Metodologiaseminaari on ammattikorkeakoulututkimuksen tai yleisemmin käytäntölähtöisen tutkimuksen perusteisiin keskittynyt seminaari. Tänä vuonna seminaari järjestettiin jo 10. kerran. Järjestäjinä toimivat Käytäntölähtöisen tutkimuksen yhdistys ja Diakonia-ammattikorkeakoulu. Seminaarin teemana oli tiedon tuottajat ja kuluttajat. Avauspuheenvuorossaan Sakari Kainulainen johdatti kuulijat teemaan kertomalla Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimustoiminnasta. Tässä esityksessä tuli kiehtovalla tavalla esiin tiedon tuottamisen ja kuluttamisen moninaiset vivahteet sekä käytäntölähtöisyyden hedelmällisyys tutkimuksen perustana. Puheenvuorossaan Käytäntölähtöisen tutkimuksen yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Juha-Pekka Liljander toi esiin sekä Käytäntölähtöisen tutkimuksen yhdistyksen että seminaarin taustaa.
Käytäntö on kiehtova ja viettelevä. Olemme jokainen tavalla ja toisella kytkeytyneet käytäntöön, kukin omaan käytäntöönsä. Käytäntö on meille kaikille aina käsillä, mutta tutkimuksellisena kohteena tai tutkimuksen perustana käytäntö on kuitenkin problemaattinen. Mikä on se käytäntö, johon viittaamme puhuessamme käytännöstä? Tulisiko puhua käytännön sijaan käytännöistä? Käytännön merkityksen moninaisuus antaa tilaa erilaisille tieteellisille, mutta myös epä- ja pseudotieteellisille lähestymistavoille. Käytännöllisyydellä usein viitataan toimivuuteen tai johonkin vastaavaan. Käytännön ongelma tässä suhteessa on: se toimii aina. Toimivuuteen ja toimimattomuuteen vetoaminen tuntuisi antavan meille luontevaksi lähestymistavaksi pragmatismin. Käytäntöorientoituneisuus ei kuitenkaan ole minkään yhden lähestymistavan etuoikeus. Tietyssä selkeässä merkityksessä eksperimentaalisen tieteen perusajatus on kytkeytynyt käytäntöön.
Käytännön ylläpitämisessä ja kehittämisessä tiedolla sen eri muodoissaan on olennainen merkitys. Tiedon tulee olla todenmukaista, kohteeseen sopivaa sekä käyttäjien ymmärtämää. Näistä kaksi jälkimmäistä usein koetaan itsestään selviksi ja ongelmattomiksi ja todenmukaisuuden vaatimus nähdään joskus liialliseksi; se korvataan joskus toimivuudella, intuitiolla tai jollakin muulla vastaavalla. Ongelma on kuitenkin se, että jokin voi “toimia” puhtaasti satunnaisesta syystä. Monet käytännön ilmiöt itse asiassa toimivat pitkiä aikoja säännönmukaisella tavalla ja lyhyelläkin tarkkailulla on suhteellisen helppoa oppia arvaamaan sen liikahdukset. Tilanteen hivenen muuttuessa saattaa kuitenkin toiminnan muutokset ja niiden voimakkuus yllättää monet toimijat. On erityisen tärkeää ymmärtää, että tällaisesta säännönmukaisesta toiminnasta ei kuitenkaan ole todenmukaista päätellä, että olisi jokin tietty yleinen sääntö, jonka mukaan käytäntö toimii. Kausaalisuuteen tällaisesta arkijärjen mukaisesta tarkkailusta ei välttämättä päästä laisinkaan. (Tästä antaa Taleb kirjassaan ”Satunnaisuuden hämäämä” hauskoja esimerkkejä.) Käytännön tutkiminen ja käytännön tutkiva kehittäminen ovat vaativia tutkimuksellisia tehtäviä.
Lähtökohtaisesti tutkimuksella tarkoitetaan systemaattista uuden tiedon tavoittelua. Tiedon tavoittelu voi olla itsetarkoituksellista (perustutkimus) tai sovellutuksiin tähtäävää (soveltava tutkimus, tavoitetutkimus). Tämä kytkee tutkimuksen samalla myös totuudellisuuteen: tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus, kuten totuuden klassinen määritelmä asian ilmaisee. Metodologia on tutkimustoiminnan kokonaisuuden käsitteellis-normatiivista tarkastelua. Metodologia ei siten pyri kuvaamaan, millaista työtä tutkijat tosiasiallisesti tekevät, vaan sitä millaista tutkimuksen tulisi olla.
Metodologia oli Jyrki Konkan esityksen keskiössä. Hän toi esiin selkeällä tavalla metodologian perusajatuksen samalla kytkien keskustelun ammattikorkeakoulututkimuksen ja kehittämistutkimuksen keskeiseen problematiikkaan. Esityksessään Konkka toi esiin tärkeän erottelun metodologian, pedagogiikan ja viestinnän välillä. Käytännön tilanteissa näiden eri puolien pitäminen erillään saattaa olla vaikeaa, kuitenkin niiden välinen erottelu on aivan perustavan tärkeä hahmottaa selkeästi. Konkan argumentaatio totuudellisen tiedon tavoittelun tärkeydestä niin kehittämistutkimuksessa kuin rationaalisessa päätöksen tekemisessä on vakuuttavaa. Se, onko ammattikorkeakoulujen parissa voimavaroja totuudellisen tiedon tavoitteluun kehittämistutkimuksellisessa toiminnassa vai tulisiko tyytyä tutkimuksellisen työn sijaan selvitystyöhön, on kiinnostava käytännöllinen kysymys. Selvitystyön ja tutkimustyön suhde kehittämistoiminnassa on yleisen kehittämistoiminnan analyysin kannalta olennaista (Sirviö). Kehittämistutkimus on mahdollista jäsentää osana laajempaa käytäntölähtöistä tutkimuksellista lähestymistapaa.
Metodologia antaa tutkimukselle tietyn normatiivisen kehyksen. Esimerkiksi tutkimuksen rationaliteettia koskeva kysymys on pitkälle juuri metodologian alaan kuuluva kysymys. Tutkimus tehdään tietyssä tilanteessa, johon liittyy metodologisen määrityksen ohella myös organisatorisia ja toimintatapoihin liittyviä piirteitä. Yhdessä näitä voisi luonnehtia tutkimuskulttuuriksi. Tässä merkityksessä ammattikorkeakoulu- ja käytäntölähtöiseen tutkimukseen liittyvä tutkimuskulttuurin jäsentäminen on kiinnostava tehtävä, joka on olennaisesti kytkeytynyt metodologiaan (Mutanen). Uuden tutkimuskulttuurin nimissä tulee tutkimuksen säilyttää tieteellisyytensä, vaikka ei tulekaan kiinnittyä mihinkään tiettyyn oppiin.
Seminaarissa tuli esiin kiinnostavalla tavalla esiin erilaisten tutkimuksellisten lähtökohtien merkitys. Eija Saurama ja Terhi Laine tarkastelivat käytäntölähtöisyyttä tiedonmuodostuksen perustana. Tässä esityksessä käytäntö liittyi sosiaalialaan, mikä antoi esitykselle tiettyä jäntevyyttä: käytännön käsitteellä oli selkeä merkitys. Näin esityksen metodologinen runko tuli kuulijoille ymmärrettäväksi ja avasi monia metodologisesti kiinnostavia peruskysymyksenasetteluja. Mainittakoon tässä yksi olennaisen tärkeä ja keskeinen asia. Käytännön toiminnan teknis-rationaalisen puolen rinnalla on mukana aina toiminnan praktis-moraalinen puoli. Saurama ja Laine argumentoivat, että tämä tekee myös käytännön tutkimuksesta nimenomaan ymmärtävää. Tämä muistuttaa von Wrightin metodologista erottelua selittävien luonnontieteiden ja ymmärtävien ihmistieteiden välillä.
Susanna Hyväri puhuessaan kokemuslähtöisestä osallistavasta tutkimuksesta toi hienolla tavalla esiin, miten kokemuksellisuuden ottaminen tutkimukselliseen keskiöön jäsentää koko tutkimusprosessia. Tällainen kokonaisvaltainen tutkimusprosessin jäsentäminen vaikuttaa koko tutkimuskulttuuriin. Tällaisessa tutkimusprosessissa toimijoiden roolitukset eivät jäsenny tutkija–tutkimuskohde-mallin mukaisesti. Se, missä määrin on järkevää tällaisen tutkimuksen yhteydessä puhua perus- tai soveltavasta tutkimuksesta on avoin kysymys. Tällainen tutkimus pakottaa meidät tarkastelemaan tutkimuksen perustavia kysymyksiä uudella tavalla.
Kieli ja kielen käyttö ovat olennaisen tärkeitä inhimillisessä yhteistoiminnassa. Kielen ja kielellisten käytänteiden tutkimus on olennainen osa tutkiessamme inhimillisiä käytäntöjä. Kielellisteiden käytänteiden systemaattinen tarkastelu avaa kiehtovalla tavalla inhimillisen käytännön eri puolia (Rautkorpi). Seminaarin päätöspuheenvuorossa Juho Saari valaisi yksinäisyyden monia kasvoja. Yksilön kannalta yksinäisyys tekee käytännöstä ”toimimattoman”. Yksinäisyys, vaikka yksilö ehkä kantaakin suurimman taakan siitä, ei ole pelkästään yksilön asia. Yksinäisyyden teema on käytännöllisesti tärkeä tutkimusteema.
Seminaarin historia osoittaa, että käytäntölähtöisen tutkimuksen perusteiden tutkimus on olennaisen tärkeä asia. Erittäin tärkeää on, että keskusteluun osallistuu eri toimijoita, eri alojen tutkijoita ja käytännön toimijoita. Näin keskustelu ei sulkeudu pienen piirin sisäiseksi keskusteluksi, vaan käytäntö sen eri merkityksissään pysyy keskustelun keskiössä. Tämä seminaari oli hyvä esimerkki tästä elävästä toimintatavasta. Käytäntölähtöisen tutkimuksen metodologisen perustan tutkimus on olennaisen tärkeä tutkimusala ammattikorkeakoulututkimuksen kannalta. Tämä työ on osoittanut oman tiedontuotannon perusteiden tutkimuksen tärkeyden, mutta samalla sen yleisyyden. Metodologiaseminaari on osoittautunut toimivaksi ja eläväksi tavaksi tehdä tutkimusta ja tutkimusyhteistyötä yli erilaisten raja-aitojen. Keskustelu jatkuu keväällä 2012 Haaga-Helian ammatillisessa opettajakorkeakoulussa järjestettävässä 11. metodologiaseminaarissa.
Kirjoittaja
Arto Mutanen, tutkija, dosentti, arto.mutanen(a)gmail.com, Merisotakoulu
