1/2014, Koulutus ja oppiminen, Tutkimus ja innovaatiot

Korkeakoulujen arviointineuvosto: tuomari vai kumppani ammattikorkeakouluille

Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) on toiminut vuosina 1996–2013 ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen ulkoisen arvioinnin keskeisenä kehittäjänä Suomessa. Sillä on ollut merkittävä rooli arviointikulttuurin vahvistamisessa Suomen korkeakouluissa. Yliopistojen tutkimustoiminnan arviointi on ensi sijassa Suomen Akatemian tehtävä, mutta muilta osin korkeakoulujen ulkoinen arviointi on kuulunut KKA:n tehtäviin.

Arviointitoimintaa uudistetaan ja sitä varten perustetaan koulutuksen arviointikeskus, jonka yhteyteen tulee korkeakoulutuksen jaosto. KKA on laatinut eräänlaisen testamentin toiminnastaan (Pyykkö et al. 2013) ja se on herättänyt tämän kirjoittajassa sekä muistoja menneestä että ajatuksia tulevasta.

Korkeakoulujen arviointineuvoston perustaminen vuonna 1996 oli tulosta kolmesta tekijästä.  Yliopistojen kansainvälinen arviointitoiminta oli käynnistynyt 1990-luvun alussa ja ensimmäisiä kokeiluja tehtiin ammattikorkeakoulukentälläkin vuonna 1994. Ulkoisen arvioinnin kehittäminen oli kansainvälisten esimerkkien mukaan tulossa korkeakoulujen tehtäväksi. Tarvittiin uusi toimielin sitä koordinoimaan.

Korkeakouluneuvosto oli toiminut 1970-luvulta lähtien opetusministeriön avustavana elimenä. Sen vaiheista on sen pääsihteeri Matti Hosia (2009) kirjoittanut värikkään teoksen, joka kuvaa kuinka suuria jännitteitä korkeakoulupolitiikkaan kohdistui 1970- ja 1980-luvuilla. Oli politiikkaa, aluepolitiikkaa ja tiedepolitiikkaa. Korkeakouluneuvosto oli tullut 1990-luvulla tiensä päähän.

Ministeriössä valmisteltiin myös lakia ammattikorkeakouluista, ja laki tuli voimaan vuonna 1995. Lain valmistelu oli moniaineksinen prosessi, ja eräät kysymykset ovat toistuneet sittemmin joka kerta kun ammattikorkeakoululainsäädäntöä on uudistettu (ks. Mäenpää, 2002). Lakiluonnosten ensimmäisessä vaiheessa esillä oli ammattikorkeakouluneuvoston perustaminen, mutta kun korkeakouluneuvoston taru päättyi, ei ammattikorkeakouluneuvostollekaan ollut sijaa. Aina on helppoa olla jälkiviisas, mutta ammattikorkeakouluneuvosto olisi tuskin johtanut korkeakoulusektoreiden aitoon vuoropuheluun.

Näistä puroista syntyi korkeakoulujen arviointineuvosto vuonna 1996. Uusi ammattikorkeakoululaki johti prosessiin, jossa ammattikorkeakoulujen tuli hakea valtioneuvostolta toimilupaa tiettyjen kriteerien pohjalta. Tämä prosessi heijastui KKA:n ensimmäiseen toimikauteen monella tapaa.

Ensimmäiset ammattikorkeakoulut olivat saaneet toimiluvan vuonna 1995 ministeriön asiantuntijatyöryhmän ehdotuksen pohjalta. Työryhmän puheenjohtajana toimi Arvo Jäppinen. Arviointineuvostoon asetettiin erillinen jaosto toimilupakysymyksiä valmistelemaan, ja sitä johti professori Pekka Ruohotie. Teimme hyvin paljon työtä vuosina 1996–1999, kiersimme maata ja laadimme vuosittain esityksen arviointineuvostolle vakinaistettavista ammattikorkeakouluista. Esitys meni ministeriön ja valtioneuvoston käsittelyyn. Tavallista oli, että poliittinen päättäjä – valtioneuvosto – teki päätöksiä, joka johti laajempaan amk-verkkoon kuin mitä KKA esitti.

Olen ollut harmissani siitä, että KKA:n toimilupajaoston arviointiprosessia ei koskaan saatu kunnolla dokumentoitua – ja siis vaikkapa korkeakoulutuksen tutkijoiden käyttöön.

Arviointineuvoston toiminnan suuri merkitys ammattikorkeakouluille on ollut se, että se on muodostanut tasavertaisen foorumin kahden korkeakoulusektorin toiminnan arviointiin ja vuoropuheluun. Arviointineuvoston ensimmäinen puheenjohtaja Tampereen yliopiston rehtori Jarmo Visakorpi johti neuvoston toimintaa innostavasti ja tasapuolisesti uuden korkeakoulumuodon piirteet ymmärtäen.

Arviointineuvoston kautta on tullut paljon kansainvälisiä vaikutteita niin yliopistoille kuin ammattikorkeakouluille. Kymmenet, ehkä sadat ammattikorkeakoulujen asiantuntijat ovat voineet osallistua KKA:n arviointitoimintaan ja lisätä osaamistaan arviointitoiminnan osa-alueilla.

Ammattikorkeakoulujen kannalta myöhempiä tärkeitä merkkipaaluja ovat olleet Bolognan prosessin mukaisen tutkintojärjestelmän muodostuminen: ylempien ammattikorkeakoulututkintojen asemointi ja niiden vakinaistuminen on saanut tukea KKA:n arvioinneista. Myös korkeakoulujen laatujärjestelmien auditointi on ollut tärkeä prosessi, jossa auditoinnista ”reputtaneita” korkeakouluja on ollut niin ammattikorkeakoulu- kuin yliopistosektorilla.

Arviointineuvoston ”brändiksi” on muodostunut ”kehittävä arviointi”. Tämä lähestymistapa on kestänyt yllättävän hyvin, vaikka erilaisten rankinglistojen maailma on tunkeutunut suomalaiseen koulutuskenttään varsin vahvasti. Luottamus KKA:n toimintaa kohtaan on suurta, sillä korkeakoulut toteuttavat laatujärjestelmän arvioinnin KKA:n kautta, vaikka voisivat halutessaan hankkia sen jonkin ulkomaisen arviointielimen kautta.

KKA:n raportissa (Pyykkö et al. 2013) suhtaudutaan optimisesti koulutuksen arviointikeskuksen perustamiseen. Se saattaa lisätä koulutusasteiden välistä yhteistyötä ja osaamisen siirtoa, mutta uuteen keskukseen voi liittyä odotuksia myös entistä ”kovemman” arvioinnin suhteen. Ehkä byrokratiaakin tulee lisää. Nykymuotoinen KKA on osoittanut suuntaa riippumattomalle, laadukkaalle arviointitoiminnalle Suomessa.

Kirjoittaja

Tapio Varmola, rehtori, toimitusjohtaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, tapio.varmola@seamk.fi

Hosia, M. (2009) Korkeakouluneuvosto 1966–1995: toimintahistoriikki ja pääsihteerin muistoja. Yliopistopaino.

Mäenpää, H.(2002) Ammattikorkeakoululainsäädännön kipukohtia. teoksessa Jukka-Pekka Liljander (toim.). Omalla tiellä. Ammattikorkeakoulut kymmenen vuotta. 42–59.

Pyykkö, R. & Eriksson, S. & Krusberg.J-E. & Rauhala, P.& Rissanen, R.& Vieltojärvi, M.& Kekäläinen, H. & Hiltunen, K. & Moitus, S. & Apalajalahti, T. (2013) Korkeakoulujen arvioinnin suunnannäyttäjä. Korkeakoulujen arviointineuvosto 1996–2013. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 8:2013. http://www.kka.fi/files/1963/KKA_0813.pdf

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *