1/2012, Koulutus ja oppiminen, Tutkimus ja innovaatiot

Kohti toisia oppimisen todellisuuksia – osallistavaa nukketeatteria Virvelinrannassa

Hämeen ammattikorkeakoulussa toteutettiin syksyllä 2011 ohjaustoiminnan opiskelijoiden, Virvelirannan päivätoiminta- asiakkaiden ja Hämeen kuninkaallisen nukketeatterin yhteisvoimin nukketeatteriproduktio, joka sisälsi Antoine de Saint Exuperyn Pikku Prinssin viisi tarinaa – Pikku prinssi planeetta ja ruusu, Kuningas, Liikemies, Kettu ja Ruusutarha ja kettu.

Toiminta- ja oppimisympäristön muodosti palvelukeskus Virvelinranta. Virvelinranta on toukokuussa 2010 valmistunut vammaisalan valtakunnallinen palvelukeskus. Keskus sisältää ja tuottaa monenlaisia palveluja, kuten päivätoimintaa ja kuntouttavaa asumistoimintaa. Virvelinranta on myös alun perin suunniteltu yhteistyössä alueen oppilaitosten kanssa toimintaympäristöksi, jonne voidaan viedä opetusta. Oman esittelynsä mukaan Virvelinrannan keskeisenä toimintaideana on asiakaslähtöisyys ja uusien toimintamallien kehittäminen ja levittäminen (http://www.virvelinranta.fi/ viitattu 23.2.2012).

Virvelinrannassa toteutettu nukketeatteriproduktio liittyi ohjaustoiminnan koulutusohjelman teatteritekniikka ja massatyöt -opintojaksoihin. Produktio oli samalla myös ammattikorkeakoulujen Neloskierre-hankkeen (1) Living Lab -case, jolla tarkoitetaan käynnistämisestä, toteutuksesta ja arvioinnista muodostuvaa kehittämisprosessia (Living Lab -käsikirja 2010).

Nukketeatteriproduktion johtoideoita olivat monitoimijuus, asiakassensitiivisyys, osallistaminen ja sosiokulttuurinen innostaminen. Ruusu-teatteriryhmän (2) toimijoita olivat ohjaustoiminnan koulutusohjelman opiskelijat sekä Virvelinrannan asiakkaat ja työntekijät. Produktion johdosta ja ohjaamisesta vastasivat Hämeen kuninkaallisen nukketeatterin taiteellinen johtaja Hannu Räisä ja ohjaustoiminnan koulutusohjelman lehtori Jana Vyborna- Turunen. Vaikka opiskelijoilla oli päävastuu tarinan käsikirjoituksesta ja suunnittelusta, niin esityksen lavasteet, tekstiilit, nuket sekä muut yksityiskohdat kehitettiin ja toteutettiin yhteisesti Virvelirannan asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Esityksen ensi-ilta oli Virvelinrannan pikkujoulujuhlissa joulukuussa 2011.

1 Ammattikorkeakoulujen Neloskierre -hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Mukana hankkeessa on 13 ammattikorkeakoulua, joissa kaikissa on hankkeen aikana kehitetty Living Lab -toimintaa. Hämeen ammattikorkeakoulussa Living Lab -toimintaa on kehitetty erityisesti Virvelinrannassa. (www.neloskierre.fi)
2 Ruusu-teatteriryhmään kuuluivat Anna Frilund, Karoliina Kauhanen, Mari Kervinen, Aliisa Ketonen, Karita
Raikamo, Sannimari Rasi, Jenna Toivonen ja Topi Vuorela sekä Artturi Penttinen, Timo Gipp, Tuula Stölhammar, Janne Rökman ja Kimmo Tolvanen. Virvelinrannan työntekijöistä produktion mahdollistivat Liisa Salmela ja Outi Kaarnakoski. Muina asiantuntijoina toimivat valotaitelija Juha Rouhikoski ja näyttelijä Henna-Maija Alitalo.

Seuraavassa kuvataan ensin Living Lab -toimintaa. Tämän jälkeen nukketeatteriproduktion virittämänä tuodaan esille kulttuuri- ja taidetoiminnan merkityksiä ja hyötyjä sekä yksilöille että yhteisölle.

Living Lab – oppimista ja kehittämistoimintaa käyttäjien arjessa

Living Lab tarkoittaa käyttäjälähtöistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa käyttäjien arjessa. Tätä toimintaa harjoitetaan tosielämän ympäristöissä laajemman ekosysteemin avustamana ja avoimen innovaation periaatteita soveltaen. Living Lab voidaankin tiivistää käyttäjälähtöisyyteen, avoimeen innovaatioon, tosielämän ympäristöön ja ekosysteemiin.

Viime vuosien aikana erityisesti kansainvälinen innovaatio ja myös Living Lab -keskustelu on nostanut vahvasti PPP (Public-Private-Partnership) -malliin lisättäväksi neljännen P-kirjaimen eli ihmiset (People) (Salmelin 2010; Kulkki ym. 2010). Käyttäjälähtöisyydellä (user-driven) tarkoitetaan kokonaisvaltaista käyttäjien huomioimista, joka tarkoittaa käyttäjien kuuntelemista ja ymmärtämistä. Käyttäjien kanssa ollaan aidossa vuorovaikutuksessa ja heillä on mahdollisuus tuoda esiin havaitsemiaan epäkohtia ja kehittävät niihin myös ratkaisuja yhdessä eri toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. (Living Lab -käsikirja 2010)

Avoimella innovaatiolla (open innovation) puolestaan tarkoitetaan tarkoituksellista tietämyksen ja osaamisen vaihtoa. Ideoita etsitään aktiivisesti ulkopuolta yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Avoin innovaatio toteutuu Living Lab -toiminnassa silloin, kun eri asiantuntijoita ja käyttäjiä tuodaan yhteen, ja ideat ja ratkaisut löytyvät heidän vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä. (Living Lab -käsikirja 2010)

Tosielämän ympäristöllä tarkoitetaan palvelun tai tuotteen aitoa käyttöympäristöä, jossa erilaisilla tiedonhankintamenetelmillä etsitään käyttäjien piileviä tarpeita. Kehittäminen tapahtuu siellä, missä käytännön työn haasteet ja ongelmat ovat käsin kosketeltavissa. (Toikko & Rantanen 2009, 94)

Ekosysteemi Living Labissa tarkoittaa toimijoiden muodostamaa yhteistyöverkostoa (Orava 2009, 28). Käyttäjien ja toimijoiden osallistumisen on todettu olevan keskeinen tekijä kehittämistoiminnan onnistumisen kannalta. Kehittämisen prosessi ei etene ulkopuolisen ajattelun ja toiminnan tuloksena, vaan siihen tarvitaan lukuisia kumppaneita ja osallisia. (Toikko & Rantanen 2009, 94)

Yksittäisen Living Lab -casen ympärille luodaan ja kootaan ekosysteemi sopivista toimijoista. Ekosysteemi on näin ollen dynaaminen ja melko avoin verkosto, jossa toimijat voivat liittyä ja poistua verkostosta sovittujen sääntöjen puitteissa. (Living Lab -käsikirja 2010)

Living Lab -toiminnassa mukana olevat toimijat ovat käyttäjiä, hyödyntäjiä, kehittäjiä tai mahdollistajia.

Kuva 1. Living Lab kootusti (Helsinki Living Lab, 2008)
Kuva 1. Living Lab kootusti (Helsinki Living Lab, 2008)

Living Lab -toiminnalla, erityisesti ammattikorkeakouluissa, pyritään purkamaan perinteisiä – kuviteltuja tai todellisia – raja-aitoja sekä rakentamaan autenttisia oppimista mahdollistavia avoimia oppimisympäristöjä ja ekosysteemejä koulutuksen ja yhteiskunnan muiden instituutioiden ja toimijoiden välille. Tässä artikkelissa esitellyn Nukketeatteri-produktion lähtökohtana ja perustana oli sitä varten koottu yhteistyöverkosto, jolla oli yhteisiä ja jaettuja tavoitteita. Hämeenlinnan kaupungin Virvelinrannan toimijat ja Hämeen ammattikorkeakoulun ohjaustoiminnan koulutusohjelma sekä Ammattikorkeakoulujen neloskierre-hanke olivat produktion mahdollistajia. Varsinaisen työn tekivät produktion hyödyntäjät, kehittäjät ja käyttäjät eli Virvelinrannan asiakkaat ja työntekijät, ammattikorkeakoulun opettajat ja opiskelijat sekä yritysyhteistyökumppani (Hämeen kuninkaallinen nukketeatteri).

Iloa, eloa, voimaa – Näkökulmia osallistujien ja toimijoiden hyvinvoinnin edistämiseen

Vuoden 2010 alussa julkaistiin Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -ehdotus toimintaohjelmaksi vuosille 2010-2014 (OKM 2010:1). Toimintaohjelma on omalta osaltaan yksi erittäin merkittävä osoitus lisääntyneestä ja voimistuneesta kiinnostuksesta taiteen ja kulttuurin vaikutuksiin ja merkityksiin suhteessa terveyteen ja hyvinvointiin, elämän laatuun. Toimintaohjelman myötävaikutuksella – ja tästä myös riippumatta – kuluneiden kahden vuoden aikana on toteutettu useita hankkeita ja projekteja, joissa on hyödynnetty ja edistetty yksilöiden ja yhteisöjen luovaa kapasiteettia.

Toimintaohjelman painopistealueita ja tavoitteita ovat: 1) kulttuuriosallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristön edistäminen, 2) taiteen ja kulttuurin saaminen osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja 3) työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin. (Liikanen 2010). Suhteessa näihin voi Virvelinrannassa toteutetun nukketeatteriproduktion todeta onnistuneen kaikkien kolmen painopistealueen mukaisessa toiminnassa. Toimintaohjelman yksilötason tavoitteita noudattaen Virvelinrannassa otettiin huomioon osallistujien halu, toimintakyky ja voimavarat. Nukketeatteriproduktiolla vahvistettiin Virvelinrannan arjen kulttuurisuutta ja vietiin taide ja kulttuuri osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä toteutettiin eri sektoreilta tulevien toimijoiden yhteistyötä. Voi myös olettaa, että toiminta tuotti iloa työntekijöille ja näin lisäsi hyvinvointia työssä.

Kehitysvammaisten hyvinvointia tarkasteltaessa nukketeatteriproduktiota voi tarkastella sosiaalisena toimintakäytäntönä, joka koostuu toimintatavoista, säännöistä, tavoitteista ja erilaisista toimijoista. Tässä kontekstissa tarkasteltuna kehitysvammaisten toimijuus näyttäytyi monimuotoisena tahtomisen, osaamisen, kykenemisen ja tekemisen kudelmana (Jyrkämä 2007, 206-308). Olennaista on se, että produktiossa toteutui kehitysvammaisten kulttuuriosallisuus nimenomaan kulttuurituottajuuden muodossa. Kyse on kulttuurisen ja yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistamisesta ja vahvistumisesta.

Tutkimukset, hankkeet ja projektit ovat tuottaneet runsaasti tietoa kulttuuri- ja taidelähtöisen toiminnan vaikutuksista ja merkityksistä sekä yksilöille että yhteisöille. Antti Kariston (2007) mukaan taide hioo ihmisten herkkyyttä, sensitiivisyyttä. Taide tuo usein kekseliäästi esille erilaisten elämänmuotojen olemassaolon ja arvon sekä ruokkii uteliaisuutta ja opettaa katsomaan asioita eri näkökulmista. Taide myös muistuttaa siitä, ettei erilaisuus ole aina uhka, vaan hyvinkin nautittava asia. Eikä aina tarvitse korostaa erilaisuutta, vaan itse asiassa kulttuuri- ja taidetoiminta mahdollistaa kokemukset inhimillisestä samanlaisuudesta. Tutkimuksessaan draaman käytöstä puhe- ja kehitysvammaisten kanssa Tuula Pulli toteaa näin:

”… tutkimuksessa kehitysvammaisuus tuotti kuvaa kenestä tahansa, joka rakentaa tietoaan maailmasta aistein ja tuntein. Draamaan osallistujana ihminen, jolla on puhumisen ja ymmärtämisen rajoituksia, tuntui olevan monissa kohdin jokainen, jolla on samoja peruskokemuksia kuin muilla. Hänestä kukin voi löytää osan aistivasta ja kehollisesta itsestään, joka etsii merkityksiä kokemuksilleen, on ymmällään ja ihmettelee maailmaa.”(Pulli 2010, 182)

Tämä toteutui myös Virvelinrannan nukketeatteriproduktiossa.

Kulttuuri- ja taidetoiminta tuottaa iloa, eloa ja voimaa sekä yksilöille että yhteisöille. Tämän perusteella ei pitäisi olla estettä toimintaohjelman tavoitteelle: taide- ja kulttuuritoiminnan myönteisten vaikutusten tunnustamiselle poliittisella, hallinnollisella ja rakenteellisella tasolla.

Richard Sennett (2007) on todennut, että ”Ihminen kokee itsensä hyödylliseksi voidessaan antaa jotakin, jolla on muille merkitystä”. Yksilöille ja ryhmille, jotka helposti marginalisoidaan yhteiskunnassa, kulttuuri- ja taidetoiminta tarjoaa tähän monia mahdollisuuksia. Virvelinrannan nukketeatteriproduktiokin osoitti, taidetoiminnan keinoin voidaan mobilisoida käyttämättömiä inhimillisiä voimavaroja. Kulttuurisen ja sosiaalisen esteettömyyden ohella kyse on henkisen esteettömyyden toteutumisesta (Hohenthal-Antin 2007, 43).

Antti Karisto (1996) mukaan taide ja kulttuuritoiminta on ”näkymätöntä sosiaalipolitiikkaa”. Kariston mukaan taiteen ja kulttuurin sosiaalinen potentiaali jää usein huomaamatta. Sen sijaan, että satsattaisiin ennaltaehkäisevään kulttuuritoimintaan, panostetaankin vasta ongelmien korjaukseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Karisto toteaa, että kulttuuritoiminnan tukeminen saattaisi monesti osoittautua vähintään yhtä kannattavaksi sosiaalipolitiikaksi kuin perinteinen sosiaalityökin. Monelle sosiaaliselle ryhmälle taide tai kulttuuri voi olla merkittävä keino valtaistua, tulla näkyväksi ja olla osallisena. (mt., 50)

Lopuksi

Suomalaisen kulttuuripoliittisen strategian (2009) tavoitteena on yhteiskunnan kulttuurisen perustan vahvistaminen, luovan työn tekijöiden ja kulttuuripalveluiden tuottajien toimintaedellytysten parantaminen, kansalaisten kulttuuriin osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kulttuurin taloudellisten vaikutusten vahvistaminen. Nukketeatteriesitys Virvelinrannassa on hyvä esimerkki, josta voidaan paikantaa kulttuuristrategian monia elementtejä, mutta se antaa myös aineksia pohtia myös, miten oppimista voi konkreettisesti toteuttaa ammattikorkeakoulun seinien ulkopuolella autenttisissa tosielämän ympäristöissä.

Oppimisen kannalta ihanteellisena on pidetty autenttisissa työ- ja arkielämän tilanteissa ilmenevää vuorovaikutteista toimintaa, johon osallistuvalla oppijalla on välitön ja mielekäs motiivi toimia tarkoituksenmukaisesti. Oppimisen ajatellaan tapahtuvan toiminnan sivutuotteena, ja oppimistulokset ovat mielekkäitä. Opettajan toiminta opiskelijoiden osallistumisen tukemisessa ja vertaisvuorovaikutuksen tietoinen käyttö oppimisympäristöissä on keskeistä Living Lab -toiminnan ja opetuksen sillan rakentajana. (Rauste-von Wright ym. 2003, 61−62)

Illeris (2011, 117) on kuitenkin todennut, että vaikka koulun ja työelämän yhteisiä oppimisympäristöjä pystytään luomaan, ne eivät kuitenkaan itsessään takaa oppimista. Erityistä huomiota tulisikin kiinnittää oppijan kokemuksiin toimimisesta kahden maailman välillä.

Sfard (1998) on eritellyt oppimista omaksumismetafora- ja osallistumismetafora-käsitteiden avulla. Omaksumismetaforassa painopiste on yksilöllisen pääoman hankkimisessa ja tiedon rakenteiden konstruoinnissa. Osallistumismetaforassa puolestaan päätavoitteena pidetään tieto- ja taitoyhteisöjen rakentamista. Oppija nähdään omaa identiteettiään yhteisössä rakentavaksi osallistujaksi. Tieto ja käsitteet ymmärretään yhteisön käytäntöjen, diskurssien ja toiminnan aspekteina, jolloin oppiminen ymmärretään yhteisöön kuulumisena, sosiaalistumisena ja kommunikointina. (Eteläpelto & Rasku-Puttonen 1999, 185)

Nykykäsityksen mukaan olemme siirtymässä viidenteen innovaatiomallin sukupolveen, joka tarkoittaa verkoston toimijoiden strategista yhteistyötä tilaajien ja tuottajien kanssa. (Rantala 2010, 35) Innovaatioprosesseihin liittyy olennaisesti oppiminen. Verkostot voivat olla samaan aikaan oppimisfoorumeita (network learning) ja oppijoita (learning networks) (mt.), 64) Tuloksena syntyy uusia ja parannettuja tuotteita, palveluita tai tuotantoprosesseja, mutta prosessin rinnalla on tapahtunut myös paljon oppimista.

Pimeänä joulukuisena kiireisen työpäivän iltana nukketeatteriesitys Virvelinrannassa muodosti meille esitykseen saapuneille katsojille taidehetken, joka mahdollisti irtioton arjesta, tuotti iloa, laittoi pohtimaan autenttisissa oppimis- ja kehittämisympäristöissä tapahtuvaa oppimista sekä taide- ja kulttuuritoiminnan moninaisia merkityksiä. Ilta avasi monella tapaa ikkunoita ammattikorkeakoulun opetuksen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ”toisiin todellisuuksiin”.

Kirjoittajat

Paula Rantamaa, YtL, yliopettaja ja koulutusvastaava, paula.rantamaa(at)hamk.fi, HAMK, ohjaustoiminnan koulutusohjelma
Merja Salminen, FT, yliopettaja, merja.salminen(at)hamk.fi, HAMK, ohjaustoiminnan koulutusohjelma; Projektipäällikkö/Ammattikorkeakoulujen Neloskierre-hanke

Eteläpelto, Anneli & Rasku-Puttonen, Helena (1999): Projektioppimisen haasteet ja mahdollisuudet. Teoksessa Anneli Eteläpelto & Päivi Tynjälä (toim.): Oppiminen ja asiantuntijuus. Työelämän ja koulutuksen näkökulma. WSOY: Juva, 181−205.

Helsinki Living Lab (2008). www.helsinkilivinglab.fi/arkistot/HLL_Tekes_Project_Brochure_090508.pdf.  Viitattu 29.5.2011

Hohenthal-Antin, Leonie (2007) Luovat menetelmät vanhustyössä. Julkaisussa: Hohenthal-Antin, L.& Krekula, L.&Rasi, T.&Schweitzer, P.&Taipale, M.&Taipale, M.&Trilling, A.&Väätämöinen, M. Katsomosta estradeille. Ikäihmiset kulttuurin tuottajina. Kaakkois-Suomen sosiaalialan julkaisuja A. 4, Lappeenrannan teknillinen yliopisto Digipaino. ss. 38-43.

Illeris, Knud (2011): The Fundamentals of workplace learning. Understanding how people learn in working life. Routledge: London and New York.

Jyrkämä, Jyrki (2007) Toimijuus ja toimijatilanteet – aineksia ikääntymisen arjen tutkimiseen.

Julkaisussa: Seppänen, M. & Karisto, A. & Kröger, T. (toim.) Vanhuus ja sosiaalityö. Sosiaalityö avuttomuuden ja toimijuuden välissä. PS-kustannus, Juva. ss. 195-217.

Karisto, Antti (1996) Invisible social policy: empowerment through cultural participation. Teoksessa Kvartti (Quarterly). Helsingin kaupungin tietokeskuksen neljännesvuosijulkaisu 3B. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus, 50-53.

Kulkki, Seija, Kuittinen Ossi & Turkama, Petra (2010) Openness and collaboration for competitiveness and wellbeing of Finland. Teoksessa Service Innovation Yearbook 2010-2011. European Commission and the Open Innovation Strategy and Policy Group, OISPG. 2010, 117-123. http://www.europe-innova.eu/web/guest/innovation-in-services/services-innovation- library/reports

Kulttuuripolitiikan strategia 2020. Opetusministeriön julkaisuja 2009:12. Living Lab -käsikirja (2010). Innovaatio- ja osaaminen -verkosto. Seinäjoki.

Orava, Janne (2009): Living Lab -toiminta Suomessa. Aluekeskusohjelma. innovaatio ja osaaminen – verkosto. Aluekeskusohjelman verkkojulkaisu 3/2009.

Pulli, Tuula (2010) Totta ja unta. Draama puhe- ja kehitysvammaisten ihmisten yhteisöllisenä kuntoutuksena ja kokemuksena. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 385, Jyväskylä.

Ranta Tommi (2011) Innovaatioympäristö monenkeskisenä verkostona. Alueellisen innovaatioympäristön verkostointensiteetti ja organisoitumisen muodot. Acta Wasaensia 240.

Rauste-von Wright, Maijaliisa, von Wright, Johan & Soini, Tiina (2003) Oppiminen ja koulutus. WSOY: Helsinki.

Sennett, Richard (2007) Uuden kapitalismin kulttuuri. Vastapaino: Tampere.

Sfard, Anna (1998): On two metaphors for learning and dangers of choosing just one. Educational Researcher 27 (2), 4−13.

Salmelin Bror (2010) Open innovation supporting the digital agenda. Teoksessa Service Innovation Yearbook 2010-2011. European Commission and the Open Innovation Strategy and Policy Group, OISPG. 2010, 14-21. http://www.europe-innova.eu/web/guest/innovation-in-services/services- innovation-library/reports

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010 – 2014. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1, Helsinki.

Toikko, Timo & Rantanen, Teemu (2009): Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere University Press: Tampere.

www.neloskierre.fi www.virvelinranta.fi

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli