3/2016, Puheenvuoro

Kokeilukulttuuri muotoiluprosessin tekemisen tapana

Kokeilukulttuuri

Muotoiluprosessi, muotoiluajattelu ja kokeilukulttuuri

Samanaikaisesti kun kokeilukulttuuria on alettu toteuttaa ratkaisuna nopean ennakoimattoman muutoksen ja eri ilmiöiden monimutkaisten vaikutussuhteiden haasteeseen on yhtenä vastaavana toimintatapana muotoiluprosessi otettu hyötykäyttöön myös muotoiluammatin ulkopuolella. Erityisesti Yhdysvalloissa on liiketoiminnan yliopistokoulutuksissa alettu opettaa muotoiluprosessiin perustuvaa muotoiluajattelua keinona vastata muuttuvien markkinoiden haasteisiin. Suomessa on viime vuosina erityisesti muotoiluprosessista kumpuavan palvelumuotoilun rooli vastaavasti korostunut.

Mikä sitten liittää muotoiluprosessin ja kokeilukulttuurin yhteen? Muotoiluprosessi on etsimistä, ongelman jopa uudelleen asettelua, mahdollisuuksien monialaista ymmärtämistä ja vaihtoehtoisien ratkaisujen ideoimista korostava kehittämisprosessi, kuten monet muutkin luoviin ratkaisuihin pyrkivät prosessit. Tämän lisäksi muotoiluprosessissa erityisesti tuotetaan visuaalisesti konkretisoituja vaihtoehtoja ja sillä on vahva kytkentä liiketoiminnalliseen tuotekehitykseen. Visualisointien kautta ratkaisuehdotusten arviointi, testaaminen ja parhaiden valinta ovat mahdollisia ja konsepteja voidaan rakentaa synteesinä aiemmista prosessin kokeilusta ja niiden tuloksista. Muotoilun erilaiset konkretisoinnit palvelevat eri alojen osallisten keskustelua, yhteistä ymmärtämistä, ongelman asettelua, arviointia, yhteisesti tuotettujen ratkaisujen löytämistä, ratkaisukokonaisuuksien rakentamista sekä käyttäjävuorovaikutusta ja -testausta. Tällaisia prosessin vaiheita on mahdollista toteuttaa myös järjestelmien ja ei-materiaalisten arvojen suunnittelussa.

Keljut haasteet ja epävarmuuden maailma

Kokeilukulttuuria on korostettu työskentelymenetelmänä, joka on tarpeen keljujen ongelmien maailmassa, kun innovaatiotoimintaa leimaa sumea epävarma alkupää. Keljujen ongelmien analyysi on syntynyt alun perin Ulmin saksalaisessa muotoilukoulussa, kun aiemmat suunnittelutyön periaatteet eivät enää tuntuneet toimivan yhä keljummiksi muuttuvien suunnittelutarpeiden edessä.

Vanhassa suunnitteluajattelussa suunniteltiin vaihe vaiheelta, systemaattis-loogisella tavalla ratkaisuja, joista pystyttiin jo varsin alkuvaiheessa selvittämään ja päättelemään, optimaalinen suunta. Suunnittelutoimintaa onkin usein kuvattu systemaattis-loogisen prosessin avulla. Muotoilussa on kuitenkin tyypillistä työskentely kehittämistyön alkupäässä erilaisia vaihtoehtoja etsien ja kokeillen ja tämän avulla asetettua ongelmaa haastaen ja tutkien sekä aiempia ratkaisupolkuja kyseenalaistaen. Muotoilu ei tähtää jo olemassa oleviin ratkaisuihin vaan mahdollisiin tulevaisuuden maailmoihin ja sen kuvittelemiseen, mitä erilaisia haasteita ja vaihtoehtoja kehittämistehtävässä on.

Muotoilulle tyypilliset nopeat ja alussa liikaa kritisointia välttävät kokeilut tuottavat epäonnistumisia, joilla on tärkeä merkitys oppimisen ja jopa odottamattomien näkemysten välineenä. Oppiminen tapahtuu niin, että erilaisten kokeilujen, eri tasoisten prototyyppien ja mallinnuksen avulla ideoita ja konseptia konkretisoidaan monta kierrosta arvioiden ja taas parannetulla versiolla uudelleen kokeillen. Konkretisoiva asioiden ja ilmiöiden kokeilu rohkaisee koko kehittämistiimiä havaintoihin ja löytöihin. Muotoiluprosessissa käydään käsiksi innovaatiotoiminnan hämärään alkupäähän etsimällä varsinaista ongelmaa ja haasteita sekä niitä ratkovia uusia toimintatapoja tai -konsepteja nopeasti kokeilemalla ja konkretisoimalla.

Kokeilussa paljastuneista hyvistä ominaisuuksista voidaan lähteä rakentamaan käytännön monimutkaisessa tilanteessa toimivaa ratkaisua, joka perustuu johonkin muuhun kuin optimaalisen ratkaisun laskukaavaan. Tällaisessa kokeilemisessa on tärkeää myös se, että käytön todellinen tilanne tulee otettua huomioon. Usein kehittämistyössä esiin tulevat ideat ja ratkaisut perustuvat jostain erilaisista tilanteista saatuihin virikkeisiin ja malleihin. Ne eivät välttämättä sovellu sellaisenaan johonkin toisenlaiseen käyttötilanteeseen, ota huomioon tuon käyttötilanteen sidosryhmiä, erilaisia käyttäjiä ja konkreettista käyttöympäristöä tai verkostoja.

Sanoista konkretiaksi

Suunnittelutyössä ajattelun tekeminen myös näkyväksi ja kokeilut osana ajattelua parantaa jo alkuvaiheessa innovaatioprosessin etenemistä. Epävarmaakin lähtötilannetta on helpompi sietää, kun tulosten todellistuminen nopeiksi kokeiluiksi luo tuottavaa ja siten motivoivaa ilmapiiriä, jota epävarma maailma ja kehittämistehtävät muutoin helposti nakertavat.

Ratkaisuprosessit vaativat mielen sisäisen ajattelun lisäksi myös toiminnan ja fyysisen ympäristön välistä vuorovaikutusta. Muotoilu pyrkii tuottamaan abstraktin tai vain sanallisessa muodossa esiintyvän ajattelun ulkoapäin havainnoitavaan muotoon konkretisoiden mielen sisäiset ajatteluprosessit käsin kosketeltaviksi etsimis- ja arviointimateriaaleiksi. Kokeilulliset visualisoinnit rakentavat ongelmakenttää ja määrittävät haasteiden luonnetta erilaisten ratkaisunäkökulmien, olosuhteiden, ongelmien ja vaatimusten muodossa. Arvioitavissa oleva materiaali on tärkeä väline vaihtoehtoja rajaavalle ja optimaalisia ratkaisuja etsivälle kehittämiselle. Kun kohde nähdään todellisuudessa, se auttaa tekemään oikeita ratkaisuja osoittamalla ne kohdat, joissa ratkaisu on epäonnistunut ja toisaalta ne onnistumiset, joiden kautta ratkaisua kannattaa viedä eteenpäin. Koska verbaalinen maailman ymmärtämisen reitti ja ajattelu ovat vain osa meidän tapaamme ymmärtää maailmaa, pitäisi myös aistinvaraisiin, kuten visuaalisiin, kokemuksiin liittyvä ymmärtäminen ottaa vahvasti mukaan kehittämistyöhön. Ajatteluamme hallitsee pikemminkin tunnekokemuksin latautunut mielikuvamaailma ja siihen liittyvä mentaalinen kartta kuin sanallinen rakenne ja analyysi.

Abstraktin ja sanallisen ajattelun konkretisoiminen on tärkeää, koska sanat ymmärretään eri tavoin ymmärtäjän kokemustaustasta riippuen ja sanallisessa keskustelussa ratkaisuihin jää helposti aukkoja, jotka konkretisoivissa kokeiluissa voidaan täydentää. Innovaatiotoimintaan kytketty merkityksellistäminen, sense making, pohjaa viestinnän tutkijoiden havaintoihin siitä, miten visualisoinnit ja konkretisoinnit ovat tärkeä osa yhteistoimintaa. Merkityksellistäminen on erityisen tärkeää, koska yhä useammin kehittämistyötä tehdään monialaisten ryhmien ja tiimien toimesta.

Konkretisoinnilla vasta tehdään päätöksiä monista asioista, jotka abstraktilla ja sanojen tasolla jäävät epämääräiseksi. Esimerkiksi suunnittelupuheessa käytetään paljon adjektiiveja kuvaamaan jonkin asian luonnetta ja sanallisesti ei voi määrittää sitä, millaisena tuo asia ihan oikeasti konkreettisina valintoina todellistuu. Eri alojen asiantuntijat ja toisaalta myös suunnitteluprosesseihin osallistuvat käyttäjät saattavat tarkoittaa samalla sanalla erilaisia asioita. Huomattavaa on myös se, että jopa konkreettisia asioita kuvaavat sanat voidaan mieltää erilaisiksi todellistumiksi.

Ratkaisukokonaisuudet jäävät puheen tasolla helposti puutteellisiksi, mistä syystä abstraktien tulevaisuuskuvailujen jatkeena ratkaisujen konkretisointi on tärkeää. Suunnitellun asian fyysiseksi tekeminen pakottaa suunnittelussa mukana olevat määrittämään asioita loppuun asti.  Konkretisointi esittelee, mitä ideoiden toiminnalliset tai muut periaatteet todellisuudessa olisivat ja miten ne toimisivat. Konkretisointi näyttää ja määrittää, mitä yksityiskohdat ovat, ovatko ne sopivia sekä mitä pienempien yksityiskohtien suhde toisiinsa on ja niiden painoarvo kokonaisuudessa. Konkretisointi demonstroi, onko ratkaisun synteesi sellainen kuin eri osalliset ajattelivat ja näyttää eri alojen välisiä rakenteellisia aukkoja jatkokehittämisessä ratkaistavaksi.

Kälviäinen, kuva 1

Kälviäinen, kuva 2

Kälviäinen, kuva 3
Kuvat 1-3. Esimerkkinä muotoilulle tyypillisestä konkretisoinnista on Lahden kaupungin yhteispalvelupisteen kehittämistyöpajan työskentelymateriaalit (kuva 1) ja työpajan jälkeen tehdyt toimivan tilan konseptoinnit (Kuva 2-3). Muotoilu- ja media-alan ylemmän amk tutkinnon opiskelijoiden tuottamaa materiaalia.

Kokeilujen arviointi

Konkreettisina esitetyt tulokset sallivat kaikkien kehittäjien tutkia, kokeilla ja analysoida niitä. Tutkimisen, etsimisen ja kokeilemisen prosessissa on samanaikaisesti sekä ajatuksellista työskentelyä että sen ulkoistamista eri tavoin, ideointia ja arviointia iteratiivisella, jatkuvaa palautetta ja korjaamista hyödyntävällä tavalla.

Konkretisointien luonteessa on toisaalta tärkeää muistaa niiden osittain viimeistelemätön luonne, koska se palvelee tärkeää palautteen saamista. Oikeaa ratkaisua muistuttava toiminnallinen prototyyppi on hyvä väline vasta kun arvioidaan ratkaisun toimintaa lopullisessa käytössä. Alkuvaiheen kokeilut tutkimisen välineinä pitäisi olla helposti rakennettavissa ja muunneltavissa. Jos kokeilut ovat liian hienoja ja valmiita, niin käyttäjät eivät välttämättä uskalla antaa negatiivista palautetta tai arviointeja. Kehittämisen toimintatavalla on merkitystä: kehittämisajatusten konkreettisella jakamisella ja näkyväksi tekemisellä erilaisten materiaalien, luonnosten, lehtileikkeiden, mallien tai fyysisten prototyyppien avulla palvellaan yhteisen kehittämismuistin ja yhteisen ajattelun edistämistä. Meneillään olevan kehittämistyön näkyvillä olo edistää kritiikkiä, rohkaisee yhteistoiminnallista ja keskustelevaa työskentelytapaa ja palautteen saamista. Muotoiluprosesseissa tämä kehittämisen näkyvillä olo on tyypillistä.

Monimutkaisissa liiketoimintaratkaisuissa tarvitaan myös abstraktien verkosto- ja systeemimallien visualisointeja. Kehittämisratkaisuilla voi olla muutosvaikutuksia asioiden organisoimiseen, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, fyysiseen toimintaan ja toiminnan tunteenomaiseen kokemiseen. Kehittämistyössä täytyy mallintaa, ja sen kautta ymmärtää ja arvioida, tällaisia tulevaisuuden käyttötilanteiden moniulotteisia tekijöitä. Muotoilussa käytetyt tilanteeseen sijoittamisen strategiat, kuten simulaatiot, sarjakuvamaiset kertomukset ja skenaariot konkretisoivat tulevaisuuden tilanteita. Konkretisoinnit ovat erityisen tarpeellisia immateriaalisissa kehittämiskohteissa, kuten palveluissa, joissa palveluprosessia konkretisoidaan arvioitavissa olevaan muotoon.

Arviointia ja parannuksien tarpeita etsitään sisäiseltä tiimiltä, asiakkaan tiimiltä, ulkopuolisilta asiantuntijoilta sekä palautteena ja arviointina että havainnoivaa kokeilua käyttäen. Ratkaisun kokeilemisen havainnoinnilla voidaan analysoida, mikä toimii ja mikä ei. Konkreettiseksi tehtyä varhaista ideaa tai pidemmälle vietyä konseptia testaamalla voidaan selvittää, onko idea tai konsepti ymmärrettävä, miellyttävä, tyydyttääkö se kaikki käyttäjätarpeet, miten käyttäjä sitä käyttäisi ja voisiko sitä parantaa. Erityisesti käyttäjien palautetta ja osallistumista voidaan edistää osana prosessia, kun ideat ja konseptit konkretisoidaan eri tavoin.

Kirjoittaja

Mirja Kälviäinen, FT, yliopettaja, dosentti, Lahden ammattikorkeakoulu, mirja.kalviainen(at)lamk.fi


Tämä puheenvuoro perustuu seuraaviin aiemmin julkaistuihin artikkeleihin:

Kälviäinen, M. 2014. Muotoiluajattelua vai muotoilutoimintaa? Kirjassa Muotoiluajattelu. Toimittaja Satu Miettinen. Helsinki: Teknologiateollisuus.

Kälviäinen, M. 2012. Muotoiluviestintä kehittämistä konkretisoivana voimavarana. Tiedepolitiikka 3/2012, Design. Edistyksellinen tiedeliitto.

Kälviäinen, M. 2010. Interdisciplinary Interaction for the Early stages of Product and service development. Kirjassa Handbook of Research on Trends in Product Design and Development: Technological and Organizational Perspectives. IGI Global.

Kälviäinen, M – Räty U. 2011. Design as a sharing tool for interdisciplinary innovation. 9th European Academy of Design conference 3.-7.5.2011. the Endless End electronic publication. University of Porto.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *