Nettiaikakausi tarvitsee uudenlaisen korkeakoulun 

Kirjoittaja: Ville Saarikoski

Visio on strategisen johtamisen keskeinen elementti. Se on usein suomennettu tulevaisuuden harhakuvaksi. Visiossa olennaista on, että se on realistinen, ymmärrettävä, toteutettavissa, mitattavissa ja innostava (Lindroos & Lohivesi 2010). Nettiaikakauden korkeakoulun visioksi voisi kelvata lausahdus ”etsi, rekisteröidy ja suorita kurssi verkossa”. Tästä visiosta voisi johtaa nykyhetkeen ne asiat, joita pitäisi mitata ja havaita nykytila-analyysia tehdessä.

Netti on paradigmamuutos, joka kyseenalaistaa kivijalan. Tämä tarkoittaa yrityksen toimintatavan, liiketoimintamallien, resurssien ja ydinkompetenssien sekä tuotteiden ja palveluiden syvällistä kyseenalaistamista. Sama murros koskee korkeakoulua, jonka ytimessä on ollut fyysinen luokka. Uuden nettitalouden ytimessä ovat informaatiotalouden ansaintamallit, keskinäisen riippuvuuden analysointi (peliteoria), verkostot arvon luojina ja kaappaajina sekä oikeuksien uudelleen järjestäminen (Shapiro & Varian 1999; Easley & Kleinberg 2010; Benkler 2006).

Nettiaikakauden korkeakoulun viivästyminen korkeakouluhistoriamme suurin strateginen virhe

Digitalisaation haasteet käyvät ilmi yksinkertaisen testin avulla: ”avaa internetselain, etsi ja kirjaudu suomalaisen korkeakoulun verkkokurssille”. Olennaista olisi, että kuka tahansa, olematta kyseisen korkeakoulun opiskelija, voisi kirjautua muutamassa minuutissa kurssille. Kirjautumisen tulisi olla mahdollista koska tahansa. Ymmärtääkseni testin tulos on valitettava: muutamaa yksittäistä kurssitason kokeilua ja poikkeusta lukuun ottamatta, suomalainen korkeakoulu ei mahdollista tätä.

Analyysi nykytilanteesta on karu. Nettiaikakauden korkeakoulun rakentamisessa on epäonnistuttu ja se on strateginen virhe. On välttämätöntä, että koulutuspolitiikan päättäjät sekä korkeakoulut paneutuvat epäonnistumisen syihin. Vasta kun tiedetään mikä ja miksi meni pieleen, kannattaa digitalisaatioon aidosti panostaa. Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on aidon muutoksen alku.

Korkeakoulu nettiaikakaudella

Suurimmat esteet korkeakoulujemme uudistumiselle ovat rakenteissa. Netti on globaali, ja moni suomalainen yliopisto, etenkin ammattikorkeakoulu, on vahvasti paikallinen. Paikallisuutta ylikorostavasta rakenteestamme on muodostunut keskeinen este uudistumiselle. Verkko-opetus haastaa paikallisuuden samalla tapaa kuin verkkokauppa on haastanut kivijalkakaupan ja sen paikallisuuden. Korkeakoulujen tulee strategioissaan huomioida tämä teknologinen paradigmamurros ja oltava valmiita myös rakenteellisiin uudistuksiin. (Saarikoski 2015.)

On vaikea uskoa suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kykyyn oma-aloitteiseen uudistamiseen. Muutos näyttää selkeästi tulevan ulkoa. Missä ja miten satunnainen kansalainen voi nettiaikakaudella opiskella?  Opiskelu voi tapahtua myös ulkomaisessa korkeakoulussa ulkomaille muuttamatta tai opiskelu ei välttämättä johda tutkintoon. Kenties tutkintojen merkityskin tulevaisuudessa vähenee. Voi pohtia, miten yksittäisen opettajan tulee toimia pärjätäkseen murroksessa tai missä ovat ne edelläkävijähenkilöt, startup-yritykset ja teknologiat, joiden kanssa halutaan toimia. Yksilöiden on syytä toimia, kun instituutiot eivät näytä toimintaan kykenevän.

On ilahduttavaa, että viime aikoina on innostuttu digitaalisuudesta ja digihankkeisiin löytyy startup-rahan lisäksi myös julkista rahaa. Tämän myötä lisääntyy myös sattuman mahdollisuus. Erityisen kiinnostavia ovat sellaiset toimijat, jotka eivät rajoita markkina-alueensa suuruutta ja joiden rahoituksesta ainakin osa tulee suoraan kuluttajilta. Näiden yritysten on pakko pohtia tuotteistustaan ja liiketoimintamalliaan. Hyviä esimerkkejä ovat startupit kuten Eliademy sekä kesäyliopistot.

Visiosta ”etsi, rekisteröidy ja suorita verkossa” saa tuntuman, kun tarkastelee esimerkiksi verkkosivujen www.edx.org tai www.coursera.org tarjontaa. Kuka tahansa missä tahansa maailmaa löytää kurssin hetkessä ja pääsee suorittamaan ne ilmaiseksi. Maailman parhaat ja kalliina tunnetut yliopistot ovat vain parin klikkauksen päässä ilmaisina kaikkien saatavilla.

Verkkokurssi ja opetuksen murros

Yksinkertaisimmillaan verkkokurssia kannattaa verrata kirjaan. Kurssikirja sisältää tarkasteltavat asiat, siihen liittyvät tehtävät ja tehtävien vastaukset. Hyvässä verkkokurssissa kirjoitettu teksti korvataan usein videolla. Parhaimmissa tapauksissa ne ovat tekstitettyjä ja opiskelija voi löytää kohdan, jonka haluaa katsoa uudelleen. Videot ovat usein lyhyitä ja keskeiset konseptit selitetään alle kymmenessä minuutissa.

Opiskelijat hakeutuvat verkko-opintoihin, koska ne ovat ajasta ja paikasta riippumattomia. Opettajan työn keskeiseksi haasteeksi muodostuu kyky tuottaa lisäarvoa oppilaalle. Taitojen kehittyessä moni opiskelija kykenee suorittamaan verkkokurssit täysin itsenäisesti. Lisäarvoa voi syntyä vaikka käänteistä luokkahuonemenetelmää käyttäen. Sitä syntyy myös kun opettaja sovittaa aineiston sekä opiskelijaryhmän akateemista tasoa että toimialaa vastaavaksi tai kun opettajat tekevät yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja rakentavat yhteisiä kursseja. Tällöin kurssit ovat lähtökohtaisesti monikansallisia ja opiskelijat työskentelevät luontevassa kansainvälisessä ympäristössä.

Verkko-opinnoissa tuotteistamisen taito on keskiössä. Tämä muuttaa myös tapaa, jolla verkkokursseja tarjotaan ja markkinoidaan. Enää ei tarvitse ostaa ”sikaa säkissä” vaan opiskelija voi halutessaan tutustua arkistoidun kurssin sisältöihin etukäteen. Tämä tarkoittaa opetussuunnitelmien roolin muuttumista. Lisäksi opettajan voidaan edellyttää antavan opetuksesta riittävät etukäteistiedot.

Verkkokurssimaailmassa markkinointi on keskeinen haaste. Kurssin täytyy olla helposti löydettävissä hakusanoilla. Helppo löydettävyys voi johtaa siihen, että opiskelijat osallistuvat mieluummin hyvin toteutetulle ja tuotteistetulle verkkokurssille kuin oman alueellisen kampuksensa luokassa tapahtuvaan opetukseen. Opiskelijat kykenevät ylittämään keinotekoiset hallintorajat ja tämä haastaa koulutuspolitiikan.

Verkkokurssi on hyvin toteutettuna myös hyvin skaalautuva, eli laajennettavissa. Luokka rajoittaa osallistujamäärän, mutta verkkokurssin osallistujamäärälle ei ole teoreettisia rajoja. Skaalautuvuutensa kautta kurssit myös sekä kyseenalaistavat että murtavat perinteiset opetuksen tarjontarakenteet. Ei ole resurssien näkökulmasta mielekästä, että yksittäisen ammattikorkeakoulun seitsemällä eri kampuksella opetetaan seitsemälle eri ryhmälle asiat seitsemällä eri tavalla.

Viime aikoina olen havainnut yhä useammalla verkkokurssilla, että kurssin aikana opiskelijoille annetaan käyttöön jokin ohjelmistotyökalu. Työkalun käyttö edellyttää usein aidon ympäristön elävän datan käyttöä ja sen analysointia. Usein tämä data syntyy verkossa ja verkko on sen luontevin käsittelypaikka. Moni tulevaisuuden työtaito pohjautuu kykyyn käsitellä ja tulkita dataa tai ohjata datavirtoja. Verkko on luontevin paikka oppia nämä uudet työkalut.

Tällä hetkellä maailman huippuyliopistot pohtivat liiketoimintamallejaan. Osallistumalleni MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) verkkokurssille luokkatilanteesta oli otettu videoita, jotka oli editoitu seitsemän minuutin kokonaisuuksiksi. Verkko-opiskelijana hyödyin siitä, että saatoin katsoa vaikeimmat videot yhä uudestaan. Kurssi oli ilmainen ja vain sertifikaatti oli maksullinen (noin 50 euroa), kun taas luokassa istuvien opiskelijoiden lukuvuosimaksu on kymmenissä tuhansissa. Hintaerolle täytyy olla peruste ja se pitää olla korkeakoulun hallittavissa. Liiketoimintamalliin täytyy kiinnittää huomiota. Selvää on, että amerikkalaisissa huippuyliopistoissa liiketoimintamallin kehittäminen otetaan tosissaan. Yhtä selvää on, että Suomessa liiketoimintamalli on lähes tabu.

Haasteena jakelukanava ja vanhat rakenteet

Jakelukanavan kehittämisen haasteita voi tarkastella toisaalta organisatorisen muutoksen ja toisaalta teknologisen kehityksen näkökulmista. Näitä yhdistää se, miten oppimisalustalla toteutettu kurssi saadaan yhä suuremman yleisön käyttöön ja löydettäväksi.

Ammattikorkeakouluympäristössä on tunnistettavissa kaksi keskenään osin ristiriitaista ohjaavaa voimaa. Aluepolitiikka ja kunnallinen omistus pyrkivät varmistamaan, että mahdollisimman moni paikkakunta olisi myös korkeakoulupaikkakunta. Toisaalta korkeakoulujen rahoitus tulee valtiolta, joka omilla toimillaan vääjäämättä ohjaa kehitystä kohti resurssien tehokkaampaa käyttöä, mikä näyttää tarkoittavan myös koulutuspaikkakuntien vähenemistä.

Laurean kampusrakenteeseen on pystytty vaikuttamaan kahdella tavalla. Toisaalta on luotu täysin verkossa tapahtuva tradenomitutkinto, joka vähentää paikkakunnan ja fyysisen kampuksen merkitystä. Toisaalta on luotu keskelle lukukautta ajoittuva niin kutsuttu välitarjonta, josta opiskelijat voivat täydentää opintojaan, ja josta suurin osa on verkkokursseja. Korkeakoulun sisäistä uudelleen järjestelyä on kuitenkin merkittävästi rajoittanut alueellinen omistuspohja.

Kesänä 2016 luotiin ammattikorkeakoulujen yhteistoiminnan tuloksena myös sivusto kesälukukausi.fi. Sen kautta eri ammattikorkeakoulujen verkkokurssit tulivat tarjolla kaikille ammattikorkeakoulujen opiskelijoille. Kurssille rekisteröityminen ja arvosanojen toimittaminen osoittautui haasteelliseksi. Sama kokemus oli toistunut jo useampana aikaisempana vuonna. Näitä uusia jakelukanavarakenteita ja varsinkin niihin liittyviä automatisoituja sähköisiä rakenteita ei haluta miettiä ja kehittää. Näiden kysymysten aito kohtaaminen johtaisi vääjäämättä nykyrakenteiden kyseenalaistamiseen. Alueellinen omistuspohja vaikeuttaa jakelukanavarakenteen kehittämistä myös valtakunnallisella tasolla. Yksityisillä markkinoilla tilanne on eri. Siellä panostetaan standardointi- ja yhteentoimivuusratkaisuihin, koska halutaan taata markkinoille pääsy ja kehittää kilpailtua markkinaa.

Kohti uutta maailmaa yhdessä kokeillen

Suomalainen korkeakoulupolitiikka on jo vuosikaudet tarvinnut aitoa digistrategiaa. Sen puuttuessa on yksittäisten toimijoiden pitänyt tehdä omia valintojaan, jotka aika ajoin ovat jopa ristiriidassa vallitsevan ajattelutavan tai jopa oman organisaation julkilausutun strategian kanssa. Tämä kertoo murroksen syvyydestä.

Parhaimmillaan osallistava strategian teko on Davidin ja Goljatin taistelua (Gladwell 2013), jossa yksittäisen henkilön (David) strategia saattaa poiketa johdon tai valtavirran (Goljat) ajattelusta, mutta jossa molemmat ymmärtävät voimattomuutensa uuden edessä ja todelliset strategiat ratkaistaan ja luodaan kentällä kokeillen.

Kirjoittaja

Ville Saarikoski, FT (tietojenkäsittely), DI (tietoliikenne), yliopettaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, ville.saarikoski(at)laurea.fi

Benkler, Yochai. 2006. The wealth of networks: How social production transforms markets and freedom (1st ed.). New Haven. Conn: Yale University Press, p. 528.

Easley, David & Kleinberg, Jon. 2010. Networks crowds and markets, reasoning about a highly connected world. Cambridge University Press.

Gladwell, Malcolm. 2013. David and Goliath: Underdogs, Misfits, and the Art of Battling. Little Brown and Company, Hachette Group, New York

Lindroos, Jan-Erik & Lohivesi Kari. 2004. Onnistu Strategiassa 2010. Helsinki: WSOYPro.

Saarikoski, Ville. 2015. Miksei Suomeen ole syntynyt nettiaikakauden korkeakoulua? Teoksessa Keinänen, Minna (toim.). 2015. Innovaatiohöttö hemmettiin – tarinoita mielenmalleista & kulttuurimuutoksesta. Jyväskylä: Business Arena.

Shapiro, Carl & Varian, Hal R. 1999. Information Rules – a Strategic Guide to the Network Economy. Boston Massachusetts: Harvard Business School Press.

Tulossa parempaa? Liikkumiskulttuurin murroksen piirteet

Elämme liikkumiskulttuurin globaalissa murroksessa. Murros perustuu (a) kestävään kehitykseen, (b) järjestelmäajatteluun, ja (c) aineettomaan hyvinvointiin. (Kallio ym. 2015, Salonen & Rouhinen 2015, Salonen ym. 2014, Salonen & Åhlberg 2013.) Tähän asti autoja on pitänyt olla paljon, sillä henkilöautojen käyttöaste on tyypillisesti alle 10 prosenttia ajasta (Bates & Leibling 2012). Viihtyisissä, turvallisissa ja vetovoimaisissa kaupungeissa liikkuminen perustuu kävelyyn, pyöräilyyn ja sujuvaan joukkoliikenteeseen (UN Environment 2016, Terrien ym. 2016, myös Salermo ym. 2016).

Autotalleihin ja parkkipaikoille pysäköidyt pääomat eivät hyödytä ketään. Ne vievät tilaa, jota kaupungistuvissa yhteiskunnissa on yhä niukemmin saatavilla. Autojen melusta ei pidetä, ja ruuhkat turhauttavat. Lisäksi henkilöautojen käyttötapojen muutos on kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä (Liimatainen ym. 2015). Kävelyn ja pyöräilyn lisääntyminen, liikkumisen joukkoistuminen ja itseajavien sähköisten kulkuneuvojen käyttöönotto auttavat pitämään huolta omasta terveydestä, lisää ihmisten yhteenkuuluvuutta ja huolehtii meidän jälkeemme elävien ihmisten hyvän elämän mahdollisuuksista.

Kestävämpiin liikkumisen tapoihin siirtymistä osoittaa jo esimerkiksi se, että Espoossa joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen määrä on kasvanut 28 prosenttia vuosina 2005–2015, kävely keskusta-aluilla 70 prosenttia ja Espoon keskusten välinen pyöräily 71 prosenttia (Liikenne Espoossa 2015). Tukholmassa enää joka kymmenes 18 vuotta täyttävä nuori ajaa ajokortin. Heille huoleton ja helppo liikkuminen on oleellisempaa kuin kulkuvälineiden omistamisen antama status (Aretun 2014).

Sähköautoja on nyt Suomessa noin 1000, mutta reilun kymmenen vuoden päästä jo 100–200 kertaa enemmän (Nylund ym. 2015). Itseajavat ja yhteiskäyttöiset autot yleistyvät 2018–2022 (Shanke ym. 2013, 37–44). Uusimpien ennusteiden mukaan Yhdysvalloissa ei enää myydä kuljettajan ohjaamia autoja vuonna 2040 (Corwin ym. 2016). Itseajavien autojen yhteiskäytön yhdistäminen sujuvaan joukkoliikenteeseen voi vähentää autotarpeen kymmenesosaan nykyisestä (OECD 2016; PriceWaterhouseCoopers 2013) ja poistaa liikenneonnettomuudet lähes kokonaan (Singh 2015). Liikkumispalvelu, johon kuuluisi 9000 itseajavaa ja yhteiskäytössä olevaa autoa, voisi New Yorkissa turvata joustavan liikkumisen siten, että keskimääräinen odotusaika olisi vain murto-osa nykyisestä taksin odotusajasta eli 36 sekuntia. Lisäksi palvelun käyttökustannukset olisivat vain kolmasosa omassa omistuksessa olevaan henkilöautoon verrattuna (Corwin ym. 2015; ks. myös Martinez ym. 2015). Digitaalisiin ratkaisuihin perustuvan alustatalouden kehittyminen auttaa tällaisten palvelujen hallinnoinnissa.

Pyöräilyn kytkemistä osaksi liikkumispalvelua on testattu jo vuosia esimerkiksi kaupunkipyörien muodossa (Salermo ym. 2016). Robottibussikokeilujakin tehdään jo (Gibbs 2016). Ilman kuljettajaa liikkuva bussi ei kuitenkaan herätä kyytiin astuvan luottamusta. Tämän vuoksi kuljettajan tilalla voidaan nähdä vaikkapa paikallisen leipomon uunituoretta leipää myyvä kioskin pitäjä. Ja lähijunaan voidaan perustaa päivittäistavarakauppa. Yhteiskunnan palveluiden on mahdollista integroitua osaksi liikkumisratkaisuja, mikä lisää liikkumispalvelujen houkuttelevuutta.

Liikkumisesta on tulossa erilaisia liikkumistapoja yhdistävä palvelu (Mobility as a Service). Liikkumiskulttuurin muutos ilmenee kehityskulkuna, jossa suurten massojen liikkumisen turvaavat runkolinjat perustuvat raideliikenteeseen. Bussiliikenne mukautuu joustavasti todellisen tarpeen mukaisesti. Jaetut, itseajavat kulkuneuvot vastaavat busseja yksilöllisemmästä ihmisten ja tavaroiden liikkumisesta. Kävelijän ja pyöräilijän valta lisääntyy, sillä autonomiset ajoneuvot ovat sensitiivisiä, ja ne eivät ota riskejä (Millard-Ball 2016; myös Tennant ym. 2016). Pyöräilystä ja jalankulkemisesta tulee entistä houkuttelevampi liikkumistapa.

Kirjoittaja

Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Aretun, Å. (2014). Developments in driver’s licence holding among young people. Potential explanations, implications and trends Linköping: VTI rapport 824A

Bates, J. & Leibling, D. (2012). Spaced Out. Perspectives on parking policy. London: RAC Foundation.

Corwin. S., Vitale, J., Kelly, E. ja Elizabeth, C. (2015). The future of mobility. How transportation technology and social trends are creating a new business ecosystem. New York: Deloitte University Press.

Corwin, S., Jameson, N., Pankratz, D. ja Willigmann, P. (2016). The future of mobility: What’s next? Tomorrow’s mobility ecosystem – and how to succeed in it. New York: Deloitte University Press.

Gibbs, S. (2016). Self-driving buses take to roads alongside commuter traffic in Helsinki. The Guardian. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://www.theguardian.com/technology/2016/aug/18/self-driving-buses-helsinki

Kallio, J., Tinnilä, M., & Raulas, M. (2015). MaaS Services and Business Opportunities. Research reports of the Finnish Transport Agency 56/2015. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lts_2015-56_maas_services_web.pdf

Liikenne Espoossa 2015. Espoon kaupunki: Kaupunkisuunnittelukeskus. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://issuu.com/espoonkaupunki/docs/liikenne_espoossa_2015_kaupunkisuun

Liimatainen, H., Nykänen, L., Rantala, T., Rehunen, A., Ristimäki, M., Strandell, A., Seppälä, J., Kytö, M., Puroila, S. ja Ollikainen, M. (2015). Tarve, tottumukset, tekniikka ja talous. Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteet liikenteessä. Helsinki: Ilmastopaneelin raportti

Martinez, L., Correia, G., & Viegas, J. (2015). An agent-based simulation model to assess the impacts of introducing a shared-taxi system: an application to Lisbon (Portugal). Journal of Advanced Transportation, 49(3), 475–495.

Millard-Ball, A. (2016). Pedestrians, Autonomous Vehicles, and Cities. Journal of Planning Education and Research.  DOI: 10.1177/0739456X16675674

Nylund, N., Tamminen, S., Sipilä, K., Laurikko, J., Sipilä, E., Mäkelä, K., Hannula, I., ja Honkatukia, J. (2015). Tieliikenteen 40 %:n hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2030: Käyttövoimavaihtoehdot ja niiden kansantaloudelliset vaikutukset. Helsinki: VTT

OECD (2016). Urban Mobility System Upgrade. How shared self-driving cars could change city traffic. Paris: International Transport Forum

PriceWaterhouseCoopers (2013). Look Mom, No Hands! Forging into a brave new (driverless) world. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www.detroitchamber.com/wp-content/uploads/2012/09/AutofactsAnalystNoteUSFeb2013FINAL.pdf

Salermo, M., Hublin,  P., Aalto-Setälä,  N., Suomela, H., Hämäläinen, T.  &  Antikainen, J. (2016). Pyöräily palveluistuvassa liikennejärjestelmässä.  Liikennevirasto, liikenne ja maankäyttö -osasto.  Helsinki 2016. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 29/2016.

Salonen, A., Fredriksson, L., Järvinen, S., Korteniemi, P. & Danielsson, J. (2014). Sustainable consumption in Finland – the phenomenon, consumer profiles and future scenarios. International Journal of Marketing Studies 6(4), 59–82.

Salonen, A. & Rouhinen, S. (2015). Vastuullinen maailmasuhde – tulevaisuuden toivoa säilyttävän kulttuurievoluution suunnannäyttäjä. Tiedepolitiikka 3(40), 7–16.

Salonen, A. & Åhlberg, M. (2013). Towards sustainable society – From materialism to post-materialism. International Journal of Sustainable Society 5(4), 374–393.

Shanke, R., Jonas, A., Devitt, S., Huberty, K., Flannery, S., Greene, W., Swinburne, B., Locraft, G., Wood, A., Weiss, K., Moore, J., Schenker, A., Jain, P., Ying, Y., Kakiuchi, S., Hoshino, R & Humphrey, A. (2013). Autonomous Cars: Self-Driving the New Auto Industry Paradigm. Morgan Stanley Research’s Blue Paper. New York: Morgan Stanley.

Singh, S. (2015). Critical reasons for crashes investigated in the National Motor Vehicle Crash Causation Survey. Traffic Safety Facts Crash-Stats. Report No. DOT HS 812 115. Washington, DC: National Highway Traffic Safety Administration.

Tennant, C.,Howard. S.,Franks, B., & Baue, M., (2016). Autonomous Vehicles – Negotiating a Place on the Road. London: London School of Economics and Political Science Department of Psychological and Behavioural Science, via LSE Consulting.

Terrien, C., Maniak, R., Chen, B., Shaheen, S. (2016). Good practices for advancing urban mobility innovation: A case study of one-way carsharing. Research in Transportation Business & Management, 20, 20-32.

UN Environment 2016. Global Outlook on Walking and Cycling 2016. UN Environment, Nairobi. Luettavissa: http://www.unep.org/Transport/SharetheRoad

Maailmankuvaa muuttava oppiminen tuo tulevaisuuden toivoa

Yhteiskuntaamme ohjaavien uskomusten mukaan hyvinvointi voidaan varmistaa talouskasvun, kilpailun ja globalisaation kautta. Tulevaisuuden strategioissamme myös kestävyyskysymykset ratkeavat kasvun ja teknologian avulla. Selkeää näyttöä onnistumisesta ei kuitenkaan ole. Pitäisikö ratkaisuja etsiä uudesta näkökulmasta?

Talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen kulutuksen kasvusta on jäänyt heikoksi (Dittrich ym. 2012; Wiedmann ym. 2013). Fossiilisen energian tuotanto näyttää tulevina vuosikymmeninä edelleen kasvavan, eivätkä valtioiden tähänastiset lupaukset Pariisin ilmastosopimuksessa riitä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kahden asteen tavoitteeseen (International Energy Agency 2016).

Kun taloutta tarkastellaan avoimena systeeminä, joka kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja ja tuottaa kasvavaa epäjärjestystä materiaalisesti suljettuun biosfääriimme, paljastuu rajattoman kasvun mahdottomuus (Matutinovic ym. 2016; Max-Neef 2010; Daly 2010; Joutsenvirta ym. 2016).

Satsaamme parhaat voimamme talouskasvun ja teknologian eetokseen, vaikka hyvän elämän tavoite ei näillä keinoilla lähene. Vaihtoehdoton ylikuluttaminen, kiireen tuoma ahdistus ja elämän merkityksellisyyden katoaminen vievät elämän ilon (Diener ym. 2009; Hämäläinen 2014). Talouskasvun tuomasta vauraudesta nauttiminen käy mahdottomaksi, jos elinympäristö ei ole elinkelpoinen.

Askeleita oppimisen portailla

Norgaard (1994) pitää modernismin ajan uskomuksia kestävyysongelmiemme syinä. Näemme maailman atomistisena ja mekanistisena järjestelmänä, erotamme ihmisen ja luonnon toisistaan ja uskomme universaalien totuuksien olemassaoloon. Yhteiskuntamme on rakentunut näiden käsitysten varaan. Ne määrittelevät hyväksyttävän poliittisen keskustelun ja päätöksenteon reunaehdot.

Vallalla olevia uskomuksia uusintava koulutus ylläpitää ongelmaa ja on riittämätön kääntämään vääjäämättömän kehityksen. Tarvitsemme uudenlaista oppimista, joka voi muuttaa ihmisen käsityksen itsestään, ympäröivästä todellisuudesta ja suhteestaan maailmaan. (Sterling 2010.)

Ilmastonmuutokseen vastaaminen on esimerkki vallalla olevasta oppimisestamme (Laininen 2017). Olemme oppineet parantamaan tuotannon energia- ja materiaalitehokkuutta, kierrättämään ja tekemään päästökauppaa. Uusiutuva energia, kiertotalous, digitalisaatio ja vastuullinen tuotanto edustavat systeemistä muutosta, jonka avulla uskomme ratkaisevamme ilmastonmuutoksen ongelman.

Nämä uudistukset ovat ratkaisuyrityksiä nykyisessä maailmankuvassamme. Emme pidä vaihtoehtoina talouskasvun, materialistisen hyvinvointikäsityksen tai globaalitalouden kyseenalaistamista, mikä rajaa ratkaisuavaruuttamme ja sulkee pois mahdollisuuksia, jotka voisivat olla tulevaisuutemme pelastus.

Korkeakoulutus uudistamaan yhteiskuntaa

Yksittäisten ihmisten, perheiden tai pienten ryhmien ajattelu ei välttämättä rakennu samoille uskomuksille. Suomessa vallalla olevan kehitysuskon ja yksittäisten ihmisten uskomusten välillä näyttää olevan ristiriita, sillä 38 % EVA:n barometriin vastanneista yhtyi väitteeseen ”Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun” ja 39 % oli väitteestä eri mieltä (Apunen ym., 2015). 15–29 -vuotiaista nuorista vain 15,1 % oli väitteestä samaa mieltä ja 46,2 % eri mieltä kesällä 2016 (Salonen & Konkka 2017).

Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista.

Elämme kasvavan epävarmuuden maailmassa, jossa globaalit kriisit ravistelevat maailmankuvaamme. Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista. Tätä kautta voidaan vapauttaa ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan potentiaali kestävän ja vastuullisen elämän tavoitteluun ja vaihtoehtoisen tulevaisuuden rakentamiseen.

Kirjoittajat

Erkka Laininen, DI, suunnittelupäällikkö, Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö, erkka.laininen(at)okka-saatio.com
Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Apunen, M., Haavisto, I., Sipola, J. & Toivonen, S. (2015). Ken on maassa jämäkin? EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2015. Helsinki: EVA.

Daly, H. (2010). From a failed-growth economy to a steady-state economy. Solutions 1(2), 37-43.

Diener, E., Harter, J., & Arora, R. (2009). Affluence, feelings of stress, and well-being. Social Indicators Research 94(2), 257–271.

Dittrich, M., Giljum, S., Lutter, S., Polzin, C. (2012). Green economies around the world? Implications of resource use for development and the environment. Vienna: SERI. Haettu 20.11.2016 osoitteesta http://seri.at/green-economies .

Hämäläinen, T. (2014). In search of coherence: sketching a theory of sustainable well- being. Teoksessa Timo Hämäläinen & Juliet Michaelson, Well-being and Beyond. London: Edward Edgar Publishing.

International Energy Agency (2016). World Energy Outlook 2016.

Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. ja Wilén, K. (2016). Talous kasvun jälkeen. Helsinki: Gaudeamus.

Laininen, E. (tulossa 2017). Transforming our worldview towards a sustainable future. Artikkeli Sitran Education for a Changing World -hankkeen julkaisussa. Helsinki: Sitra.

Matutinovic, I., Salthe, S., Ulanowitcz, R. (2016). The mature stage of capitalist development: Models, signs and policy implications. Structural Change and Economic Dynamics 39, 17-30

Max-Neef, M. (2010). The World on a Collision Course and the Need for a New Economy. Ambio, 39(3), 200–210.

Norgaard, R. B. (1994). Development Betrayed: The End of Progress and a Co-evolutionary Revisioning of the Future. Routledge: London.

Salonen, A. & Konkka, J. (tulossa 2017). Kun tyytyväisyys ratkaisee. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Tulevaisuus, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusverkosto.

Sterling S. (2010). Transformative Learning and Sustainability: sketching the conceptual ground. Learning and Teaching in Higher Education, 5, 17-33.

Wiedmann, T. O., H. Schandl, M. Lenzen, D. Moran, S. Suh, J. West & K. Kanemoto (2013). The material footprint of nations. Proceedings of the National Academy of Sciences, 112(20), 6271-6276.

Luontoa tuotteistamassa

Suomeen laadittiin vuonna 2014 luontomatkailun kehittämisstrategia (Visit Finland 2014), joka luo suuntaviivat kesäajan luontomatkailun ja erityisesti luontoaktiviteettimatkailun kehittämiselle valtakunnallisella ja aluetasolla. Strategian mukaan Suomen luontomatkailun missiona on tuottaa kestävällä tavalla hyvinvointia kaikille Suomen alueille. Etusijalla luontomatkailun kehittämisessä ovat vähähiilisyyttä tavoittelevat tuotteet mailla ja vesillä, kuten pyöräily, vaellus, melonta ja kalastus. Lisäksi panostetaan elämyksiin, erityisesti eläinten ja luonnon katseluun sekä -kuvaukseen.

Satakunnassa luontomatkailu on kehittynyt viime vuosina eteenpäin toimijoiden tiivistäessä yhteistyötään sekä toiminnan yhtenäistyttyä valtakunnallisen toiminnan mukaiseksi. Yksi merkittävimmistä toimenpiteistä on Satakuntaan luotu luontomatkailun kehittämiskokonaisuus ja uusi, maakunnallinen luontomatkailustrategia 2025 (kuva 1). Lisäksi maakuntaan on jalkautettu Visit Finlandin valtakunnallinen Outdoors Finland-kehittämisohjelma. Nämä kyseiset toimenpiteet on toteutettu Satakunnan ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Outdoors Satakunta -hankkeessa.

Kuva 1. Satakunnan uusi luontomatkailuohjelma nostaa esiin luonnon liiketoimintapotentiaalin.
Kuva 1. Satakunnan uusi luontomatkailuohjelma nostaa esiin luonnon liiketoimintapotentiaalin.

Tuotteistaminen edistää taloudellisesti kestävää luontomatkailua

Viime vuosina Satakunnassa on koettu haasteeksi se, ettei luontoa osata tuotteistaa kuluttajille soveltuviksi tuotteiksi. Voidaankin todeta, ettei luontomatkailu ole tuottanut Satakunnassa riittävää hyvinvointia taloudellisesti kestävällä tavalla. Tämän vuoksi nyt tehtyjen toimenpiteiden tavoitteena on ollut ensisijaisesti tuoda esille luonnon liiketoimintapotentiaali, jota voitaisiin hyödyntää matkailussa ja jonka ympärille voitaisiin yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa luoda uutta tuotetarjontaa kysyntään vastaamiseksi. Taloudellisesti kestävä luontomatkailu elinkeinona on siten kannattavaa, ja sillä on runsaasti positiivisia vaikutuksia sekä matkailuyrittäjille että paikalliselle yhteisölle. Kestävä matkailu tuottaa tuloja ja työtä kohdealueelle, monipuolistaa paikallistaloutta ja osallistaa paikallisväestöä talouden kehitykseen (Swarbrooke 1999). Tärkeää onkin kehittää luontomatkailua yhteistyössä matkailijoiden ja yrittäjien kanssa, jotta mahdollisuudet luonnossa virkistymiseen paranevat (Metsähallitus 2016).

Tuotteistamistyössä mukana yli 150 toimijaa

Luonnon liiketoiminnallistamista tarvitaan, koska luonnossa liikkumisesta on tullut tuotteistettu ja ohjattu palvelu. Luonnosta vieraantunut matkailija ei viihdy yksinään tuntemattomassa metsässä, vaan hän tarvitsee palveluja sekä runsasta informaatiota. Trendinä on nyt tuotteistaa luontoreitit valmiiksi esitteiksi karttoineen ja tehdä nämä näkyviksi sekä helposti löydettäviksi viestimällä reiteistä monikanavaisesti. Tuotteistaminen helpottaa siten matkailijan omatoimista luontoon tutustumista ja nostaa reittien varrella toimivat yritykset palveluineen paremmin esille. Tuotteistamisen toivotaan näin ollen kasvattavan yritysten asiakasmäärää ja monipuolistavan palvelutarjontaa. (Renfors 2015; Räsänen 2015.)

Satakunnassa Outdoors Finland-kehittämisohjelman työkalujen avulla on tuotteistettu yli 30 luontoreittiä matkailijalle soveltuviksi tuotteiksi, ja näiden reittien tunnettuutta on kasvatettu tiedottamisen keinoin. Tuotteistettavilla luontoreiteillä on neljä pääteemaa: retkeily, melonta, pyöräily ja lintujen katselu, sillä kestävässä luontomatkailussa suositaan liikkumista lihasvoimin.

Tuotteistamistyöhön on osallistunut noin 100 matkailun restonomi-opiskelijaa opintojaksoprojektinaan ja noin 10 opinnäytetyöntekijää. Heidän tehtävänään on ollut tuottaa luontoreiteistä valokuvamateriaalia, laatia elämykselliset tuotekuvaukset sekä esitteet karttoineen (ks. pääkuva. Kuvaaja: Riikka Laine). Opiskelijoita ovat konsultoineet noin 50 paikallista yrittäjää, kuntien edustajaa, paikallista kehittäjätahoa ja yhdistystä.

Jotta opiskelijoiden tuotteistamistyö hyödyttäisi mahdollisimman laajasti matkailijoita, nämä kolmisenkymmentä päiväretkeilyyn soveltuvaa luontoreittiä löytyvät myös hankkeen www.outdoorssatakunta.fi -verkkosivuilta. Matkailija voi ladata verkosta mukaansa retkelleen reittiesitteen, joka sisältää kartan lisäksi tiedot reitin vaativuudesta, sen varrella olevasta luonnosta, nähtävyyksistä ja palveluista. Kyseiset verkkosivut luotiin, koska kestävän luontomatkailun kehittämisessä tärkeäksi nähdään luonnosta tiedottaminen matkailijoille.

Kirjoittaja

Sanna-Mari Renfors, FT, tutkimusryhmän vetäjä, Satakunnan ammattikorkeakoulu, sanna-mari.renfors(at)samk.fi

Metsähallituksen www-sivut. Haettu 9.6.2016. http://www.metsa.fi

Renfors, S-M. (2015). Luontomatkailusta elinkeinomahdollisuuksia maakuntaan. Teoksessa Renfors, S-M. (toim.) Outdoors Finland – Satakunnan vetovoiman kehittäminen valtakunnallisena ja kansainvälisenä luontomatkailukohteena. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu, 8-20.

Räsänen, P. (2015). Outdoors Finland – miten tehdään luonnosta liiketoimintaa? Teoksessa Renfors, S-M. (toim.) Outdoors Finland – Satakunnan vetovoiman kehittäminen valtakunnallisena ja kansainvälisenä luontomatkailukohteena. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu, 21-29.

Satakunnan ammattikorkeakoulun www-sivut. Haettu 8.12.2016. http://www.samk.fi/tyoelama-ja-tutkimus/hankkeet/

Satakunnan luontomatkailuohjelma 2025. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu. Sarja B, raportit 4/2016. Haettu 26.5.2016. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/111312/2016_B_4_Outdoors_Satakunta_luontomatkailuohjelma2016.pdf?sequence=2

Swarbrooke, J. (1999). Sustainable Tourism Management. CABI: Oxford.

Visit Finland (2014). Valtakunnallinen kesän luontoaktiviteettien kehittämisstrategia 2015–2018. Haettu 3.4.2016. http://www.visitfinland.fi/wp-content/uploads/2015/01/Kes%C3%A4n-luontoaktiviteettien-kehitt%C3%A4misstrategia2015-2018-copy.pdf?dl

Forssan seutu kiertotalouden edelläkävijä

Forssan seutu on nostettu kiertotalouden malliesimerkiksi Suomessa (Teräs ym. 2014). Forssan kaupunki kuuluu myös Sitran resurssiviisaisiin pilottikaupunkeihin eli FISU –verkostoon. Forssan kiertotalouden sydämen muodostavat ympäristöliiketoimintaa harjoittavat yritykset. Seudun kunnat ja kehittäjät, kuten Luonnonvarakeskus (LUKE) ja Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ovat myös vahvasti tukeneet Järkivihreän ideologian kehittymistä. ”Järkivihreys tarkoittaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaa, jossa huomioidaan ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Järkivihreä strategia omaksuttiin Forssan seudulla elinkeinopolitiikan strategiaksi vuonna 2010”, kertoo Alueelliset järkivihreät innovaatiot -hankkeen projektipäällikkö Laura Vainio Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Resurssiviisauskeskus ja näyttely

Resurssiviisaus on kykyä tehdä vähemmällä enemmän. Syyskuussa Forssaan avattiin Resurssiviisauskeskus, joka on paikka kohdata, työskennellä ja ideoida uutta (kuva 1). Tilassa järjestetään muun muassa opiskelijoiden ja yritysten yhteisiä ideointituokioita. Keskuksesta löytyy myös näyttelytila, jossa esitellään seudulle tärkeitä hankekokonaisuuksia. ”Ensimmäinen näyttely sisältää muun muassa tekstiilikierrätykseen liittyvää aineistoa. Hypisteltäviä poistotekstiiliesimerkkejä ovat mm. kuluttajien käytöstä poistetut vaatteet, murskattu materiaalisilppu, poistotekstiilirullat ja Finlaysonin räsypala”, toteaa Laura Vainio.

sippola_kuva1
Kuva 1. Resurssiviisauskeskuksen avajaispuheen piti 15.9.2016 Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari. Kuva: Kirsi Sippola

Poistotekstiilit ja Finlaysonin räsymatot

Hämeen ammattikorkeakoulun poistotekstiilien kehittämiseen liittyvillä selvityksillä ja kokeiluilla on haluttu ratkaista poistotekstiilien kierrätykseen, parempaan hyödyntämiseen ja uusien tuotteiden suunnitteluun liittyviä haasteita. Ensimmäinen kokeilumuotoinen Texvex-poistotekstiilipankki perustettiin Humppilaan useita vuosia sitten. Sen jälkeen toiminta on laajentunut eri paikkakunnille. ”Texvex-poistotekstiilipankitoimivat Forssassa, Loimaalla, Hämeenlinnassa ja Turussa”, Laura Vainio kertoo.

Uusin tekstiilien kierrätyskokeilu on tehty yhdessä kodintekstiilejä valmistavan Finlayson Oy:n kanssa syksyllä 2015. Finlaysonin ideana oli vähentää polttoon menevää tekstiilijätteen määrää, luoda työtä Suomeen sekä herättää perinteinen räsymatto eloon uudella ilmeellä. ”Finlayson-case on hyvä esimerkki siitä, että kun jotain uutta ollaan tekemässä, niin siinä pitää hyödyntää monia eri alojen asiantuntijoita. Suomen poistotekstiilit ry:n aktiivit kertoivat tietämystään poistomateriaaleista. Vaate- ja sisustuspainamiseen erikoistunut Rykkeri kokeili mattojen painamista. Hämeen ammattikorkeakoulun asiantuntijat ja opiskelijat antoivat matonkudontaan liittyviä niksejä, tekivät kokeiluja ja kävivät tutkimassa vanhoja kudontakoneita eri puolella Etelä-Suomea”, kertoo Laura Vainio.

Alkuselvitystyön jälkeen Finlayson jatkoi ideansa työstöä oman liiketoimintansa kehittämiseksi ja järjesti kierrätyskampanjan, jossa kuluttajat saivat tuoda vanhat lakanansa myymälöihin. Myös kierrätysmattokokeilun aineistoa on esillä Resurssiviisauskeskuksessa (kuva 2). ”Resurssiviisauskeskuksessa opiskelijat ja yritykset saavat paikan, jossa ideoida ja kohdata toisensa. Näyttely antaa tilaan oman mausteensa, koska se muuttuu koko ajan. Tilan käyttö kasvaa edelleen, kun valtakunnan ensimmäiset biotalousinsinöörit aloittavat opiskelun Forssassa syksyllä 2017. Yritysten ja opiskelijoiden välille on helppo järjestää tapahtumia yhteisessä Resurssiviisauskeskuksessa”, Laura Vainio toteaa.

sippola_kuva2
Kuva 2. Hämeen ammattikorkeakoulun Resurssiviisauskeskuksen näyttelytilassa on esillä Finlayson-poistotekstiilipilotin räsypala ja leikattuja poistotekstiilirullia. Kuva: Kirsi Sippola

Kirjoittaja

Kirsi Sippola, TM, MBA, kehittämispäällikkö, Hämeen ammattikorkeakoulu, kirsi.sippola(at)hamk.fi

Alueelliset järkivihreät innovaatiot (2015). Hämeen ammattikorkeakoulun www-sivut. www.hamk.fi/alueelliset (8.12.2016)

Fisunetwork.fi on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Motiva Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu. Osoitteessa http://www.fisunetwork.fi/fi-FI (14.10.2016)

Teräs, J., Lindberg, G., Johnsen, I., Perjo, L., Giacometti A. (2014). Bioeconomy in the Nordic region: Regional case studies. Nordregio Working Paper 2014:4.

Kausitöitä yhdistämällä voi työllistyä Lapin luonnossa ympärivuotisesti

Lappi elää pohjoisesta luonnosta ja luonnonolosuhteista. Luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen edellyttää toimijoilta vastuullisuutta. Herkässä ympäristössä toimittaessa ekologinen kestävyys on huomioitava kaikilla toimialoilla, niin perinteisessä metsätaloudessa kuin vaikkapa jatkuvasti kasvavassa matkailuelinkeinossa. Lapin metsäohjelma 2016–2020 osoittaa, että maakunnan metsissä riittää töitä. Vuosittaisen puuston kasvun ja poistuman suhteen perusteella metsien hakkuut ovat puuntuotannollisesta näkökulmasta kestävällä pohjalla ja niitä olisi mahdollista lisätäkin. Taimikonhoitoja on Lapissa myöhässä arviolta noin 150 000 hehtaaria, ja taimikonhoitotarve on seuraavalla viisivuotiskaudella 2,8-kertainen verrattuna edellisten viiden vuoden aikana tehtyyn työhön. (Suomen metsäkeskus 2016, 10.) Matkailu on puolestaan maailman nopeimmin kasvavia elinkeinoja, joka Lapissa painottuu erityisesti talvisesonkiin. Arktinen luonto ja luonnonolot ovat pohjoisen matkailuelinkeinon suurimpia kansainvälisiä vetovoimatekijöitä. Lapin matkailustrategiassa 2015–2018 arvioidaan matkailun välittömän työllistävän vaikutuksen ilman vuokratyövoimaa olevan maakunnassa 5 000 henkilötyövuotta (Lapin liitto 2015, 12).

Kun lähtökohtana on kestävä kehitys, on pohjoisen luonnon hyödyntämisessä ekologisen vastuun ohella huomioitava taloudelliset ja sosio-kulttuuriset näkökulmat. Matkailuala työllistää Pohjois-Suomessa runsaasti muun muassa hiihdonopettajia ja eräoppaita, mutta monet vain talvikaudeksi. Metsänhoitotöitä on metsureille tarjolla Lapissa puolestaan pääasiassa lumettomana maastokautena. Töiden sesonkiluonteisuus aiheuttaa taloudellisia haasteita työntekijöille, mutta syö merkittävästi myös työnantajien resursseja henkilöstön suuren vaihtuvuuden ja jatkuvan uusien työntekijöiden perehdyttämisen kautta sekä matkailu- että metsäalan yrityksissä. Taloudellisen epävarmuuden tuoman harmin lisäksi monien kausityöntekijöiden on esimerkiksi perhesyistä käytännössä mahdotonta vaihtaa asuinpaikkaansa työn perässä vuodenajan mukaan. Voisiko ratkaisu työntekijöiden ympärivuotisen työllistymisen haasteisiin Lapissa olla osaamisen yhdistäminen: talvikausi safarioppaana ja kesäaika pottiputken sekä raivaussahan kera metsänhoitotöissä?

Metsä- sekä matkailualan kausiluonteisuuden aiheuttamiin ongelmiin etsitään ratkaisua uudenlaisesta koulutusmallista. Lapin ammattikorkeakoulun Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutus tarjoaa vuonna 2017 tiiviin paketin opetusta molempien alojen käytännön töihin. Tämän pilottikoulutuksen avulla rakennetaan kahden koulutusalan ja koulutusasteen yhteistä lyhytkoulutusmallia, joka on myöhemmin nopeasti monistettavissa työvoimatarpeiden mukaan myös muille kausiluonteisille aloille (esim. rakennusala, luonnontuoteala). Ensimmäistä kertaa toteutettavaan 55 opintopisteen laajuiseen koulutukseen sisältyy matkailun ja metsätalouden teoria- ja käytäntöopintojaksojen lisäksi liiketalouden opintoja.

Suoriutuminen matkailu- sekä metsäalan töistä turvallisesti ja sujuvasti vaatii työntekijältä ammatillista osaamista.  Vajaan vuoden mittaisessa koulutuksessa täysin vailla aiempaa osaamista olevan opiskelijan osalta realistisena osaamistavoitteena koulutuksen päättyessä on perustason työtehtävistä selviäminen. Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutuksella tuotetaankin näille kahdelle alalle nimenomaan käytännön työntekijöitä eli esimerkiksi safarioppaita sekä raivaussahaa ja pottiputkea sujuvasti käyttäviä metsätyöntekijöitä. Uudella koulutuksella luodaan riittävä pohja, jolla pääsee nopeasti kiinni työskentelyyn sekä matkailu- että metsäalalla, ja jonka päälle osaamista voi edelleen rakentaa. Ammattitaito kehittyy aina lopullisesti vasta työelämässä.

Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutus toteutetaan ajalla 1.2.-31.12.2017 Lapin ammattikorkeakoulun, Lapin ammattiopiston, Lapin matkailuopiston sekä Suomen metsäkeskuksen yhteistyönä.

Kirjoittaja

Johanna Kinnunen, FM, agrologi (AMK), projektisuunnittelija, Teollisuus ja luonnonvarat, Lapin ammattikorkeakoulu, johanna.kinnunen(at)lapinamk.fi

Lapin liitto 2015. Lapin matkailustrategia 2015–2018. Julkaisusarja A43/2015. Viitattu 19.10.2016. http://www.lappi.fi/lapinliitto/c/document_library/get_file?folderId=2265071&name=DLFE-25498.pdf

Suomen metsäkeskus 2016. Lapin metsäohjelma 2016–2020. Viitattu 19.10.2016. http://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/smk-alueellinen-metsaohjelma-lappi.pdf

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Nykypäivän matkailija tekee yhä useammin ostopäätöksiä vastuullisuuteen ja eettisiin arvoihin pohjautuen. Ilmiön merkittävyydestä kertoo muun muassa maailman suurimman matkailusivuston TripAdvisorin ilmoitus boikotoida villieläimille haitallisia turistikohteita. Tällaisella toiminnalla on suoria vaikutuksia eläinten kanssa työskenteleville matkailuyrityksille. Vastuullisuus tai vastuuttomuus näkyy lopulta yrityksen kassavirrassa.

Matkailun suuri merkitys Lapille on ilmeinen. Harvemmin kuitenkaan ajatellaan, miten keskeisessä roolissa ovat matkailun parissa työskentelevät eläimet. Niiden merkityksen esille tuominen ja vastuullisen eläinmatkailun kehittäminen ovat ELMA – hankkeen[i] keskeisiä tavoitteita. Lappilaiset matkailueläimet – kuten rekikoirat, porot ja hevoset – tarjoavat vuosittain tuhansille kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille unohtumattomia elämyksiä puhtaassa ja hiljaisessa luonnossa. Eläimiin perustuva matkailu tuo myös lisätuloja syrjäisille alueille, joilla muita ansaintamahdollisuuksia on vähän.

Vastuullisen matkailun harjoittamiseen kuuluu eläimen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Eläimen psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset tarpeet tulee täyttää, ja eläimellä pitää olla mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Taustalla on siis eläimen oma kokemus olotilastaan, mihin vastataan eläinten yksilöllisellä hoidolla. Hyvinvointiin satsaaminen on yrittäjälle kannattava sijoitus: asiakkaat arvostavat hyvinvoivia eläimiä ja terveet, tyytyväiset eläimet tarjoavat yritykselle parhaan työpanoksensa. Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Verrattuna kansainväliseen tilanteeseen voidaan todeta, että lappilaiset matkailuyrittäjät ovat melko kattavasti huomioineet eläinten hyvinvoinnin toiminnassaan ja ymmärtävät, että koko toiminnan laadun perustana on eläinten hyvinvointi (Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshanke 2016). Eläimillä on esimerkiksi mahdollisuus niille luonnolliseen laumakäyttäytymiseen: ne saavat viettää aikaa yhdessä eikä yksilöitä eroteta laumasta. Rekikoiratarhat sekä hevos- ja porotilat ovatkin yrityksiä, joissa töitä tehdään aina useamman yksilön voimin.

Lisäksi eläinten hyvinvointia lisää, että vaellukset ja safarit suunnitellaan huolellisesti ja niiden toteuttamisessa varmistetaan asiakkaiden sekä eläinten turvallisuus. Näin toimimalla tuotetaan laadukkaampia matkailuelämyksiä ja minimoidaan herkän luonnon vahingoittuminen.

Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Seuraava, yhtä tärkeä askel, on tehdä toiminta näkyväksi myös matkailijoille. Hyvin suunnitellulla viestinnällä ja markkinoinnilla voidaan kassavirtaa kasvattaa. Toiminnan avoimuus ja siitä viestiminen ovat samalla luonteva osa vastuullisen matkailuyrityksen toimintaa.

[i] Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshankkeessa varmistetaan eläinten (rekikoira, poro ja hevonen) hyvinvointi matkailupalveluissa. Lisäksi parannetaan matkailuyrittäjien mahdollisuuksia hyödyntää eläinten hyvinvointia kilpailukykytekijänä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Lapin ammattikorkeakoulun (teollisuuden ja luonnonvarojen sekä matkailupalveluiden osaamisalat) ja Lapin yliopiston (Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin) kanssa. Hanke on rahoitettu Lapin ELY-keskuksen kautta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Kirjoittaja

Outi Kähkönen, FM, lehtori, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin ammattikorkeakoulu, outi.kahkonen(at)lapinamk.fi
Karoliina Majuri, agrologi AMK, projektisuunnittelija, Lapin ammattikorkeakoulu, karoliina.majuri(at)lapinamk.fi
Jaana Ojuva, YTM, viestintäsuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, jaana.ojuva(at)ulapland.fi
Mikko Äijälä, YTM, projektisuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin yliopisto, mikko.aijala(at)ulapland.fi


Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa (ELMA) –tiedonvälityshanke (2016). ELMA-hankkeen yrittäjä- ja asiantuntijahaastattelut, syksy 2016.

Ylikulutus kuriin kiertotaloudella

Tänä vuonna ihmiskunta kulutti loppuun maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat elokuun 8. päivään mennessä. Tämä ns. ylikulutuspäivä perustuu Global Footprint Networkin tekemiin laskelmiin, joiden perusteella ihmiskunnan kulutus ylitti maapallon kapasiteetin ensimmäistä kertaa 1970-luvun alussa, ja tämän jälkeen ylikulutuspäivä on siirtynyt yhä aikaisemmaksi vuoden kulussa. (http://www.overshootday.org.)

Noin 80 prosenttia maapallon ihmisistä elää maissa, jotka kuluttavat luonnonvaroja enemmän kuin tuottavat. Ihmiskunta tarvitsisi noin 1,5 kertaisen maapallon, jotta kulutus ja biokapasiteetti vastaisivat toisiaan. Tosin suomalaisten elintasolla tämä ei riittäisi vielä mihinkään: jos maailmassa ei olisi kuin suomalaisia tarvittaisiin kolme maapalloa, ja rikkaiden Lähi-idän maiden elämäntyylillä neljäkään ei vielä riittäisi. (WWF 2014, 37)

Ihmiskunta tarvitsisi noin 1,5 kertaisen maapallon, jotta kulutus ja biokapasiteetti vastaisivat toisiaan.

Yksi keino vähentää tai jopa lopettaa tulevien sukupolvien kustannuksella eläminen on kiertotalouden kehittäminen. Perinteisesti talous on jatkumo, jossa hankitaan raaka-aineita, jalostetaan ne tuotteiksi ja myydään kuluttajalle. Kun tuote menee pois muodista tai rikkoutuu, se päätyy jätteenä hävitettäväksi. Kiertotaloudessa virta käännetään kierroksi, jossa yhden jäte on seuraavan raaka-aine. (ks. esim. Seppälä ym. 2016, 10-13)

Herääminen luonnonvarojen rajallisuuteen on Suomen kaltaiselle maalle sekä uhka että mahdollisuus. Sitran vuonna 2014 julkaiseman selvityksen mukaan kiertotalous tarjoaa Suomen taloudelle jopa 2,5 miljardin euron vuotuisen kasvupotentiaalin, ja globaalien markkinoiden arvoksi on laskettu yli 800 miljardia euroa.  (Sitra 2014, 1; 9-10 ja 63-64)

Lapin AMK on määritellyt luonnonvarojen älykkään käytön yhdeksi strategiseksi painopisteeksi, mihin kiertotalous kytkeytyy vaivattomasti. Rakennustekniikalla on annettavaa rakentamisen energiatehokkuuden lisäämiseen, materiaalitekniikassa painotetaan tuotteiden ja rakenteiden koko elinkaarta suunnittelusta uusiokäyttöön ja optisen mittaustekniikan ryhmä pyrkii parantamaan kaivosten raaka-ainetehokkuutta. Keskeisessä roolissa on myös luonnonvara-ala, jonka TKI –toiminta tukee jo nyt biomateriaalien tehokasta ja luontoa säästävää hyödyntämistä.

Kiertotalouden väljästä määrittelystä johtuen sen työllistävää vaikutusta on vaikea laskea. Suuntaa-antavina voi pitää Rooman klubin huhtikuussa 2015 julkaisemia lukuja, joiden mukaan Ruotsissa kiertotalous synnyttää noin 100 000 uutta työpaikkaa. (Sitra 2015) Tältä pohjalta voinee arvioida työllistävän vaikutuksen Suomessakin nousevan vähintään 50 000:een.

Kiertotalouden suuren työllistämispotentiaalin vuoksi Lapin AMK esitti uutena avauksena sopimuskaudelle 2017 – 2020 laajuudeltaan 60 opintopisteen ”Kiertotalous ja sivuvirrat” –koulutuksen aloittamista. Tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat arktiseen kiertotalouteen markkinalähtöisesti.  Kasvualusta Lapissa on vahva: hiljattain julkistetun Suomen kiertotalouden tiekartan kärkihankkeista useampikin on merilappilaista tekoa, ja kiertotalouteen kytkeytyvän liiketoiminnan liikevaihto on alueella jo tällä hetkellä noin 200 miljoonaa euroa (Sitra 2016). Ja mikäli kiinalaistaustaisen Kaidin Kemiin suunnittelema biojalostamo toteutuu, niin aletaan painia eurooppalaisessakin vertailussa raskaassa sarjassa.

Kirjoittaja

Reijo Tolppi, HT, vararehtori, Lapin ammattikorkeakoulu, reijo.tolppi(at)lapinamk.fi

Painetut lähteet:

Seppälä, J., Sahimaa, O., Honkatukia, J., Valve, H., Antikainen, R., Kautto, P., Myllymaa, T., Mäenpää, I., Salmenperä, H., Alhola, K., Kauppila, J. & Salminen, J. Kiertotalous Suomessa – toimintaympäristö, ohjauskeinot ja mallinnetut vaikutukset vuoteen 2030. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2016.

SITRA 2014: Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle. Helsinki: Sitra, 2014. Sitran selvityksiä 84/2016.

SITRA 2016: Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016 – 2025. Helsinki: Sitra 2016. Sitran selvityksiä 117 / 2016.

WWF 2014: Living Planet Report 2014. Species and spacies, people and places. Switzerland: WWF, 2014.

Verkkolähteet:

Sitra 2015: Kiertotalous Euroopan teollisuuden kilpailukyvyn veturiksi. Sitra uutiset 20.7.2015. Haettu 22.6.2016.

www.overshootday.org. Haettu 22.6.2016.

Muuttuuko mikään? Vastuullista liiketoimintaa opettamassa

Kirjoittajat: Anne Törn-Laapio ja Sini Seppelin.

We must change and time is running out’ – viesti nousee kestävän kehityksen opetukseen liittyvässä keskustelussa toistuvasti esiin (mm. Moore 2005). Mikä on korkeakoulutuksen rooli kestävän kehityksen edistäjänä? Onko yksittäisellä opintojaksolla vaikutusta opiskelijoiden asenteisiin tai käyttäytymiseen ja milloin voidaan puhua muutoksesta (esim. Mezirow 1991)? Mitä vaikutusta opetusmetodeilla on kestävän kehityksen aihealueiden oppimiseen, ymmärryksen syvenemiseen sekä opiskelijoiden asenteiden ja käyttäytymisen muutoksiin? Usein kestävän kehityksen opetuksessa on saavutettu hyviä tuloksia yhteistoiminnallisen ja transformatiivisen oppimisen työtavoilla (Cranton 1996, viitannut Moore 2005, 80).

Olemme Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tutkineet YAMK-opiskelijoiden kokemuksia Vastuullinen liiketoiminta -opintojaksolla, jossa käytämme opetusmenetelminä yhteistoiminnallista ja kokemuksellista oppimista, verkko-opetusta, luentoja, vierailuluentoja sekä yritysvierailuja.

Opiskelijoiden tietämys ja ymmärrys vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä on ollut ennen opintojaksoa suppeaa. He ovat kokeneet opintojakson muuttaneen asenteita, tietämystä, ajattelua ja käyttäytymistä monin eri tavoin niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työelämässä. He kertovat kuitenkin enemmän tietämyksen lisääntymisestä kuin syvemmästä muutoksesta ajattelumalleissa: ”Ennen opintojaksoa luulin tietäväni mitä vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa, mutta opintojakson suoritettuani huomasin, etten tiennytkään oikeastaan yhtään mitään isosta kuvasta. Tietämykseni on lisääntynyt merkittävästi opintojakson aikana, mutta en usko, että käyttäytymiseni ja asenteeni olisivat muuttuneet opintojakson myötä.” Jotkut kertovat myös muutoksista asenteissa ja käyttäytymisessä: ”Ajatteluni ja asenteeni muuttuivat kurssin aikana selvästi, koska nyt huomioin vastuullisuutta jokapäiväisessä toiminnassani ihan eri tavoin. Kiinnitän nyt enemmän huomiota vastuullisuudesta kertoviin artikkeleihin ja tiedotteisiin ja muihin vastuullisuuteen viittaaviin yksityiskohtiin esimerkiksi kaupoissa ja kahviloissa.”

Silti voidaan kysyä, onko varsinaista muutosta, transformaatiota (Mezirow 1991), tapahtunut? Havaintojemme mukaan jo lyhyellä kestävyyden tematiikkaan liittyvällä opetuksella voidaan ”jättää jonkinlainen jälki” opiskelijan tietoisuuteen. Opetus voi luoda alustan opiskelijoiden keskusteluille, kyseenalaistuksille ja reflektoinnille ja vaikuttaa siten kestävämmän tulevaisuuden luomiseen (mm. Moore 2005). Korkeakouluilla on keskeinen rooli kestävyyttä edistävien alansa asiantuntijoiden luomisessa. He vievät kestävyys-viestiä omien asenteidensa, tietämyksensä ja käyttäytymisensä kautta työ- ja elinkeinoelämään: ”Nyt aionkin pitää yrityksemme johtoryhmälle vastuullisesta liiketoiminnasta esityksen, joka pohjautuu opintojaksolla oppimiini asioihin. Kestävyyden näkökulmat ovat pörssiyrityksemme tulevaisuuden kannalta erityisen merkittäviä huomioida.

Kirjoittajat

Anne Törn-Laapio, FT, Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, anne.torn-laapio(at)jamk.fi
Sini Seppelin, KTT, Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sini.seppelin(at)jamk.fi

Cranton, P. (1994). Understanding and Promoting Transformative Learning: A Guide for Educators of Adults. Jossey-Bass Higher and Adult Education Series. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Cranton, P. (1996). Professional Development as Transformative Learning. New Perspectives for Teachers of Adults. The Jossey-Bass Higher and Adult Education Series. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Mezirow, J. (1991). Transformative Dimensions of Adult Learning. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Moore, J. (2005). Is Higher Education Ready for Transformative Learning? A Question Explored in the Study of Sustainability. Journal of Transformative Education Vol. 3 (1), 76-91.

Kokeilukulttuuri

Kokeilukulttuuri muotoiluprosessin tekemisen tapana

Muotoiluprosessi, muotoiluajattelu ja kokeilukulttuuri

Samanaikaisesti kun kokeilukulttuuria on alettu toteuttaa ratkaisuna nopean ennakoimattoman muutoksen ja eri ilmiöiden monimutkaisten vaikutussuhteiden haasteeseen on yhtenä vastaavana toimintatapana muotoiluprosessi otettu hyötykäyttöön myös muotoiluammatin ulkopuolella. Erityisesti Yhdysvalloissa on liiketoiminnan yliopistokoulutuksissa alettu opettaa muotoiluprosessiin perustuvaa muotoiluajattelua keinona vastata muuttuvien markkinoiden haasteisiin. Suomessa on viime vuosina erityisesti muotoiluprosessista kumpuavan palvelumuotoilun rooli vastaavasti korostunut.

Mikä sitten liittää muotoiluprosessin ja kokeilukulttuurin yhteen? Muotoiluprosessi on etsimistä, ongelman jopa uudelleen asettelua, mahdollisuuksien monialaista ymmärtämistä ja vaihtoehtoisien ratkaisujen ideoimista korostava kehittämisprosessi, kuten monet muutkin luoviin ratkaisuihin pyrkivät prosessit. Tämän lisäksi muotoiluprosessissa erityisesti tuotetaan visuaalisesti konkretisoituja vaihtoehtoja ja sillä on vahva kytkentä liiketoiminnalliseen tuotekehitykseen. Visualisointien kautta ratkaisuehdotusten arviointi, testaaminen ja parhaiden valinta ovat mahdollisia ja konsepteja voidaan rakentaa synteesinä aiemmista prosessin kokeilusta ja niiden tuloksista. Muotoilun erilaiset konkretisoinnit palvelevat eri alojen osallisten keskustelua, yhteistä ymmärtämistä, ongelman asettelua, arviointia, yhteisesti tuotettujen ratkaisujen löytämistä, ratkaisukokonaisuuksien rakentamista sekä käyttäjävuorovaikutusta ja -testausta. Tällaisia prosessin vaiheita on mahdollista toteuttaa myös järjestelmien ja ei-materiaalisten arvojen suunnittelussa.

Keljut haasteet ja epävarmuuden maailma

Kokeilukulttuuria on korostettu työskentelymenetelmänä, joka on tarpeen keljujen ongelmien maailmassa, kun innovaatiotoimintaa leimaa sumea epävarma alkupää. Keljujen ongelmien analyysi on syntynyt alun perin Ulmin saksalaisessa muotoilukoulussa, kun aiemmat suunnittelutyön periaatteet eivät enää tuntuneet toimivan yhä keljummiksi muuttuvien suunnittelutarpeiden edessä.

Vanhassa suunnitteluajattelussa suunniteltiin vaihe vaiheelta, systemaattis-loogisella tavalla ratkaisuja, joista pystyttiin jo varsin alkuvaiheessa selvittämään ja päättelemään, optimaalinen suunta. Suunnittelutoimintaa onkin usein kuvattu systemaattis-loogisen prosessin avulla. Muotoilussa on kuitenkin tyypillistä työskentely kehittämistyön alkupäässä erilaisia vaihtoehtoja etsien ja kokeillen ja tämän avulla asetettua ongelmaa haastaen ja tutkien sekä aiempia ratkaisupolkuja kyseenalaistaen. Muotoilu ei tähtää jo olemassa oleviin ratkaisuihin vaan mahdollisiin tulevaisuuden maailmoihin ja sen kuvittelemiseen, mitä erilaisia haasteita ja vaihtoehtoja kehittämistehtävässä on.

Muotoilulle tyypilliset nopeat ja alussa liikaa kritisointia välttävät kokeilut tuottavat epäonnistumisia, joilla on tärkeä merkitys oppimisen ja jopa odottamattomien näkemysten välineenä. Oppiminen tapahtuu niin, että erilaisten kokeilujen, eri tasoisten prototyyppien ja mallinnuksen avulla ideoita ja konseptia konkretisoidaan monta kierrosta arvioiden ja taas parannetulla versiolla uudelleen kokeillen. Konkretisoiva asioiden ja ilmiöiden kokeilu rohkaisee koko kehittämistiimiä havaintoihin ja löytöihin. Muotoiluprosessissa käydään käsiksi innovaatiotoiminnan hämärään alkupäähän etsimällä varsinaista ongelmaa ja haasteita sekä niitä ratkovia uusia toimintatapoja tai -konsepteja nopeasti kokeilemalla ja konkretisoimalla.

Kokeilussa paljastuneista hyvistä ominaisuuksista voidaan lähteä rakentamaan käytännön monimutkaisessa tilanteessa toimivaa ratkaisua, joka perustuu johonkin muuhun kuin optimaalisen ratkaisun laskukaavaan. Tällaisessa kokeilemisessa on tärkeää myös se, että käytön todellinen tilanne tulee otettua huomioon. Usein kehittämistyössä esiin tulevat ideat ja ratkaisut perustuvat jostain erilaisista tilanteista saatuihin virikkeisiin ja malleihin. Ne eivät välttämättä sovellu sellaisenaan johonkin toisenlaiseen käyttötilanteeseen, ota huomioon tuon käyttötilanteen sidosryhmiä, erilaisia käyttäjiä ja konkreettista käyttöympäristöä tai verkostoja.

Sanoista konkretiaksi

Suunnittelutyössä ajattelun tekeminen myös näkyväksi ja kokeilut osana ajattelua parantaa jo alkuvaiheessa innovaatioprosessin etenemistä. Epävarmaakin lähtötilannetta on helpompi sietää, kun tulosten todellistuminen nopeiksi kokeiluiksi luo tuottavaa ja siten motivoivaa ilmapiiriä, jota epävarma maailma ja kehittämistehtävät muutoin helposti nakertavat.

Ratkaisuprosessit vaativat mielen sisäisen ajattelun lisäksi myös toiminnan ja fyysisen ympäristön välistä vuorovaikutusta. Muotoilu pyrkii tuottamaan abstraktin tai vain sanallisessa muodossa esiintyvän ajattelun ulkoapäin havainnoitavaan muotoon konkretisoiden mielen sisäiset ajatteluprosessit käsin kosketeltaviksi etsimis- ja arviointimateriaaleiksi. Kokeilulliset visualisoinnit rakentavat ongelmakenttää ja määrittävät haasteiden luonnetta erilaisten ratkaisunäkökulmien, olosuhteiden, ongelmien ja vaatimusten muodossa. Arvioitavissa oleva materiaali on tärkeä väline vaihtoehtoja rajaavalle ja optimaalisia ratkaisuja etsivälle kehittämiselle. Kun kohde nähdään todellisuudessa, se auttaa tekemään oikeita ratkaisuja osoittamalla ne kohdat, joissa ratkaisu on epäonnistunut ja toisaalta ne onnistumiset, joiden kautta ratkaisua kannattaa viedä eteenpäin. Koska verbaalinen maailman ymmärtämisen reitti ja ajattelu ovat vain osa meidän tapaamme ymmärtää maailmaa, pitäisi myös aistinvaraisiin, kuten visuaalisiin, kokemuksiin liittyvä ymmärtäminen ottaa vahvasti mukaan kehittämistyöhön. Ajatteluamme hallitsee pikemminkin tunnekokemuksin latautunut mielikuvamaailma ja siihen liittyvä mentaalinen kartta kuin sanallinen rakenne ja analyysi.

Abstraktin ja sanallisen ajattelun konkretisoiminen on tärkeää, koska sanat ymmärretään eri tavoin ymmärtäjän kokemustaustasta riippuen ja sanallisessa keskustelussa ratkaisuihin jää helposti aukkoja, jotka konkretisoivissa kokeiluissa voidaan täydentää. Innovaatiotoimintaan kytketty merkityksellistäminen, sense making, pohjaa viestinnän tutkijoiden havaintoihin siitä, miten visualisoinnit ja konkretisoinnit ovat tärkeä osa yhteistoimintaa. Merkityksellistäminen on erityisen tärkeää, koska yhä useammin kehittämistyötä tehdään monialaisten ryhmien ja tiimien toimesta.

Konkretisoinnilla vasta tehdään päätöksiä monista asioista, jotka abstraktilla ja sanojen tasolla jäävät epämääräiseksi. Esimerkiksi suunnittelupuheessa käytetään paljon adjektiiveja kuvaamaan jonkin asian luonnetta ja sanallisesti ei voi määrittää sitä, millaisena tuo asia ihan oikeasti konkreettisina valintoina todellistuu. Eri alojen asiantuntijat ja toisaalta myös suunnitteluprosesseihin osallistuvat käyttäjät saattavat tarkoittaa samalla sanalla erilaisia asioita. Huomattavaa on myös se, että jopa konkreettisia asioita kuvaavat sanat voidaan mieltää erilaisiksi todellistumiksi.

Ratkaisukokonaisuudet jäävät puheen tasolla helposti puutteellisiksi, mistä syystä abstraktien tulevaisuuskuvailujen jatkeena ratkaisujen konkretisointi on tärkeää. Suunnitellun asian fyysiseksi tekeminen pakottaa suunnittelussa mukana olevat määrittämään asioita loppuun asti.  Konkretisointi esittelee, mitä ideoiden toiminnalliset tai muut periaatteet todellisuudessa olisivat ja miten ne toimisivat. Konkretisointi näyttää ja määrittää, mitä yksityiskohdat ovat, ovatko ne sopivia sekä mitä pienempien yksityiskohtien suhde toisiinsa on ja niiden painoarvo kokonaisuudessa. Konkretisointi demonstroi, onko ratkaisun synteesi sellainen kuin eri osalliset ajattelivat ja näyttää eri alojen välisiä rakenteellisia aukkoja jatkokehittämisessä ratkaistavaksi.

Kälviäinen, kuva 1

Kälviäinen, kuva 2

Kälviäinen, kuva 3
Kuvat 1-3. Esimerkkinä muotoilulle tyypillisestä konkretisoinnista on Lahden kaupungin yhteispalvelupisteen kehittämistyöpajan työskentelymateriaalit (kuva 1) ja työpajan jälkeen tehdyt toimivan tilan konseptoinnit (Kuva 2-3). Muotoilu- ja media-alan ylemmän amk tutkinnon opiskelijoiden tuottamaa materiaalia.

Kokeilujen arviointi

Konkreettisina esitetyt tulokset sallivat kaikkien kehittäjien tutkia, kokeilla ja analysoida niitä. Tutkimisen, etsimisen ja kokeilemisen prosessissa on samanaikaisesti sekä ajatuksellista työskentelyä että sen ulkoistamista eri tavoin, ideointia ja arviointia iteratiivisella, jatkuvaa palautetta ja korjaamista hyödyntävällä tavalla.

Konkretisointien luonteessa on toisaalta tärkeää muistaa niiden osittain viimeistelemätön luonne, koska se palvelee tärkeää palautteen saamista. Oikeaa ratkaisua muistuttava toiminnallinen prototyyppi on hyvä väline vasta kun arvioidaan ratkaisun toimintaa lopullisessa käytössä. Alkuvaiheen kokeilut tutkimisen välineinä pitäisi olla helposti rakennettavissa ja muunneltavissa. Jos kokeilut ovat liian hienoja ja valmiita, niin käyttäjät eivät välttämättä uskalla antaa negatiivista palautetta tai arviointeja. Kehittämisen toimintatavalla on merkitystä: kehittämisajatusten konkreettisella jakamisella ja näkyväksi tekemisellä erilaisten materiaalien, luonnosten, lehtileikkeiden, mallien tai fyysisten prototyyppien avulla palvellaan yhteisen kehittämismuistin ja yhteisen ajattelun edistämistä. Meneillään olevan kehittämistyön näkyvillä olo edistää kritiikkiä, rohkaisee yhteistoiminnallista ja keskustelevaa työskentelytapaa ja palautteen saamista. Muotoiluprosesseissa tämä kehittämisen näkyvillä olo on tyypillistä.

Monimutkaisissa liiketoimintaratkaisuissa tarvitaan myös abstraktien verkosto- ja systeemimallien visualisointeja. Kehittämisratkaisuilla voi olla muutosvaikutuksia asioiden organisoimiseen, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, fyysiseen toimintaan ja toiminnan tunteenomaiseen kokemiseen. Kehittämistyössä täytyy mallintaa, ja sen kautta ymmärtää ja arvioida, tällaisia tulevaisuuden käyttötilanteiden moniulotteisia tekijöitä. Muotoilussa käytetyt tilanteeseen sijoittamisen strategiat, kuten simulaatiot, sarjakuvamaiset kertomukset ja skenaariot konkretisoivat tulevaisuuden tilanteita. Konkretisoinnit ovat erityisen tarpeellisia immateriaalisissa kehittämiskohteissa, kuten palveluissa, joissa palveluprosessia konkretisoidaan arvioitavissa olevaan muotoon.

Arviointia ja parannuksien tarpeita etsitään sisäiseltä tiimiltä, asiakkaan tiimiltä, ulkopuolisilta asiantuntijoilta sekä palautteena ja arviointina että havainnoivaa kokeilua käyttäen. Ratkaisun kokeilemisen havainnoinnilla voidaan analysoida, mikä toimii ja mikä ei. Konkreettiseksi tehtyä varhaista ideaa tai pidemmälle vietyä konseptia testaamalla voidaan selvittää, onko idea tai konsepti ymmärrettävä, miellyttävä, tyydyttääkö se kaikki käyttäjätarpeet, miten käyttäjä sitä käyttäisi ja voisiko sitä parantaa. Erityisesti käyttäjien palautetta ja osallistumista voidaan edistää osana prosessia, kun ideat ja konseptit konkretisoidaan eri tavoin.

Kirjoittaja

Mirja Kälviäinen, FT, yliopettaja, dosentti, Lahden ammattikorkeakoulu, mirja.kalviainen(at)lamk.fi


Tämä puheenvuoro perustuu seuraaviin aiemmin julkaistuihin artikkeleihin:

Kälviäinen, M. 2014. Muotoiluajattelua vai muotoilutoimintaa? Kirjassa Muotoiluajattelu. Toimittaja Satu Miettinen. Helsinki: Teknologiateollisuus.

Kälviäinen, M. 2012. Muotoiluviestintä kehittämistä konkretisoivana voimavarana. Tiedepolitiikka 3/2012, Design. Edistyksellinen tiedeliitto.

Kälviäinen, M. 2010. Interdisciplinary Interaction for the Early stages of Product and service development. Kirjassa Handbook of Research on Trends in Product Design and Development: Technological and Organizational Perspectives. IGI Global.

Kälviäinen, M – Räty U. 2011. Design as a sharing tool for interdisciplinary innovation. 9th European Academy of Design conference 3.-7.5.2011. the Endless End electronic publication. University of Porto.

Jaettu simulaatio – monen toimijan yhteispeliä

Jaettu simulaatio -pilotin tavoitteena oli kokeilla ja kerätä kokemuksia etäyhteydellä toteutetusta simulaatiosta. Pilotti toteutettiin Saimaan ammattikorkeakoulun ja Metropolia ammattikorkeakoulun välisenä yhteistyökokeiluna ja suunnittelijoina sekä toteuttajina toimi kaksi hoitotyön opettajaa molemmista ammattikorkeakouluista. Pilotti-simulaatio toteutettiin syksyllä 2015.

Hoitotyön opettajat aloittivat jaetun simulaation suunnittelun tammikuussa 2015 ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmien ja simulaatiopäivän ajankohdan yhteensovittamisella. Ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmat poikkesivat toisistaan ja kahden sairaanhoitajaopiskelijaryhmän yhteisen simulaation sovittaminen opetussuunnitelmaan oli monimutkaista. Lopulta päädyttiin lähellä valmistumista olevien opiskelijoiden simulaatioon, joka sopi sekä aikataulullisesti että aiheensa puolesta kaikkien opetussuunnitelmaan. Seuraavassa vaiheessa suunniteltiin simulaation oppimistapahtumat. Oppimistapahtuman suunnittelusta ja vetämisestä vastasi Saimaan ammattikorkeakoulun opettajapari.

Kevään 2015 aikana mukaan suunnitteluun otettiin myös molempien organisaatioiden IT-palvelut, joiden kanssa aloitettiin sopivien järjestelmien miettiminen. Vuoropuhelu kahden eri organisaation IT-palveluiden kanssa vaatikin useita palvelutikettejä sekä erinäisiä sähköposteja laitteista ja tiloista. Lopulta verkkoyhteyden avulla jaettu simulaatio päätettiin toteuttaa olemassa olevilla järjestelmillä, VLC mediaplayerin avulla ja laitosten välisellä Lync-yhteydellä. Simulaation toteutus on kuvattu kuviossa 1.

Simulaation tekninen toteutus
Kuvio 1. Simulaation tekninen toteutus.

Syksyllä 2015 yhteistyökokeilu eteni etäyhteyskokeiluun. IT-palveluiden aktiivinen rooli oli tässä vaiheessa erittäin tärkeä ja ilman heitä ei kuvaa tai ääntä olisikaan välittynyt. Muutamien kokeilujen pohjalta saatiin molempien organisaatioiden palomuureihin kuitenkin simulaation mentävät reiät ja vihdoin pääsimme myös näkemään toisemme livenä simulaatiotiloissa.

Syksyn 2015 kohokohta koitti marraskuussa jaetun simulaation pilottipäivänä. Molempien organisaatioiden IT-tuet oli varattu olemaan paikalla ja aamulla tehtiin vielä testit, että kaikki toimii. Pilotti sujui huolellisten esivalmistelujen ansiosta mainiosti. Verkkoyhteydet, kuva ja ääni välittyivät hyvin molempien ammattikorkeakoulujen välillä. Myös opiskelijoilta saatu palaute oli positiivista ja rohkaisi jatkamaan verkkoyhteyden avulla toteutettuja simulaatioita.

Mitä opimme yhteistyökokeilusta?

Ammattikorkeakoulumaailman mittapuun mukaan tämä yhteistyökokeilu rakennettiin nopeasti ja pienin kuluin. Kokeilu kuitenkin vaati paljon suunnitteluaikaa ja monien eri yhteistyötahojen mukanaoloa. Yhden päivän simulaatiopilottia varten käytiin lukuisia keskusteluja ja tehtiin useita sähköposti- ja kalenterimerkintöjä sekä IT-palvelupyyntöjä. Mitä suuremmista organisaatioista on kyse, sitä kankeammin aikataulut ovat sovitettavissa yhteen ja sitä suurempi todennäköisyys viime hetken muutoksille on.  IT-palveluilla oli tässä kokeilussa suuri rooli opettajien idean mahdollistajina ja tukena, ilman heidän yhteistyötään ei pilotti olisi onnistunut. Verkossa tapahtuvan oppimisen ja digitalisaation myötä IT-tuen merkitys vain kasvaa. Siksi olisikin hyvä saada IT-palveluiden henkilöitä enemmän mukaan seuraamaan opetusta, jolloin he myös näkisivät ja ymmärtäisivät paremmin mitä tarpeita opettajilla ja opiskelijoilla on.

Hoitotyön opetukseen jaettu simulaatio antoi paljon uusia ideoita. Tähän asti simulaatioon osallistujien on pitänyt olla fyysisesti paikalla, mikä on rajoittanut esimerkiksi työelämäedustajien mukanaoloa. Verkkoyhteyden avulla toteutetussa simulaatiossa voidaan jatkossa hyödyntää entistä paremmin työelämänedustajia sekä muita asiantuntijoita ilman, että heidän pitää poistua omalta työpisteeltään. Ammattikorkeakoulujen yhteistyöstä yhteistyökokeilu opetti paljon. Yhteisten oppimistapahtumien suunnittelu ja yhteensovittaminen vaativat innostusta ja joustoa kaikilta osapuolilta.

Kirjoittajat

Emilia Laapio, terveysalan lehtori, TtM, SH (AMK), Saimaan Ammattikorkeakoulu, emilia.laapio(at)saimia.fi
Päivi Rimpioja, sairaanhoitajakoulutuksen tutkintovastaava, KM, SHO, SH, Metropolia Ammattikorkeakoulu, paivi.rimpioja(at)metropolia.fi

TANKKI-hankkeen onnistunut integrointi opetukseen

Lahden ammattikorkeakoulussa on parin viime vuoden aikana ollut käynnissä EAKR- rahoitteinen TANKKI-hanke, jonka tarkoituksena on ollut toisaalta kartoittaa lämmitysöljysäiliötilannetta Hämeessä, mutta myös testata innovatiivisia in situ -puhdistusmenetelmiä lämmitysöljyllä pilaantuneissa kohteissa (Halmemies & Kanto 2012). Lisäksi hankkeessa annettiin öljysäiliön turvalliseen käyttöön liittyvää neuvontaa ja tuotettiin neuvontamateriaalia (Asikainen & Kärnä 2014). Öljysäiliökysely on tuottanut arvokasta tietoa sekä pelastus että ympäristönsuojeluviranomaisille Hämeen alueella sijaitsevista riskisäiliöistä. Hankkeen tutkimukselliseen puoleen on osallistunut mm. ympäristökonsultti ja yliopistotutkijoita. TANKKI-hanketta on onnistuttu yhdistämään myös AMK-koulutukseen niin Lahdessa kuin Forssassa, jolloin mm. tulevia ympäristöalan insinöörejä on saatu tekemään todellista oman alansa työtä opintoihinsa liittyen.

Seuraavassa on esitelty muutamia esimerkkejä opetuksen ja työelämäprojektin onnistuneesta integroinnista.

Ympäristöviestintää ja paikkatietoa

Hämeen ammattikorkeakoulussa (HAMK) ryhmä ympäristöalan opiskelijoita työsti ympäristöviestinnän opintojaksoillaan hankkeelle julisteita, lehtimainoksia, in situ-kunnostukseen liittyvästä asennuksesta videon ja nettisivuille aineistoa.

Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK) ryhmä ympäristöalan opiskelijoita tuotti GIS-työprojektikurssilla hankkeen yhdelle kohdekunnalle paikkatietokartan, johon liitettiin kunnassa toteutetun öljysäiliökyselyn tulokset.

Pilaantuneen maan kunnostusprosessi -opintojakso

LAMKin tulevat ympäristöalan insinöörit saivat perehtyä TANKKI-hankkeeseen sekä teorian että käytännön kautta. Opiskelijat tutkivat konsultin ohjauksessa pilaantuneita maamassoja kenttämittareilla ja raportoivat tulokset.

In situ -kunnostukseen valittuja kohteita puhdistettiin urakoitsijan toimesta, mutta LAMKin ja HAMKin opiskelijat pääsivät sekä seuraamaan, kuvaamaan että videoimaan kunnostuksessa käytettävien putkistojen asennusta (Alenius, Kanervo, Myllärinen, Ojanen & Ruuth 2014; Moilanen, Ahl, Tanninen & Vainio 2014). Näin opiskelijat rikastuttivat sekä omaa osaamistaan ja tietämystään että tuottivat opintomateriaalia tulevia pilaantuneen maan kunnostus -opintojaksoja varten. He tutustuivat myös tekemiensä kirjallisuusselvitysten avulla, tässäkin hankkeessa testatuista, pinta-aktiivisten aineiden käytöstä maaperän kunnostuksessa ja laajemmin erilaisiin kunnostusmenetelmiin (Lehtinen, Pöyhönen, Raatikainen & Ylitalo 2014).

Kuva 1. LAMKin ympäristöalan opiskelijoita oli seuraamassa in situ -koekunnostuskohteen putkiston asennustyötä. (kuva: Tarja Asikainen 2013)

Öljysäiliöiden riskienhallintatyökalu

TANKKI-hankkeessa työstettiin myös öljysäiliön omistajien ja valvontaviranomaisten käyttöön soveltuva sähköinen riskienhallintatyökalu, jonka tekemisessä hyödynnettiin LAMKin ympäristö-, tieto- ja mediatekniikan opiskelijoita (Alen 2014). Tämä oli erinomainen projekti tekniikan alalla tapahtuvasta monialaisesta ja poikkitieteellisestä projektitoiminnasta. Opiskelijoita ohjasi projektihenkilöiden ohella heidän vastuuopettajat. Riskienhallintatyökalu on saatavilla Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen verkkosivuilla.

Kuva 2. Näkymä sähköisen riskienhallintatyökalun aloitussivusta.

TANKKI-hanke tuotti suuren määrän oppimista ja opintopisteitä

Hankkeessa kerättiin suuri määrä dataa, jota käytettiin opiskelijoiden harjoitus- ja projektitöiden lähtöaineistona. Hankkeessa on ollut parin vuoden aikana tavalla tai toisella mukana lähes sata opiskelijaa, ja he ovat tuottaneet noin 260 opintopistettä erilaisina opintojaksosuorituksina, harjoitustehtävinä, opinnäytetyönä, työharjoitteluna, riskienhallintatyökaluna, videoina, julisteina ja raportteina.

Projektioppiminen, yhdessä oppiminen sekä poikkitieteellisyys

LAMKissa panostetaan nykyisin entistä enemmän projekteissa oppimiseen, jolloin työelämän haasteet saadaan luontevalla tavalla yhdistettyä opintojaksojen oppimistavoitteisiin. Entistä useammin oppiminen tapahtuu myös ryhmissä ja poikkitieteellisissä tiimeissä, jolloin opintoihin saadaan työelämässä tarvittavaa laaja-alaisuutta.

Lisätietoa TANKKI-hankkeesta.

Kirjoittajat

Sakari Halmemies, yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, sakari.halmemies@lamk.fi

Tarja Asikainen, projektipäällikkö, Lahden ammattikorkeakoulu, tarja.asikainen@lamk.fi

Alen, H. 2014. Lämmitysöljysäiliöiden riskienhallinta Suomessa. Case: TANKKI-öljysäiliöriskihankkeen sähköinen riskienhallintatyökalu. http://www.theseus.fi/handle/10024/77638

Alenius, M., Kanervo, M., Myllärinen, I., Ojanen, J. & Ruuth, S. 2014. TANKKI-hankkeen in-situ –koekunnostus Hollolassa (puhevideo). Video. Lahden ammattikorkeakoulu.

Asikainen, T. & Kärnä, P. 2014. Ennakoi ja karta kalliita öljyvahinkoja – Opas öljysäiliön omistajille ja haltijoille. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisu, sarja B, osa 20. Opas.

Halmemies, S., Kanto, H. 2012. TANKKI-hanke vähentää öljyvahinkoriskejä Hämeen maaperässä. Artikkeli. Pelastustieto 8/2012.

Lehtinen, T., Pöyhönen, T., Raatikainen, V. & Ylitalo, S. 2014. In-situ puhtaamman maan ja veden puolesta. Raportti. Hämeen ammattikorkeakoulu.

Moilanen, M., Ahl, E., Tanninen, S. & Vainio, A. 2014. TANKKI-hankkeen in-situ -kohde Hollolassa (tekstitetty). Video. Lahden ammattikorkeakoulu.

Kestävän kehityksen jäljillä

Hämeen ammattikorkeakoulussa on aloitettu hanke, jonka avulla selvitetään kestävän kehityksen näkymistä korkeakoulun toiminnan eri osa-alueilla. Näitä osa-alueita ovat opetus, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta sekä hallinto ja kiinteistöhuolto. Hanke toteutetaan yhteistyössä HAMKin kansainvälisten strategisten kumppanien kanssa, joita ovat brasilialainen Feevale University ja tanskalainen VIA University College.

Hankkeen tavoitteena on selvittää kestävän kehityksen tasoa HAMKissa, ja tulosten perusteella edistää eri osa-alueiden kestävämpää toimintaa. Selvitystyön tulokset ja osaaminen jaetaan myös kansainvälisten kumppanien kanssa, jolloin toiminta kehittyy myös kumppanuuksien kautta. Selvitystyön taustalla on YK:n alaisen talouskomission (United Nations Economic Commission for Europe, http://www.unece.org/index.php?id=31752) määrittämä kestävän kehityksen mittaristo, jota on käytetty korkeakouluympäristöissä aiemminkin.

Tähän mennessä selvityksiä on tehty muun muassa tutkimalla kestävään kehitykseen liittyvien opinnäytetöiden, julkaisujen ja projektien määrä, haastattelemalla koulutuspäälliköitä sekä selvittämällä hallinnon ja kiinteistöhuollon kestävää kehitystä tukevia toimenpiteitä. Selvityksen tuloksista kootaan raportti, joka esitellään toukokuussa Hämeenlinnassa järjestettävässä seminaarissa, johon osallistuvat myös HAMKin kansainväliset strategiset kumppanikorkeakoulut.

Hankkeen ja selvitystyön toteutuksesta ovat vastanneet kestävän kehityksen opiskelijat, jotka tekevät selvitystä osana harjoitteluaan. Selvitystyön aikana opiskelijat kartuttavat kokemustaan erilaisesta hanketyöskentelystä sekä erilaisista tutkimusmenetelmistä. Hankkeen ohjauksesta vastaa ohjausryhmä, johon kuuluvat vararehtori, kehittämispäällikkö sekä projektityöntekijä. Opiskelijat ja ohjausryhmä ovat kokoontuneet säännöllisesti yhteen käymään läpi tutkimustuloksia sekä suunnitelleet yhdessä seuraavia merkittäviä askelmerkkejä siitä, miten selvitystyö etenee.

Tutkimus käytännössä

Selvitystyö aloitettiin lokakuussa 2014, jolloin kestävän kehityksen opiskelijat aloittivat harjoittelunsa. Alkuvaiheen tavoitteiden asettelun jälkeen etsittiin sopivat toimintatavat, miten tutkimusta viedään eteenpäin, jotta se palvelee mahdollisimman hyvin tarkoitustaan.

Kestävän kehityksen näkyminen opinnäytetöissä, julkaisuissa sekä projekteissa on selvitetty ja näiden merkittävyys on arvioitu. Seuraavaksi aineistoa analysoidaan ja siitä lasketaan kestävän kehityksen näkymisen osuus suhteutettuna kaikkiin opinnäytetöihin, julkaisuihin sekä projekteihin.

Haastattelemalla koulutuspäälliköitä sekä opettajia on selvitetty kestävän kehityksen eri osa-alueiden näkymistä opintojen sisällöissä. Haastatteluista kootaan taulukko, josta näkee kestävää kehitystä sisältävien opintojen osuuden kaikista opintojaksoista. Arvio osuudesta perustuu haastateltavien omakohtaisiin näkemyksiin opintojaksojen sisällöistä.

Hallinnon ja kiinteistöhuollon osa-alueen selvitys on aloitettu ottamalla yhteyttä henkilöstön edustajiin laajalta alalta aina opiskelijaterveydenhuollosta vahtimestareihin. Selvitys tehdään haastatteluin, joilla on tarkoitus saada kattava käsitys kestävän kehityksen näkyvyydestä kaikilla ammattikorkeakoulun seitsemällä kampuksella. Hallinnon ja kiinteistöhuollon selvityksestä erityisen mielenkiintoisen tekee kampuksien monimuotoisuus, Evon vehreiltä metsäalueilta Visamäen kaupunkiympäristöön.

Suuntaviivoja tulevaan

HAMKissa käynnissä oleva hanke on tärkeä, sillä HAMK on alueellisesti merkittävä toimija, jonka vuoksi sillä on sekä velvollisuus että mahdollisuus toimia kestävämmällä tavalla. HAMKin tavoitteena on olla kestävän kehityksen edelläkävijä ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävien toimintatapojen ottamisessa mukaan arkeen. Hanke luo suuntaviivoja tulevaisuuteen ja kannustaa myös muut korkeakoulut ja alueen yritykset panostamaan kestävään kehitykseen.

Kirjoittajat

Pauliina Hirviniemi-Hakala, projektityöntekijä, Hämeen ammattikorkeakoulu, pauliina.hirviniemi-hakala@hamk.fi

Siru Perälä, opiskelija (3. vuosi), Kestävän kehityksen koulutus, Hämeen ammattikorkeakoulu

Rilla Syrjänen, opiskelija (3. vuosi), Kestävän kehityksen koulutus, Hämeen ammattikorkeakoulu

Katri Ylinen, opiskelija (1. vuosi), Kestävän kehityksen koulutus, Hämeen ammattikorkeakoulu

Kestävä kehitys Lahden ammattikorkeakoulussa – matkalla kohti monitoimijakampusta ja konkretiaa

Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK) on noin 5000 opiskelijaa neljällä koulutusalalla: tekniikka, muotoilu, liiketalous ja sosiaali- ja terveysala. Matkailun ala on jatkossa osa liiketaloutta. LAMK on matkalla kohti monitoimijakampusta, mikä muodostuu Niemen alueelle Lahdessa. Future Campus Demonstrator (FCD) -projekti keskittyy tulevan kampuksen kehittämiseen, missä tavoitteena on toimintamallien ja pedagogiikan uudistaminen sekä monialaisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Osana projektia edistetään yritysten kanssa toteuttavia pilotti- ja demoympäristöjä, jotka integroidaan osaksi opetusta. Ensimmäisinä konkreettisina demoina kampukselle asennetaan aurinkosähköjärjestelmä opiskelijaprojektina. Ympäristö painoalana näkyy opetuksessa ja TKI-toiminnassa koulutusaloilla ja yhteisissä toteutuksissa.

Insinöörit kehittävät sovelluksia, jotka ovat mahdollisimman resurssitehokkaita – ja jotka säästävät euroja. LAMKin tekniikan alalla on kehitetty cleantech-osaamista useita vuosia ja toteutettu yhteistyöprojekteja yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa. Projektien teemat liittyvät esim. kierrätettyjen tekstiilikuitujen hyötykäyttöön, vihreän ICT:n sovelluksiin ja pelillisyyden sekä mekatroniikkaosaamisen hyödyntämiseen.  Myös perinteisempiä aiheita, kuten hulevesiä ja jäteveden sekä pilaantuneen maan puhdistamista, tutkitaan yhdessä yliopisto- ja yrityspartnereiden kanssa.

Sosiaali- ja terveysalalla kestävä kehitys kulkee läpäisevänä teemana opetussuunnitelmissa. Opintojen alussa käsitellään kestävän kehityksen käsitettä ja ajattelutapaa, ammattiopinnoissa kestävään ympäristökehityksen liittyviä valintoja ja opintojen lopussa tulevaisuusnäkökulmaa ja kestävää työelämää. Sosiaali- ja terveysala tuo ympäristövastuuseen inhimillistä näkökulmaa ihmisten hyvinvoinnista ja ympäristön hyvinvointivaikutuksista ihmisille.

Liiketalouden alalla ympäristövastuuta lähestytään etenkin yrityksen johtamisen näkökulmasta. Opiskelijoille on tarjolla aiheeseen liittyviä moduuleita, kesäopintoja ja kansainvälisiä intensiivikursseja. Esimerkiksi yhdessä pohjoismaiden, Viron, Latvian ja Liettuan kanssa vuosittain järjestettävä intensiivikurssi toteutetaan keväällä 2015 Lahdessa otsikolla Ecopreneurship.

Matkailualan opetussuunnitelmissa kestävä kehitys on keskeinen teema kaikissa opintojen vaiheissa. Ammattiopinnoissa opiskelijat voivat valita kestävään kehitykseen painottuvia opintojaksoja, joista osa toteutetaan yhteistyössä erityisesti pienten ja keskisuurten matkailuyritysten kanssa. Monissa matkailualan opinnäytetöissä kestävä kehitys, tarinallisuus ja elämys on onnistuttu nitomaan yhteen käytännönläheisesti ja asiakaslähtöisesti.

Muotoilun koulutuksessa tulevat muotoilijat oppivat kuvaamaan ympäristötehokkaan ja eettisen ajattelun periaatteita ja soveltamaan niitä valitsemiinsa materiaali- ja valmistusteknologiaratkaisuihin. Muotoilun näkökulmasta tulevan kampuksen kehittämisessä keskeistä on käyttäjälähtöisyys sekä ympäristötehokkaat tuotekehitysratkaisut, kuten kohtaamisympäristöjen muunneltavat kalusteratkaisut. Kampuksen tilaratkaisut mahdollistavat uusien puhtaampien teknologioiden, kuten 3D-tulostamisen ja augmented reality -tyyppisten testausympäristöjen hyödyntämisen.

Koulutusalojen rajoja ylittävistä hyvistä kokemuksia yhtenä esimerkkinä on vuosittain järjestettävä kansainvälinen intensiivikurssi. Tekniikan ja liiketalouden yhteistoteutuksen fokuksena on ollut viime vuosina kiertotalous. Keväällä 2015 järjestetään ensimmäisen kerran monialainen projektikurssi, jossa eri alojen opiskelijat eri maista oppivat arvioimaan ja kehittämään paikallisten yritysten ympäristöjohtamista. Kesällä 2015 toteutetaan kansainvälinen Midnight Sun Summer School teemalla Co-designing Better Urban Living: Green Energy, Green Care, Green Tech and Green Design.

Ymmärrys kestävän kehityksen merkityksestä syntyy parhaiten ammatti-identiteetin kehittymisen ohella. Tässä oppimisprosessissa monialaiset projektit ja kansainvälisyys auttavat konkretisoimaan kestävän kehityksen tekoja.

Kirjoittajat

Maarit Virtanen, projektisuunnittelija, Lahden ammattikorkeakoulu, maarit.virtanen@lamk.fi

Noora Nylander, lehtori, Lahden ammattikorkeakoulu, noora.nylander@lamk.fi

Satu Hyökki, projektijohtaja, Lahden ammattikorkeakoulu, satu.hyokki@lamk.fi

Anna Pajari, lehtori, Lahden ammattikorkeakoulu, anna.pajari@lamk.fi

Kirsi Kallioniemi, yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, kirsi.kallioniemi@lamk.fi

Hannele Tiittanen, yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, hannele.tiittanen@lamk.fi

Silja Kostia, koulutuspäällikkö, Lahden ammattikorkeakoulu, silja.kostia@lamk.fi

Ammattikorkeakoulun ja alueosuuskaupan yhteistyöstä

Ammattikorkeakoulut ovat alueellisia toimijoita, jotka kouluttavat ammatillisen korkea-asteen osaajia lähtökohtaisesti oman alueensa yritysten ja organisaatioiden esimies- ja asiantuntijatehtäviin. Alueosuuskaupat ovat puolestaan pääsääntöisesti kaupan ja palvelualan alueellisia osuustoimintamuotoisia toimijoita. Pohjois-Karjalassa Karelia-amk on toiminut vuodesta 1992 alkaen (vuoteen 2012 asti Pohjois-Karjalan amk). Koulutusta se tarjoaa tänä päivänä 15:n AMK- ja 5:n YAMK-tutkinnon puitteissa.

Osuustoiminnan ytimessä on asiakasomistajajäsenyys, jossa asiakkaat toimivat yhtä aikaa kahdessa roolissa: omistajina ja asiakkaina. Jäsenillä on myös mahdollisuus vaikuttaa osuuskaupan hallintoon demokraattisen valintaprosessin kautta. (S-kanava 2015.) Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on perustettu vuonna 1919 ja sen tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja jäsenilleen ja näin edistää jäsentensä taloudellista hyvinvointia (PKO 2009, 1). Lisäksi PKO:n strategiaan kuuluu edistää alueensa hyvinvointia. Oppilaitosyhteistyö on osa PKO:n yhteiskuntavastuutoimintaa, sillä se haluaa tarjota harjoittelumahdollisuuksia alueensa eri oppilaitosten opiskelijoille. Esimerkiksi vuonna 2012 PKO:ssa suoritettiin yli 1500 työharjoitteluviikkoa (PKO 2013, 3).

Karelia-amk ja PKO ovat solmineet avainkumppanuussopimuksen vuonna 2012. Ammattikorkeakoulun ja alueosuuskaupan yhteistyö on lähtökohtaisesti luonnollista, sillä molemmilla on omalla toiminta-alueellaan alueellinen kehittämistehtävä ja molemmat voivat viime kädessä niin hyvin kuin niiden oma toimialue voi. Ammattikorkeakoulu kouluttaa osaavia työntekijöitä alueosuuskaupan tarpeisiin. Pohjois-Karjalassa alueosuuskaupan suurin työvoiman tarve on kaupan ja matkailun aloilla, joille Karelia-amk kouluttaa liiketalouden ja matkailun osaajia.

PKO:lla matkailun koulutusohjelman harjoittelijat ovat toimineet monipuolisissa työtehtävissä joko ravintoloissa tai hotelleissa. Työtehtävät ovat vaihdelleet suorittavan portaan tehtävistä esimiesharjoitteluun, ja opiskelijat ovat saaneet kattavan kuvan niin PKO:sta kuin matkailu- ja ravitsemisalasta. Liiketalouden koulutusohjelman harjoittelijat ovat toimineet monipuolisesti joko pääkonttorilla tai alueen eri vähittäismyymälöissä. Työtehtävät ovat olleet monipuolisia ja opiskelijat ovat saaneet kattavan kuvan myös niin PKO:sta kuin vähittäiskaupan eri työtehtävistä.

Yhdessä opinnäytetyön kanssa harjoittelut ovat tarjonneet opiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden kehittää ja näyttää omaa osaamistaan työelämässä. Usein opiskelijat ovatkin laatineet opinnäytetyönsä harjoittelupaikkaansa, koska toimintaympäristö on jo harjoittelun aikana tullut tutuksi, ja opiskelija on saattanut havaita tarpeen kehittämiselle tai selvitystyölle. Myös harjoittelun työpaikkaohjaaja on voinut ehdottaa opinnäytetyön aihetta opiskelijalle.

Opiskelijan näkökulmasta on ollut tärkeää, että työtehtävät ovat olleet monipuolisia ja että ne ovat pitäneet sisällään eritasoisia tehtäviä ns. lattiatason työtehtävistä aina suunnittelutehtäviin asti. Joillakin opiskelijoilla on myös ollut, lähinnä aiemman työkokemuksensa ansiosta, mahdollisuus sisällyttää päällikkötasoisia tehtäviä harjoitteluunsa. On myös tärkeää, että opiskelija on saanut hyvän perehdytyksen osuustoimintaan, osuuskaupan organisaatioon sekä työtehtäviinsä. Tässä on myös ollut harjoittelupaikan työkavereiden tarjoama välitön ns. vierihoito erityisen tärkeää. Työnantajan näkökulmasta oma-aloitteinen, asiakaspalveluhenkinen, ulkoiset ja myös sisäiset asiakkuudet huomioiva ja ahkera harjoittelija on aina saanut kiitosta sekä asiakkailta että työkavereilta. (Wrange & Rautiainen 2012, 16.)

Kirjoittaja

Kim Wrange, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu, kim.wrange@karelia.fi

PKO. 2009. PKO:n säännöt. http://www.digipaper.fi/pko/86039/. 29.1.2015.

PKO. 2013. PKO toimintakatsaus 2012.

S-kanava. 2015. Yhdessä eteenpäin. https://www.s-kanava.fi/web/s/s-ryhma/osuustoiminta. 29.1.2015.

Wrange, K. & Rautiainen M-L. 2012. Näytön paikka. PKO Sanomat nro 1/2012.

From The Bottom Up – Quo Vadis AMK TKI?

Mistä ponnistamme?

Pari vuotta sitten julkaistu ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan kansainvälinen arviointi (Maassen et al, 2012) oli hieman monimerkityksellisesti otsikoitu ”From the bottom up”. Sen voi ymmärtää positiivisesti, eli pohjalta on ponnistettu jo varsin korkealle – omin avuin, kuten raportissa todetaankin. Toisaalta arvioinnissa on esitetty myös runsaasti ”kehittämiskohteita”, siis suomeksi sanottuna kritiikkiä, jolloin otsikon voi ymmärtää niinkin, että on vain yksi mahdollinen suunta – ylöspäin.

Arvioinnin monet viestit ovat saattaneet hukkua ammattikorkeakoulu-uudistuksen sisäiseen hälinään. Toisaalta juuri tässä yhteydessä on oikea ”momentum” uudistaa myös TKI-toimintaamme, onhan se otettu myös uuteen rahoitusmalliin merkittäväksi tekijäksi. Onneksi myös Tutkimus- ja innovaatiopolitiikan toimintaohjelman (TINTO, OKM & TEM 2012) ensimmäisen suosituksen mukaisesti OKM sai syksyn 2013 lisäbudjetissa 10 miljoonan euron määrärahan ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan edellytysten vahvistamiseen.

Uusimmassa ehdotuksessa ammattikorkeakoululaiksi on tutkimustehtävä pidetty muuten ennallaan, mutta sanan ”soveltava” tilalle on kirjoitettu sana ”uudistava”. Tehtävänämme on siis ”harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa tutkimus‐ ja kehitystyötä sekä taiteellista toimintaa”. ”Uudistava” T&K-toiminta sisältää implisiittisesti myös innovaatiokomponentin, jota on pitkään pidetty ammattikorkeakouluille luontevana tehtävänä. ”Soveltava” T&K-toiminta onkin tulkinnaltaan hieman epämääräinen; ”uudistava” antaa enemmän mahdollisuuksia, mutta myös velvoitteita alueen elinkeinorakenteen kehittämiseksi.

Nyt onkin kysymys, miten ammattikorkeakoulut itse pystyvät uudistamaan TKI-toimintaansa ja ottamaan oman luontevan roolinsa Suomen innovaatiojärjestelmässä. Tätä työstetään erityisesti OKM:n rahoittamassa TKI-osaaja -valmennusohjelmassa, jossa kaikki ammattikorkeakoulut ovat mukana. Tavoitteena on parantaa ammattikorkeakoulujen käytäntölähtöisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan valmiuksia ja vaikuttavuutta. Tärkeänä elementtinä on myös yhteisen käsitteistön kiteyttäminen ja jakaminen. Valtakunnan tutkimus- ja innovaatiopoliittiseen keskusteluun pääsemme täysivaltaisesti mukaan vasta, kun oma ”tutkimusdiskurssimme” on vakiintunut ja uskottavaa myös muiden korvissa.

Haasteita siis riittää. Arviointiraportissa kuvataan tilannetta mm. näin: ”all UASs have to make strategic decisions and investments with respect to their RDI profile which go in general way beyond the current ad hoc and piecemeal commitments made by the institutional owners and leadership”. Toisaalta todetaan, että tarvitaan myös lisää valtakunnan tason toimenpiteitä, mm. oma rahoitusmuoto, myös senkin takia, että hyvän ammattikorkeakoulututkimuksen kriteerit muotoutuvat tästä rahoituksesta kilpailtaessa.

Tutkimus- ja innovaatiopolitiikan käänteitä

Suomen innovaatiopolitiikkaa uudistettiin merkittävästi v. 2008 julkistetussa ensimmäisessä kansallisessa innovaatiostrategiassa ”Kohti uutta kysyntä- ja käyttäjälähtöistä innovaatiopolitiikkaa” (TEM, 2008). Siihen asti innovaatiopolitiikan toimenpiteet ovat painottuneet suurelta osin tiede- ja teknologialähtöisiin toimintamalleihin. Ensimmäisen kerran valtakunnan tasolla tuotiin tämän rinnalle kysyntä- ja käyttäjälähtöisyys.

Julkistamisen yhteydessä todettiin, että strategian erityisenä haasteena on hyödyntää yksilöiden ja yhteisöjen luovuus ja innovatiivisuus entistä laaja-alaisemmin vastattaessa ympäristön ja yhteiskunnan haasteisiin. Lisäksi painotettiin asiakkaiden tarpeista lähtevien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä sekä käyttäjien osallistumista kehitystyöhön.

Samassa yhteydessä tuotiin esille, että tämä puoli innovaatiojärjestelmässämme on puutteellisesti hoidettu. Tosin ammattikorkeakoulut olivat jo tämän tyyppistä toimintaa harjoittaneet jo vuosia, mutta ammattikorkeakouluja ei millään tavalla noteerattu raportissa. Yliopistojen rooli toki oli vahvasti esillä ja suosituksissa todetaankin mm: ”Luodaan uusia toimintamuotoja ja kannusteita aidosti kysyntä- ja käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan edellyttämän laajapohjaisen vuorovaikutuksen tueksi. (TEM, OPM, muut ministeriöt, Tekes, yliopistot, tutkimuslaitokset, Sitra)” – vain ammattikorkeakoulut puuttuivat….

Hieman aiemmin oli julkaistu OECD:n arviointiraportti ”Korkea-asteen koulutuksen teematutkinta” (Opetusministeriön julkaisuja 2007:13). Siinä todetaan, että Suomi on ollut erittäin tietoinen tiedon tuottamisen erottelusta kahteen malliin (moodiin). Moodi 1 määritellään yleisesti tiedeyhteisössä akateemisten normien mukaisesti harjoitettavaksi akateemiseksi tutkimukseksi, joka on useimmiten luonteeltaan yksitieteistä. Moodi 2 määritellään tavallisesti luonteeltaan ratkaisukeskeiseksi ja vahvasti käyttäjälähtöiseksi monialaiseksi tutkimukseksi, joka on yleensä ulkoisten tahojen tilaamaa.

Edellä mainittujen tekijöiden pohjalta OECD:n arviointiryhmä suositteli mm: ”Ammattikorkeakoulujen yleiset tutkimus- ja kehitystoiminnan tehtävät tulisi määritellä uudelleen, ja tähän liittyisi epäilemättä myös uudenlainen paradigma, johon sisältyisi suuntautuminen tiedontuotannon kakkosmoodiin sen monissa eri ilmenemismuodoissa”.

Ammattikorkeakouluilla olisi tuossa yhteydessä ollut tuhannen taalan tilaisuus ottaa oma paikkansa kysyntä- ja käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan osaajana, nojautuen myös toiminnalle luontaiseen ”kakkosmoodiin”. Aika ei vain tainnut olla kypsä, ei puolin eikä toisin.

Uusia näkökulmia ja haasteita

Arvonluonti ja asiakasymmärrys

Innovaatiolle on monta määritelmää, mutta oleellisinta on, että sen tulee tuottaa merkittävää arvoa asiakkaalle tai yleisemmin hyödynsaajalle. Hyvä johdatus teemaan on Sitran julkaisu ”Unohda innovointi – keskitys arvonluontiin” (Ruckenstein, 2011). Siinä todetaan, että innovaatiotoiminnassa keskeistä on nimenomaan kyky tuottaa asiakkaiden maailmaan uudenlaista arvoa yritysten toiminnallista osaamista mahdollisimman tehokkaasti hyödyntävällä tavalla.

Yksilön kannalta arvolla on taloudellisen merkityksen lisäksi kaksi muutakin ulottuvuutta: sosiaalinen arvo ja erottautumisarvo. Tämän takia erityisesti käyttäjälähtöisessä innovaatiotoiminnassa on päästävä syvälle asiakkaan maailmaan, esimerkiksi etnografista tutkimusta käyttäen.

Vaikka asiakasymmärryksen tärkeys onkin helppo ymmärtää ja perustella, on sen luominen innovaatioprosessissa käytännön tasolla paljon haastavampaa; kyseessä on paljon enemmän kuin perinteiden asiakastiedon hallinta tai CRM-järjestelmät. Aihetta on suurten teollisuusyritysten näkökulmasta tutkinut mm. Hanna Nordlund väitöskirjassaan (Nordlund, 2009). Hänen mukaansa erityisen tärkeää on, miten asiakasymmärrystä luodaan innovaatioprosessin alkupäässä, nk. front end -vaiheessa. Termi viittaa varsinaista tuotekehitysprojektia edeltävään aikaan. Front end on luonteeltaan hyvin erilainen kuin innovaatioprosessin kaksi muuta vaihetta, tuotekehitysprojekti- ja kaupallistamisvaihe, ja siksi se vaatii myös erilaisia toimintatapoja. Tulevaisuuden ennakoinnin yhdistäminen tähän vaiheeseen on erittäin suotavaa uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja innovaatioaihioiden tunnistamiseksi.

Arvoketjut ovat monimutkaisia

Globalisaatio on merkittävästi muuttanut teollisuusyritysten toimintaympäristöä. Aihetta on ansiokkaasti selvittänyt ETLA useassakin tutkimuksessaan, esim. Mysteeri avautuu (Ali-Yrkkö, 2013) ja Kenelle arvoketju hymyilee (Pajarinen, 2012). Kyse ei ole taannoin lanseeratusta Kiina-ilmiöstä, ts. että valmistus siirtyy halpatuotantomaihin. Nykyään tuotteiden arvoketjut ovat varsin monimutkaisia ja pilkkoutuvat hajalleen eri puolille maailmaa pitkälle erikoistuneisiin parhaan osaamisen keskittymiin.

Toisaalta tämä merkitsee, että valmistuksen osuus tuotteiden arvonmuodostuksessa on merkittävästi pienentynyt. Aineettomat toiminnot, kuten hallinto ja muut palvelut, logistiikka, rahoitus, T&K, design, markkinointi ym. luovat suurimman osan tuotteen arvosta. Liiketoiminnan kannalta onkin oleellisinta, kuka hallitsee arvoketjuja ja aineettomia tekijöitä. Tämän ymmärtäen monet suomalaiset perinteisen teollisuuden yritykset ovat pärjänneet varsin hyvin globaaleilla markkinoilla, jopa siirtäneet valmistustaan takaisin Suomeen.

Tällaisessa toimintaympäristössä eivät tuote- tai palveluinnovaatiot enää riitä, vaan tarvitaan uusia liiketoimintainnovaatioita, joissa aineettomien tekijöiden ymmärtäminen on avainasemassa. Tämä asettaa uusia haasteita myös ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnalle kuten myös ajantasaiselle opetukselle.

Digitalisaatio mullistaa toimintamallit

Digitalisaatio on yksi merkittävimpiä megatrendejä. Olemme siirtymässä digitaalisen palvelutaloudenrakentamisesta sen hyödyntämiseen. Tuotanto muuttuu.Viihde- ja media-alat eivät ole entisellään. Kohtamullistuvat opetus ja terveydenhoito. Digitalisoituminenon myös merkittävä tuottavuuskasvun lähde (Lehti, 2012).

Digitaalitaloudessa korostuvat itsepalvelu, vertaistuotanto, epäsuorat ansaintamallit ja muu kuin markkinavaihdanta. Sama tiedonmurunen päätyy lukuisiin eri käyttöihin. Työ hajoaa ja sen sisältö muuttuu. Monipaikka-, moniansio-, osa-aika- ja yrittäjätyö lisääntyy. Ihmisen alueina pysyvät jatkossakin keksiminen, intuitio, moraali ja etiikka. Tämä tarjoaa valtavia mahdollisuuksia uusille innovaatioille.

Systeemisyys, verkostot, ja parviäly

Nykyään puhutaan paljon suurista haasteista (grand challenges) tai viheliäisistä ongelmista (wicked problems). Näillä tarkoitetaan monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia, joita ei voida ratkaista tarkastelemalla yksittäisiä tekijöitä erikseen. Kyseessä on systeeminen ongelma, jota pitää tarkastella kokonaisuutena ja joka vaatii useiden eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä, mahdollisesti myös lainsäädännön muuttamista jne.

Systeemiset ongelmat kuten myös liiketoiminnan monimutkaiset arvoketjut vaativat entistä enemmän kykyä verkostomaiseen toimintaan, sekä organisaatioiden sisällä että niiden välillä. Moderneissa organisaatioissa systeemisyyden ja itseorganisoitumisen ymmärtäminen on olennaista, mikä vaatii myös uuden tyyppistä johtamista. Tässä yhteydessä on ruvettu puhumaan myös ekosysteemeistä ja verkostojen parviälystä (VTT).

Miten eteenpäin?

Iso haaste ammattikorkeakouluille on, miten pysymme mukana nopeasti muuttuvassa maailmassa. Tai mieluummin, miten pystymme toimimaan edelläkävijöinä, tukien työelämän muutosta, aluekehitystä ja uudistaen elinkeinoelämää TKI-toiminnan avulla, mihin laki meitä velvoittaakin. Tämä edellyttää innovatiivisuutta myös omissa toimintatavoissa, johtamisesta ja organisoinnista alkaen. Tärkeä rooli on tulevaisuuden ennakoinnilla; meidän pitää aktiivisesti seurata maailman muutosta, olla mukana ratkomassa suuria yhteiskunnallisia haasteita, ymmärtää arvonmuodostusta, sekä verkostomaista ja systeemistä toimintaa jne. Toisaalta tämä sopii hyvin ammattikorkeakoulujen rooliin käytännön osaamisen kehittäjänä ja kouluttajana. Lisäksi rahoittajien (TEKES, EU:n Horizon 2020 ym.) linjaukset painottavat nykyään ongelmalähtöistä ja ratkaisukeskeistä, monialaista osaamista yhdistävää TKI-toimintaa. Olisiko nyt oikea hetki ammattikorkeakoulujen ottaa oma selkeä roolinsa innovaatiojärjestelmässä, luoda sille yleisesti hyväksyt käytännöt ja käsitteet ja kasvaa uskottavaksi osapuoleksi myös tutkimus- ja innovaatiopoliittisessa keskustelussa?

Kirjoittaja

Matti K. Hakala, erikoisasiantuntija, TkT, Dos., Hämeen ammattikorkeakoulu, matti.hakala@hamk.fi

Maassen, Peter et al. From the bottom up. Evaluation of RDI activities of Finnish Universities of Applied Sciences.  Publications of the Finnish Higher Education Evaluation Council 7:2012

Kansallinen innovaatiostrategia, TEM raportti 2008

Ruckenstein, Minna et al, Unohda innovointi – Keskity arvonluontiin. Sitra 2011.

Nordlund, Hanna, Constructing customer understanding in front end of innovation Acta Universitatis Tamperensis; 1478, Tampere University Press, Tampere 2009.

Ali-Yrkkö, Jyrki, Mysteeri avautuu, Suomi globaaleissa arvoverkostoissa. ETLA B257, 2013.

Pajarinen, Mika et al, Kenelle arvoketju hymyilee, koneteollisuus globaalissa kilpailussa. Sitra 297, 2012.

Lehti, Matti et al, Suuri hämmennys, työ ja tuotanto digitaalisessa murroksessa. ETLA B254, 2012

Apilo, Tiina et al, Ekosysteemit ja verkostojen parviäly, tulevaisuuden liiketoiminnan suuntaviivoja. VTT Julkaisuja 152, 2014

Yhteistyö yrittäjien kanssa entistä tiiviimmäksi

Tutustuin äskettäin ”PK-yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus” -kyselytutkimukseen Suomen Yrittäjien jäsenistölle. Kyselytutkimus julkaistiin Suomen Yrittäjien ja AMKtutka-verkoston yhteistyönä talvella 2013. Kysely toteutettiin satunnaisotoksella yhteensä 34 000 yrittäjälle, joista 1488 yrittäjää vastasi kyselyyn.

Yritysten edustajat arvioivat ammattikorkeakoulusta valmistuneiden osaamisen ja työelämävalmiudet hyviksi. Keskeinen johtopäätös kyselytutkimuksessa kuitenkin oli, että yrityksen koko näyttäisi olevan yhteydessä ammattikorkeakoulun yhteistyön sisältöön ja määrään. Edelleen johtopäätöksissä todettiin, että jatkossa tulisikin määritellä ja suunnitella yhteistyön tavoitteet ja sisältö ottaen tarkemmin huomioon yrityksen koko. Mikroyritysten kanssa tehtävä yhteistyö on melko vähäistä.

Selvityksen johtopäätöksistä on helppo olla samaa mieltä. Miksi sitten on tärkeää yhteistyötä kehitettäessä ottaa mikroyritykset aiempaa paremmin huomioon? Siksi, että uudet työpaikat syntyvät Suomessa pk-yrityksiin ja yrittäjien koulutustason myötä korkeakoulupalvelujen kysyntä nousee koko ajan. Perustelen väittämääni seuraavasti:

Peruste 1: Tarkastellaan yritysrakenteen ja yrittäjien koulutustason muuttumista Suomessa. Tilastokeskuksen Yritysrekisterin mukaan vuonna 2012 mikroyrityksiä (kokoluokka 1–9 hlöä) oli 93,3 % koko yrityskentästä. Tämä tarkoittaa noin 267 000 yrityksen joukosta 249 000 yritystä. Kun mukaan lasketaan pienyritykset (10–49 hlöä), prosenttiluvuksi saadaan 98,8 % yrityskannasta. Vastaavasti yritysten henkilömäärämuutosta tarkasteltaessa aikavälillä 2001–2012 voidaan todeta, että valtaosa yritysten lisääntyneestä henkilömäärästä on syntynyt pk-yrityksiin, erityisesti mikroyrityksiin. Ns. perinteisiin, suuriin yrityksiin uutta työtä ei ole syntynyt juuri lainkaan. Kaikkiaan noin 109 000 syntyneestä työpaikasta vain 7100 syntyi suuriin yrityksiin.

Peruste 2: Tarkastellaan yrittäjien koulutustason muutosta. Jäsenrekisterimme kahden vuoden välein tehtyjen otantojen mukaan (n=40000) trendi on selvä – yrittäjien koulutustaso nousee. Korkeasti koulutettujen yrittäjien määrä on noin 24 % koko jäsenistöstämme, vastaavasti ilman tutkintoa yrittäjinä työskentelee noin 12 %. Vuoden 2008 jälkeen jäseniksi rekisteröityneistä korkeasti koulutettujen määrä on 32 %. Vailla tutkintoa toimivia yrittäjiä on noin 6 %. Korkeasti koulutetut mikroyrittäjät ilman omaa T&K-toimintaa, intressissä yrityksen menestyminen ja parhaimman osaamisen löytäminen. Kuulostaa houkuttavalle yhteistyön paikalle. On odotettavissa, että osaamiseen tuotteistamiseen ja kehittämiseen liittyvät kysymykset ja uudet korkeakouluyhteistyömallit tulevat kiinnostamaan yrittäjiä aiempaa enemmin.

Mainitsemani kyselytutkimuksen pohdintaosiossa nostettiin esille se, että ”yksittäinen yritys hakee korkeakouluyhteistyöstä uutta osaamista, konkreettista apua yritystoimintaan ja verkostoja mahdollisiin tuleviin työntekijöihin”. Useasti mikroyrityksen tarve yhteistyölle on tässä ja nyt. On tarve reagoida asioihin nopeasti. Tässä voisi olla yksi lähtökohta tiiviimmän yritysyhteistyön kehittämiseen yrittäjien kanssa. Haastakaa yrittäjät mukaan kehittämään yhteistyötä ja kertomaan yhteistyötarpeistaan.

Korkea-asteen koulutus- ja TKI -palveluiden muotoilussa ja yrittäjyyden edistämisessä haluamme olla aiempaa tiiviimmin mukana, yhteistyökumppanina. Siksi on ensiarvoisen tärkeää kuulla mielipiteitänne ja toimivia käytäntöjänne olemassa olevasta TKI-toiminnasta ja yritysyhteistyöstä sekä tietysti myös odotuksista, joita teillä Suomen Yrittäjiä kohtaan on. Olkaa yhteydessä.

Kirjoittaja

Mika Tuuliainen, koulutusasioiden päällikkö, Suomen Yrittäjät, mika.tuuliainen@yrittajat.fi

Innovaatioilla kasvuun

Suomen ja Euroopan tulevaisuudennäkymistä on riittänyt viime aikoina puhetta. Talouskasvun pelätään hukkuvan kasvavaan budjettivajeeseen, ikääntyvään väestöön, ilmasto- ja energiatavoitteisiin ja katoaviin työpaikkoihin. Haasteiden mittavuutta ei pidä aliarvioida – elämme rankkoja rakennemuutoksen aikoja. Kasvun eväät on kuitenkin löydettävissä kohtaamistamme haasteista; ei työ häviä Suomesta. Uusi työ syntyy uusien ideoiden pohjalta. Näillä vastataan uusiin tarpeisiin ja varmistetaan olemassa olevien entistä parempi hoito.

Mistä kasvun ainekset sitten konkreettisesti löytyvät? Varmaa on, ettei näitä löydy menneisyyteen takertumalla. Kasvuyrityksiä ovat kaikilla toimialoilla ne, jotka ovat kääntäneet katseensa tulevaisuuteen ja luovat kasvua ja työpaikkoja innovatiivisuudellaan. Avainsana on innovaatiot.

Itse asiassa meillä suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet luoda tällaista uutta kasvua – ja sitä kautta työpaikkoja ja verotuloja. Jo nyt meillä on äärimmäisen hyvää ja kilpailukykyistä osaamista esimerkiksi cleantechin tai vaikkapa digitaalisten palveluiden tai innovatiivisten e-terveyspalveluiden saralla.

Tulevaisuuden strategioiden hiomisen tulisi aina lähteä realistisista ennusteista – reunaehdot määrittävät sitä, mihin meidän tulisi pyrkiä. Tästä näkökulmasta cleantechille ja siihen kiinteästi linkittyvälle resurssitehokkuudelle voi vain povata vahvaa kasvu-uraa: jo tällä hetkellä kulutamme 1,5 maapallon verran resursseja joka ikinen vuosi. Saman tahdin jatkuessa kuluttaisimme vuoteen 2050 tultaessa 4,5 maapallon verran luonnonresursseja.

Vaikkei piittaisi tämän katastrofaalisista ympäristöseuraamuksista pätkääkään, fakta on tämä: meillä on vain yksi maapallo ja moinen resurssien käyttö johtaa väistämättä yhä kiristyvään kilpailuun. Siinä pärjäävät ne, jotka tekevät vähemmästä enemmän. Suomella on tässä hyvät lähtöasetelmat: maamme osuus maailmanmarkkinoista cleantech-alalla on tällä hetkellä noin 2,5-kertainen kansantaloutemme kokoon verrattuna.

Jos minun pitäisi valita Suomelle yksi ainoa uusi tulevaisuuden menestystekijä, valintani olisi terveysteknologia. Ihmiset ikääntyvät onneksi väistämättä ja tarvitsevat palveluita – niin meillä kuin Kiinassakin. Sähköisen terveydenhuollon kehittämisen kautta voimme viedä palvelut yhä enenevässä määrin lähelle hoitoa kaipaavaa ihmistä ja puuttua sairauksiin nopeammin täsmähoidolla. Terveydenhoitoalan innovatiiviset ratkaisut tulisi nähdä pikemminkin mahdollisuuksina uudenlaisille palveluille ja bisnekselle, kuin pelkkänä yhteiskunnallisena menoeränä.

Muutos on edessä joka tapauksessa. Politiikan tehtävänä on tukea tulevaisuuden kasvuyrityksiä ja pyrkiä varmistamaan, että muutos uuteen käy mieluummin hallitun rakennemuutoksen kuin täyden katastrofin kautta. Niin meillä Suomessa kuin EU:ssa yleisestikin tulisikin tosissaan pohtia, minkälaista teollisuutta haluamme politiikallamme tukea.

Koulutus on tässä keskeisessä osassa. Eurooppalainen ammatillisesti painottunut korkeakoulutus on avainasemassa kun puhutaan perustan luomisesta uusille innovaatioille. Yhteistyötä työ- ja elinkeinoelämän ja korkeakoulujen välillä tulee vain tiivistää. Fakta on, että ilman koulutettuja ja pärjääviä ihmisiä ja sosiaalista hyvinvointia emme pärjää emmekä voi muuttua.

Kirjoittaja

Sirpa Pietikäinen, MEP, Euroopan parlamentti

Ammattikorkeakoulut luovat kilpailukykyä alueelle

Mikä on ammattikorkeakoulujen merkitys alueelle? Mitä voitaisiin tehdä, jotta alueet ja sen yritykset hyötyisivät ammattikorkeakouluista enemmän? Onko ammattikorkeakoulujen nykyinen toiminta sellaista, mikä palvelee kaikkia? Mielenkiintoisia kysymyksiä, joita on syytä pohtia.

Itse näen ammattikorkeakoulujen ja alueen yritysten suhteen symbioosina. Ammattikorkeakoulut tarvitsevat yrityksiä, jotta opiskelijoilla olisi paikkoja minne tehdä työharjoitteluja ja TKI-hankkeita. Yritykset tarvitsevat puolestaan ammattikorkeakouluja saadakseen työvoimaa ja synnyttääkseen prosesseja, joista syntyy uutta tietoa, innovaatioita. Toisaalta ammattikorkeakoulut ovat myös paikkoja, minne yritykset voivat ohjata työntekijänsä kouluttautumaan uudelleen ja päivittämään tietonsa vastaamaan työelämän tarpeita nyt ja tulevaisuudessa.

Jo lakikin sen määrittelee, että ammattikorkeakoulujen tehtävä on tehdä aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa työtä. Tässä kohtaa nousee hyvin suureen rooliin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyö sekä se miten korkeakoulut koordinoivat keskenään, mitä kunkin kannattaa tehdä.

Ammattikorkeakoulujen vaikutus alueen kilpailukyvylle ja yritystoiminnalle on hyvin vaihteleva. Toisilla alueilla ammattikorkeakoulut ovat osana sitä, että uutta liiketoimintaa syntyy alueelle, uusia yrityksiä saadaan houkuteltua alueelle ja yritykset myös sitoutuvat alueelle tiiviimmin. Ammattikorkeakoulujen pitää olla myös vastaamassa omalta osaltaan alueen työvoimatarpeeseen ja sellaisen ammattikorkeakoulun voidaankin sanoa luovan nimenomaan kilpailukykyä alueelle.

Hyvä esimerkki ammattikorkeakoulujen vaikutuksesta alueen kilpailukykyyn ja yritystoimintaan on Vaasan ammattikorkeakoulu. Vaasassa tehdään hyvin tiivistä yhteistyötä alueen energiateollisuuden yritysten kanssa ja ammattikorkeakoulu kuuntelee työelämän tarpeita herkällä korvalla. Kaikessa koulutuksessa korostetaan energia-alan osaamista ja yhdessä alueen yritysten kanssa on muun muassa suunniteltu heidän asiantuntemustarpeisiin räätälöityjä project management – ja sales-koulutusjaksoja.

Avainasemassa aluekehityksen suhteen onkin alueen korkeakoulujen ja yritysten yhteistyö. Parhaimmillaan se on laadukasta ja jokainen osapuoli hyötyy siitä. Jatkossa ammattikorkeakoulut, yliopistot ja yritykset voisivatkin tehdä yhä enemmän ja suurempia hankkeita yhdessä ja miten hienoa olisikaan, kun hankkeisiin otettaisiin myös yhä enemmän opiskelijoita mukaan. Hankkeet etenevät, opiskelijat oppivat, hankkeissa pystytään turvaamaan monipuoliset näkökulmat ja samalla yritykset saavat tarpeisiinsa yhä valmiimpia työntekijöitä. Varsin usein opiskelijat ovat myös hyvin kiinnostuneita opiskelemaan käytännön kautta.

Jotta ammattikorkeakoulujen vaikutus alueen kilpailukyvylle olisi entistä suurempi, pitäisi ammattikorkeakoulujen profiloitua yhä vahvemmin oman koulutusosaamisensa ja alueen tarpeiden mukaisesti.

Kirjoittaja

Mikkel Näkkäläjärvi, varapuheenjohtaja, Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry, mikkel.nakkalajarvi@samok.fi

Arktisten luonnonvarojen hyödyntämisessä tulee edetä varovaisuusperiaatteen mukaisesti

Arktinen alue nousee nykyisin yhä useammin esille niin lehdissä kuin poliittisessa keskustelussakin. Viimeksi keskustelua herätti Venäjän täysin suhteeton vastaus Greenpeace-aktivistien toimintaan. Oli Greenpeacen harjoittamasta suorasta aktivismista mitä mieltä tahansa, yksi on selvää: arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämisestä on syytä olla kiinnostunut – ja huolissaan.

Maapallon löytymättömistä öljyvaroista yli 10 prosenttia arvioidaan olevan arktisella alueella. Öljyn hinnan nousu on tehnyt alueen öljyvarannoista himoitun kohteen. Vaikeat olosuhteet ja korkeat kustannukset ovat pitäneet porauslautat viime vuosiin saakka pois arktisilta vesiltä sitten 70-luvun öljykriisin. Paineet hyödyntää alueen luonnonvaroja herättää useita ympäristönsuojelun kannalta olennaisia kysymyksiä – samalla, kun pohjoinen arktinen on yhä tärkeämpi osa kansainvälistä valtapolitiikkaa.

Tämän vuoden toukokuussa Euroopan parlamentti otti kantaa avomerellä – myös Jäämerellä – tapahtuvaan öljynporaukseen.

Kannatan varovaisuusperiaatteen mukaista politiikkaa arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämisessä. Tehokkaan ympäristönsuojelun varmistamisen myös pahimmassa tapauksessa – mittavan onnettomuuden tapahtuessa – tulee olla lähtökohta kaikelle alueella tapahtuvalle taloudelliselle toiminnalle.

Arktinen ekosysteemi on äärimmäisen herkkää ja puhdistumisajat ovat muuta avomerta pidemmät. Pahimmillaan onnettomuudessa tuhoutuva alueen lajisto ei toivu ympäristökatastrofista koskaan.

Esimerkiksi Shellin vastoinkäymiset Alaskan valloituksessa havainnollistavat käytännössä, ettei arktinen öljynporaus onnistu perinteisellä teknisellä osaamisella. Viimeistään BP:n Meksikonlahden onnettomuus osoitti, ettei avomeriporauksessa kohdattuihin ongelmiin ole jäämeren ulkopuolellakaan helppoja teknisiä ratkaisuja.

Öljynporauksen ympäristöulottuvuus oli parlamentin toukokuisen mietinnön keskeisiä kohtia. Kyse ei ole siitä, etteikö arktista aluetta voisi hyödyntää; kyse on siitä, mitkä ovat vastuukysymykset ja pelisäännöt.

Kannatin parlamentin mietintöön lisäystä, jossa EU:lta vaadittiin vahvempaa vastuullisuutta: unionin tulisi pyrkiä varmistamaan alueen ympäristönsuojelu kaikessa öljyn- ja kaasunporaustoiminnassa, etsintä mukaan luettuna. Kun otetaan huomioon ne katastrofaaliset seuraukset, mitä suuronnettomuudella olisi tälle erittäin herkälle ekosysteemille, tulisi sekä alueella toimivien jäsenvaltioiden että muiden arktisen alueen valtioiden pidättäytyä myöntämästä lupia alueelle toteutettavalle avomeritoiminnalle, niin kauan kun onnettomuuksien tehokasta torjuntaa ei voida varmistaa. Valitettavasti tämä kanta ei saanut parlamentin enemmistöä tuolla kertaa taakseen.

Pohjoisen alueen hyödyntäminen on myös kansainvälisen oikeuden näkökulmasta ongelmallista. Toisin kuin Etelämanteretta, aluetta ei koske yksiselitteinen kansainvälinen sopimus, jossa alueen luonnonvarojen hyödyntämisestä tai vastuukysymyksistä olisi sovittu. Etelämanner-sopimuksessa ympäristönsuojeluun on otettu varovaisuusperiaatteen mukainen, tiukka lähestymistapa. Esimerkiksi sopimukseen 1998 voimaanastunut lisäpöytäkirja kieltää kaivostoiminnan alueella seuraavaksi 50 vuodeksi, minkä lisäksi pöytäkirjassa asetetaan tiukat rajat muullekin alueella tapahtuvalle ihmistoiminnalle.

Etelämantereen sopimusmalli tuskin on kopioitavissa pohjoiselle napa-alueelle. Toisin kuin Etelämantereella, jossa ei ole suvereenien valtioiden alueita, pohjoisella vastakappaleella kahdeksan valtion talousvyöhyke- ja mannerjalustaoikeudet ulottuvat pitkälle arktisille alueille. Tästä huolimatta ja erityisesti ympäristöuhkiin vastaamiseksi on niin EU:n kuin Suomenkin intresseissä alueen hyödyntämistä koskeva kansainvälinen sopimus.

Kysymys on myös eettinen: jos käy ilmi, ettei öljynporaus alueella voi tapahtua muutoin kuin mahdollisesti äärimmäisten korkeiden ympäristöuhrausten hinnalla, ei tähän tulisi lähteä. Alueen hyödyntäminen ei voi tapahtua pelkästään lyhytnäköisen talousedun nimissä.

Kokonaan toinen kysymys on se, miten tämä kaikki asettuu ilmastonmuutosta koskevaan keskusteluun. Jos olemme tosissamme ilmastonmuutosta koskevien kansainvälisten sitoumustemme kanssa ja tavoittelemme vähintään 80 prosentin leikkauksia hiilidioksidipäästöihimme vuoteen 2050 mennessä, tulee arktinen öljy jättää sinne, minne se kuuluu: syvälle maan alle.

Kirjoittaja

Sirpa Pietikäinen, MEP, Euroopan parlamentti