4/2014, Työelämä

Nouseva sukupolvi kaipaa työltä mielekkyyttä ja elämältä onnellisuutta

Usein kuulee väitettävän, että nyky-yhteiskunnassa arvot kovenevat. Hokemalle ei ole perusteita: itse asiassa arvotutkimukset osoittavat, että yhteiskunnan arvot pehmenevät. Tämän huomaa jo siitä, miten nykyaikaiset vanhemmat kasvattavat lapsiaan. Kun vielä 1980-luvun alkupuolella lasten ruumiillinen kuritus oli yleisesti hyväksyttyä, nyt vain ani harva vanhempi pitää tällaista rikollista toimintaa hyväksyttävänä, saati turvautuu siihen itse.

Yhteiskunta menee eteenpäin, kun ihmiset muuttuvat entistä sivistyneemmiksi ja oppivat tulemaan paremmin toimeen keskenään. Nykyisten lasten vanhempien itsetunto on niin vahva, että heidän ei tarvitse painaa heikompiaan alas tunteakseen olevansa itse jotakin. Sota-ajalta periytyvä tunnekylmyys ja raakuus sekä lapsen nöyryyttämiseen ja itsetunnon murtamiseen perustuva kasvatusajattelu painuvat vähitellen historian romukoppaan, minne ne kuuluvatkin.

Taustalla on pitkään kestänyt talouskasvun aika

Y-sukupolvi – noin vuosina 1980−1999 syntyneet – on kasvanut taloudellisesti turvatussa ympäristössä, jolloin heidän ei ole tarvinnut sopeutua jatkuvaan selviytymiskamppailuun: elintaso on jättänyt aiempaa enemmän tilaa myös itsensä toteuttamiselle ja muiden ihmisten positiiviselle huomioon ottamiselle. Tämä on suoraan linjassa Maslow’n tarvehierarkian oletusten kanssa.

Toisaalta y-sukupolven takaraivossa on perusteltu pelko, että heistä tulee modernin taloushistorian ensimmäisiä, jotka eivät saavuta vanhempiensa elintasoa. Kun työelämän tarjoama tulevaisuudenkuva on epävarma, on luonnollista että nuoret etsivät elämäänsä sisältöä yhä enemmän muualta kuin materiaalisen elintason noususta. Tämä ei välttämättä ole vain huono asia yhteiskunnan arvomaailman kannalta.

Historioitsija Juha Siltala on nuorten suhteen optimistinen. Uudessa tiiliskivimäisessä teoksessaan Nuoriso – mainettaan parempi? Nykynuorten sopeutumisratkaisut historiassa hän tarkastelee laajaa tutkimusaineistoa ja piirtää kuvaa nuorison elämästä monesta näkökulmasta. Siltala ilmoittaa heti kirjansa aluksi, että hänen tarkoituksenaan ei ole tutkia aikuisten nuoriso-ongelmaa, vaan hän käyttää aineistona muun muassa nuorisoa koskevia mielipidetutkimuksia, jossa kuuluu nuorten oma ääni ja käsitys itsestään.

“Jälkimaterialistinen nuoriso yksilöllisine toiveineen ja neuvottelutaitoineen on syntynyt kasvatuksen kaksisataavuotisen inhimillistymisen ja länsimaiden puolivuosisataisen keskiluokkaistumisen tuloksena”, Siltala tiivistää.

”Nyt nuorten odotukset ja työmarkkinoiden todellisuus ovat ajautuneet ristiriitaan. Jos talouskasvu ei viriä, mutta talous säilyy silti yksilöiden arvonmittana, niukkenevista resursseista kamppaillaan yhä enemmän ryhminä. Silloin yksilölliset valinnat vähenevät ja ryhmähyveet korostuvat.”

Myös tulevaisuudentutkija Richard Watson uskoo, että uusi yhteisöllisyys nostaa jälleen päätään. Kirjassaan 50 Ideas You Really Need to Know: the Future hän toteaa, että uudet sukupolvet alkavat taas ymmärtää henkilökohtaisen vuorovaikutuksen merkityksen, ja nostaa aidot, voittoa ja hyötyä tavoittelemattomat ihmissuhteet niille kuuluvaan arvoonsa.

Täsmäelämän ja uusyhteisöllisyyden aika

Sosiaalipsykologi ja arvotutkija Martti Puohiniemi on mielestäni onnistunut tiivistämään pariin sanaan jotain olennaista nykyajastamme ja nousevien sukupolvien arvoista: kirjassaan Täsmäelämän ja uusyhteisöllisyyden aika hän toteaa saman, minkä eri arvotutkimukset, kuten Taloustutkimuksen Valuegraphics, osoittavat:

Tuskin koskaan historiassa nuorten ja vanhojen ikäluokkien arvomaailmoissa on ollut niin suuret erot kuin nyt. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että eri-ikäiset ihmiset ovat syntyneet ja kasvaneet niin erilaisina aikoina.

Nuorimpien ja vanhimpien ihmisten arvomaailmat ovat kuin yö ja päivä. Yhtenäisyyttä ja kurinalaisuutta korostavaan, työkeskeiseen kulttuuriin kasvaneiden vanhempien ihmisten voi olla vaikea ymmärtää nuorten ikäluokkien yksilökeskeistä, liberaalia tässä ja nyt
-arvomaailmaa – ja päinvastoin.

Kuvio 1. Nuorten ja vanhojen arvomaailmat ovat hyvin erilaisia. Kuviossa violetilla ja vaaleanpunaisella olevat arvoluokat ovat tyypillisiä kulutusyhteiskunnan yksilökeskeisiä arvoja: moderneja ja pragmaattisia. Sinisellä merkityt arvot ovat puolestaan suurille ikäluokille tyypillisiä, perinteisiin ja kurinalaisuuteen perustuvia arvoja. Keltaisella merkityt arvot ovat myös varsin perinteisiä, mutta ne eivät ole sillä tavalla ikäsidonnaisia kuin violetilla ja sinisellä merkityt arvot. Vihreällä merkityt arvot ovat idealistisia, maailmanparannukseen tähtääviä. Ne ovat vähemmän tyypillisiä nuorille: y-sukupolvi on luonteeltaan pragmatistinen, tässä ja nyt -elämää elävä. Vain tietty ikäluokan etujoukko, eliitti, suuntautuu yhteiskunnan muuttamiseen, kuten aktiiviseen toimintaan järjestöissä ja politiikassa. Tämä on muuten yksi syy siihen, miksi esimerkiksi luomuruoka ei ole saavuttanut niin suurta suosiota kuin vielä joitakin vuosia sitten ounasteltiin: nuoret eivät ole arvoiltaan erityisen vihreitä. He ovat käytännönläheisiä, eivät kovin idealistisia ja laajasti maailman muuttamisesta kiinnostuneita. Lähde: Taloustutkimuksen Suomi tänään -kirjekysely, vastaajamäärä 3565.

Y-sukupolvi: uteliaita ja verkottuneita

Y-sukupolvi on postmodernin yhteiskuntamme äärimmäinen tuote. He ovat syntyneet ja kasvaneet yhteiskunnassa, joka on ylistänyt yksilön menestystä ja kannustanut heitä tulemaan erityisiksi ja ainutlaatuisiksi. Siksi he haluavat pitää kiinni oman elämänsä ohjaksista kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

He eivät ole mikään vanhempien ikäluokkien maalailema narsistinen ”minä, minä” -sukupolvi, vaan päinvastoin osoittavat avoimuutta ja sitoutuneisuutta kanssaihmisiinsä, etenkin läheisiinsä. Eivät he silti mitään maailmanparantajia ole, ainakaan perinteisessä mielessä, kuten kuvio edellä osoittaa.

Y-sukupolvi hakee sankarinsa läheltä eli perheestään, ystävistään ja itsestään. Perheen ja lähipiirin ulkopuolelta ainoastaan jotkut julkisuuden henkilöt, elokuva-, musiikki- ja urheilutähdet sekä opettajat ovat Y:lle edes jonkin verran merkittäviä. Perinteistä auktoriteettia edustavat hahmot, kuten poliittiset ja uskonnolliset johtajat, lääkärit tai poliisi, eivät ole y-sukupolvelle läheskään niin tärkeitä kuin edellä mainitut.

Y-sukupolven ajattelutapa on glokaali: he pitävät entistä tärkeämpänä omaa kotimaatansa ja sen perinteiden vaalimista, ja samalla he ovat yhä avoimempia ja kytkeytyneempiä muuhun maailmaan ja hakevat sieltä vaikutteita ennakkoluulottomasti. Y:lle ei ole mikään ongelma identifioitua koko maailmaan, ja samalla olla sidoksissa vahvasti kotiseutunsa paikallisiin erityispiirteisiin.

Työltä toivotaan mielekkyyttä, elämältä onnellisuutta

Y-sukupolvelle tärkeintä työssä on omakohtaisesti koettu, mielekäs sisältö. Modernin ihmisen tunnuspiirre on, että hän haluaa löytää oman juttunsa: siinä missä perinteisessä yhteiskunnassa jälkipolvet omaksuivat käsitykset hyvästä elämästä ikään kuin annettuina, moderni ihminen kyseenalaistaa ja etsii. Esimerkiksi suhde työhön halutaan määritellä omista lähtökohdista, eikä työnarkomanian ihannetta oteta annettuna.

Juha Siltala antaa oivan esimerkin jo vanhanaikaiseksi muuttuneesta työkulttuurista. Talouskasvun hulluina vuosina tietotekniikkayrityksissä painettiin ympäripyöreitä päiviä, ja työ hallitsi elämää suorastaan epäterveellä tavalla:

”…työntekijät viihtyivät paremmin toistensa aikuisessa seurassa kuin kotona. Kotona heidän olisi pitänyt ottaa vastuu puitteiden pystyssä pitämisestä, kun taas töissä joku muu siivosi (yöllä, kun työnantaja oli ajanut nörtit päätteidensä edestä).”

Y-sukupolvella on kyllä työmoraali kohdallaan, mutta se on oikeassa suhteessa muuhun elämään. Y-sukupolvi ymmärtää ehkä aikaisempia sukupolvia paremmin, että töitä ei pidä painaa sen kaikkein arvokkaimman eli perheen ja ihmissuhteiden kustannuksella.

Maailmanlaajuisessa survey-tutkimuksessa 80 prosenttia y-sukupolven edustajista sanoi, että on parempi työskennellä minimipalkalla kuin että ei olisi työpaikkaa ollenkaan. Toisaalta y:t ovat erittäin onnellisia ja optimistisia tulevaisuuden suhteen. Eniten heille tuo onnea ajan viettäminen perheen (mukaan lukien isovanhemmat) sekä ystävien kanssa.

Perhearvot ja ihmiskeskeisyys korostuvat nousevan sukupolven arvomaailmassa. Vastaavasti sitoutuminen valtioon sekä muihin perinteisiin instituutioihin on koetuksella. Onnellisuutta tuovat myös lomailu ja rentoutuminen, hauskanpito ja menestyminen elämässä − ja menestymisen tärkein indikaattori on onnellisuus.

Y-sukupolvi muuttaa maailmaa – vaikkei sitä erityisesti yritäkään

Työelämäkysymyksiin erikoistunut Tekesin johtava asiantuntija Tuomo Alasoini totesi Talouselämä-lehdessä kesäkuussa 2014 julkaistussa kirjoituksessaan, että jo lähitulevaisuudessa y-sukupolvi valtaa työelämän oikein kunnolla:

”Sotien jälkeisten suurten ikäluokkien sukupolvi, jonka muodostavat vuosina 1945–64 syntyneet, hallitsi työelämää 30 vuotta. Tilanne muuttuu nopeasti, sillä jo vuonna 2020 työllisten enemmistön muodostaa 1970-luvun lopun ja 1990-luvun lopun välillä syntynyt y-sukupolvi.”

Se, millainen arvomaailma nuorilla on tänä päivänä, antaa viitteitä tulevasta – arvot nimittäin lujittuvat 17−20 ikävuoden paikkeilla. Taloustutkimuksen mielipidekyselyiden mukaan esimerkiksi alle 25-vuotiaista homoparien adoptio-oikeutta kannattaa 74 prosenttia (20 prosenttia vastustaa). Yli 65-vuotiaista sitä kannattaa 36 prosenttia, 52 prosenttia vastustaa.

Tämänhetkisen tiedon valossa näyttää siltä, että liberalisoitumiskehitys on väistämätön, vaikka se ei välttämättä etenekään suoraviivaisesti. Iso trendi vienee kuitenkin siihen suuntaan. Toisaalta kaikki nuoret eivät ole kansainvälisiä: päinvastoin, alle 25-vuotiaat suhtautuvat skeptisesti esim. työperäiseen maahanmuuttoon ja kansainvälisiin vaikutteisiin. Taustalla on kenties pelko omasta asemasta tulevaisuudessa.

Kaiken kaikkiaan y-sukupolvesta voidaan sanoa, että se tulee muuttamaan maailmaa ja työelämää. Suurin osa nuorista ei ole palavasieluisia ja aatteellisia aktivisteja, vaan pohjimmiltaan ihan tavallista elämää arvostavia, omaan lähipiiriinsä suuntautuneita peruspuurtajia.

Muutoksen agentteja he silti ovat – jo ihan pelkällä olemassaolollaan.

Kirjoittaja

Juho Rahkonen, tutkimuspäällikkö, YTT, Taloustutkimus Oy, juho.rahkonen@taloustutkimus.fi

 

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli