1 Johdanto
Nykytyöelämää leimaava ripeätahtisuus, ketteryysvaatimus ja jatkuva muutos haastavat ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen avoimeen ja kriittiseen vuoropuheluun sekä kehittämisyhteistyöhön elinkeino- ja muun työelämän kanssa. Muutoksen kuvataan johtaneen työelämän osaamistarpeiden ja koulutuksen tuottaman osaamisen kohtaanto-ongelmaan (Antikainen 2006). Ongelma-puheesta on kuitenkin päästävä ratkaisu-puheeseen ja tekoihin. Me, tämän artikkelin kirjoittajaryhmä, toimimme koulutuksen ja työelämän parissa ja sen rajapinnoilla erilaisissa asiantuntija- tai esimiestehtävissä. Olemme yhdessä lähteneet etsimään ratkaisuja kumppanuuteen perustuvan yhteistyön haasteisiin erilaisin kehittämiskokeiluin tavoitteenamme testata ja löytää toimivia välineitä kumppanuuden rakentamiseen.
Opettajan tehtäviin kuuluu ammattikorkeakoululakiin perustuen (L352/2003) pedagogiikan lisäksi aluekehitysvaikuttajan sekä tutkijan ja kehittäjän tehtävät. Joissakin ammattikorkeakouluissa nämä kolme tehtävää on organisoitu eri toiminnoiksi, joissakin integroitu koko henkilöstön tehtäviksi. Joulukuussa 2010 julkistettu selvitys ammattikorkeakoulujen ohjaus-, rahoitus- ja hallintomallin uudistamiseksi tulee linjaamaan ammattikorkeakoulujen toiminnan tavoitteita ja suuntaviivoja. Uudessa mallissa mm. kannustetaan ammattikorkeakouluja vahvistamaan työelämäyhteyksiään sekä parantamaan oman toimintansa laatua. Lisäksi selvityshenkilöt esittävät siirtymistä nykyistä enemmän tuloksellisuuteen perustuvaan rahoitusjärjestelmään. (Salminen & Ylä-Anttila 2010.) Ammattikorkeakoulujen tehtävien onnistumisen kannalta keskeistä on rakentaa vastavuoroista ja pitkäjänteistä yhteistyötä työelämän ja tutkimuslaitosten kanssa. Edellytys yhteistyölle on opettajakunnan verkostoitumishalukkuus ja -valmiudet sekä verkoston toimijoiden tuntemus omalla opetusalalla.
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma (2007–2012) haastaa korkeakoulutuksen kiinteämpään yhteistyöhön ja uudenlaiseen yhteistoimintaan työelämän kanssa. Tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä, yhteistä ymmärrystä strategisista tavoitteista ja kumppanuutta, joka hyödyttää kaikkia kumppanuustahoja. Mikäli koulutus ja tutkinnot ajantasaisesti seuraavat työelämän tarpeita, saa työelämä nyt ja tulevaisuudessa oikeanlaisia osaajia. Jatkuva vuoropuhelu antaa myös parhaat mahdolliset valmiudet viestittää päättäville tahoille, miten kohdata määrälliset haasteet työmarkkinoiden ennakoidessa aloittain eritasoisia uhkakuvia tulevasta työvoimapulasta. Yhteinen tutkimus- ja kehittämistoiminta mahdollistaa tahojen osaamispääoman ja erilaisten näkökulmien toisiaan hyödyttävän yhdistämisen. Käytännössä työelämäyhteydet tarjoavat opiskelijoille yhteisiä kehittämisprojekteja, harjoittelupaikkoja ja siten tuntumaa ja mahdollisesti jopa tulevan siirtymän työelämään.
Työelämäyhteyksien rakentaminen ja edistäminen ammattikorkeakouluissa ja ammatillisessa koulutuksessa, jotka yhä enemmän tekevät myös keskinäistä yhteistyötä, ei ole siis pelkästään lakiin kirjattu tehtävä ja edellytetty toimintamalli vaan lisäksi toiminnan laatua ja kehitystä määrittävä tekijä. Tältä pohjalta kumppanuusverkoston rakentaminen ja toimiva kumppaniverkosto voi jatkossa yhä vahvemmin määrittää ja edistää koulutuksentarjoajan perustehtävän hoitamista, koulutuksen tuloksellisuutta painottavat laadulliset kriteerit määrällisten ohella täyttäen.
Strategisen kumppanuuden rakentuminen ei tapahdu itsestään vaan vaatii pitkäjänteistä ja suunnitelmallista yhteistyötä sekä toimijoiden ennakkoluulotonta asennetta ja aloitteellista toimintaa: ei johtajapuheita ja sopimuksen allekirjoitusseremonioita vaan yhteisiä tekoja ja toimintaa arjessa. Käytännössä kumppanuutta rakennetaan yhteisiä kohtaamisfoorumeita ja erityisesti uusia välineitä luomalla, kokeilemalla sekä omaksi ja sopivaksi jalostamalla.
Tässä artikkelissa haemme ratkaisua Yrjö Engeströmin (2006) esittämään kumppanuuden välinehaasteeseen kuvaamalla ammatillisessa koulutuksessa toteuttamiamme erilaisia kehittämiskokeiluja (ks. kuva 1). Kehittämiskokeilut ovat kahden kumppanin välisiä tai kumppaniverkostossa toteutuvia. Metropolia ammattikorkeakoulun ja Espoon kaupungin välisessä kumppanuuskokeilussa tutkitaan sopimusta toimintamallin vakiinnuttamisen välineenä. Metropolian ja YLE:n välisessä kokeilussa välineenä on kumppanuusoppimisryhmä. Hämeen ammattikorkeakoulun kumppanuusverkostossa välineenä on neuvotteleva työtapa ja Iitin Värikeskuksen ympärille rakentuvassa kumppaniverkostossa tuotteistaminen. Artikkeli muotoutuu siten moniääniseksi kuvaukseksi kunkin kirjoittajan esitellessä oman kehittämiskokeilunsa.
2 Kumppanuus arjessa ja strategisena yhteistyön mallina
Organisaatioiden yhteistoiminnalla on pitkä historia, ja yhteistyö on muodostunut oleelliseksi menestyksellisen toiminnan ehdoksi niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Kumppanuus tuntuu olevan aikamme muoti-ilmiöitä, ja käsitteen käyttö arkikielessä on hyvinkin moninaista: Kumppanuutta tavoitellaan ja rakennetaan liike-elämän toimijoiden kesken, julkisella sektorilla sekä julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnoilla kuten koulu- ja yritystahojen välille. Kumppanuus käsitteenä kaipaakin tarkempaa määrittelyä, jotta moninaisille tulkinnoille löytyisi yhteistä sanoitusta.
Engeström (2006) määrittelee kumppanuuden organisaatioiden väliseksi pitkäkestoiseksi liittoumaksi, jonka avulla pyritään hallitsemaan kumppaniorganisaatioille tärkeä strateginen haaste. Haaste voi olla uusi vaativa tuoteryhmä, markkina-alue tai – etenkin julkisella sektorilla – mutkikas yhteiskunnallinen ongelma. Kumppanuudessa yhteistoiminnalla ei ole määräaikaa eikä se ole edustuksellista, vaan sen pitäisi kuulua keskeisenä osana organisaation yhteiseen perustehtävään ja siten mahdollisuuksien mukaan koko henkilöstölle. Kumppanuudessa kohteena oleva haaste onkin niin laaja ja monimuotoinen, että se tulisi luontevasti nivoa kumppaniorganisaatioiden kokonaisstrategiaan.
Kumppanuutta käsittelevässä kirjallisuudessa kumppanuutta kuvataan toisaalta yhteisiä strategisia elementtejä edellyttävänä yhteistoiminnan muotona, toisaalta kumppanuudella nähdään olevan eri tasoja sen yhteistyön syvyyden mukaan.
Engeström (2006) linjaa tarkentaen kumppanuuden tunnuspiirteet seuraavasti:
- Kumppanuus on pitkäaikainen yhteistoimintamalli edellyttäen yhteistä strategista visiota ja välietappeja, joiden avulla kumppanuuden saavutuksia seurataan.
- Kumppanuus muodostuu yhdenvertaisista osapuolista, joilla on toisiaan täydentävää osaamista ja resursseja.
- Kumppanuus kohdistuu laajaan, monimutkaiseen strategiseen haasteeseen, joka on tärkeä kaikille kumppaniorganisaatioille. Kumppanuustyöskentelyssä keskeistä on tuon strategisen haasteen jatkuva yhteinen erittely, kuvaaminen ja täsmentäminen, jotta se ei hajoa lukemattomiksi irrallisiksi erillistehtäviksi.
- Kumppanuus edellyttää rajojen ylittämistä, läpinäkyvyyttä ja läpikuljettavuutta fyysisillä, sosiaalisilla, virtuaalisilla ja diskursiivisilla rajavyöhykkeillä.
- Kumppanuudessa vastuu toiminnan kehittämisestä jakautuu kaikille osapuolille ja keskeistä on toiminnan jatkuva kriittinen arviointi mahdollistaen toimintatapojen ja tuotoksien muokkauksen ajantasaisesti muutostarpeet kohdaten.
- Kumppanuus vaatii yhteisiä tiedon hallinnan ja neuvottelun välineitä, yksinkertaisia perusratkaisuja kuten yhteisten kokousasioiden esittämisestä siten, että kaikki osapuolet voivat ymmärtää, mistä puhutaan.
- Kumppanuus vaatii yleensä myös uudenlaisia ennakoivia sopimuksia, joilla linjataan osapuolten velvollisuudet sekä yhteistoiminnan tavoitteet ja muodot. Ennakoivat sopimukset poikkeavat perinteisistä kertaluontoisista sopimuksista muistuttaen yhteisiä suunnitelmia, mutta sisältävät myös osapuolten etuja turvaavia sitoumuksia.
Kumppanuus on toimintaa ja tekoja. Kumppanuutta ei solmita, vaan sitä rakennetaan ja sen tulisikin näkyä kumppaneiden yhteisenä tekemisenä. Kumppaneilla on oma historiansa ja muovautunut kulttuurinsa peilautuen erilaisina toiminnan malleina ja tapoina. (Toiviainen 2004.) Jotta yhteiset toimivat käytänteet löydetään, vaatii se kumppaneilta systemaattisesti ja suunnitelmallisesti toteutettuja kokeiluja, joista oppimalla käytänteet voidaan jalostaa yhteisiksi uusiksi – ehkä omista vahvastikin poikkeaviksi – toimiviksi malleiksi. Kumppanuuden rakentaminen edellyttääkin kumppanuuden oppimisen kuten tunnuspiirteiden sisäistämisen lisäksi uteliasta ja kiinnostunutta sekä tutkivaa ja kehittävää otetta kumppanuudessa oppimiseen.
3 Kumppanuuden ja kumppanuudessa oppiminen
Hanna Toiviainen (2005) on tutkinut väitöskirjassaan verkostoissa oppimista ja kiinnittänyt erityistä huomiota verkostossa oppimisen eri tasoihin. Oppimisessa erotetaan tavallisesti yksilön, ryhmän ja organisaation taso. Verkostotutkimuksen kohteena on erityisesti organisaatioiden välinen oppiminen (interorganizational learning). Toiviaisen mukaan sen sijaan, että määriteltäisiin verkostoissa oppimisen tapahtuvan tietyllä tasolla, voitaisiinkin ajatella sen toteutuvan usealla tasolla: verkostoaatteen taso, projektitaso, tuotantotaso ja työntekijätaso (ks. kuva 2). Jotta voidaan edistää oppimista näiden tasojen välillä, tarvitaan välittävänä tasona erityistä kumppanuustasoa. Verkostossa oppimisessa keskeistä on, että kohteena ovat samanaikaisesti yhteistoimintakäytännöt ja yhteistoiminnan sisältö.
Toiviaisen (2005) mukaan välittävänä tasona kumppanuustaso toimii oppimista edistäen vertikaalisesti molempiin suuntiin: ’Ylhäältä alas’ kuroen umpeen kuilua ideaalisten verkostovisioiden ja yritysten välisten tuotannollisten käytäntöjen väliltä ja vastaavasti oppimista ’alhaalta ylös’ esimerkiksi kumppanuuksien avaintoimijoiden eli kehittäjien ja johtajien oppiessa hyödyntämään verkoston tuotantoyksiköiden ja työntekijöiden luovia aloitteita ja työstämään niitä yhteistoiminnallisesti verkoston yhteiseen käyttöön.
Kumppanuuden oppiminen on vaativa oppimisprosessi. Tutkijaryhmä Toiviainen jne. korostaa kumppanuutta toimintana, mikä merkitsee kumppanuuskeskustelun jännitteistä siirtymää verkostojen käsittämisestä annettuna, valmiina rakenteena verkostojen rakentamiseen paikallisesti. Siirtymä merkitsee myös näkökulman muutosta retoriikasta arkeen, eli kumppanuusretoriikasta ja ideaalimalleista kumppanuuden arjen kuvaukseen sekä muodoista sisältöön, eli johdon strategisista muodollisista kumppanuussopimuksista kumppanuuden sisällölliseen ymmärtämiseen ja merkityksen luomiseen läpi organisaation eri toimijoiden työssä. Kumppanuuden toteuttamista arkitoiminnassa on tutkittu vähän, mutta tehty tutkimus osoittaa, että kumppanuuden omaksuminen toimintatapana on pitkä ja vaikea prosessi. (Toiviainen ym. 2004.) Siihen sisältyy ainakin seuraavia oppimishaasteita:
Kumppanuuden historiallistamisen haaste: Kumppanuuden tyypillisesti poiketessa radikaalisti organisaation perinteisistä toimintatavoista, sen omaksuminen edellyttää organisaation historiallisten tottumusten ja kumppanuuden niissä vaatimien muutosten analysointia ja tekemistä näkyväksi.
Kumppanuuden juurruttamishaaste: Toimiva kumppanuus edellyttää kumppanuustyöskentelyn levittämistä ja juurruttamista kumppaniorganisaatioiden koko henkilöstöön tai ainakin merkittävään osaan – usein myös asiakaskuntaan. Johdon ja kumppanuuteen erikoistuneiden henkilöiden sitoutuminen ei riitä!
Kumppanuuden välinehaaste: Kumppanuus toteutuu lukemattomina käytännön yhteistoimina, ei keskitettynä kampanjana. Menestyksekäs kumppanuustoiminta edellyttääkin uusien työvälineiden luomista ja omaksumista kuten yhteisiä tieto- ja neuvotteluvälineitä ja ennakoivia sopimuksia. Näiden yhteistyövälineiden tulee olla kumppaniosapuolten jakamia, yhteisiä ja kaikille näkyvissä. (Toiviainen ym. 2004.)
Kumppanuudessa yhteinen kohtaaminen ja kohtaamisessa käytetyt toimivat välineet ovat keskeisiä kumppanuuden rakentamisen onnistumisen edellytyksiä. ’Mitä tehdään’ ja ’miten tehdään’ määrittyvät välinevalinnoilla. Mitkä sitten ovat ne välineet eli sopivat työkalut ja toimintatavat, jotka parhaiten tukevat kunkin yksilöllisen kumppanuussuhteen kehityspolkua sekä johtamista, ohjausta ja arviointia? Välinevalintoihin ei ole oikotietä ja yhtä oikeaa ratkaisua, vaan tätä polkua on rohkeasti lähdettävä kulkemaan kokeilujen kautta.
4. Kehittämiskokeilut
Kehittämiskokeilujen tarkoituksena yleisesti on hakea ratkaisuja toiminnan kehitysjännitteisiin kokeilemalla uudenlaisia työtapoja käytännössä ja osoittaen, mitä voidaan kehittää, tuoko kokeilu helpotusta päivittäiseen työhön ja viekö se toimintaa tavoiteltuun suuntaan. Kehittämiskokeilussa on tärkeää tunnistaa, että uuden toimintatavan ei tarvitse valmistua viimeisteltyyn muotoonsa heti vaan testausta ja tutkimista jatketaan. Kokeilun tavoitteeksi tulisikin uuden toimintatavan kehittämisen sijaan ensisijaisesti määritellä, että kehitetty toimintatapa ja välineet vakiinnutetaan työyhteisön arkeen ja pysyviksi käytännöiksi. Kokeiluilla voidaan lisäksi tuottaa uudenlaista ymmärrystä sekä organisaation omasta toiminnasta että rajojen ylityksistä ja uudenlaisen yhteistyön muodoista kumppanien kanssa. (Launis ym. 2010.)
Kumppanuustoiminta edellyttää rajanylityksiä. Toiviainen ja Hänninen (2006) ovat tutkineet työn rajanylityksiä ja oppimista. Tutkimusintressiä ja tutkimuksen kohdetta koskevien kysymysten avulla he ovat erottaneet neljä työn rajanylitysten ja oppimisen tutkimuskenttää. Näiden tutkimuskenttien erottelua määrittää, onko tutkimuksen lähtökohtana tutkittava oppimiskäytäntö vai tutkijan oppimisinterventio ja onko tutkimuksen kohteena ensisijaisesti oppimisyhteisöt vai oppimisen välineet.
Kuvatun luokittelun pohjalta kehittämiskokeilujemme tutkimuskenttä lukeutuu oppimisen esineellisen välittyneisyyden tutkimuksen kenttään. Tässä tutkimuskentässä oppiminen tapahtuu verkostoissa, joissa tuotetaan yhteistä kohdetta. Kohde voi olla esimerkiksi uuden toimintatavan tai toimintaympäristön luominen. Rajanylitykset ja oppiminen tehdään näkyväksi tutkimalla toiminnan materiaalista välittyneisyyttä, jolla viitataan esimerkiksi yhteistoiminnassa käytettäviin ja rajanylityksissä välittäviin esineisiin, työkaluihin jne. Oppiminen kytkeytyy toiminnan muutokseen, mutta huomiota ei kiinnitetä ensisijassa lopputulokseen. Pikemmin oppimisesta kertoo se, minkälaisia haasteita muutokset toimijoille asettavat ja miten nämä vastaavat haasteisiin ja minkälaisia käytäntöjä ja välineitä kehittävät ja ottavat käyttöön.
Kehittämiskokeiluissa tutkimuksen kohteena on yhteiseen strategiseen haasteeseen ja strategiseen yhteistyöhön tähtäävän kumppanuuden rakentaminen ja välineinä kokeiluissamme ovat sopimukset, kumppanuusoppimisryhmä, neuvotteleva työtapa sekä tuotteistaminen. Nämä välineet toimivat kokeilussa mukana olevien kumppanien rajanylittämisen välineinä syventäen yhteistyötä ja yhteistä ymmärrystä yhteisestä toiminnan kohteesta. Toisaalta kokeilu toteutetaan kumppanuusverkostossa tai kumppanitahojen edustajien keskuudessa, jolloin myös rajoja ylittävät yhteisöt ovat tutkimuksen kohteena; erityisesti näiden vuorovaikutus ja siihen vaikuttavien yhteisön rakenteiden mahdollinen näyttäytyminen kehittämiskokeilussa. Kehittämiskokeiluissa tutkimusintressi ja tutkimuksen lähtökohta on tutkijan kehittämisinterventio, jossa osallistujien edellytetään tietoisesti oppivan uutta. Osallistujat oppivat annettuja tehtäviä tekemällä ja uusia käytäntöjä kokeilemalla. Interventiolähtöinen tutkija on itsekin osallistuja ja tuottamassa tutkittavaa ilmiötä.
Seuraavissa tapausesimerkeissä tarkastelemme kehittämiskokeiluja (ks. kuva 1) Toikon ja Rantasen (2009) kehittämistoiminnan tehtäviin perustuvaa jäsennystä hyödyntäen. Tällöin kuvaukset rakentuvat yhdenmukaisesti tuoden esiin kehittämistoiminnan lähtökohdat, organisoinnin, toteutuksen ja arvioinnin.
4.1 Sopimukset toimintamallin vakiinnuttamisen välineenä – Sirpa Immonen
Kehittämistoiminnan lähtökohdat
Kehittämishankkeiden ja -projektien haasteena on saada aikaan tuloksia, jotka jäävät elämään hankerahoituksen ja projektihenkilöstön työsuhteiden päättymisen jälkeenkin. Tarvitaan erilaisia vakiinnuttamistoimia, jotta tulokset olisivat elinkelpoisia ja pysyviä (Kajamaa ym. 2008). Tässä kehittämiskokeilussa tarkastelun kohteena on Metropolia ammattikorkeakoulun ja Espoon kaupungin yhteisen Liittyvä Voima -hankkeen (2008–2011) työvaihe, jossa hankkeen tuloksia lähdetään vakiinnuttamaan osaksi organisaatioiden normaalia toimintaa.
Liittyvä Voima -hankkeen tavoitteena on luoda työelämän ja ammattikorkeakoulun välille molempia osapuolia hyödyttävä yhteistyörakenne ja toimintatapa, kumppanuusmalli. Malli kehitetään toimintatutkimuksena pilottihankkeessa, jossa ovat mukana Metropolia ammattikorkeakoulun Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn sekä Terveyden ja hoitotyön klusterit sekä Espoon terveyskeskussairaalan ja kaupungin rekrytointiyksikön työntekijät. Hankkeen viimeisen toimintavuoden haasteena on koota tehty kehittämistyö yhteen, kirkastaa kumppanuusmallin periaate-, rakenne- ja prosessitekijät ja vakiinnuttaa uudet toimintatavat.
Organisaatioiden välisen kehittämistyön prosesseja tutkittaessa on ilmennyt, että uuden toimintamallin vakiinnuttaminen tarvitsee sekä osallistuvien organisaatioiden sisällä että välillä vakiinnuttamistekoja. Tuloksissa huomio kiinnittyy siihen, että monen organisaation välisessä yhteistyössä vaaditaan sekä horisontaalisia (yhden organisaation sisäisiä) että vertikaalisia (organisaatioiden välisiä) vakiinnuttamistekoja ja -välineitä. (Keto ym. 2009.)
Haaviston (2007) mukaan ennakoiva sopiminen lähestymistapa sopimusten tutkimiseen, joka näkee sopimukset ennen muuta yhteistyön välineinä ja sopimisen kommunikointina ja tiedon välityksenä. Tutkimuksen keskiöön nousee silloin se arkipäiväinen kommunikointi ja yhteistyö, jonka avulla osapuolet organisoivat toimintansa tuottaakseen tuotteensa ja palvelunsa sekä sopimusten merkitys tässä toiminnassa.
Verkostoyhteistyössä ja yhteiskehittelyssä kommunikatiivinen sopimustoiminta sisältää jatkuvaa neuvottelua paitsi yhteisestä tuotannosta, myös sopimussuhteen sisällöstä ja muodoista. Kertaalleen laaditun sopimuksen sijaan korostuvat sopimustoiminta ja yhteistyösuhteen jatkuva tarkastelu ja arviointi. Verkostoissa tapahtuvalle sopimustoiminnalle saattaakin olla ominaista vaiheittaisuus ja yhteistyösuhteen muutosten ennakointi vähittäin: yhteistyösuhde on jatkuvan neuvottelun kohteena ja yhteistoiminnasta sovitaan täsmällisemmin aina pieni matka eteenpäin sen verran kuin yhteistä polkua näkyy edessäpäin. Sopimusten tarkasteleminen yhteistyön näkyvänä käsikirjoituksena tarjoaa uuden ”oppimisvälineen” ja näkökulman sopimusten mahdollisuuksiin yhteistoiminnan edellyttämien rajanylitysten mahdollistajana ja edistäjänä. (Haavisto 2007.)
Tässä artikkelissa kuvattavan kehittämiskokeilun tavoitteena on tuottaa Liittyvä Voima -hankkeessa tuotettujen toimintamallien vakiinnuttamisessa tarvittavia sekä vertikaalisia että horisontaalisia vakiinnuttamistekoja ja -välineitä. Kokeilun kohteeksi on valittu organisaatioiden välinen sopimustoiminta hankkeen työelämäkumppanin näkökulmasta tarkasteltuna.
Organisointi
Liittyvä Voima -hankkeen keskeisinä toimijoina ovat Espoon sairaalan osastot ja niillä rajoja ylittävässä yhteistyössä työskentelevät kehittäjätyöntekijät ja kehittäjäopettajat sekä projektihenkilöstö. Hankkeessa on käytännön toiminnan tasolla toteutettu uudenlaisia sekä sairaalan toimintaan että opetukseen liittyviä kokeiluja. Hankkeen haasteena on siirtää hankeryhmässä ja osastoilla tehty kehittämistyö osaksi molempien organisaatioiden normaalia, ilman hankerahoitusta toimivaa, toimintaa.
Hankkeen käytännön toimintaa sairaalassa ohjaa sairaalan johtoryhmä. Hankkeen ohjausryhmään on kutsuttu hankkeen toteuttajien edustajien lisäksi asiantuntijoita mm. Helsingin yliopistosta.
Toteutus
Espoon kaupungin ja Metropolia ammattikorkeakoulun välille on vuonna 2008 solmittu toistaiseksi voimassa oleva puitesopimus, joka määrittelee pitkäaikaisen yhteistyön suuntaviivat ja periaatteet. Puitesopimusta täydentää yhteistyösopimus vuosille 2011– 2013. Yhteistyösopimus lähtee siitä, että yhteistyötä toteutetaan kumppanuusperiaatteella. Liittyvä Voima -hankkeen osalta on tehty hankesuunnitelma ja sopimus hankkeen toteuttamisesta. Hanke päättyy syksyllä 2011.
Hankkeen tulosten vakiinnuttamiseksi lähdettiin kokeilemaan Haaviston (2007) kuvaamaa sopimustoiminnan lähestymistapaa. Kokeilu aloitettiin siten, että työelämän projektipäällikkö tarkasteli voimassa olevia sopimuksia suhteessa hanketoimintaan.
Tarkastelussa ilmeni, että tehtyjen sopimusten puitteet sinänsä mahdollistavat monentasoisen ja -tyyppisen yhteistyön hankkeen päätyttyäkin. Sopimukset ovat kuitenkin siinä määrin yleisellä tasolla, että käytännön yhteistyökokeilujen tulosten levittä- minen ja vakiinnuttaminen ilman niistä erikseen sopimista saattaisi jäädä toteutumatta.
Ensimmäinen interventio sopimustoiminnassa kohdistettiin sairaalan johtoryhmään. Projektipäälliköt kävivät sairaalan johtoryhmän kanssa läpi voimassa olevat sopimukset ja pyysivät johtoryhmää tutustumaan niihin lähemmin ennen keväälle 2011 sovittuja hankkeen osaprojektien tulosten esittelytilaisuuksia. Johtoryhmä ohjeistettiin valmistautumaan tulosten esittelyyn niin, että he keskittyvät valitsemaan kehitettyjen asioiden joukosta ne sairaalan kannalta merkitykselliset kokeilut, joita halutaan jatkaa hankkeen päätyttyä. Tarkastelun tavoitteena on vastata kysymyksiin, mitä halutaan vakiinnuttaa, mitä se edellyttää sairaalalta ja Espoolta ja mitä Metropolia ammattikorkeakoululta. Vastaava tarkastelu tehdään Metropolia ammattikorkeakoulussa.
Sopimuksia ja hankkeen tuloksia tarkasteltaessa sairaalan johtoryhmä toi esille tarpeensa tavata ammattikorkeakoulun vastinparia, jonka kanssa olisi mahdollista sopia puite- ja yhteistyösopimusta täydentäen kokeilujen jatkosta ja jatkon edellyttämistä resursseista puolin ja toisin. Johtoryhmän toive esiteltiin hankkeen johtajalle, ja ensimmäinen yhteinen aika sovittiin toukokuulle 2011.
Kummankin organisaation omien tarkastelujen jälkeen toteutetaan yhteinen tahtotilan tarkastelu. Tavoitteena on silloin yhteisesti löytää käytännön kokeiluista ne asiat, joiden jatkamisesta ja jatkamisen edellytyksistä sovitaan.
Hankkeen ohjausryhmässä todettiin, että voimassa olevien sopimusten lisäksi tarvitaan toiminnan mallinnuksia sekä monen tasoista ja joustavia sopimustoimintaa, joka varmistaa käytäntöjen jatkumisen. Ohjausryhmän näkemys on yhteensopiva Haaviston (2007) esittämän sopimustoiminnan mallin kanssa, jonka mukaan verkostoyhteistyössä ja yhteiskehittelyssä kommunikatiivinen sopimustoiminta sisältää jatkuvaa neuvottelua paitsi yhteisestä tuotannosta, myös sopimussuhteen sisällöstä ja muodoista. Kertaalleen laaditun sopimuksen sijaan korostuu sopimustoiminta ja yhteistyösuhteen jatkuva tarkastelu ja arviointi.
Arviointi
Sopimusten tarkastelu kumppanuuden välineenä voi tarjota tarvittavia horisontaalisia ja vertikaalisia välineitä kehittämishankkeiden tulosten vakiinnuttamiseksi. Jotta sopimus voisi toimia yhteistyön välineenä, sen sisällön on pohjauduttava osapuolten vä- liseen yhteistoimintaan ja toiminnan tuntemukseen. Oleellista on myös mallintaa yhteistoiminnasta ne molemmille osapuolille merkittävät asiat, joista sopimuksia yhteistoiminnan jatkumisen varmistamiseksi tulee tehdä. Mallintaminen ja sopiminen edellyttävät johdon ja niiden henkilöiden, jotka vastaavat sopimuskumppaneiden tuotteista, palveluista ja prosesseista osallistumista sopimusprosessiin. Sopimustoimintaan liittyvää kokeilua jatketaan tavoitteena löytää yhteisesti malli, jossa sopimus toimii yhteistyön välineenä hankkeen tulosten vakiinnuttamiseksi.
4.2 Kumppanuusoppimisryhmä: Työelämän ja ammattikorkeakoulun kumppanuuskokeilu – Petri Jauhiainen
Kehittämiskokeilun lähtökohdat
Kehittämiskokeilussa haluttiin testata ja kehittää uusia käytännön sovelluksia Hanna Toiviaisen kehittämästä kumppanuusoppimisryhmä-työkalusta (Toiviainen 2009).
Kumppanuusoppimisryhmä on työväline, jolla kolme tilanteessa tasavertaista osapuolta pyrkivät kehittelemään eteenpäin yhdessä sovittuja tavoitteita ja tunnistamaan niihin liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita. Kumppanuusoppimisryhmän lähtökohta voidaan pelkistää alla esitettyyn kuvioon.
Kehittämiskokeilun tavoitteena oli
- Kehittää ja soveltaa kumppanuusoppimisryhmä-mallia ja sen välineitä opetuskäyttöön.
- Luoda kokeilun aikana kehitetyillä välineillä kumppanuusmalleja oppilaitoksen ja työelämän eli Metropolia ammattikorkeakoulun radio- ja tv-työn linjan ja YLEuutisten välille.
Organisointi
Kumppanuusoppimisryhmä-työpajan alussa osallistujat jaettiin kolmen hengen ryhmiin. Kukin ryhmän jäsen kiersi vuorollaan eri rooleissa, eli ryhmän jokainen jäsen oli vuorollaan niin kyselijä, kertoja kuin havainnoijakin. Harjoituksen kestoksi sovittiin kolme kertaa 15 minuuttia. Yhteiskehittelyn tueksi osallistujille annettiin työpajan vetäjän etukäteen laatima lista tukikysymyksiä, joita ”kyselijä” voi niin halutessaan käyttää sekä tuotospaperi, johon ”havainnoija” voi kirjata keskustelusta saamansa ajatukset.
Toteutus
Kumppanuusoppimisryhmä-kehittely toteutettiin osana opiskelijoiden uutistyö-kurssin opetusta helmi–maaliskuussa 2011. Kumppanuusoppimisryhmä oli välineenä kolmessa toisiaan seuranneessa työpajassa, joista kukin kesti purkuineen noin puolitoista tuntia. Pääpiirteissään kehittämiskokeilu eteni seuraavasti:
- Ensimmäisessä työpajassa kurssin opiskelijat käyttivät kumppanuusoppimisryhmää journalistisen ideoinnin ja yhteiskehittelyn työvälineenä.
- Toisessa työpajassa parhaaksi valittua uutisjuttu-ideaa kehiteltiin eteenpäin työ- elämän ja oppilaitoksen rajoja rikkovassa kumppanuusoppimisryhmässä. Ryhmässä keskustelijoina toimivat idean alun perin esittänyt opiskelija, linjan lehtori ja kurssilla vierailevana opettajana toiminut YLEuutisten uutispäällikkö.
- Kolmas työpaja toteutettiin runsaan kuukauden kuluttua edellisistä työpajoista. Siinä kumppanuusoppimisryhmän yhteiskehittelyn kohteeksi asetettiin suoraan Metropolian ja YLEuutisten yhteistyö. Ryhmään osallistuivat jo alan työelämäkokemusta omaava opiskelija, linjan lehtori ja uutispäällikkö.
Jokaisessa kolmesta työpajasta pyrittiin näin etenemään edellistä vaihetta pidemmälle kumppanuuden rakentamisessa.
Alla kolmannen vaiheen ”tuotos”-paperi, johon havainnoija kirjasi ajatuksiaan.
Arviointi
Työpajojen kuluessa kävi selväksi, että opiskelijat olivat motivoituneita työskentelemään kumppanuusoppimisryhmissä. Myös kirjallisen palautteen perusteella työtapaa pidettiin toimivana ennen muuta siksi, että ryhmässä jokaiselle tarjoutuu tasaarvoinen tilaisuus omien kehittämisajatustensa esittämiseen. Työtavan lähtökohtiin kuuluu, että jokainen pysyttäytyy ryhmässä vuorollaan omassa roolissaan, mikä mahdollistaa jokaiselle osallistujalle tasavertaisen osallistumisen.
Työpajan perusteella kumppanuuden rakentamiselle oleelliseksi tavoitteeksi jalostui se, että YLEltä olisi mahdollista nimetä yhteyshenkilö, joka kävisi osana työtehtäviään 17 / 28 dialogia Metropolian kanssa. Hänen kauttaan voitaisiin sitten rakentaa kumppanuutta esimerkiksi opettajavaihtona, työharjoitteluna tai vaikkapa juttupajakokeiluina, joissa opiskelija–toimittaja-työparit hyödyntäisivät tasavertaisesti kummankin osapuolen vahvuuksia sekä kiinnostuksen kohteita.
4.3 Neuvotteleva työtapa ammattikorkeakouluverkostossa – Nina Karasmaa
Kehittämistoiminnan lähtökohdat
Liikenteen koulutusohjelma on uusi koulutusohjelma, joka käynnistyi Hämeen ammattikorkeakoulussa HAMKissa syksyllä 2008. Kyseessä on myös ensimmäinen AMKtasoinen alan koulutusohjelma Suomessa. Uutena koulutusohjelmana liikenteen opetuksen on tärkeää saada tunnettavuutta ja luoda hyvät projektimaisen työskentelyn kontaktit alueellisiin toimijoihin. Tämä mahdollistaa työelämälähtöisten kurssien rakentamisen ja erilaisten projektitöiden liittämisen osaksi opintoja, mukaan lukien opinnäytetyöt. Koska käytännössä on mahdotonta olla jatkuvasti yhteydessä kaikkiin keskeisiin toimijoihin, on tärkeää pohtia, miten ja keiden kanssa yhteistyötä lähdetään rakentamaan alkuvaiheessa.
Kumppanuuksien kehittämistä lähdettiin kehittämiskokeilussa viemään eteenpäin neuvottelevan työtavan (Engeström 2004) keinoin organisoimalla yhteistapaamisia eri toimijatahojen kanssa (ks. kuva 6). Kokousten ja neuvottelujen analysoinnissa käytettiin osallistuvaa havainnointia ja kumppanuuksien rakentamisen edellytyksiä arvioitiin etnografisen kirjoitusotteen avulla (Lappalainen ym. 2007). Tarkasteluista nostettiin esiin kaksi rajanylitystilannetta, joissa neuvottelumenettely on ohjannut tulevaa toimintaa.
Kirjoittaminen on toiminut välineenä, kun on haluttu paremmin ymmärtää, mitkä asiat ovat toimineet ärsykkeinä ja saaneet aikaan muutosta toiminnassa, tai kun on pyritty havaitsemaan pienet hiljaiset signaalit, jotka viestivät yhteistyöpotentiaalista. Käydyistä yhteisistä neuvotteluista ja keskusteluista on nostettu esiin merkitykselliseksi koettuja asioita ja jatkoa on määritetty näiden tekijöiden kautta.
Organisointi
Työ aloitettiin verkostoanalyysillä, jonka avulla pyrittiin hahmottamaan liikennealan eri toimijoiden välisiä suhteita ja määrittelemään yhteistyön tarpeita kunkin toimijan kanssa. Toimijoiden joukosta valikoitui näin noin kymmenen yhteistyötahoa, joiden kanssa säännöllinen yhteydenpito koettiin erityisen tärkeäksi. Kumppanuuskokeilussa olen keskittynyt tarkastelemaan kahta yhteistyötahoa (liikennevirasto ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto), joiden kanssa kumppanuutta lähdettiin rakentamaan neuvottelevan työtavan keinoin (Engeström 2004).
Näistä liikennevirasto on liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla toimiva monialainen virasto, joka vastaa liikenteen palvelutason ylläpidosta ja kehittämisestä valtion hallinnoimilla liikenneväylillä. Organisaatio syntyi 2010 Tiehallinnon, rautatiehallituksen ja merenkulkulaitoksen toimintoja yhdistettäessä.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tehtävänä on huolehtia kaupungin rakenteellisesta ja kaupunkikuvallisesta kehittämisestä sekä kaavoituksesta ja liikenteen suunnittelusta ja ohjaamisesta. Virastossa on neljä osastoa: yleissuunnitteluosasto, asemakaavaosasto, liikennesuunnitteluosasto ja hallinto-osasto. Näistä liikennesuunnitteluosasto on potentiaalisin liikenneinsinöörejä työllistävä taho.
Toteutus
Liikennevirastoon oltiin yhteydessä ensimmäisen kerran lokakuussa 2010, ja ensimmäinen liikennealan opettajien ja liikenneviraston yhteystyötapaaminen oli marraskuussa. Koska sekä liikenneviraston että HAMKin liikenteen koulutusohjelma ovat toiminnassaan organisaationa alkuvaiheessa, ensimmäinen tapaaminen oli tutustumisluontoinen ja palveli myös liikenneviraston yleistä tavoitetta verkostoituttaa toimijoita keskenään. Uuden liikenneviraston hankintamenettely onkin muuttumassa ja suosii jatkossa vahvoja verkosto-osaajia. Etenkin älyliikenteen yhteistyön osalta yhteistyö yliopistojen ja muiden ammattikorkeakoulujen kanssa nähtiin mahdollisuudeksi, koska yliopistoissa ja muutamissa ammattikorkeakouluissa huomio keskittyy älyliikenteen teknologiaan, kun taas HAMKissa pääpaino on älyliikenteen sovelluksissa. Keskusteluissa sovittiin myös konkreettisista asioista kuten vierailuluennoista ja HAMKin osallistumisesta liikenneviraston ja Tampereen yliopiston järjestämään rautatiesuunnittelukoulutukseen, johon aiemmin on ollut osallistumismahdollisuus vain yliopistoilla.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston (KSV) liikennesuunnitteluosaston kanssa ensimmäinen yhteydenotto tapahtui tammikuussa 2011. Keskustelu käynnistettiin suoraan kumppanuustavoitteesta lähtien. Helsingin kaupunki suhtautui yhteistyöhön myönteisesti, ja heti alusta asti lähdettiin yhdessä pohtimaan välineitä, joilla yhteistyötä saadaan konkretisoitua. Yhteisen kielen ja käsityksen tueksi KSV kutsui HAMKin edustajan kaupungin sidosryhmätyöpajaan, mikä osaltaan konkretisoi käytännön läheisesti KSV:n tämän hetkisiä projektityön painopistealueita ja antoi pohjaa yhteisten projektien pohdinnalle. KSV:n sisällä toimintaa lähdettiin organisoimaan siten, että KSV:n liikennesuunnittelutoimistossa osana kehityskeskusteluja kartoitettiin yhteistyöstä kiinnostuneita suunnittelijoita, joiden kanssa sovittiin, että he toimisivat yhdyshenkilöinä KSV:n ja HAMKin välillä. Yhteistyö otettiin KSV:ssä esille myös osastopäälliköiden kokouksessa, minkä seurauksena myös kaksi muuta kaupunkisuunnitteluviraston toimistoa ilmaisi kiinnostuksensa yhteistyöhön. Kevään 2011 aikana KSV:n ja HAMKin edustajista kootaan sopiva ryhmä, joka jatkaa yhteistyön työstämistä ja yhteisten toimintatapojen kehittelyä.
Arviointi
Neuvottelumenettely johti kuvatuissa esimerkeissä hyvin nopeasti konkreettisiin toimiin yhteistyön kehittelyssä. Se oli myös mielenkiintoinen analyysin kohde, koska kumppanuuden rakentamisen alkuvaiheessa se on oikeastaan ainoa mahdollinen tapa käynnistää yhteistyötä ja tutustuttaa osapuolet toisiinsa. Liikenneviraston ja KSV:n tapaamisten pohjalta neuvottelumenettely ohjasi prosesseja eri suuntiin. Liikenneviraston tapauksessa tapaaminen johti uusiin verkostoitumistarpeisiin mm. yliopistojen ja muiden ammattikorkeakoulujen kanssa, KSV:n tapauksessa keskustelut lähtivät alusta asti syventämään kahdenkeskistä yhteistyötä.
Lähtökohtana oli molemmissa tapauksissa opiskelijoiden harjoitustöiden ja opinnäytteiden kytkeminen kohdeorganisaation toimintaan luontevalla tavalla eli aiheet määrittyivät työelämän tarpeista lähtien eikä päinvastoin. Yhteistyön rakentamista helpotti KSV:n tapauksessa asian lähestyminen konkreettisen toiminnan kautta (työpaja). Lisäksi aihealueet, joista KSV oli kiinnostunut, lähtivät kasvamaan samaan aikaan monelta suunnalta. Näyttäisi siltä, että kumppanuuden rakentamisessakin pätee yleinen kysynnän ja tarjonnan sääntö. Aihealueet, joilta on käynnissä useita kansallisia ja kansainvälisiä tutkimuksia ja jotka liittyvät ihmisten arjen liikkumiseen ovat liikennetekniikassa tärkeitä ja tarjoavat sopivia pienimuotoisia töitä, joiden teettäminen konsultilla ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista.
4.4 Tuotteistaminen yrityksen, ammatillisen oppilaitoksen ja työelämän kumppaniverkostossa – Kris-Tiina Valolahti
Kehittämistoiminnan lähtökohdat
Kumppaniverkoston kehittäminen maavärien tuotteistamista varten lähti liikkeelle koulutuksen ja väriaineiden saatavuuden vähyydestä. Luonnosta saataviin värilähteisiin lukeutuvat kasvi- ja eläinperäiset värit sekä maa- ja mineraalivärit. Värejä työssään tai harrastuksessaan käyttävät ovat joutuneet käytäntöön ja suulliseen perinnetietoon pohjautuen päättelemään, mistä tietyt väriaineet ovat olleet saatavissa ja miten niitä pitää valmistaa.
Värien valmistaminen (tiedon siirtyminen), saatavuus (tuotteistaminen) ja käyttö eri tekniikoilla ovat keskeiset teemat tässä kumppanuushankkeessa.
Tuominen, Paananen & Virtanen (2005) jäsentävät projektituotteen kehitysprosessin neljään vaiheeseen. Tuotteistaminen alkaa suunnittelulla ja ideoinnilla tavoitteena luoda kehitettävälle tuotteelle tuotekonsepti, jossa määritellään tiiviisti mitä tuotetaan, kuka tuotetta käyttää, miten tuote tuotetaan sekä miksi kohderyhmät valitsisivat juuri kyseisen tuotteen. Toisessa tuotteistamisen vaiheessa keskitytään konseptin testaamiseen ja tehdään tuotearviointi. Kolmanneksi tuotteistamisessa keskitytään ns. paketointiin, jolloin tuotteelle laaditaan tuote-esitteet – luodaan brandi. Tuotteistaminen päättyy tuotteen levittämiseen ja markkinointiin (Toikko & Rantanen 2009).
Organisointi
Kumppanuuden rakentamishankkeeseen osallistuvat vuoden 2011 aikana neljä tahoa. Organisoinnista on pääosin vastannut Iitin Värikeskus Oy, jolla on valmiit suhteet kumppanuusverkoston osapuoliin. Iitin Värikeskus Oy:n edustajana on toimitusjohtaja ja kouluttaja FM K-T Valolahti, Virossa (Piusan hiekkakaivos) Obinitzan ja Oravan kylän taiteilijat ja työttömät koordinoijana Sirje Vällman, Valamon kansanopiston ikonitaiteen opettaja ja ikonografi Alexander Wikström ja Porvoon Amistosta Pintakäsittelylinjan opettaja Tanja Holmberg sekä taide- ja kulttuuriaineiden opettajana Kris-Tiina Valolahti.
Toteutus
Tuotteistaminen lähti liikkeelle edellä mainittujen osallistujien kanssa ideatasolla, ja konkretiaan päästiin nopeasti tekemällä aikataulusuunnitelma kumppaneiden kesken. Ensimmäiseksi tietysti tarvitsimme välineet, joilla eri vaiheet toteutettiin. Yhteistyö ulkomaisen kumppanin kanssa vaati sovittua organisointia koulutuksessa (käännöstyöt) ja värien koe-erien valmistuksessa. Valmiiden värien testaus Valamossa edustaa toista vaihetta. Koulutuskokeilu alan ammattioppilaitoksessa yhteistyössä ammattiopetuksen kanssa tapahtui vaiheessa kolme ja tämän kaiken yhteen liittämistä ja koordinoimista toteuttaa Iitin Värikeskus tarkoituksena saada osallistuvat kumppanitahot työskentelemään tasavertaisessa kumppanuussuhteessa tulevaisuudessa maavärien tuotteistamisen parissa.
Iitin Värikeskus Oy järjesti ”Maavärien valmistus” -kurssin Piusassa 8.–11.8.2010. Kurssilla valmistettiin loistava maaväriskaala paikallisesta maaperästä. Esimerkit värivalmisteista toimitettiin testausryhmälle.
Maa- ja mineraalivärejä käytetään mm. ikonimaalauksessa, joten loogisin jatkotyöstäminen ja testaus tapahtui Valamon kansanopistossa järjestettävällä kurssilla. ”Käytännön vä- rioppia ikonimaalareille” -kurssin (7.–10.10.2010) vetäjänä toimi ikonimaalari ja maavärien asiantuntija Alexander Wikström. Kurssille osallistui kaksitoista alan ammattilaista ja harrastajaa. Kurssilaiset kokeilivat käytännössä Virossa valmistettuja värejä. Maalareiden mielestä värit olivat mielenkiintoisia, erityisesti vihreät sävyt, joita on vaikeampi löytää. Kaikki osallistujat olivat kiinnostuneita tuotteistamisideasta. Väriskaalan oli heidän mielestään harmoninen ja kauniin maanläheinen. Kurssilla keskusteltiin myös yhteisestä opintomatkasta Piusaan, jotta päästäisiin tutustumaan kaivosalueen maaperään ja valmistamaan värejä. A. Wikström lupautui maalaamaan ikonin Piusan väreillä. Se edustaa valmistuttuaan maavärien pysyvyyttä ja toimii ikonografisessa mielessä kumppanuuden symbolina.
Kumppanuuskokeilu taide- ja ammattiopetuksen välillä suoritettiin Porvoon ammattiopistossa. Porvoon Amiston pintakäsittelylinjalla oppilaat perehtyvät ammattiopetuksessa maavärien käyttöön. Värien valmistusta ei opetussuunnitelmaan Amistossa kuulu, kuten ei muissakaan alan vastaavissa oppilaitoksissa. Pintakäsittelylinjan käytännön kokeilut värien valmistuksessa tehtiin PINA08 vuosikurssin kanssa. Maavärien valmistus on edullista ja tuloksena saattaa olla täysin uniikki värimaailma. Yksi käyttäjäkunta maaväreille ovat entisöijät, koristemaalarit ja muut pintakäsittelyä ammateissaan tarvitsevat.
Maavärien tuotteistamisessa Värikeskuksella on merkittävä asema koulutuksen, koordinoinnin ja markkinoinnin eteenpäin viejänä. Iitin Värikeskus Oy on perustettu vuonna 2006. Iitissä sijaitsevassa Värikeskuksessa on Värimuseo, Väripuoti ja näyttelytilat. Värikeskus järjestää erilaista kurssitoimintaa mm. kouluille ja yrityksille. Kansainvälinen toiminta on ollut yksi toiminnan muoto vuodesta 2005. Väripuodissa myydään mm. luonnonväriaineita. Kysyntä on kasvanut jatkuvasti informaation lisääntyessä. Ekologiset vaihtoehdot ovat koko ajan halutumpia. Värikeskus tuo maahan ulkomaisia väriaineita ja välittää kotimaisia muualle. Yhteistyö virolaisten kanssa on ollut vilkasta jo kolme vuotta.
Arviointi
Kumppanuushanke on edelleen kehityksen alaisena. Alkumetrit näyttävät tällä pitkällä taipaleella erinomaiselta. Temperatekniikkaa käyttävät taiteilijat ovat antaneet hyvää palautetta, ja he ovat yksi mainittava ryhmä tuotteiden käyttäjinä sekä informaatiokanavana. Yhteistyötä ja integraatiota eri ammattiopetusalojen välillä tarvitaan koulumaailmassa yhä enemmän. Kumppaneita on hyvä saada yritysmaailman lisäksi muista saman alan oppilaitoksista.
Kokonaisuudessa tulee ottaa huomioon kumppanien tehtävämäärittely, jäsenten roolit, ohjaus, tukeminen ja valmentaminen. Vastuualueet tulee määritellä tarkasti ja jakaa toimijoiden kesken. Kumppanuuden onnistumiseksi myös osaamisstrategian suunnittelu ja tavoitteiden määrittäminen tulevaisuuden tarpeiden osaamisessa on tärkeää.
Toiminnan kehittäminen yhdenvertaiseen kumppanuuteen on haaste, joka vaatii pitkän tien kulkemista, asenteiden uudelleen arviointia ja yhteistyön merkityksen sisäistämistä – siis pitkä matka edessä.
5 Pohdintaa
Kumppanuutta käsittelevässä kirjallisuudessa verkostoyhteistyö näyttäytyy usein ideaalimallina, jossa yhteispeli on vaivatonta ja jossa molemmat osapuolet hyötyvät. Käytäntö kuitenkin osoittaa, että verkostoissa tapahtuva arkipäivän yhteistyö on muutakin kuin sujuvaa, harmonista yhteistoimintaa valitun tavoitteen saavuttamiseksi. Yhteistoiminta konkreettisissa projekteissa ja vuorovaikutustilanteissa on kitkaa ja katkoksia täynnä ja edellyttää osapuolilta ponnisteluja yhteistoiminnan onnistumiseksi. Perinteiset organisaatiorajat ylittävä verkostoyhteistyö ja kumppanuus ovat vaativia oppimisprosesseja, joissa organisaatiot lukuisine toimijoineen joutuvat kokonaan uudenlaisten oppimishaasteiden eteen.
Kumppanuuden rakentaminen edellyttää yhteisiä välineitä ja kohtaamisfoorumeita kumppanuuden rakentuessa toiminnassa. Kumppanuuden rakentamisen välinehaastetta tutkiessamme tavoitteemme mukaisesti kehittämiskokeilut tuottivat arvokasta käytännön tuntumaa ja jatkokehittämisideoita valittujen välineiden toimivuudesta. Samalla kehittämiskokeilun osallistujatahot eli ammatillinen oppilaitos tai ammattikorkeakoulu, työelämätahot sekä kokeilun toteuttaja itse kaikki oppivat sekä kokeilussa että kokeilusta.
5.1 Kehittämiskokeiluissa ja -kokeiluista opittua
Projekti- ja hanketoimintaan perustuvaan kehittämiseen liittyy haaste saada kehitetyt toiminnot levitettyä ja vakiinnutettua rahoituksen päätyttyä. Sopimustoimintaan kohdennetussa kokeilussa lähdettiin tarkastelemaan olemassa olevia sopimuksia ja kirkastamaan ja mallintamaan hankkeen tuloksia. Tarkastelun tavoitteena on vastata kysymyksiin, mitä halutaan vakiinnuttaa ja mitä se edellyttää kummaltakin hanketoimijalta itseltään ja mitä tulevalta yhteistoiminnalta. Kokeilun tuloksena kertaalleen laaditun sopimuksen sijaan korostuu sopimustoiminta ja yhteistyösuhteen jatkuva tarkastelu ja arviointi. Sopimustoiminnan lähtökohtana on varmistaa, että kummallekin osapuolelle tärkeät asiat saadaan näkyviksi ja niiden pohjalta sovitaan yhteisesti hankkeen jälkeisistä toimenpiteistä. Kokeilusta saatujen ensivaiheen kokemusten mukaan sopimustoimintaan tähtäävä työskentelytapa voi auttaa nostamaan esille asioita, joiden osalta halutaan käydä yhteistä keskustelua tavoitetilasta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä.
Artikkelin toisessa kehittämiskokeilussa kumppanuuden välinehaasteeseen pyrittiin vastaamaan soveltamalla ja jatkokehittämällä tutkija Hanna Toiviaisen kehittämää kumppanuusoppimisryhmä-työkalua kolmiportaisessa yhteiskehittelyn työpajassa. Saadun kokemuksen ja kerätyn palautteen perusteella toimintatavan suurin vahvuus on mallin sisään rakennetussa tasavertaisuuden lähtökohdassa. Jokaisella kumppanuusoppimisryhmään osallistujalla on yhtäläinen mahdollisuus tuoda esiin omia ajatuksiaan, jolloin hyvinkin erilaisista lähtökohdista ja taustoista kumpuavat ajatukset ja näkökulmat saadaan nopeasti ja kitkatta esiin ja yhteisen kehittelyn ja ymmärryksen rakentamisen perustaksi.
Kumppanuusoppimisryhmää voisikin soveltaa esimerkiksi laajan opintokurssin alussa kurssin lehtoreiden ja opiskelijoiden yhteisen orientaatioperustan luomisessa. Hedelmällistä voisi olla myös esimerkiksi kahden kumppanuutta kehittämään pyrkivän organisaation ylimmän johdon ja suorittavan portaan istuttaminen kumppanuusoppimisryhmiin tasavertaisina osallistujina. Malli mahdollistaa tasavertaisen dialogin ja purkaa näennäisiä rakenteita ”tittelit pois” -hengessä. Parhaimmillaan harjoitus voisikin nopeuttaa huomattavasti kumppanuuden yhteisen kielen ja tavoitteen löytymistä.
Kolmannessa kehittämiskokeilussa ammattikorkeakoulun kumppanuusverkostossa välineenä kumppanuuden rakentamiseksi oli neuvotteleva työtapa. Yhteistyön alkuun toteutettu verkostoanalyysi osoitti, että verkostojen systemaattinen analysointi jäntevöittää ja selkiyttää yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Tuloksena oli, että keskityttiin paremmin olennaiseen ja karsittiin turhia asioita pois. Rajanylityksen välineenä neuvottelut ja neuvotteleva työtapa syvensivät yhteistyötä ja toivat aivan uusia näkökulmia toimintaan. Yhteisenä lähtökohtana oli lähteä kehittämään toimintaa työelämän tarpeista käsin, mikä todennäköisesti helpotti yhteisen ymmärryksen syntymistä.
Kehittämiskokeilu synnytti liikenteen koulutusohjelman sisällä palaverikäytännön, jossa yhteydenotoista eri toimijatahoihin keskustellaan säännöllisin väliajoin koulutusohjelmapalavereissa. Kokeilusta opittiin myös, että yhteistyö ja yhteistoiminnan muodot voivat käynnistyä joskus varsin nopeasti, kun asiaa lähdetään valmistelemaan tietoisesti (suorana tarjoomana) sen sijaan, että yhteistyö muodostuisi pikku hiljaa yksittäisten tapaamisten tai projektien kautta. Toisaalta tärkeä huomio oli, että aiheet ja verkostot lähtevät helposti laajenemaan, minkä vuoksi haasteena on löytää erilaisten yhteydenottojen ja projektien välille synergiaa siten, ettei työskentely ”hajoa käsiin” vaan voidaan profiloitua halutulla tavalla. Tärkeää onkin fokuksen säilyttäminen ja siten kumppanuuden kohteen jatkuva yhteinen arviointi ja täsmentäminen.
Kehittämiskokeilun käynnistämänä jatkosuunnitelmana yhteistyötä pyritään entisestään syventämään siten, että sidosryhmien kanssa voitaisiin tehdä yhteistyössä erilaisia oppimiskokeiluja, jolloin työelämä saa tuoretta näkökulmaa ongelmien ratkaisuun samalla opiskelijoiden ja opettajien työelämäyhteyksiä ja motivaatiota edistäen.
Ammattioppilaitoksen sekä työelämän yhteistyöverkostossa kumppanuuden rakentamisen välineenä oli tuotteistaminen, mikä monen toimijan käsittävänä mallina todettiin erittäin haastavaksi. Hyvästä ideasta huolimatta asiat eivät välttämättä etene toivotulla tavalla tai aikataululla. Siksi koettiinkin erittäin tärkeäksi, että tuotteistamisen ensimmäisen vaiheen aivoriihessä luotaessa tuotekonseptia, määritellään tarkasti keskeiset rakenteet kuten asiakas- ja kohderyhmät, resurssit ja osaaminen. Kehittä- miskokeilun oppeina nousivat esiin yhteisesti jaetun ja hyväksytyn aikataulutuksen merkitys ja kumppaniryhmien välinen jatkuva keskustelu, jonka myötä pystyttiin karsimaan epäoleellisia asioita ja toisaalta ilmeni jatkuvasti uusia tärkeitä näkökulmia yhteistyön edetessä.
5.2 Oppien innoittamana mahdollisuuksien ideointiin
Tässä artikkelissa kuvatut kehittämiskokeilut ovat tarjonneet arvokkaan oppimisfoorumin ja yhteiskehittelyn mahdollisuuden kaikille osallistujatahoilleen ja erityisesti kokeilun toteuttajalle. Kokeilut osoittivat, että kumppanuuden rakentamisen välinehaasteeseen löytyy toimivia ja hyvin erilaisia välineitä, joiden toimivuutta voitaneen ennakoida, mutta kuitenkin jokaisessa yksilöllisessä kumppanuussuhteessa toimivuus on kokeilun kautta testattava. Voiko sitten kokeilu täysin epäonnistua välineen soveltumattomuuteen. Mielestämme ei, vaan myös tässä tapauksessa kokeilun häiriöt, kitkat ja katkokset tuottavat osallistujille arvokasta oppia ko. yhteistyösuhteessa toimimisesta.
Työelämäyhteyksien rakentamistavoite edellyttää, että ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen opettajakunnan on suunnitelmallisesti ja ennakkoluulottoman rohkeasti rakennettava verkostoja työelämän rajapinnassa. Opettajilla olisikin mielestämme mahdollisuus näillä rajapinnoilla entistä enemmän hahmottaa rooliaan kumppanuuden rakentamisen ’välineosaajana’. Kumppanuutta yhteiskehittelynä rakennettaessa oppijoina hyötyvät kaikki: niin työelämätahot, osallistuvat opiskelijat kuin opettajakunnan edustajat. Välineosaaminen on lisäksi siirrettävissä ja levitettä- vissä näin myös työelämätahoille, jotka siten saavat tavoiteltavan lisäarvon yhteistyöstä: osaamispääomaa, välineitä ja käytännön kokemusta omien kumppanuuksiensa rakentamiseen ja hallintaan.
Omien kehittämiskokeilujemme innoittamina, me tämän artikkelin kirjoittajaryhmä, haluamme haastaa työelämän rajapinnalla toimivat opettajat kumppanuuden rakentamistalkoisiin erilaisin kehittämiskokeiluin! Vain siten on lunastettavissa antoisan ja hyödyllisen ’välineosaajan’ ja ’välineosaamisen levittäjän’ rooli työelämäyhteyksien, verkostojen ja kumppanuuden rakentamisessa.
Kiitokset
Tämä artikkeli on saanut inspiraationsa kirjoittajien osallistuessa HAAGA-HELIAn toteuttamaan ammatilliseen opettajankoulutukseen, joka monialaisuudessaan nosti esille kumppanuuden kehittämisen tarpeen. Haluamme kiittää KT Pirjo Lambertia, joka ohjasi ja kannusti meitä haasteellisessa virtuaalisessa yhteiskirjoitustyössämme. Lisäksi haluamme kiittää kaikkia kehittämiskokeiluihin osallistuneita yhteistyö- kumppaneitamme, joiden ennakkoluuloton ja utelias asenne sekä valmius kehittämisyhteistyöhön mahdollisti artikkelimme kehittämiskokeilujen toteutuksen ja siten kokeilukokemusten levittämisen tämän artikkelin välityksellä!
Kirjoittajat
Hanna Ilmonen, KTM, hanna.ilmonen(a)hotmail.com
Sirpa Immonen, erityisasiantuntija, projektipäällikkö, sirpa.immonen(a)espoo.fi
Petri Jauhiainen, uutispäällikkö, vieraileva opettaja, petri.jauhiainen(a)yle.fi
Nina Karasmaa, yliopettaja, nina.karasmaa(a)hamk.fi
Kris-Tiina Valolahti, toimitusjohtaja, opettaja, teevilahti(a)gmail.com
[vc_tta_accordion active_section=”0″ no_fill=”true” el_class=”lahteet”][vc_tta_section title=”Lähteet” tab_id=”1458134585005-b3f22396-5506″]
Ammattikorkeakoululaki 9.5.2003/351.
Antikainen A., Rinne R. & Koski L. 2006. Kasvatussosiologia. WSOYpro, Helsinki.
Engeström Y. 2006. Kaksikätinen asiantuntijaorganisaatio. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 2/2006. Kansanterveyslaitos, Helsinki.
Engeström Y. 2004. Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Vastapaino, Tampere.
Espoon kaupunki ja Metropolia ammattikorkeakoulu. Sopimus yhteistyöstä, 8.10.2008.
Espoon sosiaali- ja terveystoimen ja Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yhteistyösopimus vuosille 2011 – 2013, 19.1.2011.
Haavisto V. 2007. Sopimukset yhteistyön välineinä. KeVer – Osaaja, 6(3) http://ojs.seamk.fi/index.php/kever/article/view/15/28
Kajamaa A. & Kerosuo H. 2006. Mitä toimintatavan kehittämisprojektista seurasi? Kehittämisen tulosten kestävyys ja leviäminen terveydenhuollossa. KONSEPTI- toimintakonseptien uudistajien verkkolehti, 3(2). http://www.muutoslaboratorio.fi/files/Mita_toimintatavan_kehittamisprojektista_seurasi.pdf
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2007-2012 (KESU) http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2008/Koulutus_ja_tutkimus_2007_2012._Kehittamisuunnitelma
Keto A., Nuutinen E. & Teräs M. 2009. Vakiinnuttaminen ekspansion haasteena. KONSEPTI -toimintakonseptien uudistajien verkkolehti, 6(1). http://www.muutoslaboratorio.fi/files/Konsepti_Terasym.pdf
Lappalainen S., Hynninen P., Kankkunen T., Lahelma E. & Tolonen T. 2007. Etnografia metodologiana, lähtökohtana koulutuksen tutkimus . Vastapaino, Helsinki. 28 / 28 Launis K., Schaupp M., Koli A. & Rauas-Huuhtanen S. 2010. Muutospajaohjaajan opas, TYKES, raportteja 71, Helsinki.
Salminen H. & Ylä-Anttila P. 2010. Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen, Opetus- ja Kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:23,
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2010/12/amk_rahoitus.html
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/amk_hallinnon_selvitys.html.
Toikko T. & Rantanen T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Näkökulmia kehittämisprosessiin, osallistamiseen ja tiedontuotantoon. Tampere University Press.
Toiviainen H. & Hänninen H. 2006. Työn rajanylitykset oppimisen ja tutkimisen haasteena. Teoksessa Rajanylitykset työssä, yhteistoiminnan ja oppimisen uudet mahdollisuudet.
Toiviainen H., Toikka K., Hasu M. & Engeström Y. 2004. Kumppanuus toimintana: Esimerkkinä kahden metalliteollisuuden yrityksen kumppanuusverkosto. TYKES, raportteja 32, Työministeriö, Helsinki.
Toiviainen H. 2008. Verkoston monitasoinen oppiminen. Teoksessa R. Engeström & J. Virkkunen (toim.), Kulttuurinen välittyneisyys toiminnassa ja oppimisessa, Tutkimusraportteja 11, Helsinki.
Toiviainen H. 2005. Pienyritysverkoston oppimista tutkimassa – kohti monitasoista lähestymistapaa. Kasvatuksen tutkimuslaitos, Jyväskylä.
Tuominen A., Partanen M. & Virtanen P. 2005. Projektituotteistajan opas. Euroopan sosiaalirahasto. http://www.rakennerahastot.fi/rakennerahastot/tiedostot/esr_julkaisut_2000_2006/esitteet_ja_oppaat/oppaat/07_projektituotteistajan_opas.pdf
[/vc_tta_section][/vc_tta_accordion]
