4/2012, Tutkimus ja innovaatiot

Opettajuuden ydintä kohtaamassa – Ammattikoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen tutkimuspäivät Tampereella 7.-8.11.2012

FT Jari Wihersaari piti mielenkiintoisen luennon Kohtaaminen – opettajuuden ydin. Wihersaari aloitti esityksenä ristiriitauttamalla sen, että PISA-tutkimuksissa suomalaiset koululaiset ovat huippuluokkaa, mutta kouluviihtyvyystutkimuksissa puolestaan hännänhuippuja. Hän lähti pohtimaan sitä, että meillä kaikilla on yksilöinä kohdatuksi tulemisen tarve. Asiaa tarkasteltiin ensinnäkin tutkijan roolin kautta: tutkijan tehtävänä on ongelmallistaa itsestäänselvyyksiä. Yksi tällainen kyseenalaistus voisi kohdistua ihmiskäsitykseen ja ihmiseksi kasvamiseen: ihmiseksi kasvaminen on opetuksen tavoitteena, mutta sillä ei ole omaa paikkaa; se siis tapahtuu informaalin oppimisen kautta. Toisena näkökulmana kohtaamisiin Wihersaari otti esiin opettajan työn ulkoaohjautuvuuden: erään tutkijan suulla ”olen opettanut 20 vuotta opettajia ja kun teen aiheesta väitöskirjan, ketään ei liikuta. Kun sen sijaan Nokian pääjohtaja lausuu jotain, muutos asia huomioidaan välittömästi”. Wihersaari painotti kasvatusta osana opetusta: opettajuuteen tulee hahmottaa yhteinen kasvatuksesta nouseva päämäärä, josta sitten voidaan todeta, että hyvä kohtaaminen johtaa hyvään opettamiseen. Opetuksen ja kasvatuksen eriyttäminen on aina ongelma: kaikilla opettajilla pitäisi olla tietoinen, ihmiskäsityksestä nouseva ajatus siitä, mitä kasvatus on. Wihersaari päätti esityksensä syväluotaaviin sanoihin siitä, että ihminen kaipaa kasvatuksen ääntä ja kohtaaminen tähtää ihmisyyden kasvuun.

Kommenttipuheenvuorot oli pyydetty Jouni Tuomelta Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Emmi Nuorgamilta J. Karppanen Oy:stä. Kommentit olivat erityyppiset ja molemmat luentoa omalla tavallaan lisää selittäviä ja avaavia. Jouni Tuomi otti esiin kohtaamisen itseisarvoisuuden nykypäivänä, sen, kuinka kohtaamista pidetään ”hyvänä” asiana. Pysähdyttävä näkökulma kohtaamisiin oli se, kestämmekö toisen ihmisen toiseutta, kestämmekö toisen ihmisen vierautta. Se, että pyrimme nykypäivänä ”ymmärtämään” toista, on Tuomen kommenttipuheen mukaan toisen toiseuden mitätöimistä: toinen ihminen on aina toinen ihminen, pimeä minulle. Molemminpuolisuus ei siis koskaan voi tulla täydeksi. Jos molemminpuolisuus on täydellinen, kasvatussuhde häviää ja toinen palautetaan ”minään”.

Emmi Nuorgam puolestaan korosti erityisesti opiskelijan roolista tarkastellen arvostetuksi tulemista ja itsensä tärkeäksi kokemista. Hänen mukaansa dialogi on tärkeää: opettaja pyrkii ymmärtämään (kursivointi kirjoittajan, ajatusviittaus Tuomen kommenttiin) opiskelijoitaan ja ihmisyyttä opetellaan kaikilla tunneilla, joilla keskustellaan. Opettajan ei myöskään Nuorgamin mielestä ole pakko ajautua markkinavoimien vietäväksi, sen sijaan jokaisen opettajan pitäisi miettiä, onko ovatko omat opetustavat ajanmukaisia, ja miettiä myös sitä, miksi opiskelijat ovat tulleet tähän kouluun ja miten he haluavat opiskella. Keskustelutaitoja ja argumentointia pitäisi olla opetuksessa enemmän, nyt keskustelu verkossa on helpompaa kuin luokkatilanteissa. Opettajilta voidaan vaatia samanlaista sopeutumista ja muutosta kuin opiskelijoiltakin. Muissa kommenttipuheissa nousi esiin kohtaamiset verkossa: onko kohtaaminen on-line ja off-line –tiloissa yhtä arvokasta ja mahdollista. Lisäksi pohdintaa aiheutti se, keitä me kohtaamme ja miten: miten opettaja kohtaa opiskelijansa, miten opettajayhteisön jäsenet. Tähän kuulin vielä jälkikäteen ajatuksen opetushallituksen edustajalta: Miten opettaja kohtaa virkamiehen? Minkälaisia kohtaamisia voimme tavoitella?

Katso myös Opintoihin kiinnittymisen ongelmia kohtaamassa ja Syrjäytymisen ehkäiseminen ja hyvinvoinnin edistäminen.

Kirjoittaja

Annukka Tapani, VTT, opiskelija (Tampereen yliopisto, ammattikasvatus),
yliopettaja Tampereen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli