Traumatietoisuus luo kestävää vuorovaikutusta

Koko työväestön kattava traumatietoisuus on kunnianhimoinen tavoite ja koulutussisältö, joka liittyy keskeisesti kestävään kehitykseen. Osaaminen aihepiiristä luo turvallisuutta, myötätuntoa, avoimuutta ja työssäjaksamista ja tukee siten sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää vastuullista työelämää. Traumainformaation tarkoituksena on edistää yhteiskunnassa myötätunnon ja turvallisuuden kulttuuria, jonka seurauksena muun muassa ihmisten työ- ja toimintakyky säilyy hyvänä pidempään. Erityisenä tavoitteena on traumatietoisuuden lisääminen vähitellen koko väestön parissa niin, että ymmärretään traumojen yleisyys ja niiden vaikutusmekanismi terveyteen, hyvinvointiin, ihmissuhteisiin ja käyttäytymiseen, saadaan välineitä traumasta toipumiseen ja opitaan kansalaistaitoja, joilla ehkäistä traumataakkojen siirtymistä sukupolvelta toiselle ja turvattomien rakenteiden pesiytymistä yrityksiin ja organisaatioihin.

Maailmalla väestön tietoja ja osaamista aiheesta edistetään jo monin tavoin. Skotlannin kansallinen terveyspalvelu NHS on julkaissut osaamiskartan, jossa maan kaikkien alojen työntekijät koulutetaan traumatietoisiksi neljän eri tason mukaisesti: ensimmäisen tason yleistieto annetaan kaikille ja neljännellä tasolla ovat traumaspesifeissä ammateissa toimivat työntekijät, kuten traumaterapeutit (NHS 2020).

Traumainformoitu osaaminen on turvallisuuden kokemuksen vahvistamista organisaatioissa ja yhteisöissä. Traumaattiset kokemukset ovat verrattain yleisiä mutta edelleen lähes kaikilla työpaikoilla vaiettuja niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin keskuudessa. Laadukkaan työn varmistamiseksi työyhteisössä on tärkeä ymmärtää trauman tuoma hermostollinen vaikutus ihmisen käyttäytymiseen ja valintoihin arkisissa vuorovaikutustilanteissa.

Itsesäätelyn hermostollinen ymmärrys

Traumatietoisuuteen liittyy keskeisesti ymmärrys ihmisen autonomisen hermoston toiminnasta ja biologisista motivaatiojärjestelmistä kuten siitä, miten ihminen reagoi, kun hän kokee olevansa turvassa tai kun hän ei koe olevansa turvassa. Ihmisen autonominen hermosto arvioi jatkuvasti turvan tunnetta, ja maailma näyttäytyy hyvin erilaisena, jos turvan kokemus on olemassa tai jos sitä ei ole. Jos autonominen hermosto arvioi tilanteen turvalliseksi, ihmisen toimintakyky on optimaalinen. Tällöin biologiset kumppanuuden, leikin ja kiintymyksen motivaatiojärjestelmät aktivoituvat: ihminen on luova ja pystyy oppimaan, tekemään järkeviä päätöksiä ja suuntautumaan toisiin ihmisiin yhteistyötä ja ratkaisuja etsien. Voimakas stressitila tarkoittaa samalla heikentynyttä turvan tunnetta. (Leikola ym. 2016; Steele 2021.)

Jos ihminen on elänyt lapsuutensa vaikeiden kokemusten keskellä, kuten turvattomassa, fyysisesti tai henkisesti pahoinpitelevässä tai laiminlyövässä kasvuympäristössä, hänen kehonsa biologiset motivaatiojärjestelmät ovat huonosti ohjattuja. Puolustuksen motivaatiojärjestelmä (”taistele, pakene tai lamaannu”) on voinut yliherkistyä, jolloin puolustukselliset tilat voivat alkaa ohjata elämää joskus hyvinkin epäeettisesti. Tämän todennäköisyyttä lisää se, jos lapsella ei ole ollut säätelyä vahvistavia suojatekijöitä, jotka kompensoivat puolustuksellista toksista stressitilaa. Yliherkistyminen näkyy aikuisena esimerkiksi niin, että ihminen voi hätääntyä tilanteissa, joissa ulkoisesti ei näytä olevan uhkaa. Joku traumaattista kokemusta muistuttava asia voi laukaista taistele-pakene-stressireaktion, jolloin ihmisen kyky arvioida tilanne nykyhetkestä käsin ja toimia rationaalisesti voi heikentyä. (Burke Harris 2019, Steele 2021.)

Lapsuusajan haitalliset kokemukset – ACE-kokemukset (Adverse Childhood Experiences) – ovat verrattain yleisiä ja potentiaalisesti traumatisoivia. Kaksi kolmasosaa ihmisistä on kokenut yhdentyyppistä haitallista kokemusta lapsuudessa (kymmenen kohdan listasta) ja yksi kahdeksasta ihmisestä on kokenut niitä neljä tai enemmän (Hakulinen & Westerlund-Cook 2020). Kyse ei ole marginaalisesta ilmiöstä. Traumoja ymmärtävä, myötätuntoinen ja turvallisuuteen tähtäävä organisaatio on tärkeä kaikkialla työelämässä. ACE-kokemusten yleisyyden huomioiminen organisaatioiden toimintakulttuureissa on esteettömyyttä, jossa monenlaisista taustoista tulevat ihmiset saavat mahdollisuuden olla luovia ja osallisia organisaatiossa.

Tunnetaidot ja itsetuntemusosaaminen ovat uuden sukupolven itsestään selviä taitoja, joita opetetaan nykyisin peruskoulussa. Niillä vahvistetaan kykyä tilanteiden ennakointiin ja biologisten motivaatiojärjestelmien harmoniseen toimintaan. Aiemmille sukupolville asia on ollut koulussa vieraampi. On tärkeää, että myös korkeakoulutasolla tämä osaamissisältö on luonteva osa työyhteisöosaamista ja eettistä osaamista.

Työntekijän eettinen osaaminen kehotietoisuutena

Kirsi Törmi (2020) ehdottaa eettisen osaamisen perustaksi keho- ja traumatietoisuutta. Hän muistuttaa, että “eläin meissä”, eli autonomisen hermoston reaktiot, on tärkeä tunnistaa, jotta kyky yhdessä toimimiseen, neuvotteluun ja vuorovaikutukseen on mahdollinen. Tällainen eettinen kehollinen osaaminen tarkoittaa sitä, että työntekijä huomaa olla tietoinen siitä, mikä on hänen kehonsa turvatila kussakin hetkessä ja miten se luo – tai on luomatta – turvallisuuden tunnetta asiakkaissa ja kollegoissa. Kuvassa 1 esitellään Törmin ajatukselle jatkona biologisten motivaatiotilojen vireystilamalli.

Kathy Steelen (2021) mukaan meillä on yhdeksän evolutiivista biologista motivaatiojärjestelmää, jotka ovat aktiivisina eri tilanteissa. Niitä ohjaavat ulkoiset ja sisäiset ärsykkeet. Mallissa sijoitamme motivaatiojärjestelmän hierarkkisesti suhteessa autonomisen hermoston kolmeen vireystilaan (turva, ylivireys, alivireys). Puolustautumisen järjestelmä aktivoituu, kun pelkäämme ja koemme kehollista uhkaa. Turvallisen lapsuuden ja otollisen (epi)geneettisen perimän kautta turvan kehittyneemmät toimintajärjestelmät (kumppanuus, leikki, kiintymys) ovat aktiivisina, mikä mahdollistaa toistemme kannattelun kriiseissä, dialogisuuden ja kokemusten tehokaan integraation sekä primitiivisiin motivaatiojärjestelmiin liittyvien tilojen ohjauksen. Turvaan liittyvistä tiloista käsin mahdollistuu luonnollisten korjaavien kokemusten tarjoaminen toisillemme, eettisyys, ekologisuus, yhteistoiminnallisuus, luovuus ja ongelmanratkaisu. Kestävä kehitys edellyttää turvantilasta tapahtuvaa yhteistyötä. Eettisessä elämäntavassa emme toimi vain ”yksilöinä” vaan ”moniloina”, terveinä laumoina. (Porges 2017.)

Traumainformaatio johtamisosaamisena

Palveluiden suunnittelu, käytännön toteuttaminen ja työyhteisön johtaminen laadukkaasti edellyttävät traumainformoitua osaamista (engl. Trauma-Informed skills, practices and leadership). Traumatietoisuutta kehitetään sekä yksilön osaamisena (itsetuntemus ja tunnetaidot) että tiimin osaamisena (yhteinen ymmärrys, kumppanuuden ja leikin toimintakulttuuri) ja rakenteellisina uudistuksina. Traumat voivat elää tiedostamattomina stressaavina käytänteinä organisaatiokulttuureissa (Bloom & Fallanger 2013), joten on tärkeää lisätä ymmärrystä yhteisesti myötätuntoisessa ilmapiirissä.

Työyhteisöissä syntyy ristiriitoja, koska siellä kohtaavat monet arvot ja oletukset, joista suuri osa voi olla tiedostamattomia ja siksi kyseenalaistamattomia. Aivojen etuotsalohkon turvasta nouseva esteetön toiminta on tällöin kullanarvoista: tarvitsemme vahvaa realiteettitajua, luovuutta ja loogista ajattelua. Jos turvallisuuden tunne ei mahdollistu ja koemme vuorovaikutustilanteen liian stressaavana, poissulkevana tai uhkaavana, vaistonvaraiset biologiset motivaatiojärjestelmät viriävät. Tavallisimmin aktivoituu puolustautuminen ja ellei se tuota tulosta, lamaannumme. (Törmi 2020; Steele 2021.)

Kilpailun ja arvostelun toimintajärjestelmä ylläpitää epäterveitä toksisen individualismin muotoja, joissa ajattelemme vain omaa etuamme muiden yhteisön jäsenten edun kustannuksella. Osaamispotentiaalimme, kuten eettisyys, luovuus ja ongelmanratkaisutaidot maksimoituvat, kun toimimme turvasta käsin. Traumainformoitu lähestymistapa esitellään usein asennemuutoksena, jossa kollegan tai asiakkaan käyttäytymiseen liittyvä kysymys ”Mikä ihme tuossa ihmisessä oikein on vikana?” muuttuu myötätuntoiseen muotoon ”Mitähän hänelle on tapahtunut? Mikä aktivoitui hänessä juuri nyt? Mikä palauttaisi hänelle turvan tunteen tässä tilanteessa?”.

Traumatietoisuuden edistäminen Suomessa

Suomessa aihe on tuore. Työsuojelurahasto rahoitti vuonna 2020 traumainformoidun koulutusmallin luomista (Kuva 2). Itseorganisoitunut ”Iloa ja toivoa”-verkosto koostuu sote- ja kasvatusalan ammattilaisista ja kouluttaa aiheesta sekä verkossa että lähikoulutuksin. Keväällä 2021 verkosto järjesti laajan suosion saavuttaneen virtuaalitapahtuman ”TraumaSummit Finland 2021”, jota seurasi lähes 10 000 ihmistä.

Osaamisen ja uusien palvelumallien kehittäminen on esimerkiksi Yhdysvalloissa lähtenyt liikkeelle aiheesta motivoituneiden alan ammattilaisten ja toimijoiden aidosti itseohjautuvasta yhteistyöstä (Burke Harris 2019). Vastaavanlainen prosessi näyttää olevan käynnissä myös Suomessa. Verkostoyhteistyö eri toimijoiden välillä luo yhteistä kieltä ja ymmärrystä helpottaen osaamisen jäsentämistä ja koulutustarpeiden nimeämistä. Kirja Yhteinen kieli – traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen (Sarvela & Auvinen 2020) on käytännön esimerkki moniäänisestä työstä.

LAB-ammattikorkeakoulussa lähestymistapaa koulutetaan kursseilla Avoimessa ammattikorkeakoulussa ja CampusOnlinessa. Opetushallitus rahoittaa LAB-ammattikorkeakoulun hallinnoimaa hanketta Vakautta varhaiskasvatukseen, jossa kehitetään varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria tiimivalmennuksen avulla, lisätään henkilöstön traumatietoisuutta ja tunnekasvatusosaamista taidelähtöisin ja kehotietoisuuden menetelmin. Näiden kautta välittyy erittäin motivoitunut kehittämisote teemasta työpaikoilla ympäri Suomen.

LISÄÄ AIHEEN YMPÄRILTÄ / RELATED POSTS