Verkkolehti työelämän ja AMK-toimijoiden yhteisenä foorumina

Valtakunnallinen, ammattikorkeakoulujen yhteinen Amk-lehti/UAS Journal on ilmestynyt nyt kolme vuotta, joskin ensimmäisen vuoden nimellä KeVer-Osaaja. Tuo nimi kertoi lehden taustasta. Amk-lehti/UAS Journal syntyi kahden ammattikorkeakoulukentän aiemman lehden, KeVer- ja Osaaja-verkkolehtien yhdistämisestä. Molemmat lehdet olivat ammattikorkeakoulujen ja OKM:n rahoittamien yhteishankkeiden tuotoksia. Hankerahoituksen n loppumisesta huolimatta ammattikoreakoulujen rehtorineuvosto Arene ry näki tärkeäksi jatkaa verkkojulkaisutoimintaa ammattikorkeakoulujen yhteisellä rahoituksella. Rahoituspäätös tehtiin aluksi kolmeksi vuodeksi eli vuoden 2012 loppuun. Lokakuussa 2012 Arene ry:n hallitus päätti, että UAS Journal jatkaa edelleen toimintaansa ammattikorkeakoulujen keskinäisellä rahoitusmallilla.

KeVer-lehti oli suunnattu ensisijaisesti ammattikorkeakoulutuksen kehittäjille ja tutkijoille. Sen artikkelit käsittelivät pedagogisia, metodologisia ja työelämäyhteistyöhön liittyviä kehittämishankkeita ja tutkimuksia kun taas Osaaja fokusoitui esittelemään työelämäläheisiä ja -lähtöisiä hankkeita, projekteja ja niissä syntyneitä tuloksia yrityksille ja muille työelämän toimijoille. Kahden kohderyhmältään näinkin erilaisen lehden yhdistäminen on ollut haastavaa, mutta jo nyt katsoen tuloksellista. Toimitusneuvoston ja toimituskunnan ohjauksessa on löytynyt malli, joka palvelee molempia yleisöjä. Lukijamäärät ovat jatkuvasti nousussa (linkki Lotan artikkeliin). Oleellista oikeiden lukijoiden tavoittamisessa on teidän jokaisen lukijan ja myös kirjoittajan innostus levittää tietoa lehdestä omille sidosryhmillenne.

UAS Journal on myös Facebookissa, ja julkaisulla kavereita on lähes viisisataa. Tällä hetkellä FB-profiili toimii pääsääntöisesti tiedotuskanavana, mutta esim. lehden artikkeleista käytävät jatkokeskustelut ovat lämpimästi tervetulleita!

Uusi vuosi, uusia tekijöitä

Vuoden 2013 alussa tapahtuu lehden tuottamisessa muutoksia. Vararehtori Riitta Rissanen Savoniasta jatkaa yksin päätoimittajana itse siirryn vastaamaan referee-artikkeleista. Nykyinen toimitussihteeri Lotta Linko Hämeen ammattikorkeakoulusta aloittaa toimittajana. Jatkamme teematoimittajuuskäytäntöä, josta on kertynyt kokemuksia tämän vuoden aikana. Julkaisu tehdään edelleenkin HAMKin viestinnässä.

Vuonna 2013 tarkastelemme lehden kantavaa ajatusta – ammattikorkeakoulujen ja työelämän yhteistyötä – erityisesti kampusten horisontista. Millaisilla kampuksilla ammattikorkeakoulut toimivat, miten kampusrakenteilla voidaan tukea työelämäyhteistyön toteutumista jne.

Referee-käytänteet pähkinänkuoressa

Lopuksi muutama sana UAS Journalin referee-käytänteistä (peer review). Jokaisessa lehdessä pyritään julkaisemaan 1-2 tieteellisen vertaisarvioinnin läpikäynyttä artikkelia. Artikkelit lähetetään suoraan allekirjoittaneelle sähköpostitse. Artikkelin tulee aiheeltaan ankkuroitua ammattikorkeakoulutukseen ja olla mielellään myös työelämän toimijoita kiinnostava. Vertaisarvioijina toimivat ulkopuoliset asiantuntijat, jotka ovat alalla aktiivisesti toimivia, väitelleitä tutkijoita. Arvioijia on aina kaksi. Heidän henkilöllisyytensä salataan artikkelin kirjoittajilta ja kirjoittajien henkilöllisyys arviointivaiheessa vastaavasti arvioijilta. Vertaisarvioijana toimiminen on luottamuksellinen tehtävä, ja myös luottamustehtävä.

Vertaisarvioinnissa tarkistetaan julkaistavaksi tarjotun artikkelin asiasisällön ja tieteellisen merkittävyyden lisäksi myös sen kieliasu sekä varmistetaan, että tekstin rakenne vastaa tieteellisen kirjoittamisen käytäntöjä (esimerkiksi tekstin tiiviys, kuvien ja taulukoiden selkeys sekä lähdeviitteiden käyttö). Jossain määrin tarkistamista tehdään jo ennen päätöstä siitä, lähetetäänkö artikkeli lehden toimituksesta eteenpäin arvioijille vai onko joitain korjauksia tehtävä jo ennen tätä.

Artikkeliin perehdyttyään asiantuntijat (refereet) kirjoittavat artikkelin tekijälle raportin, jossa määrittelevät artikkeliin tehtävät korjaukset ja suosittelevat joko artikkelin julkaisemista (korjausten jälkeen) tai julkaisematta jättämistä. Nämä raportit toimitetaan artikkelin kirjoittajalle/kirjoittajille. Kun toimitus saa kirjoittajilta korjatun artikkelin ja raportin tehdyistä korjauksista, se julkaistaan. Jos arvioijat ovat edellyttäneet uutta tarkistuskierrosta, se tehdään.
Referee-prosessi kestää UAS Journalissa tavallisesti kolmesta kuuteen kuukautta, joka on varsin kohtuullinen aika verrattaessa moniin kansainvälisiin julkaisuihin. Tämän takaa kattava arvioitsijaverkosto ja arvioitsijoiden sitoutuminen tehtäväänsä. Arvioitsijoita toki tarvitaan aina lisää, joten otan mielelläni vastaan uusia referee-ehdokkaita. Artikkelit voivat olla joko suomen-, ruotsin- tai englanninkielisiä. Tähän asti kaikki arvioitsijat ovat olleet suomalaisia, mutta jatkossa on pyrkimys löytää heitä myös maamme rajojen ulkopuolelta.

Hyvää vuodenvaihdetta ja intoa UAS Journalin edistämiseen niin lukijoina, kirjoittajina kuin tiedon välittäjinä!

Kirjoittaja

Mervi Friman, KT, kehittämispäällikkö, mervi.friman(at)hamk.fi, Hämeen ammattikorkeakoulu

SAMOKin liittokokous: Kansallinen tutkintojen viitekehys saatava voimaan

Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n 17. varsinainen liittokokous järjestettiin 23.–24.11.2012 Tampereella. Liittokokouksen julkilausumassa vaaditaan kansallisen tutkintojen viitekehyksen voimaan saattamista. SAMOKin mielestä on täysin kestämätöntä, ettei kansallinen viitekehys ole vieläkään saanut eduskunnan hyväksyntää. Sivistysvaliokunta ei ole käsitellyt asiaa, josta hallitus antoi esityksensä keväällä 2012. Länsi-Euroopan maat valmistelevat jo omien viitekehyksiensä käyttöönottoa, mutta Suomi on Itä-Euroopan ja Balkanin maiden kanssa siinä ryhmässä, joka ei ole vielä edes hyväksynyt omaa viitekehystään.
Kansallinen tutkintojen ja osaamisen viitekehys olisi hallituksen esityksen mukaan tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2013 alusta. Koko korkeakoulujärjestelmän kattava viitekehys helpottaisi eri maiden tutkintojen ja tutkintotasojen vertailua. Lisäksi sen avulla edistettäisiin myös kansallista ja kansainvälistä liikkuvuutta sekä elinikäistä oppimista. Viitekehyksen avulla korkeakoulututkintojen tuoman osaamisen vertailu helpottuisi ja työnantajatkin pystyisivät arvioimaan eri tutkintojen tuoman osaamisen tasoa nykyistä paremmin.

Erityisesti ammattikorkeakouluopiskelijat ja ammattikorkeakouluista valmistuneet hyötyisivät viitekehyksen hyväksymisestä. Viitekehyksessä vahvistetaan ammattikorkeakoulututkintojen asema alemman korkeakoulututkinnon ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon asema ylemmän korkeakoulututkinnon tasoisena tutkintona.
Hallituksen esitys kansalliseksi tutkintojen viitekehykseksi perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston 23.4.2008 hyväksymään suositukseen eurooppalaisesta tutkintojen viitekehyksestä (European Qualifications Framework, EQF) elinikäisen oppimisen edistämiseksi. Vastaava hallituksen esitys oli annettu eduskunnalle jo edellisellä vaalikaudella, mutta se raukesi ennen käsittelyä vaalikauden päättyessä.

SAMOKilla uusi strategia ja hallitus

Lisäksi liittokokouksessa hyväksyttiin SAMOKille uusi strategia vuosille 2013–2016, poliittinen ohjelma sekä vuodelle 2013 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Vuoden 2013 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Mikko Valtonen Saimaan ammattikorkeakoulusta ja varapuheenjohtajaksi Ringa Prauda Turun ammattikorkeakoulusta. Hallituksen jäseniksi valittiin Christoffer Andersson Arcadasta, Toni Asikainen Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta, Aleksi Kurvi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, Sini Myllykoski Satakunnan ammattikorkeakoulusta sekä Aleksi Nenonen Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

SAMOKin hallitus 2013: Takarivissä vasemmalta lähtien Aleksi Kurvi, Mikko Valtonen, Toni Asikainen ja Christoffer Andersson. Eturivissä vasemmalta: Aleksi Nenonen, Ringa Prauda ja Sini Myllykoski

Kirjoittaja

Jenni Tuomainen, jenni.tuomainen(at)samok.fi, SAMOK

Kollegiaalisuus hyvinvoinnin edistäjänä

Niin kansainvälisissä kuin kotimaisissakin tutkimuksissa on todettu, että työtyytyväisyyden, terveyden, työssä jatkamisen ja työelämässä koetun yleisen hyvinvoinnin taustalla on tiettyjä yksilöön, organisaatioon sekä johtamiseen liittyviä tekijöitä. Työn ja terveyden välisten perinteisten riskitekijöiden, kuten fyysisen kuormituksen ja erilaisten altistusten lisäksi on löytynyt myös psykososiaalisia työhön vaikuttavia tekijöitä. Näitä ovat mm. työn henkinen kuormittavuus, yksilön kokemus työn hallinnasta ja palkitsevuudesta sekä kuulluksi tuleminen ja sosiaalinen tuki työyhteisössä. Myös työyhteisön toimivuus ja oikeudenmukaiseksi koettu johtaminen ovat uusimpien tutkimuksen löydöksiä. Uskoakseni, nämä työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät ovat sellaisenaan sovellettavissa myös opiskelijoiden kokemaan hyvinvointiin, myös opiskelijat haluavat tulla kohdelluiksi hyvin ja oikeudenmukaisesti sekä arvostetusti opiskelussaan, he haluavat osallistua päätöksentekoon ja opiskeluaan koskeviin ratkaisuihin sekä kehittää omaa ammattitaitoaan mahdollisimman pitkälle.

Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan työstään innostuneita ja työssään hyvinvoivia ammattilaisia myös tulevaisuudessa. Pienenevien ikäluokkien ja kiihtyvän eläköitymisen myötä nyt opiskeleville avautuu alalta runsaasti työpaikkoja. Vastataksemme hoidontarpeeseen on tärkeää, että ala säilyttää ja mutta myös lisää vetovoimaisuuttaan, sillä tulevaisuudessa kilpailemme opiskelijoista entistä enemmän myös muiden alojen kanssa. Meillä kaikilla, niin alalla jo toimivilla kuin alaa opiskelevilla on tärkeä rooli oman ammattikuntamme edustajina, kun kerromme työstämme muille tai puhumme kollegoiden kesken.

Kollegiaalisuus tulisi nähdä hyvinvointimme edistämiskeinona. Kollegiaalisuus ei vaikuta ainoastaan hoitohenkilökunnan ja opiskelijoiden hyvinvointiin, vaan myös asiakkaiden ja potilaiden asiakastyytyväisyyteen. Kollegiaalisissa yhteisöissä tietoa ja osaamista jaetaan avoimesti. Kollegaa autetaan ja ristiriidat ratkotaan hienotunteisesti. Työyhteisöjen tulisi nähdä myös harjoittelujaksoilla olevat alan opiskelijat tulevina kollegoinaan.

Kollegiaalisuus voi näyttäytyä oman yhteisön sisällä, mutta myös koko ammattikuntaan kuuluvien keskuudessa. Perinteisesti kollegiaalisuus on mielletty hyvin vahvasti lääkärikunnan toimintatavaksi. Viime aikoina myös hoitohenkilökunta on yhä vahvemmin toivonut omia kollegiaalisuusohjeita. Sairaanhoitajaliitto on ottanut tästä koppia ja lähtee työstämään sairaanhoitajien kollegiaalisuusohjeita. Kollegiaalisuus ei ole vaan alan ammattilaisten tapa toimia, vaan siihen kasvaminen alkaa jo opiskelun aikana!

Kirjoittaja

Nina Hahtela, vs. järjestöpäällikkö, nina.hahtela(at)sairaanhoitajaliitto.fi, Sairaanhoitajaliitto

Kävijätilastot kertovat

AMK-lehti on perustettu v. 2010 yhdistämällä kaksi julkaisua: Kever ja Osaaja. Perustamisvaiheessa keskityttiin toimintatapojen määrittämiseen ja uuden julkaisun käynnistämiseen, ja kävijäseuranta aktivoitiin julkaisun sivuille keväällä 2011.

Seuraamme kävijöitä, jotta julkaisun arvoiminen ja kehittäminen ei perustuisi hihavakioon tai Stetson-menetelmään. Kävijädatan keräämiseen käytämme Google Analyticsiä. Julkaisu ilmestyy neljä kertaa vuodessa, mutta katselemme toistaiseksi tilastoja kuukausittain. Kävijätilastojen avulla tiedämme mm. mistä sivuille tullaan, milloin sivuille tullaan, paljonko julkaisun sivuja ladataan, mitä sivuja ladataan ja kauanko sivuilla viivytään.

Yleishuomiot eivät ole rakettitiedettä: sekä sivulatausten että kävijöiden määrä kasvaa ajan mittaan, ja julkaisun ilmestymisviikkoina tilastoissa on selvä piikki. Vuoden 2012 alusta marraskuun loppuun mennessä eli yhdentoista kuukauden aikana yksilöityjä kävijöitä on julkaisun sivuilla ollut 8 000, ja he ovat ladanneet julkaisun sivuja 30 000 kertaa. Julkaisua oli marraskuun loppuun mennessä ilmestynyt kolme numeroa; vuoden viimeinen numero ajoittuu joulukuun puoliväliin.

Edellisenä vuonna n. 10 kk:n aikana mitattu kävijämäärä oli 4 600, ja sivulatausten 21 000. Kävijämääriä ei voi suoraan vertailla keskenään, sillä mitattava aika on ollut eripituinen ja aloittava julkaisu on eri asemassa kuin paikkansa vakiinnuttanut palvelu. Jälkimmäiseen UAS Journalilla on vielä matkaa!

Enemmän, useammin, kauemmin

Sivujen kävijöihin liittyvät tavoitteemme ensi vuodelle ovat:

  • Saada välitön poistumisprosentti laskemaan (joka toinen kääntyy etusivulta takaisin)
  • Saada julkaisun sivuilla käytetty aika nousemaan (sisältöjen lukemiseen, ei klikkailuun ja kikkailuun)
  • Saada luettujen sivujen määrä nousemaan (ks. edellinen kohta).

Keinoinamme ovat

  • kohdennetumpi markkinointi, jotta tavoitamme sisällöstä kiinnostuneet ihmiset (sähköposti jokaisesta numerosta lähetetään teeman mukaisiin osoitteistoihin ns. vakijakelun lisäksi)
  • sisältöjen tehokkaampi jakaminen ja linkittäminen (tämä on koko UAS Journal -verkostohankkeen vastuulla eli jokaisen kirjoittajan, toimituskuntalaisen, toimitusneuvoston jäsenen ja lukijan tulisi viestiä julkaisusta ja sen sisällöistä omille verkostoilleen ja sidosryhmilleen)
  • ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen sekä niiden sidosryhmien henkilöstön houkutteleminen julkaisuun (tässä ei voi unohtaa koulujen viestintäyksiköiden roolia)
  • sisällön parantaminen (lähtee ajankohtaisista trendeistä ja kiinnostavista aiheista jatkuen napakoihin näkökulmiin ja laadukkaaseen kirjoittamiseen)
  • sosiaalisen median hyödyntäminen keskustelufoorumin tarjoamiseksi (toistaiseksi käytössä Facebook).

Miten me palvelisimme sinua lukijana paremmin? Mikä mielestäsi on ensimmäiseksi korjattava asia? Mikä julkaisussa on hyvää? Kerro sähköpostilla tai postaa Facebookiin: keskustelua olisi kiva käydä.

Kirjoittaja

Lotta Linko, verkkoviestintäpäällikkö HAMK, lotta.linko@hamk.fi,
toimitussihteeri, AMK-lehti//UASJournal, uasjournal@hamk.fi

Opettajuuden ydintä kohtaamassa – Ammattikoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen tutkimuspäivät Tampereella 7.-8.11.2012

FT Jari Wihersaari piti mielenkiintoisen luennon Kohtaaminen – opettajuuden ydin. Wihersaari aloitti esityksenä ristiriitauttamalla sen, että PISA-tutkimuksissa suomalaiset koululaiset ovat huippuluokkaa, mutta kouluviihtyvyystutkimuksissa puolestaan hännänhuippuja. Hän lähti pohtimaan sitä, että meillä kaikilla on yksilöinä kohdatuksi tulemisen tarve. Asiaa tarkasteltiin ensinnäkin tutkijan roolin kautta: tutkijan tehtävänä on ongelmallistaa itsestäänselvyyksiä. Yksi tällainen kyseenalaistus voisi kohdistua ihmiskäsitykseen ja ihmiseksi kasvamiseen: ihmiseksi kasvaminen on opetuksen tavoitteena, mutta sillä ei ole omaa paikkaa; se siis tapahtuu informaalin oppimisen kautta. Toisena näkökulmana kohtaamisiin Wihersaari otti esiin opettajan työn ulkoaohjautuvuuden: erään tutkijan suulla ”olen opettanut 20 vuotta opettajia ja kun teen aiheesta väitöskirjan, ketään ei liikuta. Kun sen sijaan Nokian pääjohtaja lausuu jotain, muutos asia huomioidaan välittömästi”. Wihersaari painotti kasvatusta osana opetusta: opettajuuteen tulee hahmottaa yhteinen kasvatuksesta nouseva päämäärä, josta sitten voidaan todeta, että hyvä kohtaaminen johtaa hyvään opettamiseen. Opetuksen ja kasvatuksen eriyttäminen on aina ongelma: kaikilla opettajilla pitäisi olla tietoinen, ihmiskäsityksestä nouseva ajatus siitä, mitä kasvatus on. Wihersaari päätti esityksensä syväluotaaviin sanoihin siitä, että ihminen kaipaa kasvatuksen ääntä ja kohtaaminen tähtää ihmisyyden kasvuun.

Kommenttipuheenvuorot oli pyydetty Jouni Tuomelta Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Emmi Nuorgamilta J. Karppanen Oy:stä. Kommentit olivat erityyppiset ja molemmat luentoa omalla tavallaan lisää selittäviä ja avaavia. Jouni Tuomi otti esiin kohtaamisen itseisarvoisuuden nykypäivänä, sen, kuinka kohtaamista pidetään ”hyvänä” asiana. Pysähdyttävä näkökulma kohtaamisiin oli se, kestämmekö toisen ihmisen toiseutta, kestämmekö toisen ihmisen vierautta. Se, että pyrimme nykypäivänä ”ymmärtämään” toista, on Tuomen kommenttipuheen mukaan toisen toiseuden mitätöimistä: toinen ihminen on aina toinen ihminen, pimeä minulle. Molemminpuolisuus ei siis koskaan voi tulla täydeksi. Jos molemminpuolisuus on täydellinen, kasvatussuhde häviää ja toinen palautetaan ”minään”.

Emmi Nuorgam puolestaan korosti erityisesti opiskelijan roolista tarkastellen arvostetuksi tulemista ja itsensä tärkeäksi kokemista. Hänen mukaansa dialogi on tärkeää: opettaja pyrkii ymmärtämään (kursivointi kirjoittajan, ajatusviittaus Tuomen kommenttiin) opiskelijoitaan ja ihmisyyttä opetellaan kaikilla tunneilla, joilla keskustellaan. Opettajan ei myöskään Nuorgamin mielestä ole pakko ajautua markkinavoimien vietäväksi, sen sijaan jokaisen opettajan pitäisi miettiä, onko ovatko omat opetustavat ajanmukaisia, ja miettiä myös sitä, miksi opiskelijat ovat tulleet tähän kouluun ja miten he haluavat opiskella. Keskustelutaitoja ja argumentointia pitäisi olla opetuksessa enemmän, nyt keskustelu verkossa on helpompaa kuin luokkatilanteissa. Opettajilta voidaan vaatia samanlaista sopeutumista ja muutosta kuin opiskelijoiltakin. Muissa kommenttipuheissa nousi esiin kohtaamiset verkossa: onko kohtaaminen on-line ja off-line –tiloissa yhtä arvokasta ja mahdollista. Lisäksi pohdintaa aiheutti se, keitä me kohtaamme ja miten: miten opettaja kohtaa opiskelijansa, miten opettajayhteisön jäsenet. Tähän kuulin vielä jälkikäteen ajatuksen opetushallituksen edustajalta: Miten opettaja kohtaa virkamiehen? Minkälaisia kohtaamisia voimme tavoitella?

Katso myös Opintoihin kiinnittymisen ongelmia kohtaamassa ja Syrjäytymisen ehkäiseminen ja hyvinvoinnin edistäminen.

Kirjoittaja

Annukka Tapani, VTT, opiskelija (Tampereen yliopisto, ammattikasvatus),
yliopettaja Tampereen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Opintoihin kiinnittymisen ongelmia – Ammattikoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen tutkimuspäivät Tampereella 7.-8.11.2012

Puheenvuorossa esitellään havaintoja ja huomioita ammattikoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen tutkimuspäiviltä Tampereelta 7.-8.11.2012. Tutkimuspäivien tavoitteena oli ammattikorkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuksen levittäminen ja toimijoiden verkostoituminen. Pääteemana oli Arvot muutoksessa.

Tutkimuspäivien pyöreän pöydän sessiossa keskusteltiin opintoihin kiinnittymisestä. Alustajina olivat Marjo Reunanen Luovista, Sanna Annala Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskuksesta ja Hanna Ilola Tampereen ammattikorkeakoulusta. Puheenjohtajana toimi Maija Joensuu Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Marjo Reunanen kertoi Luovin toiminnasta ja käytännön casen siitä, miten Luovissa toimitaan opiskelijaa tukien ja hänestä välittäen. Kaikilla Luovin opiskelijoilla on erityisen tuen peruste. Saimme kuulla käytännön esimerkin siitä, kuinka koulukiusaaminen saattaa johtaa vakaviin, jopa fyysisiin oireisiin, mutta kuitenkin yksilöllisen ja tasa-arvoisen, välittävän kohtaamisen avulla näistä tilanteista on mahdollista päästä eteenpäin. Luovilaiset viettävät aikaa opiskelijoiden kanssa muutoinkin kuin luokkahuoneessa ja heillä on halu ohjata ja opettaa sekä tukea. Työskentelyote edellyttää sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä ja vaikka joskus saattaa ohjaajastakin tuntua, että nyt tästä ei päästä eteenpäin, niin luovuttaa ei saa. Ymmärrystä ja opiskelijan puolella oloa on tarjolla, mutta kaikkea ei kuitenkaan hyväksytä. Reunanen kiteytti luovilaisen periaatteen koskettavasti: opiskelijan käyttäytymisen taustalla on aina tarina.

Sanna Annala esitteli ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskuksen toimintaa, toiminnan taustaa ja tavoitteita. Koska Pirkanmaalla on 14 koulutuksen järjestäjää, on tärkeää, että ammatillisen erityisopetuksen tietoa löytyy yhdestä paikasta, sillä kokonaisuuden hahmottaminen niin toimijoille kuin erityisesti opiskelijoille ja heidän huoltajilleen on suorastaan mahdotonta. Koordinaatiokeskus myös kartoittaa ja ennakoi koulutustarpeita ja pyrkii sen pohjalta vaikuttamaan koulutustarjonnan suunnitteluun.

Hanna Ilola esitteli oppimisen tukea ammattikorkeakouluopinnoissa. Taustalla olevassa CC-hankkeessa on pohdittu, miten opetussuunnitelmaa kehittämällä voisi kiinnittymistä lisätä. Tutkimuksessa on noussut esiin osallistavan pedagogiikan käsite. Se on suunta, johon ammattikorkeakoulupedagogiikan pitäisi mennä. Toisena näkökulmana Ilola otti esiin moniammatillisen yhteistyön ja informaatioverkoston. Taustalla on kokemus ja näkemys perinteisen korkeakouluopiskelijoihin liitetyn itsenäisen pärjäämisen lähtökohdan murtumisesta. Näistä lähtökohdista on saatu aikaan toimiva opiskelijoiden hyvinvointiryhmän toimintaa sekä esteettömyys ja saavutettavuus korkeakoulun agendalle. Lisäksi esiin on noussut eettinen kysymys kansainvälisiin opiskelijoihin liittyen: usein he ovat saapuneet Suomeen vain matkalaukku seuranaan. Heidät on toivotettu tervetulleeksi opiskelemaan, mutta muutoin jätetty selviytymään omillaan. Tämän vuoksi Tampereen ammattikorkeakouluun on palkattu sosiaaliohjaaja, joka huolehtii kansainvälisistä opiskelijoista ja tekee muuta kuin opintoihin liittyvää ohjausta.

Katso myös Opettajuuden ydintä kohtaamassa ja Syrjäytymisen ehkäiseminen ja hyvinvoinnin edistäminen.

Kirjoittaja

Annukka Tapani, VTT, opiskelija (Tampereen yliopisto, ammattikasvatus), yliopettaja Tampereen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Syrjäytymisen ehkäiseminen ja hyvinvoinnin edistäminen – Ammattikoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen tutkimuspäivät Tampereella 7.-8.11.2012

Puheenvuorossa esitellään havaintoja ja huomioita ammattikoulutuksen ja ammattikorkea-koulutuksen tutkimuspäiviltä Tampereelta 7.-8.11.2012. Tutkimuspäivien tavoitteena oli ammattikorkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuksen levittäminen ja toimijoiden verkostoituminen. Pääteemana oli Arvot muutoksessa.

Jouni Tuomi esitteli syrjäytymisen ehkäisemisen ja hyvinvoinnin edistämisen teemaluennoilla opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvää tutkimusta ja siinä käytettyä kyselylomaketta. Tutkimuksella haluttiin saada selville miten opiskelun hallinta, vaativuus ja opiskelijan saama sosiaalinen tuki vaikuttavat koettuun opiskeluhyvinvointiin. Tutkimustulokseksi oppilaiden kokemukset opiskelusta jaoteltiin neljään ryhmään: leppoisa (38 %), aktiivinen (35 %), passivoiva (8 %) ja kuormittava (19 %). Tuloksissa tarkasteltiin erityisesti niitä, jotka kokivat opiskelun kuormittavaksi. Heidän kokemuksiaan kuvaa huono opiskelun hallinta ja suuri koettu opiskelun vaativuus yhdistettynä heikkoon sosiaaliseen tukeen. Opiskelijoiden saamat arvosanat kuvaavat tutkimuksen mukaan suoraan oppilaan kokemaan hyvinvointia opiskeluaikana. Tutkimustulokset antoivat selvää suuntaa siitä, että opiskeluhyvinvointiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Petri Vanninen esitteli vuorollaan mielenkiintoisia ja yllättäviä tutkimustuloksia, joiden mukaan noin kolmasosalla aikuisväestöä olisi vaikeuksia selviytyä lukemisesta (Näistä 8,2 %:lla on erityisiä lukemishäiriöitä). Suurin osa näistä lukemisongelmia kokevista henkilöistä on miehiä. Ongelman havaitseminen ja myöntäminen on kuitenkin askel kuntoutukseen. Vannisen esittelemä teoria aivojen tasapainomallin mukaisesta kuntoutumismallista liittyy eri lukemishäiriöiden luokitteluun. Teorian kautta on myös luotu uudenlaisia harjoitusmateriaaleja. Uudentyyppiseen harjoittelumateriaaliin perustuva kuntoutusmenetelmä on todettu tehokkaammaksi kuin aikaisempi luokittelemattomaan lukemishäiriöön perustuva materiaali.

Antero Stenlund nosti puheenvuorossaan esille opiskelun laatuun vaikuttavia tekijöitä ja perusteli vaikuttavasti uusia koulutuksen laatuun mukaan otettavia imperatiiveja. Näitä ovat hänen mukaansa vaikuttavuuden ja pedagogiset imperatiivit. Näiden uusien imperatiivien mukaanottoa hän perusteli sillä, että tarkasteltaessa laatua tulisi ottaa enemmän huomioon myös opiskelijoiden keskeytyksistä johtuvat menetetyt tuotot. Menetettyihin tuottoihin liittyvät oppilaiden negatiiviset asenteet ajattelussa ja toiminnassa opiskeluaikana. Tässä kohdin hän perusteli pedagogisen laadun merkitystä oppimisympäristöissä. Pedagogisen laadun tulisi olla sellaista, joka vaikuttaisi vaikuttaa oppimismielekkyyden kautta oppilaiden valmistumisprosenttiin. Oppilaiden kokeman mielekkyys koetaan Stenlundin mukaan myös erityisesti työelämän läsnäolona opintojen aikana.

Vaikka koulutuksen kustannuksia tarkastellaan jatkuvasti, tulisi päättäjien ottaa huomioon erityisesti se, että laatu maksaa aina, mutta vieläkin enemmän maksaa laadun puute.

Katso myös Opintoihin kiinnittymisen ongelmia kohtaamassa ja Opettajuuden ydintä kohtaamassa.

Kirjoittaja

Pia Alasalmi, opiskelija (Tampereen yliopisto, ammattikasvatus)

Välittämisen ilmapiirillä hyvinvointia korkeakouluopintoihin – case PKAMK

Johdanto

Opiskeluhyvinvointi on ollut otsikoissa ja korkeakouluissakin erityisen huomion kohteena muutaman vuoden. Opiskeluhyvinvointi on opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja se voidaan ulottaa käsittämään opiskelutaitojen ja opetustoiminnan ohella myös välittömän oppimisympäristön ulkopuolista ympäristöä. Opiskelukykyyn vaikuttavat mm. henkilökohtaisen elämänmuutokset, turvaverkostot, terveys ja voimavarat. Opiskeluhyvinvoinnin tehtävä on tukea opiskelijaa hänen matkallaan ammatilliseksi asiantuntijaksi.

Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin tekijöitä ja tilaa on tutkittu sekä nuorten että aikuisten osalta (esim. Kunttu & Huttunen 2009; Lätti & Putkuri 2009). Lisäksi muutama vuosi sitten on aloitettu useitakin valtakunnallisia kehityshankkeita eri korkeakoulusektoreilla. Tekniikan koulutuksen kehittämiseen vuonna 2008 aloitettu INSSI-hanke kokoaa yhteen valtakunnallisesti hyviä opetus- ja ohjauskäytänteitä edelleen käyttöönotettavaksi. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden syrjäytymistä on ehkäisty vuodesta 2009 ”to Care, to Dare, to Share” (CDS) -hankkeessa. Myös esteettömyys on ollut yhtenä valtakunnallisena kehitysprojektina.

Välittämisen ilmapiiri on Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun Liiketalouden ja tekniikan keskuksen yhteinen ennaltaehkäisevän ohjauksen toimintamuoto, jonka piirissä on n. 1 300 opiskelijaa.

Hyvinvointi voimavarana

Korkeakouluopiskelijoilta odotetaan vankkaa itseohjautuvuutta myös oman elämänsä kriisitilanteissa. Vaikka opiskeluhyvinvointiin liitetään mielikuvina lähinnä henkisen puolen terveyttä, lasketaan siihen myös opiskeluun tarvittavat välineet ja lain edellyttämä esteettömyys sekä paljon muita tekijöitä.

Suurin osa opiskelijoista voi tutkimusten mukaan hyvin (mm. Vuokila-Oikkonen & Halonen 2011). Samalla lähes jokaisesta ryhmästä löytyy muutama opiskelija joilla on opiskelukykyyn liittyviä ongelmia. Opiskelijoilla on yhä enemmän masentuneisuutta, päihde- tai peliriippuvuutta tai muita mielenterveyteen liittyvää ongelmia, joihin perinteinen opinto-ohjaus reagoi ohjaamalla opiskelijat asiantuntevan terveydenhuollon piiriin. Tällaisilla opiskelijoilla opinnot jäävät helposti kesken ja yksinäisyydestä johtuva masennus vaikeuttaa asioihin tarttumista. Hyvä ja huomioiva opiskelijaryhmä huolehtii jäsenistään myös opiskelijan oman kriisin kohdalla.


Kuva 1: Opiskelukykymalli

Monissa korkeakouluissa toimii aktiivisesti moniammatillinen opiskeluhyvinvointityöryhmä, jonka tehtävänä on poistaa oppimisen esteitä ja ennaltaehkäistä turhia opintojen keskeytymisiä. Sekä ohjauksen että hyvinvointityön ongelmia suurissa opiskelijaryhmissä on hektinen opiskelurytmi yhdistettynä ongelmatilanteiden hitaaseen ilmenemiseen. Nopeiden korjausliikkeiden tekeminen ja opiskelijoiden tukeminen voi olla myöhäistä niissä tilanteissa, joissa vahinko on jo tapahtunut. Hyvällä kontaktilla opiskelijoihin, hyvällä ryhmähengellä ja ohjauksella päästään parhaimmassa tapauksessa ennaltaehkäisemään esim. syrjäytymistä, oppimisvaikeuksia tai muita hyvinvointiin liittyviä ongelmia.

Opiskeluhyvinvointityöryhmä toteuttaa hyviä käytänteitä nimenomaan moniammatillisesta näkökulmasta ja huolehtii niiden jalkautumisesta korkeakoulun kampuksille. Ryhmä voi myös koordinoida hyvinvointitapahtumia ja käsittelee hyvinvointiin liittyvien tietojen arviointeja sekä tarvittaessa ryhtyy jatkotoimenpiteisiin.

Korkeakoulussa opiskelijan tukena voivat olla myös opintopsykologi, oppilaitospastori, erityisopettaja, opiskelijapalvelut ja terveydenhuollon eri toimijat. Lisäksi kunkin koulun opiskelijakunnasta löytyy vastuuhenkilöitä joihin opiskelija voi ongelmatilanteissa ottaa yhteyttä. Opiskelijatutoritoiminta auttaa etenkin opintojen alkuvaiheessa opiskelijat sujuvien opintojen alkuun.

Opetus, ohjaus ja oppimisympäristö hyvinvoinnin osana

Hyvinvoiva opiskelija opiskelee viihtyisässä, turvallisessa ja yhdenvertaisessa ympäristössä, joka mahdollistaa hänelle positiivisen ja avoimen vuorovaikutuksen vertaisopiskelijoiden ja opetushenkilöstön kanssa. Hänelle looginen opetussuunnitelma tarjoaa ennustettavuutta ja jatkuvuutta sekä erilaisen oppijan kasvua tukevia joustavia pedagogisia ratkaisuja.

Hyvä asiantunteva pedagogiikka tukeutuu vahvasti ohjaukseen ja vuorovaikutukselliseen yhteisölliseen oppimiseen. Vaikka korkeakoulun tulee antaa opiskelijalle hyvät valmiudet ryhmässä ja verkostoissa toimimiseen, on opiskelijalla toisaalta myös oikeus opiskella itsenäisesti. Opiskelija saa toimistaan rakentavaa palautetta mutta toisaalta kykenee myös antamaan sitä. Ohjauskeskusteluissa opiskelija saa henkilökohtaisen kosketuksen opetushenkilöstöön.

Opiskelutaidoilla on keskeinen osa opiskelijan menestymisessä korkeakouluopinnoissaan, mikä taas on perustana opiskeluhyvinvoinnille. Näitä taitoja käsitellään usein lyhyesti orientaatio-opintojaksoilla, joihin voi kuulua erilaisia oppimisstrategioita, urasuunnitelmia ja portfolioita. On pitkälti opiskelijasta kiinni, miten hän ottaa vastaan uusiin opiskelutaitoihin liittyviä huomioita, sillä monesti vasta kriisi opiskelussa herättää opiskelijan myöntämään kehitystarpeita omissa opiskelutaidoissaan. Näihin liittyvissä kysymyksissä keskeisessä roolissa toimivat opinto-ohjaajat, ja tarvittaessa käytössä on myös HOPS-ohjaajia, opettajatutoreita sekä callidus-tutoreita.

Vaikka korkeakoulujen tutkintosäännöissä on periaatteessa varmistettu kokonaisvaltainen ohjaus, on opiskelijan usein ohjausta tarvitessaan hakeuduttava itsenäisesti ohjauksen pariin. Ammattikorkeakoulujen ohjaustoiminta on rakennettu vahvaksi ja opettajat ovat usein myös pedagogiselta työotteeltaan ohjaavia, joten apua hakevat opiskelijat löytävät sitä nopeasti. Opiskelijat kokevat opiskeluhyvinvoinnin kuitenkin eri tavoin ja tukipalveluihin turvaudutaan monesti liian myöhään.

Hyvinvoinnin edistäminen pyrkiikin huomioimaan opiskelijoista lähtevät tarpeet. Hyvinvointiin liittyvät myös opiskelijan omat sosiaaliset kyvyt sekä hänen sisäinen arvomaailmansa ja motivaatiotasonsa. Onnistumisen kokemukset tuottavat mielihyvää joka säteilee ympäröivään yhteisöön ja lisää positiivista ilmapiiriä. Toisaalta pahoinvoiva opiskelija voi tuoda ryhmäänsä ahdistusta ja pelkoa. Opiskelijalla on itsellään vastuu opinnoistaan, ja ammatillista kasvua tukeva pedagogiikka siirtää vastuuta hallitusti opettajalta opiskelijalle. Tämä kasvattaa hiljalleen opiskelijan uskoa omiin kykyihinsä. Hyvinvoiva yhteisön jäsen myös jakaa ympäristöönsä positiivista viretilaa.
Opiskeluhyvinvointi on osa korkeakouluorganisaation strategisia kestäviä eettisiä periaatteita ja käytänteitä. Hyvinvointityö on koko organisaation vastuulla. Sitoutunut johto tarjoaa paitsi tarvittavat resurssit, myös mahdollisuuden kokeilla uusia tapoja hyvinvoinnin parantamiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn.

Välittämisen ilmapiiri VIP

Välittämisen ilmapiiri sisältää hyvinvoivan opiskeluympäristön eri tekijöitä ja perustuu ryhmän vastuuseen yksilöistään, yhteisöllisyyteen. Ryhmäläisten huomioimisella vahvistetaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä poistetaan esteitä.

Ammattikorkeakouluissa sattuneet ampumatapaukset vuonna 2007 ja 2008 saivat kaikki korkeakoulut huolestumaan opiskelijoidensa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa opinto-ohjaajat päättivät perustaa kokeiluna tietotekniikan koulutusohjelmaan opiskeluhuoltoryhmä, jonka tehtävänä olisi pohtia mitä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä koulutusohjelmassa voisi toteuttaa.

Samaan aikaan tekniikan opiskelijat ottivat yhteyttä opiskelijayhdistykseensä ja pyysivät toimenpiteitä, joilla varmistetaan turvallisen ilmapiirin jatkuminen omassa opiskeluympäristössä.

Näiden kahden samanaikaisen tapahtuman perusteella alkuperäinen, yhden koulutusohjelman opiskeluhuoltoryhmä muuttui keskuksen kaikki neljä tekniikan koulutusohjelmaa käsittäväksi monialaiseksi hyvinvointityöryhmäksi (’hyty’). Ryhmään kuului opinto-ohjaaja, oppilaitospastori, terveydenhoitaja sekä opettajien ja opiskelijoiden edustajat. Myöhemmin ryhmä on täydentynyt opintopsykologilla.

Hyvinvointityöryhmä kohtasi nopeasti kysymyksen, jota varmasti jokainen suomalaisen korkeakoulun hyvinvointityötä tehnyt on joutunut pohtimaan: miten opiskelijoiden voinnista voidaan saada tietoa? Vaikka vertaistutorointi on toimintana erittäin tärkeä ja tutorit vertaisia, ovat he kuitenkin aina ylemmän vuosikurssin opiskelijoita eivätkä useinkaan tunne ryhmää kovin hyvin.

Saadakseen ongelmia korjatuksi hyty-ryhmä tarvitsi tietoa ongelmista opiskelijaryhmältä itseltään, jolloin päätettiin perustaa vertaisverkosto aloittaville opiskelijoille. Kustakin aloittavasta ryhmästä valittaisiin yksi opiskelija välittämisen ilmapiirin parantaminen (VIP) -opiskelijaksi, tehtävänään aistia ryhmänsä tilaa ja viestiä siitä hyvinvointiryhmään. Tässä yhteydessä mukaan otettiin myös keskuksen liiketalouden opiskelijat ja asetettiin tavoitteeksi saada kuhunkin ryhmään kaksi toisiaan tukevaa VIP-opiskelijaa.

VIP-toimintatapa oli kaikille uusi, joten tarvittavan koulutuksen ja työskentelymuodon kehittäminen osoittautui haasteelliseksi. Ensimmäinen koulutus antoikin valituille opiskelijoille paljon mahdollisuuksia siihen, että toiminnasta tulisi opiskelijan ehdoilla tehtyä, organisoitunutta ja kehittävää, VIP-opiskelijan omaa jaksamista tukevaa ja ryhmähenkeä kohottavaa toimintaa. Opiskelijat ottivat ryhmissään erilaisia rooleja – toiset olivat enemmän havainnoijia kun taas toiset tekivät erilaisia aktiivisia VIP-tekoja esimerkiksi kuppikuntien yhteensaattamiseksi.

Koulutuksessa perustyökalupakki

VIP-opiskelijoita valitaan vuosittain 20-28 opiskelijaa ensimmäisestä vuosikurssista. Opiskelijoiden koulutukseen liittyy mm. ryhmässä toimimisen psykologiaa, opiskelukykymallin osatekijöihin tutustumista ja siihen liittyvien ongelmatilanteiden havainnointia sekä sosiaalisten tilanteiden hallintaa.

Opiskelijat saavat koulutuksessa perustyökalut ihmisen aitoon kohtaamiseen sekä näkökulmia erilaisista hyvinvointiin liittyvistä yleisistä ja ajankohtaisista asioista. Varsinaisen koulutuspäivän jälkeen opiskelijat kokoontuvat kerran kuukaudessa oppimaan ja keskustelemaan uudesta teemasta. Samassa yhteydessä keskustellaan yleisesti ryhmien tilanteesta sekä siitä, mitä VIP-opiskelijat ovat tehneet ryhmänsä ja ryhmähengen eteen. Lopuksi kukin opiskelija täyttää lomakkeen, jossa he lyhyesti arvioivat ryhmänsä tilaa ja ongelmia sekä arvioivat omaa hyvinvointiaan. Tällä pyritään siihen että VIP-ryhmä ei ottaisi toiminnasta enempää taakkaa itselleen kuin on tarkoitus.

VIP-opiskelijoiden yhtenä tehtävänä on järjestää keskukseen hyvinvointitapahtuma, joka koostuu useista hyvinvoinnin osa-alueesta. Tapahtuma on järjestetty syyslukukaudella pimeän ajan lisääntyessä ja tuo erityisen positiivisen hetken koko keskuksen arkeen.

VIP-toiminta osa arkea

VIP-opiskelijat toimivat tehtävässään yhden kalenterivuoden, jonka jälkeen he saavat 3-4 opintopistettä kirjoitettuaan toiminnastaan raportin. VIP-toiminnan ajatuksena on kuitenkin jatkuvuus eli opiskelijat jatkavat tehtävässään opintojensa loppuun. Tämä on käytännön toiminnassa toteutunut yllättävän hyvin, sillä VIP-opiskelijat ovat ottaneet toimikaudellaan vastuunsa ryhmän hyvinvoinnista ja ovat tarvittaessa aktiivisia asioiden esilletuomisessa. Samalla he tuovat opiskeluhyvinvointia ja siihen liittyviä asioita näkyväksi keskuksessamme. Vanhat VIP-opiskelijat saavat osallistua kaikkeen VIP-toimintaan, mitä keskus järjestää.

Opiskelijahyvinvointityöyhmä kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa, ja ryhmässä keskustellaan erilaisista keskuksen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Asioita pohditaan myös koko ammattikorkeakoulun ja valtakunnalliselta näkökulmalta sekä tehdään arvioita lähitulevaisuuden tarpeista. Näissä keskusteluissa päätetään niistä ennaltaehkäisevistä hyvinvointiin liittyvistä toimenpiteistä jotka parantavat fyysistä ja henkistä esteettömyyttä, turvallisuutta ja viihtyisyyttä oppilaitoksessa. Nämä toimet parantavat opiskelijoiden sitoutumista opintoihinsa ja opiskeluyhteisön yhteisöllisyyttä. Tämä taas parhaimmillaan vähentää syrjäytymistä, keskeyttämisiä sekä edesauttaa valmistumista.

Onnistuneen VIP-toiminnan perustana on luottamuksellinen työote paitsi hyvinvointiryhmän ja VIP-opiskelijan, myös opiskelijan ja opiskeluryhmän kesken. Ennaltaehkäisevä toiminta perustuu tarkoituksenmukaiseen ja säännölliseen palautteeseen, jossa ryhmälle tai ryhmäläiselle annetaan mahdollisuus vaikuttaa asioihin asiamiehen kautta ilman pelkoa leimautumisesta. Tämä taas madaltaa kynnystä parantaa asioita jo silloin kun ne vasta antavat heikkoja signaaleita.

Samaan aikaan Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa on otettu käyttöön opettajatutorointi jolla tehostettiin henkilökohtaista ohjausta. VIP-toiminta yhdessä opettajatutoroinnin kanssa on muuttanut keskuksen opinto-ohjausta enemmän ennaltaehkäiseväksi toiminnaksi kuin aikaisemmin.

Loppupäätelmät

Laatupalaute-kyselyn mukaan keskuksen opiskelijatyytyväisyys on noussut vuosittain ja on nyt erinomaisella tasolla. Opiskeluhyvinvointi on monitahoinen ja opiskelijalle henkilökohtainen asia, joten arviota VIP-toiminnan osuudesta on vaikea tehdä. Varmuudella voidaan kuitenkin päätellä, että yhdessä opettajatutoroinnin kanssa VIP-toiminta parantaa opiskelijan sitoutumista opintoihinsa, ryhmän toimivuutta, opiskeluympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

VIP-opiskelijat saavat pyytää haluamastaan aiheesta koulutusta ja se pyritään heille järjestämään. Onnistuneen toiminnan lähtökohtina ovat olleet helppo lähestyttävyys hyvinvointi-työryhmän jäseniin, kannustava työote sekä ehdottoman tärkeänä opiskelijoiden itsensä näköinen vertaistyö.

Ammattikorkeakoululaki velvoittaa koulun tukemaan yksilön ammatillista kasvua ja edistämään toimillaan elinikäistä oppimista. Opiskelijan hyvinvointi tulee olla yhtenä vakavasti otettavana, organisaation yhteisenä asiana ja ydintehtävänsä keskeisenä kehityskohteena korkeakoulujen strategisissa tavoitteissa. Hyvinvoivassa opiskeluyhteisössä on hyvä oppia ja opettaa.

Kirjoittajat

Satu Ranta, tutkija,  satu(at)saturanta.fi

Joni Ranta, opinto-ohjauksen lehtori, joni.ranta(at)pkamk.fi, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Kunttu K. & Huttunen T.: Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön tutkimuksia 45. Helsinki 2009.

Lätti, M. & Putkuri, P. (toim.): Löytöretki aikuisohjauksen maailmaan. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja B:18. Jyväskylä 2009.

Opiskeluterveydenhuollon opas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:12.

Vuokila-Oikkonen, P. & Halonen, A-E. (toim.): Rakentamassa ammattikorkeakouluyhteisöä. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B Raportteja 48. Helsinki 2011.

Kunnalliseen päätöksentekoon kansainvälistä osaamista – Local Decision Making -hanke kouluttaa opiskelijoita ja opettajia

Lifelong Learning Programme Erasmus tarjoaa mahdollisuuksia opiskelijoille ja opettajille edistää kansainvälisen työskentelyn taitojaan. Yksi tällainen Erasmus-rahoitteinen hanke on ”Local Decision Making”. Hankkeen koordinaattorina toimii INHOLLAND-ammattikorkeakoulu Rotterdamista, Hollannista.

Kunnallinen päätöksenteko kohtaa tämän päivän eurooppalaisessa yhteiskunnassa lukuisia haasteita, kuten keskittämisen ja yksityistämisen poliittisia ideologioita. Lisäksi suurin osa eurooppalaisista kunnista on rahoitusvaikeuksissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulutuksen menot kasvavat koko ajan. Työttömyys lisääntyy. Kunnat ja jopa valtiot ovat taloudellisissa vaikeuksissa. Kuntapäättäjät ovat vaikeassa tilanteessa miettiessään, mitä palveluja tuotetaan, miten palvelut tuotetaan ja mitkä palvelut rahoitetaan verovaroin tai mitä yksityisestään. Yhteiskunnallisen riskin osuus kasvaa taloudellisten vaikeuksien aikana.

Eurooppalaiset paikallisyhteisöt ovat tulleet viimeisen kymmenen vuoden aikana yhä monikulttuurisimmiksi. Tämä edellyttää sekä kunnallispolitiikoilta että kuntien virkamiehiltä kykyä työskennellä monikulttuurisissa ympäristöissä. Vaade lähidemokratiasta, yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvoisuudesta tulee silloin koetukselle. Siksi on tärkeää, että korkeakoulujen opetussuunnitelmat sisältävät vertailevaa tutkimus- ja käytäntötietoa kunnallisesta poliittisesta ja hallinnollisesta päätöksenteosta. Vertailevan tutkimustiedon avulla voidaan löytää uusia malleja ja keinoja ratkoa kunnallispoliittisia, -hallinnollisia ja -taloudellisia kysymyksiä.

Local Decision Making avaa silmiä päätöksentekoon

Tässä esiteltävän Erasmus-rahoitteisen hankkeen avulla mahdollistettiin seitsemän maan opiskelijoiden ja opettajien kansainvälisen osaamisen edistämistä kunnallisesta päätöksenteosta. Ohjelma on kolmivuotinen (2012–2014).

Hankkeen tavoitteet ovat:

  • Saavuttaa parempaa ymmärrystä paikallishallinnon päätöksenteon dynamiikasta
  • Saada vertailevaa tietoa ja ymmärrystä osanottajamaiden institutionaalisista, säädösperusteisista, kulttuurisista ja poliittisista tekijöistä, jotka vaikuttavat kunnalliseen päätöksentekoon
  • Oppia analysoimaan kunnallista päätöksentekoa monikulttuurisista ja monimuotoisista lähtökohdista käsin
  • Ymmärtää vertailevia analyyseja ja käyttää tapaustutkimuksen menetelmiä
  • Ymmärtää palautteen merkityksen poliittiselle ja toiminnalliselle päätöksenteolle
  • Saada lisää tietoisuutta osanottajamaiden kunnalliseen päätöksentekoon sisältyvistä aihealueista, kuten kuntasuunnittelusta, kunnallisesta budjetoinnista, turvallisuudesta, sosiaalisten ongelmien ratkomisesta, terveydenhuollosta jne.
  • Ymmärtää median merkitystä paikallisessa päätöksenteossa
  • Tiedostaa paikallishallinnon toimintaperiaatteet kussakin osanottajamaassa

Hankkeen erityisosaamisen eräs merkittävä tekijä on idän ja lännen välinen keskustelu. Hanke tuo yhteen hyvin erilaisia paikallishallinnollisia toimijoita. Tyypillisesti paikallishallintoon koulutetaan oman maan näkökulmasta ja vielä paikallisista lähtökohdista. Tässä hankkeessa lähtökohtana on monimuotoisuuden ymmärtäminen tulevaisuuden voimavarana. Esim. skotlantilaisella paikallishallinnolla on anglosaksinen perinne kun taas Belgian ja Hollannin paikallishallinnon juuret ovat napoleonilaisessa traditiossa. Suomalaisen paikallishallinnon juuret ovat yhteispohjoismaisessa hyvinvointivaltioajattelussa. Erityisen näkökulman hankkeelle tuovat itäisen Volgan varren paikalliset toimijat Venäjältä.

Pohjatutkimus kotimaassa, tapaaminen vetovastuullisessa yliopistossa

Hankkeen jokaisena vuonna pidetään kahden viikon mittainen intensiivikurssi. Ennen intensiivikurssia opiskelijat tekevät ennalta sovituista, kunnallista päätöksentekoa käsittelevistä aiheista tutkimuksen oman maansa ja oman kuntansa näkökulmista. Intensiivikurssin aikana opiskelijat jakaantuvat monikulttuurisiin ryhmiin. Näissä ryhmissä vertaillaan eri maiden kuntien tilanteita. Lisäksi kunkin maan opettajat luennoivat kunnalliseen päätöksentekoon liittyvistä aihealueista. Hankkeen ensimmäisen vuoden (2012) intensiivikurssi pidettiin Inholland-yliopistossa Rotterdamissa 15.-28.4.2012. Suomesta koulutukseen osallistui kuusi opiskelijaa ja kaksi opettajaa Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta.

Opiskelijat tutkijoina kotimaissaan

Masaryk-yliopiston (Brno, Tšekin tasavalta) opiskelijat tutkivat ääriliikkeitä ja niiden vaikutusta paikalliseen päätöksentekoon. Togliatti-yliopiston (Samaran yliopiston osa, Venäjä) opiskelijat tutkivat kaupunkisuunnittelua. Robert Gordon -yliopiston (Aberdeen, U.K.) opiskelijoiden tutkimus keskittyi median ja kunnallisen päätöksenteon välisiin suhteisiin. Kathon-yliopiston (Korrijk, Belgia) opiskelijoiden tutkimuksen aihealueena oli köyhyys. Humanistis-taloudellisen yliopiston (Lotdz, Puola) opiskelijat käsittelivät tutkimuksessaan nuorison vaikutusmahdollisuuksia kunnalliseen päätöksentekoon. Inholland-yliopiston (Rotterdam, Hollanti) opiskelijoiden tutkimusaiheena oli kuntalaisten turvallisuus. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tutkimuksen kohteena oli sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksenteko.

Tilanteemme oli mielenkiintoinen, sillä ryhmässämme kaikki opiskelivat liiketalouden koulutusohjelmassa ilman juurikaan kokemusta ja tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksenteosta ja siihen liittyvistä asioista. Onneksi innokkaalla asenteella ja lähdemateriaaliin paneutumalla pääsee pitkälle, ja tulosta alkoi syntyä. Myös ohjelmaa varten suunniteltu ”Questionnaire” antoi osviittaa siitä minkälaisen raportin/tutkimuksen ”Local Decision Making”-ohjelma halusi meiltä syntyvän.
– Opiskelija Ville Rusanen

Intensiiviohjelma paikallisesta päätöksenteosta oli hyvä esimerkki siitä, että nuoria kiinnostavat yhteiskunnan tulevaisuus sekä yksilölliset vaikutus- ja parantamis-mahdollisuudet. Tällaisen ohjelman kautta eri maiden nuoret voivat kohdata, kertoa kokemuksistaan kotimaissaan, vertailla toimintamalleja ja lisätä oma tietoisuuttaan muiden tilanteista. Osallistujaryhmille selkenivät paikalliset päätöksenteon mallit.
Meidän ryhmämme pääsi haastattelemaan Joensuun sosiaali- ja terveysjohtaja Pekka Kuosmasta. Aiheeseemme liittyen haastattelimme myös sosiaalipalvelujen johtaja Marjo Lavikaista, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajaa, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposta (SDP) ja sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja Tuula Parikkaa (KESK). Haastatteluista saimme monipuolista ja hyödyllistä tietoa siitä, kuinka päätöksenteko toteutuu eri tasoilla.
– Opiskelija Taina Hiltunen


Opiskelijoita (pulpettien ääressä) ja opettajat (takarivissä) työn touhussa puolalaisen opiskelijan kuvaamana.

Monikulttuurista ryhmätyötä Rotterdamissa

Rotterdamissa Inholland-yliopistossa opiskelijat jaettiin monikulttuurisiin ryhmiin siten, että kussakin ryhmässä oli vähintään yksi edustaja/maa. Näissä ryhmissä opiskelijat jatkoivat kotimaassaan aloitettujen aihealueiden tutkimusta vertaillen eri maiden käytänteitä ja kokemuksia. Opettajat toimivat omien substanssiosaamisalueittensa mukaisesti monikulttuuristen opiskelijaryhmien ohjaajina. Kaikki työt esiteltiin opettajaraadille. Opettajat arvioivat työt ja valitsivat kolme parasta lopputyötä esitettäväksi Rotterdamin kaupunginvaltuuston edustajille valtuustosalissa. Opiskelija Ville Rusasen vetämä sosiaali- ja terveydenhuollon vertailututkimus oli yksi esitellyistä töistä. Lisäksi valtuustosalissa esiteltiin köyhyyden monimuotoisia kasvoja ja kaupunkisuunnittelua. (Kuva Inholland University of Applied Sciences, Rotterdam. Edyta Pietrzak, 2012)

Ohjelman aikana tutustuimme monipuolisesti Rotterdamiin ja Hollannin tapaan tehdä paikallista päätöksentekoa. Käytännössä tämä merkitsi pitkiä ja täysiä päiviä, mutta tiedon määrä ja vierailtavien kohteiden mielenkiintoisuus (mm. Peace Palace, World Port Centre ja Rotterdamin kaupunginosan hallinto Feijenoordissa) piti ajatukset ja innostukset kohdallaan. Vierailujen ja luentojen avulla annettiin arvokasta tietoa ohjelman aikana tehtävää vertailututkimusta varten.
Vertailututkimusta varten meidät jaettiin kansainvälisiin ryhmiin (jäsen jokaisesta osallistuvasta maasta), ja näiden ryhmien sisällä vertasimme, tutkimme, keskustelimme käytännöistä ja eroista maissamme. Näistä tiedon jyväsistä kokosimme vertailututkimuksen jonka tulokset esittelimme.
– Opiskelija Ville Rusanen

Tulevaisuuden näkymiä

Opettajien, opiskelijoiden ja Rotterdamin kaupungin edustajien mukaan paikalliseen päätöksentekoon vertailevasti paneutuva kurssi oli hyödyllinen ja erittäin tarpeellinen. Hanke jatkuu v. 2013 Masaryk-yliopiston vetovastuulla ja v. 2014 mahdollisesti Robert Gordon -yliopiston vastuulla. Suomessa opiskelijoiden tuottama tutkimus on aiheuttanut runsaasti kiinnostusta kunnallispoliittisten ja -hallinnollisten toimijoiden keskuudessa. Tästä syystä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu tulee myöhemmin julkistamaan joitakin opiskelijatöitä ja opettajien luentoihin perustuvia artikkeleita kirjana. Hankkeen yhteisenä tavoitteena on tuottaa monikulttuurinen, englanninkielinen paikallishallinnon opintosuunnitelma jokaiselle mukana olleelle ammattikorkeakoululle.

”Local Decision Making” -ohjelma oli erittäin mielenkiintoinen ja paikallista päätöksenteon prosessia syventävä kaksi viikkoa kestävä intensiiviohjelma, jossa aikaa oli myös varattu Rotterdamiin ja kanssa opiskelijoihin tutustumiseen. Kanssaopiskelijat olivat kiinnostuneita aiheesta ja yhteistyö sujui loistavasti. Opettajat olivat ammattitaitoisia ja mukana jokapäiväisessä toiminnassa. Tapasin mahtavia ihmisiä, joihin pidän yhteyttä vielä tänäkin päivänä. Jos minulta kysyttäisiin lähtisinkö tähän intensiiviohjelmaan uudestaan, niin kiireisestä aikataulusta ja pitkistä päivistä huolimatta vastaukseni olisi ehdottomasti Kyllä!
– Opiskelija Ville Rusanen

Kirjoittaja

Anna Liisa Westman, dosentti, yliopettaja, Liisa.westman(at)pkamk.fi, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Ruokapalvelut hyvinvoinnin edistäjinä

Osa suomalaista arkipäivää

Ruokapalvelut ovat osa meidän jokaisen arkipäivää. Suomessa syödään varsinkin arkena kodin ulkopuolella: v. 2012 kodin ulkopuolella syötiin 889 miljoonaa ruoka-annosta. Jos ne jakautuisivat tasaisesti, jokainen meistä söisi melkein joka toinen päivä kodin ulkopuolella, keskimäärin 165 ateriaa vuodessa. (Taloustutkimus 2012.) Keskivertosuomalainen syö yli 20 000 ateriaa kodin ulkopuolella elämänsä aikana (taulukko 1), joten ei ole samantekevää mitä meille ruokapalveluissa tarjotaan. (Ravintolaruokailun tiedetään jakaantuvan epätasaisesti (Varjonen ja Peltoniemi 2010), joten tähän on laskettu kerta viikossa.)

Ruokapalvelut ovat mukana elämän kaikissa vaiheissa päiväkodista vanhusten ateriapalveluihin. Ruokapalveluilla on on ollut hyvin suuri merkitys suomalaisten kansanterveyden kehittämisessä (Raulio 2011, Viksted ym. 2012), joskin nyt vuosikymmeniä jatkunut suotuisa kehitys on kääntynyt huonompaan suuntaan (Vartiainen ym. 2012).

Taulukko 1. Keskivertosuomalaisen ateriat kodin ulkopuolella elämänsä aikana

Ikävaihe
Paikka
Aika
Aterioita/päivä
Päiviä/vuosi
Yhteensä
Kaikki yhteensä
1-6
Päiväkoti
5 v
3
230
3450
3450
7-16
Peruskoulu
9 v
1
190
1710
5160
17-19
Toinen aste
3 v
1
190
570
5730
20
Armeija
9 kk
4
180
720
6450
21-26
Korkeakoulu
5 v
1
190
950
7400
27 – 67
Työpaikka
40 v
1
200
8000
15 400
Vapaa -aika
78 v
1/vk
58
4520
19 920
78 -80
Ateriapalvelu
2 v
1
365
730
20 650
80 – 83
Palvelutalo
3 v
3
365
2190
22 840
84 – 86
Vanhainkoti
3 v
4
365
2920
25 760
Sairaala
2 kk
4
60
240
26 000
Yhteensä
26 000

Ruokapalvelut hyvinvoinnin edistäjinä

Päiväkotien ruokailussa luodaan pohjaa koko iän jatkuville ruokatottumuksille ja siten ruokapalveluilla on myös ravitsemuskasvattajan rooli. Vastuu ruokapalvelujen laadusta on palvelujen tilaajilla, joiden pitää määritellä lapsille tarjottavan ruoan laatu. Kasvatusvastuussa oleva varhaiskasvatusorganisaatio on myös ravitsemus- ja ruokakasvatusvastuussa ja eikä siten voin siirtää ruokaan liittyvää kasvatustehtävää ruokapalveluorganisaatiolle (Nevala 2011).

Lakisääteinen kouluruokailu on osa koulun opetussuunnitelmaa (Manninen 2012). Kouluruokailun käyttöä seurataan säännöllisesti (Luopa ym. 2010, Vikstedt ym. 2012a) ja sen ohjaukseen on runsaasti julkaisuja (esim. Lintukangas ja Palojoki 2012). Kouluruokailu on niin tuttua ja perinteistä, ettei edes ymmärretä miten arvokasta se on. Monissa Euroopan maissa tehdään paljon työtä kouluruokailun järjestämiseksi (Lennernäs 2011). Kouluruokailun kehittämiskenttä on varsin kaksijakoinen: toisaalta tarvitaan toimia lasten lihavuuden ehkäisyyn, toisaalta pitää huolehtia koululaisten riittävästä ravinnonsaannista.

Toisen asteen opiskelijaravintoloiden ruokapalvelut ovat avainasemassa, kouluttavathan ne myös alan ammattilaisia. Huolestuttavaa on se, että niissä ei välttämättä ole laskettu tarjottavan ruoan ravintosisältöjä tai että tarjottu ruoka ei vastaa ravitsemussuosituksia (Kirmanen 2012). Sydänliitto onkin nyt tuottanut Ravitsemuspassin ravitsemusosaamisen testaamiseen (www.ravitsemuspassi.fi) yhdessä Jyväskylän ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa. Mielenkiintoista on sekin, että ensimmäiset ravitsemussuositukset, joiden takana on niiden toteuttamiseen velvoittava laki koskevat Suomessa korkeakouluopiskelijoiden ruokailua (Kela ja VRN 2011).

Työpaikkaruokailu näyttää lisääntyvän vaikka työpaikat vähenevät (Taloustutkimus 2012). Työpaikkaruokailussa syöminen on yleisintä korkeasti koulutetuilla (Raulio 2011, Raulio ym. 2009). Vain puolet käyttää työpaikkaruokailumahdollisuuttaan (Vikstedt ym. 2012b). Pienten yksityisten lounasravintoloiden ja ravintoloiden lounasruoan laatua ei ole tutkittu, ainakaan ravintoloiden à la carte -ruoka ei ravitsemussuosituksia noudata (Mertanen 2007). Edelleen suuri osa ruokamyrkytyksistä tulee ravintoloiden tarjoamasta ruoasta (Ruokamyrkytysepidemioiden tapahtumapaikat 2000-2010).

Ikääntyvien ruokapalvelujen tarve kasvaa sitä mukaa kun ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa. Yli 80-vuotiaista neljännes käyttää kotonaan ateriapalveluita (Aldén-Nieminen 2009). Ikääntyneen ravitsemuksellisten tarpeiden huomioiminen ja hänelle sopivien palvelujen tuottaminen edellyttää osaamista ja tuotekehitystä (Suominen ym. 2010). Sairaalaruokailu on ollut yllättävän vähän suomalaisen tutkimuksen tai kehityshankkeiden aiheena, vaikka esimerkiksi Kuopiossa rakennetaan uutta kaupungin ja yliopistollisen keskussairaalan yhteiskeittiötä (Hankala 2010). Muissa Pohjoismaissa sairaalaruokaa tutkitaan paljon (esim. Sorensen 2011).

Ammattikorkeakoulut ruokapalvelujen kehittäjinä

Ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen vähentäminen tuo väistämättä omat haasteensa ruokapalvelujen kehittämiseen. Johtamiskoulutusta on tarjolla riittämiin, mutta riittääkö se kymmenien miljoonien liikevaihdon ja erittäin haasteellisten palveluorganisaatioiden pyörittämiseen? Ruokapalvelujen vastuulliseen toimintaan kuuluu myös asiakkaidensa terveyden edistäminen kautta linjan, ja palvelujen tasa-arvo pitäisi olla itsestään selvää. Eroja ravintoloiden ja julkisten ruokapalvelujen näkemyksissä tulevaisuuden osaamistarpeista ja tulevaisuuden haasteista on varsin paljon (Mertanen ja Turpeinen 2012). Kun työelämäyhteistyötä lisätään koko ajan ja koulutuksen halutaan olevan työelämävetoista, toivoisi ammattikorkeakoulujen olevan kehittämisen etunenässä palveluja tuottavien yritysten ja julkisten organisaatioiden kanssa. Toki suurten julkisten ruokapalveluorganisaatioiden kehittämistarpeisiin vastaamisessa on haasteita, mutta jos ammattikorkeakoulut eivät siihen lähde, päädytään väistämättä Mikkosen (2012) uhkakuvaan restonomi-nimikkeen kapeutumisesta vain ravintola-alan tutkinnoksi.

Kirjoittajat

Enni Mertanen, yliopettaja FT, KM, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, enni.mertanen(at)jamk.fi

Karoliina Väisänen, lehtori, ETM,  Jyväskylän ammattikorkeakoulu, karoliina.vaisanen(at)jamk.fi

Aldén-Nieminen H, Raulio S, Männistö S, Laitalainen E, Suominen M, Prättälä R. Ikääntyneiden suomalaisten ateriointi. Ruokapalveluiden seurantaraportti 3. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 7/2009.

Hankala A, 2010. Tukipalveluista ydinpalvelua: kaupungin ja sairaanhoitopiirin ruokapalvelujen yhdistäminen. YAMK-opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Kirmanen T, 2012. Opiskelijalounaan ravitsemuksellinen laatu. YAMK-opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Kela ja VRN 2011. Suositus korkeakouluruokailun periaatteiksi.

Lennernäs M, 2011. Lunch och lärände – skollunchens betydelse för elevernas prestation och situation i klassrummet. Inventering av kunskapslärandet, teorier och begrepp. Livsmedelsverket, Rapport 1-2011.

Lintukangas S ja Palojoki P, 2012. Kouluruokailu kutsuu nauttimaan ja oppimaan. Edutaru Oy.

Luopa P, Lommi A, Kinnunen T, Jokela J. Nuorten hyvinvointi Suomessa 2000-luvulla. Kouluterveyskysely 2000-2009. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 20/2010.

Manninen M, 2012. Kouluruokailu 2020 – Kaikki Syö! Esitys Ateria 12 seminaarissa 6.11.2012.

Mertanen E, 2007. Ravintolaruoka asiakkaiden, ravintolakeittiön ja ravitsemuksen näkökulmasta. Väitöskirja. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 79.

Mertanen E ja Turpeinen V, 2012. Ammattitaito, osaaminen ja asiantuntijuus ruokapalvelujen johtamisessa. Teoksessa: Mertanen E, (toim.): Ruokapalveluja kehittämässä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 129.

Mikkonen A, 2012. Matkailu-, ravitsemis- ja talousalan ammattikorkeakoulutuksen vaikuttavuus työelämän näkökulmasta. Väitöskirja. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 130.

Nevala K, 2011. SAPERE-pedagoginen ruokalista ruokapalvelussa. YAMK-opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Raulio S, 2011. Lunch eating patterns during working hours and their social and workrelated determinants: Study of Finnish employees. Väitöskirja Helsingin yliopisto.

Raulio S, Roos E, Ovaskainen ML, Prättälä R. Food use and nutrient intake at worksite canteen or in packed lunches at work among Finnish employees. Journal of foodservice 2009; 20: 330-341.

Ruokamyrkytysepidemioiden tapahtumapaikat 2000-2010. www.zoonoosikeskus.fi/attachemnets/tapahtumapaikat.pdf (Viitattu 227.11.2012)

Sosiaali ja terveysministeriö. Joukkoruokailun kehittäminen Suomessa. Joukkoruokailun seuranta- ja kehittämistyöryhmän toimenpidesuositus. STM:n selvityksiä 2010:11.

Suominen M, Finne-Soveri H, Hakala P, Hakala-Lahtinen P, Männistö S, Pitkälä K, Sarlio-Lähteenkorva S, Soini H, 2010. Ravitsemussuositukset ikääntyneille. Valtion ravitsemusneuvottelukunta.

Sorensen J, 2011. Framework for developing functional foods for patients at nutritional risk. PhD thesis, Department of human Nutrition, Faculty of Life Sciences, University of Copenhagen. Taloustutkimus 2012. Horeca-rekisteri 2011.

Varjonen J ja Peltoniemi A, 2012. Kodin ulkopuolella ruokailu osana ruokatottumusten muutosta 199-2010. Kuluttajatutkimuskeskus julkaisuja 1/2012.

Vartiainen E, Borodulin K, Sundvall J, Laatikainen T, Peltonen M, Harald K, Salomaa V ja Puska P. 2012 FINRISKI-tutkimus: Väestön kolesterolitaso on vuosikymmenien laskun jälkeen kääntynyt nousuun. Suomen lääkärilehti 35/2012.

Vikstedt T, Raulio S, Puusniekka P, Prättälä R. 2012a. Suomalaisnuorten kouluaikainen ateriointi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 22/2012.

Vikstedt T, Raulio S, Helakorpi S, Jallinoja P, Prättälä R. 2012b. Työaikainen ruokailu Suomessa 2008- 2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 23/2012.

Health promotion in adolescence: what about the social media?

Adolescence is an essential time for health promotion (Viner et al. 2012, WHO 2012). Lifestyle and health related behaviors adapted during adolescence most often continue through later life and strongly effects future health. Social factors at individual, family, school, community and national level strongly effect health as well as health related behaviors and lifestyles adapted by the adolescents. The role of these factors strongly correlates to the future health of the whole population and the development of nations. Worldwide the strongest determinants of adolescent health are structural and related to the poverty: national wealth, income inequality, access to education, safe and supportive families, schools and peers. The most effective interventions to promote health in adolescents are suggested to relate to the general well-being in every day family life. Also factors, such as addressing risks in adolescents´ social and physical environments, access to education and employment as well as preventing injuries, consumption of alcohol and unsafe sex have been suggested as most relevant factors for promoting the health in adolescence. (Gore et al.2011, Viner et al. 2012.)

Health promotion is strongly based on values and the core question lies in the justification of the content as well as the actions (Leino-Kilpi 2009). Respect for general human rights, doing good and avoiding harm, justice, honesty, reliability, equality and empowerment are strongly related to the justification of health promotion. (Cribb & Duncan 2002, WHO 2011). The Ottawa Charter for Health Promotion (1986) is often addressed as the ethical cornerstone for health promoters around the world. According to the Ottawa Charter, health is defined as a resource for everyday life. Education, peace, food, income, social justice, and equity are presented as prerequisites for health and basic foundations for health promotion. (The Ottawa Charter for Health Promotion).

As main factors and ethical consideration regarding health promotion in adolescents have shortly been discussed, we now move to an excessively growing and extremely challenging environment of health promotion; the social media. Social media is part of the life of most present day adolescents and they use online social media, such as social networking sites (eg. Facebook and MySpace), blogs and status updating sites (eg. Twitter) and chat rooms (Pujazon-Zazik & Park 2010). The social media includes online activities and virtual communities where people share information and interact using words, pictures, videos and audio material based on shared interests (Safko & Brake 2009). Social media can be categorized into: forums and message boards, review and opinion sites, social networks, blogging and micro blogging, bookmarking and media sharing (Sterne 2010).

Purposes and effects of social media

There are potential positive effects of online socializing. These positive effects have been suggested to relate to building and maintaining social contacts, learning and refining the ability to exercise self-control, express sentiments in a normative manner, develop tolerance, respect to others, critical thinking and decision making (Berson et al.2002). There are also potential negative effects of the online social media, such as cyberbullying, online risk-taking behavior, sexual predators (Pujazon-Zazik & Park 2010), promotion of unhealthy lifestyles (Seidenberg et al. 2012) and sharing of misleading health-related information (Betch 2011).

Several researchers have addressed serious concern about the emotional well-being of present day adolescents (Sourander et al. 2008, Laaksonen et al. 2008, 2010). Additionally there have been suggestions about the social media creating a new, potential mental health problem, the ‘addiction’ to social networks and online games. The research evidence addressing the addictive qualities of the social networks are however still relatively scarce. The social media and networking sites are mostly used for quite common social purposes. Extraverts have been suggested to use social networking sites for social communication whereas introverts tend to use the sites for compensation for “real life” social connections. The negative effects of the social media usage include decreased engagement in “real life” social connections and participation which are reduced academic performance and problems in personal relationships, factors generally related to addictions. (Kuss & Griffiths 2011). As the negative effects of the social media on the real life social relations and school performance have been addressed, some concerning results are reported in the Finnish results of the 2010-2011 School Health Promotion (SHP) Study. According to the 2010-2011 SHP results about 5% of adolescents report use of internet reducing the quality of their social relations, 20-30% report using internet negatively effecting school performance and about 25% report using internet causing disruption in circadian rhythm. (School Health Promotion Study).

In the context of health promotion, social media has been described to be used for five main purposes: 1) communicating with consumers, 2) establishing positive brand pictures, 3) disseminating information, 4) expanding the reach of health promotion to broad and diverse audiences and 5) fostering partnership and engagement (O’Mara 2012, Neiger 2012). The health promoters should utilize the social media for what it potentially can deliver but not as a solution to complexities in health behavior and lifestyles. The social media may carry the potential for evidence based, ethically solid health promotion but also as an environmental for contradictive purposes (Neiger et al. 2012). Next we´ll be presenting few examples of studies describing social media in the context of health promotion.

Importance of online decision making

Research on the effects of internet and social media on health-related decision making is rare but as the use of these new environments are increasing; the body of literature and research on these topics is rapidly growing. People in general report that internet does not affect their decision making but according to Betch (2011) the internet may in fact play a very important role in the persons´ health-related decision making processes. It has been suggested that a person can use information in several phases of the decision making process and that information selected and processed from internet and the social media may significantly affect the current as well as future decisions.

Seidenberg et al. (2011) performed a You Tube video search to analyze the content of the videos related to smokeless tobacco. Description of smell, flavor, social references and interactions were found to be presented in over 50% of the videos. By contrast, references of public health information or the effects of nicotine were identified in only about 10% of the videos. None of the identified videos had restrictions preventing youths from viewing the content. The study suggests that You Tube doesn´t restrict youth from viewing smokeless tobacco videos and calls for attention to prevent social media to become vehicles for promoting smoking in adolescents.

Gold et al. (2011) performed a literature review aiming to examine the extent to which social networking sites (SNS) are used for sexual health promotion. The review identified almost 180 sexual health promotion activities from which only one was identified through a traditional systematic search of the published scientific literature. Most commonly used social networking activities targeted on young people, involved information delivery and were conducted by non-profit organizations. The most commonly used site was Facebook, followed by MySpace and Twitter. The amount of users and posts varied greatly between health promotion activities. The study suggest that social media is used for sexual health promotion but not reported in the scientific literature. Future research is needed to guide the development of health promotion activities in the environments of the social media.

Marketing substance use online

Morgan et al (2010) examined the adolescents´ use of social media web sites to post imagines or videos of themselves describing alcohol consumption, inebriated behavior or use of marijuana. The majority of the identified videos representing use of alcohol depicted females in social situations while videos representing use of marijuana depicted males. The identified videos were quite frequently viewed and gained positive ratings from the viewers. The adolescents´ attitudes toward posting alcohol-related consumption on the social media sites were generally positive and seen as a matter of individual decision making. Marijuana-related posting were however seen more negatively. Future research is needed to provide knowledge about motivation to post images and videos of substance use in the social media as well as the benefits and risks related to these activities. The study however suggests that adolescents in general relatively frequently seem to accept alcohol-related activities.

Moreno et al (2012) examined how the displayed use of alcohol and problematic drinking on Facebook is associated to self-reported problem drinking in adolescents. The adolescents who displayed problematic drinking on Facebook were more likely to score high AUDIT results, suggesting problematic drinking, more likely than the adolescents who did not display such activity. Also the ones who displayed use of alcohol on Facebook were more likely to report alcohol related injuries than the ones who did not display use of alcohol. As a conclusion to the research, it was suggested that Facebook references to problematic use of alcohol was positively associated with high AUDIT scores as well as alcohol related injuries. Further research is suggested to evaluate social media as a tool for targeting populations and send health promoting messages, advertisements or information to selected groups.

The alcohol marketing in the social media use several different strategies. There are real-world-tie-ins that refer to themed night club events across the globe that serve as marketing events of different brands of alcohol. There are interactive games that eg. invite users to suggest alternative endings to commercial videos, sponsored online events that are connected to materials advertising a certain brand. Also encouraging messages to drink have been produced by different alcohol brands. No Facebook posts explicitly recommended responsible or moderate drinking. According to the research social media allows new ways to add marketing to alcohol sales. In additional to the traditional marketing of stimulate conversation about brands but they also allow users to observe, analyze and direct those conversations on a larger scale. Moreover the social media allows embed brand-related activities in the routines of the social media consumptions for excessive amounts of people and encourage real time alcohol use. As a conclusion, social media reaches into new levels of advertising than any previous communications platforms in blurring the boundaries between advertising, consumer interaction and broader social activities (Nicholls 2012).

Adult involvement and research needed

Clearly, there are more than technical skills needed in health promotion in adolescence with social media. The virtual environment has altered the way of communication, learning and socializing for all of its users. The social media consists of, not only interaction between media and other people but also, invisible mental system of the users. In order to promote healthy choices in this unique virtual mental world, adults need to focus on creating and navigating in adolescents’ social environment with them, meaning complex virtual context of multipronged dimensions and approaches to health-related topics.

Evidently adolescents learn more from their peer group online and use social media and online searches as a key source of advice and information than before exploring critical developmental period, social status, friendships and romance. Social media is there for an important environment to empower adolescents´ as in-person contact or with exclusive health content to support health promotion against unhealthy, damaging or traumatizing information and social contacts online. As evidence about the effect of the social media on the health and well-being of adolescents as well as on the content and utilization of methods implemented for health promotion is scarce, future research on this topic is highly recommended.

Authors

Camilla Laaksonen, PhD, Turku University of Applied Sciences (TUAS), the Faculty of Health Care, camilla.laaksonen@turkuamk.fi

Jan Holmberg, Master of Health Care, http://janholmberg.weebly.com

Marjale von Schantz, PhD, R&D Manager, Turku University of Applied Sciences (TUAS), the Faculty of Health Care

Berson IR, Berson MJ, Ferron JM. 2002. Emerging risk of violence in the digital age: Lessons for educators from an online study of adolescent females in the United States. Journal of School Violence; 1: 51-57.

Cribb A,Duncan P. 2002. Health promotion and professional ethics. Blackwell, Oxford, UK.

Gore, FM, Bloem,PJN,Patton, GC,Ferguson,J, Joseph, V, Coff ey, C, Sawyer,SM, Mathers, CD. 2011. Global burden of disease in young people aged 10–24 years: a systematic analysis. Lancet.

Gold J, Pedrana AE, Sacks-Davis R, Hellard ME, Chang S, Howard S, Keogh L, Hocking JS, Stoove MA. 2011.A systematic examination of the use of online social networking sites for sexual health promotion. BMC Public Health; 21,11:583.

Kuss DJ,Griffiths MD. 2011. Online Social Networking and Addiction—A Review of the Psychological Literature. International journal of environment research and public health; 8(9):3528-52. Epub 2011 Aug 29

Laaksonen C, Aromaa M, Heinonen OJ, Koivusilta L, Koski P, Suominen S, Vahlberg T,Salanterä S. 2008. Health related quality of life in 10-year-old schoolchildren. Quality of Life Research 17, 1049-1054.

Laaksonen C, Aromaa M, Heinonen OJ., Koivusilta L, Koski P, Suominen S, Vahlberg T, Salanterä S. 2010. The change in child self-assessed and parent proxy –assessed Health Related Quality of Life (HRQL) in early adolescence (age 10-12). Scandinavian Journal of Public Health 38, 9-16.

Leino-Kilpi H. 2009. Terveyden edistämisen etiikka. Teoksessa: Etiikka hoitotyössä. Leino-Kilpi, H. & Välimäki, M. (eds.). WSOY oppimateriaali Oy.

Moreno MA, Christakis DA, Egan KG, Brockman LN, Becker T. 2012. Associations between displayed alcohol references on Facebook and problem drinking among college students. Archives of Pediatric & Adolescent Medicine;166(2):157-63. Epub 2011 Oct 3

Morgan EM, Snelson C, Elison-Bowers P. 2010. Imagine and video disclosure of substance use on social media websites. Computers in Human Behavior; 26: 1405-1411.

Neiger BL, Thackeray R, Van Wagenen SA, Hanson CL, West JH, Barnes MD, Fagen MC. Use of social media in health promotion: purposes, key performance indicators, and evaluation metrics. Health Promot Pract. 2012 Mar;13(2):159-64

Nicholls J. 2012. Everyday, everywhere: alcohol marketing and social media–current trends. Alcohol and Alcoholism;47(4):486-93. Epub 2012 Apr 23.

O’Mara B. 2012. Social media, digital video and health promotion in culturally and linguistically diverse Australia. Health Promotion International; 4.

Pujazon-Zazik M,Park JM. 2010. To Tweet or Not to Tweet: Gender Differences and Potential Positive and Negative Health Outcomes of Adolescents’ Social Internet Use. American Journal of Men’s Health; 4(1): 77-85.

Safko L, Brake DK. 2009. The social media bible: Tactics, tools and strategies for business success. Hoboken, NJ, John Wiley.

von Schantz M, Heinola A (eds.) 2012. Expertice in Health Care and Medication. Reports from Turku University of Applied Sciences 128. Available at: http://julkaisumyynti.turkuamk.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=9789522162403

School Health Promotion (SHP) Study 2010-2011. Available at: http://info.stakes.fi/kouluterveyskysely/FI/index.htm.

Seidenberg AB, Rodgers EJ, Rees VW, Connolly GN. Youth access, creation, and content of smokeless tobacco (“dip”) videos in social media. Journal of Adolescent Health 2012; 50(4): 334-8.

Sourander A, Niemelä S, Santalahti P, Helenius H, Piha J. 2008. Changes in psychiatric problems and service use among 8-year-old children: a 16-year population-based time-trend study. Journal of the American Academy of Child and Adolescent Psychiatry 47(3):317-27.

Sterne, J. 2010. Social media metrics: How to measure and optimalize your marketing investment. Hoboken, NJ, John Wiley.

The Ottawa Charter for Health Promotion. World Health Organization. 1986. Available at:
http://www.who.int/healthpromotion/conferences/previous/ottawa/en/ 16.10.12.

Viner RM, Ozer EM, Denny S, Marmot M, Resnick M, Fatusi A, Currie C. 2012. Adolescence and the social determinants of health. Lancet, 28;379(9826):1641-52. Epub 2012 Apr 25.

WHO 2011. Action plan for implementation of the European Strategy for the Prevention and control of Non communicable Diseases 2012-2016. Available at: http://www.euro.who.int/__data/assets/pdf_file/0003/147729/wd12E_NCDs_111360_revision.pdf

WHO 2012. Social determinants of health and well-being among young people Key findings from the Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study: international report from the 2009/2010 survey. 2012. Available at: http://www.euro.who.int/en/what-we-do/health-topics/Life-stages/child-and-adolescent-health/publications 10.8.2012.

Ammattikorkeakoulu vammaispalveluja kehittämässä

Ajatuksia kansainvälisenä vammaisten päivänä

Tämän vuoden kansainvälisen vammaisten päivän, maanantain 3.12. 2012 tarkoituksena on suunnata huomiota vammaisten ihmisten osallisuuteen, oikeuksiin, hyvinvointiin ja ihmisarvoiseen elämään. Vammaisten ihmisten on tärkeää saada osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan yhtä lailla kuin kenen tahansa kansalaisen.

Vammaisalalla osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa tapahtuu paljon ja isoja rakenteellisia ja sisällöllisiä asioita. Ne pohdituttavat ja puhuttelevat laajasti koko vammaisalaa, asiakaskuntaa, omaisia, ammattihenkilöstöä ja päätöksentekijöitä. Ajankohtaista koko maassa on kehitysvammaisten ihmisten laitosasumisen hajautussuunnittelu ja toteutus, palvelujen kilpailutus monine seuraamuksineen uusien ja jopa ylikansallisten palveluntuottajien esiin tultua palvelumarkkinoille, osatyökykyisten ja vajaakuntoisten ihmisten koulutus- ja työllisyysasiat, palvelujen käyttäjien ja omaisten huoli saada tarkoituksenmukaisia, riittävän yksilöllisiä ja laadukkaita peruspalveluja lähipalveluina asuinseudullaan sekä tarpeen mukaisia erityispalveluita koulutetun ja osaavan ammattihenkilöstön turvin tuotettuina.

Vammaispalvelujen toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina merkittävästi. Vammaispolitiikan keskeisimmät kysymykset kansainvälisesti ja kansallisesti ovat ihmisten perusoikeuskysymykset, jotka luonnollisesti määrittävät vammaisuuden ymmärtämistä ja käsitemäärittelyä ja vammaispolitiikan suuntaviivoja ja tavoitteita. Mitä sitten tulevaisuus tuokaan tullessaan? Ja kuinka siihen vaikuttaa? Meneillään oleva kuntarakenteiden ja sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistamistyö vammaisalan sisäisten haasteiden ja muutosten ohella tulevat vaikuttamaan vammaispalvelujen kansalliseen, seudulliseen ja paikalliseen järjestämiseen ja toteuttamiseen.

Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisten mahdollisuuksien, elämänhallinnan, työ- ja toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen ovat jo pitkään olleet keskeisiä vammaispoliittisia tavoitteita maassamme. Perustuslaissa määritellyt itsemääräämisoikeus ja yhdenvertaisuus ihmisten välillä eivät ole itsestään selviä asioita erityisesti, kun on kyse niiden toteutumisesta jonkin vähemmistöryhmän kohdalla. Vaaditaan usein lainsäädäntöä ja erityispanostusta edellä mainittujen asioiden toteutumiseksi. Vähäisintä ei ole tarve asenteellisiin muutoksiin.

Viime vuosina vammaisten henkilöiden asemaa on parannettu kehittämällä merkittävästi palveluja koskevaa lainsäädäntöä. Samoin on lisätty yhteiskunnan esteettömyyttä ja saavutettavuutta eri osa-alueilla. Perinteisesti palvelujärjestelmän kehittämisessä on painottunut palvelujen tuottajan näkökulma, nykyinen suunta on palvelujen tarvitsijan ja käyttäjän näkökulma. Palveluiden käyttäjän näkökulmasta korostuvat juuri yksilön oikeudet ja valinnan mahdollisuudet.

Jokaiselle vammaiselle ihmiselle oikeus valintoihin ja päätöksentekoon

Palvelun tarvitsijan ja käyttäjän oikeuksien sekä vaikutusmahdollisuuksien ja päätöksenteko-mahdollisuuksien korostaminen ovat tärkeitä arvoja. Arvojen toteutuminen ei vaan ole yksinkertaista, sillä valinta- ja vaikutusmahdollisuuksien siirtäminen arkipäivään tuo joukon ratkaistavia asioita. Millainen on vaikeasti vammaisen ja eniten apua tarvitsevan henkilön arki? Useat heistä tarvitsevat ja käyttävät monenlaisia palveluja. Silloin onkin jo kyseessä palvelun palapeliin sovitettavat osaset ja muodostuvan palveluverkoston hallinta. Palvelujen organisointi vaatii voimavaroja. Toisaalta hyvin toteutettu palveluohjaus ja riittävän kattava palvelu- ja hoitosuunnitelma parhaimmillaan tukevat myös yksilön valinnan vapautta.

Vammaisten ihmisten ja etenkin kehitysvammaisten ihmisten asumisen järjestäminen on suuressa murroksessa. Nyt tehdään suuria linjavalintoja ja päätöksiä siitä, millaisia asumisratkaisuja toteutetaan ja mitä asumista tukevat palvelut tulevat olemaan? Kysymys yhtä kaikki on siitä, millaista on vammaisen ihmisen hyvä elämä. Suomessa edelleenkin asuu suuri osa kehitysvammaisista aikuisista vanhempiensa kanssa tai muiden omaisten luona ja erilaisissa asumisryhmissä ja laitosasumisessa heistä tuhansia. Suomalainen kulttuuri vammais- ja vanhustyössä on laitosvaltainen. Hyvää tarkoittavana ajatuksena on ollut se, että erityisryhmille tarkoitetut keskitetyt ratkaisut ovat hyviä ja kestäviä. Tässä ajatusmallissa on vain käynyt niin, että yksilötason vaikutuksia ei ole liioin tutkittu tai tehty näkyviksi.

Tarvitaan työ- ja toimintakulttuurin muutos

Vammaisen henkilön valinnanoikeuksien toteutuminen törmää Suomessa vielä moniin asenteellisiin ja rakenteellisiin esteisiin. Palvelujen suunnittelukäytännöt eivät ole kehittyneet siten, että ne tukisivat henkilön ja hänen perheensä osallistumista ja kuulluksi tulemista. Tosiasia on myös se, että kun vammaisilta ihmisiltä ja heidän perheiltään on nyt yksilökeskeisen suunnittelun nimissä alettu kysyä, miten he haluaisivat elämänsä elää ja tarvittavat palvelut järjestää, he eivät olekaan valinneet perinteisiä, totuttuja keskitettyjä ratkaisuja. Lainsäädäntöämme tulee uudistaa siihen suuntaan, joka antaisi vammaiselle ihmiselle oikeuden tuettuun päätöksentekoon erilaisissa elämänsä päätöksentekotilanteissa. Ongelmamme on myös palveluvalikoiman kapeus ja alueellinen erilaisuus, sillä läheskään aina ei löydy sellaista palveluja ja tukea, jotka vastaisivat tarkoituksen¬mukaisimmin henkilön tarpeisiin. Tällaisessa tilanteessa ihminen joutuu valitsemaan sellaisia palveluja, joita hän ei ensisijaisesti halua tai tarvitse. Sangen monen vammaisen ihmisen elämän kysymyksiä ratkaistaan kuntoutuksen paradigman nimissä erityishuollon kysymyksinä eikä normaalipalveluina. Tällainen normaalipalvelujen alihyödyntäminen johtaa myös eristäviin käytäntöihin normaaliyhteisöstä. Erityispalveluja ja erityisosaamista toki tarvitaan, mutta ne tulee vain kohdentaa tarkoituksenmukaisesti ja rinnalla rakentaa palvelumuotoilun avulla sellaisia palvelu- ja tukimuotoja, jotka mahdollistavat vammaisten ihmisten elämää kansalaisena lähiyhteisöissään. Kyse on työ- ja toimintakulttuurin muutoksesta ja tavasta tehdä asioita yhdessä, jolloin henkilö päämiehenä on keskiössä ja mahdollisuuksien mukaan neuvottelevana kumppanina niin suunnittelussa, arvioinnissa kuin palvelujen kehittämistyössä. Haaste on työntekijän. Aktiivisen tukemisen työskentelymallissa työntekijä pyrkii tutkimaan ja arvioimaan omaa toimintaansa vuorovaikutuksessa ja etsimään sellaisia työskentelytapoja, jotka tukevat vammaisen henkilön mielipiteen ilmaisua ja osallistumista itselleen tärkeisiin asioihin. (Hintsala & Ahlsten 2011; Ashman, Ockenden, Beadle-Brown & Mansell 2010.)

Työntekijöiden työkäytäntöjen muuttuminen ei yksinään riitä, jos rakenteet ja järjestelmät pysyvät samoina. Esimerkkinä Ison-Britannian sosiaalipalvelujen kehittämisen strategiaksi on määritelty palvelujen ”henkilökohtaistaminen” (personalisation). Tällä tarkoitetaan koko sosiaalipolitiikan ja -käytäntöjen uudistamista siten, että asiakkaiden valinnanoikeus ja vaikutusmahdollisuudet oman tukensa ja tarvitsemiensa palvelujen suunnittelussa vahvistuvat merkittävästi. Tämä muutos asettaa tehtäviä ja vaatimuksia sekä valtiolle, kunnille että palvelujen tuottamiseen ja järjestämiseen osallistuville tahoille. Henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto ja vakiinnuttaminen on yksi tavoiteohjelman konkreettisista kehittämistoimista. Henkilökohtaista budjetointia on kehitetty viime vuosina useissa eri maissa ja sen on nähty olevan yksi ratkaisu palvelujen järjestämisen kriisiin. Kokeiluja on meneillään myös meillä Suomessa. Toinen merkittävä vammaisen ja kehitysvammaisen henkilön asemaa parantavaa uudistus on liittynyt mm. Kanadassa ja Englannissa tuetun päätöksenteon kehittämiseen, jossa henkilö saa laillisen oikeuden käyttää apunaan toista henkilöä päätöksenteon tilanteissa. (Hintsala & Ahlsten 2011.)

Arjen unelmia toteuttamassa Länsi-Pohjan seutukunnassa

Erilaiset muutospaineet, ohjelmapoliittiset haasteet sekä vammaispalvelulakiuudistus nostivat esiin vammaispalvelujen kehittämis¬tarpeen myös Länsi-Pohjan alueella. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysala vastasi tähän tarpeeseen toteuttamalla vv. 2010-2012 ”VASPA – Vammaispalvelujen kehittäminen Länsi-Pohjassa” -hankkeen yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Yhteistyökumppaneina ja kohderyhminä ovat kehittämistyössä olleet vammaispalveluja ja kehitysvammahuoltoa järjestävät julkishallinnon organisaatiot ja yksityiset palveluntuottajat. Hankkeen rahoitus saatiin Euroopan sosiaalirahastolta (ESR). VASPA-hankkeessa kehittämistyö on kohdistunut vammaispalvelujen sisällölliseen kehittämiseen, palveluorganisaatioiden ja henkilöstön osaamisen vahvistamiseen, tiedon tuottamiseen ja välittämiseen, toimivien ja hyvien seutukunnallisten käytäntöjen rakentamiseen ja esteettömyyden parantamiseen.

Laadukkaiden vammaispalvelujen saatavuuden varmistaminen onkin haastava tehtävä. Ajatus ja ideologia turvata vammaisten ihmisten osallisuus, omatoimisuus ja yhdenvertaisuus mahdollisimman hyvin on nostanut tarpeen ja moninaisia haasteita tarkastella palvelurakenteita ja vammaisten ihmisten roolia ja asemaa palveluiden käyttäjinä. Vammaisten henkilöiden tarvitsemien erityispalveluiden järjestäminen ja tuottaminen edellyttää hyvää ammattitaitoa ja erityistä osaamista. Palveluita tuottavien tahojen ja niissä työskentelevän henkilöstön osaaminen ja osaamisen vahvistaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tavoitteiden saavuttamiseksi toiminta hankkeessa organisoitiin toteutettavaksi seutukunnallisten työryhmien avulla ja ammatillista osaamista vahvistettiin erilaisten koulutusten ja konsultaation muodossa.

Ammattikorkeakoulun tehtäviä opetuksen lisäksi ovat aluevaikuttavuus ja työelämäyhteistyö, joiden toteuttamisessa yhtenä merkittävänä toimintamuotona ovat hankkeet. Tämä VASPA-hanke oli onnistunut esimerkki yhteistyöstä, jossa kaikki ammattikorkeakoulun kolme perustehtävää toteutuivat hyvin. Toiminta hankkeessa onnistuttiin integroimaan erinomaisesti opetukseen. Opiskelijat olivat hankkeessa tärkeä voimavara. Olemalla mukana aidoissa työympäristöissä, erilaisten toimeksiantojen parissa ja osallisena työryhmissä on lisännyt opiskelijoille osaamiseen syvyyttä ja ammatillista tietotaitoa. Opiskelijat toteuttivat hankkeessa mm harjoittelujaksoja, tekivät erilaisia selvityksiä ja kartoituksia, suunnittelivat ja toteuttivat isoa seminaaritapahtumaa sekä työstivät erilaisia toimeksiantoja myös opinnäytetöinä. Opintojaksojen yhteydessä toteutettuja oppimistehtäviä on koottu yhteen ja analysoitu yhdessä, joka on auttanut omalta osaltaan jäsentämään vammaisten ja kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheiden palvelutarpeita ja osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemuksia.

VASPA-hanke palkittiin Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Laatuteko 2012 -palkinnolla. Palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, työyhteisölle tai työryhmälle. Perustelut palkinnolle löytyvät VASPA-hankkeen toiminnasta: Hanke on hyvä esimerkki strategian mukaisesta toiminnasta ja siinä on toteutunut opetuksen, oppimisen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan, aluekehityksen sekä työelämäyhteistyön integroimista.
Palkinto luovutettiin 28.9.2012 järjestetyn Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun 20-vuotisjuhlatilaisuuden yhteydessä.

”Tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen.”
(Eleanor Roosevelt)

Kirjoittaja

Rauni Räty, lehtori, rauni.raty@tokem.fi, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysala

Hintsala Susanna ja Ahlsten Marika 2011. Perustuuko asuminen tarpeisiin vai järjestelmien ylläpitämiseen? Artikkeli teoksessa Ripatti Päivi (toim.) Kehitysvammaisten asuminen. Uusi reformio 2010-2015. Raportti 10/2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Unigrafia Oy. Yliopistopaino. Helsinki 2011.

Ripatti Päivi (toim.) Kehitysvammaisten asuminen. Uusi reformio 2010-2015. Raportti 10/2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Unigrafia Oy. Yliopistopaino. Helsinki 2011. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80019/654df847-a315-42e2-ab92-bebb8df864b7.pdf?sequence=1

Räty Rauni (toim.) ja Takkula Tuija 2012. Arjen unelmia toteuttamassa. VASPA-hankkeen raportti. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja B. Raportit ja selvitykset 7/2012. Uniprint. Oulu 2012.
http://www3.tokem.fi/kirjasto/tiedostot/Raty_Takkula_B_7_2012.pdf

VASPA – Vammaispalvelujen kehittäminen Länsi-Pohjassa -hanke 2010-2012. http://www.tokem.fi/Suomeksi/Vaspa/VASPAn_etusivu.iw3

Laatuteko 2012. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu. http://www.tokem.fi/Suomeksi/Tutkimus_ja_kehitys.iw3?showlocation=c2024f72-710f-49cf-b986-aae4bf18386b&newsID=a31c2106-a7f4-4196-a02a-01d24c7fea4c

Saattohoidon laatu ja haasteet kehittämiselle

Johdanto

Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 henkilöä (Tilastokeskus 2011). Valtaosa kuolemista tapahtuu sairaaloissa. Saattohoito-käsitettä käytetään kun tiedetään, että potilas kuolee lähipäivien, viikkojen tai lähikuukausien aikana. Saattohoitoa ei voi olla ilman päätöksentekoa siitä, että potilas on lähestymässä kuolemaa. Tämä päätöksenteko on yksi kompastuskivi terveydenhuollossamme; sitä ei aina tehdä ja siksi potilaat kuolevat ikään kuin kesken hoidon (Kuuppelomäki 2002a).

Kuolemasta tulisi tehdä mahdollisimman arvokas, rauhallinen ja miellyttävä kokemus jokaiselle ihmiselle. Arvostettu Economist-lehden tutkimusyksikkö julkaisi vuonna 2010 tulokset saattohoidon laatua koskevasta vertailututkimuksesta, jossa oli mukana 40 maata (Economist Intelligence Unit 2010). Hoidon laatua arvioitiin 27 indikaattorin avulla, jotka koskivat saattohoidon hoitoympäristöä, saatavuutta, kustannuksia ja laatua. Tietoja hankittiin tilastoista ja haastatteluilla. Laadukkainta elämän loppuvaiheen hoito oli Iso-Britanniassa ja Australiassa. Suomi sijoittui arvioinnissa vasta tilalle 28.

Saattohoito Isossa-Britanniassa

Hyvän saattohoidon periaatteet ovat lähtöisin Isosta-Britanniasta, jossa on tällä hetkellä n. 200 saattohoitokotia (hospice). Kuolevista potilaista hoidetaan kuitenkin suurin osa sairaaloissa, osa hoitokodeissa ja kodeissa, kuten Suomessakin. Iso-Britanniassa on tehty systemaattista työtä saattohoidon laadun parantamiseksi. Vuonna 2004 käynnistyi saattohoitoa ohjaava kansallinen ohjelma (End of life care program), joka laajeni saattohoitoa koskevaksi strategiaksi v. 2008 (End of life care strategy). Strategiaan sisältyy suositukset seuraavien ”työkalujen” käytöstä saattohoidossa: Gold standard framework (hoidon laadun ja organisoinnin kehittämisohjelma + akkreditointi), Liverpool Care Pathway (hoidon toteutusta ohjaava malli 2-4 viimeiselle elinpäivälle), Advanced care planning (keskustelu ja dokumentointi yksilön ja hoidonantajien välillä koskien hoitoa tulevaisuudessa = hoitotahto). Ne ovat jo laajasti käytössä Iso-Britanniassa tällä hetkellä. Lisäksi on laadittu kansallinen vuorovaikutusta elämän loppuvaiheessa koskeva koulutusohjelma (National End of Life Care Communication Skills Programme). Saattohoitoa myös tutkitaan ja valvotaan. Saattohoidon laadun korkea taso Iso-Britanniassa on tavoitteellisen kehittämisen sekä kansallisen ohjauksen lopputulos.

Saattohoidon haasteet Suomessa

Suomessa saattohoidon laatuun on vaikutettu lähinnä laatimalla hoitoa koskevia suosituksia (Lääkintöhallituksen terminaalihoito-ohjeet v. 1982, ETENE:n suositukset v. 2003). Lisäksi Suomalainen lääkäriseura Duodecim (2008) on julkaissut Käypähoito-suosituksen ”Kuolevan potilaan oireiden hoito”. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1992) varmistaa hoidon laatua ja se koskee myös kuolevia potilaita. Laissa todetaan, että ”potilaalla on oikeus hyvään terveyden-ja sairaanhoitoon ja siihen liittyvään kohteluun”. Lisäksi siinä korostetaan potilaan tiedonsaantioikeutta ja itsemääräämisoikeutta. Isossa-Britanniassa käytössä olevat työkalut meiltä puuttuvat kokonaan hoitotahtoa lukuun ottamatta.

Kansalaisadressi sai sosiaali-ja terveysministeriön (STM) laatimaan ja julkaisemaan uudet saattohoitosuositukset vuonna 2010, jotka sisältävät tietoa siitä, millaista on ideaalinen ja hyvä saattohoito ja mitä pitäisi tehdä tavoitteiden saavuttamiseksi. Suositusten mukaan sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset ovat vastuussa saattohoitopotilaiden hyvän hoidon yhdenvertaisesta organisoimisesta ja toteuttamisesta.

Erilaisten oireiden esiintyminen on yleistä saattohoidossa olevilla potilailla, joista suurin osa on syöpää sairastavia. Kipu on yksi tavallisimmista oireista. Kivun hoitoa elämän loppuvaiheessa koskevassa tutkimuksessa (Sankelo 2010) todettiin, että hoidon laatu oli parhainta niissä hoitoyksiköissä, joissa kivunhoitoa toteutettiin WHO:n suositusten mukaisesti, hoitoa ohjasivat yhteisesti sovitut ”pelisäännöt”, kivun hoitoa koskevaa koulutusta oli tarjolla ja siihen oli myös osallistuttu, työyksikössä oli nimetty sairaanhoitaja kivunhoidon kontaktihenkilöksi ja asiantuntijakonsultaatioita oli saatavilla tarvittaessa. Mielenkiintoista on, että hoidossa ilmeni eniten puutteita juuri noissa tärkeissä laatutekijöissä. Lisäksi kivun arviointi oli satunnaista ja vähäistä. Kivun hoidossa korostui pelkästään lääkehoito vaikka mm. Bardian ym. (2006) tekemän kirjallisuuspohjaisen meta-analyysin perusteella myös hieronta, rentoutus + mielikuvaharjoittelu, lämpöhoito, akupunktio, hypnoosi, musiikki ja terapeuttinen kosketus vähentävät kipuja. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että kivunhoito toteutuu maassamme puutteellisesti (Kuuppelomäki 2002b).

Kuolevien potilaiden hoitaminen useissa erilaissa hoitopaikoissa tarkoittaa sitä, että missään ei synny vahvaa saattohoito-osaamista, koska ko. potilaiden määrä jää vuosittain pieneksi. Tämä heikentää hoidon laatua, jolloin useat saattohoitopotilaat kärsivät kivusta ja joutuvat olemaan samassa huoneessa muiden potilaiden kanssa. Tämä ei mahdollista rauhallista ja arvokasta kuolemaa eikä potilaan ja läheisten yksityistä yhdessäoloa. Ne potilaat, joilla ei ole lähiomaisia, joutuvat kuolemaan yksin, koska kiireinen hoitohenkilöstö ei ehdi istumaan vierellä. Tällaisessa tilanteessa voisi hyödyntää vapaaehtoistyöntekijöitä, mutta heitä on mukana hoidossa vain saattohoitokodeissa.

Useimmat potilaat haluaisivat kuolla kotona, mutta heille ei pystytä tarjoamaan riittävää ympärivuorokautista hoitoa. Myös työssä olevien omaisten on usein vaikea järjestää vapaata läheisensä hoitoa varten. Yhteiskunnan taloudellinen tuki ja ammattihenkilöiden hoidon toteutusta koskeva tuki omaishoitajille on puutteellista. Siksi kotihoito ei ole lisääntynyt maassamme viime vuosien aikana.

Uusissa saattohoito-ohjeissa (STM 2010) todetaan, että kuolevan potilaan hoitoa koskevaa koulutusta ammattikorkeakouluissa tulisi kehittää. Saattohoidon opetus sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien peruskoulutuksessa onkin ollut vähäistä. Myös lääkärikoulutuksessa on ollut samanlainen tilanne. Tämä on ehkä osaltaan vaikuttanut siihen, että saattohoito on maassamme niin kehittymätöntä. Lähitulevaisuudessa on odotettavissa muutosta asiaan, koska STM:n hoitotyön kehittämisen ohjausryhmä on tänä vuonna tehnyt ehdotukset ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman ja sen jälkeisen koulutuksen sekä hoitotyön opettajan kliinisen osaamisen kehittämisestä (STM 2012).

Nuo ehdotukset sisältävät listauksen uudenlaisista asiantuntijatehtävistä, jotka tulisi huomioida sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja kätilön amk-opetussuunnitelmissa. Eräänä uutena asiantuntijatehtävänä mainitaan ”palliatiivisen hoidon ja saattohoidon asiantuntijan tehtävät kivun ja muiden oireiden lievityksessä sekä ihmisen psykososiaalisten, hengellisten ja elämänkatsomuksellisten tarpeiden huolehtimisessa”. Mikään uusi tämä asiantuntijatehtävä ei sinänsä ole, vaan on aina ollut osa hoitotyötä. Myös perustutkinnon jälkeistä koulutusta koskevissa ehdotuksissa mainitaan ”Palliatiivinen hoitotyö” yhtenä osaamiskokonaisuutena ja erikoistumiskoulutuksen alueena.

Lopuksi

Saattohoidon laadussa on vielä paljon parannettavaa. On tärkeää, että koulutusta kehitetään suositusten mukaisesti. Tämä on pohja käytännön hyvälle hoidolle. Lisäksi tarvitaan saattohoitoa ohjaava kansallinen strategia. Pelkät suositukset eivät riitä parantamaan hoidon laatua; tästä on jo tutkimukseen perustuvaa näyttöä olemassa. Kansallista koordinaatiota ja laadun valvontaa tarvitaan myös. Suomeen tulisi perustaa elin, joka tutkimusten ja auditointikäyntien avulla seuraa saattohoidon toteutuksen laatua. Sitä tarvittaisiin valvomaan palvelujen ja hoidon laatua terveydenhuollossa laajemminkin. Saattohoidon tutkimusta vauhdittamaan on v. 2010 perustettu kansallinen Saattohoitotutkijafoorumi, jonka toimintaa koordinoi ETENE (Valtakunnallinen sosiaali-ja terveysalan eettinen neuvottelukunta). Tämä on hieno edistysaskel. Tutkijafoorumi on laatinut tutkimusohjelman, mutta tutkimusten rahoitus perustuu jokaisen tutkijan omaan aktiivisuuteen ja kykyyn laatia kilpailukykyisiä rahoitushakemuksia.

Kirjoittaja

Merja Sankelo, dosentti, THT, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, merja.sankelo@seamk.fi

Bardia A., Barton D., Prokop L., Bauer B. & Moynihan T.2006. Efficacy of complementary and alternative medicine therapies in relieving cancer pain: a systematic review. Journal of Clinical Oncology 24(34), 5457-64.

Economist Intelligence Unit. 2010. The quality of death. Ranking end of life care across the world.

Economist Intelligence Unit 2010.

Kuuppelomäki M.2002a. The Decision-making process when starting terminal care as assessed by nursing staff. Nursing Ethics, 9(1),20-35.

Kuuppelomaki M.2002b. Pain management problems in patients’ terminal phase as assessed by nurses in Finland. Journal of Advanced Nursing 40(6), 701-709.

Sankelo M. 2008. Syöpää sairastavien kivun hoito elämän loppuvaiheessa. Julkaisussa Vehviläinen-Julkunen (ym.) Hoitotieteellinen tieto monitieteisessä tiede-ja toimintaympäristössä. XI Kansallinen hoitotieteellinen konferenssi.

Proceedings, Publications of University of Eastern Finland. Reports and Studies in Health Sciences, 179-184, Kuopio.

Sosiaali ja terveysministeriö. 2010. Hyvä saattohoito Suomessa. Asiantuntijakuulemiseen perustuvat saattohoitosuositukset. Sosiaali-ja terveysministeriön julkaisuja 6, Helsinki.

Sosiaali-ja terveysministeriö. 2012. Koulutuksella osaamista. Asiakaskeskeisiin ja moniammatillisiin palveluihin, Ehdotukset hoitotyön toimintaohjelman pohjalta. Sosiaali-ja tereveysministeriön raportteja ja muistioita 7, Helsinki.

Suomalainen lääkäriseura Duodecim. 2008. Kuolevan potilaan oireiden hoito. Käypähoito-suositus. www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/kht00072.

Tilastokeskus. 2011. Suomi lukuina 2011.Tilastokeskus, yleisjulkaisut, Edita Prima Oy, Helsinki.

Julkisten palvelujen rinnalle kumppaneiksi yrittäjiä

Väestö vanhenee, mutta aiempaa toimintakykyisempänä

Kuten viime aikoina Suomessa käyty kiivas keskustelu kertoo, on sosiaali- ja terveysalalle tulossa suuria muutoksia. Tilastollinen tarkastelu osoittaa taustalla voimakkaasti vaikuttavia demografisia ja taloudellisia syitä tarpeeseen uudistua ja kehittää tarvittavia palveluita.

Eliniän odote on ollut pitkään kasvussa eli ihmiset elävät kauemmin kuin aikaisempina vuosina (Elinajan odote, 2012). Suuret ikäluokat lähestyvät ikää, jossa palveluntarve kasvaa. Alle 75-vuotiailla toimintakyvyn vaikeudet ovat vielä harvinaisia, mutta vaikeudet lisääntyvät melko nopeasti yli 75-vuotiailla. (Väestön ikärakenne 2012; Ikääntyneiden toimintakyky 2012.)
Tilastokeskuksen mukaan eläkeläisten tulot ovat pysyneet kehityksessä mukana kaikkiin koti-talouksiin verrattuna (Kotitalouksien tulot sosioekonomisen aseman mukaan 2012). Yhä useampi eläkkeelle jäävä on tehnyt pitkän työuran, jonka aikana on kerryttänyt eläkkeensä. Tulevaisuudessa apua tarvitsevien eläkeläisten ostovoima on pääsääntöisesti nykyistä huomattavasti korkeampi vaikkakin tuloerot ovat pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna kasvaneet (Pienituloiset 2012; Tuloerot 2012).

Palvelujen uudistaminen tarpeellista

Tilastot kertovat kasvavasta ikääntyvien määrästä, toimintakyvystä ja taloudellisen tilanteen kehityksestä. Ikääntyville kohdistettavat palvelut tulevat olemaan iso osa koko julkisen sektorin palveluista, joka näkyy jo nyt monilla alueilla työntekijöiden, rahan ja tilojen riittämättömyytenä. Työ- ja elinkeinoministeriön sosiaalialan toimialaraportin julkistamistilaisuudessa (20.11.2012) todettiin, että palveluja ja tuottavuutta on uudistettava, palvelutarpeita hillittävä, työntekijöiden työnkuvaa on fokusoitava ydinosaamiseen ja työmuotoja tulee moninaistaa.

Ennakointitietoa tuottaneiden hankkeiden mukaan tulevat ikäihmiset ovat tottuneet käyttämään rahaa erilaisten palveluiden ostamiseen omien valintojen mukaan. He ovat myös tottuneet olemaan asiakkaita, vertailemaan ja hankkimaan palveluita omiin tarpeisiinsa myös muualta kuin julkiselta sektorilta. (Klusteriennakontihanke 2011; Tulevaisuuden tarpeet Hämeenlinnan seudulla 2011.) Heillä on myös näkemystä siitä mitä haluavat ja kuinka haluavat itseään autettavan. Tällä hetkellä Suomesta löytyy muun muassa yksityisiä lääkäripalveluja, fysioterapian, vanhusten asumisen ja kotiavun palveluja. Yritysten tarjoamat palvelut ovat lisävaihtoehto niille, jotka haluavat sellaisia palveluja, joita julkisella puolella ei ole tarjolla tai haluavat palvelun ”omilla ehdoillaan”. He haluavat vaikuttaa vaikkapa palvelun ajankohtaan, sisältöön tai tarjoajaan. Näin yksityisen palvelutuotannon avulla mahdollistetaan laajempi ja monipuolisempi palvelutarjonta sekä lisätään asiakkaan valinnan mahdollisuuksia.

Koulutuksen vastauksia tuleviin haasteisiin

Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opetuksessa on huomioitu alan kehittyminen ja haasteet korostamalla yrittäjyyttä eri koulutusohjelmien sekä pakollisissa että vapaasti valittavissa opinnoissa. Opintojen aikana opiskelijat saavat kuulla esimerkkejä oman alansa erilaisten yrittäjien tarinoista ja opiskelevat yrittäjyyden perusasioita. Opinnoissa työskennellään oma-aloitteisesti korostaen sisäisen yrittäjyyden ja moniammatillisen työskentelyn tärkeyttä. Perusopintojen jälkeen opiskelijalla on mahdollisuus kehittää omaa yritysideaansa sekä osaamistaan tulevana yrittäjänä Yritystallin opiskelijana. Yritystalli on osa koko SeAMKin toimintaa.

Hyviä kokemuksia on saatu vapaasti valittavalta opintojaksolta, jossa sosiaali- ja terveysalan, tekniikan sekä liiketalouden opiskelijat muodostavat monialaisia ryhmiä, ideoivat uuden hyvinvointialan yrityksen ja laativat sille liiketoimintasuunnitelman. Opiskelijoille avautuu monia näkökulmia mahdollisuudesta toimia asiantuntijana yrityksessä. Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen voi toimia myös konsulttina jossakin alan tuotteita suunnittelevassa ja kehittelevässä yrityksessä tuoden teknologisiin ratkaisuihin käyttäjälähtöisen näkökulman. Terveysteknologian kehitys tuo uusia mahdollisuuksia ikääntyneille asua pitempään kotona ja liikkua turvallisesti (ks. myös FinnSight 2015, 87). Ammattilaisten monialainen osaaminen, innovatiivisuus ja yhteistyökyky ovat keskeisiä taitoja kehitettäessä uusia ratkaisuja helpottamaan ikääntyneiden arkea. Näitä taitoja pyritään vahvistamaan jo opiskelun aikana. Yrityksen perustaminen tälle alalle tarjoaa mahdollisuuden myös kansainvälisille markkinoille. Esimerkiksi Venäjällä on kasvavia vientimahdollisuuksia kaupallisille hoivapalveluille ja erityisesti vanhusten kotona asumista tukeville välineille. (Venäjä tarjoaa mahdollisuuksia kansainvälistymiseen 2012)

Opiskelijoille halutaan antaa eväitä ammattinsa harjoittamiseen useissa erilaisissa työympäristöissä. Sosiaali- ja terveysalalla yrittäjänä toimiva henkilö tarvitsee usein työkokemusta ennen kuin edes saa perustaa yrityksen. Alla oleva yrittäjyystarina kuvaa niitä esimerkkejä, joita opiskelijat saavat kuulla opintojensa aikana.

Yrittäjyystarina – sisäinen palo viitoitti suuntaa

Pirjo Tanninen on yksi niistä yrittäjistä, jotka ovat käyneet kertomassa tarinastaan opiskelijoille. Hän on perustanut hoivakoti Vuosikas Oy:n Lapualle v. 2001. Lähihoitajaksi valmistuttuaan Tanninen työskenteli kaupungin kotipalvelussa. Siellä hän näki, kuinka työntekijöillä oli niin monta asiakasta hoidettavana työvuoron aikana, ettei aikaa jäänyt muuhun kuin välttämättömien asioiden tekemiseen. Juttelemiseen tai kuulumisten kuuntelemiseen ei ollut aikaa.

Koska Tannisella ei ollut tarjolla vakituista työpaikkaa ja yrittäjyys houkutti, hän lähti opiskelemaan yrittäjän erikoisammattitutkinnon.

– Työskennellessäni kotipalvelussa näin, että monet vanhukset kokivat yksinäisyyttä ja turvattomuutta omassa kodissaan. Erilaisten pohdintojen jälkeen syntyi idea omasta pienkodista, jossa voin yhdistää hoitoalan koulutuksen sekä yrittäjyyden.

Ennen yrityksen perustamista Tanninen kartoitti ideaan liittyviä riskejä sekä jalosti liikeideaa. Tutustuminen lähialueen yrityksiin ja hoiva-alan yrittäjien haastattelut auttoivat rakentamaan kokonaiskuvaa siitä millainen tilanne paikkakunnalla oli. Oppia haettiin myös Ruotsista. Tämä kehittelyn ja ideoinnin vaihe kesti parisen vuotta, jonka jälkeen alkoi toteuttaminen.

Neuvottelujen kautta löytyi oma paikka

Perustamisvaiheen neuvotteluja käytiin muun muassa kaupungin vanhustyön johtajan kanssa. Keskustelussa olivat esillä idea, tarpeet, hinnoittelu yms. Toimitiloja etsittiin, mutta kun sopivia vuokratiloja ei löytynyt, päätettiin rakentaa itse ja suunnitella tilat toimintaan hyvin sopiviksi. Rahoituskuviot neuvoteltiin pankin, TE-keskuksen ja Finnveran kanssa. Omat hankaluutensa oli kuitenkin käytävä lävitse. Esimerkiksi rakennuspaikkaa jouduttiin muuttamaan, koska ensimmäisen tontin naapurusto ei hyväksynyt rakennelmaa. Yrittäjälle jäi riski, sillä varmuutta paikkojen täyttymisestä ei ollut. Itse maksavia asiakkaita ei käytännössä ollut ja kaupunki ilmoitti ostavansa paikkoja hoivakodista oman tarpeensa mukaan.

Kaupungilla oli kuitenkin pula vanhusten paikoista ja Tanninen halusi tarjota ratkaisua tähän ongelmaan.

– Näin siinä selkeän tarpeen, johon yritys palveluillaan pystyy vastaamaan. Hoivakoti täyttyi nopeasti asiakkaista ja on ollut täysi siitä lähtien. Tulijoita on jonossakin.

Vuosikas halutaan pitää kodinomaisena; laitosmaisia sääntöjä ja aikatauluja pyritään välttämään mahdollisuuksien mukaan.

– Meillä siivotaan, laitetaan ruokaa ja pestään pyykkiä ja asukkailla on mahdollisuus halutessaan osallistua. Kuntouttavaa ja toimintakykyä ylläpitävää työotetta toteutetaan aivan arkisissa asioissa. Lakanoiden laskostaminen, ruokapöydän kattaminen, kukkien hoito, ulkoilut, jumppahetket ja muut toimet auttavat pitämään toimintakyvyn yllä ja lisäävät mielekkyyttä arkeen.

Työpaikkana yritys on pieni ja siellä halutaan antaa mahdollisuus jokaiselle työntekijälle tuoda työhön mukaan omat vahvuutensa ja erityisosaamisensa. Oman luovuuden käyttömahdollisuus lisää työssä viihtyvyyttä. Vastuun jakaminen ja töiden organisoiminen ovat asioita, jotka auttavat yrittäjää jaksamaan. Töiden hyvä jakaminen takaa myös yrittäjälle mahdollisuuden vapaapäiviin.

– Hallinnollinen työ vie vajaan puolen yhden ihmisen työajasta. Yksi työntekijöistä on sairaanhoitaja, joka pystyy huolehtimaan mm. asukkaiden lääkkeistä. Tavoitteemme on nimenomaan jakaa vastuuta, Tanninen kuvaa.

Verkostoituminen tärkeää alusta alkaen

Yritys on rakentanut ympärilleen yhteistyöverkoston. Yhteistyötä terveyskeskuksen ja yksityisten lääkäripalveluiden tarjoajien kanssa tarvitaan säännöllisesti. Asukkaiden terveydentilaa seurataan jatkuvasti ja dokumentoidaan kahdesti päivässä.

Tanniselle yhteistyö ja verkostoituminen eri tahojen kanssa ovat olleet alusta saakka tärkeitä. Asukkaiden omaiset ja ystävät ovat aina tervetulleita.

– Kodinomaisuus ilmenee siinä, että taloon tullut vieras on oikeastaan kaikkien vieras. Yhteisiin tiloihin kerääntyy pian useampia asukkaita seuranpitoon. Omaisille yritetään välittää viesti, että he ovat yksi tärkeä linkki hoivakodin työntekijöiden ja asukkaan välisessä vuorovaikutuksessa. Asukas ei aina kuitenkaan kerro työntekijöille kaikkia huoliaan ja on tärkeätä kuulla näistä myös omaisten kautta.

Yritys tekee yhteistyötä myös toimintakeskuksen kehitysvammaisten kanssa. He hakevat kierrätykseen menevät lehdet ja yritykseen on tilattu heiltä poppanoita, ovikylttejä ja joitakin askarteluja. Viestintä ja markkinointi ovat myös tärkeitä.

– Pidämme yhteyttä kuntaan päin – kuulumisten kertominen on saanut hyvää palautetta. Lisäksi sosiaali- ja terveysalan yrittäjien kautta tapahtuva linkittyminen auttaa pysymään tietoisena siitä mitä alalla ylipäänsä tapahtuu.

Uusien työntekijöiden palkkaaminen on aina haastavaa. Ammattikorkeakoulun kanssa tehtävästä harjoitteluyhteistyöstä on ollut tässä suhteessa hyötyä.

– Harjoittelun aikana tutustumme puolin ja toisin. Harjoittelija näkee millaista täällä työskenteleminen on ja me työyhteisönä näemme kuinka harjoittelija soveltuu työyhteisöömme. Olemme löytäneet tarvittavat työntekijät ja sijaiset käytännössä harjoittelijoiden joukosta, kertoo Tanninen.

Alalla riittää työtä, tekijä riippuu ostajista Tällä hetkellä alalla toimivat suuret konsernit valtaavat markkinoita. Yritysten asiakkaat ja yritykset ovat riippuvaisia kuntien tekemistä maksusitoumuksista. Kuntien velvoite palvelujen kilpailuttamiseen ja toisaalta kilpailutusosaaminen aiheuttavat suurta epävarmuutta. Kuntien tulisi kyetä näkemän toiminnan ja päätösten seuraukset pidemmällä aikavälillä. Muutama halpa vuosi ison konsernin asiakkaana voi kostautua seuraavalla kilpailutuskaudella. Työtä alalla riittää, mutta epävarmuus on silti suurta.

– Seuraavat pari vuotta näyttävät paljon suuntaa. Ketjut imevät toisiltaan mehut pois. Ne, jotka sitten selviävät siinä puristuksessa jäävätkin varmaan henkiin, huokaa Tanninen.

CarePrise-projektissa etsitään yritysideoita ja hyviä käytäntöjä sekä visioidaan sitä, millaiset palvelut ovat kysyttyjä tulevina vuosina. Tuotetut materiaalit tulevat kevään 2013 aikana SeAMKin nettisivuille ja ovat vapaasti käytettävissä opetuksen tukena.

Kirjoittajat

Anu Aalto, projektityöntekijä, YTM, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala

Pia-Maria Haapala, fysioterapian lehtori, THM, ft, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala

Salla Kettunen, projektipäällikkö, YTM, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, liiketalouden ja hallinnon ala

etunimi.sukunimi@seamk.fi

Elinajan odote 2012. http://www.findikaattori.fi/fi/46 [Viitattu 20.11.2012]

FinnSight 2015. Suomen Akatemia, Tekes ja Verkkotie Oy. Libris Oy 2006. Saatavilla myös: www.finnsight2015.fi

Ikääntyneiden toimintakyky 2012. http://www.findicator.fi/fi/64. Katsottu 20.11.2012

Klusteriennakointihanke 2011. Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Julkaisematon aineisto.

Kotitalouksien tulot sosioekonomisen aseman mukaan 2012. http://www.findicator.fi/fi/60. [Viitattu 20.11.2012]

Pienituloiset 2012. http://www.findicator.fi/fi/103. [Viitattu 20.11.2012]

Tulevaisuuden palvelutarpeet Hämeenlinnan seudulla 2011. Raportti. [Viitattu 26.11.2012] http://www.kehittamiskeskus.fi/files/attachments/effect/tulevaisuuden_palvelutarpeet.pdf

Tuloerot 2012. http://www.findicator.fi/fi/58. [Viitattu 20.11.2012]

Työ- ja elinkeinoministeriön sosiaalialan toimialaraportin julkistamistilaisuus 20.11.2012. Tallenne osoitteessa http://event.magneetto.com/webcasts/tem/2012sosiaalipalvelut/ [Viitattu 21.11.2012]

Venäjä tarjoaa mahdollisuuksia kansainvälistymiseen 2012. Hyvinvointiohjelma – HYVÄ. https://www.tem.fi/index.phtml?104065_m=108743&s=3124. 26.11.2012

Väestön ikärakenne 2012. http://www.findicator.fi/fi/14. [Viitattu 20.11.2012]

Kestävää hyvinvointiosaamista hakemassa

Suomalainen koulutus ja suomalainen hyvinvointi pärjäävät varsin hyvin monissa kansainvälisissä vertailuissa. Itse asiassa viimeisin lukemani uutinen tästä asiasta osui marraskuun puoleen väliin. Tämän päivän koulutuksen tehtävistä on huolehtia asiantilan jatkumisesta myös tulevaisuudessa ja itse asiassa kehittymisestä – muutoksesta hyvään suuntaan.

Toimivalla sosiaali- ja terveyspolitiikalla tuetaan hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Yksi tämän päivän ratkaisuihin liittyviä pulmia ovat väestöryhmien väliset selkeät erot terveydessä ja hyvinvoinnissa. Tavoitteena ei voi olla tällä kohden keskiarvon parantaminen vaan hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen siten, että tällä hetkellä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne selkeästi paranee.

Suomi tarvitsee pidempiä työuria ja Suomi tarvitsee maahanmuuttajia tasaamaan työikäisessä väestössä tapahtuvaa vähenemistä. Työelämää on siis kehitettävä siten, että töitä tehdään ja töissä viihdytään aikaisempaa pitempään. On huolehdittava moninaisesta koulutukseen ja palveluihin liittyvästä ajantasaiseen ja monipuoliseen tietoon liittyvästä kehittämistyöstä, joka perustuu ajantasaiseen ja monipuoliseen tietoon työstä, työn kohteesta ja työntekijöistä. Korkeatasoisella ja kaikille avoimella koulutuksella varmistetaan eri-ikäisten ja erilaisiin kulttuuri- ja kieliryhmiin kuuluvien osallisuus ja ihmisarvoinen elämä. Kaikkein koulutusalojen ammattikorkeakouluilla on tässä omat erityistehtävänsä, mutta myös yhteinen koko yhteiskuntaa tukeva tehtävä.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on pahoinvoinnin estämistä. Hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät ratkaisut ovat pääosin muita ratkaisuja kun sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvää päätöksentekoa. Huonon suunnittelun ja epäkelpojen toteutusten hintaa maksetaan usein sosiaali- ja terveydenhuollossa palvelutarpeen kasvuna. Hyvin suunniteltu, viihtyisä ja turvallinen ympäristö edistää kaikkien hyvinvointia ja terveyttä, vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä ja säästää selvää rahaa.

Hyvä suunnittelu vaatii pohjakseen tietoa, käsitystä, osaamista ja yhdessä valittua suuntaa – politiikkaa. Ammattikorkeakoululla monialaisena ja lähellä työelämää olevana instituutiona on tässä tehtävä. Virheiden välttäminen ja hyvinvointia edistävien ratkaisujen tekeminen vaatii edellisten lisäksi myös toimivia menetelmiä päätösten hyvinvointivaikutusten arvioimiseen.

Kirjoittaja

Kari Haavisto, neuvotteleva virkamies, kari.haavisto(at)stm.fi, Sosiaali- ja terveysministeriö, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto