Työelämävalmiuksia korkeakouluopintojen aikana

Kirjoittajat: Eija Rajakangas ja Liisa Kiviniemi.

Yhdessä tekeminen, verkostoituminen, sekä työhyvinvointia ja -turvallisuutta edistävät toimintatavat ovat esimerkkejä ammattialasta riippumattomista työelämävalmiuksista. Sitran Uusi koulutus -foorumin mukaan työelämässä pärjäävät ne, joilla on epävarmuuden ja muutoksen sietokykyä sekä kykyä itsetuntemukseen, empatiaan ja vuorovaikutukseen (Urpalainen 2015). Työelämävalmiuksissa yhdistyvät taidot, tiedot, persoonallisuuden piirteet ja motivaatio itsensä kehittämiseen.

Valmiina työelämään! -hankkeessa on työelämävalmiuksien valtakunnallista digitaalista opintojen tarjontaa kehittämässä viisi ammattikorkeakoulua, viisi yliopistoa ja yksi toisen asteen oppilaitos. Hankkeeseen liittyen olemme Oulun alueella järjestäneet tilaisuuksia, joissa opiskelijat ovat kuunnelleet innostavia puhujia sekä olleet mukana paneelikeskusteluissa ja työpajoissa. Opiskelijapalautteen mukaan myös tällaiset yksittäiset esitykset antavat rohkeutta urapohdintoihin sekä tsemppiä ja suuntaa opinnoille.

Koulutuksen ja siihen sisältyvien harjoittelujen sekä kesätyön merkitys on opiskelijoiden työelämävalmiuksien oppimisessa keskeinen. Harjoittelussa ja työssä opiskelija pääsee käytännössä kokemaan, mitä oma ammattiala vaatii, niin tiedollisesti, taidollisesti kuin asenteidenkin näkökulmasta. Työelämävalmiuksien oppimista ja ohjaamista kannattaa vahvistaa harjoitteluihin liittyen. Esimerkiksi ennen harjoittelua opiskelija voi kuvata omia näkemyksiään siitä, millaisia valmiuksia harjoittelupaikassa vaaditaan. Harjoittelun jälkeen hän reflektoi, miten työelämävalmiudet kehittyivät harjoittelun aikana, ja mitä niihin liittyviä kehittämishaasteita hän tai hänen ohjaajansa tunnistivat.

Konkreettisuus, havainnollistaminen ja toiminnallisuus ovat tärkeitä työelämävalmiuksien oppimisessa ja niihin liittyvissä pohdinnoissa. Teoriatiedon ohella tarvitaan esimerkkejä ja kokemustietoa. Korkeakoulusta aiemmin valmistuneet alumnit ovat tärkeä linkki koulutuksen ja työelämän välillä. Alumneilla on jo kokemusta työelämästä ja oman ammattialansa edellyttämistä asioista, ja heidän sanoillaan on suuri merkitys opiskelijalle. Opettaja on ehkä kertonut jo samasta asiasta, mutta alumnin sanoin kuultuna asia saa paljon konkreettisemman merkityksen. Työturvallisuuteen liittyvien asioiden toiminnallisesta oppimisympäristöstä on esimerkkinä Oulussa toimiva Pohjois-Suomen Turvapuisto. Siellä opiskelijat voivat eri rasteilla kokeilla esimerkiksi epäsiistin työpisteen vaikutuksia työn tehokkuuteen tai saada tietoa ja kokemusta turvallisista nostoasennoista.

Toivomme opettajille, tutoreille, opoille ja koko amk-yhteisölle intoa ja halua toimia merkittävässä tehtävässä eli opiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittämisessä!

Kuva: Työturvallisuuden merkitys konkretisoituu Pohjois-Suomen Turvapuistossa.

Kirjoittajat

Eija Rajakangas, FM, Tutkintovastaava, Lehtori, Oulun ammattikorkeakoulu, eija.rajakangas(at)oamk.fi

Liisa Kiviniemi, TtT, Yliopettaja, Oulun ammattikorkeakoulu, liisa.kiviniemi(at)oamk.fi

Kirjoittajat ovat toimijoita Valmiina työelämään! -hankkeessa.


Urpalainen, A. (2015). Tunnistetaan vahvuudet. Millaista on koulutus, joka tunnistaa jokaisen vahvuuden? Haettu 11.2.2018 osoitteesta http://www.sitra.fi/artikkelit/tunnistetaan-vahvuudet

Työharjoittelusta saa irti paljon, kun tietää mitä siltä haluaa

Kirjoittajat: Jere Kare ja Aija Töytäri.

Tämä artikkeli kuvaa opiskelijan kokemuksia työhön kiinnittymisestä harjoittelussa. Tekstissä kuvataan prosessi, jolla opiskelija hakeutui harjoitteluun ja esitetään harjoittelun toteutumista sekä siihen liittyviä ohjaushaasteita. Artikkeli on opiskelijan kokemukseen perustuva kirjoitus harjoittelusta, jossa korostuu opiskelijan oma vastuu, itseohjautuvuus ja yksin toimiminen. Tekstissä tuodaan esille koulun ja harjoittelupaikan yhteistyön tarve. Opiskelija voi hyödyntää kirjoitusta harjoitteluraportissaan koululle.

Työharjoittelupaikan hakeminen edellyttää itseohjautuvuutta. Ilmoitus harjoittelupaikoista tulee koulun hakusivustolle, ja mikäli opiskelijalla on selkeä näkemys tavoitteistaan ja valmiudet hakea työpaikkaa itsenäisesti, hän hakee sitä. Haasteeksi muodostuu se, ettei kaikilla opiskelijoilla ole selkeää näkemystä tulevasta työ- tai harjoittelupaikasta. Silloin korostuu opettajan ohjaava rooli harjoittelupaikan valinnassa ja löytymisessä opiskelijan omien tavoitteiden perusteella.

Opiskelija lähetti hakemuksen ja kävi työhaastattelussa omatoimisesti. Kouluun hän oli yhteydessä harjoittelupaikan hakuprosessissa vain sopimuksen toimittamisessa harjoittelukoordinaattorille allekirjoitettavaksi. Ennen työharjoittelun alkua opiskelija laati koordinaattorille listan harjoittelun tavoitteista, joista tärkeimpinä oman ammatillisen osaamisen kehittäminen, organisaation ryhmädynamiikan ymmärtäminen sekä kontaktiverkoston laajentaminen. Tavoitteiden laatiminen yksin opiskelijan toimesta on mahdollista silloin, kun opiskelija on itsenäinen ja omatoiminen. Muussa tapauksessa korostuu opettajan rooli esimerkiksi opiskelijan tavoitteiden liittämisessä opintojakson ja tutkinnon tavoitteisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä liiketalouden opiskelijan perehdytyksestä vastaa hallinnollinen avustaja, mutta työ on muutoin hyvin itsenäistä. Jo työhaastattelussa painotetaan, että harjoittelu tulisi olemaan normaalia hallinnollisten avustajien työtä. Tehtäviini kuuluu kokous- ja seminaarijärjestelyt, avustaminen esittelijöiden projekteissa ja matkajärjestelyissä, laskujen asiatarkastus, yhteydenpito ministeriön toimijoihin ja sidosryhmiin sekä ministeriön edustus tilaisuuksissa. Työhön kiinnittyminen ministeriössä on käytännössä siis varsinaista työntekoa ja uusiin työtehtäviin oppii sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan. Harjoittelussa oppiminen perustuu opiskelijan aktiivisuuteen ja työstä oppimiseen. Opiskelijan oppimisen arviointi on vähäistä. Se kuitenkin tukisi harjoittelun tavoitetta eli oppimista pelkän työnteon sijaan.

Työhön kiinnittymistä opetus- ja kulttuuriministeriössä edistetään osallistamalla ja sitouttamalla harjoittelija projekteihin sekä delegoimalla hänelle vastuullisia yksilötehtäviä. Näin harjoittelija kiinnittyy osaksi työyhteisöä eikä koe itseään muita työntekijöitä vähempiarvoiseksi. Harjoittelijalta itseltään vaaditaan organisointitaitoja ja yhteistyökykyä erilaisten ihmisten kanssa.

Työpaikan ja harjoittelijan rinnalla koulun rooli jää työharjoittelussa pieneksi. Käytännössä harjoittelupaikka haetaan itse ja työ tehdään ilman koulun ohjausta. Harjoittelijan koetaan olevan ministeriön vastuulla, yksi työntekijöistä, eikä niinkään koulun oppilas tekemässä harjoittelua oppimisen edistämiseksi.

Oppimisen arvioinnin kannalta voisi olla hyvä, että vastuuhenkilö koulusta pitäisi yhteyttä perehdyttäjään, vaikka opiskelija olisikin omatoiminen. Myös opettajan tutustumiskäynti ja ohjaus työpaikalla voisi luoda kestävämmän siteen koulun, työharjoittelupaikan ja opiskelijan välille, niin ajatuksen kuin toiminnan tasolla. Tiedustellessa aiheesta edellisten harjoittelijoiden osalta ilmenee, että koulujen ja työpaikan välillä ei ole aiemminkaan pidetty yhteyttä sen jälkeen, kun harjoittelija on aloittanut työnsä. Korkeakoulut ja työharjoittelupaikat voisivat ohjata opiskelijaa harjoitusjaksolla yhteisvoimin, eikä niin, että opiskelija on vain toisen organisaation vastuulla väliaikaisesti. Opiskelija kokee ministeriössä työskennellessä kuitenkin saaneensa aikaiseksi enemmän, kuin mitä asetti tavoitteekseen ennen työn alkua. Työharjoittelusta saa irti paljon, kun tietää mitä siltä haluaa.

Kirjoittajat

Jere Kare, liiketalouden tradenomiopiskelija, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, jere.kare(at)minedu.fi

Aija Töytäri, opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö aija.toytari(at)minedu.fi

Opinnollistamisen diskurssit – puuttuuko jotain?

Kirjoittaja: Marjaana Mäkelä.

Opiskelun nivominen työelämään on luonteva osa työurien monimuotoistumista, joka on huomioitava korkeakoulujenkin opintopoluilla. Näin todetaan esimerkiksi Osaamisen tulevaisuuspaneelin kannanotossa (OKM 2018).

Amk-toimijoille opinnollistaminen on käsitteenä jo tuttu ja myös opiskelijat alkavat löytää sen tarjoamat joustavat mahdollisuudet. Prosessien kehittämisessä on kuitenkin katvealue, johon haluan kiinnittää huomiota: miten sanallistaa melko abstraktia käsitettä ”opinnollistaminen”, jotta se tulee ymmärrettäväksi myös korkeakoulujen ulkopuolella? Millaista diskurssia käytämme, kun tarkoitamme mahdollisuutta suunnitelmallisesti yhdistää opiskelu ja työ ammattikorkeakoulussa? Onko pedagoginen ja sisäisten prosessien määrittelemä puheemme ymmärrettävää myös ”työelämässä”? Toki sama pohdinta on hyödyllistä myös muiden käytäntöjen yhteydessä, sillä liian usein jätämme huomiotta amk-koulutuksen ensimmäisen ulottuvuuden eli ammatillisuuden.

Työyhteisössäni Haaga-Heliassa olemme todenneet, että keskusteluissa yritysten edustajien kanssa työn opinnollistaminen on vielä vieras käsite. Koska se on tuntematon, opinnollistamisen pelätään heikentävän oppimistuloksia tai kyseenalaistavan opintojen korkeakoulumaisuutta. Viimemainitulle näkökulmalle on perusteita: nopea googlaus antaa eri ammattikorkeakoulujen tulkintojen lisäksi esimerkiksi valtakunnallisen Opintopolun (2018) määritelmän: ”työpajalla tai muussa työvaltaisessa ympäristössä hankittavan osaamisen tunnistamista, vertaamista ammatillisen tutkinnon perusteisiin ja dokumentoimista”. Toisen ja korkea-asteen käytännöt saattavat sekoittua siis myös työpaikoilla. OPH:n sanasto (2018) ei sisällä käsitettä lainkaan.

Tieteen termipankin (2018) mukaan yksi diskurssin määritelmä on ”sosiaalisena käytänteenä esim. aiheensa puolesta tunnistettavasti toistuva ja rajautuva kielenkäytön tapa”. Jos yhteistä sopimusta käsitteiden määrittelystä ei ole, rajaammeko työn ja amk-opintojen yhdistämisen kapeakatseisesti vain pedagogien ymmärrettäväksi? Päivittäisessä työssä törmäämme myös tulkintaan, jossa työn opinnollistaminen mielletään kurssien vaihtoehtoiseksi suoritustavaksi ilman suunnitelmallisuutta tai tietoperustan opiskelua. Tämä oletus saattaa olla yhtä hyvin opiskelijalla, opettajalla, opinto-ohjaajalla kuin työpaikan esimiehelläkin. Tarvitaan siis selkeää viestintää sekä sisäisesti että työelämän suuntaan siitä, mitä työn opinnollistaminen suomalaisessa ammattikorkeakoulussa tarkoittaa. Se puolestaan edellyttää yhteistä sopimusta opinnollistamisen pedagogiasta, profiilista ja tavoitteista.

Haaga-Helia amk:n koordinoima valtakunnallinen Toteemi-hanke luo työn opinnollistamiselle sekä tutkimuksellista ja pedagogista taustaa että käytännön ratkaisumalleja. Toivomukseni on, että yhtenä tuloksena saavutamme yhteisen ymmärryksen siitä, miten amk-opinnollistaminen määritellään ja millaisella puheella siitä eri osapuolille viestitään.

Kirjoittaja

Marjaana Mäkelä, FL, YTM, yliopettaja, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, marjaana.makela(at)haaga-helia.fi

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset – Tekijän ja ohjaajan apu

Kirjoittajat: Jyrki Kettunen, Anne Kärki, Susanna Näreaho ja Seliina Päällysaho.

Tiivistelmä

Hyvään tieteelliseen käytäntöön perehdyttäminen ja tutkimusetiikan opettaminen ovat kiinteä osa ammattikorkeakouluopetusta. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston toimeksiannosta laaditut Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset yhtenäistävät opinnäytetyöprosessia, edistävät hyvää tieteellistä käytäntöä, ennaltaehkäisevät tiedevilppiä sekä ylläpitävät ja kohentavat opinnäytetöiden laatua ja työelämälähtöisyyttä.

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset – Tekijän ja ohjaajan apu

Ammattikorkeakoulujen lakisääteiseen tehtäviin kuuluu harjoittaa työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) sekä taiteellista toimintaa. Lisäksi TKI-toiminnan tulee palvella ammattikorkeakouluopetusta. Työelämälähtöinen ja -keskeinen TKI-toiminta todentuu erinomaisesti ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä, jolloin myös opinnäytetyön tekijän ja ohjaajan on tarkasteltava työn eettisiä ohjeita yhdessä opinnäytetyön tilaajan kanssa.

Opinnäytetyö sitouttaa eettisen pohdintaan ja valmentaa näin opiskelijaa tulevassa ammatissa tarvittavaan eettiseen toimintaan. Opinnäytetyötä voidaan pitää monella tavalla siirtymävaiheena opiskelijan roolista työelämän tai oman työn kehittäjän rooliin. Opinnäytetyön ohjaajan tuki eettiseen pohdintaan opinnäytetyön suunnittelusta aina sen raportointiin edellyttää ohjaajalta eettisten suositusten ja niihin liittyvän lainsäädännön tuntemusta. Opinnäytetyön yhteistyötyötahoilla ei välttämättä ole riittävää eettistä osaamista, joten asiat vaativat yhteistä keskustelua ja sopimista työn käynnistämisvaiheessa. Opinnäytetyön tekijän ja mahdollisen yhteistyötahon sidonnaisuudet voivat olla kriittisiä opinnäytetyön luotettavuuden kannalta; ohjaajan rooli korostuu juuri näissä tapauksissa.

TKI-maailma voi näyttää erilaiselta työelämän, opinnäytetyön toteuttajan ja tutkittavan silmin katsottuna. Innovatiivinen menetelmä ei aina osoittaudukaan vanhaa paremmaksi tai uutuuden vaikutus on oletettua vähäisempi. Uusien menetelmien, välineiden tai toimintatapojen kriittinen vaikuttavuuden arviointi on kuitenkin oleellinen osa kestävää kehitystä.

TKI-toimintaan kuuluu, että myös odottamattomat tulokset julkaistaan mahdollisesta pettymyksestä huolimatta. Avoin toiminta mahdollistaa virheistä oppimisen ja estää samanlaisten virheiden toistamisen TKI-toiminnassa.

AMK:t ovat sitoutuneet noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa -ohjetta (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2013). Ohjeessa määritellään, mitä hyvä tieteellinen käytäntö on, miten sen loukkausepäilyt käsitellään, sekä velvoitetaan ammattikorkeakoulut tarjoamaan tutkimuseettistä koulutusta opiskelijoilleen, opettajilleen ja muille asiantuntijoina käyttämilleen henkilöille. Ohje on vapaasti ladattavissa internetosoitteesta www.tenk.fi.

AMK:t ovat myös sitoutuneet järjestämään tutkimuksen suunnitelmavaiheessa sen eettisen ennakkoarvioinnin, kuten tiedeyhteisössä on yhdessä sovittu (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2009). Erityisesti opiskelijan ja ohjaajan avuksi on Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston (Arene) toimeksiannosta laadittu Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset. Suositukset sisältävät ohjeita, kuinka ammattikorkeakoulut voivat huolehtia opiskelijoiden hyvään tieteelliseen käytäntöön perehdyttämisestä ja tutkimusetiikan koulutuksesta. Lisäksi suosituksissa otetaan kantaa opinnäytetyöprosessiin osallistuvien oikeuksiin, velvollisuuksiin ja vastuisiin tutkimuseettisestä näkökulmasta. Suositukset on julkaistu kevään 2018 aikana Arenen internetsivustolla www.arene.fi.

Kun opinnäytetyö on suunniteltu huolellisesti ja asioista on etukäteen yhdessä sovittu, työn toteutus, raportointi ja jatkotoimet sujuvat mallikkaasti. Esimerkiksi työelämälähtöisesti toteutettavassa opinnäytetyössä on syytä sopia mm. tarkasta aiheesta, aikataulusta, ohjauksesta, kustannuksista, kertyneen tutkimusaineiston ja -tulosten julkaisemisesta sekä omistus- ja käyttöoikeuksista.
Suositukset on muotoiltu opiskelijan ja ohjaajan muistilistoiksi (kuvio 1), joissa luetellaan niitä kysymyksiä, joita opinnäytetyössä on huomioitava. Kuhunkin muistilistan kohtaan sisältyy sitä tarkemmin selittävä teksti.

Kuvio 1. Ammattikorkeakouluopiskelijan ja ohjaajan opinnäytetyön eettiset ohjeet.
Kehitä, tutki ja innovoi rehellisesti, huolellisesti, avoimesti ja muita kunnioittavasti.

 

Kirjoittajat

Jyrki Kettunen, dos., vanhempi tutkija, Yrkeshögskolan Arcada, jyrki.kettunen(at)arcada.fi

Anne Kärki, TtT, yliopettaja, Satakunnan ammattikorkeakoulu, anne.karki(at)samk.fi

Susanna Näreaho, FT, erityisasiantuntija, Metropolia, susanna.nareaho(at)metropolia.fi

Seliina Päällysaho, FT, KTM, tutkimuspäällikkö, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, seliina.paallysaho(at)seamk.fi


Tutkimuseettinen neuvottelukunta (2013). Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2012. Helsinki. Haettu 15.5.2018 osoitteesta http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (2009). Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi. Helsinki. Haettu 15.5.2018 osoitteesta http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/eettisetperiaatteet.pdf

Kekola kokoaa kiertotaloudesta kiinnostuneet

Kirjoittajat: Pia Laine, Tuija Nieminen, Marjut Haimila ja Malla Tuuri-Sarinko.

Kiertotaloudesta puhuttaessa sanotaan, että siinä kaikki voittavat. Tämä pätee myös Kekolaan. Siis mihin? Kekola, joka tulee sanoista Kellokosken Ekolabra, on toukokuun 26. päivänä 2018 Tuusulassa Kellokosken Vanhalla Ruukilla pidettävä kiertotalousfestivaali. Vuonna 1795 perustettu Kellokosken Ruukki alueineen tarjoaa historiallisestikin mielenkiintoisen paikan festivaalille. Ensimmäiset tuotteet Ruukin teollisuuslaitoksessa oli kankivasaralla taottuja rautaesineitä – nykyään tehtaan tuotantorakennuksissa toimii vuokralaisina eri alan pienyrittäjiä ja yhdistyksiä.

Kekola-kiertotalousfestivaalin idea lähti Ruukin yrittäjiltä, jotka haluavat entistäkin enemmän profiloida toimintaansa kiertotalousajattelun mukaiseksi. Jo nyt kiertotalousmalli on mukana Ruukin yrittäjien arjessa. Esimerkiksi kahvilayrittäjän salihenkilökunta pukeutuu kokonaan vaatelainaamon vaatteisiin, jotka puolestaan ovat nuorten suomalaisten suunnittelijoiden designvaatteita. Toisena esimerkkinä hävikkibrunssit, joita kahvilayrittäjä yhdessä paikallisen päivittäistavarakauppiaan kanssa järjestää minimoidakseen ruokahävikkiä. Yrittäjien laajat yhteistyöverkostot ja aktiivinen kiertotalouteen liittyvien yhteistyökumppanien etsiminen ja löytäminen ovat antaneet aloituspotkun kiertotalousfestivaalille.

Yhteiset intressit saivat yhteen Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Ruukin yrittäjät (kuten Kinuskilla, Ruosteinen Kuu, DDSSHH Studio). Metropolia Ammattikorkeakoulussa on käynnissä useita kiertotalouteen liittyviä pienempiä ja suurempia tutkimus- ja kehityshankkeita. Myös uusissa opintosuunnitelmissa kiertotalous näkyy vahvasti. Ruukin kiertotalousfestivaali on oiva jatkumo tähän ketjuun. Ruukin yrittäjille Metropolia Ammattikorkeakoulun työpanoksella on merkittävä rooli: pienyrittäjien mahdollisuudet tuottaa itse sisältöä festivaalille ovat rajalliset, joten opiskelijaprojektien anti on erittäin tervetullutta. Opiskelijat tuovat tuoreita ja ennakkoluulottomia kiertotalouden ratkaisuja festivaalille.

Festivaaliyhteistyössä on mukana lisäksi muita tärkeitä osapuolia: paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä (MLL, Me kellokoskelaiset ry) sekä Tuusulan kunta. Tuusulan kunnan yhteisömanagerin johdolla Kellokosken kehittämisverkosto kerää tietoa asukkaiden toiveista kierrätyksen, lajittelun ja jakamistalouden alueellisten toimintojen suhteen. Festivaaleilla ideat esitellään ja niiden toteutussuunnitelmat laaditaan yhteistyössä kehittämisverkoston, asukkaiden sekä paikallisten yrittäjien kesken. Tavoitteena on luoda Kellokosken Ruukista Kiertotalouden kollektiivi, jonka toiminta kannustaa asukkaita sekä alueen yrittäjiä toimimaan kestävän kehityksen hengessä.

Festivaalin ideana on koota yhteen kiertotalousosaamista ja -taidonnäytteitä. Tavoitteena on esitellä kiertotalousosaamista konkreettisella tavalla lisäten kuntalaisten ja tapahtumaan osallistuvien kiertotaloustietämystä sekä aktiivisuutta. Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat mukana tapahtuman sisällön tuottamisessa. Kiertotalousteema mahdollistaa hyvin tutkinto-ohjelmarajat ylittävän yhteistyön. Metropoliassa opiskeluissa painotetaan työelämälähtöistä projektioppimista eli projekteissa ratkotaan työelämän kysymyksiä samalla huomioiden oppimistavoitteet.

Tuotekehitysprojektissa Metropolia Ammattikorkeakoulun bio- ja elintarviketekniikan opiskelijat suunnittelevat Kekolaan Kestävän kehityksen herkku -projektin (kuva 1) ja pakkaustekniikan kurssilla opiskelijat miettivät Ruukin yrittäjän kahvilan kertakäyttöisille pakkausmateriaaleille kiertotalousajattelun mukaisia vaihtoehtoja. Projekteihin olemme saaneet yhteistyökumppaneiksi elintarvikealan yrityksiä, joiden arvoihin lukeutuu kestävä kehitys. Monialaisissa (kulttuurituotanto, sosiaaliala, vanhustyöala, terveysala & tekstiilisuunnitteluala) innovaatioprojektiryhmissä luodaan myös sisältöä Kekolaan. Kiertotalouden yhteisöllisyyttä lisätään kierrätetystä materiaaleista yhdessä tehtävällä tekstiiliteoksella. Yhdessä projektissa Tuusulaan muuttaville asukkaille ideoidaan ekopakettia, jonka lopulliseen sisältöön kiertotalousfestivaalien kävijöillä on mahdollista vaikuttaa. Kännyköitä varaavia pyöriä kaavaillaan yhteiskäyttöön Kellokosken kouluille ja kesällä festivaaleille. Lisäksi Kellokoskelle perustetaan kolmen talouden kiertotalousyhteisö, jossa pilotoidaan jakamista ja kierrättämistä (esimerkiksi tavaroiden kierrätystä, hävikkiruokaa naapurille ja kimppakyytiä). Kekolaan suunnitellaan myös kiertotalouden viestintästrategiaa.

Kuva 1. Kestävän kehityksen herkku -projektin satoa. Opiskelijaprojektiryhmä: Silja-Maria Rytkönen, Suvi Teliö, Suvi Palenius, Borna Ramstedt ja Oula Koskinen.

Kekola -kiertotalousfestivaali on pilottitapahtuma, jolle toivotaan jatkumoa niin Ruukissa kuin mahdollisesti muuallakin. Kiertotalouden ideologia halutaan juurruttaa Kellokosken Ruukkiin. Projektien aikana kertyneiden yhteistyöverkostojen kanssa tavoitteena on jatkaa pilotin tuoman kokemuksen kautta vastaaviin yhteisiin jatkohankkeisiin.

Kirjoittajat

Pia Laine, ETM, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Bio- ja kemiantekniikan tutkinto-ohjelma, pia.t.laine(at)metropolia.fi
Tuija Nieminen, artenomi (AMK), lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Muotoilun tutkinto-ohjelma, tuija.nieminen(at)metropolia.fi
Marjut Haimila, insinööri (AMK), harjoitteluinsinööri, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Bio- ja kemiantekniikan tutkinto-ohjelma, marjut.haimila(at)metropolia.fi
Malla Tuuri-Sarinko, Ruukin Kinuskilla -kahvilan yrittäjä, Ruukin kiertotalousfestivaalin pääorganisoija, malla(at)mamella.fi

Metropolia Ammattikorkeakoulun internetsivut. http://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/kiertotalous/. Luettu 25.1.2018.

Tuusulan kunnan internetsivut. https://www.tuusula.fi/sivu.tmpl?sivu_id=1914. Luettu 25.1.2018.

Avoimuus uusille yhteistyötavoille mahdollistaa kiertotalouden

Kirjoittaja: Virpi Käyhkö.

Oulun ammattikorkeakoulu hakeutui keväällä 2017 Motivan hallinnoimaan Teollisten symbioosien edistämisen toimintamallin, FISS:n (Finnish Industrial Symbiosis System), mukaiseen toimintaan. Tätä kiertotaloutta ja yhdyskuntien vähähiilisyyttä edistävää toimintaa toteutamme Teolliset symbioosit Pohjois-Pohjanmaalla -hankkeen puitteissa. Vastaavaa alueellista FISS-toimintaa on tällä hetkellä neljäntoista maakunnan alueella. Hyvien käytäntöjen ja kokemusten vaihto muiden alueellisten organisoijien kanssa mm. Motivan järjestämissä toimijatapaamisissa on auttanut meitä FISS-toiminnan sisällön kehittämisessä Pohjois-Pohjanmaalla.

Koulutus- ja kehittäjäorganisaation keskeinen tehtävä yritysten ja yhteisöiden kiertotalouden edistäjänä on toimia taustavaikuttajan roolissa. Tavoitteena on luoda uusille kestävän kehityksen mukaisille tavoille toimia mahdollisimman otolliset olosuhteet. Käytännössähän kiertotalous pohjautuu toimijoiden tarpeeseen löytää uusia toimintatapoja, joilla tavoitellaan omien resurssien aiempaa tehokkaampaa käyttöä. Tämä voi toteutua vaikkapa sopimalla tuotantoprosessin sivuvirtana syntyvän materiaalin hyödyntämisestä toisen yrityksen raaka-aineena. Kiertotalouteen pohjautuvan yhteistyön käynnistyminen edellyttää kuitenkin avoimuutta ja innovatiivisuutta, johon me taustatoimijat voimme osaltamme olla vaikuttamassa.

Kiertotaloudesta on muodostunut osa yrityksen jokapäiväistä toimintaa, kuten taloushallinto tai laatujohtaminen. Eri viestintävälineissä kiertotaloudesta kirjoitetaan ja puhutaan jo lähes päivittäin, joten terminä se on tullut useimmissa yrityksissä jo tutuksi. Käytännön toimenpiteitä kiertotalouden edistämiseksi on yrityksissä mietitty kuitenkin vähemmän, ehkä jätehuolto- tai sähkölaskun maksun yhteydessä. Meidän taustatoimijoiden tehtävänä on etsiä ja valmistella näitä käytännön toimenpiteitä yritysten ja toimijoiden apuna. Yritysten myönteinen suhtautuminen niin aihealueeseen kuin meihin hankkeen toimijoihin on ollut merkittävä motivaation lähde ja kannustin suunnitella ja toteuttaa kiertotaloutta tukevaa toimintaa.

Pohjois-Pohjanmaalla teollisessa toiminnassa sivuvirtoja syntyy metsä- ja terästeollisuudessa, energian tuotannossa, rakentamisessa, elintarviketeollisuudessa sekä yhdyskuntien jätevesilaitosten toiminnassa. Näihin materiaalivirtoihin ja hukkalämpöjen kierrättämiseen ja hyödyntämiseen liittyy uusia liiketoimintamahdollisuuksia niin niiden tuottajille kuin hyödyntäjille. Suurin haaste liittyy siihen, kuinka eri toimijat ja asiantuntijat löytävät toisensa ja tunnistavat mahdollisuutensa. Me Oamkissa olemme järjestäneet eri sivuvirtoihin liittyviä teemoittaisia tilaisuuksia, joissa alan asiantuntijat, yhdistykset sekä yritykset ovat esimerkein avanneet puheenvuoroissaan aihealueita. Puheenvuorojen sisältöjen suunnittelussa olemme hakeneet toki tiedon ja kokemusten jakamista, mutta ennen kaikkea kiinnostuksen herättämistä kiertotalouden mahdollisuuksiin. Tilaisuuksien teemat ovat pohjautuneet maakunnan tarpeisiin; teollisuuden mineraalisiin sivuvirtoihin, rakentamisessa syntyviin ja hyödynnettäviin sivuvirtoihin, kierrätysravinteisiin, energiatehokkuuteen. Antoisissa keskusteluissa yritysten kanssa olemme saaneet parhaimmat ideat tilaisuuksissa käsiteltyihin aiheisiin.

Motivan kautta saimme opastusta mm. FISS-mallin mukaisten työpajojen toteutukseen, joita olemme järjestäneet kiertotaloustilaisuuksien yhteydessä. Työpajoissa toimijat kirjaavat vihreille ja keltaisille lapuille resursseja, joita voisivat tarjota muiden käyttöön, ja toisille lapuille taas niitä resursseja, joille heillä olisi käyttöä. Jokainen kertoo vuorollansa ääneen ”Haluamme” ja ”Tarjoamme” resurssinsa, joiden perusteella löytyy potentiaalisia symbiooseja, kiertotalouden yhteistyömuotoja. Työpajan vetäjän ryhdikkäällä tasapuolisella toiminnalla olemme varmistaneet niin yksinyrittäjän kuin ison konserniyrityksen yhdenvertaisen kohtelun. Näiden työpajojen ja tilaisuuksien kautta yrityksille ja asiantuntijoille on avautunut uusia kumppanuuksia ja mahdollisuuksia uudenlaiseen resurssien käyttöön. Avoimuus yhteistyölle mahdollistaa kiertotalouden mukanaan tuomat hyödyt kuten kustannussäästöt eikä ainoastaan jätehuollossa. Miksi investoida uuteen kuorma-autoon, jos lähialueen yrityksessä on käyttämätöntä soveltuvaa kapasiteettia kuljetusten järjestämiseen jakamistalouden hengessä?

Kiertotalouden uusien aloitteiden löytäminen sekä niihin liittyvät kokeilut ja demonstraatiot ovat haastaneet myös hankkeessa mukana olevien osatoteuttajien (Oulun seudun ammattiopisto, Oulun yliopisto, Luonnonvarakeskus) edustajien luovuuden lentoon. Tähän motivoituneeseen ryhmään ovat kuuluneet opettajien ja tutkijoiden lisäksi myös opiskelijat, joiden luovalla ennakkoluulottomalla toiminnalla on saavutettu tuoteaihioitakin. Kun yliopistolla tutkittua ja kehitettyä osaamista voidaan hyödyntää ammattiopiston opiskelijoiden oppimisympäristössä vaikkapa eristevillajätteiden geopolymerisoinnissa tai erilaisten sivuvirtojen rakeistamisessa, voidaan toimijoiden välisen yhteistyön todeta täydentäneen hyvin toisiaan. Paperin valmistuksen sivutuotteena muodostuvalle kuitusavelle ja voimalaitoksissa syntyvälle tuhkalle on koerakeistuksissa saavutettu onnistuneita tuloksia. Ympäristölainsäädäntö asettaa kuitenkin rajaehtoja kiertotalouden tuoteinnovaatioille, mikä hidastaa niiden siirtymistä myytäväksi tuotteeksi ja liiketoiminnaksi.

Pohjois-Pohjanmaalla lähdimme liikkeelle kiertotalouden edistämis- ja kehittämistyössä muita maakuntia myöhemmin, mutta hyväksi todetuilla toimintatavoilla kirinemme takamatkaa kiinni. Teolliset symbioosit Pohjois-Pohjanmaalla-hankkeessa käynnistyy juuri toinen puolisko, jossa tulemme keskittymään yrityskäynneillä, työpajoissa ja tilaisuuksissa esille tulleiden symbioosien edistämiseen.

Kirjoittaja

Virpi Käyhkö, DI, projektipäällikkö, Oulun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan osasto, virpi.kayhko(at)oamk.fi

Tiekartan avulla kohti kiertotaloutta Päijät-Hämeessä

Kirjoittajat: Maarit Virtanen ja Anni Orola.

Suomen tavoitteena on olla kiertotalouden kärkimaa. Sitra julkaisikin ensimmäisen kansallisen kiertotalouden tiekartan vuonna 2016. Kansallisen tiekartan lisäksi tarvitaan alueellisia tiekarttoja konkretisoimaan ja toimeenpanemaan visioita. Päijät-Hämeen tiekartta kohti kiertotaloutta julkaistiin syksyllä 2017 yhtenä ensimmäisistä maakunnallisista tiekartoista. Myös Euroopan tasolla tiekarttoja tai toimenpideohjelmia on lähinnä suurimmilla kaupungeilla kuten Amsterdamilla, Glasgow’lla ja Lontoolla.

Kiertotalouden tiekartta koottiin osana Lahden ammattikorkeakoulun hallinnoimaa ja Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamaa Kiertoliike-projektia, jonka yhteydessä selvitettiin myös Päijät-Hämeen materiaalivirtoja. Vision, alueellisten tavoitteiden ja konkreettisten toimenpiteiden määrittelemiseksi järjestettiin työpaja yhdessä sidosryhmien kanssa. Pääsidosryhmiin kuului Lappeenrannan yliopisto, alueellisia ja kunnallisia viranomaisia, alueellinen kehitysyritys sekä paikallisia yksityisiä ja julkisia yrityksiä. Työpajan jälkeen tiekartan luonnoksesta pyydettiin kommentteja myös muilta toimijoilta. Tiekartta on julkaistu nettisivun muodossa ja sitä täydennetään jatkossa.

Päijät-Hämeen kiertotalouden tiekartan visiona vuodelle 2030 on: ”Päijät-Häme on resursseja hukkaamaton menestyjä”. Tiekartta tukee alueen siirtymistä kohti kiertotaloutta sekä uuden liiketoiminnan syntymistä. Kiertotalous merkitsee Päijät-Hämeessä mm. materiaali- ja energiatehokkuutta, uudenlaisia palveluita asukkaille sekä uusia biotalouden ratkaisuja, jotka tukeutuvat alueen vahvuuksiin ja osaamiseen.

Päijät-Hämeen tiekartta toimii alueen kiertotalousstrategiana ja tukee Päijät-Hämeen älykkään erikoistumisen strategiaa. Tiekartalla on viisi pääteemaa: teknisten materiaalikiertojen hyödyntäminen, biotalouden mahdollisuudet, energiaratkaisut, kuluttamisen muutoksen tuomat uudet liiketoimintamahdollisuudet sekä ennakkoluulottomat kiertotalouden referenssikohteet.

Kuva 1. Päijät-Hämeen kiertotalouden tiekartan tavoitteet vuoteen 2030 (kuva: Oona Rouhiainen).

Tiekarttaa varten kartoitettiin alueellisia materiaalivirtoja, kuten muovi-, tekstiili-, puu- ja tuhkavirrat sekä ravinteiden kiertoa. Tavoitteena on luoda suljettuja kiertoja ja lisätä alueen läpi kulkevien materiaalivirtojen arvoa. Biokiertotaloudessa tiekartta painottaa ravinnekiertojen sulkemista, paikallista ruoantuotantoa sekä ruokajätteen ja hukatun raakamateriaalin vähentämistä. Tavoitteiden saavuttamisessa auttaa biologisten sivuvirtojen kartoittaminen ja niiden hyötykäytön lisääminen sekä kuluttajien valistaminen.

Energiaratkaisuiden suhteen Päijät-Häme tähtää energiaomavaraisuuteen. Lisäksi biomassaa suositaan energian tuotannossa ja maaseudulla pyritään siirtymään hajautettuun energiantuotantoon. Liikkumisessa kehitetään uusia liikennepalveluja kaupunkilaisille sekä pilotoidaan henkilökohtaista päästökauppaa. Jakamistalous ja muuttuvat kulutustottumukset luovat mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle. Liiketoimintamahdollisuudet voivat liittyä esimerkiksi vuokraamiseen, jakamiseen tai korjauspalveluihin. Tiekartan tavoitteena on myös lisätä Päijät-Hämeen kansainvälistä merkittävyyttä luomalla kiinnostavia referenssikohteita ja kokeilemalla erilaisia kiertotalouden ratkaisuja.

Tiekartta sisältää sekä pidemmän aikavälin tavoitteita että käytännön toimenpiteitä kiertotalousvision saavuttamiseksi. Jälkimmäisiä ovat esimerkiksi kierrätysmateriaalikirjasto tuotesuunnittelun ja muotoilun opetuksen tueksi, yhteinen mobiilialusta jakamistalouden palveluille, ravinnekierron käsittelylaitos sekä kiertotalouskasvatuksen toteuttaminen eri koulutusasteilla. Lisäksi tiekartasta löytyy esimerkkejä päijäthämäläisten yritysten hyvistä kiertotalouden käytännöistä. Kiertoliike-projektissa jatketaan myös kiertotalouden liiketoimintamallien kokoamista yhdessä alueen yritysten kanssa. Liiketoimintamallit liittyvät sivuvirtojen hyödyntämiseen, ravinteiden kiertoon, korjauspalveluihin sekä kierrätysliiketoimintaan.

Päijät-Hämeen kiertotalouden tiekartta löytyy osoitteesta www.kohtikiertotaloutta.fi

Kirjoittajat

Maarit Virtanen, HM, TKI-asiantuntija, Lahden ammattikorkeakoulu, maarit.virtanen(at)lamk.fi
Anni Orola, opiskelija, Lahden ammattikorkeakoulu, anni.orola(at)student.lamk.fi

Artikkelin pääkuva: Oona Rouhiainen.

Osaamisperustaisuus koulutusviennissä – miten taipuu ops?

Kirjoittaja: Marjaana Mäkelä.

Osaamisperustaisuus kytketään amk-sektorilla opetussuunnitelmatyöhön, osaamisen tunnistamiseen, arviointiin ja kansainväliseen sekä työelämäyhteistyöhön. Käsitteeseen sisältyvät tavoitteet ovat tuttuja amk-toimijoille, mutta niiden soveltaminen käytännössä ei ole aina yksinkertaista. Tässä käsittelen osaamisperustaisuuden tulkintaa koulutusviennin kontekstissa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Haagan kampuksella.

Vuonna 2015 päivitetyn restonomi-opetussuunnitelmamme osaamisprofiili kuvaa ammattilaisen, joka soveltaa joustavasti oppimaansa kehittämistyöhön ja on kasvanut liikkeenjohdolliseen ajatteluun. Lisäksi jokaiselle opintojaksolle on määritelty viisi spesifiä ydinosaamista. Uusi ops on osoittautunut monilta osin onnistuneeksi, mutta ensimmäisen koko amk-tutkintoon tähtäävän koulutusvientiprojektimme alkaessa sitä oli tarkasteltava uudesta näkökulmasta.

Vuonna 2015 alkaneen projektimme tavoitteena on rakentaa maltalaisen toisen asteen hotelli- ravintola- ja matkailualan oppilaitoksen (Institute of Tourism Studies) opettajille täydennyskoulutus, joka tuottaa eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen mukaisen tason 6 (amk) ja sen jälkeen tason 7 (yamk) restonomiosaamisen. Täydennyskoulutuksen osat tunnustetaan tutkinnon suorittamisvaiheessa eli prosessin tavoitteena on saada kaksi suomalaista korkeakoulututkintoa. Koulutukseen osallistujilla on vankka ammattitaito ja yliopistotasoinen pedagoginen pätevyys, joiden tunnistaminen oli ensimmäinen osa opsin peilaamista osaamiseen. Haasteeksi jäi muokata restonomitutkinnon sisällöistä täydentävät osat, joilla katetaan puuttuva osaaminen. Koulutusvientimme asiakkaalla on tiivis aikataulu koko hankkeelle, joten joustava ratkaisu löytyi moduulikoulutuksesta, joka räätälöidään restonomitutkinnon ja myöhemmin restonomi, yamk -tutkinnon sisällöistä. Merkittävä osa amk-tutkintoa vastaavasta sisällöstä rakennetaan validoimalla aiemmin hankittu osaaminen ja opinnollistamalla hospitality-opettajan työtä (Mäkelä 2017).

Miten käy osaamisperustaisuuden, kun koko ops puretaan ja muotoillaan uudelleen? Yksityiskohtaisesta osaamisten listasta opintojaksoittain on mentävä kohti laajempia kokonaisuuksia pyrkien säilyttämään ydinosaaminen. Tässä kouluttajien ammattitaitoon perustuvat linjaukset ovat keskeisiä: mitä painottaa uudenlaisessa toteutuksessa, jossa yhdistyy useamman opintojakson sisältöjä? Millaista osaamista voi tunnistaa esimerkiksi ennakkotehtävillä? Kuinka ne nivotaan kokonaisuuteen ja ennen kaikkea: miten perustellaan valinnat asiakkaalle, joka tarkastelee koulutusta erilaisen, kenties hyvinkin perinteisen oppimiskulttuurin kontekstistaan käsin? Hospitality-alan kansainvälisyys ja jaettu käsitys ammattilaisen osaamisesta on helpottanut Haaga-Heliassa tätä keskustelua ja koulutuksen suunnittelutyötä. Suomalainen pedagoginen osaaminen on edelleen koulutusviennissä valtti; näkemykseemme luotetaan, mutta ei kritiikittömästi. Osaamispuheen ymmärrettäväksi tekeminen edellyttää koulutuksemme jatkuvaa itsearviointia ja perustelua sille, miksi suoritusten listaamisesta on siirrytty osaamisen kuvaamiseen.

Olennaista koulutusvientiratkaisuissa on nähdäkseni uskaltaa kyseenalaistaa mekanistinen ops-käsitys ja tarkastella osaamista laaja-alaisesti. Tällöin etenkin ammatillisella korkea-asteella aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja opinnollistaminen tulevat yhä keskeisimmiksi elementeiksi joustavissa, asiakaslähtöisissä projekteissa. Osaamisperustainenkin ops taipuu, mutta sen toteuttamisen tulkintojen on oltava läpinäkyviä ja pedagogisesti perusteltuja. Tähän pohdintaan Suomessa kuluneena vuonna käyttöön otettu eurooppalainen tutkintojen viitekehys (OPH 2017) on erinomainen apuväline. Omassa koulutuksessamme käytimme sitä yhteisenä referenssinä, kun keskustelua osaamisesta ja sen asettumisesta tasoille 6 ja 7 käytiin. Koulutusviennissä ja muussa kansainvälisessä yhteistyössä viitekehys lisää uskottavuutta, kun oppilaitoslähtöinen osaamisdiskurssi tulkitaan laajemman osaamisnäkemyksen kautta.

Kirjoittaja

Marjaana Mäkelä, FL, YTM, yliopettaja, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, marjaana.makela(at)haaga-helia.fi

Mäkelä, M. (2017). Opettajan työtä opinnollistamassa – Case Haaga-Helia ja ITS Malta. Teoksessa Mäki, K., Moisio, A. & Aura, P. (2017): Kolme kulmaa opinnollistamiseen. Opas opinnollistamisen ratkaisuista, työkaluista ja vinkeistä. Haaga-Helian julkaisut 6/2017. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Helsinki. (ss 33―36).

Mäki, K., Moisio, A. & Aura, P. (2017). Kolme kulmaa opinnollistamiseen. Opas opinnollistamisen ratkaisuista, työkaluista ja vinkeistä. Haaga-Helian julkaisut 6/2017. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Helsinki.

OPH. (2017.) Opetushallituksen verkkosivut: tutkintojen tunnustaminen. Saatavilla http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/tutkintojen_tunnustaminen/tutkintojen_viitekehys. Viitattu 24.10.2017.

Koulutusvienti vaatii rohkeutta kokeilla

Kirjoittajat: Niklas Nurttila, Vilma Lehtinen.

Ammattikorkeakouluilla on valtavasti osaamista ja uskottavuutta maailman laadukkaimpiin kuuluvan koulutusjärjestelmän edustajina. Suomalaisten koulutusteknologiayritysten palvelut ja tuotteet perustuvat tämän vahvan pedagogisen osaamisen pohjalta kehitettyjen teknologisten ratkaisujen hyödyntämiseen. Molemmat niistä ovat alallaan kansainvälisesti palkittuja tekijöitä, Worlddidac-palkittu verkko-oppimisalusta Claned ja Oulun ammattikorkeakoulun LAB-oppimismalli vain kaksi viimeisimmistä mainitaksemme.

Koulutusteknologiayritysten ja oppilaitosten entistä tiiviimpi yhteistyö on edellytys sille, että suomalaista koulutusalan osaamista voidaan hyödyntää maailmanlaajuisesti. Yhteistyötä on mahdollista myydä Suomena, eikä vain yksittäisenä yrityksenä tai oppilaitoksena. Näin voitaisiin hyötyä Suomen jo nykyään vahvasta brändistä koulutuksessa ja samalla helpottaa tulevien yritysten toimintaa samalla markkina-alueella.

Skhole on yksi suomalaisista koulutusteknologiayrityksistä, jonka tavoitteena on tarjota suomalainen koulutusosaaminen maailmanlaajuiseen käyttöön. Parhaillaan esimerkiksi Tenwek School of Nursing Keniassa käyttää Skholea sairaanhoidon koulutuksessaan. Vietnamissa City International Hospital pilotoi Skholen verkkokoulutuspalvelua hoitohenkilöstönsä täydennyskoulutuksessa. Olennainen tuki kansainväliselle yhteistyölle on tiivis yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa Suomessa. Kansainvälisille markkinoille tähtääviä verkkokoulutuspalveluja on kehitettävä linjassa oppilaitosten korkeiden pedagogisten tavoitteiden kanssa.

Vahvuuksina oppimateriaalin tuotanto, kontaktit ja pedagoginen osaaminen

Oppimateriaalin tuotanto ja niiden jakaminen yhteistyössä oppimisympäristöjä kehittävien yritysten kanssa on yksi mahdollinen tapa hyödyntää suomalaista koulutusosaamista kansainvälisesti. Esimerkiksi sairaanhoitajakoulutuksen uuteen opetussuunnitelmaan kuuluu käsihygienian kurssi, joka sisältää näyttöön perustuvan käsihygienian toimintamallin ja perehdyttää sen käyttöönottoon organisaatioissa. Käsihygienia on vain yksi esimerkki tiiviistä kurssista, jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia potilaskuolleisuuden vähentämiseen.

Toinen mahdollisuus piilee jo nyt erinomaisissa ammattikorkeakoulujen kansainvälisissä kontakteissa oppilaitosten ja muiden koulutusorganisaatioiden välillä. Yhteistyö oppilaitosten välillä tarkoittaa usein opiskelijoiden liikkuvuutta molempiin suuntiin. Koulutusteknologiayritykset ja oppilaitokset voisivat yhdessä sujuvoittaa opiskelijoiden siirtymiä ennakoivan etäopiskelun kautta. Pohjoismaihin opiskelemaan tai töihin suuntaava aasialainen sairaanhoitajaopiskelija voisi esimerkiksi opiskella tietyn maan terveydenhuollolle ominaisia sisältöjä ja kieltä verkkopalvelussa. Verkkopalvelut mahdollistavat myös tulevan opiskelijan osaamisen arvioinnin. Yhteiset oppimisen alustat tarjoavat tapoja jakaa osaamista ja luoda kollegiaalisuutta kansainvälisesti.

Kolmas mahdollisuus on pedagogisen suunnittelun osaamisen jakaminen, joka toteutuisi parhaiten soveltamalla ammattikorkeakouluissa olevaa osaamista oppimisympäristöjen kehittämisessä.

Rohkeutta matalan kynnyksen kokeiluihin

Peräänkuuluttaisimme oppilaitoksilta rohkeutta lähteä kokeilemaan koulutusvientiä myös pienempinä palasina. Kokonaisen sairaanhoidon koulutuksen viemisen sijaan voisi aloittaa matalamman kynnyksen tutustumistuotteista, esimerkiksi käsihygienian osaamisesta. Tulee siis ajatella isosti, mutta aloittaa tekeminen hallitusti.

Pienimuotoiset ja kevyet pilotit olisivat yksi hyvä tapa päästä liikkeelle. Suomesta löytyy Skholen ohella mieletön määrä intoa uhkuvia yrityksiä, jotka haluavat tällaisia toteuttaa yhdessä koulutusorganisaatioiden kanssa. Pilottien yhteydessä olisi helppo lähteä muodostamaan kunkin osapuolen tarpeet huomioon ottavia käytänteitä ja toimintamalleja. Startup- ja kasvuyrityksien kanssa tehdyt pilotit voisivat olla hyvä keino pienentää kokeilujen riskejä oppilaitoksen näkökulmasta.

Nostimme aiheen esille LinkedIn-keskusteluketjussa, jossa useat koulutusalan keskeiset toimijat kaipaisivat ja myös ehdottivat loistavia tapoja toteuttaa yhteistyötä käytännössä. Vilkkaassa keskustelussa oppilaitosten ja koulutusteknologiayritysten yhteistyö nähtiin win-win -tilanteena, jonka käynnistämiseksi tarvitaan osapuolten kohtaamista ja kokeilujen käynnistämistä esimerkiksi juuri pienempien pilottien muodossa.

Halua ja kiinnostusta yhteistyöhön siis on. Innostuksen lisäksi tarvitaan tukea oppilaitosten johdolta sekä poliittisesta päätöksenteosta. Ihannetilanteessa koulutusvienti on vahvasti sidoksissa olemassaolevaan koulutusjärjestelmään. Oppilaitoksilla pitäisi siis olla sekä resursseja että oikeus rakentaa erillisiä liiketoiminnallisia yksiköitä, jotka keskittyvät koulutusviennin organisoimiseen.

Yritykset tarvitsevat ammattikorkeakouluilta rohkeutta lähteä mukaan kokeilemaan ja voivat tarjota vastapalveluksena valmiita malleja siitä, miten toteuttaa kokeiluja yhteistyössä ja vaihtaa tarvittaessa suuntaa.

Kirjoittajat

Niklas Nurttila, FM, kansainvälinen liiketoiminta, Skhole Oy, niklas.nurttila(at)skhole.fi
Vilma Lehtinen, VTT, yhteisöluotsi, Skhole Oy, vilma.lehtinen(at)skhole.fi

Kokeiluekosysteemi avoimen innovaatiotoiminnan kasvualustana 

Kirjoittajat: Anu Kurvinen, Pasi Juvonen.

Avoin innovaatiotoiminta kokeilevan kehittämisen ekosysteemissä

Lähtökohtana tälle artikkelille on kokeilevan kehittämisen ekosysteemi (EDE), joka liittyy läheisesti yhteen Saimaan ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijoiden koulutusohjelmista. Liiketalouden koulutusohjelmassa markkinoinnin suuntautumisvaihtoehdon valinneet tradenomiopiskelijat ovat vuodesta 2009 lähtien opiskelleet tiimiyrittäjämallilla.

Tiimioppiminen ja tiimiyrittäjyys pohjautuvat kokemusperäiseen oppimiseen (Kolb 1984) sekä uuden tiedon luomiseen yhdessä (Von Krogh et al. 2000) dialogin (Isaac 1999) avulla. Tiimiyrittäjät reflektoivat ja käsitteellistävät käytännön projekteissa opittua yhdessä toistensa ja tiimivalmentajan kanssa. Tekemällä opittua yhdistetään kirjoista ja muista tietolähteistä hankittuun tietopääomaan (Kurvinen & Juvonen 2016).

Esittelemme, kuinka Digikaappaus – hankkeessa* on hyödynnetty EDE:ä kolmessa eri case-tapauksessa: tiimiyrittäjille annetuissa innovointitoimeksiannoissa, Digikaappaus – tapahtuman toimeksiantajayrityksille tehdyissä hackathoneissa sekä Imatralla ja Lappeenrannassa kaupunkien toimeksiannosta toteutetuissa kuntalaisten osallistamiskokeiluissa.

Kuva 1. Nykyinen kokeiluekosysteemi (mukautettu lähteen Juvonen 2016 pohjalta).

Avoin innovaatiotoiminta

Avoimella innovaatiolla tarkoitetaan ajattelu- ja toimintatapaa, jossa innovaatioiden luominen tapahtuu erilaisten sidosryhmien ja verkostojen yhteistyönä (Chesbrough 2003). Käsitteen vastinpari on suljettu innovaatiotoiminta, jossa uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan kehittäminen tapahtuu yrityksen sisällä. Avoimeen innovaatioon liittyvä ajattelutavan teeseinä voidaan pitää seuraavia:

  • Arvoa tuotetaan kaikkialla, kaikkea ei ole kannata keksiä itse
  • Luo hyvä verkosto sisäisestä ja ulkoisesta osaamisesta
  • Anna hyvän kiertää – se tulee aikanaan takaisin

Kokeiluekosysteemi on rakentunut avoimen innovaatiotoiminnan ajatusten mukaisesti (Kuva 1). Mukana olevien sidosryhmien yhteistyö ei sisällä ylimääräisiä kynnyksiä ja verkostoon kuuluvan henkilön mielipide on yhtä lähellä kuin lähin viestintäkanava.

Avointa innovaatiotoimintaa tukeva pedagogiikka

Tietoyhteiskuntamme tuottaa jatkuvasti valtavan määrän tietoa, joka on kaikkien saatavilla. Haasteena on käsitellä sitä kriittisesti sekä omaksua kykyjä hyödyntää ja yhdistellä tieto käytäntöön älykkäällä tavalla. 2000 – luvulla opetussuunnitelmien laatimisessa avainasemassa on tietojen sekä suoraan työelämään sovellettavissa olevien taitojen opettaminen oikeassa suhteessa (Trilling & Fadel 2009; Fadel et al. 2015). Opitun tiedon syvempi ymmärtäminen sekä kyky soveltaa opittua käytännössä ovat arvokkaita taitoja opiskelijoille.

2000-luvun koulutuksen lähtökohtana on ymmärtää, missä määrin opiskelija on tiedon vastaanottaja ja missä määrin tiedon prosessoija, jonka oppimista tuetaan valmentamisen ja ohjaamisen keinoin. Taulukko 1. esittää opettaja- ja oppijakeskeisten lähestymistapojen eroavaisuudet.

Taulukko 1. Opettajakeskeisen ja oppijakeskeisen lähestymistavan vertailu (mukaillen Trilling & Fadel 2009).

Samalla, kun lähestymistapa muuttuu opettaja-keskeisestä oppija-keskeiseksi, tarvitaan uudenlaista oppimisympäristöä, missä taitojen soveltamisen oppiminen tietämyksen rinnalla on mahdollista.

Kolme case -esimerkkiä avoimesta innovaatiotoiminnasta

Konstruktivistinen oppimiskäsitys (Resnick 1989) lähtee ajatuksesta, että ihmisen oppiminen on jatkuva prosessi, missä opittua tietoa ja kokemuksia yhdistetään jatkuvasti uusien esiin tulevien tietojen kanssa. Konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen pohjautuen oppimisen keinoina EDE:ssä käytetään dialogia ja tietämyksen luomista erilaisten innovointitoimeksiantojen avulla. Esittelemme kokemuksia avoimen innovaatiotoiminnan hyödyistä kolmen case-esimerkin avulla.

  1. Tiimiyrittäjien innovaatiotoimeksiannot sidosryhmien yhdistäjinä
  2. Digikaappaus – tapahtumassa toteutuneet hackathonit
  3. Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien kanssa yhteistyössä toteutettu kuntalaisten osallistamiskokeilu

Tiimiyrittäjien innovaatiotoimeksiannot sidosryhmien yhdistäjinä

Tiimiyrittäjäopiskelijoiden innovointitoimeksiannot yhdistävät monia sidosryhmiä. Ulkoiselle toimeksiantajalle kokeilu on riskitön ja helppo ostaa – ainoastaan hyödylliseksi koetuista tuloksista maksetaan. Tiimiyrittäjille innovointi on joka kerta erilainen, koska toimeksiantaja vaihtuu. Myös innovointiprosessissa kehitytään kokemuksen karttuessa. Tutkijoille ja tiimivalmentajille, toimeksiannot nostavat esille runsaasti kehittämistarpeita toimeksiantaja – osaan näistä voidaan tarjota tukea tki-hankkeiden tai opinnäytetöiden avulla.

Digikaappaus – tapahtumassa toteutuneet hackathonit

Digikaappaus – hankkeen ohessa toteutetussa Digikaappaus – tapahtumassa (8.-9.2.2017) toteutui kaksi 24 tunnin hackathonia, jossa innovoijina olivat Saimaan amkin ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijat, yhteensä 48 opiskelijaa. Innovoinnin toimeksiantajina olivat HUB Logistics ja VR matkustajaliikenne. HUB Logisticsin toimeksiannon aiheena olivat asiakasymmärryksen parantamisen keinot ja digitaalisuuden hyödyntäminen siinä. VR matkustajaliikenteen toimeksianto kohdentui matkaketjujen ja ”päästä-päähän” – palvelun kehittämiseen. Tekes oli tapahtuman järjestäneiden tiimiyritysten yhteistyökumppani. Opiskelijat haastoivat reippaalla tavalla toimeksiantajien nykyisiä toimintatapoja. Digikaappaus – hashtag päätyi 8.2.2017 Twitterissä Suomen trendeihin, joten tieto tapahtumasta levisi myös Etelä-Karjalan ulkopuolelle. Digikaappaus – tapahtuma ja hackathonit päätettiin järjestää myös keväällä 2018.

Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien kanssa yhteistyössä toteutettu kuntalaisten osallistamiskokeilu

Lappeenrannan ja Imatran kaupungit osallistuivat omien palveluidensa kokeilevaan kehittämiseen tavoitteena kehittää julkisen sektorin palveluita osallistamalla kansalaisia digitaalisten työvälineiden avulla. Vuoden 2016 lopulla Imatra ja Lappeenranta osallistivat kuntalaisia ottamaan kantaa joukkoliikenteen kehittämiseen. Kokeilu toteutettiin Innoduel – alustan avulla. Kuntalaisia pyydettiin vertaamaan keskenään kahta alustan esittämää ideaa ja muutaman ideaparin arvioinnin jälkeen syöttämään omia kehittämisideoita järjestelmään. Kokeilu onnistui ideoiden määrän ja arvioinnin osalta loistavasti. Tutkimus vahvisti, että kansalaisten osallistaminen julkisten palveluiden kehittämiseen on järkevää. Myös niitä tuotettaessa on tärkeää saada palveluiden käyttäjien näkökulmat ja palaute esiin. Kokeiluun osallistuneille organisaatioille oli arvokasta myös saada testata kokeiluun valittua työkalua, sillä digitaalista osallisuutta voisi kehittää edelleen muita työkaluja hyödyntäen.

Taulukko 2. Yhteenveto esitellyistä caseista.

Yhteenveto

Kokemustemme perusteella avoimen innovaatiotoiminnan edistämisessä tärkeimmät asiat liittyvät ajattelutapojen muutokseen ja sitä kautta sidosryhmien yhteistyön esteiden poistamiseen. Tätä työtä olemme tehneet jo muutaman vuoden kokeiluekosysteemiä kehittämällä. Eri sidosryhmillä on erilaista osaamista ja kun tätä osaamista yhdistetään ennakkoluulottomasti kokeillen, syntyy ennalta arvaamattomia tuloksia. Nuoret diginatiivit opiskelijat ovat mainioita sparraajia vakiintuneiden yritysten kokeneille ihmisille, opettajilla ja tutkijoilla taas on selkeä tulkin rooli asioiden käsitteellistäjinä ja opitun jakamisessa laajemmalle yleisölle. Tässä artikkelissa esiteltiin avointa innovaatiotoimintaa kolmen case – esimerkin avulla. Näistä caseista saatujen kokemusten perusteella on huomattu, että kokeiluekosysteemin toimintamallit ovat fasilitoineet muutosta mukana olleissa organisaatioissa ja näin ollen osaltaan edistäneet avointa innovaatiotoimintaa.

Jokainen avoimen innovaatiotoiminnan kokeilu onnistuu, sillä aina syntyy oppia ja vähintään yksi toimimaton tapa. Sitä paitsi välillä onnistutaan myös suoraan. Se, joka tahtoo keksii keinot – se, joka ei tahdo, keksii selitykset.

DigiKaappaus-hanke* aktivoi elinkeinoelämää, kaupunkeja ja kuntalaisia luomaan yhdessä uutta siten, että jokainen osapuoli hyötyy yhteistyöstä. Digikaappauksessa tutkitaan uusia toimintatapoja digitaalisten palveluiden kehittämiseen yhdessä. Tutkimuksessa hyödynnetään nopeaa kokeilevaa kehittämistä, jossa korostuu runsaan ennakkosuunnittelun sijasta tekemisen meininki. Toisaalta digitaalisten palveluiden ideointiin ja kehittämiseen osallistetaan kuntalaisia, millä varmistetaan palveluiden toiminta käyttäjien näkökulmasta. DigiKaappaus-hanke toteutetaan Saimaan ammattikorkeakoulun, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, 11 yrityksen ja kahden kaupungin tiiviissä yhteistyössä. Hanke on rahoitettu Tekesin Liideri-ohjelmasta ja se toteutetaan vuosien 2016 – 2018 aikana.

Kirjoittajat

Anu Kurvinen, Lehtori, KTM, Saimaan ammattikorkeakoulu, anu.kurvinen(at)saimia.fi
Pasi Juvonen, Lehtori, Tiimivalmentaja, TkT, Saimaan ammattikorkeakoulu, pasi.juvonen(at)saimia.fi

Chesbrough, H.W. 2003. Open Innovation: The New Imperative for Creating and Profiting from Technology. Harvard Business School.

Fadel, C., Bialik, M. & Trilling, B. 2015. Four-dimensional-education – The competencies learners need to succeed. The Center for Curriculum Redesign. Boston, MA, 02130.

Isaacs, W. 1999. Dialogue: The art of thinking together. Doubleday, Randomhouse Inc. Printed in the United States of America.

Juvonen, P. 2016. Comparison of two learning and team entrepreneurship models at a Finnish University of Applied Sciences. Setting the scene for future development. International Conference on Interactive Collaborative Learning, Belfast, Pohjois-Irlanti 21.9.2016.

Kolb, D. 1984. Experiental Learning. Prentice-Hall, Englewood Cliffs, NJ.

Kurvinen, A. & Juvonen, P. 2016. Kokeiluekosysteemiä kehittämässä – case: Innovointitoimeksiannot sidosryhmien yhdistäjänä. UAS Journal 3/2016. https://uasjournal.fi/tutkimus-innovaatiot/kokeiluekosysteemia-kehittamassa-innovointitoimeksiannot-sidosryhmien-yhdistajana/

Resnick, L. B. 1989. Introduction. In L. B. Resnick (Ed.), Knowing, learning, and instruction: Essays in honor of Robert Glaser (pp. 1-24). Hillsdale, NJ: Erlbaum.

Trilling, B. & Fadel, C. 2009. 21st Century Skills – Learning for Life in our Times. San Francisco. Jossey-Bass.

Von Krogh, G., Ichijo, K. & Nonaka, I. 2000. Enabling Knowledge Creation. How to Unlock the Mystery of Tacit Knowledge and Release the Power of Innovation. Oxford University Press.

DRAFT-tiimit innovoivat mikrorahoituksen tuella 

Kirjoittajat: Kirsi Taskinen, Marja-Liisa Ruotsalainen, Heikki Immonen. Kuva: Jussi Ratilainen

Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto ovat tarjonneet syksystä 2012 saakka opiskelijoilleen ja henkilökunnalleen mahdollisuuden kokeilla erilaisia liikeideoita ja ns. yhteiskunnallisia innovaatioita mikrorahoituksen tuella. Karelia-amk:ssa ideoidun Draft-ohjelman toimintamalli on yksinkertainen: Ohjelmaan mukaan haluavat tiimit lähettävät sähköpostilla lyhyen kuvauksen omasta ideastaan. Esikarsinnan parhaat tiimit esittelevät ideansa Draft-raadille, joka valitsee kehityskelpoisimmat ideat mukaan ohjelmaan.

Tiimeiltä odotetaan hyvää valmistautumista ennen raadin eteen astumista. Riittämättömästä valmistautumisesta kertoo esimerkiksi se, että raati onnistuu googlaamalla löytämään vastaavan tai paremman version ideasta esityksen aikana alle kahdessa minuutissa, ilman että tiimi itse mainitsee kyseisen idean esityksessään.

Tuhannen euron kehittämisrahoituksen saa vuosittain noin 20 tiimiä. Ohjelmassa tiimejä valmennetaan ja tuetaan kehitystyössään, ja parhaimmillaan tiimeillä on mahdollisuus saada mikrorahoitusta yhteensä 4000 euroa. Kehitystyö on sivutoimista, ja tiimit voivat käyttää Draft-rahoitusta erilaisiin hankintoihin kuten prototyyppien komponentteihin sekä koemarkkinointi- ja matkakuluihin.

Kuva 1. Draft-ohjelma lukuina syksystä 2012 lähtien.

Karelia-amk menestyi Draft-ohjelmallaan Valtioneuvoston kanslian, Arene ry:n ja ammattikorkeakoulujen järjestämällä valtakunnallisella Kokeileva Suomi -kiertueella syksyn 2016 ja kevään 2017 aikana. Draft äänestettiin kokeilijoiden kesken järjestetyssä videohaasteessa parhaaksi kokeiluksi ja palkittiin toukokuussa AMK-päivillä Kajaanissa. Draft-ohjelman video on katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=AQWbLKBp-QQ

Yritysyhteistyö on Draft-ohjelman suola ja sokeri

Draftia rahoittavat Karelia-amk, Itä-Suomen yliopisto, William ja Ester Otsakorven Säätiö sekä Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO. Draft-raadissa äänivaltaa käyttävät korkeakoulujen lisäksi pohjoiskarjalaisten yritysten, Joensuun Tiedepuiston Yrityshautomon, Tekesin sekä opiskelijajärjestöjen edustajat. Draft-ohjelman hyviä tuloksia selittää tiivis alueellinen yhteistyö mm. yrityshautomon kanssa, jonne moni tiimi jatkaa Draft-vaiheen jälkeen. Esimerkkejä tällaisista nupullaan olevista menestystarinoista ovat www.trainer4riding.fiwww.modti.comwww.carecare.fiwww.havusport.fi ja www.connax.io.

Joensuun seudulla on runsaasti innovaatiotoiminnasta innostuneita yrityksiä, jotka haluavat osallistua uusien kehittämisideoiden sparraamiseen tiimien esityksiä arvioivan Draft-raadin jäseninä. Yrittäjät ja kehittämisen asiantuntijat kokevat työnsä vaihtuvina tuomareina antoisana, koska näin he saavat olla edistämässä uusien potentiaalisten startup-yritysten syntyä ja tarjoamassa yhteistyötä ensimmäisten joukossa. Tällainen toiminta tukee myös vahvasti oppilaitosyhteistyötä ja edistää myönteistä työnantajamielikuvaa yrityksistä.

Draft-rahoituksella kohti yrittäjyyttä

Kuva 2. Ekaterina Miettinen ja Maria Saastamoinen muodostavat Draft-tiimin, joka suunnittelee Joensuun keskustaan yksilöllistä hotellia. Kuva: Kirsi Taskinen.

Yksi uusimmista Draft-tiimeistä suunnittelee Joensuun keskustaan yksilöllistä hotellia, jonka jokainen uniikki huone kertoisi omaa tarinaansa Pohjois-Karjalasta. Idean takana ovat Karelia-ammattikorkeakoulussa työskentelevät tutkimusasiamies Maria Saastamoinen ja projektipäällikkö Ekaterina Miettinen, joiden tavoitteena on täydentää maakunnassa jo tarjolla olevia laadukkaita elämys-, hyvinvointi- ja kulttuuripalveluita ja tarjota matkailupalveluja yhteistyössä niiden palveluntuottajien kanssa.

Draft-raadille tehty pitchaus avasi tiimille ovet Joensuun Tiedepuiston yrityshautomoon, josta löytyi ideaa eteenpäin vieviä verkostoja. Draft-rahoituksen tukemana Saastamoinen ja Miettinen hiovat nyt liiketoimintasuunnitelmaansa ja etsivät yhteistyökumppaneita.

Kirjoittajat

Kirsi Taskinen, FM, projektikoordinaattori, Karelia-ammattikorkeakoulu, kirsi.taskinen(at)karelia.fi
Marja-Liisa Ruotsalainen, KTM, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu, marja-liisa.ruotsalainen(at)karelia.fi
Heikki Immonen, FM, yrittäjyyden yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu, heikki.immonen(at)karelia.fi

 

Miksi pöytälaatikko-ideoista ei tule innovaatiota? 

Kirjoittaja: Kari Laasasenaho. Kuvateksti: Aika on kortilla. Tutkimuksen ja koulutuksen säästöt ovat vähentäneet epäsuorasti myös tutkijoiden käytössä olevaa aikaa.

On tärkeä huomata, että tutkimusrahoituksen leikkaukset ja tutkimuksen kaupallistaminen kulkevat käsikädessä – niin hyvässä kuin pahassa. Kyse on pohjimmiltaan tutkijoiden aikaresursseista: Mitä vähemmän aikaa ideoiden työstämiseen jää, sen vähemmän syntyy innovaatioita.

Viime aikoina on puhuttu paljon tutkimustulosten kaupallistamisesta. On hienoa ajatella, että tutkimustulokset voisivat jäädä tuottamaan kaupallistettuna rahaa yhteiskunnalle. Nykyiset tutkimus- ja koulutussäästöt ammattikorkeakouluilta ja yliopistoilta ovat kuitenkin uhka Suomen tulevaisuudelle, sillä ne hidastavat innovaatioiden syntyä. Erityisesti nuoret tutkijat ovat saaneet säästöjen seurauksena kylmää kyytiä. Mikä olisi tutkimuksen jatkuvuuden kannalta pahempaa kuin nuoren polven menetys?

Miten säästöt näkyvät käytännössä? Ensinnäkin leikkaukset ovat pienentäneet todennäköisyyttä saada rahaa. Tästä seuraa se, että rahoituksen hankkimiseen menee enemmän aikaa ja hakemuksia lähetetään useampiin paikkoihin. Tilanne haastaa erityisesti nuoria tutkijoita, sillä rahoitus menee tahoille, joilla on näyttöjä aiemmista tutkimuksista. Rahoitus menee konkareille, joilla on hyvät verkostot valmiina. Lisäksi tutkimusrahoituksen pieneneminen lyhentää myös tutkimushankkeiden kestoa ja monivuotiset hankkeet ovat harvinaisia. Lisääntynyt byrokratia pahentaa tilannetta korkeakouluissa.

Mitä siis tapahtuu, kun edellä kuvatut asiat käyvät toteen: Nuori tutkija kokee tilanteen hankalaksi, sillä hakemusten täyttäminen vie aikaa tutkimukselta. Tämä tarkoittaa esim. tohtorintutkinnoissa pidentynyttä opiskeluaikaa, mikä heijastuu myös välillisesti yliopistojen saamaan rahoitukseen. Kun opiskelija ei valmistu ajoissa, rahat jäävät tulematta yliopiston tilille. Koulutuksen leikkaukset kohdistuvat myös ammattikorkeakouluihin. Tämä on johtanut siihen, että työntekijöiden tulee osallistua esimerkiksi opetuksen ohella myös erilaisiin hankeisiin, mikä sekin haastaa ajankäytön. Työelämälähtöisten innovaatioiden edistäminen ja useat rinnakkaiset työtehtävät ovat huono yhtälö. Negatiivisen noidankehän korjaaminen voi viedä vuosia, jopa vuosikymmeniä.

On tärkeä huomata, että tutkimusrahoituksen leikkaukset ja tutkimuksen kaupallistaminen kulkevat käsi kädessä. Kyse on pohjimmiltaan tutkijoiden aikaresursseista: Mitä vähemmän aikaa ideoiden työstämiseen jää, sen vähemmän syntyy innovaatioita. Kyse on siitä, miten lisääntyneen työtaakan alla voi kaupallistaa tutkimustuloksia? Tämä ei sovi yhteen pöytälaatikkoideoiden kanssa. Mikäli tutkimusrahaa ei ole, yrittäjäksi ryhtyminen on yksi vaihtoehto. Ongelmana on usein se, ettei yrittäjyyteen liittyvä riskinotto sovi kaikille. Lisäksi innovointi ei ole yksinkertaista joka tieteenalalla.

Suomi tunnetaan hyvästä koulutuksesta. Maine on hyvä, koska se on luotu ennen taloustaantumaa. Nykyiset säästöt tutkimukselta ja korkeakouluilta verottavat osansa kansainvälisestä maineesta, mutta vasta viiveellä. Miten tämä tulisi ratkaista? Olemme saaneet positiivisia uutisia Suomen talouden kohentumisesta. Voisiko hallitus sitoutua määrärahojen tuntuvaan lisäämiseen, jos julkinen talous alkaa elpyä? Voisiko positiivinen koulutuslupaus olla mahdollinen? Aika on inhimillinen resurssi, jota ei voi sivuuttaa, kun tehdään tutkimuksesta innovaatioita.

Kirjoittaja

Kari Laasasenaho, projektipäällikkö (SeAMK), tutkijakoulutettava (TTY), kari.laasasenaho(at)seamk.fi

Kainuun sote ja Diakonia-ammattikorkeakoulu tuovat asiakkaan valinnanvapauden juhlapuheista arkipäivään

Kirjoittajat: Esko Pääskylä, Elina Pekonen, Taina Heino.

Asiakkaan valinnanvapauslaki tulee voimaan vuonna 2019. Viimeaikainen keskustelu on keskittynyt asiakkaan oikeuteen valita joko julkinen tai yksityinen sote-keskus. Lakiin kuuluu kuitenkin myös henkilökohtainen budjetointi (HB), joka on jatkumoa palvelusetelistä. Asiakkaan palvelutarve kartoitetaan ja hänen kanssaan laaditaan asiakassuunnitelma, johon merkittyjä hyvinvointia tukevia palveluja asiakas voi vapaasti ostaa hänelle myönnetyn rahamäärän puitteissa.

STM:n rahoittamassa, Metropolia-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Avain kansalaisuuteen -hankkeessa, HB:tä testataan kuudella alueella Suomessa. Yksi näistä on Kainuun pilotti, jonka toteutuksessa Diakonia-ammattikorkeakoulu on mukana. Keväällä 2017 Kainuun soten ammattilaiset suunnittelevat yhdessä kehittäjäasiakkaiden ja Diakin kanssa, miten HB toteutetaan käytännön asiakastyössä. Syksyllä 2017 aloitetaan HB-pilotointi 10-15 kainuulaisen erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja heidän perheidensä kanssa. Pilotissa hyödynnetään Kainuun soten sähköisen asioinnin välineitä Omasotea ja hyvinvoinnin palvelutarjotinta sekä määritellään, millaisen digialustan HB vaatii.

HB-pilotti on jo suunnitteluvaiheessa herättänyt suurta kiinnostusta erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien keskuudessa. Kainuun sote hyödyntää asiakkaiden asiantuntemusta lähes kaikessa kehittämistoiminnassaan. Kun tieto erityislasten vanhempien kehittäjäasiakasryhmän kokoamisesta levisi Kajaanin Leijonaemojen vertaistukiverkostoon, on Kainuun sote saanut runsaasti toivomiaan konkreettisia esityksiä, miten asiakkaat haluaisivat räätälöidä hyvinvointipalvelujaan HB:n avulla. Henkilökohtaisen budjetoinnin piiriin on esimerkiksi esitetty omaishoidon lakisääteisten vapaiden vaihtoa siivouspalveluihin ja monipuolisen kuntoutuksen tukemista. Uusi sosiaalihuoltolaki antaa taustatukea HB:lle: keskiössä ovat asiakkaan tarpeet, eivät palvelut. Yhteen ja samaan tarpeeseen voi löytyä ratkaisuksi useita eri palveluja. Kaikille ei tarvitse enää antaa sote-palveluja samalla kauhalla, vaan asiakkaan kanssa voidaan räätälöidä juuri hänelle sopivat palvelut.

Henkilökohtaisesta budjetoinnista on hyviä kokemuksia mm. Hollannista. Siellä HB-asiakkaat ovat olleet tyytyväisempiä palveluihinsa, vaikka samaan aikaan palvelujen järjestäjälle HB on tuonut kustannussäästöjä. Keskimäärin 15 % henkilökohtaisista budjeteista jää käyttämättä. Asiakkaat ovat löytäneet edullisempia palveluja ja kun palvelut pitää itse tilata, jää ehkä joku vähemmän tärkeä palvelu tilaamatta.

Kainuun pilotissa kehittäjäasiakkaiden toiveita analysoimalla on huomattu useita kehittämiskohteita sekä omassa organisaatiossa (esim. asiakasneuvontaan liittyen) että sote-lainsäädännössä. Asiakkaan näkökulmasta on erikoista, ettei esim. Kelan maksamia palveluja voi sisällyttää henkilökohtaiseen budjettiin. Samaan palvelutarpeeseen niilläkin vastataan. Lisäksi on havaittu, että kaikki etuisuudet koskevat yksilöitä, mutta arkipäivän pyörittäminen tapahtuu perheessä. Miksei luotaisi perhebudjetti, johon kootaan eri perheenjäsenten palvelut? Osa erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmista on joutunut jättämään työn tai opinnot siitä syystä, ettei lapsi pärjää yksin koulun jälkeen. Iltapäiväkerhon järjestäminen riittäisi paluuseen työmarkkinoille tai opintoihin, mutta kun se ei ole työvoimapoliittinen toimenpide kuten esim. työvoimakoulutus. Esimerkkejä palvelujärjestelmän toimimattomuudesta ja kyvyttömyydestä vastata perheiden tarpeisiin löytyy paljon. Avain kansalaisuuteen -hankkeessa tutkitaan, miten HB:n avulla voidaan vastata näihin ongelmiin.

Pilotointi ja pilotointikokemusten aineistonkeruu toteutuvat asiakaslähtöisen ja osallistavan työskentelyotteen avulla. Diakin tehtävänä on tukea pilotin etenemistä, mutta myös kerätä tietoa kehittämistyöstä ja arvioida sen vaikutuksia ja toteutettavuutta tulevia sote-ratkaisuja varten. Pilotoinnista saatava tieto auttaa rakentamaan suomalaista HB-toimintamallia. Tässä työssä ovat mukana ammattikorkeakoulujen hanketyöntekijät ja opiskelijat, jotka työstävät erilaisia selvityksiä ja kartoituksia.

Kirjoittajat

Esko Pääskylä, FM (teor. filosofia), suunnittelija Kainuun sote, esko.paaskyla(at)kainuu.fi
Elina Pekonen, YTM (yhteiskuntapolitiikka, sosiaalityö), lehtori Diakonia-ammattikorkeakoulu ja projektikoordinaattori Avain kansalaisuuteen –hanke, elina.pekonen(at)diak.fi
Taina Heino, YTL (sosiaalityö), Diakonia-ammattikorkeakoulu, taina.heino(at)diak.fi

Luontovoiman palveluita kehitetään vauhdikkaasti Satakunnassa 

Kirjoittaja: Jaana Ruoho. Kuva: Susanna Uolia.

Green Care on luonnon hyvinvointivaikutusten tavoitteellista hyödyntämistä ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomessa Green Care -toiminta jaetaan luontovoiman ja luontohoivan palveluihin ja niille voi hakea laatumerkit. Toiminta voi olla tavoitteellista virkistykseen ja voimaantumiseen tähtäävää (luontovoima) tai hoitoon ja kuntoutukseen tähtäävää sosiaali- ja terveysalalla tapahtuvaa luontolähtöistä toimintaa (luontohoiva). Kaikki Green Care -palvelut ovat aina vastuullisesti ja ammatillisesti tuotettuja. (GC Finland ry.) Viime vuosina tieto luonnon hyvinvointivaikutuksista on lisääntynyt (mm. Soini 2014; Yli-Viikari 2011, 2016) ja Green Care-palvelutarjonta ja alan yrittäjyys ovat lisääntyneet.

Suomessa Green Care -toimintaa on kehitetty sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti hankkeiden avulla, näin myös Satakunnassa. Satakunnan ammattikorkeakoulun matkailuliiketoiminnan tutkimusryhmän Green Care -hankkeissa on määrätietoisesti edistetty erityisesti luontovoiman yrittäjien verkostojen syntymistä ja yhteistyötä, tiedotettu aiheesta ja kannustettu alan yrittäjiä kehittämään liiketoimintaansa. Hankkeissa on myös tunnistettu alan toimijoiden osaamistarpeet ja kehitetty matkailun koulutusohjelmaan Green Care –  Luonnosta hyvinvointipalveluja –niminen opintojakso. Tätä tarjotaan täydennyskoulutuksena avoimen ammattikorkeakoulun kautta johdantona Green Care -palveluiden tuottamiseksi. (Iijolainen & Ruoho 2014.)

Kehittyvät Green Caren liiketoimintamahdollisuudet Satakunnassa

Satakunnassa matkailualan yrittäjät ovat tunnistaneet luonnon hyvinvointivaikutuksiin perustuvia uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja siten luontovoiman palveluiden kehittäminen on edistynyt nopeasti. Satakunnassa laajat metsäalueet ja eri vesistötyypit tarjoavat hyvän toimintaympäristön, minkä lisäksi yrittäjillä on osaamista ja kiinnostusta tuottaa luontovoiman palveluita vapaa-ajan virkistys- ja matkailupalveluiden yhteydessä.

Asiakkaina yrittäjät näkevät tyhy-ryhmät, hyvinvoinnistaan kiinnostuneet yksittäiset henkilöt ja ryhmämatkailijat. Satakunnan luontovoiman palvelut nojaavat vahvasti metsään ja vesistöihin. Ohjatut rauhoittumiseen ja läsnäoloon keskittyvät palvelut voivat kuljettaa asiakkaat vaikkapa metsään hyvinvointipoluille elpymään. Luontovoiman palvelut ovat moninaiset ja Satakunnassa tarjontaa kuuluvat myös esimerkiksi metsäkuntosali, luontojooga ja hevosavusteinen mindfulness.

Satakuntalaisia luontovoiman yrittäjiä yhdistää vahva luontosuhde, osaaminen ja vahva halu ohjata asiakkaita luonnon hyvinvointivaikutusten pariin. Tärkeitä ovat myös arvot, joiden mukaan he toimivat.  Liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii kuitenkin yrittäjien välistä yhteistyötä, vahvan konseptin luomista luontovoiman palveluiden ympärille, panostusta asiakasta kiinnostaviin selkeisiin ja helposti ostettaviin hyvinvointituotteisiin sekä myyntiin.

Satakuntalaisia luontovoiman yrittäjiä yhdistää vahva luontosuhde.

Osaamista tarvitaan erityisesti liiketoiminnan määrätietoisessa kehittämisessä kohti kasvua, kuitenkin vastuullisesti ja yrittäjien oman arvopohjan mukaisesti. Myös miten kysymys on tärkeä, mikä tarkoittaa sitä, että yrittäjien tulee tuntea luonnon hyvinvointivaikutukset, ja se, miten hyvinvointivaikutusten syntyminen mahdollistetaan asiakkaalle.

Luontovoiman palveluiden kehittämistyö otti Satakunnassa merkittävän harppauksen eteenpäin maaliskuussa 2017, kun maaseuturahaston rahoitus saatiin yritysryhmähankkeelle, jossa neljä maaseutumatkailualan yrittäjää kehittää luontovoiman palveluita yhdessä. Hankkeen päätyttyä yritysryhmällä on laadukkaita luontovoiman palveluita yhteisen konseptin alla. Palveluita on myyty ja niille on löytynyt uusia asiakaskohderyhmiä. Lisäksi yrittäjien ammatillinen osaaminen on kasvanut hankkeen aikana erilaisten täydennyskoulutusten kautta. (Ruoho 2017.)

Yritysryhmähanke on erinomainen liiketoiminnan rahoittamisen työkalu. Yrittäjät sijoittavat hankkeeseen omaa rahaa 25% ja he suunnittelevat sekä yhteiset että yrityskohtaiset toimenpiteet itse. Siten yrittäjät ovat hankkeessa aidosti pääosassa ja kehittämistyöllä on parhaat mahdolliset mahdollisuudet tuottaa hyviä tuloksia. SAMKin käynnissä olevan Green Care- hankkeen tavoitteena on koota alan yritysryhmiä ja hakea niille hankerahoitusta toiminnan kehittämistä varten (www.gcsatakuntasamk.fi). Lisäksi SAMK koordinoi rahoituksen saaneita Green Care -yritysryhmähankkeita.

Kirjoittaja

Jaana Ruoho, KTM, projektipäällikkö, Satakunnan ammattikorkeakoulu, jaana.ruoho(at)samk.fi

GC Finland ry. Verkkosivut saatavilla www.gcfinland.fi

Iijolainen, M. & Ruoho, J. 2014. Luonto ja hyvinvointi yrittäjyyden mahdollisuutena: Green Care Satakunnassa. SAMK-Raportit.

Ruoho, J. 2017. SAMK vauhdittaa matkailun yritysryhmiä – ensimmäinen Merikarvialle. Saatavilla http://www.samk.fi/uutiset/samk-vauhdittaa-matkailun-yritysryhmia-ensimmainen-merikarvialle/

Soini, K. 2014. Green Care-toiminnan vaikuttavuuden arvioinnin lähtökohdat. Teoksessa: K. Soini (toim.) Luonnosta hoivaa ja voimaa: Miten arvioida Green Care-toiminnan vaikuttavuutta. MTT, Jokioinen.

Yli-Viikari, A. 2011. Luonnon vaikutukset hyvinvointiin. Artikkeli. MTT/Careva-hanke. Saatavilla http://www.vihreaveraja.fi/@Bin/220277/luonnon+vaikutukset+hyvinvointiin.pdf

Yli-Viikari, A. 2016. Green Care –luonnosta hoivaa ja voimaa! Esitys. Luonnonvarakeskus. Saatavilla http://www.helsinki.fi/ruralia/materiaalit/Greencare27092016/Anja%20Yli-Viikari.pdf

Digijuna meni jo, oletko mukana?

Kirjoittaja: Tiina Laiho

”Onko yrityksemme digiosaaminen ajan tasalla? Millaista osaamista tarvitaan digitaalisessa murroksessa? Miten kehitämme tarvittavaa digitaalista osaamista?”

Nämä olivat kysymyksiä, joita esitimme keväällä 2016 yrityksille, julkishallinnolle ja yrittäjille ympäri Suomen. Tutkimme yhdessä 18 ammattikorkeakoulun kanssa vuoden ajan digitaalisen murroksen vaikutusta liike-elämän osaamistarpeisiin. Tutkimus-ja kehityshanke on osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Digiliike-erikoistumiskoulutushanketta (ks. DigiERKO).

Tutkimusmetodeina olivat yritystapaamiset ja keskustelut, henkilökohtaiset haastattelut ja verkkokyselyt. Haastatteluissa ja keskusteluissa oli mukana lähinnä keskijohtoa, yrittäjiä ja operatiivisen tason työntekijöitä noin sadasta eri yrityksestä. Kohderyhmässä oli erikokoisia yrityksiä, suurista pieniin ja keskisuuriin sekä startup-yrityksiin. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa työelämälähtöisesti osaamisalueet, joihin digitaalisuus ja digitaalinen murros vaikuttavat erityisesti. Nämä osaamisalueet tulevat olemaan perustana jatkossa erikoistumiskoulutukselle, johon ammattikorkeakoulut hakevat opetus- ja kulttuuriministeriöltä toteutusrahoitusta.

Digitaalisen liiketoiminnan erikoistumiskoulutusta suunnitellaan tarjottavaksi jo työelämässä toimiville, perustutkinnon suorittaneille opiskelijoille, jotka haluavat syventää omaa digitaalista liiketoimintaosaamistaan.

Digitaalinen murros ja strategiatason osaamishaasteet yrityksissä

Digitaalisuus voidaan ymmärtää eri tavoin, joten hankkeen alussa keskustelimme paljon siitä, mitä digitaalinen murros oikein tarkoittaa ja miten se vaikuttaa organisaatioihin. Käymissämme keskusteluissa kyseenalaistettiin jo alussa perinteinen ajattelu organisaatioiden eri funktioista ja työntekijöiden rooleista. Digitaalinen murros nähtiin kaiken kattavana ”vallankumouksena”, joka muuttaa yrityksen liiketoimintaa ja liiketoimintaympäristöä kokonaisvaltaisesti. Päädyimme nopeasti siihen, että digitaalinen muutos kulkee läpi koko yrityksen ja vanhanmalliset organisaatiorajat tulee unohtaa. Eri funktioiden rajat hämärtyvät ja perinteiset toimenkuvat monipuolistuvat ja muuttuvat.

Haastattelimme eri toimialoilla ja eri tehtävissä työskenteleviä ihmisiä yritysten digitaalisista haasteista. Haastateltavia oli kaikkiaan noin 100. Yhteinen haaste, joka tuli esiin kaikissa keskusteluissa, liittyi liiketoimintaympäristön muutoksiin ja muutosten ymmärtämiseen. Yrityksissä koettiin, että strategisen tason digitaalista osaamista tarvitaan läpi organisaation, ylimmästä johdosta lähtien aina toteuttavaan, operatiiviseen tasoon asti.

Digitaalisen liiketoiminnan strategian aihealueella keskusteltiin uusista liiketoimintamalleista ja verkostoista, ansaintalogiikoista, uusista innovaatioista ja palveluista. Markkinamuutosta haluttiin myös ymmärtää uudenlaisten megatrendien kuten jakamistalouden ja ekosysteemiajattelun kautta. Selkeää tarvetta oli myös uudenlaiselle joustavalle muutosjohtamiselle ja ketterälle kehittämiselle. Myös tietoturva, kansainvälisyys, uudenlaisten teknologioiden ymmärtäminen ja regulaatio puhuttivat.

Haastattelujen pohjalta kävi ilmi, että tulevaisuuden digiosaajilta vaaditaan myös asiakas- ja markkinaymmärrystä sekä asiakaskohtaamisten ja monikanavaisuuden, palvelumuotoilun ja kokeilukulttuurin sisäistämistä. Tutkimuksen ja keskustelujen etenemisen myötä tuli yhä selvemmäksi, kuinka laajasti digitaalisuus muuttaa yrityksiä. Lista tulevaisuuden digiosaajan kompetensseista ja osaamisalueista muodostui pitkäksi ja haasteelliseksi.

Osaamishaasteet näkyvät myös yritysten johdossa

Hankkeessa tehdyt haastattelut osoittivat, että yritysten johdossa ei usein ymmärretty strategisia kysymyksiä eikä osaamista ollut kaikista tarvittavista digitaalisuuden teemoista. Vaatimukset ymmärtää ja toteuttaa strategiaa tarkoittavat myös, että jokaisen organisaatiossa toimivan tulisi tietää ainakin strategian perusasiat. Vastaajien mukaan yrityksen jokaisella tasolla täytyisi olla liiketoiminnan muutoksen osalta myös strategista osaamista ja ymmärrystä, jotta yritykset menestyisivät muuttuvilla markkinoilla. Eri organisaatiotasoilla toimivien osaamisen taso ja tarve on erilainen. Mitä enemmän yritysten organisaation rakenteet madaltuvat ja mitä nopeammin ne toimivat, sitä enemmän strategista ymmärrystä tarvitaan. Ylimmän johdon kyvyttömyys viestiä, sitouttaa ja tehdä strategiaa ymmärrettäväksi muuttuvassa digitaalisessa ympäristössä nähtiin myös suurena riskinä.

Hankkeessa tehty selvitys osoitti, että digitaalisen osaamisen kehittäminen vaatii myös osittaista poisoppimista ja vanhan osaamisen, tiedon ja taidon uudelleen soveltamista. Hankkeen yhdeksi loppupäätelmäksi muodostui se, että strategisen digitaalisen liiketoiminnan osaaminen on osa-alue, jota tulee tarjota kaikille digitaalisen erikoistumiskoulutuksen piiriin tuleville, riippumatta työtehtävistä.

Digitaaliseen murrokseen liittyvä osaamistarve vaikuttaa kaikkiin toimintoihin ja prosesseihin. Eri osa-alueilla tulevat lisäksi esiin myös funktiokohtaiset digitaaliset taidot. Myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun roolit lähentyvät toisiaan ja etenkin digitaalinen työkaluosaamisen tarve liittyen näihin tehtäviin lisääntyy.

Lisätietoa:

Pääkaupunkiseudulla Haaga-Helian, Metropolian ja Laurean ammattikorkeakoulut järjestävät keväällä 2017 ensimmäisen digitaalisen liiketoiminnan pilottikoulutuksen, jossa koulutuksen sisältöä testataan ja kehitetään. Mukana on ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoita kaikista kolmesta ammattikorkeakoulusta sekä täydennyskoulutukseen tulevia opiskelijoita yrityksistä.

Lisätietoa koulutuspilotista voit lukea osoitteesta www.haaga-helia.fi/digitekijä.

Kirjoittaja

Tiina Laiho, KTM, projektipäällikkö, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, tiina.laiho(at)haaga-helia.fi

Korkeakouluopettaja on nykyään myös somepersoona

Kirjoittaja: Miina Makkonen

Sosiaalisesta mediasta on tullut erottamaton osa uutta korkeakoulujen opettajuutta. Kun somesta alkoi 2010-luvun vaihteessa tulla merkittävä osa jokapäiväistä elämää, moni korkeakouluopettaja halusi rajata sosiaalisen median ainoastaan vapaa-aikaan kuuluvaksi.  Nuo ajat ovat kuitenkin takana päin: nykyajan opettajalta ja asiantuntijalta tarvitaan läsnäoloa sosiaalisessa mediassa

On tullut aika rikkoa raja-aitoja ja luopua siitä ajatuksesta, että työn, vapaa-ajan ja sosiaalisen median minät täytyisi pitää kokonaan erillään.

On tullut aika rikkoa raja-aitoja ja luopua siitä ajatuksesta, että työ-, vapaa-ajan- ja sosiaalisen median minät täytyisi pitää kokonaan erillään. Nämä kaikki puolet sekoittuvat digitaalisen kanssakäymisen ja kasvotusten tehtyjen kohtaamisten rajapinnassa. Korkeakouluopettajat käyvät lomamatkoilla ja juhlivat tärkeitä saavutuksia sekä kertovat omia mielipiteitään niin kahvipöydissä kuin luokan edessäkin. Miksi se osa elämästä pitäisi täysin piilottaa sosiaalisessa mediassa? Se, että kieltäytyy somesta, on kuin kieltäytyisi käymästä ulkona, kaupassa tai avaamasta verhoja, ettei kukaan työpaikalta vain näe sinua vapaa-ajalla.

Poimi somekanavien parhaat puolet omaan strategiaasi

Korkeakouluopettajalla on paljon erilaisia mahdollisuuksia olla ammatillisesti mukana sosiaalisessa mediassa. LinkedIn on nykyajan käyntikorttikansio, jonka avulla on näppärä ylläpitää omaa kontaktiverkostoaan. Tämän päivän opiskelijat ovat huomisen alumneja: yrittäjiä, toimitusjohtajia, harjoittelupaikkojen vinkkaajia ja työelämäpäivien puhujia. Tee siis itsellesi pian profiili – tai varmista että olemassa oleva profiilisi on ajan tasalla! Hyväksy säännöllisesti kontaktipyyntöjä niiltä ihmisiltä, jotka olet tavannut livenä seminaareissa, hankkeissa ja opettajan pöydän toisella puolella. Et varmasti jättäisi vaihtamatta käyntikorttia tai kävelisi ohi kadulla vanhasta tutusta. Sama pätee LinkedIn-pyyntöihin.

Vapaa-ajan somekanavaksi mielletty Facebook sopii myös mainiosti työkäyttöön. Facebook toimii hyvin yhteydenpitoon kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa. Voit liittyä ryhmiin, jossa jaetaan mielenkiintoisia linkkejä ja omia kokemuksia tai testata ryhmä-toimintoa omalla kurssilla materiaalien jakamiseen ja yhteydenpitoon. Twitter puolestaan sopii asiantuntijakeskusteluihin ja seminaareissa hankitun osaamisen reaaliaikaiseen jakamiseen. Mitä jos tänä vuonna paperille tehtävien muistiinpanojen sijaan twiittaisitkin puheenvuoroista kolahtaneet asiat? Näin samanaikaisesti sekä jaat tietoa että nostat omaa digitaalista asiantuntijaprofiiliasi.

Loppuun rohkaisun sanoja: valjasta some hyödyksesi työelämässä omalla tavallasi. Inspiroi, ole edelläkävijä ja suunnannäyttäjä, rakenna omaa asiantuntijuuttasi digitaalisesti. Muista, että sisältö on tärkein, ei kanava! Ja entäs se jatkuva piippaus? Aina ei pidä olla saatavilla. Ilmoitukset voi laittaa pois päältä ja katsoa niitä sitten, kun haluaa.

Kuva: Unsplash, Jonathan Velasquez

Kirjoittaja

Miina Makkonen, tradenomi (ylempi AMK), AmO, digitaalisen markkinoinnin lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu, miina.makkonen(at)tamk.fi

Näkökulmia etätyön johtamiseen pedagogisessa työyhteisössä

Kirjoittaja: Iris Wiitakorpi

Verkko-opetuksen ja muun digitaalisen työskentelyn lisääntyessä ammattikorkeakouluissa työn johtamiselle asetetaan uusia haasteita. Myös opettajan työ on muuttunut. Digitaalisuus mahdollistaa nyt työskentelyn ajasta ja paikasta riippumatta, ja opettajien ja opettajatiimien työskentelyrytmi ja -paikka vaihtelevat. Yhteiset fyysiset kohtaamiset harvenevat. Mutta miten etätyöskentelyä pedagogisessa asiantuntijayhteisössä tulisi johtaa?

Kun opetustyössä muodostuu virtuaalityöyhteisöjä, asettaa se opetustyön johtamiselle uusia haasteita. Työn johtamisesta häipyvät viimeistään tässä vaiheessa detaljijohtamisen elementit. Asiantuntijatyössä esimiehen tehtävä on kannustaa ja mahdollistaa oman itsensä johtaminen organisaatiolle asetettujen tavoitteiden suuntaisesti. Esimiehen rooli ja työskentelytavat joutuvat uudelleen arvioinnin kohteeksi. Johtamisen sisällölliset peruselementit eivät sinällään muutu, mutta kohtaamisympäristö ja vuorovaikutuksen laadun merkitys korostuvat. Työyhteisöä johtavan esimiehen haaste on muuttua lähijohtajasta etäjohtajaksi.

Alaisena toimimisessa vastuu omasta osaamisesta ja sen kehittämisestä tulee entistä tärkeämmäksi. Lisäksi työssä korostuu yhä enemmän oman työn johtaminen, ajan hallinta sekä työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan. Kun esimies ja koko työyhteisö tekevät työtä fyysisesti eri paikoissa, edellyttää se hyvää kommunikaatiota, läpinäkyvyyttä ja keskinäistä luottamusta. Etätyöskentely edellyttää uudenlaista asennoitumista työhön ja sen johtamiseen.

Vuorovaikutuksen ja pelisääntöjen merkitys etäjohtamisessa korostuu

Työtä johdetaan aiempaa enemmän etäyhteyksien välityksellä fyysisten tapaamisten sijaan. Fyysinen tila on muuttunut virtuaaliseksi. Etäyhteyksiä käytettäessä johtamisessa korostuu vuorovaikutuksen merkitys äänen ja kuvan välityksellä (Koivuniemi 2015; Vilkman 2016). Äänenpaino, -sävy ja tauotukset puheessa viestivät, mitä sanojen takana on. Ilmeet tai ilmeettömyys kertovat myös mielentilasta ja ajatuksista (Wiitakorpi & Korhonen 2016). Toisaalta fyysisen läsnäolon puuttuessa ei pystytä aistimaan kaikkea. Tällöin tunnelman aistiminen on keskeistä. Etäyhteyksissä voi kehittyneen tekniikan ansiosta kuulla ja nähdä, mutta ei aistia sanatonta viestintää eikä kehon kieltä (Wiitakorpi & Korhonen 2016). Johtamisen kannalta tämä edellyttää uusia taitoja käydä keskustelua (Snellman 2014). Havainnointi sekä kahdenkeskisissä keskusteluissa että tiimin jäsenten välisessä keskustelussa vaativat harjoittelua. Lisäksi etäkokouksien rutiinit,  esimerkiksi puheenvuorojen ja dokumenttien jakaminen, kertovat läsnäolijoiden huomioon ottamisesta ja luovat vuorovaikutukseen tunteen osallisuudesta.

Tottuminen etäyhteyksien käyttöön vie aikaa. Jokaisessa organisaatiossa on omat sisäiset säännöt ja toimintakulttuuri etäyhteyksien käytöstä. Nämä saattavat jarruttaa niiden sujuvaa käyttämistä päivittäisessä työssä. Lisäksi puutteelliset tekniset taidot käyttää etäyhteyksiä lisäävät haluttomuutta ottaa niitä käyttöön (Wiitakorpi & Korhonen 2016).  Tarve työssä käytettävien laitteiden ja ohjelmistojen käyttökoulutukseen kasvaa nopeasti.

Etätyötä tekevän yhteisön jäseniä tulisi rohkaista ja kannustaa oman työn arvioimiseen ja jatkuvaan kehittämiseen, toisin sanoen työnsä vahvempaan johtamiseen (Vilkman 2014). Vaikka yhteisöä johdetaan etätyövälineiden välityksellä, ovat esimiehen yhteydenpitotavat kuhunkin työntekijään erilaisia riippuen työn laadusta, sisällöstä ja yksilöllisistä tarpeista (Vilkman 2016). Toiset työntekijät kaipaavat enemmän keskustelua kuin toiset työskentelyn eri vaiheissa. Etätyöskentelyssä piilee riski siitä, että vetäytyvämmät työntekijät jäävät huomiotta.

Työssä tarvittavien aineistojen ja materiaalien jakamisesta tulee keskeinen tekijä niin virtuaalisessa työn johtamisessa kuin opettajan pedagogisessa työskentelyssä. Johtamisen kannalta on havaittu hyväksi yhteisen työskentelyalustan käyttöön ottaminen. Yhteisellä alustalla voi jakaa yhteisön kesken oman työn tuloksia, ajankohtaista materiaalia, pyytää kommentteja tai konsultoida kollegoja ongelmatilanteissa reaaliaikaisesti (vrt. tiimidynamiikasta Vilkman 2016). Tämä tuo läpinäkyvyyttä ja yhteisöllisyyden tunnetta toimintaan.

Yhteiset pelisäännöt, kuten myös selkeät työskentelyn tavoitteet ovat kaiken sujuvan etätyöyhteisöjen työskentelyn perusta. Virtuaalityöyhteisössä on tarpeellista luoda hyvät käytänteet ja tavat yhteistä työskentelyä varten. Kun pelisäännöt on yhdessä luotu, jokaiselta yhteisön jäseneltä voidaan edellyttää, että niihin sitoudutaan. Vaikka pelisäännöt ovat tarpeen lähityöyhteisöissäkin, ovat ne etätyöyhteisöille aivan erityisen tärkeitä. Luottamuksen rakentaminen esimiehen ja yhteisön jäsenten kesken on keskeistä (Snellman 2014; Vilkman 2016). Työilmapiiri ja työn tulokset heikkenevät keskinäisen luottamuksen puuttuessa. Virtuaalisessa yhteisössä kaikkien jäsenten ei tarvitse tehdä työtä samalla tavoin, mikä johtuu työtehtävien erilaisuudesta (Vilkman 2016). Etätyön mittarina ei myöskään toimi kellokortti, vaan työn tulokset.  Avaimet hyvään tuloksentekoon ovat hyvä keskinäinen vuorovaikutus ja luottamus. Yhteisön jäsenten on sisäistettävä kunkin vastuu kokonaisuudessa sekä tavoitteiden saavuttamisessa.

Etätyössä jaksaminen

Työskenneltäessä fyysisesti erillään muista kollegoista on riski joko alisuoriutumiseen tai ylisuoriutumiseen. Alisuoriutuminen muodostuu ongelmaksi, jos työssään kokee turhautumista tai kyllästymistä. Työntekijän alisuoriutumiseen syynä voi olla eristyneisyyden tunne yhteisöstä, mikäli kontakteja kollegoihin ei luonnollisella tavalla etätyövälineiden kautta ole muodostunut tai fyysiset tapaamiset ovat harvassa tai puuttuvat kokonaan. Toisaalta tunne kontrolloimattomuudesta voi johtaa tekemään epäolennaisia asioita tai hakeutua jopa kokonaan pois työn ääreltä.

Asiantuntijayhteisöissä, kuten opettajien keskuudessa, itsensä uuvuttaminen liialla työmäärällä on toinen ääripää työssä jaksamisen haasteista. Etäjohtamisessa tämä saattaa muodostua erityiseksi haasteeksi työhyvinvoinnin kannalta. Esimiehen aito kiinnostus johtamisesta – työn hyvä organisointi, hyväksytyt pelisäännöt, kiinnostus töiden etenemisestä, kannustus ja keskustelu sopivissa tilanteissa – auttaa säilyttämään tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä (Wakkola 2016; Vilkman, 2016). Edellä mainitut asiat ovat tuttuja lähijohtamisesta, mutta vaativat etäjohtamisessa erityistä huomiota ja taitoa. Etäjohtaminen haastaa syventämään johtajuuden taitoja. Työtapojen kehittyessä ja kokemusten lisääntyessä tästäkin aiheesta on syytä kirjoittaa lisää.

Kirjoittaja

Iris Wiitakorpi, KT, Virtuaalikoulutuksen johtaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, iris.wiitakorpi(at)laurea.fi

Koivuniemi, H. (2015) Näin johdat etätyötä menestyksellisesti. Evento. http://eventolehti.fi/artikkelit/nain-johdat-etatyota-menestyksellisesti/

Snellman C. L. (2014) Virtual teams: opportunities and challenges for e-leaders. Procedia-Social and Behavioral Sciences 110 (2014) 1251-1261

Wakkola, R. (2016) Etätyön vuorovaikutteinen johtaminen. Pro Gradu-tutkielma. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Helsingin yliopisto.

Wiitakorpi, I. & Korhonen, J. (2016) Vuorovaikutus verkossa. Teoksessa Digimakupaloja korkeakouluopettajille (toim. Wiitakorpi, I, Marstio, T. & Mattila, A.). Laurea-ammattikorkeakoulu.Laurea julkaisut 64. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/110706/64.%20Wiitakorpi%20Marstio%20Mattila%20Digimakupalat.pdf?sequence=1

Vilkman, U. (2016) Etäjohtaminen: tulosta joustavalla työllä. TalentumPro. Helsinki.

 

Nettiaikakausi tarvitsee uudenlaisen korkeakoulun 

Kirjoittaja: Ville Saarikoski

Visio on strategisen johtamisen keskeinen elementti. Se on usein suomennettu tulevaisuuden harhakuvaksi. Visiossa olennaista on, että se on realistinen, ymmärrettävä, toteutettavissa, mitattavissa ja innostava (Lindroos & Lohivesi 2010). Nettiaikakauden korkeakoulun visioksi voisi kelvata lausahdus ”etsi, rekisteröidy ja suorita kurssi verkossa”. Tästä visiosta voisi johtaa nykyhetkeen ne asiat, joita pitäisi mitata ja havaita nykytila-analyysia tehdessä.

Netti on paradigmamuutos, joka kyseenalaistaa kivijalan. Tämä tarkoittaa yrityksen toimintatavan, liiketoimintamallien, resurssien ja ydinkompetenssien sekä tuotteiden ja palveluiden syvällistä kyseenalaistamista. Sama murros koskee korkeakoulua, jonka ytimessä on ollut fyysinen luokka. Uuden nettitalouden ytimessä ovat informaatiotalouden ansaintamallit, keskinäisen riippuvuuden analysointi (peliteoria), verkostot arvon luojina ja kaappaajina sekä oikeuksien uudelleen järjestäminen (Shapiro & Varian 1999; Easley & Kleinberg 2010; Benkler 2006).

Nettiaikakauden korkeakoulun viivästyminen korkeakouluhistoriamme suurin strateginen virhe

Digitalisaation haasteet käyvät ilmi yksinkertaisen testin avulla: ”avaa internetselain, etsi ja kirjaudu suomalaisen korkeakoulun verkkokurssille”. Olennaista olisi, että kuka tahansa, olematta kyseisen korkeakoulun opiskelija, voisi kirjautua muutamassa minuutissa kurssille. Kirjautumisen tulisi olla mahdollista koska tahansa. Ymmärtääkseni testin tulos on valitettava: muutamaa yksittäistä kurssitason kokeilua ja poikkeusta lukuun ottamatta, suomalainen korkeakoulu ei mahdollista tätä.

Analyysi nykytilanteesta on karu. Nettiaikakauden korkeakoulun rakentamisessa on epäonnistuttu ja se on strateginen virhe. On välttämätöntä, että koulutuspolitiikan päättäjät sekä korkeakoulut paneutuvat epäonnistumisen syihin. Vasta kun tiedetään mikä ja miksi meni pieleen, kannattaa digitalisaatioon aidosti panostaa. Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on aidon muutoksen alku.

Korkeakoulu nettiaikakaudella

Suurimmat esteet korkeakoulujemme uudistumiselle ovat rakenteissa. Netti on globaali, ja moni suomalainen yliopisto, etenkin ammattikorkeakoulu, on vahvasti paikallinen. Paikallisuutta ylikorostavasta rakenteestamme on muodostunut keskeinen este uudistumiselle. Verkko-opetus haastaa paikallisuuden samalla tapaa kuin verkkokauppa on haastanut kivijalkakaupan ja sen paikallisuuden. Korkeakoulujen tulee strategioissaan huomioida tämä teknologinen paradigmamurros ja oltava valmiita myös rakenteellisiin uudistuksiin. (Saarikoski 2015.)

On vaikea uskoa suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kykyyn oma-aloitteiseen uudistamiseen. Muutos näyttää selkeästi tulevan ulkoa. Missä ja miten satunnainen kansalainen voi nettiaikakaudella opiskella?  Opiskelu voi tapahtua myös ulkomaisessa korkeakoulussa ulkomaille muuttamatta tai opiskelu ei välttämättä johda tutkintoon. Kenties tutkintojen merkityskin tulevaisuudessa vähenee. Voi pohtia, miten yksittäisen opettajan tulee toimia pärjätäkseen murroksessa tai missä ovat ne edelläkävijähenkilöt, startup-yritykset ja teknologiat, joiden kanssa halutaan toimia. Yksilöiden on syytä toimia, kun instituutiot eivät näytä toimintaan kykenevän.

On ilahduttavaa, että viime aikoina on innostuttu digitaalisuudesta ja digihankkeisiin löytyy startup-rahan lisäksi myös julkista rahaa. Tämän myötä lisääntyy myös sattuman mahdollisuus. Erityisen kiinnostavia ovat sellaiset toimijat, jotka eivät rajoita markkina-alueensa suuruutta ja joiden rahoituksesta ainakin osa tulee suoraan kuluttajilta. Näiden yritysten on pakko pohtia tuotteistustaan ja liiketoimintamalliaan. Hyviä esimerkkejä ovat startupit kuten Eliademy sekä kesäyliopistot.

Visiosta ”etsi, rekisteröidy ja suorita verkossa” saa tuntuman, kun tarkastelee esimerkiksi verkkosivujen www.edx.org tai www.coursera.org tarjontaa. Kuka tahansa missä tahansa maailmaa löytää kurssin hetkessä ja pääsee suorittamaan ne ilmaiseksi. Maailman parhaat ja kalliina tunnetut yliopistot ovat vain parin klikkauksen päässä ilmaisina kaikkien saatavilla.

Verkkokurssi ja opetuksen murros

Yksinkertaisimmillaan verkkokurssia kannattaa verrata kirjaan. Kurssikirja sisältää tarkasteltavat asiat, siihen liittyvät tehtävät ja tehtävien vastaukset. Hyvässä verkkokurssissa kirjoitettu teksti korvataan usein videolla. Parhaimmissa tapauksissa ne ovat tekstitettyjä ja opiskelija voi löytää kohdan, jonka haluaa katsoa uudelleen. Videot ovat usein lyhyitä ja keskeiset konseptit selitetään alle kymmenessä minuutissa.

Opiskelijat hakeutuvat verkko-opintoihin, koska ne ovat ajasta ja paikasta riippumattomia. Opettajan työn keskeiseksi haasteeksi muodostuu kyky tuottaa lisäarvoa oppilaalle. Taitojen kehittyessä moni opiskelija kykenee suorittamaan verkkokurssit täysin itsenäisesti. Lisäarvoa voi syntyä vaikka käänteistä luokkahuonemenetelmää käyttäen. Sitä syntyy myös kun opettaja sovittaa aineiston sekä opiskelijaryhmän akateemista tasoa että toimialaa vastaavaksi tai kun opettajat tekevät yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja rakentavat yhteisiä kursseja. Tällöin kurssit ovat lähtökohtaisesti monikansallisia ja opiskelijat työskentelevät luontevassa kansainvälisessä ympäristössä.

Verkko-opinnoissa tuotteistamisen taito on keskiössä. Tämä muuttaa myös tapaa, jolla verkkokursseja tarjotaan ja markkinoidaan. Enää ei tarvitse ostaa ”sikaa säkissä” vaan opiskelija voi halutessaan tutustua arkistoidun kurssin sisältöihin etukäteen. Tämä tarkoittaa opetussuunnitelmien roolin muuttumista. Lisäksi opettajan voidaan edellyttää antavan opetuksesta riittävät etukäteistiedot.

Verkkokurssimaailmassa markkinointi on keskeinen haaste. Kurssin täytyy olla helposti löydettävissä hakusanoilla. Helppo löydettävyys voi johtaa siihen, että opiskelijat osallistuvat mieluummin hyvin toteutetulle ja tuotteistetulle verkkokurssille kuin oman alueellisen kampuksensa luokassa tapahtuvaan opetukseen. Opiskelijat kykenevät ylittämään keinotekoiset hallintorajat ja tämä haastaa koulutuspolitiikan.

Verkkokurssi on hyvin toteutettuna myös hyvin skaalautuva, eli laajennettavissa. Luokka rajoittaa osallistujamäärän, mutta verkkokurssin osallistujamäärälle ei ole teoreettisia rajoja. Skaalautuvuutensa kautta kurssit myös sekä kyseenalaistavat että murtavat perinteiset opetuksen tarjontarakenteet. Ei ole resurssien näkökulmasta mielekästä, että yksittäisen ammattikorkeakoulun seitsemällä eri kampuksella opetetaan seitsemälle eri ryhmälle asiat seitsemällä eri tavalla.

Viime aikoina olen havainnut yhä useammalla verkkokurssilla, että kurssin aikana opiskelijoille annetaan käyttöön jokin ohjelmistotyökalu. Työkalun käyttö edellyttää usein aidon ympäristön elävän datan käyttöä ja sen analysointia. Usein tämä data syntyy verkossa ja verkko on sen luontevin käsittelypaikka. Moni tulevaisuuden työtaito pohjautuu kykyyn käsitellä ja tulkita dataa tai ohjata datavirtoja. Verkko on luontevin paikka oppia nämä uudet työkalut.

Tällä hetkellä maailman huippuyliopistot pohtivat liiketoimintamallejaan. Osallistumalleni MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) verkkokurssille luokkatilanteesta oli otettu videoita, jotka oli editoitu seitsemän minuutin kokonaisuuksiksi. Verkko-opiskelijana hyödyin siitä, että saatoin katsoa vaikeimmat videot yhä uudestaan. Kurssi oli ilmainen ja vain sertifikaatti oli maksullinen (noin 50 euroa), kun taas luokassa istuvien opiskelijoiden lukuvuosimaksu on kymmenissä tuhansissa. Hintaerolle täytyy olla peruste ja se pitää olla korkeakoulun hallittavissa. Liiketoimintamalliin täytyy kiinnittää huomiota. Selvää on, että amerikkalaisissa huippuyliopistoissa liiketoimintamallin kehittäminen otetaan tosissaan. Yhtä selvää on, että Suomessa liiketoimintamalli on lähes tabu.

Haasteena jakelukanava ja vanhat rakenteet

Jakelukanavan kehittämisen haasteita voi tarkastella toisaalta organisatorisen muutoksen ja toisaalta teknologisen kehityksen näkökulmista. Näitä yhdistää se, miten oppimisalustalla toteutettu kurssi saadaan yhä suuremman yleisön käyttöön ja löydettäväksi.

Ammattikorkeakouluympäristössä on tunnistettavissa kaksi keskenään osin ristiriitaista ohjaavaa voimaa. Aluepolitiikka ja kunnallinen omistus pyrkivät varmistamaan, että mahdollisimman moni paikkakunta olisi myös korkeakoulupaikkakunta. Toisaalta korkeakoulujen rahoitus tulee valtiolta, joka omilla toimillaan vääjäämättä ohjaa kehitystä kohti resurssien tehokkaampaa käyttöä, mikä näyttää tarkoittavan myös koulutuspaikkakuntien vähenemistä.

Laurean kampusrakenteeseen on pystytty vaikuttamaan kahdella tavalla. Toisaalta on luotu täysin verkossa tapahtuva tradenomitutkinto, joka vähentää paikkakunnan ja fyysisen kampuksen merkitystä. Toisaalta on luotu keskelle lukukautta ajoittuva niin kutsuttu välitarjonta, josta opiskelijat voivat täydentää opintojaan, ja josta suurin osa on verkkokursseja. Korkeakoulun sisäistä uudelleen järjestelyä on kuitenkin merkittävästi rajoittanut alueellinen omistuspohja.

Kesänä 2016 luotiin ammattikorkeakoulujen yhteistoiminnan tuloksena myös sivusto kesälukukausi.fi. Sen kautta eri ammattikorkeakoulujen verkkokurssit tulivat tarjolla kaikille ammattikorkeakoulujen opiskelijoille. Kurssille rekisteröityminen ja arvosanojen toimittaminen osoittautui haasteelliseksi. Sama kokemus oli toistunut jo useampana aikaisempana vuonna. Näitä uusia jakelukanavarakenteita ja varsinkin niihin liittyviä automatisoituja sähköisiä rakenteita ei haluta miettiä ja kehittää. Näiden kysymysten aito kohtaaminen johtaisi vääjäämättä nykyrakenteiden kyseenalaistamiseen. Alueellinen omistuspohja vaikeuttaa jakelukanavarakenteen kehittämistä myös valtakunnallisella tasolla. Yksityisillä markkinoilla tilanne on eri. Siellä panostetaan standardointi- ja yhteentoimivuusratkaisuihin, koska halutaan taata markkinoille pääsy ja kehittää kilpailtua markkinaa.

Kohti uutta maailmaa yhdessä kokeillen

Suomalainen korkeakoulupolitiikka on jo vuosikaudet tarvinnut aitoa digistrategiaa. Sen puuttuessa on yksittäisten toimijoiden pitänyt tehdä omia valintojaan, jotka aika ajoin ovat jopa ristiriidassa vallitsevan ajattelutavan tai jopa oman organisaation julkilausutun strategian kanssa. Tämä kertoo murroksen syvyydestä.

Parhaimmillaan osallistava strategian teko on Davidin ja Goljatin taistelua (Gladwell 2013), jossa yksittäisen henkilön (David) strategia saattaa poiketa johdon tai valtavirran (Goljat) ajattelusta, mutta jossa molemmat ymmärtävät voimattomuutensa uuden edessä ja todelliset strategiat ratkaistaan ja luodaan kentällä kokeillen.

Kirjoittaja

Ville Saarikoski, FT (tietojenkäsittely), DI (tietoliikenne), yliopettaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, ville.saarikoski(at)laurea.fi

Benkler, Yochai. 2006. The wealth of networks: How social production transforms markets and freedom (1st ed.). New Haven. Conn: Yale University Press, p. 528.

Easley, David & Kleinberg, Jon. 2010. Networks crowds and markets, reasoning about a highly connected world. Cambridge University Press.

Gladwell, Malcolm. 2013. David and Goliath: Underdogs, Misfits, and the Art of Battling. Little Brown and Company, Hachette Group, New York

Lindroos, Jan-Erik & Lohivesi Kari. 2004. Onnistu Strategiassa 2010. Helsinki: WSOYPro.

Saarikoski, Ville. 2015. Miksei Suomeen ole syntynyt nettiaikakauden korkeakoulua? Teoksessa Keinänen, Minna (toim.). 2015. Innovaatiohöttö hemmettiin – tarinoita mielenmalleista & kulttuurimuutoksesta. Jyväskylä: Business Arena.

Shapiro, Carl & Varian, Hal R. 1999. Information Rules – a Strategic Guide to the Network Economy. Boston Massachusetts: Harvard Business School Press.

Tulossa parempaa? Liikkumiskulttuurin murroksen piirteet

Elämme liikkumiskulttuurin globaalissa murroksessa. Murros perustuu (a) kestävään kehitykseen, (b) järjestelmäajatteluun, ja (c) aineettomaan hyvinvointiin. (Kallio ym. 2015, Salonen & Rouhinen 2015, Salonen ym. 2014, Salonen & Åhlberg 2013.) Tähän asti autoja on pitänyt olla paljon, sillä henkilöautojen käyttöaste on tyypillisesti alle 10 prosenttia ajasta (Bates & Leibling 2012). Viihtyisissä, turvallisissa ja vetovoimaisissa kaupungeissa liikkuminen perustuu kävelyyn, pyöräilyyn ja sujuvaan joukkoliikenteeseen (UN Environment 2016, Terrien ym. 2016, myös Salermo ym. 2016).

Autotalleihin ja parkkipaikoille pysäköidyt pääomat eivät hyödytä ketään. Ne vievät tilaa, jota kaupungistuvissa yhteiskunnissa on yhä niukemmin saatavilla. Autojen melusta ei pidetä, ja ruuhkat turhauttavat. Lisäksi henkilöautojen käyttötapojen muutos on kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä (Liimatainen ym. 2015). Kävelyn ja pyöräilyn lisääntyminen, liikkumisen joukkoistuminen ja itseajavien sähköisten kulkuneuvojen käyttöönotto auttavat pitämään huolta omasta terveydestä, lisää ihmisten yhteenkuuluvuutta ja huolehtii meidän jälkeemme elävien ihmisten hyvän elämän mahdollisuuksista.

Kestävämpiin liikkumisen tapoihin siirtymistä osoittaa jo esimerkiksi se, että Espoossa joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen määrä on kasvanut 28 prosenttia vuosina 2005–2015, kävely keskusta-aluilla 70 prosenttia ja Espoon keskusten välinen pyöräily 71 prosenttia (Liikenne Espoossa 2015). Tukholmassa enää joka kymmenes 18 vuotta täyttävä nuori ajaa ajokortin. Heille huoleton ja helppo liikkuminen on oleellisempaa kuin kulkuvälineiden omistamisen antama status (Aretun 2014).

Sähköautoja on nyt Suomessa noin 1000, mutta reilun kymmenen vuoden päästä jo 100–200 kertaa enemmän (Nylund ym. 2015). Itseajavat ja yhteiskäyttöiset autot yleistyvät 2018–2022 (Shanke ym. 2013, 37–44). Uusimpien ennusteiden mukaan Yhdysvalloissa ei enää myydä kuljettajan ohjaamia autoja vuonna 2040 (Corwin ym. 2016). Itseajavien autojen yhteiskäytön yhdistäminen sujuvaan joukkoliikenteeseen voi vähentää autotarpeen kymmenesosaan nykyisestä (OECD 2016; PriceWaterhouseCoopers 2013) ja poistaa liikenneonnettomuudet lähes kokonaan (Singh 2015). Liikkumispalvelu, johon kuuluisi 9000 itseajavaa ja yhteiskäytössä olevaa autoa, voisi New Yorkissa turvata joustavan liikkumisen siten, että keskimääräinen odotusaika olisi vain murto-osa nykyisestä taksin odotusajasta eli 36 sekuntia. Lisäksi palvelun käyttökustannukset olisivat vain kolmasosa omassa omistuksessa olevaan henkilöautoon verrattuna (Corwin ym. 2015; ks. myös Martinez ym. 2015). Digitaalisiin ratkaisuihin perustuvan alustatalouden kehittyminen auttaa tällaisten palvelujen hallinnoinnissa.

Pyöräilyn kytkemistä osaksi liikkumispalvelua on testattu jo vuosia esimerkiksi kaupunkipyörien muodossa (Salermo ym. 2016). Robottibussikokeilujakin tehdään jo (Gibbs 2016). Ilman kuljettajaa liikkuva bussi ei kuitenkaan herätä kyytiin astuvan luottamusta. Tämän vuoksi kuljettajan tilalla voidaan nähdä vaikkapa paikallisen leipomon uunituoretta leipää myyvä kioskin pitäjä. Ja lähijunaan voidaan perustaa päivittäistavarakauppa. Yhteiskunnan palveluiden on mahdollista integroitua osaksi liikkumisratkaisuja, mikä lisää liikkumispalvelujen houkuttelevuutta.

Liikkumisesta on tulossa erilaisia liikkumistapoja yhdistävä palvelu (Mobility as a Service). Liikkumiskulttuurin muutos ilmenee kehityskulkuna, jossa suurten massojen liikkumisen turvaavat runkolinjat perustuvat raideliikenteeseen. Bussiliikenne mukautuu joustavasti todellisen tarpeen mukaisesti. Jaetut, itseajavat kulkuneuvot vastaavat busseja yksilöllisemmästä ihmisten ja tavaroiden liikkumisesta. Kävelijän ja pyöräilijän valta lisääntyy, sillä autonomiset ajoneuvot ovat sensitiivisiä, ja ne eivät ota riskejä (Millard-Ball 2016; myös Tennant ym. 2016). Pyöräilystä ja jalankulkemisesta tulee entistä houkuttelevampi liikkumistapa.

Kirjoittaja

Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Aretun, Å. (2014). Developments in driver’s licence holding among young people. Potential explanations, implications and trends Linköping: VTI rapport 824A

Bates, J. & Leibling, D. (2012). Spaced Out. Perspectives on parking policy. London: RAC Foundation.

Corwin. S., Vitale, J., Kelly, E. ja Elizabeth, C. (2015). The future of mobility. How transportation technology and social trends are creating a new business ecosystem. New York: Deloitte University Press.

Corwin, S., Jameson, N., Pankratz, D. ja Willigmann, P. (2016). The future of mobility: What’s next? Tomorrow’s mobility ecosystem – and how to succeed in it. New York: Deloitte University Press.

Gibbs, S. (2016). Self-driving buses take to roads alongside commuter traffic in Helsinki. The Guardian. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://www.theguardian.com/technology/2016/aug/18/self-driving-buses-helsinki

Kallio, J., Tinnilä, M., & Raulas, M. (2015). MaaS Services and Business Opportunities. Research reports of the Finnish Transport Agency 56/2015. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lts_2015-56_maas_services_web.pdf

Liikenne Espoossa 2015. Espoon kaupunki: Kaupunkisuunnittelukeskus. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://issuu.com/espoonkaupunki/docs/liikenne_espoossa_2015_kaupunkisuun

Liimatainen, H., Nykänen, L., Rantala, T., Rehunen, A., Ristimäki, M., Strandell, A., Seppälä, J., Kytö, M., Puroila, S. ja Ollikainen, M. (2015). Tarve, tottumukset, tekniikka ja talous. Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteet liikenteessä. Helsinki: Ilmastopaneelin raportti

Martinez, L., Correia, G., & Viegas, J. (2015). An agent-based simulation model to assess the impacts of introducing a shared-taxi system: an application to Lisbon (Portugal). Journal of Advanced Transportation, 49(3), 475–495.

Millard-Ball, A. (2016). Pedestrians, Autonomous Vehicles, and Cities. Journal of Planning Education and Research.  DOI: 10.1177/0739456X16675674

Nylund, N., Tamminen, S., Sipilä, K., Laurikko, J., Sipilä, E., Mäkelä, K., Hannula, I., ja Honkatukia, J. (2015). Tieliikenteen 40 %:n hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2030: Käyttövoimavaihtoehdot ja niiden kansantaloudelliset vaikutukset. Helsinki: VTT

OECD (2016). Urban Mobility System Upgrade. How shared self-driving cars could change city traffic. Paris: International Transport Forum

PriceWaterhouseCoopers (2013). Look Mom, No Hands! Forging into a brave new (driverless) world. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www.detroitchamber.com/wp-content/uploads/2012/09/AutofactsAnalystNoteUSFeb2013FINAL.pdf

Salermo, M., Hublin,  P., Aalto-Setälä,  N., Suomela, H., Hämäläinen, T.  &  Antikainen, J. (2016). Pyöräily palveluistuvassa liikennejärjestelmässä.  Liikennevirasto, liikenne ja maankäyttö -osasto.  Helsinki 2016. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 29/2016.

Salonen, A., Fredriksson, L., Järvinen, S., Korteniemi, P. & Danielsson, J. (2014). Sustainable consumption in Finland – the phenomenon, consumer profiles and future scenarios. International Journal of Marketing Studies 6(4), 59–82.

Salonen, A. & Rouhinen, S. (2015). Vastuullinen maailmasuhde – tulevaisuuden toivoa säilyttävän kulttuurievoluution suunnannäyttäjä. Tiedepolitiikka 3(40), 7–16.

Salonen, A. & Åhlberg, M. (2013). Towards sustainable society – From materialism to post-materialism. International Journal of Sustainable Society 5(4), 374–393.

Shanke, R., Jonas, A., Devitt, S., Huberty, K., Flannery, S., Greene, W., Swinburne, B., Locraft, G., Wood, A., Weiss, K., Moore, J., Schenker, A., Jain, P., Ying, Y., Kakiuchi, S., Hoshino, R & Humphrey, A. (2013). Autonomous Cars: Self-Driving the New Auto Industry Paradigm. Morgan Stanley Research’s Blue Paper. New York: Morgan Stanley.

Singh, S. (2015). Critical reasons for crashes investigated in the National Motor Vehicle Crash Causation Survey. Traffic Safety Facts Crash-Stats. Report No. DOT HS 812 115. Washington, DC: National Highway Traffic Safety Administration.

Tennant, C.,Howard. S.,Franks, B., & Baue, M., (2016). Autonomous Vehicles – Negotiating a Place on the Road. London: London School of Economics and Political Science Department of Psychological and Behavioural Science, via LSE Consulting.

Terrien, C., Maniak, R., Chen, B., Shaheen, S. (2016). Good practices for advancing urban mobility innovation: A case study of one-way carsharing. Research in Transportation Business & Management, 20, 20-32.

UN Environment 2016. Global Outlook on Walking and Cycling 2016. UN Environment, Nairobi. Luettavissa: http://www.unep.org/Transport/SharetheRoad

Maailmankuvaa muuttava oppiminen tuo tulevaisuuden toivoa

Yhteiskuntaamme ohjaavien uskomusten mukaan hyvinvointi voidaan varmistaa talouskasvun, kilpailun ja globalisaation kautta. Tulevaisuuden strategioissamme myös kestävyyskysymykset ratkeavat kasvun ja teknologian avulla. Selkeää näyttöä onnistumisesta ei kuitenkaan ole. Pitäisikö ratkaisuja etsiä uudesta näkökulmasta?

Talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen kulutuksen kasvusta on jäänyt heikoksi (Dittrich ym. 2012; Wiedmann ym. 2013). Fossiilisen energian tuotanto näyttää tulevina vuosikymmeninä edelleen kasvavan, eivätkä valtioiden tähänastiset lupaukset Pariisin ilmastosopimuksessa riitä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kahden asteen tavoitteeseen (International Energy Agency 2016).

Kun taloutta tarkastellaan avoimena systeeminä, joka kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja ja tuottaa kasvavaa epäjärjestystä materiaalisesti suljettuun biosfääriimme, paljastuu rajattoman kasvun mahdottomuus (Matutinovic ym. 2016; Max-Neef 2010; Daly 2010; Joutsenvirta ym. 2016).

Satsaamme parhaat voimamme talouskasvun ja teknologian eetokseen, vaikka hyvän elämän tavoite ei näillä keinoilla lähene. Vaihtoehdoton ylikuluttaminen, kiireen tuoma ahdistus ja elämän merkityksellisyyden katoaminen vievät elämän ilon (Diener ym. 2009; Hämäläinen 2014). Talouskasvun tuomasta vauraudesta nauttiminen käy mahdottomaksi, jos elinympäristö ei ole elinkelpoinen.

Askeleita oppimisen portailla

Norgaard (1994) pitää modernismin ajan uskomuksia kestävyysongelmiemme syinä. Näemme maailman atomistisena ja mekanistisena järjestelmänä, erotamme ihmisen ja luonnon toisistaan ja uskomme universaalien totuuksien olemassaoloon. Yhteiskuntamme on rakentunut näiden käsitysten varaan. Ne määrittelevät hyväksyttävän poliittisen keskustelun ja päätöksenteon reunaehdot.

Vallalla olevia uskomuksia uusintava koulutus ylläpitää ongelmaa ja on riittämätön kääntämään vääjäämättömän kehityksen. Tarvitsemme uudenlaista oppimista, joka voi muuttaa ihmisen käsityksen itsestään, ympäröivästä todellisuudesta ja suhteestaan maailmaan. (Sterling 2010.)

Ilmastonmuutokseen vastaaminen on esimerkki vallalla olevasta oppimisestamme (Laininen 2017). Olemme oppineet parantamaan tuotannon energia- ja materiaalitehokkuutta, kierrättämään ja tekemään päästökauppaa. Uusiutuva energia, kiertotalous, digitalisaatio ja vastuullinen tuotanto edustavat systeemistä muutosta, jonka avulla uskomme ratkaisevamme ilmastonmuutoksen ongelman.

Nämä uudistukset ovat ratkaisuyrityksiä nykyisessä maailmankuvassamme. Emme pidä vaihtoehtoina talouskasvun, materialistisen hyvinvointikäsityksen tai globaalitalouden kyseenalaistamista, mikä rajaa ratkaisuavaruuttamme ja sulkee pois mahdollisuuksia, jotka voisivat olla tulevaisuutemme pelastus.

Korkeakoulutus uudistamaan yhteiskuntaa

Yksittäisten ihmisten, perheiden tai pienten ryhmien ajattelu ei välttämättä rakennu samoille uskomuksille. Suomessa vallalla olevan kehitysuskon ja yksittäisten ihmisten uskomusten välillä näyttää olevan ristiriita, sillä 38 % EVA:n barometriin vastanneista yhtyi väitteeseen ”Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun” ja 39 % oli väitteestä eri mieltä (Apunen ym., 2015). 15–29 -vuotiaista nuorista vain 15,1 % oli väitteestä samaa mieltä ja 46,2 % eri mieltä kesällä 2016 (Salonen & Konkka 2017).

Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista.

Elämme kasvavan epävarmuuden maailmassa, jossa globaalit kriisit ravistelevat maailmankuvaamme. Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista. Tätä kautta voidaan vapauttaa ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan potentiaali kestävän ja vastuullisen elämän tavoitteluun ja vaihtoehtoisen tulevaisuuden rakentamiseen.

Kirjoittajat

Erkka Laininen, DI, suunnittelupäällikkö, Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö, erkka.laininen(at)okka-saatio.com
Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Apunen, M., Haavisto, I., Sipola, J. & Toivonen, S. (2015). Ken on maassa jämäkin? EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2015. Helsinki: EVA.

Daly, H. (2010). From a failed-growth economy to a steady-state economy. Solutions 1(2), 37-43.

Diener, E., Harter, J., & Arora, R. (2009). Affluence, feelings of stress, and well-being. Social Indicators Research 94(2), 257–271.

Dittrich, M., Giljum, S., Lutter, S., Polzin, C. (2012). Green economies around the world? Implications of resource use for development and the environment. Vienna: SERI. Haettu 20.11.2016 osoitteesta http://seri.at/green-economies .

Hämäläinen, T. (2014). In search of coherence: sketching a theory of sustainable well- being. Teoksessa Timo Hämäläinen & Juliet Michaelson, Well-being and Beyond. London: Edward Edgar Publishing.

International Energy Agency (2016). World Energy Outlook 2016.

Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. ja Wilén, K. (2016). Talous kasvun jälkeen. Helsinki: Gaudeamus.

Laininen, E. (tulossa 2017). Transforming our worldview towards a sustainable future. Artikkeli Sitran Education for a Changing World -hankkeen julkaisussa. Helsinki: Sitra.

Matutinovic, I., Salthe, S., Ulanowitcz, R. (2016). The mature stage of capitalist development: Models, signs and policy implications. Structural Change and Economic Dynamics 39, 17-30

Max-Neef, M. (2010). The World on a Collision Course and the Need for a New Economy. Ambio, 39(3), 200–210.

Norgaard, R. B. (1994). Development Betrayed: The End of Progress and a Co-evolutionary Revisioning of the Future. Routledge: London.

Salonen, A. & Konkka, J. (tulossa 2017). Kun tyytyväisyys ratkaisee. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Tulevaisuus, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusverkosto.

Sterling S. (2010). Transformative Learning and Sustainability: sketching the conceptual ground. Learning and Teaching in Higher Education, 5, 17-33.

Wiedmann, T. O., H. Schandl, M. Lenzen, D. Moran, S. Suh, J. West & K. Kanemoto (2013). The material footprint of nations. Proceedings of the National Academy of Sciences, 112(20), 6271-6276.