4/2015, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat, Tutkimus ja innovaatiot, Työelämä

Trialogi-seminaari pedagogisen muutoksen mahdollistajana

Johdanto

Pohjoismainen sosiaali- ja terveydenhuolto on monenlaisten muutosten ja haasteiden edessä. Väestön ikääntyminen ja terveyspalvelujen nopea digitalisoituminen haastavat niin sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat, asiakkaat, potilaat kuin omaisetkin. Myös sosiaali- ja terveysalan koulutus on suurten muutosten edessä, sillä hiljattain uusittu ammattikorkeakoululaki edellyttää entistä painokkaammin, että opiskelu on voimakkaasti työelämälähtöistä ja aluekehitystä tukevaa. Samanaikaisesti koulutuksen tulee tukea opiskelijan valmistumista ammatillisiin asiantuntijatehtäviin sekä edistää opiskelijan ammatillista kasvua. (Ks. Ammattikorkeakoululaki 932/2014: 4§.)

Ammattikorkeakouluilla on tulevaisuudessa entistä keskeisempi rooli sekä työelämän että aluekehityksen tukemisessa ja osaamisen siirrossa työelämään. Monissa ammattikorkeakouluissa valmistellaan parhaillaan uusia pedagogisia ratkaisuja. Yhtenä merkittävänä keinona nähdään mediaan ja digitaalisiin menetelmiin sekä -alustoihin liittyvät ratkaisut. Niiden hankintaan ja koulutukseen käytetään yhä enemmän niin taloudellisia kuin inhimillisiäkin voimavaroja. Lisäksi monimuoto-opetus, jota sähköiset oppimisalustat tukevat, saa yhä suuremman aseman pedagogisissa ratkaisuissa (Wang, Han & Yang 2015). On kuitenkin kysyttävä, riittävätkö ne yksin turvaamaan opiskelijan ammatillista ja inhimillistä kasvua sekä valmistautumista ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, kuten lakia laadittaessa on tarkoitettu.

Tässä artikkelissa kuvaamme yhteisöllisen pedagogisen mallin kehittämistä ja sen sisältöä. Tämän pedagogisen mallin kehittämisessä hyödynnetään Saksassa psykiatrisen hoitotyön alueelle sijoittuvaa Trialogi-seminaaria, jossa ideana on potilaiden, omaisten ja ammattilaisten aito kohtaaminen ja tasa-arvoinen vuorovaikutus. Artikkelimme perustuu sekä kirjallisuuteen että monivuotiseen kehittämistyöhön Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Hochschule Hannoverin kanssa. Kehittämistyön aikana on kerätty palautekyselyiden avulla aineistoa mallin kehittämiseksi. Huomionarvoista on, että Trialogi-menetelmästä kirjoitettu kirjallisuus on ilmestynyt lähes yksinomaan saksankielisellä kielialueella ja siitä ei juurikaan ole kirjoitettu aiemmin pedagogisen toiminnan näkökulmasta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon muutos haasteena

Samanaikaisesti Ammattikorkeakoululain uudistumisen kanssa on käynnissä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisvaltainen uudistuminen. Uuden terveydenhuoltolain ja niin kutsutun SOTE-ratkaisun (sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus) tavoitteena on muun muassa vahvistaa palvelujen asiakaskeskeisyyttä sekä edistää ja ylläpitää väestön terveyttä ja hyvinvointia. Tämä tarkoittaa, että ammatillisen toiminnan sekä tähän tähtäävän koulutuksen tavoitteen tulee olla yksilön ja yhteisön terveyden ja omahoidon tukeminen kaikissa sairauteen ja terveyteen liittyvissä toiminnoissa siten, että asiakas ja potilas voi kokea olevansa oman elämänsä asiantuntija. (Terveydenhuoltolaki 1326/2010: 2§, 3§.) Tämä haastaa myös koulutuksen toteuttajia muuttamaan pedagogista ajattelua ja kehittämään sellaisia opetusmenetelmiä, joiden avulla kuullaan paremmin asiakkaan, potilaan sekä omaisten tarpeet. Tulevaisuuden tavoitteena on palvelumuotoilun periaatteiden (ks. esimerkiksi www.palvelumuotoilu.fi) mukaisesti oppia näkemään, millaisia sosiaali- ja terveyspalvelut ovat potilaan ja asiakkaan silmin nähtynä. Keskeinen kysymys onkin, kuinka paljon käyttäjätieto vaikuttaa terveydenhuollon kehittymiseen (ks. Hyysalo 2009). Hyde ja Davies (2004) korostavat mielenterveystyön kentälle sijoittuneessa palvelumuotoilun periaatteille lukeutuvassa tutkimuksessaan, että vaikka organisaatiokulttuurin on laajasti todettu vaikuttavan työn tuloksiin, on aiemmin vain vähän tutkittu sitä, miten ihmisten välisiä suhteita näissä ympäristöissä pystyttäisiin kehittämään. Ammattikorkeakoulujen tulee kehittää tasa-arvoista, eettisesti vastuullista sekä osallisuutta ja hyvinvointia vahvistavaa pedagogiikkaa, joka painottaa potilaiden ja asiakkaiden asiantuntijuutta omassa elämässään. Tämä edellyttää ammattikorkeakoulujen ja sosiaali- ja terveysalan työelämäkumppaneiden kehittävän yhteistyötään. Opettajan rooli kokee perinpohjaisen muutoksen, jossa perinteisestä asiantuntijasta tulee fasilitaattori. Opettajan tärkeimmiksi tehtäviksi nousevat erilaiset yhteistyömuodot opiskelijoiden ja työelämätahojen sekä esimerkiksi kolmannen sektorin kanssa. Toiminnassa korostuu entistä enemmän ihmisten välisten suhteiden tarkastelu. (Ammattikorkeakoululaki 932/2014: 4§, ks. Hämäläinen & Kurki 1997, 30–32 ja 48–50; Hyde & Davies 2004.)

Sosiaalipedagoginen orientaatio sosiaali- ja terveysalan koulutuksen kehittämisessä

Käsityksemme mukaan sosiaalipedagoginen orientaatio (Hämäläinen 2003; Ranne 2002) terveysalan opetuksessa muuttaa painopisteen yksilön tai ryhmän kokonaistilanteen tarkasteluun yksittäisten sairauksien ja objektisoivien havaintojen sijaan. Tavoitteena on yksilön terveyden, hyvinvoinnin, vapauden ja yhteisöllisyyden edistäminen sekä määrätietoinen toimiminen syrjäytymisen estämiseksi. Pedagogisten ratkaisujen ja yhteisöllisten toimintamallien avulla yksilöä voidaan tukea ihmisarvoiseen elämään ja vastuuseen omasta itsestään. (Hämäläinen 1997, 11; ks. Ammattikorkeakoululaki 2015.) Sosiaalipedagogisen toiminnan periaate on dynaamisuus staattisen ajattelun sijaan. Tällöin ihmisen kohtaaminen, rohkaisu ja kannustaminen sekä inhimillisen kasvun ja hyvinvoinnin edellytysten jäsentäminen auttavat yksilöä itseapuun muun muassa terveysneuvonnan ja ennaltaehkäisyn avulla. (Hämäläinen & Kurki 1997, 10–21, 48–54; Kurki 2002, 138.) Samaa tavoitellaan Antonovskyn terveyssosiologiassa esittämällä salutogeenisella teorialla, joka on vakiintunut yhdeksi merkittävimmistä terveystieteellisistä teorioista kansanterveystyössä ja terveydenedistämisessä sekä laajemmin terveystieteissä vastakohtana patogeneesille. Siinä keskitytään ihmisen terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviin ja parantaviin voimavaroihin sairautta synnyttävien tekijöiden sijasta. Keskeistä teoriassa on koherenssin tunteen (SOC, sence of coherence) vahvistaminen. Tällä tarkoitetaan asiakkaan omien voimavaroja hyödyntämistä siten, että tämän elämänhallinta vahvistuu. (Eriksson & Lindström 2008; Hämäläinen & Kurki 1997, 18–19; Hämäläinen 2003.)

Trialogi-seminaari – kokemuksellisen toinen toisilta oppimisen mahdollistajana

Psykiatrista hoitotyötä alettiin kehittämään Länsi-Saksassa 1970-luvulla sosiaalipsykiatrisen liikehdinnän seurauksena, koska havaittiin, että ihminen jää oman elämänsä sivustakatsojaksi ammattilaisten määritellessä kaikesta hänen sairauteensa liittyvästä. Samalla lisääntyi ymmärrys siitä, että yksilön omat kokemukset, näkemykset ja tieto sairaudesta ovat tärkeitä. Ajateltiin, että hoidon perusteena tulee olla sekä psyykkistä sairautta sairastavan että omaisten kokemukset ja tarpeet. Tämä oivallus johti niin sanotun Trialogi-idean kehittämiseen psykiatrisessa hoidossa. Alullepanijoina toimivat psyykkistä sairautta sairastanut Dorotea Buck ja psykologit Thomas Bock ja Klaus Dörner. He järjestivät vuonna 1989 Hampurissa ensimmäisen niin kutsutun Psykoseminaarin. Se tarkoittaa kolmen ryhmän; asianosaisten (potilaat eli kokemusasiantuntijat), omaisten ja asiantuntijoiden (lääkärit, psykologit, sairaanhoitajat) kehittymisprosessiksi tarkoitettua yhteisöllistä kokoontumista, jolla ei ole hoidollisia tavoitteita. Ensimmäinen sosiaalipsykiatrian maailmankongressi Hampurissa vuonna 1994 oli kipinä Trialogi-seminaarien laajenemiseen Saksan lisäksi Itävaltaan, Sveitsiin ja Hollantiin. (Buck 2007; Bock 2007; Dörner 2006; Zihlmann, 2011; Langenegger 2012; Hellige 2015.)

Näissä yhteisöllisissä tapaamisissa, joita alettiin myöhemmin kutsua Trialogi-seminaareiksi, on tavoitteena luoda ’vallasta vapaa’, demokraattinen, luottamuksellinen ja salliva ilmapiiri, jossa kaikilla osallistujilla on halutessaan vapaus ilmaista kokemuksiaan ja tunteitaan anonyymisti ilman arvostelluksi, tuomituksi tai vähätellyksi tulemisen pelkoa (Bock 2007, 32–34; Ziehlmann 2011; 42–43). Tärkeintä Trialogi-seminaarissa on ihmisten välinen kokemusten ja tunteiden vaihto, joka tapahtuu tasa-arvoisessa ilmapiirissä, ’samalla silmien tasolla’ (saks. auf gleicher Augenhöhe). Erääksi Trialogi-seminaarin tärkeimmiksi tavoitteiksi muodostuivat asianosaisten ja omaisten oikeus saada oma äänensä kuuluviin sekä oikeus päättää omasta elämästään. Asiantuntijalle Trialogi-seminaari antaa mahdollisuuden tarkastella omaa toimintaansa uudesta näkökulmasta ja nähdä työnsä uudessa valossa ilman ammatti-aseman tuomaa valtaa ja vastuuta. Tällöin tärkeimmäksi tulee kuuntelu – kuulla ihmisten tarinoita elämästä, sairaudesta, oireista sekä kokemuksista hoidosta ja hoidonantajista. Bock (2007) toteaa, että kesti liian kauan, ennen kuin asiantuntijat tulivat oppijoiksi, kuuntelemaan potilaiden ja omaisten kokemuksia, sekä oppimaan ”tekemään EI MITÄÄN”. (Bock 2007, Zihlmann 2011, Hellige 2015; vrt. Hämäläinen & Kurki 1997, 20–48.)

Trialogi-seminaari hoitotyönopetuksen pedagogiseksi malliksi

Trialogi-seminaaria on kehitetty opetus- ja oppimismenetelmäksi Hannoverin korkeakoulun (Hochschule Hannover, Saksa) ja Diakonia-ammattikorkeakoulun välisenä yhteistyönä vuosina 2011–2015. Tarkoituksenamme on ollut kehittää psykiatriassa käytettyä Trialogi-seminaaria ammattikorkeakouluopetuksessa käytettäväksi yhteisölliseksi pedagogiseksi menetelmäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa painopisteen siirtämistä kliinistä ja tieteellistä tietoa korostavasta hoitotyön pedagogiikasta sellaiseen pedagogiseen toimintatapaan, jossa myös kokemustieto huomioidaan aiempaa paremmin. Tämä tukee ammattilaisten, potilaiden ja omaisten koherenssia, eli eheyden ja elämänhallinnan tunnetta. Ihmisen kohtaamisessa se tarkoittaa, että painopiste muuttuu salutogeeniseen eli terveyskeskeiseen ajatteluun ja toimintaan nykyisin vielä vallalla olevan patogeneettisen (sairaus, diagnoosit, medikalisaatio) ajattelutavan sijaan. Käsityksemme mukaan vastavuoroisutta, arvostusta ja molemminpuolista kohtaamista korostava Trialogi-seminaari mahdollistaa oppimisen toinen toisilta. Tällöin oppijan roolissa ei ole vain terveysalan opiskelija, vaan jokaisella osallistujalla nähdään olevan elinikäisen oppimisen mahdollisuus. Trialogi-seminaarilla on myös huomattava merkitys teoria – käytäntö transferin vahvistamisessa, sillä näissä seminaareissa on mukana myös hoitotyön ammattilaisia. (Hellige & Laine 2011; Karvinen 2012; Hellige 2015.)

Kehittämistyön metodologia

Pedagogisen mallin kehittäminen on perustunut monivuotiseen kansainväliseen yhteistyöhön ja mallin luomisen taustalla ovat Saksassa järjestetyt alkuperäiset Trialogi-seminaarit. Diakonia-ammattikorkeakoulussa Trialogi-seminaareja on käytetty sairaanhoitajakoulutuksen vanhus- ja mielenterveystyön opinnoissa jo vuodesta 2011 lähtien ja Master-tutkintoon johtavassa koulutuksessa Hochschule Hannoverissa vuodesta 2012 lähtien. Trialogiin liittyvää opetusta on järjestetty myös Diakin ylemmille tutkinnoille. Kehittämistyömme filosofisena orientaationa on toiminut sosiaalipedagogiikka ja kehitämistyön vaiheet ovat pääsääntöisesti noudatelleet toimintatutkimuksen periaatteita. Toimintatutkimus sopii tällaiseen kehittämistyöhön, jonka tavoitteena on kehittää taitoja, joilla on suora yhteys käytännölliseen toimintaan. Toimintatutkimuksen tarkoituksena on toteuttaa toimintaa ja tukimusta samanaikaisesti ja sitä mukaa kun ymmärrys kohteesta lisääntyy, myös muuttaa toimintaa yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa (Ks. Kumar 2014). Tavoitteenamme on ollut kartoittaa osallistujien kokemuksia ja mielipiteitä Trialogi-seminaarista, sekä sen merkityksestä osallistujien toiminnalle. (Ks. Virtuaaliammattikorkeakoulu 2007; vrt. Hämäläinen & Kurki 2007, 44.)

Tässä artikkelissa kuvaamme mallin syntymistä vuosien 2011–2015 aikana. Kehitystyö eteni kahdessa syklissä ja koostui muun muassa Trialogi-kirjallisuuteen tutustumisesta, Erasmus-opettajavaihdoista, Trialogi-seminaarien käytöstä pedagogisena menetelmänä, palauteaineiston keräämisestä ja luokittelemisesta sekä yhteisistä kehittelykokouksista Suomessa ja Saksassa.

Palautteen avulla saatu tieto on ollut merkittävä tekijä arvioitaessa Trialogi-seminaaritoiminnan jatkamista ja se on rohkaissut Trialogi-seminaarin edelleen kehittelyä pedagogiseksi malliksi (Hellige 2015; Karvinen, Laine, Suvisaari & Kantola 2013).

Pedagogisen mallin kehittämistyö on ollut osa korkeakoulujen normaalia pedagogista kehittämistyötä, joten erillistä lupaa toiminnalle ei ole tarvittu. Trialogi-seminaareihin osallistuneilta on kerätty palauteaineistoa. Palautteeseen vastaaminen on ollut osallistujille vapaaehtoista ja vastaajan anonymiteettiä on suojeltu kehittämistyön eri vaiheissa. Vastaajat ovat olleet tietoisia Trialogi-seminaarien lukeutumisesta osaksi laajempaa kehittämistyötä.

Kehittämistyön syklit

Ensimmäinen sykli

Ensimmäinen sykli ajoittui vuosille 2011–2013, jolloin toimintaan kuuluivat kirjallisuuskatsauksen tekeminen, kaksi ensimmäistä Trialogi-seminaaria palauteaineistoineen, yhteistyöverkoston kokoaminen sekä hyvää kommunikaatiota koskevan seminaarin järjestäminen ja sen palauteaineiston käsittely. Olemme kuvanneet tätä sykliä erillisessä tieteellisessä artikkelissa (Karvinen, Laine, Suvisaari & Kantola 2013; ks. myös Karvinen 2012).

Toinen sykli

Toinen sykli ajoittuu vuosille 2014–2015. Näiden vuosien aikana olemme jatkaneet Trialogi-seminaarien järjestämistä Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja kumppanikorkeakoulussa Saksassa, palauteaineiston keruuta sekä mallin syntymistä tukevien opettajavaihtojen toteuttamista. Toisen syklin aikana mallin kehittäjillä on ollut myös mahdollisuus osallistua autenttiseen Trialogi-seminaariin Saksassa, Peinessä alkuvuodesta 2015. Kehittämistyö on lopulta johtanut kansainvälisenä yhteistyönä luodun pedagogisen prosessimallin rakentamiseen. Malli perustuu saksankieliseen kirjalliseen lähdeaineistoon Trialog-seminaareista, niiden käytöstä, historiasta ja filosofisista perusteista (mm. Bock 2007, Buck 2007, Dörner 2006; Zihlmann 2011) sekä palauteaineistoille Trialogi-seminaarien toteuttamisista. Palaute on kerätty palautekyselyillä seminaarien yhteydessä sekä muutaman viikon kuluttua seminaarien toteuttamisen jälkeen.

Trialogi oppimisen välineenä -malli

Kehittämistyön tuloksena syntyi pedagoginen malli Trialogin käyttämiseksi opetuksessa (Process-model of using Trialog as an instrument for teaching, MUTIT). Trialogilla viitataan tässä mallissa kokonaisuuteen, joka muodostuu sekä käytännöllisestä että teoreettisesta oppimistilanteesta. Pedagoginen malli on kolmivaiheinen ja siitä on luotu sekä kirjallinen- että Prezi-esitys (Hellige, Laine & Karvinen 2015).

Ensimmäinen vaihe: Trialogi-seminaari

Mallin ensimmäinen vaihe sisältää varsinaisen Trialogi-seminaarin, jota ennen opiskelijat tutustuvat Trialogi- menetelmästä kirjoitettuun artikkeliin (Karvinen 2012). Trialogi-seminaari järjestetään sitä koskevien perusperiaatteiden mukaisesti. Mukaan kutsutaan opiskelijaryhmän jäsenten lisäksi ryhmän opettajat sekä asianosaisia, omaisia ja hoitotyön ammattilaisia. Fasilitaattori avaa Trialogi-seminaarin ja jakaa jatkossa puheenvuoroja. Tilaisuuden alussa selvitetään Trialogi-seminaarin toimintaperiaatteet ja valitaan keskustelulle teema. Keskustelu jakaantuu kahteen osaan, ja välissä pidetään kahvitauko. Trilogi-seminaari päättyy fasilitaattorin tekemään yhteenvetoon ja seminaarin lopussa koottavaan palautekyselyyn. Opiskelijoille voidaan tarjota mahdollisuutta erilliseen reflektioon heti seminaarin jälkeen.

Toinen vaihe: Reflektiivinen ja teoreettinen oppiminen

Toinen vaihe sisältää kokemusten reflektoinnin osallistumisesta Trialogi-seminaariin. Lisäksi selvitellään Trialogi-seminaarin filosofisia, historiallisia ja teoreettisia perusteita. Teoreettisen opetuksen ydinteemana on ”Toinen toisilta oppiminen sosiaali- ja terveysalalla”. Tarkoituksena on mahdollistaa erilaisen kokemustiedon hyödyntäminen ammatillisessa toiminnassa. Tavoitteena on, että opiskelija näkee kokemukseensa perusten, miten sosiaali- ja terveysalan erilaisissa kohtaamistilanteissa voidaan oppia asiakkailta ja omaisilta. Pääosassa on kuitenkin opiskelijoiden reflektio osallistumisestaan Trialogi-seminaariin, jolloin kokemuksia voidaan lähestyä kolmella tasolla: eettisellä, emotionaalisella ja teoreettisella tasolla. Tavoitteena on, että reflektio tukisi ammatillista kasvua.

Kolmas vaihe: Palauteaineiston kerääminen ja hyödyntäminen

Palautetta kerätään osallistujilta kyselylomakkeella heti Trialogi-seminaarin jälkeen ja noin kahden-neljän viikon kuluttua sähköpostiosoitteen antaneilta osallistujilta. Kyselyn tavoitteena on selvittää, millä tavoin kokemus osallistumisesta Trialogi-seminaariin on mahdollisesti vaikuttanut vastaajan toimintaan esimerkiksi suhteessa asiakkaisiin, omaisiin tai toisiin ihmisiin.

Pohdinta

Ammattikorkeakouluissa tarvitaan suunnan muutos sellaisiin pedagogisiin ratkaisuihin, joissa hyödynnetään vertaistukea ja tehdään yhteistyötä asianosaisten (potilaat, omaiset), opiskelijoiden, työelämän edustajien sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Sosiaalipedagoginen orientaatio on sovitettavissa kaikkeen sellaiseen ihmistyöhön, jossa ihminen elää elämänkriisien (sairaus, syrjäytyminen) ja sosiaalisten ongelmien puristuksessa ja joista selvitäkseen hän tarvitsee apua ja tukea. Suunta objektisoivasta ja passivoivasta tavasta auttaa ihmistä tarkoittaa ammatillisen toiminnan muuttumista korjaavasta ennaltaehkäiseväksi, sopeuttavasta yksilöä aktivoivaksi, emansipaatiota korostavaksi ja vaihtoehtoja tarjoavaksi. Ennen kaikkea tarvitaan muutosta asiantuntijavaltaisesta työskentelytavasta työntekijän ja asiakkaan tai potilaan yhteistoimintaan perustuvaksi. (Hämäläinen & Kurki 1997, 20; Ranne 2002; Eriksson & Lindström 2008.) Koulutuksen tulee yhä pontevammin ulottua sinne, missä opiskelijat tulevina ammattilaisina työskentelevät. Potilaan, asiakkaan ja omaisen tarpeiden sekä työelämän äänen on tärkeä kuulua opetuksessa jo koulutuksen alkuajoista lähtien.

Tässä artikkelissa on kuvattu Trialogi-seminaaria uudenlaisena pedagogisena menetelmänä sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa. Trialogi-mallin luomisen tarkoituksena on ollut vastata yhteiskunnallisiin ja korkeakouluja koskettaviin muutostarpeisiin hyödyntäen sosiaalipedagogista orientaatiota. Trialogi-seminaarien käyttämisellä opetuksessa tavoitellaan siirtymistä asiantuntijavaltaisesta työskentelytavasta työntekijän ja asiakkaan yhteistoimintaan perustuvaan työskentelytapaan. Tällöin toiminnassa toteutuvat sosiaalipedagogiikan keskeiset periaatteet yksilön itseapuun auttamisesta, osallisuuden lisäämisestä, ylisukupolvisen ajattelutavan vahvistumisesta sekä opetuksen toiminnallisuudesta ja elämyksellisyydestä. Sosiaalipedagogiikassa korostetaan auttamismenetelmiä, jossa suhteen osapuolet vaikuttavat toisiinsa ja edistävät toisissaan muutosta molempien osapuolien itsemääräämisoikeutta kunnioittaen (Hämäläinen, Kurki 1997, 20, 33–48) ja tätä korostetaan myös nyt luodussa pedagogisessa Trialogi-mallissa. (Bock 2007, 31, 36; Oesterfeld 2007, 55; Buck 2007, 23; Bombosch 2007,15.)

Mallin kehittäminen on ollut työssä mukana oleville monella tapaa mielekästä. Se on avannut uuden näkökulman pedagogiikan kehittämiseen yhdessä kokemusasiantuntijoiden ja ammatillisten asiantuntijoiden kanssa. Kehittämistyö on auttanut myös palaamaan terveysalan koulutuksen alkujuurille. Se on saattanut mukana olleet kyselemään, mikä opetuksessa oikeastaan on keskeistä. Aidon inhimillisen kohtaamisen arvostus on toistuvasti noussut merkityksellisimmäksi teemaksi kehittämistyössä – sen on todettu olevan merkityksellistä myös koherenssin tunteen (SOC, sence of coherence) vahvistamisessa. (Ks. Svennevig 2003, 51; Kurki 2003, 25).

Trialogi-seminaaria on kehitetty käytännönläheisesti, joten tutkittua tietoa ja kirjallisia lähteitä on niukalti. Kansainvälisen materiaalin, joka on lähinnä ollut saksankielistä, suomentaminen ja tulkitseminen ovat lisänneet kehittämistyön haastavuutta. Arvokkainta ja antoisinta pedagogisen mallin kehittämisessä on kuitenkin ollut vuorovaikutus saksalaisen yhteistyökorkeakoulun kanssa.

Kirjoittajat

Ikali Karvinen, yliopettaja, TtT, Sh AMK, Diakonia-ammattikorkeakoulu, ikali.karvinen@diak.fi

Eva Laine, lehtori (eläk.), Sh, SHO, KM, Diakonia-ammattikorkeakoulu, evaannelilaine@gmail.com

Anon. 2014. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, § 4.

Bock, T. 2007. Wo wir stehen – die Landschaft der Psychiatrieseminare heute. Teoksessa Bombosch, Hansen, Blume: Trialog praktisch. Psychiatrie-Erfahrene, Angehörige und Professionelle gemeinsam auf dem Weg zur demokratischen Psychietrie. Paranus Verlag: Neumünster.

Buck, D. 2007. Der trialogische Erfahrungstausch – Unsere Antwort auf eine gesprächslose Psyhiatrie, die zu Ausrottungsmassnahmen von 1933–45 führte. Teoksessa Bombosch, Hansen, Blume: Trialog praktisch. Psychiatrie-Erfahrene, Angehörige und Professionelle gemeinsam auf dem Weg zur demokratischen Psychietrie. Paranus Verlag: Neumünster.

Bombosch, J. 2007. Die Reise zur Trialogischen Psychietrie. Teoksessa Bombosch, Hansen, Blume: Trialog praktisch. Psychiatrie-Erfahrene, Angehörige und Professionelle gemeinsam auf dem Weg zur demokratischen Psychietrie. Paranus Verlag: Neumünster.

Dörner, K. 2006. Wie kann der Trialog die Kommunikationsstrategien der psychiatrischen Versorgungslandshaft aufbrechen? Versuch einer Theoretisierung der Trialog-Praxis. Psych Pflege 12.

Eriksson, M. & Lindström B. A. 2008. Salutogenic interpretation of the Ottawa Charter. Health Promotion International 23(2): 190–199

Hellige, B. 2015. Der Trialog als Lehr- und Lernmethode in der Pflege Lernen. Forschungsprojekte (8.11.2012–31.10.2015) Saatavissa: www.hs-hannover.de. Luettu 1.3.2015.

Hellige, B. & Laine, E. 2011. Trialog – an instrument to develop decision making and responsibility. Painamaton lähde. Saatavissa tekijöiltä.

Hellige, B., Laine, E. & Karvinen, I. 2015. Process-Model of Using Trialog as an Instrument for Teaching (MUTIT). Hochschule Hannover & Diakonia-ammattikorkeakoulu. Painamaton lähde. Saatavissa tekijöiltä.

Hyde, P. & Davies, H.T.O. 2004. Service design, culture and performance: Collusion and co-production in health care. Human relations 57 (11), 1407–1426.

Hämäläinen, J. 2003. The concept of social pedagogy in the field of social work. Journal of social work 3 (1), 69–80.

Hämäläinen, J. & Kurki, L. 1997. Sosiaalipedagogiikka. WSOY: Porvoo.

Hyysalo, S. 2009. Käyttäjä tuotekehityksessä. Tieto, tutkimus ja menetelmät. Taideteollinen korkeakoulu. Helsinki.

Karvinen, I. 2012. Trialogi – menetelmä tasa-arvoiseen asiakastyöhön ja terveysalan opiskeluun. Pro Terveys 40(4), 16–19.

Karvinen, I., Laine, E., Suvisaari, A-M. & Kantola, T. 2013. Enhanced communication by Multi-Voiced Trialog – impressions from Project’s First cycles. Interdisciplinary Studies journal 3(3), 30-38.

Kumar, R. 2014. Research methodology. A step-by-step guide for beginners. 4. painos. Sage: Lontoo.

Kurki, L. 2002. Persoona ja yhteisö. Personalistinen sosiaalipedagogiikka. Kopijyvä Oy: Jyväskylä.

Langenegger, I. 2012. Über den Dialog von Monolog zum Trialog. Entwicklung eines Konzepts für die Peer-Arbeit mit psychisch belasteten Eltern. Berner Fachhochschule Fachbereich Gesundheit. Meinisberg. Schweiz.

Oesterfeld, M. 2007. Der Einfluss des Trialogs auf eine Psychiatrie-Karriere. Teoksessa Bombosch, Hansen, Blume: Trialog praktisch. Psychiatrie-Erfahrene, Angehörige und Professionelle gemeinsam auf dem Weg zur demokratischen Psychietrie. Paranus Verlag: Neumünster

Ranne, K. 2002. Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastattelujen sekä dokumentoinnin valossa. Turun yliopiston julkaisuja. Panosanoma Oy. Turku.

Svennevig, H. 2003. Hyvän olon hoidot. Tampere University Press: Tampere.

Virtuaaliammattikorkeakoulu 2007. Ylemmän AMK-tutkinnon metodifoorumi. Saatavissa: www2.amk.fi. Luettu 1.3.2015.

Wang, Y., Han, Z. & Yang, J. 2015. Revisiting the blended learning literature: using a complex adaptive systems framework. Educational technology & Society 18(2), 380–393.

Zihlmann, V. 2011. Das Personen-zentierte Recovery-Konzept; Eine Trialogische Bewertung & Beurteilung aus der Sicht von Studierenden des Diploma of Advanced Studiengangs für Psychiatrie- Erfahrene, Angehörigen & professionell Tätigen. Master in Sozialer Arbeit Berner Fachhochschule BFH / Hochschule Luzern / FHS St.Gallen / ZHAW Zürcher Hochschule.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *