.D. Routledge, New York & Oxon, haettu 23.9.2020 osoitteesta https://books.google.fi/books?id=NdeuDwAAQBAJ&lpg

Peters, D.H. (2014). The application of systems thinking in health: why use systems thinking? Peters Health Research Policy and Systems, vol. 12, no. 51.

Schroeder, P., Anggraeni, K. & Weber, U. (2018). The Relevance of Circular Economy Practices to the Sustainable Development Goals”: Journal of Industrial Ecology, vol. 23, no. 1, s. 77–95

Stave, K. & Hopper, M. (2007). What Constitutes Systems Thinking? A Proposed Taxonomy; International Conference of the System Dynamics Society; Boston, 29.7–3.8.2007, s. 1–24.

Stern, N. (2007). The Economics of Climate Change: The Stern Review. Cambridge: Cambridge University Press.

Ståhle, P. (2004). Itseuudistumisen dynamiikka – systeemiajattelu kehitysprosessien ymmärtämisen perustana. Yksilö, kulttuuri, innovaatioympäristö; Avauksia aluekehityksen näkymättömään dynamiikkaan Markku Sotarauta ja Kati-Jasmin Kosonen: Tampere University Press, Haettu 16.6.2020 osoitteesta http://www.stahle.fi/itseuudistumisen_dynamiikka.pdf

UNESCO (2017). Education for sustainable Development Goals. United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization, Paris. Haettu 16.6.2020 osoitteesta https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000247444

Velenturf, A.P.M., Archer, S.A., Gomes, H.I., Christgen, B., Lag-Brotons, A.J. & Purnell, P. (2019). Circular economy and the matter of integrated resources. Science of the Total Environment, vol. 689, s. 963–969.

Iäkäs nainen puhuu puhelua

Tutkimusopinnosta tuli päivän hyvä työ

Kirjoittajat: Teppo Leppälahti & Sari Heikkinen.

Tutkimuksen tekemistä voi opiskella monella tavalla. DigiIN-hankkeen tutkimustyössä projektioppiminen yhdisti moniammatillisen opiskelijakokoonpanon joustavaksi tiimiksi, kun edessä oli mukautuminen uudenlaiseen ja ennalta-arvaamattomaan toimintaan koronan myötä. Kun ikäihmiset jäivät eristyksiin, tiimi tarttui toimeen ja keräsi analysoitavakseen aineistoa tavalla, joka voimaannutti ikäihmisiä ja toi heille iloa.

Päivän hyvä työ pandemian keskellä

Kun opiskelu tapahtuu autenttisessa projektissa, ovat autenttisia paitsi ongelmat myös niiden ratkaisut. DigiIN-hankkeen opiskelijaprojektissa koronavirusepidemia ja sitä seuranneet valtioneuvoston asettamat rajoitukset ja suositukset estivät tiedonkeruun digipalvelujen saavutettavuudesta ja digiesteistä hankekumppani Sipoon ikäihmisten keskuudessa siten kuin oli alun perin suunniteltu.

Kun keväällä 2020 koko ikäihmisväestö oli tavoittamattomissa henkilökohtaisia tapaamisia ajatellen eikä ollut saatavilla puhelinnumeroita kyselyn informanteiksi soveltuville Sipoon vanhuksille, ratkaisu löytyi opiskelijatiimin omista suhdeverkostoista. Monialainen tiimi avasi omat kontaktinsa projektille ja yhteensä 31 henkilöä iältään 66–97 vuotta saivat kesken koronaeristyksen voimaannuttavan puhelun omilta nuoremmilta sukulaisiltaan tai tuttaviltaan, jotka puolestaan onnistuivat näin keräämään haastatteluaineiston digitaalisten palvelujen käytöstä.

Korona-ajan ehkä arkiselta tuntuva ratkaisu menettelytavasta tiedon keräämiseksi edustaa ammattikorkeakoulun avautumista ulospäin, sen sijaan että virusepidemiakaudelle tyypillisesti olisi käännytty sisäänpäin kontakteja välttäen. Avautuminen ulospäin, hyödyn ja myös ilon tuottaminen ympäröivään yhteiskuntaan on se, missä ammattikorkeakouluilla olisi tähänastista enemmän annettavaa. Päivän hyvässä työssä on parasta, että sen voi tehdä joka päivä. Erityisen tärkeää se on poikkeusolosuhteissa.

Learning by Developing P2P-oppimisen johtotähtenä

Autenttisissa projekteissa oppiminen on Laurean Peer to Peer (P2P) -projektioppimisympäristössä yli tuhannen projektin ja yli kymmenen vuoden aikana kehitetty Learning by Developing (LbD) -oppimismalli, jossa koko tradenomitutkinto opiskellaan projekteissa. Projektien autenttiset toimeksiannot sekä avoin kumppanuus niin tiimin ja koulun sisäisten kuin ulkoistenkin toimijoiden kanssa tuottavat suhdeverkoston ja kehittävät opiskelijoiden itsevarmuutta sekä metataitoja, kuten oma-aloitteisuutta. Tästä syystä oppimismalli sopi mainiosti DigiIN-hanketyöhön. DigiIN on Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa (CULT) -ohjelman yksi hanke, jossa haetaan vastauksia erityisesti ohjelman kysymykseen Miten teknologisen kehityksen ja kulttuurin vuorovaikutusta voidaan tukea niin, että kaikki pysyvät mukana monikulttuuristuvassa ja teknologisoituvassa yhteiskunnassa?

DigiIN-hankkeen opiskelijaprojekteissa tiimit ovat monialaisia ja mukana on sekä tradenomi- että sosionomiopiskelijoita. P2P-projekteihin osallistuvat opiskelijat ovat opintojensa eri vaiheissa ja DigiIN-projekteissa mukana on myös opinnäytetyön tekijöitä. Uusien opiskelijoiden kannalta aito yhteistyö opinnäytetyötä tekevän opiskelijakollegan kanssa avartaa näkymää opintojen etenemiseen ja nostaa tiimioppimisen tasoa.

Kirjoittajat

Teppo Leppälahti, KTM, lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu, teppo.leppalahti(at)laurea.fi

Sari Heikkinen, FT, tutkimusohjelmajohtaja, Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala, Laurea-ammattikorkeakoulu, sari.heikkinen(at)laurea.fi

Kuvituskuva: aulatila ja porrasnäkymä

Digitaalinen opinnäytetyökonferenssi – silta työelämään

Kirjoittajat: Kaarina Sirviö, Leena Tikka & Pirjo Turunen.

Keväällä 2020 koronaepidemia edellytti uusien työtapojen joustavaa kehittämistä ja digitalisaation antamien mahdollisuuksien käyttöä yhteisöllisyyden ylläpitämisessä. Tällöin oli olennaista huolehtia ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, joka on sosiaalisen kestävän kehityksen tärkeimpiä tekijöitä (Alila, Gröhn, Keso & Volk 2015). Etätyöskentelyssä ei ole itsestään selvää kuinka sosiaalinen kanssakäyminen onnistuu työyhteisöissä ja verkostoissa. Anna Pessi (2017) toteaakin hyvin blogissaan: ”Kuitenkin juuri myötätunto – toisia ihmisiä, ihmisyyttä, luontoa ja maailmaamme kohtaan – on kaiken kestävyyden ytimessä.”

Savonia-ammattikorkeakoulun strategiassa korostetaan yhteisöllisyyden merkitystä laadukkaan opetuksen, oppimisen ja TKI-toiminnan lähtökohtana. Oppilaitoksen toiminta perustuu YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan. Savoniassa ylläpidetään kumppanuuksia ja toteutetaan jatkuvan oppimisen periaatteita panostamalla koulutuksen ja asiantuntijaosaamisen vahvistamiseen ja vahvistamalla opiskelijoiden, opettajien ja työelämän edustajien osallisuutta tuetaan sosiaalista kestävää kehitystä.

Opiskelija osoittaa opinnäytetyössään kykenevänsä kehittämään työelämään esim. tuotetta tai palvelua soveltaen asiantuntijuuttaan. Työelämälle opinnäytetyö on siis todiste siitä, että tutkinnon suorittaneella on riittävä osaaminen alan työtehtäviin. Savonian opinnäytetyöprosessiin kuuluu keskeisesti oman työn esittäminen julkisesti. Työnsä esityksessä opiskelija osoittaa ja perustelee asiantuntijuuttaan, ja tilanne mahdollistaa dialogin eri alan opiskelijoiden ja työelämän edustajien kanssa. Kevään 2020 tilanne pakotti ideoimaan toisenlaisia toimintatapoja opinnäytetöiden esittämiseen ja päätettiin toteuttaa digitaalinen sosiaali- ja terveysalan Hyvinvointikonferenssi (kuva 1).

Kuva 1. Savonian Hyvinvointikonferenssin markkinointikuva somessa
Kuva 1. Savonian Hyvinvointikonferenssin markkinointikuva somessa

Uudenlaisessa konferenssin toteutuksessa hyödynnettiin olemassa olevia työelämän verkostoja ja luotiin osallistava ja vuorovaikutusta mahdollisimman monipuolisesti tukeva toimintamalli. Näin vahvistettiin eri toimijoiden välisen yhteistyön ja dialogin jatkuvuutta ja konferenssi tuki opiskelijoiden integroitumista työelämään. Ammattikorkeakoulujen ja työelämätoimijoiden aktiivinen ja luottamuksellinen yhteistyö on edellytys, jotta voidaan luoda uutta ja sovittaa toimintatapoja yhteen.

Savonian Hyvinvointikonferenssi toteutettiin 7.–30.4.2020. Sen suunnittelusta ja toteuttamisesta vastasi kolmen opettajan työryhmä yhteistyössä Savonian tietohallinnon kanssa. Uusimuotoisen tapahtuman onnistunut toteutus edellytti tehokasta markkinointia sosiaalisen median ja Savonian yhteistyökumppaniverkoston kautta. Markkinointia varten opiskelijat loivat konferenssille Facebook-sivun ja kirjoittivat blogia.

Konferenssiin osallistuneet opiskelijat laativat opinnäytetyöstään posterin, jonka esittivät 3–5 minuutin pituisella videolla. Työryhmä järjesti videoklipit kolmeen eri teemaan: 1. Lasten, nuorten ja perheiden terveys ja hyvinvointi, 2. SOTE-työntekijöiden osaamisen kehittäminen sekä 3. SOTE-palvelujen kehittäminen. Tietohallinto siirsi opiskelijoiden lähettämät videolinkit konferenssialustalle. Konferenssiin osallistujalla oli mahdollisuus katsoa esityksiä mielenkiintonsa mukaan ja katseluajankohdan pystyi valitsemaan itselleen sopivaksi sekä tarvittaessa myös palaamaan esityksiin. Hyvinvointikonferenssin sivuilla oli kaikkiaan 1339 kävijää, jotka edustivat opiskelijoita, opettajia ja työelämää. Kävijämäärästä päätellen konferenssi onnistui tukemaan sosiaalista vuorovaikutusta myös etäyhteyksin.

Hyvinvointikonferenssin sivuilla oli mahdollisuus antaa palautetta, jonka perusteella seuraavan lukuvuoden konferensseja kehitetään. Palautteiden mukaan digitaalinen konferenssi oli myönteinen kokemus niin sivuilla vierailijoiden kuin opinnäytetyön esittäjienkin mielestä. Vierailijat kokivat esitykset ammatillisesti mielenkiintoisiksi, hyvin valmistelluiksi ja niihin pystyttiin keskittymään hyvin kotoa käsin. ”Katsoin videoita paljon tarkemmin kuin olisin ollut fyysisesti paikan päällä. Näin ollen myös ’käteen jäi’ tästä syystä enemmän.”

Hyvinvointi-osaamisalan koulutusvastuujohtajan videoitu konferenssin avaus ja opiskelijoiden laatimat taukojumppaohjeet koettiin konferenssia elävöittävinä, osallistumista motivoivina ja osallisuutta vahvistavina. Opinnäytetöitään esitelleiden opiskelijoiden mielestä etäkonferenssi oli toteutukseltaan innostava ja toimiva. Sekä esittäjät että osallistujat suosittelivat tämän konferenssitoimintamallin jatkamista.

Vierailijat olisivat halunneet esittää kysymyksiä, pyytää tarkennuksia ja antaa palautetta esitetyistä töistä. Kehittämisideaksi esitettiin vuorovaikutusmahdollisuuden lisäämistä niin, että konferenssiin osallistujat voisivat jatkossa kommunikoida suoraan opinnäytetyöntekijöiden kanssa. Lukuvuonna 2020–2021 digitaalinen sosiaali- ja terveysalan Hyvinvointikonferenssi järjestetään 16.11.–29.11.2020 ja 12.4.–25.4.2021.

Käytettäessä digitaalisia menetelmiä on tärkeää ottaa huomioon osallisuuden vahvistaminen toimijoiden kesken. Uusien toimintamallien kehittämisessä aidon ihmisten välisen vuorovaikutuksen mahdollistaminen on olennainen osa toimintaa. Näin vahvistetaan opiskelijan siirtymistä asiantuntijayhteisöön tasa-arvoisena toimijana opintojen päättyessä.

Kirjoittajat

Kaarina Sirviö, TtT, yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulu, kaarina.sirvio(at)savonia.fi

Leena Tikka, TtL, yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulu, leena.tikka(at)savonia.fi

Pirjo Turunen, YTL, yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulu, pirjo.turunen(at)savonia.fi


Alila, A., Gröhn, K., Keso, I. & Volk, R. 2011: Sosiaalisen kestävyyden käsite ja mallintaminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita: 2011:1. Helsinki.

Hirvilammi, T. 2015: Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen hyvinvointitutkimukseen. Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 136, 2015. Helsinki.

Jatkuva oppiminen. Haettu 19.8.2020 sivulta https://minedu.fi/jatkuva-oppiminen

Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle VISION TIEKARTTA. Haettu 19.8.2020 sivulta https://minedu.fi/documents/1410845/12021888/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf/43792c1e-602a-4776-c3f9-91dd66ba9574/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf

Pessi, A. 2017: Miltä kestävä kehitys näyttää. Haettu 19.8.2020 sivulta https://www.sitra.fi/blogit/milta-sosiaalinen-kestavyys-nayttaa/

Savonia-ammattikorkeakoulun Opinnäytetyö-opintojaksokuvaus. Haettu 19.8.2020 sivulta https://portal.savonia.fi/amk/fi/opiskelijalle/opetussuunnitelmat?yks=IS&krtid=1329&tab=6&krtid2=92585

Savonia-ammattikorkeakoulun strategia vuosille 2017–2020. Haettu 19.8.2020 sivulta https://portal.savonia.fi/amk/fi/tutustu-savoniaan/organisaatio-ja-johtaminen/strateginen-ohjaus-ja-johtaminen/strategia

Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development. Haettu 19.8.2020 sivulta https://sustainabledevelopment.un.org/post2015/transformingourworld

Voluntary National Review 2020 FINLAND: Report on the Implementation of the 2030 Agenda for Sustainable Development. Publications Prime Minister’s Office 2020:8. Helsinki. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-947-9

Kuva: Kuinka voit tänään?

Kuvakommunikointi kuuluu kaikille

Kirjoittaja: Tanja Gavrilov.

Kuvakommunikointi on kommunikointia tukeva menetelmä, jota käyttävät muun muassa ne henkilöt, joilla on vaikeuksia tuottaa tai ymmärtää puhetta. Kuvakommunikointi on myös tällaisten henkilöiden lähipiirin sekä heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten käyttämä kommunikointia tukeva menetelmä. Kuvakommunikoinnin hyödyt ja mahdollisuudet nähdään tänä päivänä kuitenkin laajemmallakin kentällä, mikä on hienoa, sillä menetelmästä hyödymme me kaikki. Kuvakommunikointi on yksi osa sitä menetelmien ja kielien repertuaaria, joka kuuluu Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) tulkkauksen ja kielellisen saavutettavuuden vahvuusalan asiantuntijuuteen. Niin koulutuksessa kuin hanketoiminnassammekin tavoitteenamme on purkaa kommunikointiympäristöjen ja vuorovaikutuksen esteitä, ja edistää näin kielellistä saavutettavuutta, joka omalta osaltaan mahdollistaa sosiaalisen kestävyyden toteutumisen.

Humak hallinnoi vuosina 2017–2019 Euroopan sisäasioiden rahastojen (EUSA) rahoittamaa KUVAKO-hanketta, jonka tavoitteena oli kehittää kasvokkaisten vuorovaikutustilanteiden tueksi kuvakommunikointiin liittyvää menetelmää vastaanottokeskusten tarpeisiin. Hanketta edelsi vuosien 2015 ja 2016 maailman tapahtumat, joiden seurauksena turvapaikanhakijoiden vyöry saavutti myös Suomen. Turvapaikanhakijoita tuli lyhyessä ajassa Suomeen niin paljon, että muun muassa tulkkauspalvelut eivät pystyneet vastaamaan kasvaneeseen palvelujen kysyntään. Hankkeessa kehitetyillä kuvakommunikoinnin menetelmillä, kuten Kuvakom-mobiilisovelluksella, halusimme madaltaa niitä kielimuureja, joita syntyy, kun vuorovaikutustilanteen osapuolilla ei ole yhteistä kieltä. KUVAKO-hankkeessa kohtasivat Humakin tulkkauksen ja kielellisen saavutettavuuden osaaminen sekä kentän todellinen tarve. Hanke toteutettiin yhteistyössä kumppaneiden kanssa, joita olivat Kehitysvammaliiton Papunet, XAMK Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu sekä Pohjois-Savon opisto.

Kuvakommunikointi murtaa kielimuureja hanketyössä

Kuvilla on erilaisia tehtäviä, ja ne voivat muun muassa täydentää ja havainnollistaa puhettamme (Papunet 2020). Kuvalla voi olla myös monia muita tehtäviä viestinnässä ja vuorovaikutustilanteissa. Menetelmä on laajalti käytössä muun muassa afaatikoilla sekä lapsilla, joilla on kielellisiä häiriöitä ja menetelmää voidaan käyttää vuorovaikutustilanteissa monin eri tavoin. Joillekin ihmisille kuvakommunikointi voi olla äidinkielen asemassa läpi koko elämän, mikä on meidän kaikkien hyvä tiedostaa.

Kuvakommunikointi on alkanut menetelmänä kuitenkin laajentua palvelemaan yhä laajempaa joukkoa. Kuvan käytön hyödyt vuorovaikutuksessa on huomattu muun muassa päiväkodeissa sekä maahanmuuttajien parissa tehtävässä työssä. Päiväkodeissa kuvat voivat mahdollistaa esimerkiksi leikkiin liittyvän keskustelun eri kieltä puhuvien lasten keskuudessa (Gavrilov 2020). Myös suomea toisena kielenä opiskelevat sekä henkilöt, jotka tarvitsevat toiminnanohjaukseen tukea, hyötyvät kuvista kommunikaatiossaan (Heikurainen 2020). Hankkeemme myötä kuvat ja kuvakommunikointi laajenivat edelleen uuteen kontekstiin ja uusille käyttäjäryhmille, kun kehitimme menetelmää vastaanottokeskusympäristössä. Kehitystyötä tehtiin niin kuvakommunikoinnin, kielellisen saavutettavuuden, graafisen suunnittelun kuin mobiilisovelluksen suunnittelun ammattilaistenkin kanssa. Myös kohderyhmät olivat kehitystyön tärkeitä kehittäjäkumppaneita. (Eskel & Anttonen 2019.) Oivalsimme hanketyön aikana, kuinka tärkeää on työskennellä kohderyhmien kanssa ja heidän lähellään. Työskentelin itse hankkeen kohderyhmien parissa vastaanottokeskuksissa eräänlaisena pop up -suunnittelijana, mikä auttoi suuntaamaan omaa työtäni hankkeemme tavoitteiden mukaisesti.

Hanketyön keinoin kehitimme kuvakommunikointia muun muassa niiden viranomaisten käyttöön, jotka haastattelevat maahamme tulleita turvapaikanhakijoita. Kuvitimme hankkeessa muun muassa erilaisia turvapaikkaperusteita, joiden avulla hakijoiden taustoja voidaan selvittää. Useissa viranomaistilanteissa kuvat toimivat puhutun kielen rinnalla tai tulkkauksen tukena, mutta arkisemmissa tilanteissa yksittäinen kuva voi itsessäänkin riittää kertomaan jonkin tärkeän asian. Kuvalla yksinään voidaan ilmaista tai kysyä esimerkiksi asioita uskonnosta, ruokavaliosta tai voinnista.

Kuvakommunikoinnin käytön valjastaminen laajemmin yhteiskunnan käyttöön toteuttaa Design for All -ideologiaa, jossa palveluja pyritään alusta alkaen suunnittelemaan kaikille sopiviksi. Vaikka hankkeemme keskiössä olivatkin vastaanottokeskuksissa työskentelevät ammattilaiset ja siellä asuvat turvapaikanhakijat, ovat hankkeen tulokset nyt laajemminkin yhteiskunnan hyödynnettävissä. Design for All -ajattelu tukee sosiaalisen kestävän kehityksen toteutumista ja meitä jokaista, sillä ihmisten toimintakyky ei ole aina vakio, vaan esimerkiksi ikääntyminen tuo meille jokaiselle erilaisia tarpeita elämämme varrella (Virtanen 2020). Myös tarpeet vuorovaikutuksessa muuttuvat elämämme aikana, minkä vuoksi on hyvä, että palvelut suunnitellaan jo alusta pitäen kielellisesti saavutettaviksi. Kuvien käyttö lisää osaltaan kielellistä saavutettavuutta.

Piirränkö vai näytänkö kuvan kännykästä?

Meidän jokaisen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi toteutuu paremmin, kun emme anna kielimuurien estää toistemme kohtaamista. Kuten tässä tekstissä on jo käynyt ilmi, kuvakommunikointi on keino, jolla tällaisia muureja voidaan murtaa. Kuvia voi piirtää itse, jos saatavilla ei ole olemassaolevaa sopivaa kuvaa. Omista piirustustaidoista ei kannata olla huolissaan, sillä viestin välittämiseen ei vaadita taiteilijan lahjoja tai kalliita välineitä. Kohtaamisissa riittää monesti paperi ja kynä tai kännykkä.

Tärkeintä kuvakommunikoinnissa ja kommunikoinnissa yleensäkin on varmistua siitä, että välitettävät viestit tulkitaan oikein ja että vuorovaikutuksen osapuolilla on kuvien merkityksestä samanlainen käsitys (Papunet 2020). Kuvien merkitysten tulkintaan voivat vaikuttaa muun muassa kulttuurierot sekä vuorovaikutuskumppaneiden kuvanlukutaidot. Vaikka kuva kertoo sanonnan mukaan enemmän kuin tuhat sanaa, on hyvä muistaa, että kuva voi kertoa vastaanottajalle myös vääriä sanoja. Kuvien käyttöä vuorovaikutustilanteissa on siis hyvä harjoitella. Kuvan käytön tavat voivat olla myös tuttuja, ja käytämmekin niitä monesti ihan oikein: Kuvakommunikointi voi olla emojien lähettämistä tai menneistä tapahtumista kertomista valokuvien avulla. Tärkeää on, että annamme erilaisille kommunikointia tukeville menetelmille mahdollisuuden, jos kielemme eivät kohtaa riittävän hyvin.

Kuva voi esiintyä kommunikointitilanteessa monessa muodossa. Puhevammaisten henkilöiden käytössä on niin yksittäisiä kuvia kuin lausetasoisia kommunikointikansioitakin. Tietokoneavusteisuus tuo kuvakommunikointiin myös oman ulottuvuutensa (Heikurainen 2020). Teknologia on tuonut paljon mahdollisuuksia kielellisen saavutettavuuden edistämiseen. Myös hankkeessamme tuotettu kuvakommunikointiin perustuva mobiilisovellus Kuvakom on yksi esimerkki teknologian mahdollisuuksista. Alati mukana kulkeva älypuhelin mahdollistaa kuvien jatkuvan mukanaolon, ja se jollain tapaa tasa-arvoistaa meitä keskustelijoina, sillä me kaikki kannamme mukanamme samoja laitteita. Vastaanottokeskuskontekstiin kehitetty Kuvakom-mobiilisovellus on otettu kentällä hyvin vastaan, ja olemme iloksemme kuulleet, että sitä käytetään nyt työkaluna niin puheterapiassa, tulkkaustilanteissa kuin muistisairaidenkin kanssa.

Kielellisesti tasavertainen hanketyö

Euroopan parlamentin ja neuvoston saavutettavuusdirektiivi velvoittaa kaikkia digipalvelujen tuottajia rakentamaan sisältönsä niin, että ne ovat saavutettavat kaikille (Valtiovarainministeriö 2020). On hienoa, että myös yhteiskunnan tasolla toimijoita ohjataan ottamaan käyttöön erilaisia viestinnän menetelmiä, jotta me kaikki olisimme yhdenvertaisia myös digipalvelujen äärellä. Direktiivi velvoittaa myös digiympäristöjen visuaalistamiseen. Visuaaliset menetelmät, kuten kuvat, voivat tukea viestin ymmärtämistä ja herättää huomion, ja siten ne palvelevat paremmin myös digipalvelujen tuottajia. Saavutettavat digipalvelut mahdollistavat Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 -julkaisussakin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010) asetettujen osallisuuden vahvistamisen ja tasa-arvoisemman kohtelun tavoitteiden toteutumisen.

Kuvakommunikoinnin ja muiden kommunikointia tukevien menetelmien käytön tavoitteena on se, että kaikki pystyisivät tasavertaisesti osallistumaan yhteiskunnan toimintaan, kukin omilla keinoillaan. Mahdollisuus itseilmaisuun on ihmisoikeus, joka on meillä jokaisella. On kuitenkin hyvä muistaa, että toimiva vuorovaikutus tulee nähdä tärkeämpänä kuin mikään kommunikoinnin keinoista itsessään (Heikurainen 2020). Kuvat tai muutkaan menetelmät eivät siis korvaa sitä seikkaa, että meillä tulisi olla halu pysähtyä kohtaamaan, näkemään ja kuuntelemaan ihmisiä, joiden kanssa emme puhu samaa kieltä.

Jotta osaisimme kohdata ihmisiä tasavertaisesti myös hanketyössä, kuten monikielisissä ja -kulttuurisissa hankkeissa, meidän tulee tehdä siihen satsauksia. KUVAKO-hanke on hyvä esimerkki siitä, että sen huomioinen on haastavaa. Vaikka käsittelimme hankkeessa ydinosaamisalueitamme ja olimme huomioineet hanketyömme suunnittelussa kielien moninaisuudesta aiheutuvat kustannukset, yllätyimme. Hankkeen tulkkausbudjetti hupeni nopeasti ja huomasimme, ettemme olleet osanneet kuitenkaan huomioida kohtaamisista syntyviä kustannuksia riittävän tarkasti.

Tiedän, että kaikenlaisten kielimuurien yli päästään sujuvammin ja varmemmin, kun käytämme haastavissa vuorovaikutustilanteissa tulkkeja tai kommunikaation asiantuntijoita. Hanketyössä näiden ammattilaisten käyttö tulee muistaa resursoida jo suunnitteluvaiheessa. Tästä syksystä alkaen hankekustannuksiin on hyvä budjetoida myös saavutettavan hankeviestinnän tekemisestä aiheutuvat kustannukset. Sujuva vuorovaikutus läpi koko hankkeen edistää kielellisen saavutettavuuden toteutumista ja auttaa varmasti pääsemään myös parempiin tuloksiin.

Kirjoittaja

Tanja Gavrilov, FM (kulttuurintutkimus); viittomakielen tulkki (AMK); medianomi, graafinen viestintä (AMK); lehtori, tulkkauksen ja kielellisen saavutettavuuden vahvuusala, Humanistinen ammattikorkeakoulu; tanja.gavrilov(at)humak.fi


Eskel, M. & Anttonen, E. (toim.) 2019. KUVAKO – kuvakommunikaatio arjen tukena vastaanottokeskuksissa. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Helsinki. 21.8.2020. https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2019/12/kuvako-kuvakommunikaatio-arjen-tukena-vastaanottokeskuksissa-1.pdf

Gavrilov, T. 2020. Hanketyössä kehitetyt kuvat tukevat kielellistä saavutettavuutta. Blogikirjoitus. Humanistinen ammattikorkeakoulu. 15.8.2020. https://www.humak.fi/blogit/hanketyossa-kehitetyt-kuvat-tukevat-kielellista-saavutettavuutta/

Heikurainen, I. 2020. Kipinää ja käytännön ideoita kuvakommunikointiin -verkkokoulutus. Kipinä-keskus. 21.5.2020.

Papunet 2020. Kuvat kommunikoinnissa. Kehitysvammaliitto. 10.6.2020. https://papunet.net/tietoa/kuvat-kommunikoinnissa

Sosiaali- ja terveysministeriö 2010. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. 11.6.2020. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/73418/URN%3ANBN%3Afi-fe201504223250.pdf?sequence

Valtiovarainministeriö 2020. Saavutettavuus. 12.8.2020. https://vm.fi/saavutettavuusdirektiivi

Virtanen, S. 2020. Saavutettavuustyöpaja. Saavutettavuus – mitä etua saadaan? Webinaari. 20.8.2020.

ruskan värit mustikanlehdissä

Monialainen opetus valmentaa moniammatilliseen yhteistoimintaan

Kirjoittajat: Outi Ahonen, Päivi Harmoinen, Tuija Partio & Tarja Paukkeri.

Mitä monialaisuus ammattikorkeakoulussa on?

Tämän päivän haasteet kestävää kehitystä tukevassa yhteiskunnassa ja alueellisessa yhteistyössä vaativat laajaa monialaista ongelmien ratkaisua, jotta pystytään turvaamaan tuleville sukupolville hyvät mahdollisuudet elämään. Ammattikorkeakouluissa monialaisuus ilmenee eri tavoin opetuksessa, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa sekä alueellisessa kehittämisessä, jotka kaikki tukevat YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (United Nations 2015).

Oppimista lisäävässä ympäristössä tarvitaan neljä keskeistä tapaa: kokemalla oppiminen, tekemällä oppiminen, oppiminen kuulumisena johonkin ja oppiminen joksikin tulemisena. Nämä oppimisen elementit luovat rakenteen monialaiseen osallistumiseen ja yhteisen ymmärryksen rakentamiseen käytännön yhteisössä (Wenger 1998; Wenger 2000). Työskennellessään kehittämispohjaisesti työelämän kanssa opettajat ovat jatkuvassa oppimisen prosessissa (Laurea 2019; Rajalahti 2014), joka tukee myös työelämän kehittymistä.

Kuvio 1. Käytännön ulottuvuudet yhteisön ominaisuutena (Wenger 1998, Ahonen 2020).
Kuvio 1. Käytännön ulottuvuudet yhteisön ominaisuutena (Wenger 1998; Ahonen 2020).

Oppiminen tapahtuu käytännön yhteisössä, jonka ominaisuudet jakautuvat keskinäisen sitoutumisen, jaettujen käytänteiden ja yhteisen päämäärän ulottuvuuksiin (vrt. kuvio 1). Keskinäiseen sitoutumiseen vaikuttavat moninaisuus, asioiden yhdessä tekeminen, suhteet, sosiaalinen monimutkaisuuden aste, yhteisö, huolto ja ylläpito. Jaetut käytänteet muodostuvat siitä, minkälaisia toimintoja, tyylejä ja tarinoita yhteisöllä on, minkälaisia keskusteluja käydään, minkälaisia työkaluja, esineitä ja käsitteitä käytetään ja minkälaisia tapahtumia on yhteisön yhteisessä historiassa. Myös yhteisen päämäärän määrittely on tärkeää: miten siitä neuvotellaan, kuinka toimitaan vastavuoroisesti, minkälaista on puheen ja toiminnan tulkinta ja rytmi ja mikä on yhteisön paikallinen vastaus (Wenger 1998). Näillä on merkitystä kehitettäessä kestävää kehitystä tukevaa oppimisen kulttuuria.

Mitä taitoja työelämässä tarvitaan?

Työelämässä tarvitaan muutoksen hallintaan metataitoja, kuten ongelmanratkaisutaitoja, itseohjautuvuutta, oman osaamisen kehittämis- ja johtamiskykyä, digitaitoja sekä tiedon arviointitaitoja. Tärkeimpinä taitoina korostuvat asiakaslähtöinen palveluiden kehittämisosaaminen sekä kestävän kehityksen periaatteiden tuntemus (Opetushallitus 2019). Laaja-alainen osaaminen ja sivistys myös vahvistavat yksilön hyvinvointia ja kilpailukykyä työmarkkinoilla. Työelämävalmiudet eivät ole vain nippu taitoja ja osaamisia, vaan asenteet, rohkeus ja itsetuntemus ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä (Arola 2017). Tynjälän (2019) mukaan oppimisen integraatio käytännön työelämään edistää työelämävalmiuksia.

Laureassa oppiminen tapahtuu kehittämispohjaisen oppimisen mallilla, jossa opiskelemalla syntyy monialaista osaamista sekä opiskelijoille että opettajille ja samalla kehitetään myös työyhteisöä. Opiskelijat ohjataan työelämään vastuullisina ja eettisinä asiantuntijoina, jotka punnitsevat myös ratkaisujen kestävyyttä (Laurea 2019).

Laureassa työelämän edustajien osallistuminen monialaisiin toteutuksiin on tuonut opiskeluun tuoreutta, ja he ovat myös itse oppineet osallistumalla opintoihin, jolloin oppiminen on ollut vastavuoroista ja rikasta opintojen alusta alkaen. Lisäksi opinnoissa on hyödynnetty kokemusasiantuntijoita. Opiskelijoiden kokemukset monialaisista opinnoista ovat olleet erittäin hyviä ja merkityksellisiä.

Miten monialainen opiskelu valmentaa moniammatilliseen työhön?

Moniammatillisen osaamisen perusta on vahva substanssiosaaminen, joka tuo rohkeutta tuoda oma osaaminen monialaiseen ryhmään (Mönkkönen ym. 2019). Nykyinen tutkintoon johtava koulutus korostaa ammattien erityisosaamista (Juujärvi ym. 2019). Sosiaali- ja terveysalan koulutus antaa valmiudet tehdä monimuotoista yhteistyötä uudistuvissa palvelurakenteissa ja verkostoissa. Eri alojen yhteinen näkemys asiakkaan parhaasta edellyttää moniammatillista yhteistyötä. STM (2020) suosittaa sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin oppimisen muotoja, jotka lisäävät moniammatillista yhteistoimintaa ja päätöksentekoa.

Monialainen opiskelu vaatii uudenlaista ajattelua myös korkeakoulujen johdolta. Henkilöstön osaamista tulee uudistaa kehittämällä toimintatapoja ja työyhteisöjä sekä edistämällä toimintakulttuurin muutosta. Monialainen toiminta vaatii eri tutkinnoissa opettavien yhteisiä kohtaamisia, joissa opitaan tuntemaan toisten asiantuntijuutta. Tämä vaatii johdon tukea (Kekoni ym. 2019; OKM 2019).

Tässä kartoituksessa kuvataan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opettajien näkemyksiä monialaista opetusta edistävistä ja hidastavista tekijöistä. Tavoitteena on lisätä monialaista opetusta eri koulutusaloille ammattikorkeakouluissa.

Mitä opettajat monialaisuudesta ajattelevat?

Opettajien näkemyksiä kartoitettiin syksyllä 2019 kahdella avoimella kysymyksellä: 1) Minkälaiset asiat edistävät monialaisen opetuksen toteutumista? 2) Minkälaiset asiat hidastavat monialaisen opetuksen toteutumista? Aineistoa kerättiin kirjallisesti kolmelta eri ryhmältä. Vastaajilta pyydettiin suostumus kartoitukseen ja kerrottiin vastaamisen vapaaehtoisuudesta. Vastaajina oli yhteensä 24 sosiaali- ja terveysalan opettajaa. Aineiston kerääjä kirjoitti sen puhtaaksi. Näin vältettiin vastaajien henkilöllisyyden tunnistaminen käsialan perusteella. Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä (Elo & Kyngäs 2008) kahdessa vaiheessa hyödyntäen Wengerin (2000) käytännön yhteisön ominaisuuksia. Opettajien näkemyksiä monialaisuudesta on kuvattu taulukossa 1.

Taulukko 1. Opettajien näkemyksiä monialaista opetusta edistävistä ja hidastavista tekijöistä

Yhteinen päämäärä
Edistävät tekijätHidastavat tekijät
• osaamistavoitteista yhdessä neuvotteleminen
• verkostoitumisen taidot eri alojen opettajien kesken
• hyvät työelämäverkostot alueellisen työelämän kanssa
• työelämäverkoston toteutuminen
• uuden asian keksimiseen menee aikaa
• tietämättömyys toisten alojen osaamistarpeista
• keskinäinen kilpailu
• eri alojen opettajat itselle vieraita
• ei aikaa riittävästi monialiseen verkostoitumiseen
• ei löydy innostunutta kumppania
• verkkomuotoinen opetus vähentää opettajien kohtaamista
• yhteistyöhaluttomuus
Keskinäinen sitoutuminen
• vilpitön uteliaisuus toisen työkulttuuria vasten
• kunnioitus
• arvostus
• yhteisön yhteiset vapaamuotoiset tilaisuudet
• yhteiset kehittämispäivät
• luottamus toisen osaamiseen
• esimiesten tuki ja luottamus
• valmentava johtajuus
• uuden oppimisen halu ja ilo
• yhteishenki
• yhteisöllisyys
• halu yhteistyöhön
• avarakatseisuus
• opettajien aito kiinnostus ja innostus aiheeseen
• ei tunneta toisen alaa
• ei sitouduta yhteistyöhön
• aikatauluhaasteet
• harjoittelujen aikataulujen ristiin meneminen
• pelätään epämukavuusalueelle joutumista
• opiskelijoiden huono motivaatio
• monialaisten opintojen sijoittuminen opiskelijan opintojen vaiheeseen ristiriidassa opiskelijan odotuksiin
• muutosvastarinta
• kiireen aiheuttama väsymys
• negatiiviset asenteet
• innostuksen puute
• luottamuksen puute
• rakentavan ja kunnioittavan palautteen puute
• käskyttäminen
Jaetut käytänteet
• tiimityötaidot
• dialogisuus
• valmentava pedagogiikka
• kulttuuritunteiden viljeleminen
• kohtaamiset
• yhteistyössä näkökulmat avartuvat, toisilta opitaan ja tämä lisää osaamista
• opettajat tuovat esiin toisilleen ne opintojaksot, jotka voidaan toteuttaa monialaisesti
• aikaa opettajien luovalle yhteissuunnittelulle
• avoin yhteistyö koulutussuunnittelijan kanssa
• riittävän aikainen aikataulujen suunnittelu
• toteutuksen suunnitteluvaiheessa
• yhteisistä opintojaksoista päättäminen
• opetussuunnitelmien yhteinen tunteminen
• ennakkoluulottomat opetuskokeilut
• työaikasuunnitelman suunnittelun systemaattisuus ja pysyvyys
• kehittämispohjaisen opetuksen järjestäminen
• jaetaan hyvät esimerkit
• yhteiset suuntaviivat
• omahyväisyys
• joustamattomuus
• jäykkyys
• ylivertaisuus
• luovuuden puute
• puutteelliset digitaidot
• alakohtaisten sisältöjen opettaminen vaatii oman alan opiskelijoihin keskittymistä
• normien ja direktiivien korostaminen
• traditioissa pitäytyminen
• ei tunneta toisten aloja
• opetussuunnitelmien rakenteet
• työaikasuunnitelman suunnittelun systemaattisuus ei toteudu
• kielten opetuksen integrointi voisi olla vahvempaa, jos kielten perusosaaminen olisi vahvempaa

Miten monialaista opiskelua vahvistetaan?

Uudistuvalla sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan uudenlaista osaamista. Pelkkä alan erityisosaaminen ei enää riitä, vaan palveluiden integraatio vaatii monialaisen työskentelyn taitoja entistä enemmän asiakastyössä, verkostotyössä ja erilaisissa kehittämisryhmissä (Mönkkönen 2019; Juujärvi ym. 2019). Tulevaisuuden työelämässä vaadittavan monialaisen osaamisen (STM 2020) vahvistamisessa monialainen opetus on keskeistä. Siksi uudet työelämän osaamisvaatimukset haastavat myös korkeakouluja.

Strategia on merkityksellinen korkeakoulujen yhteisten päämäärien muodostamisessa ja muutoksen hallinnassa (Laurea 2019). Wengerin (2000) oppivan yhteisön yhtenä ulottuvuutena on yhteinen päämäärä. Tämä kartoitus toi esiin, että opettajat näkevät yhteisen päämäärän tärkeänä monialaiseen opetukseen vaikuttavana tekijänä. Yhteisestä päämäärästä ja yhteisistä osaamistavoitteista sopiminen mahdollistuu, kun opettajat tuntevat riittävästi toisten alojen osaamistarpeita ja toimijoita. Siksi opettajilla tulee olla riittävästi mahdollisuuksia, aikaa, resursseja ja osaamista verkostoitumiseen eri alojen opettajien ja työelämäkumppanien kanssa. Tarvitaan myös omaa yhteistyöhalua ja innostumista. Yksiköiden esimiesten rooli on luoda mahdollisuuksia yhteisten päämäärien löytymiseen (Mönkkönen 2019).

Keskinäinen sitoutuminen (vrt. Wenger 2000) tuli opettajien vastauksissa vahvasti esiin. Keskeistä sitoutumisen kannalta on luottamus yhteistyöhön, yhteishenki, arvostus, rakentava palaute, esimiesten tuki ja toisen kunnioittaminen. Sitoutumista monialaiseen opetukseen ja ohjaukseen edistävät vapaamuotoiset tilaisuudet, toisen työn tunteminen sekä opettajien kiinnostus opetettavaan aiheeseen. Sitoutumista hidastavat negatiiviset asenteet, muutosvastarinta ja pelko epämukavuusalueelle joutumisesta. Lisäksi kiireen aiheuttama väsymys, aikatauluhaasteet sekä opiskelijoiden huono motivaatio ja ristiriitaiset odotukset voivat hidastaa sitoutumista.

Tämän kartoituksen perusteella jaettujen käytänteiden merkitys monialaisen opetuksen toteutumisen kannalta on suuri (vrt. Wenger 2000). Keskeisiä vastaajien mielestä olivat toisaalta yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, toisaalta opetuksen suunnittelu. Yhteistyö-, tiimityö- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät ja näkökulmat avartuvat, kun henkilöstölle tarjoutuu mahdollisuuksia kohtaamisiin, yhteistyöhön ja hyvien esimerkkien jakamiseen eri alojen toimijoiden kanssa. Tarvitaan riittäviä digitaitoja mutta myös oikeaa asennetta: ennakkoluulottomuutta, joustavuutta, dialogisuutta ja luovuutta. Opetuksen suunnittelun kannalta vastauksissa korostuivat aika ja aikataulut: opettajilla tulee olla riittävästi aikaa yhteissuunnittelulle, tiedon ja kokemusten yhteiselle jakamiselle sekä yhteiselle päätöksenteolle. Myös aikataulujen ja suunnitelmien systemaattisuus ja niiden tekeminen riittävän ajoissa edistävät monialaisuuden toteuttamismahdollisuuksia. Opetuksen suunnittelussa hidasteita muodostavat vastaajien mielestä mm. opetussuunnitelmien rakenteet, tiedon puute muista koulutusaloista sekä alakohtaisuuden, normien, direktiivien ja traditioiden korostaminen. Myös Kekoni (2019) tuo esiin johdon tuen merkityksen yhteisten käytänteiden luomiseen.

Monialainen opettajan työ vaatii innostunutta asennetta ja rohkeutta uusiin kokeiluihin. Monialaista opetusta edistetään yhteistä päämäärää kirkastamalla ja sitoutumista vahvistamalla. Monialaisen opetuksen toteutuminen asettaa kuitenkin vielä haasteita ammattikorkeakoulujen toiminnalle. Yhteisiä käytänteitä, opetussuunnitelmarakenteita ja henkilöstön osaamista kehittämällä tuetaan monialaista oppimista. Monialaisen opetuksen osaaminen kehittyy monialaisessa oppimisyhteistyössä. Tiimin dialogissa syntyy oppimista ja asiantuntijuutta sekä aitoa moniäänisyyttä ja tasa-arvoa, jotka mahdollistavat luottamuksen syntymisen ja sitoutumisen yhteisölliseen työskentelyyn (vrt. Mönkkönen 2019). Työolojen ja resurssien tarkoituksenmukaisella järjestelyllä monialainen tiimityö ja osaamisen kehittyminen mahdollistuu (Kekoni ym. 2019). Innostavan ja uutta osaamista vahvistavan monialaisen oppimisympäristön luomisessa on keskeistä kaikkien, niin johdon, opettajien ja opiskelijoiden kuin työelämäkumppanienkin yhteinen näkemys päämäärästä, keskinäisestä sitoutumisesta ja jaetuista käytänteistä. Kaikilla on tärkeä rooli kestävää kehitystä tukevan käytännön oppimisyhteisön syntymisessä.

Kiitokset

Tämän artikkelin kirjoittamisen on mahdollistanut osittain opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama SotePeda 24/7 -hanke.

Kirjoittajat

Outi Ahonen, TtT, yliopettaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, outi.ahonen(at)laurea.fi

Päivi Harmoinen, lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu

Tuija Partio, kehittämispäällikkö, Laurea-ammattikorkeakoulu

Tarja Paukkeri, kehittämispäällikkö, Laurea-ammattikorkeakoulu


Ahonen, O. Opiskelijan osaamisen arviointimittarin kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisten palvelujen monialaisessa kontekstissa. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social Sciences and Business Studies, no 213. ISSN: 1798-5757. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-3295-2

Arola, M. (toim.). 2017. Eväitä työelämään. Kuusi tapaa lisätä korkeakouluopiskelijoiden työelämävalmiuksia. SITRAn selvityksiä 123. Haettu osoitteesta 22.6.2020 https://media.sitra.fi/2017/06/05104025/Selvityksia123.pdf

Elo, S. & Kyngäs, H. 2008. The qualitative content analysis process. J Adv Nurs 62:1, 107 – 115. https://doi.org/10.1111/j.1365-2648.2007.04569.x

Juujärvi, S., Sinervo, T., Laulainen, S., Niiranen, V., Kujala, S., Heponiemi, T. & Keskimäki, I. 2019. Sote-ammattilaisten yhteinen osaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päätösten tueksi 3/2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-338-0.

Kekoni, T., Mönkkönen, K., Hujala, A., Laulainen, S. & Hirvonen, J. 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa Mönkkönen, K., Kekoni, T. & Pehkonen, A. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.

Laurea. 2019. Laurea-ammattikorkeakoulun strategia 2030.

Mönkkönen, K., Leinonen, L., Arajärvi, M., Hovatta, A.-E., Tusa, N. & Salokangas K. 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa Mönkkönen, K., Kekoni T. & Pehkonen, A. 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.

OKM. 2019. Tutkintoon johtavan koulutuksen kehittäminen tukemaan sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsinki 2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263–650-8

Opetushallitus. 2019. Osaaminen 2035. Osaamisen ennakointifoorumin ensimmäisiä ennakointituloksia. Raportit ja selvitykset 2019 Haettu osoitteesta 11.6.2020 https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/osaaminen-2035.

STM 2020 Uusia käytäntöjä ja rakenteita näyttöön perustuvan hoitotyön osaamisen kehittämiseen Ehdotukset työelämälle ja koulutukselle. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020. Haettu 12.06.2020 osoitteesta http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162120/STM_2020_3_rap.pdf

Tynjälä, P.2019. Työelämätaitojen oppimiseen tarvitaan uudenlaisia keinoja. JYU. Haettu 22.6.2020 osoitteesta https://jyunity.fi/category/ajattelijat/page/8/

United Nations 2015. Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development. A/RES/70/1. Haettu 29.9.2020 osoitteesta https://sustainabledevelopment.un.org/content/documents/21252030%20Agenda%20for%20Sustainable%20Development%20web.pdf

Wenger E. 1998. Communities of practice. Learning, meaning and identity. Learning in doing: social, cognitive and computational perspectives. 18. painos 2008. USA: Cambridge University Press.

Wenger E. 2000. Communities of practice and Social Learning Systems. Social Sciences Collection 7(2):225–246.

Lapsenlapsi Double 3 -etäläsnäololaitteella vierailulla Ritva-mummon ja Tarmo-kissan luona

Robotilla yksinäisen ikäihmisen luokse

Kirjoittajat: Teppo Leppälahti & Sari Heikkinen.

Ikäihmisten sosiaalinen yksinäisyys on vakava ja yleinen ongelma. Sukulaiset voivat olla kaukana ja kotona pitäisi selvitä mahdollisimman pitkään. Yksinäisen auttamisen ajatellaan olevan ensisijaisesti hänen lähipiirilleen kuuluva asia (Grönlund & Falk 2016, 254). Uuden teknologian avulla etäälläkin asuva omainen pystyy olemaan läsnä yksinäisen ikäihmisen luona, vaikka tämä ei itse enää kykenisi käyttämään teknisiä laitteita. Kotiin sijoitettavan teknologian tulee soveltua juuri kotioloihin ja sen käytön on oltava helppoa (Ympäristöministeriö 2017). Myös ammattikorkeakoululla voi olla merkittävä rooli etäläsnäoloteknologian käyttöönotossa ja yleistymisessä ikäihmisten sosiaalisen yksinäisyyden vähentäjänä.

Sosiaalisen yksinäisyyden lievittäminen

Yksinäisyys on todettu merkittäväksi hyvinvointi- ja terveysongelmien syyksi ja yksinäisyys voi olla myös näistä ongelmista johtuva seuraus (Rogers 2019, 211; Saari 2016, 10). Älyteknologiaratkaisujen kehittämisen suurimmat tarpeet ikäihmisten osalta kumpuavat mm. yksinäisyydestä ja kommunikaatioon liittyvistä tarpeista (Nguyen, Irizarry, Garrett & Downing 2015, E12). Yksinäisyyden ulottuvuuksista sosiaalinen yksinäisyys tarkoittaa sitä, ettei oma sosiaalinen verkosto ole halutun mukainen, kun taas emotionaalinen yksinäisyys merkitsee luotettavan, tärkeän ja läheisen ystävän puuttumista (Junttila 2018, 16). Sosiaalisesti yksinäinen ihminen tuntee itsensä poissuljetuksi ja ulkopuoliseksi (Junttila 2015, 34). Eri elämänvaiheissa sosiaalinen yksinäisyys kytkeytyy erilaisiin kohdattuihin tilanteisiin ja niiden muutoksiin, jotka ovat yhteydessä sosiaalisen identiteetin ja omanarvontunnon kokemiseen (Tiilikainen 2016, 130-132).

Ikääntyessä sosiaalisen yksinäisyyden tunteen voivat kohdata yllättäen myös sellaiset henkilöt, jotka eivät ole kokeneet yksinäisyyttä aikaisemmissa elämänvaiheissaan. Tähän voivat johtaa esimerkiksi työelämästä pois jääminen, kodin tyhjentyminen ja oman terveydentilan heikkeneminen (Tiilikainen 2016, 144-146). Yksinäisyys voi myös seurata ihmistä läpi koko hänen elämänsä ja siitä voi olla vaikea irtautua (Tiilikainen 2016, 147). Yksinäisyyden kokemisessa ovat samanaikaisina tekijöinä persoonatekijät, koetut puutokset, ympäristö- ja tilannetekijät sekä näihin vaikuttamisen mahdollisuudet (Kangasniemi 2008, 34). Näistä ympäristö- ja tilannetekijöihin vaikuttamalla voi sosiaalista yksinäisyyttä olla mahdollista lievittää. Voisiko yksi ratkaisu ikäihmisten sosiaalisen yksinäisyyden helpottamiseen löytyä uudesta etäläsnäoloteknologiasta?

Etäläsnäolo yleistyy

Etäläsnäolon ajatellaan muuttavan tiedonvälityksen kokemusten jakamiseksi kuulo- ja näköaistin lisäksi kosketuksina, hajuina ja makuina, mihin liittyen uutta tekniikkaa on kehitteillä (Yleisradio 2015). Jo olemassa olevaa kaupallistettua teknologiaa sen sijaan edustavat etäläsnäolorobotit, joiden soveltuvuudesta ikäihmisten hoitamisessa ja sosiaalisen yksinäisyyden vähentämisessä on saatu rohkaisevia kokemuksia (Rodrigues 2020, 3; Koceski & Koceska 2016, 121).

Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus (ROSE) on monitieteinen tutkimushanke, jossa tutkitaan kuinka palvelurobotiikan edistyminen mahdollistaa uusien tuotteiden innovoinnin sekä hyvinvointipalvelujen uudistumisen erityisesti ikääntyvän väestön tarpeita ajatellen (ROSE 2020). Osana ROSE-projektia Laurea-ammattikorkeakoulu kokeilee yhteistyössä Sipoon asumis- ja hoivapalveluiden kanssa Double 3 -etäläsnäolorobottia ikäihmisten ja näiden omaisten välisessä yhteydenpidossa. Robotin kehittäjät määrittelevät sen videoneuvottelurobotiksi (Doublerobotics 2020), jonka erityisominaisuus kahdensuuntaisen kuvan ja äänen välittymisen lisäksi on liikutettavuus etäohjauksella.

Erilaisia teknologiaan nojautuvia ja digitaalisia palveluja tarjotaan yhä kiihtyvällä vauhdilla. Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta tuli voimaan 1.4.2019 (Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta 306/2019). Lain myötä on tarkoitus panna toimeen Euroopan unionin direktiivi 26, jossa pureudutaan julkisen hallinnon verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuuteen (EU 2016/2102 2016). Pyrkimyksenä on välttää digisyrjäytymistä. Sähköisiä palveluja kehitettäessä puhutaan paljon käyttäjälähtöisyydestä ja digitaidoista (VM 2020). Double 3 soveltuukin verraten helppokäyttöisenä paitsi hoitoalan ammattilaisen myös omaisen yhteydenpitoon ikäihmisen kanssa.

Etäläsnäolon taitajat yksinäisyyden helpottajina

Samalla kun sosiaali- ja terveyspalvelujen robotiikka on kehittyvässä vaiheessa (Turja & Porokuokka 2020) on ajankohtaista kehittää myös sosiaali- ja terveyspalvelujen koulutusta paitsi vastaamaan kehittyvää tilannetta myös viemään kehitystä eteenpäin. Etäläsnäoloroboteilla on mahdollista vähentää sosiaalista yksinäisyyttä (Rodrigues 2020, 3; Koceski & Koceska 2016, 121) ja yhä enemmän kysymys onkin teknisten rajoitteiden sijaan siitä, miten ajattelu- ja toimintatapamme kehittyvät teknologisia mahdollisuuksia vastaaviksi. Lisäksi eettiset kysymykset, tietoturva ja yksityisyyden suoja tulee huomioida kotiin vietävää teknologiaa kehitettäessä (Ympäristöministeriö 2017).

Sosiaali- ja terveysalan koulutusorganisaatiot voivat paitsi opettaa etäläsnäolorobottien hyödyntämistaitoja myös vähentää sosiaalista yksinäisyyttä välittömästi. Se onnistuu ottamalla osaksi opetusta esimerkiksi opiskelijoiden kummitoiminta etäläsnäolona yksinäisten ikäihmisten luona ja suuntautumalla etäläsnäolon tutkimiseen ja kehittämiseen. Haasteena Double 3 kaltaisen helppokäyttöisen laitteen osalta on ollut sen käytön jalkauttaminen hoivahenkilöstölle. Aikapulan vuoksi henkilöstön on vaikea sitoutua oppimaan laitteen käyttöä ja kokeilemaan sitä tarvittavan laajasti. On ensiarvoisen tärkeää, että henkilöstö osaa hyödyntää teknologisia laitteita ja saa tukea siihen, vaikkapa opiskelijoilta. Tämä tarkoittaa myös tulevien ammattilaisten koulutusta ja teknologian liittämistä oleelliseksi osaksi koulutusta.

ROSE-hankkeen etäläsnäolorobottikokeilu tuottaa tietoa siitä, mitä asioita etäläsnäolon järjestämiseen liittyy sekä hoiva-asumisyksikössä että omaisen näkökulmasta. Vaikka lisää tutkimusta tarvitaankin etäläsnäolon ja terveyden ja hyvinvoinnin sekä tasa-arvon paranemisen välisten yhteyksien tarkemmaksi selvittämiseksi, on etäläsnäolon ottaminen työkaluvalikoimaan yksi varteenotettava keino ammattikorkeakouluille vähentää digisyrjäytymistä ja yksinäisyyttä ja edistää sosiaalista kestävyyttä.

Kirjoittajat

Teppo Leppälahti, KTM, lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu, teppo.leppalahti(at)laurea.fi

Sari Heikkinen, FT, tutkimusohjelmajohtaja, Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala, Laurea-ammattikorkeakoulu, sari.heikkinen(at)laurea.fi


EU 2016/2102, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102, (2016) julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta. Haettu 14.9.2020 osoitteesta: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32016L2102

Grönlund, H. & Falk, H. (2016). Kolmas sektori ja yksinäisyyden vähentäminen, teoksessa Yksinäisten Suomi, toim. Saari, J. Gaudeamus, Helsinki. (254).

Junttila, N. (2015). Kavereita nolla, Lasten ja nuorten yksinäisyys. Tammi, Helsinki. (34).

Junttila, N. (2018). Kaiken keskellä yksin, Aikuisten yksinäisyydestä. Tammi, Helsinki. (16).

Kangasniemi, J. (2008). Yksinäisyyden kokemisen avainkomponentit Yleisradion tekstitelevision Nuorten palstan kirjoituksissa, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä. (34).

Koceski, S & .Koceska, N. (2016). Evaluation of an Assistive Telepresence Robot for Elderly Healthcare. Journal of Medical Systems. New York, Vol. 40, Iss. 5. (121 6/7).

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta 306/2019, Finlex. Haettu 14.9.2020 osoitteesta: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2019/20190306

Nguyen, T., Irizarry, C., Garrett, R. & Downing, A. (2015). Access to mobile communications by older people. Australasian Journal on Ageing. (E12)

Rodrigues, V. (2020). Technology at the Service of the Elderly — Alternate title: La tecnología al servicio de los adultos mayores; A tecnología ao serviço das pessoas idosas. Aquichan. Vol. 20, Iss. 1, (3)

Rogers, W. (2019). Technology Design to Support Social Engagement for Older Adults. Innovation in Aging. Vol. 3. No. S1. (211)

ROSE, Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus. Haettu 30.8.2020 osoitteesta: http://roseproject.aalto.fi/fi/

Saari, J. (2016). Aluksi: Matkalla yksinäisyyteen, teoksessa Yksinäisten Suomi, toim. Saari, J. Gaudeamus, Helsinki. (10).

Tiilikainen, E. (2016). Polkuja yksinäisyyteen, teoksessa Yksinäisten Suomi, toim. Saari, J. Gaudeamus, Helsinki. (130—132, 144—146, 147).

Turja, T. & Porokuokka, J. (2020) Hoivarobottien monet kasvot, Ketju, nro 3. Haettu 30.8.2020 osoitteesta: https://ketju-lehti.fi/aiheet/tutkimuksessa-tapahtuu/hoivarobottien-monet-kasvot/

VM:n Digi arkeen -neuvottelukunta (2020), Valtiovarainministeriö. Haettu 14.9.2020 osoitteesta: https://vm.fi/digi-arkeen-neuvottelukunta

Yleisradio, Tiede, Prisma Studio, Etäläsnäolo tulee, oletko valmis. (2015). Haettu 30.8.2020 osoitteesta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/18/etalasnaolo-tulee-oletko-valmis

Ympäristöministeriö, Älyteknologiaratkaisut ikääntyneiden kotona asumisen tukena. (2017) Ympäristöministeriön raportteja 7/2017, Ympäristöministeriö. Haettu 25.9.2020 osoitteesta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-4730-2

Kuvituskuva: Kiinalaisten metsäalan maisteriopiskelijoiden kesäkoulun päätösjuhlassa Suomen ja Kiinan lipun alla Karelia-ammattikorkeakoululla.

Kiinalaiset opiskelijat kesäkoulussa Pohjois-Karjalassa

Kirjoittajat: Tanja Kähkönen, Ulla Asikainen, Liisa Timonen & Paavo Pelkonen.

Karelia-ammattikorkeakoulu toteutti kolmen kuukauden pituisen kansainvälisen kesäkoulun 24 kiinalaiselle maisterivaiheen opiskelijalle kesä–elokuussa 2019. Kesäkoulun yhteistyökumppaneina olivat Itä-Suomen yliopisto, Finland University, Riveria ja EduSilva ry. Kesäkoulu oli ensimmäinen avaus yhteistyöstä kiinalaisen Northwest A&F Universityn (NWAFU) kanssa. Opintojen teemana oli kestävä biotalous ja luonnonvarojen käyttö. Opiskeluohjelmaan sisältyi luentoja, ohjattuja ja itsenäisiä ryhmätöitä, maasto-opiskelua metsässä sekä organisaatio- ja yritysvierailuja. Kesäkoulu toteutettiin pääasiassa Joensuussa ja sen lopussa kiinalaiset opiskelijat pääsivät tutustumaan myös kestävään metsätalouteen ja luonnonvarojen käyttöön Kainuussa ja Lapissa. Kurssin järjestämisestä Karelia-ammattikorkeakoulussa kiitos kuuluu Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori Paavo Pelkoselle, jonka lähes 20 vuotta jatkunut yhteistyö kiinalaisen NWAFU-korkeakoulun kanssa konkretisoitui tällä kertaa kesäkoulun muodossa.

YK:n Agenda 2030:n mukaisista kestävän kehityksen tavoitteista kesäkoulu edisti erityisesti tavoitetta 17 ”Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta”. Kesäkoulu edisti laajasti kestävän kehityksen valmiuksien kehittämistä erityisesti metsäalaan ja luonnonvarojen käyttöön liittyen juuri sellaisten opiskelijoiden parissa, joilla on näihin aito vaikuttamismahdollisuus kotimaassaan tulevaisuudessa. Kiinassa metsien käyttöä edistetään erityisesti ympäristönäkökulmista. Kesäkoulun laaja metsiin liittyvä sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulma tukee globaalia kumppanuutta kestävän kehityksen edistämisessä.

Useiden sidosryhmien kumppanuutta

Kesäkoulussa toteutui onnistuneesti useiden sidosryhmien välinen kumppanuus Agenda 2030:n mukaisesti, koska sen toteutukseen osallistui niin julkisen ja yksityisen sektorin kuin kansalaisyhteiskunnan toteuttajia oman asiantuntijuutensa kautta. Agenda 2030:ssa useiden sidosryhmien kumppanuudet on mainittu erityiseksi haasteeksi. Karelia-ammattikorkeakoulun koordinoimassa kesäkoulussa sidosryhmien välinen kumppanuus maakunnallisten koulutusalan toimijoiden välillä oli saumatonta. Kesäkoulun toteutuksessa konkretisoitui myös se, että kestävän kehityksen edistämisessä tarvittavaa asiantuntijuutta löytyy yhteiskunnassa laajasti eri toimijoiden parista. Kesäkoulu myös osoitti, että kumppanuuksien etsinnässä kannattaa olla avoin yritysten lisäksi myös kansalaisyhteiskunnan toimijoiden suuntaan, joiden asiantuntijuus voi olla hyvinkin laajaa taustahenkilöidensä osaamisen kautta.

Kokemusten kautta kestävän kehityksen konkretian edistämiseen

Kiinalaisille opiskelijoille opiskelu Pohjois-Karjalan puhtaan luonnon ja rauhallisen kaupunkiympäristön keskellä vahvisti konkreettisten esimerkkien kautta oppimiskokemuksia, joita opiskelijat kykenivät havainnoimaan lähiympäristössään myös vapaa-ajalla. Opiskelijat kiinnostuivat esimerkiksi jokamiehen oikeuksiin kuuluvasta marjojen poiminnasta tutustumalla tekemisen kautta konkreettisesti kestävän metsäbiotalouden käytäntöihin. Kiinassa jokamiehen oikeuksia ei metsien käytön osalta ole, joten opiskelijat kykenivät Suomessa tutustumaan maailmaanlaajuisestikin ainutlaatuiseen tapaan hyödyntää metsiä yhteiseksi hyväksi. Kesäkoulu mahdollisti oppimisen ja ajattelun monipuolistamisen suomalaisista kestävän kehityksen kokemuksista. Kestävän kehityksen konkretia on erilainen eri maissa, eivätkä suomalaiset mallit ole sellaisenaan siirrettävissä maiden välillä vaan toimivat oppimiskokemuksina, joita opiskelijat voivat myöhemmin työelämässään ollessaan käyttää mahdollisen inspiraation lähteenä kestävän kehityksen edistämiseksi.

Opiskelijoiden ja toimijoiden kokemuksia

Vaikka laajan kesäkoulun suunnittelu ja monipuolisen, usean toimijan ja kansainvälisen opiskelijaryhmän koordinointi lyhyellä valmisteluajalla oli haastava työ, lopputulos tyytyväisten opiskelijoiden ja kumppaneiden muodossa oli erittäin palkitseva Karelia-ammattikorkeakoulun kannalta tarkasteltuna. Kesäkoulun järjestäminen on myös toiminut konkreettisena esimerkkinä Pohjois-Karjalan alueen koulutustoimijoiden välisestä yhteistyöstä monipuolisen kokonaisuuden tuottamisen ja toteuttamisen osalta ollen samalla tärkeä askel kansainvälisen yhteistyön ja koulutusviennin yhteiseen alueelliseen kehittämiseen. Juuri tämän tyyppisiä ponnisteluja myös alueellisesti tarvitaan enemmän kestävään kehitykseen liittyvien kumppanuuksien edistämiseksi.

Opiskelijoilta pyydettiin kurssin lopussa kirjallista palautetta, jonka vastauksia analysoitiin teemoittain. Opiskelijoiden kokemuksissa korostui erityisesti suomalaisteen metsäbiotalousketjuun tutustuminen, joka oli opiskelijoille täysin uutta. Myös osallistava keskustelu ryhmässä oli opiskelijoille uusi oppimismenetelmä, josta Karelia-ammattikorkeakoulu sai positiivista palautetta opiskelijoilta. Kestävän kehityksen edistäminen voi siis tapahtua myös melko pienin opetusmenetelmiin liittyvin valinnoin. Karelia-ammattikorkeakoulu on valmis toteuttamaan vastaavantyyppisen kesäkoulun myös muista, kestävää kehitystä ja globaalia vastuuta tukevista teemoista kesäkoulun oppeja hyödyntäen.

Kirjoittajat

Tanja Kähkönen, Maatalous- ja metsätieteiden maisteri, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu

Ulla Asikainen, Maatalous- ja metsätieteiden maisteri, koulutuspäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu

Liisa Timonen, Yhteiskuntatieteiden maisteri, Kasvatustieteiden tohtori, kansainvälisten asioiden päällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu

Paavo Pelkonen, Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, Emeritusprofessori, Itä-Suomen yliopisto ja EduSilva ry