4/2013, Kansainvälisyys, Koulutus ja oppiminen

Alumninäkökulma Venäjä-osaajan kieli- ja kulttuuritaitoon – Miksi kielellä(kin) on väliä

Venäjän kieli valopilkkuna suomalaisten kapenevassa kielivalikoimassa

Kansainvälisissä tehtävissä kielialueen kielen hallinta on tärkeää (EK 2009). Tämä itsestäänselvyys ei kuitenkaan itsestään selvästi ohjaa korkeakoulujen kielikoulutuspolitiikkaa. Tässä artikkelissa tutustutaan kolmeen elävään esimerkkiin siitä, miksi sen kenties pitäisi ohjata.

EK on pitkään peräänkuuluttanut kielenopiskelun monipuolistamista, mutta suomalainen (korkea)koululaitos etenee vastakkaiseen suuntaan. Vuonna 2009 joidenkin korkeakoulujen kielenopetusresurssista 90 % meni englannin ja ruotsin opetukseen (Huhta & Ala-Louko 2011), eikä tilanne liene siitä parantunut. Taloudellisessa kurimuksessa kielitarjonnasta on helppo supistaa, jos kielitaitoa ei nähdä osana ammattitaitoa. Kolmannen kielen pakollisuus osana tutkintoa on harvinaista, ja kieltenopiskelu nähdään pahimmillaan harrastuksena. EK:n näkemykset siitä, että työelämässä pelkkä englanti ei riitä, tai EU:n monikielisyyttä korostavat tavoitteet eivät ole saaneet korkeakouluja tarkastamaan kieli(koulutus)politiikkaansa. (vrt. Ylönen ja Kivelä 2011: 55). Käsitys siitä, että englannilla pärjää kaikkialla, on juurtunut syvään.

Jos suomalaisten kielitaitoprofiilia verrataan EU:ssa kahteen muuhun pienen kielialueen maahan, Alankomaihin ja Ruotsiin, ja valitaan vertailukohteeksi suurimmat kielet pois lukien englanti – eli saksa, venäjä, ranska, espanja – tulos ei suomalaisittain ole mairitteleva (European Commission 2012, 31). Oman arvionsa mukaan keskustelemaan ranskaksi, saksaksi tai espanjaksi pystyy useampi hollantilainen ja ruotsalainen kuin suomalainen, joskin ero ruotsalaisiin on hyvin pieni ranskan ja espanjan kohdalla. Ainoa, missä pärjäämme, on venäjän kielen taito: sentään 2 % suomalaisista katsoo pystyvänsä toimimaan venäjäksi, kun Alankomaissa ja Ruotsissa luku on nolla.

Venäjän suhteen tilanne on siis valtakunnallisestikin valoisampi.  Kyamkissa yksi viidestä strategisesta kehittämislinjasta vuosina 2010–2015 on kansainvälistymisen ja erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen, ja siksi myös venäjän kielellä on erityisasema. Seuraavassa tutustutaan kolmeen Kyamk-lähtöiseen Venäjä-osaajaan.

Kolme Kyamkista valmistunutta Venäjä-osaajaa: lyhyt esittely

Tradenomi Niina Härkönen on palannut Kyamkiin opiskelemaan ylempää AMK-tutkintoa. Hän työskentelee kotkalaisessa huolintayrityksessä, joka toimittaa kontteja Kotkan kautta Venäjälle. Tätä ennen hänellä on ollut kolme venäläisomisteista työnantajayritystä. Aiemmissa opinnoissan hän oli vaihdossa Kyamkin yhteistyöyliopistossa Engeconissa, Pietarissa. Metsätalousinsinööri Markus Rantavaara asuu Pietarissa ja työskentelee suomalaisessa yhtiössä puuhankinnan piirissä. Hän oli opiskeluaikanaan työharjoittelussa Vologdassa ja valmistuttuan työskenteli Suomen Konsulaatissa Murmanskissa. Liiketoiminnan logistiikan tradenomi Heidi Lehtikangas työskentelee ajojärjestelijänä päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksessa pääkaupunkiseudulla. Hän opiskeli Pietarin Engeconissa yhden lukuvuoden. Valmistumisensa jälkeen hän palasi Pietariin 1,5 vuodeksi työskentelemään Suomen Pietarin pääkonsulaatissa, josta hän äskettäin palasi Suomeen.

Venäjäosaajien samankaltaiset ensiaskeleet

Kaikilla kolmella on jossain määrin samankaltaiset ensiaskeleet Venäjä-osaajaksi. Härkönen teki aikanaan rohkean hypyn opiskelijavaihtoon Pietarin Engeconiin käytyään sitä ennen maassa vain kerran. Lehtikangas kertoo saaneensa ensikosketuksen venäläiseen kulttuuriin Kyamkin kulttuurikurssin matkalla Novgorodiin ja Pietariin, johon kuului mm. vierailu Kyamk-alumnin johtamalle vaneritehtaalle. Sen jälkeen Lehtikangas osallistui useille intensiivikursseille Venäjällä. Tällaisia jäänmurtamismatkoja yritys- ja oppilaitosvierailuineen on Kyamkissa järjestetty osana kieli- tai tapakulttuurikurssia. Rantavaara on samaa mieltä: ”Tärkeää oli opiskeluaikana päästä ensimmäiselle matkalle Venäjälle, jotta pääsi karistamaan ennakkoluulonsa. Silloin syntyi polte päästä Venäjälle.”  Lehtikangaskin kertoo, että hänen innostuksensa Venäjälle lähtöön intensiivikursseilla.

Kolmikosta kaikki aloittivat venäjän kielen opiskelun vasta aikuisiällä, alkeiskurssilla Kyamkissa. Härkönen kertoo opiskelleensa myös kansanopistossa ja työantajan järjestämillä kursseilla. Härkönen ja Rantavaara ovat opiskelleet lisäksi venäjää Kyamkissa Tandem-menetelmällä äidinkielenään venäjää puhuvan opiskelijan kanssa.

Kaikki kolme korostavat, että kielenkäyttö käytännön tilanteissa, työssä ja vapaa-aikana, on ollut merkittävää kielen oppimisessa. Lehtikankaan työtehtäviin viisumikeskuksessa kuului mm. asiakaspalvelun ohjausta. ”Venäjän kieltä opin oppitunteja enemmän Pietarissa eläessäni”, toteaa Lehtikangas. Käytännön harjoittelun ohella muodollinen ja systemaattinen opiskelu puolustaa silti paikkansa: Pietarissa asuva Rantavaara ottaa edelleen venäjän yksityistunteja säännöllisesti.

Opetukset Venäjältä

Kielen ohella Venäjän yhteiskuntaan, talouselämään ja arkipäivään voi saada kosketusta Kyamkin Venäjä-moduulin kursseilla. Lehtikangas kertoo lukeneensa muutamia venäläisyyttä käsitteleviä kirjoja, jotka ovat avanneet hänelle joitakin asioita. Kaikki kolme kuitenkin korostavat, että ensiarvoisen tärkeää on päästä tutustumaan venäläiseen mentaliteettiin paikan päällä; Venäjää ei voi oppia kursseilla. Venäläisiin tutustuminen on avannut monta ovea. “Parasta oppia alkaa saada, kun pääsee kielen ymmärryksessä sille tasolle, että ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu”, toteaa Rantavaara.

Kyamkin Venäjä-asiantuntija lehtori Soili Lehto-Kylmänen muistuttaa, että kaikessa Venäjä-osaamisen hypetyksessä Venäjää ei pidä mystifioida, eikä sitä tarvitse kovasti erottaa muusta maailmasta. Venäjä-osaaminen on hyvän ammatillisen osaamisen soveltamista Venäjän oloihin.

Venäjä opetti kolmikolle osin samoja asioita. ”Kärsivällisyys, etenkin aikataulujen suhteen”, oli tärkeä oppitunti Rantavaaralle ja Lehtikankaalle. Härkönen oppi ihailemaan venäläistä yritteliäisyyttä: ”Jos jollakulla on vähänkin toimiva idea, perustetaan yritys”: Rantavaara myös korostaa, että paikan päällä oppi sen miten moni asia on todellisuudessa eri lailla kuin suomalaisen median välittämässä kuvassa. ”Ja perheen merkitys yksilölle”, lisää Härkönen. ”Omasta perheestä huolehditaan. Aina.”

Alumnien kokemusten ja ”kvantitatiivisen”pedagogiikan yhteentörmäys

Kolmikolta kysyttiin, miten AMK voisi paremmin valmentaa kasvattejaan Venäjä-osaajiksi. Rantavaara ja Härkönen korostavat, että venäjää on opetettava jatkuvasti, ympäri vuoden riittävän monipuolisesti ja korkealla tasolla. ”Enemmän, laajempia ja vaativampia kielikursseja”

Tässä tulee jo kaksi yhteentörmäystä suomalaiseen AMK-todellisuuteen. Kun venäjän kielen opinnot eivät muodosta koulutusohjelmassa kokonaisuutta, vaan niitä valitaan opintojakso kerrallaan, lukukausi lukukaudelta opintojaksojen valitsevien määrä vähenee. Kun ”kvantitatiivisen pedagogiikan” (kollegani Martti Kettusen nimitys) periaatteilla ei mitään opetusta pystytä järjestämään pienelle joukolle, tyrehtyy kielen opetus aina ennen kuin päästään ns. itsenäisen kielenkäyttäjän B1-tasolle (mikä on esim. ruotsin opinnoissa minimitaso). Pitkäjännitteisyyttä peräänkuuluttaa myös venäjän kielen lehtori, Pirjo-Liisa Vaittinen, jonka mielestä Venäjä-osaajan polku pitää saada näkyväksi OPSiin.

Ratkaisuja Venäjältä ja verkosta

Venäjällä pitkäjännitteisen kielenopiskelun ongelma on ratkaistu toisin: Pietarissa Valtion teknillisen yliopiston aluetieteiden laitos IMOP kasvattaa suomen, ruotsin ja kiinantaitoisia aluetuntijoita. Opinto-ohjelmassa on alueen kieli, esim. suomen kieli, koko ajan. Pitkäjännitteinen kielenopiskelu on siis leivottu opetussuunnitelmaan. Suomessa Kieliparlamenttikin (2011) totesi kannanotossaan, että kieli- ja viestintätaitojen tärkeys on tehtävä näkyväksi kaikilla aloilla (2011). Opetussuunnitelmassa kielen tulisi voida olla kiinteämpi osa. Kielitaidon merkityksestä osana ammattitaitoa soisi siksi nähtävän avoimempaa keskustelua korkeakoulukentällä laajemminkin, myös esim. ARENE:n taholta.

Pitkälle edistyneitä yleiskielen kursseja vielä vaikeampia toteuttaa ovat ammattialakohtaiset venäjän kurssit; niiden luominen onnistunee vain korkeakoulujen yhteistyöllä esim. verkkokurssien muodossa. Kaikista ei tule Venäjä-osaajia, vaan V/venäjä tulee aina olemaan suhteellisen pienen joukon asia. Vaikka suomalaisväestön venäjäksi keskusteleva 2% kaksinkertaistuisi, puhutaan edelleen jokseenkin pienestä määrästä. On ratkaistava miten pienelle joukolle mahdollistetaan tilaisuus syventyä Venäjään ja venäjään, kun opintojakson toteutumisen ratkaisee osallistujien määrä. Venäjän kielen ja Venäjä-osaamisen juustohöylääminen jokaiselle pienen pakollisen siivun verran lienee pikemmin vähien resurssien tuhlausta. Aiemmin mainittujen muiden maailmankielten kohdalla tilanne on vielä vaikeampi; vaikkapa ranskankielistä maailmaa tuntevien osaajien valmistuminen on joissakin AMK:ssa loppunut, kun kieltä ei enää opeteta.

Mitä muuta valmistuneet toivovat? Kielen lisäksi Rantavaara kannustaisi luomaan kursseja, jotka innostavat ja näyttävät myönteisiä ja mielenkiintoisia puolia Venäjästä.” Ja on hyvä näyttää, että Venäjä on muutakin kuin Pietari”. Härkönen lisää: ”Olisi hyvä jo opiskeluaikana kuulla jonkun pitkään uraa venäläisten kanssa tehnyttä luennoimaan heidän tyylistä hoitaa asioita”

Opiskelijoiden mielipiteet saavat kannatusta venäjän kielen lehtori Marja-Liisa Siren-Huhtiselta, joka haluaa vaalia monipuolisen kielen tarjonnan ylläpitämistä intensiivi­kursseineen, tandem-opiskeluineen ja ekskursioineen. ”Toiminnassa pitää olla porkkanoita” Haastateltu alumnikolmikko on elävä todiste Siren-Huhtisen väitteelle, että opiskelijat, jotka ovat uskaltaneet lähteä Venäjälle ja jatkaa sitkeästi opintoja, ovat edenneet hyvin työelämässä.

Mitä me voisimme oppia venäläisiltä? Härkönen kannustaa röyhistämään rinnan venäläiseen tapaan: ”Itsekunnioitus. Suomalaiset turhaan vähättelevät omaa osaamistaan ja menestymistään. Jos menee hyvin, siitä pitää olla ylpeä.”

Sen venäläiset osaavat. Kuten myös kyamkilaiset Venäjä-osaajat.

Kirjoittaja

Tarmo Ahvenainen, yliopettaja, FL, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, tarmo.ahvenainen@kyamk.fi

EK, Elinkeinoelämän keskusliitto. 2009. Työelämässä tarvitaan yhä useampia kieliä. EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2009. Saatavilla: www.ek.fi. Viitattu: 8.11.2013.

European Commission, 2012. Directorate-General for Communication  EUROPEANS AND THEIR LANGUAGES. Special Eurobarometer 386 / Wave EB77.1 Special Eurobarometer.

Huhta, Marjatta & Ala-Louko, Ritva, 2011. Puolueiden kuunneltava työelämän kielitarpeita. Lapin Kansa. 9.4.201.

Kieliparlamentti 2011. Kannanotto työelämän kieli- ja viestintätaidoista. Kielikoulutuspoliittinen verkosto. Saatavilla: http://www.kieliverkosto.fi/materiaalit/. Viitattu: 8.11.2013.

Ylönen, Sabine & Kivelä, Mari. 2011. The role of languages at Finnish universities, University of Jyväskylä. Apples – Journal of Applied Language Studies. Vol. 5, 3 , 2011, 33-61. Saatavilla: http://apples.jyu.fi/ArticleFile/download/195. Viitattu 4.11. 2013.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli