Kokeiluekosysteemi avoimen innovaatiotoiminnan kasvualustana 

Kirjoittajat: Anu Kurvinen, Pasi Juvonen.

Avoin innovaatiotoiminta kokeilevan kehittämisen ekosysteemissä

Lähtökohtana tälle artikkelille on kokeilevan kehittämisen ekosysteemi (EDE), joka liittyy läheisesti yhteen Saimaan ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijoiden koulutusohjelmista. Liiketalouden koulutusohjelmassa markkinoinnin suuntautumisvaihtoehdon valinneet tradenomiopiskelijat ovat vuodesta 2009 lähtien opiskelleet tiimiyrittäjämallilla.

Tiimioppiminen ja tiimiyrittäjyys pohjautuvat kokemusperäiseen oppimiseen (Kolb 1984) sekä uuden tiedon luomiseen yhdessä (Von Krogh et al. 2000) dialogin (Isaac 1999) avulla. Tiimiyrittäjät reflektoivat ja käsitteellistävät käytännön projekteissa opittua yhdessä toistensa ja tiimivalmentajan kanssa. Tekemällä opittua yhdistetään kirjoista ja muista tietolähteistä hankittuun tietopääomaan (Kurvinen & Juvonen 2016).

Esittelemme, kuinka Digikaappaus – hankkeessa* on hyödynnetty EDE:ä kolmessa eri case-tapauksessa: tiimiyrittäjille annetuissa innovointitoimeksiannoissa, Digikaappaus – tapahtuman toimeksiantajayrityksille tehdyissä hackathoneissa sekä Imatralla ja Lappeenrannassa kaupunkien toimeksiannosta toteutetuissa kuntalaisten osallistamiskokeiluissa.

Kuva 1. Nykyinen kokeiluekosysteemi (mukautettu lähteen Juvonen 2016 pohjalta).

Avoin innovaatiotoiminta

Avoimella innovaatiolla tarkoitetaan ajattelu- ja toimintatapaa, jossa innovaatioiden luominen tapahtuu erilaisten sidosryhmien ja verkostojen yhteistyönä (Chesbrough 2003). Käsitteen vastinpari on suljettu innovaatiotoiminta, jossa uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan kehittäminen tapahtuu yrityksen sisällä. Avoimeen innovaatioon liittyvä ajattelutavan teeseinä voidaan pitää seuraavia:

  • Arvoa tuotetaan kaikkialla, kaikkea ei ole kannata keksiä itse
  • Luo hyvä verkosto sisäisestä ja ulkoisesta osaamisesta
  • Anna hyvän kiertää – se tulee aikanaan takaisin

Kokeiluekosysteemi on rakentunut avoimen innovaatiotoiminnan ajatusten mukaisesti (Kuva 1). Mukana olevien sidosryhmien yhteistyö ei sisällä ylimääräisiä kynnyksiä ja verkostoon kuuluvan henkilön mielipide on yhtä lähellä kuin lähin viestintäkanava.

Avointa innovaatiotoimintaa tukeva pedagogiikka

Tietoyhteiskuntamme tuottaa jatkuvasti valtavan määrän tietoa, joka on kaikkien saatavilla. Haasteena on käsitellä sitä kriittisesti sekä omaksua kykyjä hyödyntää ja yhdistellä tieto käytäntöön älykkäällä tavalla. 2000 – luvulla opetussuunnitelmien laatimisessa avainasemassa on tietojen sekä suoraan työelämään sovellettavissa olevien taitojen opettaminen oikeassa suhteessa (Trilling & Fadel 2009; Fadel et al. 2015). Opitun tiedon syvempi ymmärtäminen sekä kyky soveltaa opittua käytännössä ovat arvokkaita taitoja opiskelijoille.

2000-luvun koulutuksen lähtökohtana on ymmärtää, missä määrin opiskelija on tiedon vastaanottaja ja missä määrin tiedon prosessoija, jonka oppimista tuetaan valmentamisen ja ohjaamisen keinoin. Taulukko 1. esittää opettaja- ja oppijakeskeisten lähestymistapojen eroavaisuudet.

Taulukko 1. Opettajakeskeisen ja oppijakeskeisen lähestymistavan vertailu (mukaillen Trilling & Fadel 2009).

Samalla, kun lähestymistapa muuttuu opettaja-keskeisestä oppija-keskeiseksi, tarvitaan uudenlaista oppimisympäristöä, missä taitojen soveltamisen oppiminen tietämyksen rinnalla on mahdollista.

Kolme case -esimerkkiä avoimesta innovaatiotoiminnasta

Konstruktivistinen oppimiskäsitys (Resnick 1989) lähtee ajatuksesta, että ihmisen oppiminen on jatkuva prosessi, missä opittua tietoa ja kokemuksia yhdistetään jatkuvasti uusien esiin tulevien tietojen kanssa. Konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen pohjautuen oppimisen keinoina EDE:ssä käytetään dialogia ja tietämyksen luomista erilaisten innovointitoimeksiantojen avulla. Esittelemme kokemuksia avoimen innovaatiotoiminnan hyödyistä kolmen case-esimerkin avulla.

  1. Tiimiyrittäjien innovaatiotoimeksiannot sidosryhmien yhdistäjinä
  2. Digikaappaus – tapahtumassa toteutuneet hackathonit
  3. Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien kanssa yhteistyössä toteutettu kuntalaisten osallistamiskokeilu

Tiimiyrittäjien innovaatiotoimeksiannot sidosryhmien yhdistäjinä

Tiimiyrittäjäopiskelijoiden innovointitoimeksiannot yhdistävät monia sidosryhmiä. Ulkoiselle toimeksiantajalle kokeilu on riskitön ja helppo ostaa – ainoastaan hyödylliseksi koetuista tuloksista maksetaan. Tiimiyrittäjille innovointi on joka kerta erilainen, koska toimeksiantaja vaihtuu. Myös innovointiprosessissa kehitytään kokemuksen karttuessa. Tutkijoille ja tiimivalmentajille, toimeksiannot nostavat esille runsaasti kehittämistarpeita toimeksiantaja – osaan näistä voidaan tarjota tukea tki-hankkeiden tai opinnäytetöiden avulla.

Digikaappaus – tapahtumassa toteutuneet hackathonit

Digikaappaus – hankkeen ohessa toteutetussa Digikaappaus – tapahtumassa (8.-9.2.2017) toteutui kaksi 24 tunnin hackathonia, jossa innovoijina olivat Saimaan amkin ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijat, yhteensä 48 opiskelijaa. Innovoinnin toimeksiantajina olivat HUB Logistics ja VR matkustajaliikenne. HUB Logisticsin toimeksiannon aiheena olivat asiakasymmärryksen parantamisen keinot ja digitaalisuuden hyödyntäminen siinä. VR matkustajaliikenteen toimeksianto kohdentui matkaketjujen ja ”päästä-päähän” – palvelun kehittämiseen. Tekes oli tapahtuman järjestäneiden tiimiyritysten yhteistyökumppani. Opiskelijat haastoivat reippaalla tavalla toimeksiantajien nykyisiä toimintatapoja. Digikaappaus – hashtag päätyi 8.2.2017 Twitterissä Suomen trendeihin, joten tieto tapahtumasta levisi myös Etelä-Karjalan ulkopuolelle. Digikaappaus – tapahtuma ja hackathonit päätettiin järjestää myös keväällä 2018.

Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien kanssa yhteistyössä toteutettu kuntalaisten osallistamiskokeilu

Lappeenrannan ja Imatran kaupungit osallistuivat omien palveluidensa kokeilevaan kehittämiseen tavoitteena kehittää julkisen sektorin palveluita osallistamalla kansalaisia digitaalisten työvälineiden avulla. Vuoden 2016 lopulla Imatra ja Lappeenranta osallistivat kuntalaisia ottamaan kantaa joukkoliikenteen kehittämiseen. Kokeilu toteutettiin Innoduel – alustan avulla. Kuntalaisia pyydettiin vertaamaan keskenään kahta alustan esittämää ideaa ja muutaman ideaparin arvioinnin jälkeen syöttämään omia kehittämisideoita järjestelmään. Kokeilu onnistui ideoiden määrän ja arvioinnin osalta loistavasti. Tutkimus vahvisti, että kansalaisten osallistaminen julkisten palveluiden kehittämiseen on järkevää. Myös niitä tuotettaessa on tärkeää saada palveluiden käyttäjien näkökulmat ja palaute esiin. Kokeiluun osallistuneille organisaatioille oli arvokasta myös saada testata kokeiluun valittua työkalua, sillä digitaalista osallisuutta voisi kehittää edelleen muita työkaluja hyödyntäen.

Taulukko 2. Yhteenveto esitellyistä caseista.

Yhteenveto

Kokemustemme perusteella avoimen innovaatiotoiminnan edistämisessä tärkeimmät asiat liittyvät ajattelutapojen muutokseen ja sitä kautta sidosryhmien yhteistyön esteiden poistamiseen. Tätä työtä olemme tehneet jo muutaman vuoden kokeiluekosysteemiä kehittämällä. Eri sidosryhmillä on erilaista osaamista ja kun tätä osaamista yhdistetään ennakkoluulottomasti kokeillen, syntyy ennalta arvaamattomia tuloksia. Nuoret diginatiivit opiskelijat ovat mainioita sparraajia vakiintuneiden yritysten kokeneille ihmisille, opettajilla ja tutkijoilla taas on selkeä tulkin rooli asioiden käsitteellistäjinä ja opitun jakamisessa laajemmalle yleisölle. Tässä artikkelissa esiteltiin avointa innovaatiotoimintaa kolmen case – esimerkin avulla. Näistä caseista saatujen kokemusten perusteella on huomattu, että kokeiluekosysteemin toimintamallit ovat fasilitoineet muutosta mukana olleissa organisaatioissa ja näin ollen osaltaan edistäneet avointa innovaatiotoimintaa.

Jokainen avoimen innovaatiotoiminnan kokeilu onnistuu, sillä aina syntyy oppia ja vähintään yksi toimimaton tapa. Sitä paitsi välillä onnistutaan myös suoraan. Se, joka tahtoo keksii keinot – se, joka ei tahdo, keksii selitykset.

DigiKaappaus-hanke* aktivoi elinkeinoelämää, kaupunkeja ja kuntalaisia luomaan yhdessä uutta siten, että jokainen osapuoli hyötyy yhteistyöstä. Digikaappauksessa tutkitaan uusia toimintatapoja digitaalisten palveluiden kehittämiseen yhdessä. Tutkimuksessa hyödynnetään nopeaa kokeilevaa kehittämistä, jossa korostuu runsaan ennakkosuunnittelun sijasta tekemisen meininki. Toisaalta digitaalisten palveluiden ideointiin ja kehittämiseen osallistetaan kuntalaisia, millä varmistetaan palveluiden toiminta käyttäjien näkökulmasta. DigiKaappaus-hanke toteutetaan Saimaan ammattikorkeakoulun, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, 11 yrityksen ja kahden kaupungin tiiviissä yhteistyössä. Hanke on rahoitettu Tekesin Liideri-ohjelmasta ja se toteutetaan vuosien 2016 – 2018 aikana.

Kirjoittajat

Anu Kurvinen, Lehtori, KTM, Saimaan ammattikorkeakoulu, anu.kurvinen(at)saimia.fi
Pasi Juvonen, Lehtori, Tiimivalmentaja, TkT, Saimaan ammattikorkeakoulu, pasi.juvonen(at)saimia.fi

Chesbrough, H.W. 2003. Open Innovation: The New Imperative for Creating and Profiting from Technology. Harvard Business School.

Fadel, C., Bialik, M. & Trilling, B. 2015. Four-dimensional-education – The competencies learners need to succeed. The Center for Curriculum Redesign. Boston, MA, 02130.

Isaacs, W. 1999. Dialogue: The art of thinking together. Doubleday, Randomhouse Inc. Printed in the United States of America.

Juvonen, P. 2016. Comparison of two learning and team entrepreneurship models at a Finnish University of Applied Sciences. Setting the scene for future development. International Conference on Interactive Collaborative Learning, Belfast, Pohjois-Irlanti 21.9.2016.

Kolb, D. 1984. Experiental Learning. Prentice-Hall, Englewood Cliffs, NJ.

Kurvinen, A. & Juvonen, P. 2016. Kokeiluekosysteemiä kehittämässä – case: Innovointitoimeksiannot sidosryhmien yhdistäjänä. UAS Journal 3/2016. https://uasjournal.fi/tutkimus-innovaatiot/kokeiluekosysteemia-kehittamassa-innovointitoimeksiannot-sidosryhmien-yhdistajana/

Resnick, L. B. 1989. Introduction. In L. B. Resnick (Ed.), Knowing, learning, and instruction: Essays in honor of Robert Glaser (pp. 1-24). Hillsdale, NJ: Erlbaum.

Trilling, B. & Fadel, C. 2009. 21st Century Skills – Learning for Life in our Times. San Francisco. Jossey-Bass.

Von Krogh, G., Ichijo, K. & Nonaka, I. 2000. Enabling Knowledge Creation. How to Unlock the Mystery of Tacit Knowledge and Release the Power of Innovation. Oxford University Press.

DRAFT-tiimit innovoivat mikrorahoituksen tuella 

Kirjoittajat: Kirsi Taskinen, Marja-Liisa Ruotsalainen, Heikki Immonen. Kuva: Jussi Ratilainen

Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto ovat tarjonneet syksystä 2012 saakka opiskelijoilleen ja henkilökunnalleen mahdollisuuden kokeilla erilaisia liikeideoita ja ns. yhteiskunnallisia innovaatioita mikrorahoituksen tuella. Karelia-amk:ssa ideoidun Draft-ohjelman toimintamalli on yksinkertainen: Ohjelmaan mukaan haluavat tiimit lähettävät sähköpostilla lyhyen kuvauksen omasta ideastaan. Esikarsinnan parhaat tiimit esittelevät ideansa Draft-raadille, joka valitsee kehityskelpoisimmat ideat mukaan ohjelmaan.

Tiimeiltä odotetaan hyvää valmistautumista ennen raadin eteen astumista. Riittämättömästä valmistautumisesta kertoo esimerkiksi se, että raati onnistuu googlaamalla löytämään vastaavan tai paremman version ideasta esityksen aikana alle kahdessa minuutissa, ilman että tiimi itse mainitsee kyseisen idean esityksessään.

Tuhannen euron kehittämisrahoituksen saa vuosittain noin 20 tiimiä. Ohjelmassa tiimejä valmennetaan ja tuetaan kehitystyössään, ja parhaimmillaan tiimeillä on mahdollisuus saada mikrorahoitusta yhteensä 4000 euroa. Kehitystyö on sivutoimista, ja tiimit voivat käyttää Draft-rahoitusta erilaisiin hankintoihin kuten prototyyppien komponentteihin sekä koemarkkinointi- ja matkakuluihin.

Kuva 1. Draft-ohjelma lukuina syksystä 2012 lähtien.

Karelia-amk menestyi Draft-ohjelmallaan Valtioneuvoston kanslian, Arene ry:n ja ammattikorkeakoulujen järjestämällä valtakunnallisella Kokeileva Suomi -kiertueella syksyn 2016 ja kevään 2017 aikana. Draft äänestettiin kokeilijoiden kesken järjestetyssä videohaasteessa parhaaksi kokeiluksi ja palkittiin toukokuussa AMK-päivillä Kajaanissa. Draft-ohjelman video on katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=AQWbLKBp-QQ

Yritysyhteistyö on Draft-ohjelman suola ja sokeri

Draftia rahoittavat Karelia-amk, Itä-Suomen yliopisto, William ja Ester Otsakorven Säätiö sekä Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO. Draft-raadissa äänivaltaa käyttävät korkeakoulujen lisäksi pohjoiskarjalaisten yritysten, Joensuun Tiedepuiston Yrityshautomon, Tekesin sekä opiskelijajärjestöjen edustajat. Draft-ohjelman hyviä tuloksia selittää tiivis alueellinen yhteistyö mm. yrityshautomon kanssa, jonne moni tiimi jatkaa Draft-vaiheen jälkeen. Esimerkkejä tällaisista nupullaan olevista menestystarinoista ovat www.trainer4riding.fiwww.modti.comwww.carecare.fiwww.havusport.fi ja www.connax.io.

Joensuun seudulla on runsaasti innovaatiotoiminnasta innostuneita yrityksiä, jotka haluavat osallistua uusien kehittämisideoiden sparraamiseen tiimien esityksiä arvioivan Draft-raadin jäseninä. Yrittäjät ja kehittämisen asiantuntijat kokevat työnsä vaihtuvina tuomareina antoisana, koska näin he saavat olla edistämässä uusien potentiaalisten startup-yritysten syntyä ja tarjoamassa yhteistyötä ensimmäisten joukossa. Tällainen toiminta tukee myös vahvasti oppilaitosyhteistyötä ja edistää myönteistä työnantajamielikuvaa yrityksistä.

Draft-rahoituksella kohti yrittäjyyttä

Kuva 2. Ekaterina Miettinen ja Maria Saastamoinen muodostavat Draft-tiimin, joka suunnittelee Joensuun keskustaan yksilöllistä hotellia. Kuva: Kirsi Taskinen.

Yksi uusimmista Draft-tiimeistä suunnittelee Joensuun keskustaan yksilöllistä hotellia, jonka jokainen uniikki huone kertoisi omaa tarinaansa Pohjois-Karjalasta. Idean takana ovat Karelia-ammattikorkeakoulussa työskentelevät tutkimusasiamies Maria Saastamoinen ja projektipäällikkö Ekaterina Miettinen, joiden tavoitteena on täydentää maakunnassa jo tarjolla olevia laadukkaita elämys-, hyvinvointi- ja kulttuuripalveluita ja tarjota matkailupalveluja yhteistyössä niiden palveluntuottajien kanssa.

Draft-raadille tehty pitchaus avasi tiimille ovet Joensuun Tiedepuiston yrityshautomoon, josta löytyi ideaa eteenpäin vieviä verkostoja. Draft-rahoituksen tukemana Saastamoinen ja Miettinen hiovat nyt liiketoimintasuunnitelmaansa ja etsivät yhteistyökumppaneita.

Kirjoittajat

Kirsi Taskinen, FM, projektikoordinaattori, Karelia-ammattikorkeakoulu, kirsi.taskinen(at)karelia.fi
Marja-Liisa Ruotsalainen, KTM, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu, marja-liisa.ruotsalainen(at)karelia.fi
Heikki Immonen, FM, yrittäjyyden yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu, heikki.immonen(at)karelia.fi

 

Miksi pöytälaatikko-ideoista ei tule innovaatiota? 

Kirjoittaja: Kari Laasasenaho. Kuvateksti: Aika on kortilla. Tutkimuksen ja koulutuksen säästöt ovat vähentäneet epäsuorasti myös tutkijoiden käytössä olevaa aikaa.

On tärkeä huomata, että tutkimusrahoituksen leikkaukset ja tutkimuksen kaupallistaminen kulkevat käsikädessä – niin hyvässä kuin pahassa. Kyse on pohjimmiltaan tutkijoiden aikaresursseista: Mitä vähemmän aikaa ideoiden työstämiseen jää, sen vähemmän syntyy innovaatioita.

Viime aikoina on puhuttu paljon tutkimustulosten kaupallistamisesta. On hienoa ajatella, että tutkimustulokset voisivat jäädä tuottamaan kaupallistettuna rahaa yhteiskunnalle. Nykyiset tutkimus- ja koulutussäästöt ammattikorkeakouluilta ja yliopistoilta ovat kuitenkin uhka Suomen tulevaisuudelle, sillä ne hidastavat innovaatioiden syntyä. Erityisesti nuoret tutkijat ovat saaneet säästöjen seurauksena kylmää kyytiä. Mikä olisi tutkimuksen jatkuvuuden kannalta pahempaa kuin nuoren polven menetys?

Miten säästöt näkyvät käytännössä? Ensinnäkin leikkaukset ovat pienentäneet todennäköisyyttä saada rahaa. Tästä seuraa se, että rahoituksen hankkimiseen menee enemmän aikaa ja hakemuksia lähetetään useampiin paikkoihin. Tilanne haastaa erityisesti nuoria tutkijoita, sillä rahoitus menee tahoille, joilla on näyttöjä aiemmista tutkimuksista. Rahoitus menee konkareille, joilla on hyvät verkostot valmiina. Lisäksi tutkimusrahoituksen pieneneminen lyhentää myös tutkimushankkeiden kestoa ja monivuotiset hankkeet ovat harvinaisia. Lisääntynyt byrokratia pahentaa tilannetta korkeakouluissa.

Mitä siis tapahtuu, kun edellä kuvatut asiat käyvät toteen: Nuori tutkija kokee tilanteen hankalaksi, sillä hakemusten täyttäminen vie aikaa tutkimukselta. Tämä tarkoittaa esim. tohtorintutkinnoissa pidentynyttä opiskeluaikaa, mikä heijastuu myös välillisesti yliopistojen saamaan rahoitukseen. Kun opiskelija ei valmistu ajoissa, rahat jäävät tulematta yliopiston tilille. Koulutuksen leikkaukset kohdistuvat myös ammattikorkeakouluihin. Tämä on johtanut siihen, että työntekijöiden tulee osallistua esimerkiksi opetuksen ohella myös erilaisiin hankeisiin, mikä sekin haastaa ajankäytön. Työelämälähtöisten innovaatioiden edistäminen ja useat rinnakkaiset työtehtävät ovat huono yhtälö. Negatiivisen noidankehän korjaaminen voi viedä vuosia, jopa vuosikymmeniä.

On tärkeä huomata, että tutkimusrahoituksen leikkaukset ja tutkimuksen kaupallistaminen kulkevat käsi kädessä. Kyse on pohjimmiltaan tutkijoiden aikaresursseista: Mitä vähemmän aikaa ideoiden työstämiseen jää, sen vähemmän syntyy innovaatioita. Kyse on siitä, miten lisääntyneen työtaakan alla voi kaupallistaa tutkimustuloksia? Tämä ei sovi yhteen pöytälaatikkoideoiden kanssa. Mikäli tutkimusrahaa ei ole, yrittäjäksi ryhtyminen on yksi vaihtoehto. Ongelmana on usein se, ettei yrittäjyyteen liittyvä riskinotto sovi kaikille. Lisäksi innovointi ei ole yksinkertaista joka tieteenalalla.

Suomi tunnetaan hyvästä koulutuksesta. Maine on hyvä, koska se on luotu ennen taloustaantumaa. Nykyiset säästöt tutkimukselta ja korkeakouluilta verottavat osansa kansainvälisestä maineesta, mutta vasta viiveellä. Miten tämä tulisi ratkaista? Olemme saaneet positiivisia uutisia Suomen talouden kohentumisesta. Voisiko hallitus sitoutua määrärahojen tuntuvaan lisäämiseen, jos julkinen talous alkaa elpyä? Voisiko positiivinen koulutuslupaus olla mahdollinen? Aika on inhimillinen resurssi, jota ei voi sivuuttaa, kun tehdään tutkimuksesta innovaatioita.

Kirjoittaja

Kari Laasasenaho, projektipäällikkö (SeAMK), tutkijakoulutettava (TTY), kari.laasasenaho(at)seamk.fi

Kainuun sote ja Diakonia-ammattikorkeakoulu tuovat asiakkaan valinnanvapauden juhlapuheista arkipäivään

Kirjoittajat: Esko Pääskylä, Elina Pekonen, Taina Heino.

Asiakkaan valinnanvapauslaki tulee voimaan vuonna 2019. Viimeaikainen keskustelu on keskittynyt asiakkaan oikeuteen valita joko julkinen tai yksityinen sote-keskus. Lakiin kuuluu kuitenkin myös henkilökohtainen budjetointi (HB), joka on jatkumoa palvelusetelistä. Asiakkaan palvelutarve kartoitetaan ja hänen kanssaan laaditaan asiakassuunnitelma, johon merkittyjä hyvinvointia tukevia palveluja asiakas voi vapaasti ostaa hänelle myönnetyn rahamäärän puitteissa.

STM:n rahoittamassa, Metropolia-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Avain kansalaisuuteen -hankkeessa, HB:tä testataan kuudella alueella Suomessa. Yksi näistä on Kainuun pilotti, jonka toteutuksessa Diakonia-ammattikorkeakoulu on mukana. Keväällä 2017 Kainuun soten ammattilaiset suunnittelevat yhdessä kehittäjäasiakkaiden ja Diakin kanssa, miten HB toteutetaan käytännön asiakastyössä. Syksyllä 2017 aloitetaan HB-pilotointi 10-15 kainuulaisen erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja heidän perheidensä kanssa. Pilotissa hyödynnetään Kainuun soten sähköisen asioinnin välineitä Omasotea ja hyvinvoinnin palvelutarjotinta sekä määritellään, millaisen digialustan HB vaatii.

HB-pilotti on jo suunnitteluvaiheessa herättänyt suurta kiinnostusta erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien keskuudessa. Kainuun sote hyödyntää asiakkaiden asiantuntemusta lähes kaikessa kehittämistoiminnassaan. Kun tieto erityislasten vanhempien kehittäjäasiakasryhmän kokoamisesta levisi Kajaanin Leijonaemojen vertaistukiverkostoon, on Kainuun sote saanut runsaasti toivomiaan konkreettisia esityksiä, miten asiakkaat haluaisivat räätälöidä hyvinvointipalvelujaan HB:n avulla. Henkilökohtaisen budjetoinnin piiriin on esimerkiksi esitetty omaishoidon lakisääteisten vapaiden vaihtoa siivouspalveluihin ja monipuolisen kuntoutuksen tukemista. Uusi sosiaalihuoltolaki antaa taustatukea HB:lle: keskiössä ovat asiakkaan tarpeet, eivät palvelut. Yhteen ja samaan tarpeeseen voi löytyä ratkaisuksi useita eri palveluja. Kaikille ei tarvitse enää antaa sote-palveluja samalla kauhalla, vaan asiakkaan kanssa voidaan räätälöidä juuri hänelle sopivat palvelut.

Henkilökohtaisesta budjetoinnista on hyviä kokemuksia mm. Hollannista. Siellä HB-asiakkaat ovat olleet tyytyväisempiä palveluihinsa, vaikka samaan aikaan palvelujen järjestäjälle HB on tuonut kustannussäästöjä. Keskimäärin 15 % henkilökohtaisista budjeteista jää käyttämättä. Asiakkaat ovat löytäneet edullisempia palveluja ja kun palvelut pitää itse tilata, jää ehkä joku vähemmän tärkeä palvelu tilaamatta.

Kainuun pilotissa kehittäjäasiakkaiden toiveita analysoimalla on huomattu useita kehittämiskohteita sekä omassa organisaatiossa (esim. asiakasneuvontaan liittyen) että sote-lainsäädännössä. Asiakkaan näkökulmasta on erikoista, ettei esim. Kelan maksamia palveluja voi sisällyttää henkilökohtaiseen budjettiin. Samaan palvelutarpeeseen niilläkin vastataan. Lisäksi on havaittu, että kaikki etuisuudet koskevat yksilöitä, mutta arkipäivän pyörittäminen tapahtuu perheessä. Miksei luotaisi perhebudjetti, johon kootaan eri perheenjäsenten palvelut? Osa erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmista on joutunut jättämään työn tai opinnot siitä syystä, ettei lapsi pärjää yksin koulun jälkeen. Iltapäiväkerhon järjestäminen riittäisi paluuseen työmarkkinoille tai opintoihin, mutta kun se ei ole työvoimapoliittinen toimenpide kuten esim. työvoimakoulutus. Esimerkkejä palvelujärjestelmän toimimattomuudesta ja kyvyttömyydestä vastata perheiden tarpeisiin löytyy paljon. Avain kansalaisuuteen -hankkeessa tutkitaan, miten HB:n avulla voidaan vastata näihin ongelmiin.

Pilotointi ja pilotointikokemusten aineistonkeruu toteutuvat asiakaslähtöisen ja osallistavan työskentelyotteen avulla. Diakin tehtävänä on tukea pilotin etenemistä, mutta myös kerätä tietoa kehittämistyöstä ja arvioida sen vaikutuksia ja toteutettavuutta tulevia sote-ratkaisuja varten. Pilotoinnista saatava tieto auttaa rakentamaan suomalaista HB-toimintamallia. Tässä työssä ovat mukana ammattikorkeakoulujen hanketyöntekijät ja opiskelijat, jotka työstävät erilaisia selvityksiä ja kartoituksia.

Kirjoittajat

Esko Pääskylä, FM (teor. filosofia), suunnittelija Kainuun sote, esko.paaskyla(at)kainuu.fi
Elina Pekonen, YTM (yhteiskuntapolitiikka, sosiaalityö), lehtori Diakonia-ammattikorkeakoulu ja projektikoordinaattori Avain kansalaisuuteen –hanke, elina.pekonen(at)diak.fi
Taina Heino, YTL (sosiaalityö), Diakonia-ammattikorkeakoulu, taina.heino(at)diak.fi

Luontovoiman palveluita kehitetään vauhdikkaasti Satakunnassa 

Kirjoittaja: Jaana Ruoho. Kuva: Susanna Uolia.

Green Care on luonnon hyvinvointivaikutusten tavoitteellista hyödyntämistä ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomessa Green Care -toiminta jaetaan luontovoiman ja luontohoivan palveluihin ja niille voi hakea laatumerkit. Toiminta voi olla tavoitteellista virkistykseen ja voimaantumiseen tähtäävää (luontovoima) tai hoitoon ja kuntoutukseen tähtäävää sosiaali- ja terveysalalla tapahtuvaa luontolähtöistä toimintaa (luontohoiva). Kaikki Green Care -palvelut ovat aina vastuullisesti ja ammatillisesti tuotettuja. (GC Finland ry.) Viime vuosina tieto luonnon hyvinvointivaikutuksista on lisääntynyt (mm. Soini 2014; Yli-Viikari 2011, 2016) ja Green Care-palvelutarjonta ja alan yrittäjyys ovat lisääntyneet.

Suomessa Green Care -toimintaa on kehitetty sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti hankkeiden avulla, näin myös Satakunnassa. Satakunnan ammattikorkeakoulun matkailuliiketoiminnan tutkimusryhmän Green Care -hankkeissa on määrätietoisesti edistetty erityisesti luontovoiman yrittäjien verkostojen syntymistä ja yhteistyötä, tiedotettu aiheesta ja kannustettu alan yrittäjiä kehittämään liiketoimintaansa. Hankkeissa on myös tunnistettu alan toimijoiden osaamistarpeet ja kehitetty matkailun koulutusohjelmaan Green Care –  Luonnosta hyvinvointipalveluja –niminen opintojakso. Tätä tarjotaan täydennyskoulutuksena avoimen ammattikorkeakoulun kautta johdantona Green Care -palveluiden tuottamiseksi. (Iijolainen & Ruoho 2014.)

Kehittyvät Green Caren liiketoimintamahdollisuudet Satakunnassa

Satakunnassa matkailualan yrittäjät ovat tunnistaneet luonnon hyvinvointivaikutuksiin perustuvia uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja siten luontovoiman palveluiden kehittäminen on edistynyt nopeasti. Satakunnassa laajat metsäalueet ja eri vesistötyypit tarjoavat hyvän toimintaympäristön, minkä lisäksi yrittäjillä on osaamista ja kiinnostusta tuottaa luontovoiman palveluita vapaa-ajan virkistys- ja matkailupalveluiden yhteydessä.

Asiakkaina yrittäjät näkevät tyhy-ryhmät, hyvinvoinnistaan kiinnostuneet yksittäiset henkilöt ja ryhmämatkailijat. Satakunnan luontovoiman palvelut nojaavat vahvasti metsään ja vesistöihin. Ohjatut rauhoittumiseen ja läsnäoloon keskittyvät palvelut voivat kuljettaa asiakkaat vaikkapa metsään hyvinvointipoluille elpymään. Luontovoiman palvelut ovat moninaiset ja Satakunnassa tarjontaa kuuluvat myös esimerkiksi metsäkuntosali, luontojooga ja hevosavusteinen mindfulness.

Satakuntalaisia luontovoiman yrittäjiä yhdistää vahva luontosuhde, osaaminen ja vahva halu ohjata asiakkaita luonnon hyvinvointivaikutusten pariin. Tärkeitä ovat myös arvot, joiden mukaan he toimivat.  Liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii kuitenkin yrittäjien välistä yhteistyötä, vahvan konseptin luomista luontovoiman palveluiden ympärille, panostusta asiakasta kiinnostaviin selkeisiin ja helposti ostettaviin hyvinvointituotteisiin sekä myyntiin.

Satakuntalaisia luontovoiman yrittäjiä yhdistää vahva luontosuhde.

Osaamista tarvitaan erityisesti liiketoiminnan määrätietoisessa kehittämisessä kohti kasvua, kuitenkin vastuullisesti ja yrittäjien oman arvopohjan mukaisesti. Myös miten kysymys on tärkeä, mikä tarkoittaa sitä, että yrittäjien tulee tuntea luonnon hyvinvointivaikutukset, ja se, miten hyvinvointivaikutusten syntyminen mahdollistetaan asiakkaalle.

Luontovoiman palveluiden kehittämistyö otti Satakunnassa merkittävän harppauksen eteenpäin maaliskuussa 2017, kun maaseuturahaston rahoitus saatiin yritysryhmähankkeelle, jossa neljä maaseutumatkailualan yrittäjää kehittää luontovoiman palveluita yhdessä. Hankkeen päätyttyä yritysryhmällä on laadukkaita luontovoiman palveluita yhteisen konseptin alla. Palveluita on myyty ja niille on löytynyt uusia asiakaskohderyhmiä. Lisäksi yrittäjien ammatillinen osaaminen on kasvanut hankkeen aikana erilaisten täydennyskoulutusten kautta. (Ruoho 2017.)

Yritysryhmähanke on erinomainen liiketoiminnan rahoittamisen työkalu. Yrittäjät sijoittavat hankkeeseen omaa rahaa 25% ja he suunnittelevat sekä yhteiset että yrityskohtaiset toimenpiteet itse. Siten yrittäjät ovat hankkeessa aidosti pääosassa ja kehittämistyöllä on parhaat mahdolliset mahdollisuudet tuottaa hyviä tuloksia. SAMKin käynnissä olevan Green Care- hankkeen tavoitteena on koota alan yritysryhmiä ja hakea niille hankerahoitusta toiminnan kehittämistä varten (www.gcsatakuntasamk.fi). Lisäksi SAMK koordinoi rahoituksen saaneita Green Care -yritysryhmähankkeita.

Kirjoittaja

Jaana Ruoho, KTM, projektipäällikkö, Satakunnan ammattikorkeakoulu, jaana.ruoho(at)samk.fi

GC Finland ry. Verkkosivut saatavilla www.gcfinland.fi

Iijolainen, M. & Ruoho, J. 2014. Luonto ja hyvinvointi yrittäjyyden mahdollisuutena: Green Care Satakunnassa. SAMK-Raportit.

Ruoho, J. 2017. SAMK vauhdittaa matkailun yritysryhmiä – ensimmäinen Merikarvialle. Saatavilla http://www.samk.fi/uutiset/samk-vauhdittaa-matkailun-yritysryhmia-ensimmainen-merikarvialle/

Soini, K. 2014. Green Care-toiminnan vaikuttavuuden arvioinnin lähtökohdat. Teoksessa: K. Soini (toim.) Luonnosta hoivaa ja voimaa: Miten arvioida Green Care-toiminnan vaikuttavuutta. MTT, Jokioinen.

Yli-Viikari, A. 2011. Luonnon vaikutukset hyvinvointiin. Artikkeli. MTT/Careva-hanke. Saatavilla http://www.vihreaveraja.fi/@Bin/220277/luonnon+vaikutukset+hyvinvointiin.pdf

Yli-Viikari, A. 2016. Green Care –luonnosta hoivaa ja voimaa! Esitys. Luonnonvarakeskus. Saatavilla http://www.helsinki.fi/ruralia/materiaalit/Greencare27092016/Anja%20Yli-Viikari.pdf

Digijuna meni jo, oletko mukana?

Kirjoittaja: Tiina Laiho

”Onko yrityksemme digiosaaminen ajan tasalla? Millaista osaamista tarvitaan digitaalisessa murroksessa? Miten kehitämme tarvittavaa digitaalista osaamista?”

Nämä olivat kysymyksiä, joita esitimme keväällä 2016 yrityksille, julkishallinnolle ja yrittäjille ympäri Suomen. Tutkimme yhdessä 18 ammattikorkeakoulun kanssa vuoden ajan digitaalisen murroksen vaikutusta liike-elämän osaamistarpeisiin. Tutkimus-ja kehityshanke on osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Digiliike-erikoistumiskoulutushanketta (ks. DigiERKO).

Tutkimusmetodeina olivat yritystapaamiset ja keskustelut, henkilökohtaiset haastattelut ja verkkokyselyt. Haastatteluissa ja keskusteluissa oli mukana lähinnä keskijohtoa, yrittäjiä ja operatiivisen tason työntekijöitä noin sadasta eri yrityksestä. Kohderyhmässä oli erikokoisia yrityksiä, suurista pieniin ja keskisuuriin sekä startup-yrityksiin. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa työelämälähtöisesti osaamisalueet, joihin digitaalisuus ja digitaalinen murros vaikuttavat erityisesti. Nämä osaamisalueet tulevat olemaan perustana jatkossa erikoistumiskoulutukselle, johon ammattikorkeakoulut hakevat opetus- ja kulttuuriministeriöltä toteutusrahoitusta.

Digitaalisen liiketoiminnan erikoistumiskoulutusta suunnitellaan tarjottavaksi jo työelämässä toimiville, perustutkinnon suorittaneille opiskelijoille, jotka haluavat syventää omaa digitaalista liiketoimintaosaamistaan.

Digitaalinen murros ja strategiatason osaamishaasteet yrityksissä

Digitaalisuus voidaan ymmärtää eri tavoin, joten hankkeen alussa keskustelimme paljon siitä, mitä digitaalinen murros oikein tarkoittaa ja miten se vaikuttaa organisaatioihin. Käymissämme keskusteluissa kyseenalaistettiin jo alussa perinteinen ajattelu organisaatioiden eri funktioista ja työntekijöiden rooleista. Digitaalinen murros nähtiin kaiken kattavana ”vallankumouksena”, joka muuttaa yrityksen liiketoimintaa ja liiketoimintaympäristöä kokonaisvaltaisesti. Päädyimme nopeasti siihen, että digitaalinen muutos kulkee läpi koko yrityksen ja vanhanmalliset organisaatiorajat tulee unohtaa. Eri funktioiden rajat hämärtyvät ja perinteiset toimenkuvat monipuolistuvat ja muuttuvat.

Haastattelimme eri toimialoilla ja eri tehtävissä työskenteleviä ihmisiä yritysten digitaalisista haasteista. Haastateltavia oli kaikkiaan noin 100. Yhteinen haaste, joka tuli esiin kaikissa keskusteluissa, liittyi liiketoimintaympäristön muutoksiin ja muutosten ymmärtämiseen. Yrityksissä koettiin, että strategisen tason digitaalista osaamista tarvitaan läpi organisaation, ylimmästä johdosta lähtien aina toteuttavaan, operatiiviseen tasoon asti.

Digitaalisen liiketoiminnan strategian aihealueella keskusteltiin uusista liiketoimintamalleista ja verkostoista, ansaintalogiikoista, uusista innovaatioista ja palveluista. Markkinamuutosta haluttiin myös ymmärtää uudenlaisten megatrendien kuten jakamistalouden ja ekosysteemiajattelun kautta. Selkeää tarvetta oli myös uudenlaiselle joustavalle muutosjohtamiselle ja ketterälle kehittämiselle. Myös tietoturva, kansainvälisyys, uudenlaisten teknologioiden ymmärtäminen ja regulaatio puhuttivat.

Haastattelujen pohjalta kävi ilmi, että tulevaisuuden digiosaajilta vaaditaan myös asiakas- ja markkinaymmärrystä sekä asiakaskohtaamisten ja monikanavaisuuden, palvelumuotoilun ja kokeilukulttuurin sisäistämistä. Tutkimuksen ja keskustelujen etenemisen myötä tuli yhä selvemmäksi, kuinka laajasti digitaalisuus muuttaa yrityksiä. Lista tulevaisuuden digiosaajan kompetensseista ja osaamisalueista muodostui pitkäksi ja haasteelliseksi.

Osaamishaasteet näkyvät myös yritysten johdossa

Hankkeessa tehdyt haastattelut osoittivat, että yritysten johdossa ei usein ymmärretty strategisia kysymyksiä eikä osaamista ollut kaikista tarvittavista digitaalisuuden teemoista. Vaatimukset ymmärtää ja toteuttaa strategiaa tarkoittavat myös, että jokaisen organisaatiossa toimivan tulisi tietää ainakin strategian perusasiat. Vastaajien mukaan yrityksen jokaisella tasolla täytyisi olla liiketoiminnan muutoksen osalta myös strategista osaamista ja ymmärrystä, jotta yritykset menestyisivät muuttuvilla markkinoilla. Eri organisaatiotasoilla toimivien osaamisen taso ja tarve on erilainen. Mitä enemmän yritysten organisaation rakenteet madaltuvat ja mitä nopeammin ne toimivat, sitä enemmän strategista ymmärrystä tarvitaan. Ylimmän johdon kyvyttömyys viestiä, sitouttaa ja tehdä strategiaa ymmärrettäväksi muuttuvassa digitaalisessa ympäristössä nähtiin myös suurena riskinä.

Hankkeessa tehty selvitys osoitti, että digitaalisen osaamisen kehittäminen vaatii myös osittaista poisoppimista ja vanhan osaamisen, tiedon ja taidon uudelleen soveltamista. Hankkeen yhdeksi loppupäätelmäksi muodostui se, että strategisen digitaalisen liiketoiminnan osaaminen on osa-alue, jota tulee tarjota kaikille digitaalisen erikoistumiskoulutuksen piiriin tuleville, riippumatta työtehtävistä.

Digitaaliseen murrokseen liittyvä osaamistarve vaikuttaa kaikkiin toimintoihin ja prosesseihin. Eri osa-alueilla tulevat lisäksi esiin myös funktiokohtaiset digitaaliset taidot. Myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun roolit lähentyvät toisiaan ja etenkin digitaalinen työkaluosaamisen tarve liittyen näihin tehtäviin lisääntyy.

Lisätietoa:

Pääkaupunkiseudulla Haaga-Helian, Metropolian ja Laurean ammattikorkeakoulut järjestävät keväällä 2017 ensimmäisen digitaalisen liiketoiminnan pilottikoulutuksen, jossa koulutuksen sisältöä testataan ja kehitetään. Mukana on ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoita kaikista kolmesta ammattikorkeakoulusta sekä täydennyskoulutukseen tulevia opiskelijoita yrityksistä.

Lisätietoa koulutuspilotista voit lukea osoitteesta www.haaga-helia.fi/digitekijä.

Kirjoittaja

Tiina Laiho, KTM, projektipäällikkö, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, tiina.laiho(at)haaga-helia.fi

Korkeakouluopettaja on nykyään myös somepersoona

Kirjoittaja: Miina Makkonen

Sosiaalisesta mediasta on tullut erottamaton osa uutta korkeakoulujen opettajuutta. Kun somesta alkoi 2010-luvun vaihteessa tulla merkittävä osa jokapäiväistä elämää, moni korkeakouluopettaja halusi rajata sosiaalisen median ainoastaan vapaa-aikaan kuuluvaksi.  Nuo ajat ovat kuitenkin takana päin: nykyajan opettajalta ja asiantuntijalta tarvitaan läsnäoloa sosiaalisessa mediassa

On tullut aika rikkoa raja-aitoja ja luopua siitä ajatuksesta, että työn, vapaa-ajan ja sosiaalisen median minät täytyisi pitää kokonaan erillään.

On tullut aika rikkoa raja-aitoja ja luopua siitä ajatuksesta, että työ-, vapaa-ajan- ja sosiaalisen median minät täytyisi pitää kokonaan erillään. Nämä kaikki puolet sekoittuvat digitaalisen kanssakäymisen ja kasvotusten tehtyjen kohtaamisten rajapinnassa. Korkeakouluopettajat käyvät lomamatkoilla ja juhlivat tärkeitä saavutuksia sekä kertovat omia mielipiteitään niin kahvipöydissä kuin luokan edessäkin. Miksi se osa elämästä pitäisi täysin piilottaa sosiaalisessa mediassa? Se, että kieltäytyy somesta, on kuin kieltäytyisi käymästä ulkona, kaupassa tai avaamasta verhoja, ettei kukaan työpaikalta vain näe sinua vapaa-ajalla.

Poimi somekanavien parhaat puolet omaan strategiaasi

Korkeakouluopettajalla on paljon erilaisia mahdollisuuksia olla ammatillisesti mukana sosiaalisessa mediassa. LinkedIn on nykyajan käyntikorttikansio, jonka avulla on näppärä ylläpitää omaa kontaktiverkostoaan. Tämän päivän opiskelijat ovat huomisen alumneja: yrittäjiä, toimitusjohtajia, harjoittelupaikkojen vinkkaajia ja työelämäpäivien puhujia. Tee siis itsellesi pian profiili – tai varmista että olemassa oleva profiilisi on ajan tasalla! Hyväksy säännöllisesti kontaktipyyntöjä niiltä ihmisiltä, jotka olet tavannut livenä seminaareissa, hankkeissa ja opettajan pöydän toisella puolella. Et varmasti jättäisi vaihtamatta käyntikorttia tai kävelisi ohi kadulla vanhasta tutusta. Sama pätee LinkedIn-pyyntöihin.

Vapaa-ajan somekanavaksi mielletty Facebook sopii myös mainiosti työkäyttöön. Facebook toimii hyvin yhteydenpitoon kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa. Voit liittyä ryhmiin, jossa jaetaan mielenkiintoisia linkkejä ja omia kokemuksia tai testata ryhmä-toimintoa omalla kurssilla materiaalien jakamiseen ja yhteydenpitoon. Twitter puolestaan sopii asiantuntijakeskusteluihin ja seminaareissa hankitun osaamisen reaaliaikaiseen jakamiseen. Mitä jos tänä vuonna paperille tehtävien muistiinpanojen sijaan twiittaisitkin puheenvuoroista kolahtaneet asiat? Näin samanaikaisesti sekä jaat tietoa että nostat omaa digitaalista asiantuntijaprofiiliasi.

Loppuun rohkaisun sanoja: valjasta some hyödyksesi työelämässä omalla tavallasi. Inspiroi, ole edelläkävijä ja suunnannäyttäjä, rakenna omaa asiantuntijuuttasi digitaalisesti. Muista, että sisältö on tärkein, ei kanava! Ja entäs se jatkuva piippaus? Aina ei pidä olla saatavilla. Ilmoitukset voi laittaa pois päältä ja katsoa niitä sitten, kun haluaa.

Kuva: Unsplash, Jonathan Velasquez

Kirjoittaja

Miina Makkonen, tradenomi (ylempi AMK), AmO, digitaalisen markkinoinnin lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu, miina.makkonen(at)tamk.fi

Näkökulmia etätyön johtamiseen pedagogisessa työyhteisössä

Kirjoittaja: Iris Wiitakorpi

Verkko-opetuksen ja muun digitaalisen työskentelyn lisääntyessä ammattikorkeakouluissa työn johtamiselle asetetaan uusia haasteita. Myös opettajan työ on muuttunut. Digitaalisuus mahdollistaa nyt työskentelyn ajasta ja paikasta riippumatta, ja opettajien ja opettajatiimien työskentelyrytmi ja -paikka vaihtelevat. Yhteiset fyysiset kohtaamiset harvenevat. Mutta miten etätyöskentelyä pedagogisessa asiantuntijayhteisössä tulisi johtaa?

Kun opetustyössä muodostuu virtuaalityöyhteisöjä, asettaa se opetustyön johtamiselle uusia haasteita. Työn johtamisesta häipyvät viimeistään tässä vaiheessa detaljijohtamisen elementit. Asiantuntijatyössä esimiehen tehtävä on kannustaa ja mahdollistaa oman itsensä johtaminen organisaatiolle asetettujen tavoitteiden suuntaisesti. Esimiehen rooli ja työskentelytavat joutuvat uudelleen arvioinnin kohteeksi. Johtamisen sisällölliset peruselementit eivät sinällään muutu, mutta kohtaamisympäristö ja vuorovaikutuksen laadun merkitys korostuvat. Työyhteisöä johtavan esimiehen haaste on muuttua lähijohtajasta etäjohtajaksi.

Alaisena toimimisessa vastuu omasta osaamisesta ja sen kehittämisestä tulee entistä tärkeämmäksi. Lisäksi työssä korostuu yhä enemmän oman työn johtaminen, ajan hallinta sekä työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan. Kun esimies ja koko työyhteisö tekevät työtä fyysisesti eri paikoissa, edellyttää se hyvää kommunikaatiota, läpinäkyvyyttä ja keskinäistä luottamusta. Etätyöskentely edellyttää uudenlaista asennoitumista työhön ja sen johtamiseen.

Vuorovaikutuksen ja pelisääntöjen merkitys etäjohtamisessa korostuu

Työtä johdetaan aiempaa enemmän etäyhteyksien välityksellä fyysisten tapaamisten sijaan. Fyysinen tila on muuttunut virtuaaliseksi. Etäyhteyksiä käytettäessä johtamisessa korostuu vuorovaikutuksen merkitys äänen ja kuvan välityksellä (Koivuniemi 2015; Vilkman 2016). Äänenpaino, -sävy ja tauotukset puheessa viestivät, mitä sanojen takana on. Ilmeet tai ilmeettömyys kertovat myös mielentilasta ja ajatuksista (Wiitakorpi & Korhonen 2016). Toisaalta fyysisen läsnäolon puuttuessa ei pystytä aistimaan kaikkea. Tällöin tunnelman aistiminen on keskeistä. Etäyhteyksissä voi kehittyneen tekniikan ansiosta kuulla ja nähdä, mutta ei aistia sanatonta viestintää eikä kehon kieltä (Wiitakorpi & Korhonen 2016). Johtamisen kannalta tämä edellyttää uusia taitoja käydä keskustelua (Snellman 2014). Havainnointi sekä kahdenkeskisissä keskusteluissa että tiimin jäsenten välisessä keskustelussa vaativat harjoittelua. Lisäksi etäkokouksien rutiinit,  esimerkiksi puheenvuorojen ja dokumenttien jakaminen, kertovat läsnäolijoiden huomioon ottamisesta ja luovat vuorovaikutukseen tunteen osallisuudesta.

Tottuminen etäyhteyksien käyttöön vie aikaa. Jokaisessa organisaatiossa on omat sisäiset säännöt ja toimintakulttuuri etäyhteyksien käytöstä. Nämä saattavat jarruttaa niiden sujuvaa käyttämistä päivittäisessä työssä. Lisäksi puutteelliset tekniset taidot käyttää etäyhteyksiä lisäävät haluttomuutta ottaa niitä käyttöön (Wiitakorpi & Korhonen 2016).  Tarve työssä käytettävien laitteiden ja ohjelmistojen käyttökoulutukseen kasvaa nopeasti.

Etätyötä tekevän yhteisön jäseniä tulisi rohkaista ja kannustaa oman työn arvioimiseen ja jatkuvaan kehittämiseen, toisin sanoen työnsä vahvempaan johtamiseen (Vilkman 2014). Vaikka yhteisöä johdetaan etätyövälineiden välityksellä, ovat esimiehen yhteydenpitotavat kuhunkin työntekijään erilaisia riippuen työn laadusta, sisällöstä ja yksilöllisistä tarpeista (Vilkman 2016). Toiset työntekijät kaipaavat enemmän keskustelua kuin toiset työskentelyn eri vaiheissa. Etätyöskentelyssä piilee riski siitä, että vetäytyvämmät työntekijät jäävät huomiotta.

Työssä tarvittavien aineistojen ja materiaalien jakamisesta tulee keskeinen tekijä niin virtuaalisessa työn johtamisessa kuin opettajan pedagogisessa työskentelyssä. Johtamisen kannalta on havaittu hyväksi yhteisen työskentelyalustan käyttöön ottaminen. Yhteisellä alustalla voi jakaa yhteisön kesken oman työn tuloksia, ajankohtaista materiaalia, pyytää kommentteja tai konsultoida kollegoja ongelmatilanteissa reaaliaikaisesti (vrt. tiimidynamiikasta Vilkman 2016). Tämä tuo läpinäkyvyyttä ja yhteisöllisyyden tunnetta toimintaan.

Yhteiset pelisäännöt, kuten myös selkeät työskentelyn tavoitteet ovat kaiken sujuvan etätyöyhteisöjen työskentelyn perusta. Virtuaalityöyhteisössä on tarpeellista luoda hyvät käytänteet ja tavat yhteistä työskentelyä varten. Kun pelisäännöt on yhdessä luotu, jokaiselta yhteisön jäseneltä voidaan edellyttää, että niihin sitoudutaan. Vaikka pelisäännöt ovat tarpeen lähityöyhteisöissäkin, ovat ne etätyöyhteisöille aivan erityisen tärkeitä. Luottamuksen rakentaminen esimiehen ja yhteisön jäsenten kesken on keskeistä (Snellman 2014; Vilkman 2016). Työilmapiiri ja työn tulokset heikkenevät keskinäisen luottamuksen puuttuessa. Virtuaalisessa yhteisössä kaikkien jäsenten ei tarvitse tehdä työtä samalla tavoin, mikä johtuu työtehtävien erilaisuudesta (Vilkman 2016). Etätyön mittarina ei myöskään toimi kellokortti, vaan työn tulokset.  Avaimet hyvään tuloksentekoon ovat hyvä keskinäinen vuorovaikutus ja luottamus. Yhteisön jäsenten on sisäistettävä kunkin vastuu kokonaisuudessa sekä tavoitteiden saavuttamisessa.

Etätyössä jaksaminen

Työskenneltäessä fyysisesti erillään muista kollegoista on riski joko alisuoriutumiseen tai ylisuoriutumiseen. Alisuoriutuminen muodostuu ongelmaksi, jos työssään kokee turhautumista tai kyllästymistä. Työntekijän alisuoriutumiseen syynä voi olla eristyneisyyden tunne yhteisöstä, mikäli kontakteja kollegoihin ei luonnollisella tavalla etätyövälineiden kautta ole muodostunut tai fyysiset tapaamiset ovat harvassa tai puuttuvat kokonaan. Toisaalta tunne kontrolloimattomuudesta voi johtaa tekemään epäolennaisia asioita tai hakeutua jopa kokonaan pois työn ääreltä.

Asiantuntijayhteisöissä, kuten opettajien keskuudessa, itsensä uuvuttaminen liialla työmäärällä on toinen ääripää työssä jaksamisen haasteista. Etäjohtamisessa tämä saattaa muodostua erityiseksi haasteeksi työhyvinvoinnin kannalta. Esimiehen aito kiinnostus johtamisesta – työn hyvä organisointi, hyväksytyt pelisäännöt, kiinnostus töiden etenemisestä, kannustus ja keskustelu sopivissa tilanteissa – auttaa säilyttämään tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä (Wakkola 2016; Vilkman, 2016). Edellä mainitut asiat ovat tuttuja lähijohtamisesta, mutta vaativat etäjohtamisessa erityistä huomiota ja taitoa. Etäjohtaminen haastaa syventämään johtajuuden taitoja. Työtapojen kehittyessä ja kokemusten lisääntyessä tästäkin aiheesta on syytä kirjoittaa lisää.

Kirjoittaja

Iris Wiitakorpi, KT, Virtuaalikoulutuksen johtaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, iris.wiitakorpi(at)laurea.fi

Koivuniemi, H. (2015) Näin johdat etätyötä menestyksellisesti. Evento. http://eventolehti.fi/artikkelit/nain-johdat-etatyota-menestyksellisesti/

Snellman C. L. (2014) Virtual teams: opportunities and challenges for e-leaders. Procedia-Social and Behavioral Sciences 110 (2014) 1251-1261

Wakkola, R. (2016) Etätyön vuorovaikutteinen johtaminen. Pro Gradu-tutkielma. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Helsingin yliopisto.

Wiitakorpi, I. & Korhonen, J. (2016) Vuorovaikutus verkossa. Teoksessa Digimakupaloja korkeakouluopettajille (toim. Wiitakorpi, I, Marstio, T. & Mattila, A.). Laurea-ammattikorkeakoulu.Laurea julkaisut 64. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/110706/64.%20Wiitakorpi%20Marstio%20Mattila%20Digimakupalat.pdf?sequence=1

Vilkman, U. (2016) Etäjohtaminen: tulosta joustavalla työllä. TalentumPro. Helsinki.

 

Nettiaikakausi tarvitsee uudenlaisen korkeakoulun 

Kirjoittaja: Ville Saarikoski

Visio on strategisen johtamisen keskeinen elementti. Se on usein suomennettu tulevaisuuden harhakuvaksi. Visiossa olennaista on, että se on realistinen, ymmärrettävä, toteutettavissa, mitattavissa ja innostava (Lindroos & Lohivesi 2010). Nettiaikakauden korkeakoulun visioksi voisi kelvata lausahdus ”etsi, rekisteröidy ja suorita kurssi verkossa”. Tästä visiosta voisi johtaa nykyhetkeen ne asiat, joita pitäisi mitata ja havaita nykytila-analyysia tehdessä.

Netti on paradigmamuutos, joka kyseenalaistaa kivijalan. Tämä tarkoittaa yrityksen toimintatavan, liiketoimintamallien, resurssien ja ydinkompetenssien sekä tuotteiden ja palveluiden syvällistä kyseenalaistamista. Sama murros koskee korkeakoulua, jonka ytimessä on ollut fyysinen luokka. Uuden nettitalouden ytimessä ovat informaatiotalouden ansaintamallit, keskinäisen riippuvuuden analysointi (peliteoria), verkostot arvon luojina ja kaappaajina sekä oikeuksien uudelleen järjestäminen (Shapiro & Varian 1999; Easley & Kleinberg 2010; Benkler 2006).

Nettiaikakauden korkeakoulun viivästyminen korkeakouluhistoriamme suurin strateginen virhe

Digitalisaation haasteet käyvät ilmi yksinkertaisen testin avulla: ”avaa internetselain, etsi ja kirjaudu suomalaisen korkeakoulun verkkokurssille”. Olennaista olisi, että kuka tahansa, olematta kyseisen korkeakoulun opiskelija, voisi kirjautua muutamassa minuutissa kurssille. Kirjautumisen tulisi olla mahdollista koska tahansa. Ymmärtääkseni testin tulos on valitettava: muutamaa yksittäistä kurssitason kokeilua ja poikkeusta lukuun ottamatta, suomalainen korkeakoulu ei mahdollista tätä.

Analyysi nykytilanteesta on karu. Nettiaikakauden korkeakoulun rakentamisessa on epäonnistuttu ja se on strateginen virhe. On välttämätöntä, että koulutuspolitiikan päättäjät sekä korkeakoulut paneutuvat epäonnistumisen syihin. Vasta kun tiedetään mikä ja miksi meni pieleen, kannattaa digitalisaatioon aidosti panostaa. Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on aidon muutoksen alku.

Korkeakoulu nettiaikakaudella

Suurimmat esteet korkeakoulujemme uudistumiselle ovat rakenteissa. Netti on globaali, ja moni suomalainen yliopisto, etenkin ammattikorkeakoulu, on vahvasti paikallinen. Paikallisuutta ylikorostavasta rakenteestamme on muodostunut keskeinen este uudistumiselle. Verkko-opetus haastaa paikallisuuden samalla tapaa kuin verkkokauppa on haastanut kivijalkakaupan ja sen paikallisuuden. Korkeakoulujen tulee strategioissaan huomioida tämä teknologinen paradigmamurros ja oltava valmiita myös rakenteellisiin uudistuksiin. (Saarikoski 2015.)

On vaikea uskoa suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kykyyn oma-aloitteiseen uudistamiseen. Muutos näyttää selkeästi tulevan ulkoa. Missä ja miten satunnainen kansalainen voi nettiaikakaudella opiskella?  Opiskelu voi tapahtua myös ulkomaisessa korkeakoulussa ulkomaille muuttamatta tai opiskelu ei välttämättä johda tutkintoon. Kenties tutkintojen merkityskin tulevaisuudessa vähenee. Voi pohtia, miten yksittäisen opettajan tulee toimia pärjätäkseen murroksessa tai missä ovat ne edelläkävijähenkilöt, startup-yritykset ja teknologiat, joiden kanssa halutaan toimia. Yksilöiden on syytä toimia, kun instituutiot eivät näytä toimintaan kykenevän.

On ilahduttavaa, että viime aikoina on innostuttu digitaalisuudesta ja digihankkeisiin löytyy startup-rahan lisäksi myös julkista rahaa. Tämän myötä lisääntyy myös sattuman mahdollisuus. Erityisen kiinnostavia ovat sellaiset toimijat, jotka eivät rajoita markkina-alueensa suuruutta ja joiden rahoituksesta ainakin osa tulee suoraan kuluttajilta. Näiden yritysten on pakko pohtia tuotteistustaan ja liiketoimintamalliaan. Hyviä esimerkkejä ovat startupit kuten Eliademy sekä kesäyliopistot.

Visiosta ”etsi, rekisteröidy ja suorita verkossa” saa tuntuman, kun tarkastelee esimerkiksi verkkosivujen www.edx.org tai www.coursera.org tarjontaa. Kuka tahansa missä tahansa maailmaa löytää kurssin hetkessä ja pääsee suorittamaan ne ilmaiseksi. Maailman parhaat ja kalliina tunnetut yliopistot ovat vain parin klikkauksen päässä ilmaisina kaikkien saatavilla.

Verkkokurssi ja opetuksen murros

Yksinkertaisimmillaan verkkokurssia kannattaa verrata kirjaan. Kurssikirja sisältää tarkasteltavat asiat, siihen liittyvät tehtävät ja tehtävien vastaukset. Hyvässä verkkokurssissa kirjoitettu teksti korvataan usein videolla. Parhaimmissa tapauksissa ne ovat tekstitettyjä ja opiskelija voi löytää kohdan, jonka haluaa katsoa uudelleen. Videot ovat usein lyhyitä ja keskeiset konseptit selitetään alle kymmenessä minuutissa.

Opiskelijat hakeutuvat verkko-opintoihin, koska ne ovat ajasta ja paikasta riippumattomia. Opettajan työn keskeiseksi haasteeksi muodostuu kyky tuottaa lisäarvoa oppilaalle. Taitojen kehittyessä moni opiskelija kykenee suorittamaan verkkokurssit täysin itsenäisesti. Lisäarvoa voi syntyä vaikka käänteistä luokkahuonemenetelmää käyttäen. Sitä syntyy myös kun opettaja sovittaa aineiston sekä opiskelijaryhmän akateemista tasoa että toimialaa vastaavaksi tai kun opettajat tekevät yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja rakentavat yhteisiä kursseja. Tällöin kurssit ovat lähtökohtaisesti monikansallisia ja opiskelijat työskentelevät luontevassa kansainvälisessä ympäristössä.

Verkko-opinnoissa tuotteistamisen taito on keskiössä. Tämä muuttaa myös tapaa, jolla verkkokursseja tarjotaan ja markkinoidaan. Enää ei tarvitse ostaa ”sikaa säkissä” vaan opiskelija voi halutessaan tutustua arkistoidun kurssin sisältöihin etukäteen. Tämä tarkoittaa opetussuunnitelmien roolin muuttumista. Lisäksi opettajan voidaan edellyttää antavan opetuksesta riittävät etukäteistiedot.

Verkkokurssimaailmassa markkinointi on keskeinen haaste. Kurssin täytyy olla helposti löydettävissä hakusanoilla. Helppo löydettävyys voi johtaa siihen, että opiskelijat osallistuvat mieluummin hyvin toteutetulle ja tuotteistetulle verkkokurssille kuin oman alueellisen kampuksensa luokassa tapahtuvaan opetukseen. Opiskelijat kykenevät ylittämään keinotekoiset hallintorajat ja tämä haastaa koulutuspolitiikan.

Verkkokurssi on hyvin toteutettuna myös hyvin skaalautuva, eli laajennettavissa. Luokka rajoittaa osallistujamäärän, mutta verkkokurssin osallistujamäärälle ei ole teoreettisia rajoja. Skaalautuvuutensa kautta kurssit myös sekä kyseenalaistavat että murtavat perinteiset opetuksen tarjontarakenteet. Ei ole resurssien näkökulmasta mielekästä, että yksittäisen ammattikorkeakoulun seitsemällä eri kampuksella opetetaan seitsemälle eri ryhmälle asiat seitsemällä eri tavalla.

Viime aikoina olen havainnut yhä useammalla verkkokurssilla, että kurssin aikana opiskelijoille annetaan käyttöön jokin ohjelmistotyökalu. Työkalun käyttö edellyttää usein aidon ympäristön elävän datan käyttöä ja sen analysointia. Usein tämä data syntyy verkossa ja verkko on sen luontevin käsittelypaikka. Moni tulevaisuuden työtaito pohjautuu kykyyn käsitellä ja tulkita dataa tai ohjata datavirtoja. Verkko on luontevin paikka oppia nämä uudet työkalut.

Tällä hetkellä maailman huippuyliopistot pohtivat liiketoimintamallejaan. Osallistumalleni MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) verkkokurssille luokkatilanteesta oli otettu videoita, jotka oli editoitu seitsemän minuutin kokonaisuuksiksi. Verkko-opiskelijana hyödyin siitä, että saatoin katsoa vaikeimmat videot yhä uudestaan. Kurssi oli ilmainen ja vain sertifikaatti oli maksullinen (noin 50 euroa), kun taas luokassa istuvien opiskelijoiden lukuvuosimaksu on kymmenissä tuhansissa. Hintaerolle täytyy olla peruste ja se pitää olla korkeakoulun hallittavissa. Liiketoimintamalliin täytyy kiinnittää huomiota. Selvää on, että amerikkalaisissa huippuyliopistoissa liiketoimintamallin kehittäminen otetaan tosissaan. Yhtä selvää on, että Suomessa liiketoimintamalli on lähes tabu.

Haasteena jakelukanava ja vanhat rakenteet

Jakelukanavan kehittämisen haasteita voi tarkastella toisaalta organisatorisen muutoksen ja toisaalta teknologisen kehityksen näkökulmista. Näitä yhdistää se, miten oppimisalustalla toteutettu kurssi saadaan yhä suuremman yleisön käyttöön ja löydettäväksi.

Ammattikorkeakouluympäristössä on tunnistettavissa kaksi keskenään osin ristiriitaista ohjaavaa voimaa. Aluepolitiikka ja kunnallinen omistus pyrkivät varmistamaan, että mahdollisimman moni paikkakunta olisi myös korkeakoulupaikkakunta. Toisaalta korkeakoulujen rahoitus tulee valtiolta, joka omilla toimillaan vääjäämättä ohjaa kehitystä kohti resurssien tehokkaampaa käyttöä, mikä näyttää tarkoittavan myös koulutuspaikkakuntien vähenemistä.

Laurean kampusrakenteeseen on pystytty vaikuttamaan kahdella tavalla. Toisaalta on luotu täysin verkossa tapahtuva tradenomitutkinto, joka vähentää paikkakunnan ja fyysisen kampuksen merkitystä. Toisaalta on luotu keskelle lukukautta ajoittuva niin kutsuttu välitarjonta, josta opiskelijat voivat täydentää opintojaan, ja josta suurin osa on verkkokursseja. Korkeakoulun sisäistä uudelleen järjestelyä on kuitenkin merkittävästi rajoittanut alueellinen omistuspohja.

Kesänä 2016 luotiin ammattikorkeakoulujen yhteistoiminnan tuloksena myös sivusto kesälukukausi.fi. Sen kautta eri ammattikorkeakoulujen verkkokurssit tulivat tarjolla kaikille ammattikorkeakoulujen opiskelijoille. Kurssille rekisteröityminen ja arvosanojen toimittaminen osoittautui haasteelliseksi. Sama kokemus oli toistunut jo useampana aikaisempana vuonna. Näitä uusia jakelukanavarakenteita ja varsinkin niihin liittyviä automatisoituja sähköisiä rakenteita ei haluta miettiä ja kehittää. Näiden kysymysten aito kohtaaminen johtaisi vääjäämättä nykyrakenteiden kyseenalaistamiseen. Alueellinen omistuspohja vaikeuttaa jakelukanavarakenteen kehittämistä myös valtakunnallisella tasolla. Yksityisillä markkinoilla tilanne on eri. Siellä panostetaan standardointi- ja yhteentoimivuusratkaisuihin, koska halutaan taata markkinoille pääsy ja kehittää kilpailtua markkinaa.

Kohti uutta maailmaa yhdessä kokeillen

Suomalainen korkeakoulupolitiikka on jo vuosikaudet tarvinnut aitoa digistrategiaa. Sen puuttuessa on yksittäisten toimijoiden pitänyt tehdä omia valintojaan, jotka aika ajoin ovat jopa ristiriidassa vallitsevan ajattelutavan tai jopa oman organisaation julkilausutun strategian kanssa. Tämä kertoo murroksen syvyydestä.

Parhaimmillaan osallistava strategian teko on Davidin ja Goljatin taistelua (Gladwell 2013), jossa yksittäisen henkilön (David) strategia saattaa poiketa johdon tai valtavirran (Goljat) ajattelusta, mutta jossa molemmat ymmärtävät voimattomuutensa uuden edessä ja todelliset strategiat ratkaistaan ja luodaan kentällä kokeillen.

Kirjoittaja

Ville Saarikoski, FT (tietojenkäsittely), DI (tietoliikenne), yliopettaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, ville.saarikoski(at)laurea.fi

Benkler, Yochai. 2006. The wealth of networks: How social production transforms markets and freedom (1st ed.). New Haven. Conn: Yale University Press, p. 528.

Easley, David & Kleinberg, Jon. 2010. Networks crowds and markets, reasoning about a highly connected world. Cambridge University Press.

Gladwell, Malcolm. 2013. David and Goliath: Underdogs, Misfits, and the Art of Battling. Little Brown and Company, Hachette Group, New York

Lindroos, Jan-Erik & Lohivesi Kari. 2004. Onnistu Strategiassa 2010. Helsinki: WSOYPro.

Saarikoski, Ville. 2015. Miksei Suomeen ole syntynyt nettiaikakauden korkeakoulua? Teoksessa Keinänen, Minna (toim.). 2015. Innovaatiohöttö hemmettiin – tarinoita mielenmalleista & kulttuurimuutoksesta. Jyväskylä: Business Arena.

Shapiro, Carl & Varian, Hal R. 1999. Information Rules – a Strategic Guide to the Network Economy. Boston Massachusetts: Harvard Business School Press.

Tulossa parempaa? Liikkumiskulttuurin murroksen piirteet

Elämme liikkumiskulttuurin globaalissa murroksessa. Murros perustuu (a) kestävään kehitykseen, (b) järjestelmäajatteluun, ja (c) aineettomaan hyvinvointiin. (Kallio ym. 2015, Salonen & Rouhinen 2015, Salonen ym. 2014, Salonen & Åhlberg 2013.) Tähän asti autoja on pitänyt olla paljon, sillä henkilöautojen käyttöaste on tyypillisesti alle 10 prosenttia ajasta (Bates & Leibling 2012). Viihtyisissä, turvallisissa ja vetovoimaisissa kaupungeissa liikkuminen perustuu kävelyyn, pyöräilyyn ja sujuvaan joukkoliikenteeseen (UN Environment 2016, Terrien ym. 2016, myös Salermo ym. 2016).

Autotalleihin ja parkkipaikoille pysäköidyt pääomat eivät hyödytä ketään. Ne vievät tilaa, jota kaupungistuvissa yhteiskunnissa on yhä niukemmin saatavilla. Autojen melusta ei pidetä, ja ruuhkat turhauttavat. Lisäksi henkilöautojen käyttötapojen muutos on kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä (Liimatainen ym. 2015). Kävelyn ja pyöräilyn lisääntyminen, liikkumisen joukkoistuminen ja itseajavien sähköisten kulkuneuvojen käyttöönotto auttavat pitämään huolta omasta terveydestä, lisää ihmisten yhteenkuuluvuutta ja huolehtii meidän jälkeemme elävien ihmisten hyvän elämän mahdollisuuksista.

Kestävämpiin liikkumisen tapoihin siirtymistä osoittaa jo esimerkiksi se, että Espoossa joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen määrä on kasvanut 28 prosenttia vuosina 2005–2015, kävely keskusta-aluilla 70 prosenttia ja Espoon keskusten välinen pyöräily 71 prosenttia (Liikenne Espoossa 2015). Tukholmassa enää joka kymmenes 18 vuotta täyttävä nuori ajaa ajokortin. Heille huoleton ja helppo liikkuminen on oleellisempaa kuin kulkuvälineiden omistamisen antama status (Aretun 2014).

Sähköautoja on nyt Suomessa noin 1000, mutta reilun kymmenen vuoden päästä jo 100–200 kertaa enemmän (Nylund ym. 2015). Itseajavat ja yhteiskäyttöiset autot yleistyvät 2018–2022 (Shanke ym. 2013, 37–44). Uusimpien ennusteiden mukaan Yhdysvalloissa ei enää myydä kuljettajan ohjaamia autoja vuonna 2040 (Corwin ym. 2016). Itseajavien autojen yhteiskäytön yhdistäminen sujuvaan joukkoliikenteeseen voi vähentää autotarpeen kymmenesosaan nykyisestä (OECD 2016; PriceWaterhouseCoopers 2013) ja poistaa liikenneonnettomuudet lähes kokonaan (Singh 2015). Liikkumispalvelu, johon kuuluisi 9000 itseajavaa ja yhteiskäytössä olevaa autoa, voisi New Yorkissa turvata joustavan liikkumisen siten, että keskimääräinen odotusaika olisi vain murto-osa nykyisestä taksin odotusajasta eli 36 sekuntia. Lisäksi palvelun käyttökustannukset olisivat vain kolmasosa omassa omistuksessa olevaan henkilöautoon verrattuna (Corwin ym. 2015; ks. myös Martinez ym. 2015). Digitaalisiin ratkaisuihin perustuvan alustatalouden kehittyminen auttaa tällaisten palvelujen hallinnoinnissa.

Pyöräilyn kytkemistä osaksi liikkumispalvelua on testattu jo vuosia esimerkiksi kaupunkipyörien muodossa (Salermo ym. 2016). Robottibussikokeilujakin tehdään jo (Gibbs 2016). Ilman kuljettajaa liikkuva bussi ei kuitenkaan herätä kyytiin astuvan luottamusta. Tämän vuoksi kuljettajan tilalla voidaan nähdä vaikkapa paikallisen leipomon uunituoretta leipää myyvä kioskin pitäjä. Ja lähijunaan voidaan perustaa päivittäistavarakauppa. Yhteiskunnan palveluiden on mahdollista integroitua osaksi liikkumisratkaisuja, mikä lisää liikkumispalvelujen houkuttelevuutta.

Liikkumisesta on tulossa erilaisia liikkumistapoja yhdistävä palvelu (Mobility as a Service). Liikkumiskulttuurin muutos ilmenee kehityskulkuna, jossa suurten massojen liikkumisen turvaavat runkolinjat perustuvat raideliikenteeseen. Bussiliikenne mukautuu joustavasti todellisen tarpeen mukaisesti. Jaetut, itseajavat kulkuneuvot vastaavat busseja yksilöllisemmästä ihmisten ja tavaroiden liikkumisesta. Kävelijän ja pyöräilijän valta lisääntyy, sillä autonomiset ajoneuvot ovat sensitiivisiä, ja ne eivät ota riskejä (Millard-Ball 2016; myös Tennant ym. 2016). Pyöräilystä ja jalankulkemisesta tulee entistä houkuttelevampi liikkumistapa.

Kirjoittaja

Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Aretun, Å. (2014). Developments in driver’s licence holding among young people. Potential explanations, implications and trends Linköping: VTI rapport 824A

Bates, J. & Leibling, D. (2012). Spaced Out. Perspectives on parking policy. London: RAC Foundation.

Corwin. S., Vitale, J., Kelly, E. ja Elizabeth, C. (2015). The future of mobility. How transportation technology and social trends are creating a new business ecosystem. New York: Deloitte University Press.

Corwin, S., Jameson, N., Pankratz, D. ja Willigmann, P. (2016). The future of mobility: What’s next? Tomorrow’s mobility ecosystem – and how to succeed in it. New York: Deloitte University Press.

Gibbs, S. (2016). Self-driving buses take to roads alongside commuter traffic in Helsinki. The Guardian. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://www.theguardian.com/technology/2016/aug/18/self-driving-buses-helsinki

Kallio, J., Tinnilä, M., & Raulas, M. (2015). MaaS Services and Business Opportunities. Research reports of the Finnish Transport Agency 56/2015. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lts_2015-56_maas_services_web.pdf

Liikenne Espoossa 2015. Espoon kaupunki: Kaupunkisuunnittelukeskus. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://issuu.com/espoonkaupunki/docs/liikenne_espoossa_2015_kaupunkisuun

Liimatainen, H., Nykänen, L., Rantala, T., Rehunen, A., Ristimäki, M., Strandell, A., Seppälä, J., Kytö, M., Puroila, S. ja Ollikainen, M. (2015). Tarve, tottumukset, tekniikka ja talous. Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteet liikenteessä. Helsinki: Ilmastopaneelin raportti

Martinez, L., Correia, G., & Viegas, J. (2015). An agent-based simulation model to assess the impacts of introducing a shared-taxi system: an application to Lisbon (Portugal). Journal of Advanced Transportation, 49(3), 475–495.

Millard-Ball, A. (2016). Pedestrians, Autonomous Vehicles, and Cities. Journal of Planning Education and Research.  DOI: 10.1177/0739456X16675674

Nylund, N., Tamminen, S., Sipilä, K., Laurikko, J., Sipilä, E., Mäkelä, K., Hannula, I., ja Honkatukia, J. (2015). Tieliikenteen 40 %:n hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2030: Käyttövoimavaihtoehdot ja niiden kansantaloudelliset vaikutukset. Helsinki: VTT

OECD (2016). Urban Mobility System Upgrade. How shared self-driving cars could change city traffic. Paris: International Transport Forum

PriceWaterhouseCoopers (2013). Look Mom, No Hands! Forging into a brave new (driverless) world. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www.detroitchamber.com/wp-content/uploads/2012/09/AutofactsAnalystNoteUSFeb2013FINAL.pdf

Salermo, M., Hublin,  P., Aalto-Setälä,  N., Suomela, H., Hämäläinen, T.  &  Antikainen, J. (2016). Pyöräily palveluistuvassa liikennejärjestelmässä.  Liikennevirasto, liikenne ja maankäyttö -osasto.  Helsinki 2016. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 29/2016.

Salonen, A., Fredriksson, L., Järvinen, S., Korteniemi, P. & Danielsson, J. (2014). Sustainable consumption in Finland – the phenomenon, consumer profiles and future scenarios. International Journal of Marketing Studies 6(4), 59–82.

Salonen, A. & Rouhinen, S. (2015). Vastuullinen maailmasuhde – tulevaisuuden toivoa säilyttävän kulttuurievoluution suunnannäyttäjä. Tiedepolitiikka 3(40), 7–16.

Salonen, A. & Åhlberg, M. (2013). Towards sustainable society – From materialism to post-materialism. International Journal of Sustainable Society 5(4), 374–393.

Shanke, R., Jonas, A., Devitt, S., Huberty, K., Flannery, S., Greene, W., Swinburne, B., Locraft, G., Wood, A., Weiss, K., Moore, J., Schenker, A., Jain, P., Ying, Y., Kakiuchi, S., Hoshino, R & Humphrey, A. (2013). Autonomous Cars: Self-Driving the New Auto Industry Paradigm. Morgan Stanley Research’s Blue Paper. New York: Morgan Stanley.

Singh, S. (2015). Critical reasons for crashes investigated in the National Motor Vehicle Crash Causation Survey. Traffic Safety Facts Crash-Stats. Report No. DOT HS 812 115. Washington, DC: National Highway Traffic Safety Administration.

Tennant, C.,Howard. S.,Franks, B., & Baue, M., (2016). Autonomous Vehicles – Negotiating a Place on the Road. London: London School of Economics and Political Science Department of Psychological and Behavioural Science, via LSE Consulting.

Terrien, C., Maniak, R., Chen, B., Shaheen, S. (2016). Good practices for advancing urban mobility innovation: A case study of one-way carsharing. Research in Transportation Business & Management, 20, 20-32.

UN Environment 2016. Global Outlook on Walking and Cycling 2016. UN Environment, Nairobi. Luettavissa: http://www.unep.org/Transport/SharetheRoad

Maailmankuvaa muuttava oppiminen tuo tulevaisuuden toivoa

Yhteiskuntaamme ohjaavien uskomusten mukaan hyvinvointi voidaan varmistaa talouskasvun, kilpailun ja globalisaation kautta. Tulevaisuuden strategioissamme myös kestävyyskysymykset ratkeavat kasvun ja teknologian avulla. Selkeää näyttöä onnistumisesta ei kuitenkaan ole. Pitäisikö ratkaisuja etsiä uudesta näkökulmasta?

Talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen kulutuksen kasvusta on jäänyt heikoksi (Dittrich ym. 2012; Wiedmann ym. 2013). Fossiilisen energian tuotanto näyttää tulevina vuosikymmeninä edelleen kasvavan, eivätkä valtioiden tähänastiset lupaukset Pariisin ilmastosopimuksessa riitä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kahden asteen tavoitteeseen (International Energy Agency 2016).

Kun taloutta tarkastellaan avoimena systeeminä, joka kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja ja tuottaa kasvavaa epäjärjestystä materiaalisesti suljettuun biosfääriimme, paljastuu rajattoman kasvun mahdottomuus (Matutinovic ym. 2016; Max-Neef 2010; Daly 2010; Joutsenvirta ym. 2016).

Satsaamme parhaat voimamme talouskasvun ja teknologian eetokseen, vaikka hyvän elämän tavoite ei näillä keinoilla lähene. Vaihtoehdoton ylikuluttaminen, kiireen tuoma ahdistus ja elämän merkityksellisyyden katoaminen vievät elämän ilon (Diener ym. 2009; Hämäläinen 2014). Talouskasvun tuomasta vauraudesta nauttiminen käy mahdottomaksi, jos elinympäristö ei ole elinkelpoinen.

Askeleita oppimisen portailla

Norgaard (1994) pitää modernismin ajan uskomuksia kestävyysongelmiemme syinä. Näemme maailman atomistisena ja mekanistisena järjestelmänä, erotamme ihmisen ja luonnon toisistaan ja uskomme universaalien totuuksien olemassaoloon. Yhteiskuntamme on rakentunut näiden käsitysten varaan. Ne määrittelevät hyväksyttävän poliittisen keskustelun ja päätöksenteon reunaehdot.

Vallalla olevia uskomuksia uusintava koulutus ylläpitää ongelmaa ja on riittämätön kääntämään vääjäämättömän kehityksen. Tarvitsemme uudenlaista oppimista, joka voi muuttaa ihmisen käsityksen itsestään, ympäröivästä todellisuudesta ja suhteestaan maailmaan. (Sterling 2010.)

Ilmastonmuutokseen vastaaminen on esimerkki vallalla olevasta oppimisestamme (Laininen 2017). Olemme oppineet parantamaan tuotannon energia- ja materiaalitehokkuutta, kierrättämään ja tekemään päästökauppaa. Uusiutuva energia, kiertotalous, digitalisaatio ja vastuullinen tuotanto edustavat systeemistä muutosta, jonka avulla uskomme ratkaisevamme ilmastonmuutoksen ongelman.

Nämä uudistukset ovat ratkaisuyrityksiä nykyisessä maailmankuvassamme. Emme pidä vaihtoehtoina talouskasvun, materialistisen hyvinvointikäsityksen tai globaalitalouden kyseenalaistamista, mikä rajaa ratkaisuavaruuttamme ja sulkee pois mahdollisuuksia, jotka voisivat olla tulevaisuutemme pelastus.

Korkeakoulutus uudistamaan yhteiskuntaa

Yksittäisten ihmisten, perheiden tai pienten ryhmien ajattelu ei välttämättä rakennu samoille uskomuksille. Suomessa vallalla olevan kehitysuskon ja yksittäisten ihmisten uskomusten välillä näyttää olevan ristiriita, sillä 38 % EVA:n barometriin vastanneista yhtyi väitteeseen ”Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun” ja 39 % oli väitteestä eri mieltä (Apunen ym., 2015). 15–29 -vuotiaista nuorista vain 15,1 % oli väitteestä samaa mieltä ja 46,2 % eri mieltä kesällä 2016 (Salonen & Konkka 2017).

Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista.

Elämme kasvavan epävarmuuden maailmassa, jossa globaalit kriisit ravistelevat maailmankuvaamme. Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista. Tätä kautta voidaan vapauttaa ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan potentiaali kestävän ja vastuullisen elämän tavoitteluun ja vaihtoehtoisen tulevaisuuden rakentamiseen.

Kirjoittajat

Erkka Laininen, DI, suunnittelupäällikkö, Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö, erkka.laininen(at)okka-saatio.com
Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Apunen, M., Haavisto, I., Sipola, J. & Toivonen, S. (2015). Ken on maassa jämäkin? EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2015. Helsinki: EVA.

Daly, H. (2010). From a failed-growth economy to a steady-state economy. Solutions 1(2), 37-43.

Diener, E., Harter, J., & Arora, R. (2009). Affluence, feelings of stress, and well-being. Social Indicators Research 94(2), 257–271.

Dittrich, M., Giljum, S., Lutter, S., Polzin, C. (2012). Green economies around the world? Implications of resource use for development and the environment. Vienna: SERI. Haettu 20.11.2016 osoitteesta http://seri.at/green-economies .

Hämäläinen, T. (2014). In search of coherence: sketching a theory of sustainable well- being. Teoksessa Timo Hämäläinen & Juliet Michaelson, Well-being and Beyond. London: Edward Edgar Publishing.

International Energy Agency (2016). World Energy Outlook 2016.

Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. ja Wilén, K. (2016). Talous kasvun jälkeen. Helsinki: Gaudeamus.

Laininen, E. (tulossa 2017). Transforming our worldview towards a sustainable future. Artikkeli Sitran Education for a Changing World -hankkeen julkaisussa. Helsinki: Sitra.

Matutinovic, I., Salthe, S., Ulanowitcz, R. (2016). The mature stage of capitalist development: Models, signs and policy implications. Structural Change and Economic Dynamics 39, 17-30

Max-Neef, M. (2010). The World on a Collision Course and the Need for a New Economy. Ambio, 39(3), 200–210.

Norgaard, R. B. (1994). Development Betrayed: The End of Progress and a Co-evolutionary Revisioning of the Future. Routledge: London.

Salonen, A. & Konkka, J. (tulossa 2017). Kun tyytyväisyys ratkaisee. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Tulevaisuus, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusverkosto.

Sterling S. (2010). Transformative Learning and Sustainability: sketching the conceptual ground. Learning and Teaching in Higher Education, 5, 17-33.

Wiedmann, T. O., H. Schandl, M. Lenzen, D. Moran, S. Suh, J. West & K. Kanemoto (2013). The material footprint of nations. Proceedings of the National Academy of Sciences, 112(20), 6271-6276.

Luontoa tuotteistamassa

Suomeen laadittiin vuonna 2014 luontomatkailun kehittämisstrategia (Visit Finland 2014), joka luo suuntaviivat kesäajan luontomatkailun ja erityisesti luontoaktiviteettimatkailun kehittämiselle valtakunnallisella ja aluetasolla. Strategian mukaan Suomen luontomatkailun missiona on tuottaa kestävällä tavalla hyvinvointia kaikille Suomen alueille. Etusijalla luontomatkailun kehittämisessä ovat vähähiilisyyttä tavoittelevat tuotteet mailla ja vesillä, kuten pyöräily, vaellus, melonta ja kalastus. Lisäksi panostetaan elämyksiin, erityisesti eläinten ja luonnon katseluun sekä -kuvaukseen.

Satakunnassa luontomatkailu on kehittynyt viime vuosina eteenpäin toimijoiden tiivistäessä yhteistyötään sekä toiminnan yhtenäistyttyä valtakunnallisen toiminnan mukaiseksi. Yksi merkittävimmistä toimenpiteistä on Satakuntaan luotu luontomatkailun kehittämiskokonaisuus ja uusi, maakunnallinen luontomatkailustrategia 2025 (kuva 1). Lisäksi maakuntaan on jalkautettu Visit Finlandin valtakunnallinen Outdoors Finland-kehittämisohjelma. Nämä kyseiset toimenpiteet on toteutettu Satakunnan ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Outdoors Satakunta -hankkeessa.

Kuva 1. Satakunnan uusi luontomatkailuohjelma nostaa esiin luonnon liiketoimintapotentiaalin.
Kuva 1. Satakunnan uusi luontomatkailuohjelma nostaa esiin luonnon liiketoimintapotentiaalin.

Tuotteistaminen edistää taloudellisesti kestävää luontomatkailua

Viime vuosina Satakunnassa on koettu haasteeksi se, ettei luontoa osata tuotteistaa kuluttajille soveltuviksi tuotteiksi. Voidaankin todeta, ettei luontomatkailu ole tuottanut Satakunnassa riittävää hyvinvointia taloudellisesti kestävällä tavalla. Tämän vuoksi nyt tehtyjen toimenpiteiden tavoitteena on ollut ensisijaisesti tuoda esille luonnon liiketoimintapotentiaali, jota voitaisiin hyödyntää matkailussa ja jonka ympärille voitaisiin yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa luoda uutta tuotetarjontaa kysyntään vastaamiseksi. Taloudellisesti kestävä luontomatkailu elinkeinona on siten kannattavaa, ja sillä on runsaasti positiivisia vaikutuksia sekä matkailuyrittäjille että paikalliselle yhteisölle. Kestävä matkailu tuottaa tuloja ja työtä kohdealueelle, monipuolistaa paikallistaloutta ja osallistaa paikallisväestöä talouden kehitykseen (Swarbrooke 1999). Tärkeää onkin kehittää luontomatkailua yhteistyössä matkailijoiden ja yrittäjien kanssa, jotta mahdollisuudet luonnossa virkistymiseen paranevat (Metsähallitus 2016).

Tuotteistamistyössä mukana yli 150 toimijaa

Luonnon liiketoiminnallistamista tarvitaan, koska luonnossa liikkumisesta on tullut tuotteistettu ja ohjattu palvelu. Luonnosta vieraantunut matkailija ei viihdy yksinään tuntemattomassa metsässä, vaan hän tarvitsee palveluja sekä runsasta informaatiota. Trendinä on nyt tuotteistaa luontoreitit valmiiksi esitteiksi karttoineen ja tehdä nämä näkyviksi sekä helposti löydettäviksi viestimällä reiteistä monikanavaisesti. Tuotteistaminen helpottaa siten matkailijan omatoimista luontoon tutustumista ja nostaa reittien varrella toimivat yritykset palveluineen paremmin esille. Tuotteistamisen toivotaan näin ollen kasvattavan yritysten asiakasmäärää ja monipuolistavan palvelutarjontaa. (Renfors 2015; Räsänen 2015.)

Satakunnassa Outdoors Finland-kehittämisohjelman työkalujen avulla on tuotteistettu yli 30 luontoreittiä matkailijalle soveltuviksi tuotteiksi, ja näiden reittien tunnettuutta on kasvatettu tiedottamisen keinoin. Tuotteistettavilla luontoreiteillä on neljä pääteemaa: retkeily, melonta, pyöräily ja lintujen katselu, sillä kestävässä luontomatkailussa suositaan liikkumista lihasvoimin.

Tuotteistamistyöhön on osallistunut noin 100 matkailun restonomi-opiskelijaa opintojaksoprojektinaan ja noin 10 opinnäytetyöntekijää. Heidän tehtävänään on ollut tuottaa luontoreiteistä valokuvamateriaalia, laatia elämykselliset tuotekuvaukset sekä esitteet karttoineen (ks. pääkuva. Kuvaaja: Riikka Laine). Opiskelijoita ovat konsultoineet noin 50 paikallista yrittäjää, kuntien edustajaa, paikallista kehittäjätahoa ja yhdistystä.

Jotta opiskelijoiden tuotteistamistyö hyödyttäisi mahdollisimman laajasti matkailijoita, nämä kolmisenkymmentä päiväretkeilyyn soveltuvaa luontoreittiä löytyvät myös hankkeen www.outdoorssatakunta.fi -verkkosivuilta. Matkailija voi ladata verkosta mukaansa retkelleen reittiesitteen, joka sisältää kartan lisäksi tiedot reitin vaativuudesta, sen varrella olevasta luonnosta, nähtävyyksistä ja palveluista. Kyseiset verkkosivut luotiin, koska kestävän luontomatkailun kehittämisessä tärkeäksi nähdään luonnosta tiedottaminen matkailijoille.

Kirjoittaja

Sanna-Mari Renfors, FT, tutkimusryhmän vetäjä, Satakunnan ammattikorkeakoulu, sanna-mari.renfors(at)samk.fi

Metsähallituksen www-sivut. Haettu 9.6.2016. http://www.metsa.fi

Renfors, S-M. (2015). Luontomatkailusta elinkeinomahdollisuuksia maakuntaan. Teoksessa Renfors, S-M. (toim.) Outdoors Finland – Satakunnan vetovoiman kehittäminen valtakunnallisena ja kansainvälisenä luontomatkailukohteena. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu, 8-20.

Räsänen, P. (2015). Outdoors Finland – miten tehdään luonnosta liiketoimintaa? Teoksessa Renfors, S-M. (toim.) Outdoors Finland – Satakunnan vetovoiman kehittäminen valtakunnallisena ja kansainvälisenä luontomatkailukohteena. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu, 21-29.

Satakunnan ammattikorkeakoulun www-sivut. Haettu 8.12.2016. http://www.samk.fi/tyoelama-ja-tutkimus/hankkeet/

Satakunnan luontomatkailuohjelma 2025. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu. Sarja B, raportit 4/2016. Haettu 26.5.2016. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/111312/2016_B_4_Outdoors_Satakunta_luontomatkailuohjelma2016.pdf?sequence=2

Swarbrooke, J. (1999). Sustainable Tourism Management. CABI: Oxford.

Visit Finland (2014). Valtakunnallinen kesän luontoaktiviteettien kehittämisstrategia 2015–2018. Haettu 3.4.2016. http://www.visitfinland.fi/wp-content/uploads/2015/01/Kes%C3%A4n-luontoaktiviteettien-kehitt%C3%A4misstrategia2015-2018-copy.pdf?dl

Forssan seutu kiertotalouden edelläkävijä

Forssan seutu on nostettu kiertotalouden malliesimerkiksi Suomessa (Teräs ym. 2014). Forssan kaupunki kuuluu myös Sitran resurssiviisaisiin pilottikaupunkeihin eli FISU –verkostoon. Forssan kiertotalouden sydämen muodostavat ympäristöliiketoimintaa harjoittavat yritykset. Seudun kunnat ja kehittäjät, kuten Luonnonvarakeskus (LUKE) ja Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ovat myös vahvasti tukeneet Järkivihreän ideologian kehittymistä. ”Järkivihreys tarkoittaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaa, jossa huomioidaan ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Järkivihreä strategia omaksuttiin Forssan seudulla elinkeinopolitiikan strategiaksi vuonna 2010”, kertoo Alueelliset järkivihreät innovaatiot -hankkeen projektipäällikkö Laura Vainio Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Resurssiviisauskeskus ja näyttely

Resurssiviisaus on kykyä tehdä vähemmällä enemmän. Syyskuussa Forssaan avattiin Resurssiviisauskeskus, joka on paikka kohdata, työskennellä ja ideoida uutta (kuva 1). Tilassa järjestetään muun muassa opiskelijoiden ja yritysten yhteisiä ideointituokioita. Keskuksesta löytyy myös näyttelytila, jossa esitellään seudulle tärkeitä hankekokonaisuuksia. ”Ensimmäinen näyttely sisältää muun muassa tekstiilikierrätykseen liittyvää aineistoa. Hypisteltäviä poistotekstiiliesimerkkejä ovat mm. kuluttajien käytöstä poistetut vaatteet, murskattu materiaalisilppu, poistotekstiilirullat ja Finlaysonin räsypala”, toteaa Laura Vainio.

sippola_kuva1
Kuva 1. Resurssiviisauskeskuksen avajaispuheen piti 15.9.2016 Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari. Kuva: Kirsi Sippola

Poistotekstiilit ja Finlaysonin räsymatot

Hämeen ammattikorkeakoulun poistotekstiilien kehittämiseen liittyvillä selvityksillä ja kokeiluilla on haluttu ratkaista poistotekstiilien kierrätykseen, parempaan hyödyntämiseen ja uusien tuotteiden suunnitteluun liittyviä haasteita. Ensimmäinen kokeilumuotoinen Texvex-poistotekstiilipankki perustettiin Humppilaan useita vuosia sitten. Sen jälkeen toiminta on laajentunut eri paikkakunnille. ”Texvex-poistotekstiilipankitoimivat Forssassa, Loimaalla, Hämeenlinnassa ja Turussa”, Laura Vainio kertoo.

Uusin tekstiilien kierrätyskokeilu on tehty yhdessä kodintekstiilejä valmistavan Finlayson Oy:n kanssa syksyllä 2015. Finlaysonin ideana oli vähentää polttoon menevää tekstiilijätteen määrää, luoda työtä Suomeen sekä herättää perinteinen räsymatto eloon uudella ilmeellä. ”Finlayson-case on hyvä esimerkki siitä, että kun jotain uutta ollaan tekemässä, niin siinä pitää hyödyntää monia eri alojen asiantuntijoita. Suomen poistotekstiilit ry:n aktiivit kertoivat tietämystään poistomateriaaleista. Vaate- ja sisustuspainamiseen erikoistunut Rykkeri kokeili mattojen painamista. Hämeen ammattikorkeakoulun asiantuntijat ja opiskelijat antoivat matonkudontaan liittyviä niksejä, tekivät kokeiluja ja kävivät tutkimassa vanhoja kudontakoneita eri puolella Etelä-Suomea”, kertoo Laura Vainio.

Alkuselvitystyön jälkeen Finlayson jatkoi ideansa työstöä oman liiketoimintansa kehittämiseksi ja järjesti kierrätyskampanjan, jossa kuluttajat saivat tuoda vanhat lakanansa myymälöihin. Myös kierrätysmattokokeilun aineistoa on esillä Resurssiviisauskeskuksessa (kuva 2). ”Resurssiviisauskeskuksessa opiskelijat ja yritykset saavat paikan, jossa ideoida ja kohdata toisensa. Näyttely antaa tilaan oman mausteensa, koska se muuttuu koko ajan. Tilan käyttö kasvaa edelleen, kun valtakunnan ensimmäiset biotalousinsinöörit aloittavat opiskelun Forssassa syksyllä 2017. Yritysten ja opiskelijoiden välille on helppo järjestää tapahtumia yhteisessä Resurssiviisauskeskuksessa”, Laura Vainio toteaa.

sippola_kuva2
Kuva 2. Hämeen ammattikorkeakoulun Resurssiviisauskeskuksen näyttelytilassa on esillä Finlayson-poistotekstiilipilotin räsypala ja leikattuja poistotekstiilirullia. Kuva: Kirsi Sippola

Kirjoittaja

Kirsi Sippola, TM, MBA, kehittämispäällikkö, Hämeen ammattikorkeakoulu, kirsi.sippola(at)hamk.fi

Alueelliset järkivihreät innovaatiot (2015). Hämeen ammattikorkeakoulun www-sivut. www.hamk.fi/alueelliset (8.12.2016)

Fisunetwork.fi on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Motiva Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu. Osoitteessa http://www.fisunetwork.fi/fi-FI (14.10.2016)

Teräs, J., Lindberg, G., Johnsen, I., Perjo, L., Giacometti A. (2014). Bioeconomy in the Nordic region: Regional case studies. Nordregio Working Paper 2014:4.

Kausitöitä yhdistämällä voi työllistyä Lapin luonnossa ympärivuotisesti

Lappi elää pohjoisesta luonnosta ja luonnonolosuhteista. Luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen edellyttää toimijoilta vastuullisuutta. Herkässä ympäristössä toimittaessa ekologinen kestävyys on huomioitava kaikilla toimialoilla, niin perinteisessä metsätaloudessa kuin vaikkapa jatkuvasti kasvavassa matkailuelinkeinossa. Lapin metsäohjelma 2016–2020 osoittaa, että maakunnan metsissä riittää töitä. Vuosittaisen puuston kasvun ja poistuman suhteen perusteella metsien hakkuut ovat puuntuotannollisesta näkökulmasta kestävällä pohjalla ja niitä olisi mahdollista lisätäkin. Taimikonhoitoja on Lapissa myöhässä arviolta noin 150 000 hehtaaria, ja taimikonhoitotarve on seuraavalla viisivuotiskaudella 2,8-kertainen verrattuna edellisten viiden vuoden aikana tehtyyn työhön. (Suomen metsäkeskus 2016, 10.) Matkailu on puolestaan maailman nopeimmin kasvavia elinkeinoja, joka Lapissa painottuu erityisesti talvisesonkiin. Arktinen luonto ja luonnonolot ovat pohjoisen matkailuelinkeinon suurimpia kansainvälisiä vetovoimatekijöitä. Lapin matkailustrategiassa 2015–2018 arvioidaan matkailun välittömän työllistävän vaikutuksen ilman vuokratyövoimaa olevan maakunnassa 5 000 henkilötyövuotta (Lapin liitto 2015, 12).

Kun lähtökohtana on kestävä kehitys, on pohjoisen luonnon hyödyntämisessä ekologisen vastuun ohella huomioitava taloudelliset ja sosio-kulttuuriset näkökulmat. Matkailuala työllistää Pohjois-Suomessa runsaasti muun muassa hiihdonopettajia ja eräoppaita, mutta monet vain talvikaudeksi. Metsänhoitotöitä on metsureille tarjolla Lapissa puolestaan pääasiassa lumettomana maastokautena. Töiden sesonkiluonteisuus aiheuttaa taloudellisia haasteita työntekijöille, mutta syö merkittävästi myös työnantajien resursseja henkilöstön suuren vaihtuvuuden ja jatkuvan uusien työntekijöiden perehdyttämisen kautta sekä matkailu- että metsäalan yrityksissä. Taloudellisen epävarmuuden tuoman harmin lisäksi monien kausityöntekijöiden on esimerkiksi perhesyistä käytännössä mahdotonta vaihtaa asuinpaikkaansa työn perässä vuodenajan mukaan. Voisiko ratkaisu työntekijöiden ympärivuotisen työllistymisen haasteisiin Lapissa olla osaamisen yhdistäminen: talvikausi safarioppaana ja kesäaika pottiputken sekä raivaussahan kera metsänhoitotöissä?

Metsä- sekä matkailualan kausiluonteisuuden aiheuttamiin ongelmiin etsitään ratkaisua uudenlaisesta koulutusmallista. Lapin ammattikorkeakoulun Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutus tarjoaa vuonna 2017 tiiviin paketin opetusta molempien alojen käytännön töihin. Tämän pilottikoulutuksen avulla rakennetaan kahden koulutusalan ja koulutusasteen yhteistä lyhytkoulutusmallia, joka on myöhemmin nopeasti monistettavissa työvoimatarpeiden mukaan myös muille kausiluonteisille aloille (esim. rakennusala, luonnontuoteala). Ensimmäistä kertaa toteutettavaan 55 opintopisteen laajuiseen koulutukseen sisältyy matkailun ja metsätalouden teoria- ja käytäntöopintojaksojen lisäksi liiketalouden opintoja.

Suoriutuminen matkailu- sekä metsäalan töistä turvallisesti ja sujuvasti vaatii työntekijältä ammatillista osaamista.  Vajaan vuoden mittaisessa koulutuksessa täysin vailla aiempaa osaamista olevan opiskelijan osalta realistisena osaamistavoitteena koulutuksen päättyessä on perustason työtehtävistä selviäminen. Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutuksella tuotetaankin näille kahdelle alalle nimenomaan käytännön työntekijöitä eli esimerkiksi safarioppaita sekä raivaussahaa ja pottiputkea sujuvasti käyttäviä metsätyöntekijöitä. Uudella koulutuksella luodaan riittävä pohja, jolla pääsee nopeasti kiinni työskentelyyn sekä matkailu- että metsäalalla, ja jonka päälle osaamista voi edelleen rakentaa. Ammattitaito kehittyy aina lopullisesti vasta työelämässä.

Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutus toteutetaan ajalla 1.2.-31.12.2017 Lapin ammattikorkeakoulun, Lapin ammattiopiston, Lapin matkailuopiston sekä Suomen metsäkeskuksen yhteistyönä.

Kirjoittaja

Johanna Kinnunen, FM, agrologi (AMK), projektisuunnittelija, Teollisuus ja luonnonvarat, Lapin ammattikorkeakoulu, johanna.kinnunen(at)lapinamk.fi

Lapin liitto 2015. Lapin matkailustrategia 2015–2018. Julkaisusarja A43/2015. Viitattu 19.10.2016. http://www.lappi.fi/lapinliitto/c/document_library/get_file?folderId=2265071&name=DLFE-25498.pdf

Suomen metsäkeskus 2016. Lapin metsäohjelma 2016–2020. Viitattu 19.10.2016. http://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/smk-alueellinen-metsaohjelma-lappi.pdf

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Nykypäivän matkailija tekee yhä useammin ostopäätöksiä vastuullisuuteen ja eettisiin arvoihin pohjautuen. Ilmiön merkittävyydestä kertoo muun muassa maailman suurimman matkailusivuston TripAdvisorin ilmoitus boikotoida villieläimille haitallisia turistikohteita. Tällaisella toiminnalla on suoria vaikutuksia eläinten kanssa työskenteleville matkailuyrityksille. Vastuullisuus tai vastuuttomuus näkyy lopulta yrityksen kassavirrassa.

Matkailun suuri merkitys Lapille on ilmeinen. Harvemmin kuitenkaan ajatellaan, miten keskeisessä roolissa ovat matkailun parissa työskentelevät eläimet. Niiden merkityksen esille tuominen ja vastuullisen eläinmatkailun kehittäminen ovat ELMA – hankkeen[i] keskeisiä tavoitteita. Lappilaiset matkailueläimet – kuten rekikoirat, porot ja hevoset – tarjoavat vuosittain tuhansille kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille unohtumattomia elämyksiä puhtaassa ja hiljaisessa luonnossa. Eläimiin perustuva matkailu tuo myös lisätuloja syrjäisille alueille, joilla muita ansaintamahdollisuuksia on vähän.

Vastuullisen matkailun harjoittamiseen kuuluu eläimen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Eläimen psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset tarpeet tulee täyttää, ja eläimellä pitää olla mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Taustalla on siis eläimen oma kokemus olotilastaan, mihin vastataan eläinten yksilöllisellä hoidolla. Hyvinvointiin satsaaminen on yrittäjälle kannattava sijoitus: asiakkaat arvostavat hyvinvoivia eläimiä ja terveet, tyytyväiset eläimet tarjoavat yritykselle parhaan työpanoksensa. Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Verrattuna kansainväliseen tilanteeseen voidaan todeta, että lappilaiset matkailuyrittäjät ovat melko kattavasti huomioineet eläinten hyvinvoinnin toiminnassaan ja ymmärtävät, että koko toiminnan laadun perustana on eläinten hyvinvointi (Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshanke 2016). Eläimillä on esimerkiksi mahdollisuus niille luonnolliseen laumakäyttäytymiseen: ne saavat viettää aikaa yhdessä eikä yksilöitä eroteta laumasta. Rekikoiratarhat sekä hevos- ja porotilat ovatkin yrityksiä, joissa töitä tehdään aina useamman yksilön voimin.

Lisäksi eläinten hyvinvointia lisää, että vaellukset ja safarit suunnitellaan huolellisesti ja niiden toteuttamisessa varmistetaan asiakkaiden sekä eläinten turvallisuus. Näin toimimalla tuotetaan laadukkaampia matkailuelämyksiä ja minimoidaan herkän luonnon vahingoittuminen.

Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Seuraava, yhtä tärkeä askel, on tehdä toiminta näkyväksi myös matkailijoille. Hyvin suunnitellulla viestinnällä ja markkinoinnilla voidaan kassavirtaa kasvattaa. Toiminnan avoimuus ja siitä viestiminen ovat samalla luonteva osa vastuullisen matkailuyrityksen toimintaa.

[i] Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshankkeessa varmistetaan eläinten (rekikoira, poro ja hevonen) hyvinvointi matkailupalveluissa. Lisäksi parannetaan matkailuyrittäjien mahdollisuuksia hyödyntää eläinten hyvinvointia kilpailukykytekijänä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Lapin ammattikorkeakoulun (teollisuuden ja luonnonvarojen sekä matkailupalveluiden osaamisalat) ja Lapin yliopiston (Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin) kanssa. Hanke on rahoitettu Lapin ELY-keskuksen kautta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Kirjoittaja

Outi Kähkönen, FM, lehtori, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin ammattikorkeakoulu, outi.kahkonen(at)lapinamk.fi
Karoliina Majuri, agrologi AMK, projektisuunnittelija, Lapin ammattikorkeakoulu, karoliina.majuri(at)lapinamk.fi
Jaana Ojuva, YTM, viestintäsuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, jaana.ojuva(at)ulapland.fi
Mikko Äijälä, YTM, projektisuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin yliopisto, mikko.aijala(at)ulapland.fi


Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa (ELMA) –tiedonvälityshanke (2016). ELMA-hankkeen yrittäjä- ja asiantuntijahaastattelut, syksy 2016.

Ylikulutus kuriin kiertotaloudella

Tänä vuonna ihmiskunta kulutti loppuun maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat elokuun 8. päivään mennessä. Tämä ns. ylikulutuspäivä perustuu Global Footprint Networkin tekemiin laskelmiin, joiden perusteella ihmiskunnan kulutus ylitti maapallon kapasiteetin ensimmäistä kertaa 1970-luvun alussa, ja tämän jälkeen ylikulutuspäivä on siirtynyt yhä aikaisemmaksi vuoden kulussa. (http://www.overshootday.org.)

Noin 80 prosenttia maapallon ihmisistä elää maissa, jotka kuluttavat luonnonvaroja enemmän kuin tuottavat. Ihmiskunta tarvitsisi noin 1,5 kertaisen maapallon, jotta kulutus ja biokapasiteetti vastaisivat toisiaan. Tosin suomalaisten elintasolla tämä ei riittäisi vielä mihinkään: jos maailmassa ei olisi kuin suomalaisia tarvittaisiin kolme maapalloa, ja rikkaiden Lähi-idän maiden elämäntyylillä neljäkään ei vielä riittäisi. (WWF 2014, 37)

Ihmiskunta tarvitsisi noin 1,5 kertaisen maapallon, jotta kulutus ja biokapasiteetti vastaisivat toisiaan.

Yksi keino vähentää tai jopa lopettaa tulevien sukupolvien kustannuksella eläminen on kiertotalouden kehittäminen. Perinteisesti talous on jatkumo, jossa hankitaan raaka-aineita, jalostetaan ne tuotteiksi ja myydään kuluttajalle. Kun tuote menee pois muodista tai rikkoutuu, se päätyy jätteenä hävitettäväksi. Kiertotaloudessa virta käännetään kierroksi, jossa yhden jäte on seuraavan raaka-aine. (ks. esim. Seppälä ym. 2016, 10-13)

Herääminen luonnonvarojen rajallisuuteen on Suomen kaltaiselle maalle sekä uhka että mahdollisuus. Sitran vuonna 2014 julkaiseman selvityksen mukaan kiertotalous tarjoaa Suomen taloudelle jopa 2,5 miljardin euron vuotuisen kasvupotentiaalin, ja globaalien markkinoiden arvoksi on laskettu yli 800 miljardia euroa.  (Sitra 2014, 1; 9-10 ja 63-64)

Lapin AMK on määritellyt luonnonvarojen älykkään käytön yhdeksi strategiseksi painopisteeksi, mihin kiertotalous kytkeytyy vaivattomasti. Rakennustekniikalla on annettavaa rakentamisen energiatehokkuuden lisäämiseen, materiaalitekniikassa painotetaan tuotteiden ja rakenteiden koko elinkaarta suunnittelusta uusiokäyttöön ja optisen mittaustekniikan ryhmä pyrkii parantamaan kaivosten raaka-ainetehokkuutta. Keskeisessä roolissa on myös luonnonvara-ala, jonka TKI –toiminta tukee jo nyt biomateriaalien tehokasta ja luontoa säästävää hyödyntämistä.

Kiertotalouden väljästä määrittelystä johtuen sen työllistävää vaikutusta on vaikea laskea. Suuntaa-antavina voi pitää Rooman klubin huhtikuussa 2015 julkaisemia lukuja, joiden mukaan Ruotsissa kiertotalous synnyttää noin 100 000 uutta työpaikkaa. (Sitra 2015) Tältä pohjalta voinee arvioida työllistävän vaikutuksen Suomessakin nousevan vähintään 50 000:een.

Kiertotalouden suuren työllistämispotentiaalin vuoksi Lapin AMK esitti uutena avauksena sopimuskaudelle 2017 – 2020 laajuudeltaan 60 opintopisteen ”Kiertotalous ja sivuvirrat” –koulutuksen aloittamista. Tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat arktiseen kiertotalouteen markkinalähtöisesti.  Kasvualusta Lapissa on vahva: hiljattain julkistetun Suomen kiertotalouden tiekartan kärkihankkeista useampikin on merilappilaista tekoa, ja kiertotalouteen kytkeytyvän liiketoiminnan liikevaihto on alueella jo tällä hetkellä noin 200 miljoonaa euroa (Sitra 2016). Ja mikäli kiinalaistaustaisen Kaidin Kemiin suunnittelema biojalostamo toteutuu, niin aletaan painia eurooppalaisessakin vertailussa raskaassa sarjassa.

Kirjoittaja

Reijo Tolppi, HT, vararehtori, Lapin ammattikorkeakoulu, reijo.tolppi(at)lapinamk.fi

Painetut lähteet:

Seppälä, J., Sahimaa, O., Honkatukia, J., Valve, H., Antikainen, R., Kautto, P., Myllymaa, T., Mäenpää, I., Salmenperä, H., Alhola, K., Kauppila, J. & Salminen, J. Kiertotalous Suomessa – toimintaympäristö, ohjauskeinot ja mallinnetut vaikutukset vuoteen 2030. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2016.

SITRA 2014: Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle. Helsinki: Sitra, 2014. Sitran selvityksiä 84/2016.

SITRA 2016: Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016 – 2025. Helsinki: Sitra 2016. Sitran selvityksiä 117 / 2016.

WWF 2014: Living Planet Report 2014. Species and spacies, people and places. Switzerland: WWF, 2014.

Verkkolähteet:

Sitra 2015: Kiertotalous Euroopan teollisuuden kilpailukyvyn veturiksi. Sitra uutiset 20.7.2015. Haettu 22.6.2016.

www.overshootday.org. Haettu 22.6.2016.

Muuttuuko mikään? Vastuullista liiketoimintaa opettamassa

Kirjoittajat: Anne Törn-Laapio ja Sini Seppelin.

We must change and time is running out’ – viesti nousee kestävän kehityksen opetukseen liittyvässä keskustelussa toistuvasti esiin (mm. Moore 2005). Mikä on korkeakoulutuksen rooli kestävän kehityksen edistäjänä? Onko yksittäisellä opintojaksolla vaikutusta opiskelijoiden asenteisiin tai käyttäytymiseen ja milloin voidaan puhua muutoksesta (esim. Mezirow 1991)? Mitä vaikutusta opetusmetodeilla on kestävän kehityksen aihealueiden oppimiseen, ymmärryksen syvenemiseen sekä opiskelijoiden asenteiden ja käyttäytymisen muutoksiin? Usein kestävän kehityksen opetuksessa on saavutettu hyviä tuloksia yhteistoiminnallisen ja transformatiivisen oppimisen työtavoilla (Cranton 1996, viitannut Moore 2005, 80).

Olemme Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tutkineet YAMK-opiskelijoiden kokemuksia Vastuullinen liiketoiminta -opintojaksolla, jossa käytämme opetusmenetelminä yhteistoiminnallista ja kokemuksellista oppimista, verkko-opetusta, luentoja, vierailuluentoja sekä yritysvierailuja.

Opiskelijoiden tietämys ja ymmärrys vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä on ollut ennen opintojaksoa suppeaa. He ovat kokeneet opintojakson muuttaneen asenteita, tietämystä, ajattelua ja käyttäytymistä monin eri tavoin niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työelämässä. He kertovat kuitenkin enemmän tietämyksen lisääntymisestä kuin syvemmästä muutoksesta ajattelumalleissa: ”Ennen opintojaksoa luulin tietäväni mitä vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa, mutta opintojakson suoritettuani huomasin, etten tiennytkään oikeastaan yhtään mitään isosta kuvasta. Tietämykseni on lisääntynyt merkittävästi opintojakson aikana, mutta en usko, että käyttäytymiseni ja asenteeni olisivat muuttuneet opintojakson myötä.” Jotkut kertovat myös muutoksista asenteissa ja käyttäytymisessä: ”Ajatteluni ja asenteeni muuttuivat kurssin aikana selvästi, koska nyt huomioin vastuullisuutta jokapäiväisessä toiminnassani ihan eri tavoin. Kiinnitän nyt enemmän huomiota vastuullisuudesta kertoviin artikkeleihin ja tiedotteisiin ja muihin vastuullisuuteen viittaaviin yksityiskohtiin esimerkiksi kaupoissa ja kahviloissa.”

Silti voidaan kysyä, onko varsinaista muutosta, transformaatiota (Mezirow 1991), tapahtunut? Havaintojemme mukaan jo lyhyellä kestävyyden tematiikkaan liittyvällä opetuksella voidaan ”jättää jonkinlainen jälki” opiskelijan tietoisuuteen. Opetus voi luoda alustan opiskelijoiden keskusteluille, kyseenalaistuksille ja reflektoinnille ja vaikuttaa siten kestävämmän tulevaisuuden luomiseen (mm. Moore 2005). Korkeakouluilla on keskeinen rooli kestävyyttä edistävien alansa asiantuntijoiden luomisessa. He vievät kestävyys-viestiä omien asenteidensa, tietämyksensä ja käyttäytymisensä kautta työ- ja elinkeinoelämään: ”Nyt aionkin pitää yrityksemme johtoryhmälle vastuullisesta liiketoiminnasta esityksen, joka pohjautuu opintojaksolla oppimiini asioihin. Kestävyyden näkökulmat ovat pörssiyrityksemme tulevaisuuden kannalta erityisen merkittäviä huomioida.

Kirjoittajat

Anne Törn-Laapio, FT, Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, anne.torn-laapio(at)jamk.fi
Sini Seppelin, KTT, Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sini.seppelin(at)jamk.fi

Cranton, P. (1994). Understanding and Promoting Transformative Learning: A Guide for Educators of Adults. Jossey-Bass Higher and Adult Education Series. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Cranton, P. (1996). Professional Development as Transformative Learning. New Perspectives for Teachers of Adults. The Jossey-Bass Higher and Adult Education Series. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Mezirow, J. (1991). Transformative Dimensions of Adult Learning. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Moore, J. (2005). Is Higher Education Ready for Transformative Learning? A Question Explored in the Study of Sustainability. Journal of Transformative Education Vol. 3 (1), 76-91.

Kokeilukulttuuri

Kokeilukulttuuri muotoiluprosessin tekemisen tapana

Muotoiluprosessi, muotoiluajattelu ja kokeilukulttuuri

Samanaikaisesti kun kokeilukulttuuria on alettu toteuttaa ratkaisuna nopean ennakoimattoman muutoksen ja eri ilmiöiden monimutkaisten vaikutussuhteiden haasteeseen on yhtenä vastaavana toimintatapana muotoiluprosessi otettu hyötykäyttöön myös muotoiluammatin ulkopuolella. Erityisesti Yhdysvalloissa on liiketoiminnan yliopistokoulutuksissa alettu opettaa muotoiluprosessiin perustuvaa muotoiluajattelua keinona vastata muuttuvien markkinoiden haasteisiin. Suomessa on viime vuosina erityisesti muotoiluprosessista kumpuavan palvelumuotoilun rooli vastaavasti korostunut.

Mikä sitten liittää muotoiluprosessin ja kokeilukulttuurin yhteen? Muotoiluprosessi on etsimistä, ongelman jopa uudelleen asettelua, mahdollisuuksien monialaista ymmärtämistä ja vaihtoehtoisien ratkaisujen ideoimista korostava kehittämisprosessi, kuten monet muutkin luoviin ratkaisuihin pyrkivät prosessit. Tämän lisäksi muotoiluprosessissa erityisesti tuotetaan visuaalisesti konkretisoituja vaihtoehtoja ja sillä on vahva kytkentä liiketoiminnalliseen tuotekehitykseen. Visualisointien kautta ratkaisuehdotusten arviointi, testaaminen ja parhaiden valinta ovat mahdollisia ja konsepteja voidaan rakentaa synteesinä aiemmista prosessin kokeilusta ja niiden tuloksista. Muotoilun erilaiset konkretisoinnit palvelevat eri alojen osallisten keskustelua, yhteistä ymmärtämistä, ongelman asettelua, arviointia, yhteisesti tuotettujen ratkaisujen löytämistä, ratkaisukokonaisuuksien rakentamista sekä käyttäjävuorovaikutusta ja -testausta. Tällaisia prosessin vaiheita on mahdollista toteuttaa myös järjestelmien ja ei-materiaalisten arvojen suunnittelussa.

Keljut haasteet ja epävarmuuden maailma

Kokeilukulttuuria on korostettu työskentelymenetelmänä, joka on tarpeen keljujen ongelmien maailmassa, kun innovaatiotoimintaa leimaa sumea epävarma alkupää. Keljujen ongelmien analyysi on syntynyt alun perin Ulmin saksalaisessa muotoilukoulussa, kun aiemmat suunnittelutyön periaatteet eivät enää tuntuneet toimivan yhä keljummiksi muuttuvien suunnittelutarpeiden edessä.

Vanhassa suunnitteluajattelussa suunniteltiin vaihe vaiheelta, systemaattis-loogisella tavalla ratkaisuja, joista pystyttiin jo varsin alkuvaiheessa selvittämään ja päättelemään, optimaalinen suunta. Suunnittelutoimintaa onkin usein kuvattu systemaattis-loogisen prosessin avulla. Muotoilussa on kuitenkin tyypillistä työskentely kehittämistyön alkupäässä erilaisia vaihtoehtoja etsien ja kokeillen ja tämän avulla asetettua ongelmaa haastaen ja tutkien sekä aiempia ratkaisupolkuja kyseenalaistaen. Muotoilu ei tähtää jo olemassa oleviin ratkaisuihin vaan mahdollisiin tulevaisuuden maailmoihin ja sen kuvittelemiseen, mitä erilaisia haasteita ja vaihtoehtoja kehittämistehtävässä on.

Muotoilulle tyypilliset nopeat ja alussa liikaa kritisointia välttävät kokeilut tuottavat epäonnistumisia, joilla on tärkeä merkitys oppimisen ja jopa odottamattomien näkemysten välineenä. Oppiminen tapahtuu niin, että erilaisten kokeilujen, eri tasoisten prototyyppien ja mallinnuksen avulla ideoita ja konseptia konkretisoidaan monta kierrosta arvioiden ja taas parannetulla versiolla uudelleen kokeillen. Konkretisoiva asioiden ja ilmiöiden kokeilu rohkaisee koko kehittämistiimiä havaintoihin ja löytöihin. Muotoiluprosessissa käydään käsiksi innovaatiotoiminnan hämärään alkupäähän etsimällä varsinaista ongelmaa ja haasteita sekä niitä ratkovia uusia toimintatapoja tai -konsepteja nopeasti kokeilemalla ja konkretisoimalla.

Kokeilussa paljastuneista hyvistä ominaisuuksista voidaan lähteä rakentamaan käytännön monimutkaisessa tilanteessa toimivaa ratkaisua, joka perustuu johonkin muuhun kuin optimaalisen ratkaisun laskukaavaan. Tällaisessa kokeilemisessa on tärkeää myös se, että käytön todellinen tilanne tulee otettua huomioon. Usein kehittämistyössä esiin tulevat ideat ja ratkaisut perustuvat jostain erilaisista tilanteista saatuihin virikkeisiin ja malleihin. Ne eivät välttämättä sovellu sellaisenaan johonkin toisenlaiseen käyttötilanteeseen, ota huomioon tuon käyttötilanteen sidosryhmiä, erilaisia käyttäjiä ja konkreettista käyttöympäristöä tai verkostoja.

Sanoista konkretiaksi

Suunnittelutyössä ajattelun tekeminen myös näkyväksi ja kokeilut osana ajattelua parantaa jo alkuvaiheessa innovaatioprosessin etenemistä. Epävarmaakin lähtötilannetta on helpompi sietää, kun tulosten todellistuminen nopeiksi kokeiluiksi luo tuottavaa ja siten motivoivaa ilmapiiriä, jota epävarma maailma ja kehittämistehtävät muutoin helposti nakertavat.

Ratkaisuprosessit vaativat mielen sisäisen ajattelun lisäksi myös toiminnan ja fyysisen ympäristön välistä vuorovaikutusta. Muotoilu pyrkii tuottamaan abstraktin tai vain sanallisessa muodossa esiintyvän ajattelun ulkoapäin havainnoitavaan muotoon konkretisoiden mielen sisäiset ajatteluprosessit käsin kosketeltaviksi etsimis- ja arviointimateriaaleiksi. Kokeilulliset visualisoinnit rakentavat ongelmakenttää ja määrittävät haasteiden luonnetta erilaisten ratkaisunäkökulmien, olosuhteiden, ongelmien ja vaatimusten muodossa. Arvioitavissa oleva materiaali on tärkeä väline vaihtoehtoja rajaavalle ja optimaalisia ratkaisuja etsivälle kehittämiselle. Kun kohde nähdään todellisuudessa, se auttaa tekemään oikeita ratkaisuja osoittamalla ne kohdat, joissa ratkaisu on epäonnistunut ja toisaalta ne onnistumiset, joiden kautta ratkaisua kannattaa viedä eteenpäin. Koska verbaalinen maailman ymmärtämisen reitti ja ajattelu ovat vain osa meidän tapaamme ymmärtää maailmaa, pitäisi myös aistinvaraisiin, kuten visuaalisiin, kokemuksiin liittyvä ymmärtäminen ottaa vahvasti mukaan kehittämistyöhön. Ajatteluamme hallitsee pikemminkin tunnekokemuksin latautunut mielikuvamaailma ja siihen liittyvä mentaalinen kartta kuin sanallinen rakenne ja analyysi.

Abstraktin ja sanallisen ajattelun konkretisoiminen on tärkeää, koska sanat ymmärretään eri tavoin ymmärtäjän kokemustaustasta riippuen ja sanallisessa keskustelussa ratkaisuihin jää helposti aukkoja, jotka konkretisoivissa kokeiluissa voidaan täydentää. Innovaatiotoimintaan kytketty merkityksellistäminen, sense making, pohjaa viestinnän tutkijoiden havaintoihin siitä, miten visualisoinnit ja konkretisoinnit ovat tärkeä osa yhteistoimintaa. Merkityksellistäminen on erityisen tärkeää, koska yhä useammin kehittämistyötä tehdään monialaisten ryhmien ja tiimien toimesta.

Konkretisoinnilla vasta tehdään päätöksiä monista asioista, jotka abstraktilla ja sanojen tasolla jäävät epämääräiseksi. Esimerkiksi suunnittelupuheessa käytetään paljon adjektiiveja kuvaamaan jonkin asian luonnetta ja sanallisesti ei voi määrittää sitä, millaisena tuo asia ihan oikeasti konkreettisina valintoina todellistuu. Eri alojen asiantuntijat ja toisaalta myös suunnitteluprosesseihin osallistuvat käyttäjät saattavat tarkoittaa samalla sanalla erilaisia asioita. Huomattavaa on myös se, että jopa konkreettisia asioita kuvaavat sanat voidaan mieltää erilaisiksi todellistumiksi.

Ratkaisukokonaisuudet jäävät puheen tasolla helposti puutteellisiksi, mistä syystä abstraktien tulevaisuuskuvailujen jatkeena ratkaisujen konkretisointi on tärkeää. Suunnitellun asian fyysiseksi tekeminen pakottaa suunnittelussa mukana olevat määrittämään asioita loppuun asti.  Konkretisointi esittelee, mitä ideoiden toiminnalliset tai muut periaatteet todellisuudessa olisivat ja miten ne toimisivat. Konkretisointi näyttää ja määrittää, mitä yksityiskohdat ovat, ovatko ne sopivia sekä mitä pienempien yksityiskohtien suhde toisiinsa on ja niiden painoarvo kokonaisuudessa. Konkretisointi demonstroi, onko ratkaisun synteesi sellainen kuin eri osalliset ajattelivat ja näyttää eri alojen välisiä rakenteellisia aukkoja jatkokehittämisessä ratkaistavaksi.

Kälviäinen, kuva 1

Kälviäinen, kuva 2

Kälviäinen, kuva 3
Kuvat 1-3. Esimerkkinä muotoilulle tyypillisestä konkretisoinnista on Lahden kaupungin yhteispalvelupisteen kehittämistyöpajan työskentelymateriaalit (kuva 1) ja työpajan jälkeen tehdyt toimivan tilan konseptoinnit (Kuva 2-3). Muotoilu- ja media-alan ylemmän amk tutkinnon opiskelijoiden tuottamaa materiaalia.

Kokeilujen arviointi

Konkreettisina esitetyt tulokset sallivat kaikkien kehittäjien tutkia, kokeilla ja analysoida niitä. Tutkimisen, etsimisen ja kokeilemisen prosessissa on samanaikaisesti sekä ajatuksellista työskentelyä että sen ulkoistamista eri tavoin, ideointia ja arviointia iteratiivisella, jatkuvaa palautetta ja korjaamista hyödyntävällä tavalla.

Konkretisointien luonteessa on toisaalta tärkeää muistaa niiden osittain viimeistelemätön luonne, koska se palvelee tärkeää palautteen saamista. Oikeaa ratkaisua muistuttava toiminnallinen prototyyppi on hyvä väline vasta kun arvioidaan ratkaisun toimintaa lopullisessa käytössä. Alkuvaiheen kokeilut tutkimisen välineinä pitäisi olla helposti rakennettavissa ja muunneltavissa. Jos kokeilut ovat liian hienoja ja valmiita, niin käyttäjät eivät välttämättä uskalla antaa negatiivista palautetta tai arviointeja. Kehittämisen toimintatavalla on merkitystä: kehittämisajatusten konkreettisella jakamisella ja näkyväksi tekemisellä erilaisten materiaalien, luonnosten, lehtileikkeiden, mallien tai fyysisten prototyyppien avulla palvellaan yhteisen kehittämismuistin ja yhteisen ajattelun edistämistä. Meneillään olevan kehittämistyön näkyvillä olo edistää kritiikkiä, rohkaisee yhteistoiminnallista ja keskustelevaa työskentelytapaa ja palautteen saamista. Muotoiluprosesseissa tämä kehittämisen näkyvillä olo on tyypillistä.

Monimutkaisissa liiketoimintaratkaisuissa tarvitaan myös abstraktien verkosto- ja systeemimallien visualisointeja. Kehittämisratkaisuilla voi olla muutosvaikutuksia asioiden organisoimiseen, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, fyysiseen toimintaan ja toiminnan tunteenomaiseen kokemiseen. Kehittämistyössä täytyy mallintaa, ja sen kautta ymmärtää ja arvioida, tällaisia tulevaisuuden käyttötilanteiden moniulotteisia tekijöitä. Muotoilussa käytetyt tilanteeseen sijoittamisen strategiat, kuten simulaatiot, sarjakuvamaiset kertomukset ja skenaariot konkretisoivat tulevaisuuden tilanteita. Konkretisoinnit ovat erityisen tarpeellisia immateriaalisissa kehittämiskohteissa, kuten palveluissa, joissa palveluprosessia konkretisoidaan arvioitavissa olevaan muotoon.

Arviointia ja parannuksien tarpeita etsitään sisäiseltä tiimiltä, asiakkaan tiimiltä, ulkopuolisilta asiantuntijoilta sekä palautteena ja arviointina että havainnoivaa kokeilua käyttäen. Ratkaisun kokeilemisen havainnoinnilla voidaan analysoida, mikä toimii ja mikä ei. Konkreettiseksi tehtyä varhaista ideaa tai pidemmälle vietyä konseptia testaamalla voidaan selvittää, onko idea tai konsepti ymmärrettävä, miellyttävä, tyydyttääkö se kaikki käyttäjätarpeet, miten käyttäjä sitä käyttäisi ja voisiko sitä parantaa. Erityisesti käyttäjien palautetta ja osallistumista voidaan edistää osana prosessia, kun ideat ja konseptit konkretisoidaan eri tavoin.

Kirjoittaja

Mirja Kälviäinen, FT, yliopettaja, dosentti, Lahden ammattikorkeakoulu, mirja.kalviainen(at)lamk.fi


Tämä puheenvuoro perustuu seuraaviin aiemmin julkaistuihin artikkeleihin:

Kälviäinen, M. 2014. Muotoiluajattelua vai muotoilutoimintaa? Kirjassa Muotoiluajattelu. Toimittaja Satu Miettinen. Helsinki: Teknologiateollisuus.

Kälviäinen, M. 2012. Muotoiluviestintä kehittämistä konkretisoivana voimavarana. Tiedepolitiikka 3/2012, Design. Edistyksellinen tiedeliitto.

Kälviäinen, M. 2010. Interdisciplinary Interaction for the Early stages of Product and service development. Kirjassa Handbook of Research on Trends in Product Design and Development: Technological and Organizational Perspectives. IGI Global.

Kälviäinen, M – Räty U. 2011. Design as a sharing tool for interdisciplinary innovation. 9th European Academy of Design conference 3.-7.5.2011. the Endless End electronic publication. University of Porto.

Jaettu simulaatio – monen toimijan yhteispeliä

Jaettu simulaatio -pilotin tavoitteena oli kokeilla ja kerätä kokemuksia etäyhteydellä toteutetusta simulaatiosta. Pilotti toteutettiin Saimaan ammattikorkeakoulun ja Metropolia ammattikorkeakoulun välisenä yhteistyökokeiluna ja suunnittelijoina sekä toteuttajina toimi kaksi hoitotyön opettajaa molemmista ammattikorkeakouluista. Pilotti-simulaatio toteutettiin syksyllä 2015.

Hoitotyön opettajat aloittivat jaetun simulaation suunnittelun tammikuussa 2015 ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmien ja simulaatiopäivän ajankohdan yhteensovittamisella. Ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmat poikkesivat toisistaan ja kahden sairaanhoitajaopiskelijaryhmän yhteisen simulaation sovittaminen opetussuunnitelmaan oli monimutkaista. Lopulta päädyttiin lähellä valmistumista olevien opiskelijoiden simulaatioon, joka sopi sekä aikataulullisesti että aiheensa puolesta kaikkien opetussuunnitelmaan. Seuraavassa vaiheessa suunniteltiin simulaation oppimistapahtumat. Oppimistapahtuman suunnittelusta ja vetämisestä vastasi Saimaan ammattikorkeakoulun opettajapari.

Kevään 2015 aikana mukaan suunnitteluun otettiin myös molempien organisaatioiden IT-palvelut, joiden kanssa aloitettiin sopivien järjestelmien miettiminen. Vuoropuhelu kahden eri organisaation IT-palveluiden kanssa vaatikin useita palvelutikettejä sekä erinäisiä sähköposteja laitteista ja tiloista. Lopulta verkkoyhteyden avulla jaettu simulaatio päätettiin toteuttaa olemassa olevilla järjestelmillä, VLC mediaplayerin avulla ja laitosten välisellä Lync-yhteydellä. Simulaation toteutus on kuvattu kuviossa 1.

Simulaation tekninen toteutus
Kuvio 1. Simulaation tekninen toteutus.

Syksyllä 2015 yhteistyökokeilu eteni etäyhteyskokeiluun. IT-palveluiden aktiivinen rooli oli tässä vaiheessa erittäin tärkeä ja ilman heitä ei kuvaa tai ääntä olisikaan välittynyt. Muutamien kokeilujen pohjalta saatiin molempien organisaatioiden palomuureihin kuitenkin simulaation mentävät reiät ja vihdoin pääsimme myös näkemään toisemme livenä simulaatiotiloissa.

Syksyn 2015 kohokohta koitti marraskuussa jaetun simulaation pilottipäivänä. Molempien organisaatioiden IT-tuet oli varattu olemaan paikalla ja aamulla tehtiin vielä testit, että kaikki toimii. Pilotti sujui huolellisten esivalmistelujen ansiosta mainiosti. Verkkoyhteydet, kuva ja ääni välittyivät hyvin molempien ammattikorkeakoulujen välillä. Myös opiskelijoilta saatu palaute oli positiivista ja rohkaisi jatkamaan verkkoyhteyden avulla toteutettuja simulaatioita.

Mitä opimme yhteistyökokeilusta?

Ammattikorkeakoulumaailman mittapuun mukaan tämä yhteistyökokeilu rakennettiin nopeasti ja pienin kuluin. Kokeilu kuitenkin vaati paljon suunnitteluaikaa ja monien eri yhteistyötahojen mukanaoloa. Yhden päivän simulaatiopilottia varten käytiin lukuisia keskusteluja ja tehtiin useita sähköposti- ja kalenterimerkintöjä sekä IT-palvelupyyntöjä. Mitä suuremmista organisaatioista on kyse, sitä kankeammin aikataulut ovat sovitettavissa yhteen ja sitä suurempi todennäköisyys viime hetken muutoksille on.  IT-palveluilla oli tässä kokeilussa suuri rooli opettajien idean mahdollistajina ja tukena, ilman heidän yhteistyötään ei pilotti olisi onnistunut. Verkossa tapahtuvan oppimisen ja digitalisaation myötä IT-tuen merkitys vain kasvaa. Siksi olisikin hyvä saada IT-palveluiden henkilöitä enemmän mukaan seuraamaan opetusta, jolloin he myös näkisivät ja ymmärtäisivät paremmin mitä tarpeita opettajilla ja opiskelijoilla on.

Hoitotyön opetukseen jaettu simulaatio antoi paljon uusia ideoita. Tähän asti simulaatioon osallistujien on pitänyt olla fyysisesti paikalla, mikä on rajoittanut esimerkiksi työelämäedustajien mukanaoloa. Verkkoyhteyden avulla toteutetussa simulaatiossa voidaan jatkossa hyödyntää entistä paremmin työelämänedustajia sekä muita asiantuntijoita ilman, että heidän pitää poistua omalta työpisteeltään. Ammattikorkeakoulujen yhteistyöstä yhteistyökokeilu opetti paljon. Yhteisten oppimistapahtumien suunnittelu ja yhteensovittaminen vaativat innostusta ja joustoa kaikilta osapuolilta.

Kirjoittajat

Emilia Laapio, terveysalan lehtori, TtM, SH (AMK), Saimaan Ammattikorkeakoulu, emilia.laapio(at)saimia.fi
Päivi Rimpioja, sairaanhoitajakoulutuksen tutkintovastaava, KM, SHO, SH, Metropolia Ammattikorkeakoulu, paivi.rimpioja(at)metropolia.fi

Kiusaaminen ja yhteisöllisyys opiskelijakunnissa

SAMOK ry teki syksyllä 2010 opiskelijakunnille kyselyn kiusaamisesta ja yhteisöllisyydestä. Kyselyllä haluttiin selvittää, onko opiskeluyhteisöissä ilmennyt kiusaamista, ja millä keinoilla ne pystyvät puuttumaan kiusaamiseen. Kyselyllä selvitettiin myös yhteisöllisyyden edistämisen tapoja ja mahdollisuuksia.

Kysely lähetettiin sähköisesti opiskelijakuntien puheenjohtajille, sosiaalipoliittisille vastaaville, häirintäyhdyshenkilöille ja tuutorivastaaville ja -sihteereille. Vastauksia tuli määräaikaan mennessä 13, kun opiskelijakuntia on yhteensä 26. On mahdollista, että jostain opiskelijakunnasta on vastannut useampi henkilö tai että jokainen vastaus on eri opiskelijakunnasta.

Huolestuttavan suuri määrä kyselyyn vastanneista, yli 80 %, ilmoitti, että opiskeluyhteisössä oli tullut esiin kiusaamista: vähättelyä, solvaamista, epäasiallista kommentointia ja selän takana pahan puhumista. Vastauksissa raportoitiin myös sukupuolisesta häirinnästä. Muutamissa tapauksissa kaikki syrjivät yhtä henkilöä. Myös opettajien mainittiin kohdelleen opiskelijoita epäasiallisesti ja ottaneen joitakin silmätikuikseen.

Kyselyllä haluttiin selvittää, mitä ohjeita opiskelijakunnilla on kiusaamiseen puuttumiseksi ja kenen puoleen voi kääntyä, jos kiusaamista esiintyy. Useat vastasivat, että tuutorit ja häirintäyhdyshenkilöt ovat tarkoituksenmukainen ja asiantunteva taho. Myös opiskelijakunnan hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava ja hyvinvointisihteeri mainittiin. Lisäksi mainittiin opettajatuutorit, opinto-ohjaajat, psykologit, kuraattorit ja koulutusalajohtajat.

Opiskelijakunnilla oli vaihtelevasti toimintaohjeita ja työkaluja siihen, mitä missäkin kiusaamistilanteessa voi tehdä. Vastauksissa mainittiin tuutorit tai häirintäyhdyshenkilöt. Jotkut ratkaisivat asiat keskustellen, kun taas toisilla oli käytössään häirintäyhdyshenkilösuunnitelma tai häirintäyhdyshenkilön opas. Toisaalta kolmasosa vastaajista ei tiennyt, onko toimintaohjeita olemassa. Jotkut vastasivat suoraan, ettei niitä ole.

Kun kysyttiin ammattikorkeakoulujen toimintatavoista tai rakenteista kiusaamiseen puuttumiseksi, vastaukset olivat osittain samansuuntaisia. Mainittiin opettajatuutori ja opintopsykologi sekä korkeakoulun esteettömät toimintatavat. Joku kertoi, että opiskelijoiden lisäksi myös henkilöstöllä on oma häirintäyhdyshenkilönsä. Joillakin oli rakenteilla valitusprosessimalli, ja eräs korkeakoulu oli luomassa tilanteita varten toimintaohjeet, jos ilmenisi seksuaalista häirintää tai häirintää sukupuolen perusteella. Puolet vastaajista kertoi, että joko toimintatapoja tai rakenteita ei ole tai ei osannut sanoa, onko sellaisia olemassa.

Kyselyssä nostettiin esiin myös yhteisöllisyys, joka voi toimia kiusaamisen vastavoimana korkeakouluyhteisössä. Yhteisöllisyys näkyi vastaajien mukaan opiskelijakunnassa muun muassa pienen kampuksen loistavana ryhmähenkenä, opiskelijoiden yhteenkuuluvuuden tunteena, opiskelijakunnan pyrkimyksenä tavoittaa kaikki korkeakoulun opiskelijat, ei vain jäseniä ja erilaisten oppijoiden hyväksymisenä. Lisäksi yhdessä vastauksessa mainittiin, että yhteisöllisyys on yksi strategian arvoista.

Yhteisöllisyyttä edistäviä asioita korkeakouluyhteisössä oli vastaajien mukaan ilahduttavan paljon: oli tuutori- ja alayhdistysten toimintaa, opiskelijakunta järjesti hengailuiltoja, orientaatiopäiviä ja aktiviteetteja, korkeakoulun mainittiin tukevan opiskelijatoimintaa, opiskelijoilla ja henkilökunnalla kerrottiin olevan yhteisiä liikuntavuoroja ja korkeakoulu järjesti vapaa-ajantoimintaa opiskelijoille. Yhdessä korkeakoulussa oli luotu yhteisöllisyysohjelma.

Kyselyssä tiedusteltiin myös sitä, miten korkeakoulu edistää yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden edistäminen nähtiin selkeästi sekä opiskelijakunnan että ammattikorkeakoulun tehtävänä. Vastauksista kävi ilmi, että korkeakoulu tukee opiskelijakunnan toimintaa erilaisin resurssein ja esimerkiksi järjestää uusille opiskelijoille orientaatioviikkoja. Muutamat vastaajat ilmoittivat, että korkeakoulu panostaa yhteisöllisyyteen ainakin paperilla, mutta eivät tienneet, miten asia on hoidettu käytännössä. Kaikki vastaajat eivät osanneet sanoa, tekeekö ammattikorkeakoulu mitään asian eteen ja joku epäili, että opiskelijakunta tekee enemmän.

Kaikkien vastausten perusteella voi yleisesti todeta, että kiusaamista on koettu korkeakouluyhteisössä huolestuttavan paljon. Kiusaamisesta kärsii kiusatun lisäksi paitsi kiusaaja itse, myös koko muu korkeakouluyhteisö. Yksikin kiusaamiskokemus on liikaa. Yhteisöllisyys voi toimia kiusaamista kitkevänä tekijänä, mutta yhteisöllisyyden edellytyksiä pitää usein myös edistää aktiivisesti.

Opiskelijakunnilla oli vastausten perusteella paljon erilaista aktiviteettia tarjolla, ja tuutoreita ja häirintäyhdyshenkilöitä oli kiitettävästi. Useammassa vastauksessa mainittiin, että opiskelijakunnalla on myös koulutukselliset valmiudet kohdata kiusaamista ja kiusattuja.

Vastaajista puolet ilmoitti, ettei ammattikorkeakoululla ollut toimintatapoja tai rakenteita kiusaamiseen puuttumiseksi, tai ainakaan nämä eivät olleet vastaajien tiedossa. Tästä voi päätellä, että jos ammattikorkeakouluilla on keinoja ehkäistä kiusaamista, ne eivät ainakaan kaikissa tapauksissa tiedota niistä tarpeeksi hyvin opiskelijoilleen. Vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että opiskelijat ovat paremmin perillä siitä, mitä keinoja opiskelijakunnalla on tarjota kiusaamisen ehkäisemiseksi ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Korkeakoulun rooli oli vastausten perusteella opiskelijoiden näkökulmasta passiivisempi ja jotkut vastaajat jopa epäilivät, kiinnostaako korkeakoulua koko asia.

Yhteisöllisyyttä vahvistavia tekijöitä mainittiin vastauksissa useampiakin. Yhteisöllisyyden edistämiseksi ja kiusaamisen vähentämiseksi olisi kuitenkin tehtävissä paljon nykyistä enemmän korkeakouluyhteisöissä. Vaikuttaa siltä, että useiden ammattikorkeakoulujen toimintatavat ontuvat ja rakenteet ovat olemattomia, tai ainakaan niitä ei ole tuotu opiskelijoiden tietoon. Vastausten valossa voi todeta, että ammattikorkeakoulujen olisi ymmärrettävä paremmin vastuunsa kiusaamisen ehkäisyssä, sen havaitsemisessa ja siihen puuttumisessa. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi kiusaaminen saastuttaa koko korkeakouluyhteisön ilmapiiriä.

Jo olemassa olevia korkeakoulun rakenteita tulisi vahvistaa, vanhoja toimintatapoja kehittää ja tarpeen tullen luoda uusia, jotta kiusaaminen saataisiin loppumaan. Yhteisöllisyyden edistäminen on yksi, mutta ei riittävä keino tässä koko korkeakoulun yhteisessä tavoitteessa. Korkeakoulu voi ja sen kannattaa luoda toimintakulttuuria ja ilmapiiriä, joka edistää suvaitsevaisuutta ja jossa erilaisuus hyväksytään. Aidosti yhdenvertaisen korkeakouluyhteisön jäsenet saavuttavat myös parhaat tulokset. Avaimet ovat ensisijaisesti korkeakoulun johdon käsissä.

Julkaisun esittely

SAMOK ry:n julkaisu Monta tietä yhteisöllisyyteen on osa opetus- ja kulttuuriministeriön vv. 2010−2011 rahoittamaa Yhteinen ammattikorkeakoulu -projektia. Hankkeen tavoitteena oli edistää yhteisöllisyyttä ammattikorkeakouluissa keräämällä ja jakamalla hyviä käytäntöjä. Tavoitteena oli yksinäisyyden vähentäminen, kulttuurien välisen dialogin lisääminen, kiusaamisen ehkäisy ja opiskelijoiden osallisuuden lisääminen. Hankkeen aikana kootuista näkökulmista ja hyvistä käytännöistä koottiin julkaisu, joka auttaa vahvistamaan yhteisöllisyyttä ammattikorkeakouluissa hankkeen päättymisen jälkeen. Julkaisuun pyydettiin tekstejä opiskelijakunnilta, ammattikorkeakoulujen henkilökunnalta, sidosryhmiltä ja asiantuntijoilta. Julkaisun ovat toimittaneet SAMOKin sosiaalipolitiikan asiantuntija Nelli Karkkunen, kansainvälisten asioiden asiantuntija Pauliina Savola, tiedottaja Anne Sivula ja hallituksen jäsen Jenni Tuomainen.

Julkaisu sisältää monipuolisia ja persoonallisia tekstejä alojensa parhailta asiantuntijoilta ja opiskelijayhteisöjen arjessa mukana olevilta toimijoilta, jotka ovat tehneet vuosien saatossa korvaamatonta työtä ammattikorkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin eteen.

Kirjoittaja

Nelli Karkkunen, sosiaalipolitiikan asiantuntija, nelli.karkkunen(at)samok.fi, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry