Puheenvuorossa esitellään havaintoja ja huomioita ammattikoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen tutkimuspäiviltä Tampereelta 7.-8.11.2012. Tutkimuspäivien tavoitteena oli ammattikorkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuksen levittäminen ja toimijoiden verkostoituminen. Pääteemana oli Arvot muutoksessa.
Yliopettaja Annukka Tapani, Tampereen ammattikorkeakoulu, annukka.tapani@tamk.fi
Tutkimuspäivien pyöreän pöydän keskustelussa ”Onko käytäntö arvoton” puntaroitiin käytäntölähtöisen tutkimusseuran puheenjohtajan Arto Mutasen johdolla, mitä arvot ovat ja miten ne ilmenevät käytännöissämme. Tiina Rautkorpi Metropoliasta aloitti keskustelun toteamalla, että arvoista pitäisi keskustella ja niitä pitäisi nostaa esiin. Miksi emme keskustelisi käytännöistämme ja muokkaisi dialogissa arvojamme. Rautkorpi korosti toimijuutta ja sitä, että oma ääni on mahdollista löytää moniäänisessä vuorovaikutuksessa. Oma ääni on ainutkertainen ja itselle uskottava, vaikka se olisikin rakennettu kierrätysmateriaalista. Rautkorpi myös kyseenalaista kyseenalaisti lähes viisivuosittain vaihtuvat ”ismit”, joiden mukaan ”koulutus hoidetaan” – mistä nämä uudet teemat tulevat?
Hannu Kotila HAAGA-HELIAn ammattikorkeakoulusta nosti esiin arvot koulutusretoriikan tasolla: kuinka arvopuhe näkyy hankehakemuksissa. Kotilan esitys paradoksaalisuudessaan kirvoitti osallistujien nauruhermoja, vaikka itse kukin tajusimme olevamme osallisia tässä samaisessa retorisessa kentässä. Kotila nosti esiin ammattikorkeakoulujen suhteen käytäntöön opiskelijoiden työssäkäynnin viitekehyksessä. Opiskelijat käyvät työssä, ovat siis kiinni käytännössä, mutta koetamme saada heidät sieltä pois, jotta he voivat opiskella ja koetamme sitten taas eri projektein saada opiskelijoita työelämään. Kotilan sanoin ”käytännössä opiskelijat ovat jo käytännössä”. Käytäntö nähtiin siis monimerkityksellisenä, kuitenkin kaiken arvokkaan tihentymänä.
Erja Moore Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta nosti esiin tärkeän kysymyksen siitä, elämmekö me opettajina ja ohjaajina niin kuin opetamme, teemallistaen aiheensa tutkimuksellisen kirjoittamisen arvoperustaan. Hän käytti aineistona ohjetta, joka annetaan lähestulkoon kaikissa ammattikorkeakouluissa samansisältöisenä ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä varten. Ohjeen sisällön muodostaa kolmijako knowledge in / of / for practice. Missään ohjeessa ei näkynyt lähdeviitettä, mistä tämä kolmijako on peräisin. Esitys kirvoitti keskustelua myös oppilaitosten strategioista, jotka on sullottu täyteen kaikenlaista, ilman lähdeviittauksia. Alustuksen jälkeen läsnä olevat vakuuttivat yksimielisyyttään siitä, että lähdekritiikki on opetettava ja siihen on ohjattava, sitä pitää siis oppia ja opetella. Hyvä muistisääntö kirjoittamiseen on kolmijakoinen: yleinen ääni on olemassa eli ”yleisesti tiedossa olevia” asioita, esimerkiksi sitä, että työelämä on muutoksessa, ei tarvitse erikseen jostain lähteestä todistaa. Toisena tasona on toisen tutkijan ääni ja kolmantena tutkijan oma ääni, jonka senkin on oltava selkeä.
Mervi Friman Hämeen ammattikorkeakoulusta jatkoi arvokeskustelua kiintoisasti omaan ammattietiikan väitöstutkimukseensa peilaten sekä session teemoja yhdistellen: arvoja on olemassa vain käytännössä. Päämäärä ja keinot on oltava tasapainossa: päämäärään ei voi päästä keinolla millä hyvänsä, jos toimii eettisesti oikein. Hyvää tekemistä oppii vain tekemällä. Arvot ovat päämääriä, joihin pyrimme, yksin tai yhdessä. Keskustelussa tuli esiin myös kohtuullisuuden näkökulma, esimerkiksi rohkeuden suhteen: jos on liian rohkea, se on jo uhkarohkeutta. Friman totesi Eero Ojaseen viitaten, että arvot ovat elämän kovia tosiasioita. Arvot on osattava ”arkipäiväistää”, ne on osattava nähdä ja nimetä, uskallettava ottaa pöydälle ja otettava arkisanastoon. Friman nosti lopuksi esiin myös avartavan pohdinnan siitä, että voisiko kaikilla ihmisillä pohjimmiltaan olla samat perusarvot. Keinoista voimme olla eri mieltä, mutta keskustelemalla voisimme päästä myös keinoista yksimielisyyteen. Jos siis oikein tiedoilla ja tutkimuksilla asioita perustelisimme, niin voisiko näin olla. Jäimme kuitenkin kukin mietteliäiksi, kun Friman arkipäiväisti ja samalla kyseenalaisti oman väitteensä pohdinnalla, voisiko esimerkiksi kokoomusnuorten puheenjohtajan saada ”järkiinsä” puhumalla ja argumentoimalla. Keskustelu jatkui alustusten jälkeen vilkkaana muun muassa opiskelijoiden työssäkäynnistä ja siitä, mikä se ”käytäntö” oikeastaan onkaan ja onko olemassa yksi ”käytäntö” vai useita (kulttuurisia) käytäntöjä. Katrin Krausin aamuiseen alustukseen viitaten voisi näin kirjoittajan omana reflektointina ajatella, että ”käytäntö” on yhtälailla antropologinen ilmiö kuin ammatillisuus ja ammatti. Lisäksi keskustelussa otettiin esiin kysymys siitä, onko käytäntö sama kuin työelämä? Keskustelussa esitettiin ajatus siitä, että puhe ”hyveistä” olisi helpompaa kuin puhe arvoista. Inhimillisen ajattelun lähtökohta on, että pyritään hyveisiin; arvoista puhuttaessa usein ajaudutaan saivarteluun. Käytäntökeskustelussa otettiin esiin myös termi ”käytäntökäänne”: ennen tärkeää oli se, mitä ihmiset puhuvat, käänteen myötä kiinnostavaksi on noussut se, mitä he tekevät. Session kiteytymäksi ja pohdinnan aiheeksi kannattaa jättää Kotilan esiin nostamat käsitteelliset tasot: filosofinen pragmatismi on tietoteoreettinen tapa tarkastella asiaa, kun taas pragmatismille käytännöt sinällään ovat arvokkaita.
Omana yhteenvetona, arvojen arkipäiväistyksenä, nostan esiin keskeisen teeman siitä, että meidän pitäisi puhua enemmän toisillemme, ei vain liian pienistä tai irrallisista asioista, vaan toimintaamme ohjaavista perimmäisistä asioista. Meidän siis pitäisi manifestoitua, ei vain muille vaan myös itsellemme: tehdä itsemme ja oma ajattelumme julkiseksi ja olla valmiita keskustelemaan siitä. Toinen näkökulma, jota jäin pohtimaan, on se, että olemmeko kaikki ihmiset pohjimmiltamme ”hyviä” ja palautettavissa tähän hyvyyteen, jos se meille oikealla tavalla ja oikeassa vaiheessa argumentoidaan. Se on iso asia ihmisyyden pohdinnassa, mutta yhteisellä ääneen ajattelulla tähänkin saadaan avartavia näkökulmia. Tässäkin sessiossa käytännön arvokkuus avautui monesta näkökulmasta: saimme jopa katsoa, miltä Afrikka näyttää, nyt. Kunpa pääsisimme samalla lailla myös kurkistamaan omaan ihmisyyteemme, sen sisältämine hyveineen ja arvoineen.
